Klassinen ›

Kefiiri: Hyvä ehdotus. Ja se Kerkko Koskisen suosikkisäveltäjä oli kumminkin Sergei Prokofjev. "Se (Prokofjevin musiikki) ei ole liian helppoa mutta ei myöskään liian vaikeaa."
 
Kunhan saan vinyylisoittimen taas kytkettyä aloitan Prokofjev-kuurin. Klasarimusa pitää mielestäni kuunnella vinyyliltä. Klassiset levyt ovat käytettyinä ostaessakin aina hyväkuntoisia, kun niitä ei ole koskaan kuunneltu :)
 
Prokofjevin mestarillisesti hallitsema riitasointuinen tyyli kuitenkin muuttui klassis-romanttiseen, lyyriseen suuntaan, mihin vaikutti Neuvostoliitossa vallalla ollut sosialistinen realismi. Prokofjevin rotevaa romantiikkaa edustava 5. sinfonia muodostaa kuulemma tasanteen tässä alamäessä jossa vauhtia olivat antamassa muut kuin Prokofjev itse.

Olen suuresti nauttien ja haltioituneena kunnellut jälleen Tuukkasen Meren sinfoniaa josta en tunnu saavani tarpeekseni niiltä osin kuin se on kuunneltavissa spotifysta mutta jään suuresti kaipaamaan sen laajaa ja mielikuvituksellisen kaunista avausosaa aaltomaisessa melodiikassaan lähes impressionistisessa pehmeydessään jota ei ole Spotifyssa ja jota olen joskus itse leikkimielellä joskin suuresti nauttien intoutunut johtamaan kuin suurikin kapellimestari konsanaan levyltä vanhassa asunnossani. Kuuntelin tänään myös Melartinin 4. sinfoniaa ja hiukan Sibbeä vertailun vuoksi mutta on sanottava että viimeksi mainittu vaikutti korvin kuultavasti heikommalta säveltäjältä mm. 4. sinfoniallaan askeettisessa sävelkielessään kuin edellä mainitut mestarit. Kuuntelen nyt myös Helvi leiviskän sinfoniaa ja sekin teki vaikutuksen. Nyt kuuntelen Englundin sinfoniaa lisänimeltään Barbarossa. Erkin F-duuri sinfonian uusi editio sai minut jälleen pakahtumaan niin että olin kuuntelusession jälkeen aivan rätti. Voi kunpa Sibbe yltäisi edes lähellä sellaista musertavaa emotionaalista vaikutusta emotionaalisesti köyhillä sinfonioillaan niin voisimme olla ylpeitä hänestä ja todeta että meillä on yksi hyvä säveltäjä repertoaarissa lisää Melartinin ja kumpp. lisäksi. Mutta kun ei. Joudumme vain toteamaan että se on vaatimaton miekkonen joka tyytyy heikompaan ravintoon suosiessaan vain Sibeliuksen sinfonioita.

Sumu + Pendercki = Match made in heaven.

Renny Harlinin elämäkertakirjassa kerrotaan, että Rennyn ja Geena Davisin häämusiikkina oli Toivo Kuula - Häämarssi, Vivaldi - Viulukonsertto 8 ja Gabriel Faure - Pavane. Kuuntelin ne.

Äsken kuuntelin Sibeliuksen löysää ja vetelää 7. C duuri sinfoniaa ja meinasin nukahtaa sen suossa tarpovaan urkuhymnimäiseen flegmaattiseen ja mitäänsanomattoman nuukahtaneeseen sävelkieleen jota kuuntelin välinpitämättömästi haukotellen ja sitten ajattelin hieman piristää ja herätellä itseäni emotionaalisin kokemuksin ja pistin Tuukkasen Meri sinfonian Myrsky-osan soimaan jota kuuntelin ekstaattisessa tilassa jo kolmannen kerran tänään varpaisilleni kohottautuen. Nyt kuuntelen Yle klassiselta Parryn kuorosinfoniaa, sinfonia sacraa joka ei vedä vertoja Moses Pergamentin juutalaiselle kuorosinfonialle.
 
On täysin käsittämätöntä että Sibeliuksesta on tullut sellainen kansallinen ikoni ja 1900 luvun merkittävimpiin kuuluva sinfonikko kun ajatellaan kuinka totaalisen surkeaa ja heikkoa hänen syntaksinsa ja sinfoninen muotokielensä on josta puuttuu rytminen draivi ja emotionaalinen voima tyystin ja sitä siitä huolimatta sitä esitetään jatkuvasti. Hänen saamansa asema säveltaiteessa on täysin ansaitsematon ja perustelematon.
 
Hämeenlinnasta kotoisin oleva isäni, joka oli korkeassa valtion virassa ja sotaveteraani, ei tuntenut syvällisesti säveltaidetta vaan kuunteli lähinnä kevyttä musiikkia luullen ja kuvitellen myös että Sibelius on suomen suurin säveltäjä, hokien että "Sibelius on yksi meidän suurimmista", missä hän oli totaalisen väärässä kuten asioihin syvällisesti perehtyneenä voin sen tiedostaa ja tiedottaa. Ja niin luulee moni muukin jolla ei ole laaja-alaista ja syvällistä tietoa ja ymmärrystä suomen säveltaiteesta joka pätee myös ihme kyllä jopa moniin kapellimestareihinkin joiden musiikillinen ymmärrys, tietoisuus ja kultivoituneisuus on tässä suhteessa alkeellista ja alhaisella, ala kouluikäisen tasolla. Koko meidän musiikkikulttuurimme ja kansallinen identiteettimme perustuu väärille arvoille.
 
Minä taas aivan hengästyin kun kuuntelin jälleen pingottuneena ekstaattisessa tilassa Tuukkasen Myrsky osaa Meri sinfoniasta jota ennen kuunneltu Sibeliuksen C duuri sinfonia vaikutti paljon vaimeammalta, vaisummalta, leppoisammalta ja staattisemmalta musiikilta josta en saanut minkäänlaisia emotionaalisia kokemuksia kuten Tuukkasesta jonka musiikissa on sisäistä hehkua enemmän kuin ajan hampaan nakertamassa Sibeliuksessa jonka miltei paikalleen jähmettynyt ja haparoiden tietään etsivä, vaivalloisesti etenevä, kylmäksi jättävä, aivosyntyinen sinfonia, ei ilmaise sisimpiä ja syvimpiä sydämen tuntoja kiihdyttämällä älyn mukaisia tahdonliikutuksen vastineita ja sydämenliikkeitä vaan jää ulkokuoreen minkä lisäksi on todettava että sinfonia sisältää lainamateriaalia mm. sinfonian alun ja suuren pasuunateeman osalta joka muistuttaa Brahmsin 1. sinfonian finaalista ja ensin mainittu Deliuksen Elämän messusta.
 
Tuntuu aivan käsittämättömältä kun säveltäjä Ades väittää saaneensa Sibeliuksen ko. sinfoniasta fyysisen katharsiksen vain 14 vuoden iässä kun itse sain fyysisen katharsiksen Mozartista ja Beethovenista miltei saman ikäisenä teini-iässä mutta Sibelius ei ole milloinkaan vaikuttanut syvästi ja väkevästi tunteisiini kuten sentään aliarvostetut säveltäjät Melartin ja Tuukkanen vanhemmalla iällä joissa tuntuu olevan emotionaalista voimaa, latausta ja kosketuspintaa huomattavasti enemmän kuin Sibeliuksessa jonka musiikki on surullinen esimerkki siitä kuinka niin vähänsanova ja epäemotionaaalinen musiikki jonka reseptiossa sydän voittaa niin vähän on saanut mainetta ja kunniaa päästen miltei monopoliasemaan jota se musiikillisilla ansiollaan ei milloinkaan ansaitsisi monien muiden laadukkaampien ja emotionaalisesti väkevämpien säveltäjien vaipuessa paradoksaalisesti unohduksiin.
 
Sen voin kyllä todeta että Tuukkasen 2. viulukonserton levyttäminen Meri sinfonian lisäksi oli minusta aivan turhaa ja tarpeetonta sillä maanläheisestä ja melko keveästä konsertosta puuttuu Meri sinfonialle ominainen emotionaalinen lataus eikä se mielestäni myöskään yllä yhtä korkealle ja katoamattomalle kauneuden tasolle vaikkei tuota kokonaista sinfoniaa voikaan kuunnella Spotifysta tai tuubista sillä sieltä puuttuu tuo osin taivaallisen kaunis 16 ja puoli minuuttinen laaja avausosa miltei impressionistisessa pehmeydessään ja jousien aaltomaisessa melodiikassaan eteerisine kuorojaksoineen ja ekstaattisine duettovokaliiseineen joka kyllä sisältyy Finlandia Recordsin CD:lle.
 
Paljon palkitsevampaa ja mielekkäämpää olisi ollut Tuukkasen 2., 4., tai 6. sinfonian tai sinfonisen runoelman vuorten laulun levyttäminen Meri sinfonian ohella jolloin levylle olisi saatu 2 merkittävää ja painavaa suurteosta Tuukkaselta kevyemmällä kädellä sävelletyn leppoisan ja humoristisen viulukonserton sijaan vaikka eräässä Ylen radio-ohjelmassa jossa tuo ko. viulukonsertto aikoinaan soitettiin levyllä soittava viulisti kutsui sitä kansallisromanttisuudestaan huolimatta "hyväksi musiikiksi kuitenkin".

Huhhuh, kun hengästyin jälleen kuunneltuani pakahtuneena Kalervo Tuukkasen Meri sinfonian ns. "vanhaa Tuukkasta" sisältävää ja jousten pizzicatoilla, patarummun tremololla ja vaskien fanfaareilla alkavaa 3. Myrsky osaa kahteen tai kolmeen eri kertaan heti aamusta alkaen varpaisilleni kohottautuneena, katseeni kohti kattoa nostaen, silmät kiinni puristuneena ja suu ammollaan, kyseisen teoksen tai sen osan kolahtaessa jo useampanakin perättäisenä päivänä kiihottuneena ja kiihtyneenä sitä kuunneltuani joskin musiikkia kuunnellessa tahdonliikutusta itseään ei saa kiihdyttää vaan ainoastaan sen vastineita, sitä mikä on älyn mukaista, sanoo Schopenhauer.
 
Lajiperinteestä poikkeavassa sinfoniassa kuoro on toisinaan pelkkää väriä tai saa suun täyteen vettä ja miltei hukkuu orkesteriin. Sääli ettei tuota kyseistä sinfoniaa voi kuunnella kokonaan Spotifysta josta kuten Tuubistakin puuttuu sen taivaallisen kaunis laajamittainen "uutta Tuukkasta" sisältävä avausosa ja sinfoniaa on lyhennetty niin että se alkaa osin pandiatonisella ja kepeällä, vähemmän merkittävällä, mutta raikkaalla Intermezzo alla marcia väliosalla joka on todellisuudessa vasta sinfonian 2. osa soiden Spotifyssa ja Tuubissa nyt kahteen kertaan ja sinfonian varsinainen 1. osa on jätetty kokonaan pois mutta sisältyy Finlandia Recordsin CD:lle. Mielivaltainen ja väkinäinen ratkaisu joka tekee hallaa persoonallisia muotoratkaisuja vilisevän teoksen ehjälle ja omintakeiselle kokonaismuodolle.
 
Tuntuu uskomattomalta että tällainen unohdettu sinfonia voi olla näin ajankohtainen ja vaikuttava ja sellaisia on uskoakseni paljon enemmänkin jossakin arkistojen kätköissä vaikka olen minä joskus aikaisemmin saanut Meri sinfonian 3. osasta suurempiakin emotionaalisia kokemuksia kuten olen kertonut rintakehäni oltua miltei kuin musertunut musiikin pakahduttavasta voimasta sängyn patjaa vasten teosta vanhempieni makuuhuoneen parivuoteella kuunneltuani.
 
Juuri äsken uudelleen kuuntelemani Myrsky osa Tuukkasen Meri sinfoniasta sai minut jälleen kohottautumaan varpaisilleni kohti korkeuksia ja pää kallellaan katse kattoon suuntautuen mutta silmät kiinni puristuneena ja suu ammollaan musiikin pakahduttavasta voimasta hengästyen ja huohottaen. Sibelius ei pystyisi milloinkaan tähän umpisurkeilla teoksillaan.

Kuuntelin eilen pakahtuneena ja haltioituneena ehkä kaikkien aikojen suurimman naissinfonikon, ranskalaista Louise Farrenciakin merkittävämmän ja vaikuttavamman Helvi Lemmikki Leiviskän mahdollisesti tonaalisuuden rajapuomit ylittävää monumentaalista ja polyfonista 3. sinfoniaa jolle on Leiviskän kahden ensimmäisen sinfonian tavoin ominaista ankara ja perinteeseen nojaava muodonkäsittely ja joka ylittää kansallissäveltäjämmekin vaatimattoman sinfonisen laatutason ja tänään kuuntelemani Leiviskän sinfonia brevis päättyy kolmoisfuugaan ja myös kolossaalisessa pianokonsertossa on fuuga.

megatherium: Kuuntelin eilen pakahtuneena ja haltioituneena ehkä kaikkien aikojen suurimman naissinfonikon, ranskalaista Louise Farrenciakin merkittävämmän ja vaikuttavamman Helvi Lemmikki Leiviskän mahdollisesti tonaalisuuden rajapuomit ylittävää monumentaalista ja polyfonista 3. sinfoniaa jolle on Leiviskän kahden ensimmäisen sinfonian tavoin ominaista ankara ja perinteeseen nojaava muodonkäsittely ja joka ylittää kansallissäveltäjämmekin vaatimattoman sinfonisen laatutason ja tänään kuuntelemani Leiviskän sinfonia brevis päättyy kolmoisfuugaan ja myös kolossaalisessa pianokonsertossa on fuuga.
 
Alkoi kiinnostaa kuunnella Lemmikkiä, kunnes luin tämän näkemyksen:
 
ominaista ankara ja perinteeseen nojaava muodonkäsittely
 
Siihen lopahti kiinnostus. :(

megatherium: Kuuntelin eilen pakahtuneena ja haltioituneena ehkä kaikkien aikojen suurimman naissinfonikon, ranskalaista Louise Farrenciakin merkittävämmän ja vaikuttavamman Helvi Lemmikki Leiviskän mahdollisesti tonaalisuuden rajapuomit ylittävää monumentaalista ja polyfonista 3. sinfoniaa jolle on Leiviskän kahden ensimmäisen sinfonian tavoin ominaista ankara ja perinteeseen nojaava muodonkäsittely ja joka ylittää kansallissäveltäjämmekin vaatimattoman sinfonisen laatutason ja tänään kuuntelemani Leiviskän sinfonia brevis päättyy kolmoisfuugaan ja myös kolossaalisessa pianokonsertossa on fuuga.
 
Ei mitenkään tunnettu henkilö suuren yleisön keskuudessa. Aika vaatimaton persoona tuossa dokumentissa. Sibelius-Akatemian kirjastonhoitaja/naissinfonikko.
 
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/ … -kumosi-ennakkoluulot-tuotannollaan

Henri Henri Olavi: Alkoi kiinnostaa kuunnella Lemmikkiä, kunnes luin tämän näkemyksen:
 

 
Siihen lopahti kiinnostus. :(
 
Se oli vain Erkki Salmenhaaran näkemys leiviskän sinfonioiden muodonkäsittelystä eikä siihen pidä liiaksi takertua koska vain kokonaisuus ja musiikin syvin olemus ratkaisee ja olennaista on se kuinka sinä itse koet hänen musiikkinsa sielusi syvimmässä sopukassa ja vaikuttaako hänen musiikkinsa syvästi tunteisiisi muuttamalla ja kohottamalla niitä toiseen vireeseen tai saako se sinut pakahtumaan ja haltioitumaan väkevällä sävelkielellään kuten omalla kohdallani tapahtui rintaani polttaessa Leiviskän 3. sinfoniaa pakahtuneena kuunnellessani.

Prophet: Ei mitenkään tunnettu henkilö suuren yleisön keskuudessa. Aika vaatimaton persoona tuossa dokumentissa. Sibelius-Akatemian kirjastonhoitaja/naissinfonikko.
 
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/ … -kumosi-ennakkoluulot-tuotannollaan
 
Kuuluuhan sanontakin että vaatimattomuus kaunistaa. Ei ikinä uskoisi hänen ulkoista olemustaan tarkastellessa miten huikeat mielikuvitusmaailmat kätkeytyvätkään tämän vaatimattoman persoonan ja kirjastonhoitajan musiikkiin. Sellaista en ole milloinkaan kokenut edes Sibeliuksen sinfonioista. "Leiviskän tuotanto osoittaa omalta osaltaan katteettomiksi yleistyksiksi käsitykset naissäveltäjien lyyrisestä ja vain pieniin muotoihin soveltuvasta ominaislaadusta", kirjoittaa Salmenhaara. "Esikuvana on viitattu Bruckneriin jota säveltäjä itse ei ole maininnut vaan sen sijaan kylläkin Madetojan. Orkesterin väripaletti on suorastaan karu ja välttää selvän tarkoituksellisesti pehmeään, "naiselliseen" soinnilliseen vivahteikkuuteen turvautumista."

megatherium: Se oli vain Erkki Salmenhaaran näkemys
 
Mä en voi sitä tietää, koska sulla ei ollut mainintaa että puhut Salmenhaaran suulla. Oletin siis tietenkin, että arvio on omasi.

Henri Henri Olavi: Mä en voi sitä tietää, koska sulla ei ollut mainintaa että puhut Salmenhaaran suulla. Oletin siis tietenkin, että arvio on omasi.
 
Kyllä se musiikin musertava emotionaalinen vaikutus on puhtaasti oma kokemukseni. Siihen ei salmenhaaralla ole osuutta eikä arpaa mutta vain tuo muodonkäsittelyä koskeva huomautus on Salmenhaaran käsialaa.

megatherium: Kyllä se musiikin musertava emotionaalinen vaikutus on puhtaasti oma kokemukseni. Siihen ei salmenhaaralla ole osuutta eikä arpaa mutta vain tuo muodonkäsittelyä koskeva huomautus on Salmenhaaran käsialaa.
 
Kyllä, mutta yhdistämällä sen saumattomasti tekstissäsi omaan kokemukseesi, se muuttuu sinun mielipiteeksisi. Ymmärräthän sen? Sain siis tekstistäsi käsityksen, että Lemmikin teoksissa on "ominaista ankara ja perinteeseen nojaava muodonkäsittely". Se on jotain sellaista, jota en itse musiikissa järin arvosta, joten arviosi perusteella mieleni ei tee tutustua hänen tuotantoonsa.

Henri Henri Olavi: Kyllä, mutta yhdistämällä sen saumattomasti tekstissäsi omaan kokemukseesi, se muuttuu sinun mielipiteeksisi. Ymmärräthän sen? Sain siis tekstistäsi käsityksen, että Lemmikin teoksissa on "ominaista ankara ja perinteeseen nojaava muodonkäsittely". Se on jotain sellaista, jota en itse musiikissa järin arvosta, joten arviosi perusteella mieleni ei tee tutustua hänen tuotantoonsa.
 
Ymmärränhän minä mutta minusta se on täysin epäolennaista enkä ole sitä paitsi pannut sitä merkillekään enkä edes huomannut sitä musiikkiin uppoutuessani sillä minulle itselleni tärkeintä on musiikin emotionaalinen sisältö ja se syvällinen vaikutus joka musiikilla kuulijaan on kaiken muun ollessa toissijaista.

megatherium: Ymmärränhän minä mutta minusta se on täysin epäolennaista enkä ole sitä paitsi pannut sitä merkillekään enkä edes huomannut sitä musiikkiin uppoutuessani sillä minulle itselleni tärkeintä on musiikin emotionaalinen sisältö ja se syvällinen vaikutus joka musiikilla kuulijaan on kaiken muun ollessa toissijaista.
 
Sitten minun mielestäni sun olisi kannattanut jättää se sanomatta tai kertoa, että se on Salmenhaaran mielipide. Siten se olisi avautunut paremmin. Aion silti tutustua Lemmikkiin. Tai olen kyllä aiemminkin tutustunut opinnoissani, mutta en pysty mitenkään palauttamaan mieleeni millaista musaa se on.

Henri Henri Olavi: Sitten minun mielestäni sun olisi kannattanut jättää se sanomatta tai kertoa, että se on Salmenhaaran mielipide. Siten se olisi avautunut paremmin. Aion silti tutustua Lemmikkiin. Tai olen kyllä aiemminkin tutustunut opinnoissani, mutta en pysty mitenkään palauttamaan mieleeni millaista musaa se on.
 
Toivottavasti Leiviskän musiikki osoittautuu tutustumisen arvoiseksi ja tuottaa sinulle kosolti nautintoa. Minuun hänen sinfoniansa ainakin tekivät suuren vaikutuksen niinkuin Sibelius ei koskaan.

Kuuntelin Frederick Deliuksen Hassanista sotilaiden kuoron ja Bagdadin kerjäläisten tanssin: https://youtu.be/ILWyxfwLK1w
 
https://youtu.be/Rwy01Sxg2fo

Prophet: Ei mitenkään tunnettu henkilö suuren yleisön keskuudessa. Aika vaatimaton persoona tuossa dokumentissa. Sibelius-Akatemian kirjastonhoitaja/naissinfonikko.
 
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/ … -kumosi-ennakkoluulot-tuotannollaan
 
Tuo kyseinen Ylen artikkeli on mielestäni kuitenkin sikäli virheellinen ja puutteellinen kun siinä väitetään että Leiviskä olisi ollut ensimmäinen merkittävä naissäveltäjä suomessa mutta itse asiassa jo 1900 luvun vaihteessa mm. Sibeliuksenkin oppilaana ollut suoimen ensimmäinen naissäveltäjä Ida Moberg kunnostautui säveltämällä sinfonian jota kritiikissään Oskar Merikanto kehaisi mukiinmeneväksi muttei kovin persoonalliseksi työksi sanatarkasti hänen sanojaan kuitenkaan muistamatta mutta näin osa siitä kuuluu: "Hän on tietääksemme ensimmäinen nainen (suomessa) joka on sinfonian säveltänyt. Tämä teos ei tosin todista tekijänsä erikoista originaalisuutta, ei siinä myöskään erittäin syviä ajatuksia ilmene, mutta se on muodollisesti hyvin tehty ja sisältää tervettä musiikkia, joka ei lainkaan taivu naisilla tavalliseen sentimentaalisuuteen eikä siirappimaisuuteen. Siinä puhuu reipas nainen mutta sittenkin nainen." Sittemminhän ikävä kyllä Mobergin jo v. 1905 sävelletty sinfonia jonka esityksen hän itse johti, on joutunut muistaakseni kadoksiin. Mobergin pääteokseksi sinfonian ohella yleensä mainitaan ooppera Asiens Ljus joka jäi ilmeisesti keskeneräiseksi ja josta esitettiin kehtolaulu jousiorkesterille Kissingenissä mutta jotakin vasta levytettyä orkesterimusiikkia Mobergiltä voi tuubista kuunnella.
 
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/ … li-henkista-kanssakaymista-musiikin
 
https://youtu.be/Z-8xrak2p_E Auringon nousu, sarja orkesterille. Hienoa musiikkia.
 
https://youtu.be/xHW3QPM8YTg Preludi samasta orkesterisarjasta jota kuunnellessa pakahduin.
 
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/ … tua-orkesterimusiikkia-laadukkaasti
 
Vähän se hieman kummeksuttaa että Ida Mobergia koskevassa artikkelissa itketään yhden sinfonian perään kun säveltäjä sattuu olemaan nainen ja toivotaan että sinfonia löytyisi vielä perikunnan papereista tai arkistojen kätköistä mikä tietysti minunkin mielestäni olisi ihan toivottavaa mutta kukaan ei muista että monilla miessäveltäjilläkin kuten Lauri Saikkolalla on läjäpäin sinfonioita, 10 sinfoniaa ja 12 sinfoniettaa, joita ei tunnu kaipaavan kukaan saati että niitä saataisiin esitetyksi ja levytetyksi.
 
Kuuntelen juuri paraikaa ruotsalaisen Elfrida Andreen sinfoniaa no 1 mutta teos ei saa minussa aikaan yhtä suuria euforisia tuntemuksia kuin Mobergin orkesterisarjan 2 ensimmäistä osaa, Andreen sinfonian jättäessä kuulijan jotenkin kylmäksi hapuilevan amatöörimäisessä orkestroinnissaan joistakin haikeista teemoistaan huolimatta yleisilmeeltään tässä valoisessa sinfoniassa joka tuo mieleen Brahmsin viktoriaanisen ajan sentimentaalisuuden vaikka lieneekin lähinnä Mendelssohnin keijukaismaisen kepeää musiikillista ilmaisua ideoiden loppuessa säveltäjältä ikään kuin kesken mutta on kuitenkin aikakausi huomioon ottaen merkittävä saavutus sukupuolensa edustajalta.
 
Tai ehkä minä vain liioittelin sillä uudelleen kuunneltuna ainakaan Mobergin orkesterisarjan preludi ei vaikuttanut tunteisiini pakahduttavasti. Tuukkasen laita on onneksi paremmin. Taitaa sittenkin olla niin että Leviskä todella on paitsi suurin suomalainen naissäveltäjä myös ensimmäinen merkittävä sellainen. Nyt kun jälleen kuuntelin Mobergin preludia se vaikuttikin vastoin edellistä kuuntelukertaa pakahduttavasti tunteisiin ja auringon nousuun Moberg rakentaa kerrassaan mahtavan nousun mutta seuraavat kaksi osaa ovat kepeämmällä kädellä piirretyt ja rakenteeltaan simppelimmät eivätkä kohoa merkitykseltään kahden alkuosan tasolle vaikka myös ilta on inspiroitunut osa.
 
Nyt kuuntelen Ida Mobergin kaksiosaista sinfonista runoelmaa Lifvets sång https://youtu.be/9wp3e-B0Qgo ja nyt https://youtu.be/cEB_L4CzewA

Tänään kuuntelin iltapäivän ratoksi LSOn esityksen Prokofievin Ritarien tanssista operasta Romeo ja Julia. Johtajana Valery Gergiev, joka on musiikkimaailmassa vähän niin kun oli Pierluigi Collina jalkapallossa. Valeri kun astuu orkesterin eteen, niin siinä voi kokemattomammalta soittajalta mennä ensimmäiset nuottisivut ihmetellessä.
 
Se menee tällai: https://www.youtube.com/watch?v=Z_hOR50u7ek