Klassinen ›

Sibelius oli omana aikanaan taaksepäin katsova menneen aikakauden jäänne säveltäjänä, edustaessaan säveltäjänä duuri-ja molli-tonaalisuutta ja haki innoitusta jopa Palestrinan modaalipolyfoniasta asti 6. sinfoniassaan, jota kutsui kylmäksi lähdevedeksi, joka kyllä kuvaa hänen emotionaalisesti voimatonta musiikkiaan erinomaisesti.
 
Sitä pakahduttavuutta, jota olen kokenut lukuisten muiden suomalaissäveltäjien teoksista en Sibeliuksen minimalistiseksi luonnehditusta musiikista ole milloinkaan saanut.
 
Se, että Hänen musiikissaan on yhä toistuvia lyhyiden aiheiden katkelmia, matalien soitinten epämääräistä murinaa ja kuin tyhjyydestä kasvavia vaskien törähdyksiä, kuten Alan Rich kirjoittaa, ei minusta ole hänen musiikkinsa suurin vika tai virhe, vaan näkemyksen ja intohimoisen ja kiihkeän hengenpalon puuttuminen musiikin ollessa apaattista ja aneemista luonteeltaan esim. C duuri sinfoniassa, josta eivät puhu mitkään suuret tunteet.
 
Siinä missä hän junnasi paikallaan tyylillisesti tai sävelkieleltään-ja sanastoltaan juuri modernimpaan suuntaan kehittymättä toonikakeskeistä funktionaalisharmonista järjestelmää suosien, hän havaitsi ympärillään uuden nousevan nuoren säveltäjäsukupolven kulkevan latujaan ja oli myös kiinnostunut heidän edesottamuksistaan ja saavutuksistaan säveltäjänä, heidän teoksiaan radiosta kiinnostuneena kuunnellen. Sibelius saattoi jopa puhelimella soittaa nuoren polven säveltäjille, kuten Tuukkaselle.
 
Missään muussa maassa ei suosita niin paljon yhtä ainoata säveltäjää levytyksin kuin suomessa, mikä on hyvin lyhytnäköistä ja maan musiikkiperintöä aliarvostavaa levytysfilosofiaa, jonka luultavasti suurimpana vaikuttimena on taloudellisen hyödyn, siis taloudellisen voiton tavoittelu, maan laajaan musiikkiperintöön kohdistuvan aidon kiinnostuksen sijaan.
 
Hänen staattisten ja viileän klassististen mosaiikkimaisten sinfonioiden tuotanto tyssäsi kuitenkin itsekritiikkiin säveltäjän tajutessa, että hän oli ajalleen tyylillisesti liian vanhanaikainen säveltäjä, eivätkä uutta atonalistista modernismia edustaneet säveltäjät juuri luoneet sinfonioita ja neoklassiset sävelsivät niitä tavalla, joka merkitsi klassisen sinfoniamuodon rekonstruktiota, kuin sen edelleen kehittämistä. Sibelius jäi näiden suuntausten väliin ja ehkä siksi frustroitui säveltämiseen.
 
Monien muiden Sibeliuksen jälkeen tulleiden suomalaisten säveltäjien luomistyö ja tuotteliaisuus eivät ehtyneet menestymispaineisiin ja ajatukseen siitä, mitä muut mahtavat ajatella teoksistani jos ne eivät vastaa heidän odotuksiaan, vaan sävelsivät sisäisen välttämättömyyden ohjaamina.
 
Esim. Kalervo Tuukkanen on sanonut, ettei häntä huvita kirjoittaa nuottiakaan ilman näkemystä, huolimatta siitä, että sen tajuavat vain herkät kuulijat. Nuotinkirjoittaminen ilman näkemystä on vain nuotinkirjoittamista, hän sanoo .
 
"Yöt ovat näkemyksen, päivät toteuttamisen aikaa". "Tärkeintä ennen työhön ryhtymistä on kokonaisnäkemys,-elämys,-tuntemus, tai mitä sanaa siitä voikaan käyttää. Se lienee säveltämisen ankarin paikka. Mutta kun se on voitettu, antautuvat aiheet ja muodot kuin itsestään. Usein saattaa ensin syntyä pieni aihelma, josta tulee avain näkemyksen maailmaan".

megatherium:
Monien muiden Sibeliuksen jälkeen tulleiden suomalaisten säveltäjien luomistyö ja tuotteliaisuus eivät ehtyneet menestymispaineisiin ja ajatukseen siitä, mitä muut mahtavat ajatella teoksistani jos ne eivät vastaa heidän odotuksiaan, vaan sävelsivät sisäisen välttämättömyyden ohjaamina.
 
Paineita Sibbelle tietysti tuli. Se on ihan totta että taiteen tekijöitä ei passaisi kehua liikaa. Ne ovat herkkää väkeä. Parempi tuumailla vaan että no joo, onhan sitä tökerömpääkin nähty. Sitten ne sisuuntuvat ja pistävät parastaan.

Kefiiri: Paineita Sibbelle tietysti tuli. Se on ihan totta että taiteen tekijöitä ei passaisi kehua liikaa. Ne ovat herkkää väkeä. Parempi tuumailla vaan että no joo, onhan sitä tökerömpääkin nähty. Sitten ne sisuuntuvat ja pistävät parastaan.
 
Musiikinhistoriaan perehdyttyäni sanoisin, että negatiivinen kritiikki on ollut säveltäjille positiivista lannistavampaa, joka on osaltaan vaikuttanut siihen, että säveltäjän luova työ on saattanut lopahtaa tyystin, kuten esim. Edvin Heimovallan tapauksessa, joka siitä huolimatta, että häntä kutsuttiin jopa lahjakkaaksi säveltäjäksi, sai lauluillaan varsin huonoa kritiikkiä, eikä juuri säveltänyt enää mitään taidemusiikkia.
 
Myös mm. Elmer Diktonius suuntautui runouden pariin sävellettyään ensin joitakin "schönbergiläiseksi" kutsuttuja lauluja.
 
Mutta kaipa se riippuu ihmisestä, miten hän kritiikkiin suhtautuu ja miten se vaikuttaa luovuuteen.
 
Säveltäjä on saattanut myös itse olla tyytymätön teoksiinsa ja tuhonnut niitä itsekritiikin puuskassa, kuten Aaltonen 2 ensimmäistä sinfoniaansa, Merikanto jousiseksteton tai Sibelius 8. sinfonian tai sitten kielteinen kritiikki on saattanut saada hänet muuttamaan täysin tyyliään, kuten paitsi mainittu Merikanto, niin myös Rantakin, atonaalisuudesta uusklassismiin. Sibeliuskin painiskeli sinfoniansa kanssa, kun ei saanut sitä itseään tyydyttävään muotoon.
 
Ei Tuukkaset, Sonniset, Saikkolat ja kumpp. lannistuneet hyvästä kritiikistä ja tuskin Pylkkänenkään ryhtyi juomaan sen takia, että menestyi oopperoillaan. Ehkä siihen saattoi vaikuttaa inspiraation ehtyminen, jos jonkun arvauksen saa sanoa.
 
Eräät säveltäjät ovat vieläpä muistaneet mainita säveltäjänä saamansa kehut mieltä lämmittävänä seikkana.

Kohtuullinen määrä kehuja toki onkin hyvä. Ehkä ihan huipuimmat taiteilijat onnistuvat oikeasti keskittymään hommiinsa ja jättämään palautteen omaan arvoonsa. Picasso oli sälli joka ei kubismia kehitellessään lamaantunut teostensa haukkumisesta sen enempää kuin myöhemmästä neroksi luokittelemisestakaan, se jatkoi sutimista sinnikkäästi jumahtamatta mihinkään tyyliin.
 
Voihan se olla että tolkun ideat ihan vaan loppuivat Sibeliuksen varastosta eikä se sitten enää saanut mitään mielestään asiallista aikaiseksi? Kai niinkin voi käydä ilman että kyse olisi suorituspaineista.

Kefiiri: Kohtuullinen määrä kehuja toki onkin hyvä. Ehkä ihan huipuimmat taiteilijat onnistuvat oikeasti keskittymään hommiinsa ja jättämään palautteen omaan arvoonsa. Picasso oli sälli joka ei kubismia kehitellessään lamaantunut teostensa haukkumisesta sen enempää kuin myöhemmästä neroksi luokittelemisestakaan, se jatkoi sutimista sinnikkäästi jumahtamatta mihinkään tyyliin.
 
Voihan se olla että tolkun ideat ihan vaan loppuivat Sibeliuksen varastosta eikä se sitten enää saanut mitään mielestään asiallista aikaiseksi? Kai niinkin voi käydä ilman että kyse olisi suorituspaineista.
 
Dodekafonisen sävellystekniikan luoja ei myöskään lannistunut vihellyksistä, naukujaisista ja nauruista sävellyksiään esitettäessä, vaan anoi jopa apurahaa vielä Yhdysvalloissakin oopperansa säveltämistä varten, mutta en pitäisi säveltäjää missään nimessä huipuimpiin kuuluvana musiikkinsa sisäisellä panoksella arvioituna. Suomessa on paljon parempiakin kykyjä, joiden musiikki on muutakin kuin "himmerrystä" (Seppo)
 
Sibelius sävelsi muutakin musiikkia vielä vanhuudessaan ja moneen otteeseen sinfonian eri versioita ja taisi saada teoksensa valmiiksikin asti, mutta eräs versio löysi tiensä Ainolan takkaan, kun ilmeisesti ei muotonsa puolesta tyydyttänyt säveltäjää itseään. Sibeliukselta tiedusteltiin aiemmin jotakin ylimalkaista teoksesta, kuten mihin muotoon se on sävelletty, mutta hän ei voinut kertoa sitä.

megatherium: Myös mm. Elmer Diktonius suuntautui runouden pariin sävellettyään ensin joitakin "schönbergiläiseksi" kutsuttuja lauluja.
 
Elmer Diktoniuksen nimen kuulin ensimmäisen kerran ysärin alussa, kun joku näyttelijöistä lausui runon hänen käyttämällä tyylillä Hardwickin Nyhjää tyhjästä -sarjassa. Kannattaa katsoa tuo 10-osainen sarja.

Prophet: Elmer Diktoniuksen nimen kuulin ensimmäisen kerran ysärin alussa, kun joku näyttelijöistä lausui runon hänen käyttämällä tyylillä Hardwickin Nyhjää tyhjästä -sarjassa. Kannattaa katsoa tuo 10-osainen sarja.
 
Diktoniuksen moderneja lauluja ja pianoteoksia on jopa levytetty ja se seikka, ettei hän yrityksistään huolimatta päässyt Schönbergin oppiin hänen käytyä jopa kirjeenvaihtoa tämän kanssa, saattoi aiheuttaa sävellystyön jättämisen sikseen.

megatherium: Diktoniuksen moderneja lauluja ja pianoteoksia on jopa levytetty ja se seikka, ettei hän yrityksistään huolimatta päässyt Schönbergin oppiin hänen käytyä jopa kirjeenvaihtoa tämän kanssa, saattoi aiheuttaa sävellystyön jättämisen sikseen.
 
Olipa löllö tyyppi jos sen takia lopetti. Ei olisi hääppöisiä sävellyksiä tainnut saada aikaan jos oli noin Schönberg-riippuvainen.

Kefiiri: Olipa löllö tyyppi jos sen takia lopetti. Ei olisi hääppöisiä sävellyksiä tainnut saada aikaan jos oli noin Schönberg-riippuvainen.
 
Musiikkiopiston näytteissä esitetyt ekspressionismista vaikutteita saaneet Diktoniuksen laulut ja pianoteokset herättivät huomiota rohkealla modernismillaan, jonka kuitenkin kriitikot teilasivat lähes yksimielisesti, eikä Diktonius esiintynyt tämän jälkeen julkisuudessa enää säveltäjänä, vaan ryhtyi runoilemaan.

megatherium: Musiikkiopiston näytteissä esitetyt ekspressionismista vaikutteita saaneet Diktoniuksen laulut ja pianoteokset herättivät huomiota rohkealla modernismillaan, jonka kuitenkin kriitikot teilasivat lähes yksimielisesti, eikä Diktonius esiintynyt tämän jälkeen julkisuudessa enää säveltäjänä, vaan ryhtyi runoilemaan.
 
No ilmankos se nimi vaikutti runoilijalta ja ihmettelin että onkos se sittenkin säveltäjä.

Kefiiri: No ilmankos se nimi vaikutti runoilijalta ja ihmettelin että onkos se sittenkin säveltäjä.
 
Musiikkikirjan mukaan Diktoniuksen intuitiivinen vaisto ja iskevä kirjallinen tyyli tekivät hänestä merkittävän musiikkikirjailijan ja hänen luomiin käsitteisiin kuuluu Sibben erästä sinfoniaa vähemmän imarteleva luonnehdinta "Pettuleipäsinfonia". kyllä hänen runojaankin on julkaistu kirjassa.