Klassinen ›

improvisaation mielijohteisuus on illuusio. lähes aina on olemassa jokin "varasto", josta improvisoija ammentaa kaiken.
 
Jostain luin, että improvisointi perustuu riffeihin(tämä lausuma koski tietysti kevyempää musiikkia), joita sitten soitetaan eri järjestyksessä eri soolojen kohdalla. Tälläisiäkin improvisoijia on, mutta mielestäni tulkinta on jälleen kerran liian ahdas.Tottaka jokaisella improvisoijalla on riffinsä, harjoitellut hyvät kuviot, joita mielellään käyttää. Mutta sen lisäksi on soolossa ne kuviot, jotka syntyvät "reaaliaikaisesta säveltämisestä".Joten nähdäkseni improvisoijalla on se varastonsa, mutta ei hän toki kaikkea sieltä ammenna.
Tai jos ammentaakin, niin soittaessaan samalla modifioi perusvarastoaan -toivottavasti!

Jostain luin, että improvisointi perustuu riffeihin(tämä lausuma koski tietysti kevyempää musiikkia), joita sitten soitetaan eri järjestyksessä eri soolojen kohdalla. Tälläisiäkin improvisoijia on, mutta mielestäni tulkinta on jälleen kerran liian ahdas.Tottaka jokaisella improvisoijalla on riffinsä, harjoitellut hyvät kuviot, joita mielellään käyttää. Mutta sen lisäksi on soolossa ne kuviot, jotka syntyvät "reaaliaikaisesta säveltämisestä".Joten nähdäkseni improvisoijalla on se varastonsa, mutta ei hän toki kaikkea sieltä ammenna.
Tai jos ammentaakin, niin soittaessaan samalla modifioi perusvarastoaan -toivottavasti!
 
tarkotat varmaan likkejä?
 
joo, no se riippuu aina tyylistä. blues ja perinteisimmillä rock- kitaristeilla on niitä likkejä, kuten jazzareillakinkin, tosin en ole varma kutsuuko jazzarit niitä likeiksi (?), eli tavallaan lyhyitä motiiveja, joita ne yhdistelee. kovimmat jätkät vääntää ne likit itse ja niillä on myös niitä jättivarasto. vähemmän kovat jätkät ottaa ne suoraan muiden biiseistä.
 
luulen, että klassisen musiikin improvisointi ei kuitenkaan niin kauheasti tästä periaatteesta eroa.

tarkotat varmaan likkejä?
 
.
 
Joo, riffi-sanaahan käytetään vähemmän soolojen kohdalla.

Joo, riffi-sanaahan käytetään vähemmän soolojen kohdalla.
 
no ei riffi muutenkaan ole ihan sama asia.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Riff
 
riffin idea on repetitio. tuskin kukaan sooloa soittaessa toistaa samaa asiaa alusta loppuun.

no ei riffi muutenkaan ole ihan sama asia.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Riff
 
riffin idea on repetitio. tuskin kukaan sooloa soittaessa toistaa samaa asiaa alusta loppuun.
 
No, ainakin niissä piireissä missä minä olen liikkunut, niin riffi-sanaa on käytetty mistä tahansa melodianpätkästä, liittyi se sitten rytmi-tai soolopuoleen -mutta se on tietysti ollut vain meidän tapamme.Tiedän toki lic-sanan merkityksen, ja sen, että se liittyy soolopuolen "riffeihin" nykysanakäytännössä.Hot lics!

ok.
 
riffi on kyl usein aika liukuva käsite. hankaloittaa vaan kommunikaatiota, jos kaikki käyttää eri määritelmiä asioista.

ok.
 
riffi on kyl usein aika liukuva käsite. hankaloittaa vaan kommunikaatiota, jos kaikki käyttää eri määritelmiä asioista.
 
Näinhän se on. Luulen, että 10-20 vuotta sitten lic-sanan korvasi riffi sana sen ajan kielikäytännössä, mutta nythän on aika toinen...yritän muistaa!

Improvisaatio on kyllä laaja alue, ja täytyy sanoa, että siksi henk. koht. hieman ärsyynnyn, kun se niin usein yritetään pakottaa niin ahtaisiin määritelmiin ja käsityksiin...
 
Eli vielä sananen klassisen puolen improvisoinnista:
 
Vielä lisztin aloitaessa "uraansa" oli tapana, että pianistit improvisoivat, usein annetuista aiheista. Tällöin oli tarpeen osata ottaa annettu kappale pohjarakenteeksi, ja muokata siitä erilaisia improvisaatioita. Eli lähtökohtaisesti se on aivan eri asia kuin se tilanne, jossa pianisti vapaasti improvisoi omasta päästään.
 
Myös Beethoven oli kuuluisa erinomaisesta improvisointitaidostaan. Jotkut kuulijat pitivät hänen improvisoituja sävellyksiään jopa parempina kuin kirjoitettuja.
Se on toisaalta helppo uskoa, koska herran työt ovat usein syntyneet todella kovan työn ja hiomisen kautta, mikä toisaalta saattaa aiheuttaa sitä, että musiikin välittömyys hieman kärsii.
 
Myös Chopin improvisoi hienoja sävellyksiä ex tempore.
 
Olen kuullut, että jotkut osaavat improvisoida jopa fuugia, mikä minun silmissäni on melkoinen mestarinäyte "reaaliaikaisesta säveltämisestä". Asettaahan fuuga sävellysmuotona melkoiset vaatimukset improvisoijalle.
 
Sitten improvisoinnin lähtökohtaa kevyemmältä puolelta, minun tapani ja varmaan monen muunkin:
 
On vaikkapa nauha, jossa on parin minuutin kipale. Pistetään nauha pyörimään luuppina ja samalla jammaillaan päälle mahdollisimman vapaasti. Eli tämä on se vaihe, jossa mielikuvitus lentää mahdollisimman vapaasti. Samalla yksi sivupersoona seuraa soittajan toimintaa, ja heti kun se huomaa jonkun hyvän likin, painetaan se mieleen, opetellaan kunnolla ja kokeillaan erilaisia (pieniä) muunnelmia siitä.
 
Nyt voi nauhan laittaa uudestaan pyörimään ja ruvetaan rakentamaan sooloa tämän likin pohjalta(ehkä niitä on kerätty useampiakin).Tässä vaiheessa soittaja pyrkii sitten rakentamaan kokonaisuutta. Hänellä on siis käytössään omat lempilikit, kappaleen inspiroimat likit ja myöskin jonkin verran taitoa säveltää reaaliaikaisesti.Soittaja pyrkii sitten
rakentamaan reaaliajassa mahdollisimman tasapainoista sooloa, jossa on musiikillista loogisuutta, vanhaa varastoa, mielijohteita jne.
 
edit: tietysti lähtökohta improvisaatioon voi olla monenlainen, ihmiset ovat erilaisia ja joskus on inspistä niin paljon, että hyviä likkejä putoaa kuin taivaalta jne. Mutta minusta on aina sääli, jos soittaja toistelee vain vanhoja kuvioitaan.

Olen kuullut, että jotkut osaavat improvisoida jopa fuugia, mikä minun silmissäni on melkoinen mestarinäyte "reaaliaikaisesta säveltämisestä". Asettaahan fuuga sävellysmuotona melkoiset vaatimukset improvisoijalle.
 
Antti Hotti piti aikanaan Turussa pianokonsertin, johon sisältyi improvisointia. Hän pyysi yleisön jäseniä nimeämään kolme tuttua melodiaa tai teemaa, ja näiden pohjalta hän sitten improvisoi, ja teki lopuksi niistä vielä eräänlaisen kolmoisfuugan, jossa jokainen teema käsiteltiin ensin erikseen ja lopuksi kaikki yhtaikaa. Todella hyvältä kuulosti.

Antti Hotti piti aikanaan Turussa pianokonsertin, johon sisältyi improvisointia. Hän pyysi yleisön jäseniä nimeämään kolme tuttua melodiaa tai teemaa, ja näiden pohjalta hän sitten improvisoi, ja teki lopuksi niistä vielä eräänlaisen kolmoisfuugan, jossa jokainen teema käsiteltiin ensin erikseen ja lopuksi kaikki yhtaikaa. Todella hyvältä kuulosti.
 
Ei voi kun nostaa hattua! Enpä itse pystyisi.

improvisaation mielijohteisuus on illuusio. lähes aina on olemassa jokin "varasto", josta improvisoija ammentaa kaiken.
 
Vapaata assosiaatiotahan se onkin, vaikka siinä olisi tietyt säännöt ja valmiita sääntöjä. Tottakai kaikki toiminta määräytyy tietyllä tavoin mennein ennakkoehdoin.
 
Asiaa voisi verrata vaikka siihen, että alkaa ad hoc tarinoimaan. Silloin toki noudatetaan moniakin sääntöjä, kieliopin sääntöjä, tiettyä tarinallista rakennetta, tiettyä kieltä ja sen sisältämiä sanoja jne. silti se on "improvisoitua" samalla kun jatkaa tarinoimista.
 
Tosin ehkä joku improvisaatioteatteri olisi parempi vertaus kun siinä ihmiset vuorovaikuttavat. Perusajatus on kuitenkin se, että ympäristö ja se tilanne vaikuttavat toki siihen toimintaan ja se on silti toimimista "juuri siinä" vaikka toki useita sääntöjä käytetäänkin.

Vapaata assosiaatiotahan se onkin, vaikka siinä olisi tietyt säännöt ja valmiita sääntöjä. Tottakai kaikki toiminta määräytyy tietyllä tavoin mennein ennakkoehdoin.
 
no, ei se silloin ole vapaata assosiaatiota, jos pelataan tiettyjen sääntöjen mukaan...
 
jos haluaa täysin improvisoitua musaa pitää mennä free jazz- ostastolle, tosin sielläkin hyvin harva TÄYSIN vapaasti improvisoi.

no, ei se silloin ole vapaata assosiaatiota, jos pelataan tiettyjen sääntöjen mukaan...
 
Mikä on musiikillinen sääntö? Voihan sanoa että sääntönä pianonsoitossa on, että pianoa soitetaan sormilla, harvemmin käytetään esim. käsivartta. Kyllähän eräänlaisena sääntönä esim. melodiassa on, että se toimii; että se on musikaalinen ja jotenkin looginen -poikkeuksia tästä säännöstä tietenkin on, mutta kyllä korva vaatii jonkinlaista loogisuutta teemalta.
 
jos haluaa täysin improvisoitua musaa pitää mennä free jazz- ostastolle, tosin sielläkin hyvin harva TÄYSIN vapaasti improvisoi.
 
Tämäkin tuntuu aika abstraktilta ajatukselta -mitä on täysin vapaa improvisointi?

Mikä on musiikillinen sääntö? Voihan sanoa että sääntönä pianonsoitossa on, että pianoa soitetaan sormilla, harvemmin käytetään esim. käsivartta. Kyllähän eräänlaisena sääntönä esim. melodiassa on, että se toimii; että se on musikaalinen ja jotenkin looginen -poikkeuksia tästä säännöstä tietenkin on, mutta kyllä korva vaatii jonkinlaista loogisuutta teemalta.
 
tarkoitin sillä just sitä, että sulla on joku varasto materiaalia, jota ammennat improvisaation aikana, vaikkakin ehkä alitajuisesti.
 
sen lisäksi sinulla on kyseiseen traditioon sopivat ohjeet ja säännöt päässäsi, eli miten sinä käytät sitä varastoa. näin on mahdollista siis myös sen fuugan vetäminen hatusta ja vaikka se tuntuukin kaukaiselta johonkin blues- improvisaatioon verrattuna, niin pohjimmiltaan kyse on samasta ilmiöstä.
 
Tämäkin tuntuu aika abstraktilta ajatukselta -mitä on täysin vapaa improvisointi?
 
ei sitä ole olemassakaan.

ei sitä ole olemassakaan.
 
Sinulla on huono määritelmä vapaudesta ;-)
 
Vapaus ei suhteessa mihinkään, tyypillinen nykyajan individualismille ja relatiivisuudelle ominainen vapauskäsitys. Vaihda se mielummin normatiiviseen vapauskäsitykseen, jossa on sentään jotain järkeä ja joka jokseenkin vastaa jotain asiantilaa jonka sanomme olevan vapaa.
 
Käsitteellinen suositus vain ;-)

Sinulla on huono määritelmä vapaudesta ;-)
 
Vapaus ei suhteessa mihinkään, tyypillinen nykyajan individualismille ja relatiivisuudelle ominainen vapauskäsitys. Vaihda se mielummin normatiiviseen vapauskäsitykseen, jossa on sentään jotain järkeä ja joka jokseenkin vastaa jotain asiantilaa jonka sanomme olevan vapaa.
 
no, mitä sinä sitten tarkoitat "vapaalla"?
 
minun mielestäni vapautta rajoittaa aina esim. muistin rajoittuneisuus, soittotekniikka, soittimen rajoittuneisuus jne. tuskin kukaan voi noin vain improvisoida jotain kevätuhria?

Jos saan työntää oman näkemykseni tähän väliin, niin minusta "täydellinen vapaus", siis ilman minkäänlaisia musiikillisia normeja ja lainalaisuuksia, on kaaosta. Se voi tietysti kuulostaa parhaimmillaan hyvältä, mutta vaikka improvisoinnissa pitäytyisikin tietyn tyylilajin ja sääntöjen puitteissa, voi se minusta silti olla vapaata. Siinä mielessä siis, että muodosta ja rakenteesta ei varsinaisesti ole valmista käsitystä ennen improvisoinnin aloittamista.

ei täydellistä vapautta ole olemassakaan. on aina olemassa joitakin rajoituksia ja normeja, jotka rajoittaa toimintaa.

ei täydellistä vapautta ole olemassakaan. on aina olemassa joitakin rajoituksia ja normeja, jotka rajoittaa toimintaa.
 
Voisi ajatella niinkin, että täydellisin(suurin) vapaus on jollain 2-vuotiaalla, joka istahtaa soittimen ääreen ensimmäistä kertaa, eikä "mikään" rajoita luovuutta...
 
Onhan vapautta myös valita niitä normeja, jotka kokee sopiviksi raameiksi itselleen.Vaikkapa siten että lukemattomista skaaloista valitsee soolonsa sen sopivimman -vapaus valita oma norminsa.Eli vapautta johonkin, jonka on itse valinnut, joka rajoittaa ehdotonta vapautta, joka taitaakin olla vain abstraktio; vain ajatusten tasolla oleva mielikuva.

Onhan vapautta myös valita niitä normeja, jotka kokee sopiviksi raameiksi itselleen.Vaikkapa siten että lukemattomista skaaloista valitsee soolonsa sen sopivimman -vapaus valita oma norminsa.Eli vapautta johonkin, jonka on itse valinnut, joka rajoittaa ehdotonta vapautta, joka taitaakin olla vain abstraktio; vain ajatusten tasolla oleva mielikuva.
 
sua rajoittaa silti se, että sä et voi valita äärettömästä lukumäärästä niitä asteikoita. voit valita vain niitä, jotka sinä satut itse tuntemaan. sinua rajoittaa silti ympäristö ja kulttuuri, paitsi jos olet jumalolento. eikä edes megatherium ja schubert yhdessä vielä tee jumalolentoa; vaikka toki lähelle pääsevätkin.