Klassinen ›

Stravinskyn tuotantoon tosiaankin sisältyy uusklassista, mutta vain osaksi. Hänen tuotanto jakautuu kolmeen lähes täysin toisistaan poikkeavaan kauteen.
 
1. Venäläinen/pariisilainen kausi oli alkupään tuotantoa, jota leimasi voimakas kollaasinomaisuus ja yllätyksellisyys. Tämän kauden edustajina vaikkapa Nijinskyn baletit Pétrouchka, Kevätuhri ja Tulilintu.
 
2. Mainitsemasi uusklassinen. Tosin Stravinsky imi huomattavasti enemmän vaikutteita barokista, kuin wieniläisklassikoista. Mainitaan vaikkapa Djagilevin baletti Pulcinella ja ooppera-oratorio Oedipus Rex.
 
3. Dodekafoninen kausi. Nuoruudessaan Stravinsky sanoi, ettei pidä Schönbergin sarjallisuudesta, mutta elämänsä loppuvaiheilla alkoi kuitenkin itsekin tekemään tätä. Mainitaan vaikkapa Mr. B:n baletti Agon.
 
Tunnetuinta ja suosituinta tuotantoa häneltä lieneekin juuri nuo varhaisimman kauden teokset ja repertoaari on näin laaja, eli uusklassikoksi häntä ei varsinaisesti voitane sanoa.
 
Syy, miksi hän ei luultavasti käyttänyt teoksissaan 1800-luvun vastenmielisintä romantiikkaa oli siinä, että hän syntyi kyseisen ajanjakson lopulle, opettajansa Rimski-Korsakov ja muut nuoruutensa aikalaiset säveltäjät tekivät juuri tällaista. Pakko siitä meiningistä oli sadan vuoden jälkeen alkaa eroamaan, kuten muidenkin 1500-2000 luvun tyylikausien kohdalla tapahtui.
 
Unohdit listastasi ainakin sen pois, että Stravinsky imi vaikutteita mytös aikansa populäärimusiikista, ainakin jazz-musiikista, mikä on kuultavissa mm. klarinetisti Benny Goodmannille sävelletystä Ebony concertosta kuten myöskin mainitsemasi barokkimusiikin vaikutus Bachin Branbenburgilaisten konserttojen muistumine esim. Dumbarton Oakissa. Siksi toisekseen kyllähän barokin ja varsinaisen klassismin, jota yleensä wieniläisklassismiksikin nimitämme, väliin mahtuu ns. esiklassisen kauden, rokokoolle tyypillistä galanttia, vastavaikutuksena barokin arkkitehtonisille muodoille ja kontrapunktille tunteikasta melodisuutta korostavaa homofonista sävelkieltä viljeleviä säveltäjiä, mm. Mannheimin koulukunnan edustajat, Stamitzit, cannabich, jne. Eikä Stravinsky suinkaan ollut neoklassikkona mikään yksinäinen susi vaan kyseistä musiikillista tyylisuuntaa edusti toki koko joukko muitakin säveltäjiä, joiden tyyli saattoi lisäksi poiketa huomattavastikin valtavirrasta. Itse en henkilökohtaisesti juurikaan pidä Stravinskyn musiikista; poikkeuksen saattaisivat mahdollisesti tehdä hänen dodekafonisen "kautensa" tuotteet, joita en ole juurikaan kuullut levytysten vähäisyydestäkin johtuen, ja joita ainakin Glenn Gould tuntui pitäneen aikanaan hänen nautittavimpana siihen mennessä luotuna musiikkinaan, mutta jota on myös askeettisuudeksi ja kuivakkuudeksikin kuulunut joskus luonnehditun.
 
Stravinskyn ensimmäisen kauden teoksille on kuitenkin ominaista rytmisen elementin hallitsevuus melodisuuden kustannuksella, vielä voimakkaammin kuin Beethovenin tapauksessa, ja luulenpa pikemminkin että yhdysvaltalainen Charles Ives oli mainitsemasi kollaasitekniikan keskeisiä uranuurtajia aivan 1900-luvun alussa jo paljon ennen kun Stravinsky sävelsi balettinsa Tulilintu, Petrushka ja Kevään pyhitys. Mutta sanottakoon subjektiivisena näkemyksenäni että jotenkin minusta hänen musiikkinsa on alati vaihtuvassa iskutuksessaan ellei sitten rytmisen peruskaavion vinoon vääntävässä epäiskutuksessaan epäluonnollista, vaikka toisin on väitetty, rytmisen aineksen dominoivuudessa kokettia, brutaalia ja teennäistä.
 
Ja että väite hänen yksinomaisesta Bach-plagioinnistaan tulisi vielä perusteellisemmin kumotuksi, sanottakoon esimerkkinä, että baletti Pulcinella perustuu Pergolesin teemoihin ja sitten esim. ooppera Hulttion tie on kuin vuosisataa aiemmin, 1800-luvulla, sävelletyn italialaisen bel canto-oopperan parafraasi ja Stravinsky kirjoitti myös Broadway-baletin Billy rosen fantasiakappaleita varten.

Kevään pyhitys.
 
Kevätuhri.

Kevätuhri.
 
Riippunee siitä miten sanan ranskan kielestä kääntää suomeksi, mutta tuli juuri mieleeni, että aikoinaan hiukan typeryyttäni ostamani Stravinskyn vuonna 1950 säveltämä baletti, jonka hankala nimi ei juuri nyt satu päähäni pälkähtämään on kunnianosoitus vuorostaan Tsaikovskin balettimusiikkityylille tämän teoksista lainattuine teemoineen, niin ettei Stravinskyn voi välttämättä sanoa inhonneen varhaisempien venäläisten säveltäjäkollegoittensa hiukan sentimentaalisuuteen taipuvaista tyyliä; tulee pikemminkin mieleen tätä teosta kuunnellessa että hän sulautui hyvinkin tsaikovskilaiseen musiikillistyylilliseen melodiseen sävelmaisemaan kuin tämän persoonallisuuden omaksuen, vaikka musiikki läpikotaisin kuulemma Stravinskyn oman persoonallisuuden kyllästämä onkin. No täytyypä joskun kuunnella uudelleen kokonaisuudessaan, jos vaikka sattuisi innostumaan miehen musiikista.

Riippunee siitä miten sanan ranskan kielestä kääntää suomeksi
 
Nämähän käännetään yleensä vain kerran selkeyden vuoksi ja se yleensä vakiintuu kieleen. Voit tietysti yrittää uudelleen, mutta teoksella on aika vakiintunut asema. Englanniksi tunnetaan nimellä rite of spring ja tuskin tulee siitä muuttumaan.

Nämähän käännetään yleensä vain kerran selkeyden vuoksi ja se yleensä vakiintuu kieleen. Voit tietysti yrittää uudelleen, mutta teoksella on aika vakiintunut asema. Englanniksi tunnetaan nimellä rite of spring ja tuskin tulee siitä muuttumaan.
 
Joskun 1940-luvulla siitää käytettiin suomenkielisessä musiikkikirjallisuudessa edellä mainitsemaani nimeä. Stravinskyn 4-kuvaelmaisen-tai kohtauksisen Tsaikovskin tyyliin sävelletyn allegorisen baletin ranskankielinen nimi taas oli Le Baiser de la Fée, jonka uusittu versio on siis mainitsemaltani vuodelta 1950.