JuliusUK 27.12.2005 18:50:15 | |
---|
Mä en kylläkään tunne ketään joka pitäisi klasaripuolen musiikkikilpailuja itsessään jotenkin korkeana taidemuotona. Päinvastoin ne ovat monien mielestä aika kyseenalaisia, koska ei ole olemassa mitään yleispätevää perustetta jolla asettaa kilpailijat paremmuusjärjestykseen, vaan kaikki riippuu tuomariston omista näkemyksistä ja makuasioista. Hyvä että näin on asiat! :) No joo, sä sanoitkin jo vähän samoja asioita kuin mä tossa yllä. Näinhän se on, kaikissa musiikkikilpailuissa. Toki täytyy muistaa, että se raati koostuu kokeneista ja asiantuntevista jäsenistä, joten he tuskin kovin väärään osuvat valinnoissaan. Silti makuasioilla ja henkilökohtaisilla mieltymyksillä on suuri osuus juryn päätöksissä. Kyllähän tällaisia katselmuksia onkin aika paljon, ja ne ovatkin tavallaan mielekkäämpi tapa esitellä nuoria lahjakkaita muusikoita. Kilpailut vaan tuntuvat kiinnostavan enemmän medioita. Joo, pointtini onkin tasan se että on mun mielestä aika keino-tekoista laittaa tolla tasolla soittajat paremmuusjäjestykseen ja naamioida mielipidekysymykset mitattaviksi asioiksi. Olisin todella Sibelius-festivaalin kannalla jossa ei edes yritettäisi esittää että tässä nytten mitataan paremmuutta objektiivisesti. Harmi että valtavirtaa kiinnostaa skabat enemmän. Itse olen totaalisen kyllästynyt penkkiurheiluun, paitsi ehkä lätkän mm-kisat kerran keväässä. Mutta onhan tällainen skaba hyvä tapa motivoida lahjakkaita soittajia puristamaan mitä hienoimmat suoritukset ja tulkinnat esille, kyllähän tämä varmasti edistää musiikkia. Olisin todella kuitenkin jonkun soritn Sibelius-festivaalin kannalla, jossa ei edes yritettäisi esittää että tässä nytten mitataan paremmuutta objektiivisesti. Harmi että valtavirtaa kiinnostaa skabat enemmän. Itse olen totaalisen kyllästynyt penkkiurheiluun (paitsi ehkä lätkän mm-kisat kerran keväässä). |
sellisti 27.12.2005 20:17:28 (muokattu 27.12.2005 20:20:33) | |
---|
Joo, pointtini onkin tasan se että on mun mielestä aika keino-tekoista laittaa tolla tasolla soittajat paremmuusjäjestykseen ja naamioida mielipidekysymykset mitattaviksi asioiksi. Olisin todella Sibelius-festivaalin kannalla jossa ei edes yritettäisi esittää että tässä nytten mitataan paremmuutta objektiivisesti. Mutta eiväthän kilpailutuomaristot yritäkään väittää, että kyse olisi jostain objektiivisesta paremmuusjärjestyksestä tai naamioida mielipiteitään. Sehän olisi aivan absurdia, kun kaikki tietävät että makuasioista on kuitenkin kysymys. Niinpä tässä yhteydessä ei oikeastaan edes kannata puhua "paremmuusjärjestyksestä", vaan voittajaksi määräytyy yleensä se, joka on eniten vedonnut juuri senkertaiseen juryyn musiikillisella persoonallisuudellaan. Joskus voittaja valitaan hyvinkin yksimielisesti, toisinaan taas ratkaisu vaatii pitkällistäkin pohdintaa. Tietenkin lopputuloksesta ollaan sitten julkisesti aina montaa mieltä, mutta sehän on vain hyvä asia. Mutta onhan tällainen skaba hyvä tapa motivoida lahjakkaita soittajia puristamaan mitä hienoimmat suoritukset ja tulkinnat esille, kyllähän tämä varmasti edistää musiikkia. Ja saa parhaimmillaan yleisönkin kiinnostumaan esiintyjistä ja klassisesta musiikista ylipäätään. Se onkin kilpailun parasta antia. Haastattelija: "Olette nyt säveltänyt 115 sinfoniaa, milloin tulee seuraava?"
Leif Segerstam: "No milloin ja milloin, mistä sen nyt tietää. Eihän sitä spermaakaan tule jos on just viisi kertaa nainut". |
JuliusUK 27.12.2005 21:48:10 | |
---|
Mutta eiväthän kilpailutuomaristot yritäkään väittää, että kyse olisi jostain objektiivisesta paremmuusjärjestyksestä tai naamioida mielipiteitään. Sehän olisi aivan absurdia, kun kaikki tietävät että makuasioista on kuitenkin kysymys. Niinpä tässä yhteydessä ei oikeastaan edes kannata puhua "paremmuusjärjestyksestä", vaan voittajaksi määräytyy yleensä se, joka on eniten vedonnut juuri senkertaiseen juryyn musiikillisella persoonallisuudellaan. Joskus voittaja valitaan hyvinkin yksimielisesti, toisinaan taas ratkaisu vaatii pitkällistäkin pohdintaa. Tietenkin lopputuloksesta ollaan sitten julkisesti aina montaa mieltä, mutta sehän on vain hyvä asia. Joo näinhän se on ja onneksi ihmiset ymmrätävät sen. Minusta vaan jo se että asiasta tehdään kilpailu antaa sen vaikutelman että tässä todella on kyse siitä että kuka on paras ja kuka ei. Mutta ei tämä kilpailu mikään huono asia missään nimessä ole. En vaan pidä ollenkaan musiikilla kilpailemisesta :) You got me comin', you got me goin' - which way i just don't know! |
sellisti 27.12.2005 22:44:55 | |
---|
Joo näinhän se on ja onneksi ihmiset ymmrätävät sen. Minusta vaan jo se että asiasta tehdään kilpailu antaa sen vaikutelman että tässä todella on kyse siitä että kuka on paras ja kuka ei. No siitähän kilpailussa tavallaan on kysymys, mutta ei sitä kannata ajatella tässä yhteydessä samalla tavalla kuin jotain urheilukilpailua, jossa kellolla tai mittanauhalla saadaan absoluuttinen totuus selville. "Paras" on se, josta jury on eniten tykännyt. Joku toinen voi olla ihan yhtä hyvä, mutta jury nyt sattui tykkäämään enemmän siitä toisesta. Mutta ei tämä kilpailu mikään huono asia missään nimessä ole. En vaan pidä ollenkaan musiikilla kilpailemisesta :) Ei se kovin mielekästä olekaan. Haastattelija: "Olette nyt säveltänyt 115 sinfoniaa, milloin tulee seuraava?"
Leif Segerstam: "No milloin ja milloin, mistä sen nyt tietää. Eihän sitä spermaakaan tule jos on just viisi kertaa nainut". |
Sävis 13.01.2006 16:07:15 | |
---|
Eilen olin kuuntelemassa, kun toiseksi tullut Jiafeng Chen soitti Tapiola Sinfonietan solistina Tsaikovskin viulukonserton. Hienosti hän kyllä soitti. Hieman jäin kaipaamaan tulkintaan "syvyyttä", osa teknisesti hankalista juoksutuksista kuulosti vain teknisesti hankalilta juoksutuksilta, eikä loistokkaalta musiikilta. Viimeisessä osassa Chen näytti tulisemman puolensa todella hienosti, pidin erittäin paljon. Harmillista oli, että ihan konserton alussa Chenin e-kielen viritystappi napsahti pois paikoiltaan ja konsertto jouduttiin ottamaan alusta uudelleen virityksen jälkeen. Tämän jälkeen Chen oli selvästi aika jännittynyt, koska tietysti tuollainen välikohtaus häiritsee keskittymistä. "Sävis on mukava ja haisee valkosipulille." -Tellu
"Sävis on semmoinen kiva pätkä." -Juoppohurtta Musica Nova 2006 |