Klassinen ›

JET: Nämähän ovat makuasioita, jonkun mielestä mahdollisesti aivan kaikessa jollekin, esim. Bachille.
 
Barokkimusiikki on suurenmoista.
 
nin jos mekaanisuus ja matemaattinen näpertely ovat hyveitä vaan ei emotionaalinen voima. missä aivoilla on szellainen yliomäärä että maailmasta tarkoituksetta syntyy puhdas selvä objektiivinen kuva on taipumusta nerouteen.

megatherium: nin jos mekaanisuus ja matemaattinen näpertely ovat hyveitä vaan ei emotionaalinen voima. missä aivoilla on szellainen yliomäärä että maailmasta tarkoituksetta syntyy puhdas selvä objektiivinen kuva on taipumusta nerouteen.
 
Jos sä et löydä Bachista emotionaalista voimaa niin se on yksinomaan sun menetykses.

mun mielestä kaikista paras klassinen säveltäjä on sipelius koska se on suomalainen

sellisti: Jos sä et löydä Bachista emotionaalista voimaa niin se on yksinomaan sun menetykses.
 
monorytmisyys, monotemaattisuus ja monoaffektisuus eivät kiehdo minua musiikillisina hyveinä sen enempää kuin akateemisen kontrapunktisen satsin ylivalta josta melodiakin onneksi sentään vapautui voittaen siten plastillisuudessa ja taipuisuudessa ja yksilöllisen tunneilmaisun ja rytmien ja teemojen moninaisuudessa sekä soinnullisessa ja soinnullisessa väririkkyydessä ja hienostuneisuudessa.
 
bachin musiikki maistuu teoreettiselta, tekotaitoiselta konemaiselta jumputukselta maentavaa kaavoihinsa kangistunutta museomusiikkia. joskus viihdyttävääkin. ja tottakai on hetkiä joita ei unohda.mutta taidekin sentään kehittyy eteenpäin. myöhäisromanttinnen musiikki ilmentää paljon hienovireisemmin sisäistä tunne-elämää. teknillininen briljanssi ja vankka käsityötaito eivät voi olla itsetarkoitus eivätkä korvaa sisäistä tunneilmaisua vaan vain tukevat sitä.
 
todella hienot säveltäjät toteuttavat musiikissaan efektejä ja visioita joilla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä bachin edustaman akateemisen kontrapunktin kanssa vaikka vankka kontrapunktinen taito voi tukea soinnullista värkkyyttä ja ilmeikkyyttä 1900-luvun impressionistisemmassa ja uusklassisessa säveltaiteessa sekä sementoida musuiikillisen rakentee tiiviiksi polyfonialla. mutta tyylejä on niin paljon ja jokaisella on oikeutuksensa. sellaista välitöntä haltioitumise tunnetta joka salpaa hengityksen ja saa älyn mukaisia tahdonliikutuksen vastineita kiihoittaen huohottamaan ja tuntemaan rintakehässä polttavaa kipua en bachista ole kokenut. liian objektiivista musiikkia.

megatherium: monorytmisyys, monotemaattisuus ja monoaffektisuus eivät kiehdo minua musiikillisina hyveinä sen enempää kuin akateemisen kontrapunktisen satsin ylivalta josta melodiakin onneksi sentään vapautui voittaen siten plastillisuudessa ja taipuisuudessa ja yksilöllisen tunneilmaisun ja rytmien ja teemojen moninaisuudessa sekä soinnullisessa ja soinnullisessa väririkkyydessä ja hienostuneisuudessa.

 
Taidat tuntea Bachia kovin vähän... soitatko itse mitään?

gonza: Taidat tuntea Bachia kovin vähän... soitatko itse mitään?
 
saatan tunteakin mutta oletan kai maasalon tunteneen paremmin kun hän on edellä luettelemiani epiteettejä ja piirteitä bachista kirjoihin ja kansiin saanut.bach kuului teini-iän viehtymyksiini. jolloin musiikin tuntemukseni oli suurin piirtein yhtä rajallista kuin levy-yhtiöiden ohjelmistopolitiikka nykyään. siis varsin heikkoa ja vaatimatonta. berliozkin soitti vain nokkahuilua. mutta kuitenkin hän kuului siihen satavuotisperiodiin die kunst der fugen ja tristanin välillä jota kohtaan gould tuntee enintään ihailua mutta ei koskaan rakkautta. kuitenkin pitkän matkaa eteenpäin tai taaksepäin riippuen mitä tietä kuljemme kuljettuamme kohtaamme vasta puhtaan amatööritaidon. joten berliozki sentään osasi jotakin mozartin, been, mendelssohnin schubertin ja brahmsin ohella.
 
mutta professionalisti saikkolan karjala palaa sai minut huudahtamaan patarumpoupatterin tukemien vaskien jyhkeälläm fatalistisen soinnin täyttämässä 3. tempokaräktäärijaksossa hurmiossa i´m burning. kieltämättä lingon esittämä arietta bachia oikein bassoin saa tuntemaan täydemmin kuin bachin itsensä neutraalin objektiivinen taide koskaan joka on hyvin naamioitu esikuvan musiikillista tyyliä vastaavaksi. bachilla on kuitenkin sentimentaalinen puolensa jota en voi sietää mm. kantaateissaan joissa naiivi uskonnollinen julistus syäö säveltäjän musiikillista mielikuvitusta ja nerokkuutta. muutoin musiikki on kovin abstraktia kaanon ja fuugamuodoissaan ilman aistillista komplleksisen kromaattista myöhäisaromanttyista harmonista kieltä.
 
melartin muistuttaa fougstedtia säveltäjäluointeelktaan. kummallakin on herkkä lyyrinen puolensa ja monumentaalisempi polyfonise tyylin hallitsema sinfonikkoutensa. breitkopf & härtel julkaisi muutamia fougstedtin sinfonioita mutta niitä ei kyllä soiteta missään. saibelius on jätettä niiden rinnalla. mutta rahvaalle se kelpaa kuten ammattitaidoton roskaviihde yleensäkin.

tiitisen lista on nyt sitten vihdoin julkaistu. ja eipä ollut kovin yllättävä, olen vähän pettynyt
http://www.nrgm.fi/artikkelit/tiitisen-lista/

megatherium: bach kuului teini-iän viehtymyksiini. jolloin musiikin tuntemukseni oli suurin piirtein yhtä rajallista kuin levy-yhtiöiden ohjelmistopolitiikka nykyään. siis varsin heikkoa ja vaatimatonta
 
Ikävä kuulla että musiikin tuntemuksesi oli jo teini-iässä noin heikkoa ja vaatimatonta... soitatko itse mitään?
 
megatherium: muutoin musiikki on kovin abstraktia kaanon ja fuugamuodoissaan ilman aistillista komplleksisen kromaattista myöhäisaromanttyista harmonista kieltä.
 
Tunnet Bachia todella vähän... soitatko itse mitään?
 
megatherium: saibelius on jätettä niiden rinnalla. mutta rahvaalle se kelpaa kuten ammattitaidoton roskaviihde yleensäkin.
 
Asiantuntijan mittarilla?
 
Ovatko Mozartin oopperat sävelletty ei-rahvaalle? Kuulutko itse heihin? Ovatko ne ammattitaidotonta roskaviihdettä?... Soitatko itse mitään?

Minuakin kiinnostaisi tietää muutamista palstan isomielipiteisistä, soittavatko mitään. Esim. Megan mahdolliset soittotaustat olisi kiva tietää.

Lienen isomielipiteinen. Soittimeni ovat lyömäsoittimet - rummut - piano - syntikat - bassokitara - sähkökitara - kitara ja laulanut olen mm. kirkkokuorossa. Musisoitua on tullut mm. klassillista, modernia, avantgardea, jatsia, freetä, rokkia, teatterimusiikkia, humppaa & viihdettä kaikilla mausteilla ja em. kirkkomusiikkia. Niin ja lattaria ja sambakulkuetta ja sen semmoista.
 
E: Minun mielestäni musiikkielämässä arvokkaimpia ovat DILETANTTIen mielipiteet. He ovat tärkeimmät. Henkilöt, joilla on kompetenssia ilman omakohtaista harrastuneisuutta, puhumattakaan sidonnaisuuksista, joita musiikkielämässä on enemmän kuin tarpeeksi. Suomeksi: Jos kysyt ammattimuusikolta mielipidettä musiikista, saat erittäin todennäköisesti verbaalisen kuvauksen musiikkipoliittisesta asenteesta, et muuta.

Soitan koskettimia holtittomasti ja syntetisaattoreita tietokoneavusteisesti. Esikuviani ovat sovittajat, jotka hallitsevat 1900-luvun orkesteroinnin. Joten kun kysytään suosikkisäveltäjiä, niin nostan kärkeen sellaisia säveltäjiä, jotka osaavat kirjoittaa modernille orkesterille, siis mukavasti säveltäneet sovittajat. Osa heistä luokitellaan taidemusiikin piiriin, mutta suurinta osaa ei. Lisäksi minua on kasvatettu latinalaiseen kulttuuriin niin että en pysty samastumaan Goethen, Mozartin tai Mendelssohnin maailmaan. Joie de vivre ja salzburgilainen leikkimielisyys eivät kohtaa. Saudade ja Angst eivät kohtaa.
 
Nautin musiikkikappaleita kuin suklaaleivoksia. Meikäläiselle luonteva kysymys: olisiko tähän kahteen minuuttiin mahtunut enemmän musiikkia (mieluista tunnelmaa, värejä, makoista harmonista variaatiota, piristäviä aksentteja...)? Moni musiikin luokitteluun liittyvä asia sylettää, mutta turha täällä on avautua.
 
Ravel ja Debussy edelleen listan kärjessä. Sinfonikoista Meulemans edelleen kärjessä.
 
EDIT: Heti löytyi tukea näkemykselleni.
Angst appears to be absent from important French music.
http://en.wikipedia.org/wiki/Angst
Tässä varmaan tarkoitetaan aikakautta noin vuodesta 1880 toiseen maailmansotaan asti.
 
Goethe totesi vanhuksena, että Italiassa vietetty aika oli hänen elämänsä onnellisinta aikaa.
Ehkä sittenkin ymmärrän Goetheä. Ja Nietzscheä. :P
"Minne Saksa sitten ulottuukaan, siellä se pilaa kulttuurin." -Nietzsche

Oikeaa musiikkia (klassista) olen soittanut kaksi vuotta pianolla Raahen musiikkikoulussa. Bändisoittimista olen soittanut rumpuja ja kitaraa 30 vuotta, joista ensimmäinen on pääsoittmeni. Soitan kohtalaisesti sähköbassoa ja auttavasti pianoa. Laulan paremmin kuin soitan kitaraa. Formaalia koulutusta olen saanut musiikin alalta 20 vuotta. Opetan rumpujensoittoa, rytmiikkaa, improvisointia, säveltämistä ja ohjaan opinnäytetöitä Suomen parhaassa musiikkioppilaitoksessa.

megatherium: saatan tunteakin mutta oletan kai maasalon tunteneen paremmin kun hän on edellä luettelemiani epiteettejä ja piirteitä bachista kirjoihin ja kansiin saanut.
 
Sultahan tässä silti muistaakseni kysyttiin eikä Kai Maasalolta. Vähän ihmettelen miksi monesti ennenkin olet piiloutunut joidenkin vuosikymmenten takaisten kronikoitsijoiden kynän taakse, aivan kuin heidän painettuihin teoksiin saamansa ajatukset olisivat järkähtämätön tosi.
 
Ja mitä tulee kontrapunktiin, niin minusta Bach on juuri se säveltäjä, joka nimenomaan ON saanut ankaran barokkikontrapunktin elämään musiikkina, toisin kuin monet muut. Bachin kontrapunktinen taito on suorastaan nerokasta, miten sen voi sivuuttaa akateemisena kuivuutena? Olkoonkin että saat omat kiksisi jostain ihan muualta.

sellisti: Sultahan tässä silti muistaakseni kysyttiin eikä Kai Maasalolta. Vähän ihmettelen miksi monesti ennenkin olet piiloutunut joidenkin vuosikymmenten takaisten kronikoitsijoiden kynän taakse, aivan kuin heidän painettuihin teoksiin saamansa ajatukset olisivat järkähtämätön tosi.
 
Ja mitä tulee kontrapunktiin, niin minusta Bach on juuri se säveltäjä, joka nimenomaan ON saanut ankaran barokkikontrapunktin elämään musiikkina, toisin kuin monet muut. Bachin kontrapunktinen taito on suorastaan nerokasta, miten sen voi sivuuttaa akateemisena kuivuutena? Olkoonkin että saat omat kiksisi jostain ihan muualta.
 
eivät olekaan sillä heidän käsityksensä suuresta sinfoniamusiiikista eroaa kyllä radikaalisrti omastani johon kuuluvat monet unohdetut suonmalaiset tuntemattomat suuruudet. muttei esim. sibelius tai mendelssohn jne.

levesinet: Soitan koskettimia holtittomasti ja syntetisaattoreita tietokoneavusteisesti. Esikuviani ovat sovittajat, jotka hallitsevat 1900-luvun orkesteroinnin. Joten kun kysytään suosikkisäveltäjiä, niin nostan kärkeen sellaisia säveltäjiä, jotka osaavat kirjoittaa modernille orkesterille, siis mukavasti säveltäneet sovittajat. Osa heistä luokitellaan taidemusiikin piiriin, mutta suurinta osaa ei. Lisäksi minua on kasvatettu latinalaiseen kulttuuriin niin että en pysty samastumaan Goethen, Mozartin tai Mendelssohnin maailmaan. Joie de vivre ja salzburgilainen leikkimielisyys eivät kohtaa. Saudade ja Angst eivät kohtaa.
 
Pidätkö Motown-laulujen tai Beatles-laulujen melodioista?
 
Ne, jotka on koulutettu ymmärtämään vain wieniläisklassismi-keskipisteinen eurooppalainen musiikki, saattavat järkyttyä siitä, että joku ei tajua Haydnin, Mozartin ja Mendelssohnin maailmaa. Mutta näiden säveltäjien teosten sävythän ovat varmasti latinalaiseen kulttuuriin kasvaneelle kylmät ja melodiat kuulostavat liian raaoilta, ja sieluttomilta.

JET: Pidätkö Motown-laulujen tai Beatles-laulujen melodioista?
 
Ne, jotka on koulutettu ymmärtämään vain wieniläisklassismi-keskipisteinen eurooppalainen musiikki, saattavat järkyttyä siitä, että joku ei tajua Haydnin, Mozartin ja Mendelssohnin maailmaa. Mutta näiden säveltäjien teosten sävythän ovat varmasti latinalaiseen kulttuuriin kasvaneelle kylmät ja melodiat kuulostavat liian raaoilta, ja sieluttomilta.
 
Taidan ajatella sointuja enemmän kuin melodioita. Wieniläisklassiset melodiat ovat tiukasti tonaalisia. Se musiikki on oleellisesti kontrapunktia, ei sointuja ja resonanssia niin kuin Debussy, joka haki epätoivoisesti ranskalaisia juuria Rameausta lähtien. Beatlesin melodiat elävät hiukan vähemmän deterministisessä ympäristössä. En vaan kuuntele Brittein saarten lauluyhtyeitä. Mieluummin vaikka jotain italialaissukuista jenkkiä, kuten Sinatraa tai Joni Jamesia. They've got class.
 
Motownille olen kiitollinen sikäli kuin se myötävaikutti discon syntyyn. Varhaisessa Philly-discossa lähes impressionistinen orkesterisaundi yhdistyy rytmikkääseen gruuviin. Niihin melodioihin en ole kiinnittänyt erityistä huomiota muutoin kuin juuri rytmin näkökulmasta.
 
Näin sitä pitää: Manuel De Sica kirjoittaa paikoin kimuranttia polyfoniaa, lähtökohtana kuitenkin sointu- ja sointikeskeinen ajattelu. Vain yksi melodia on etualalla kerrallaan, jolloin tuloksena on kerroksellista syvyyttä eikä lättänä fuuga.
http://www.youtube.com/watch?v=vowfYKs-TxE
 
Hauler: No mutta, kyllähän ainakin Haydn ja Mozart olivat suosituuja niin Italiassa ja Ranskassa kuin Espanjassakin.
 
Totta sekin.
 
EDIT: Ja Portugalin fado se vasta kaameaa tuskanulvontaa on!

JET:Ne, jotka on koulutettu ymmärtämään vain wieniläisklassismi-keskipisteinen eurooppalainen musiikki, saattavat järkyttyä siitä, että joku ei tajua Haydnin, Mozartin ja Mendelssohnin maailmaa. Mutta näiden säveltäjien teosten sävythän ovat varmasti latinalaiseen kulttuuriin kasvaneelle kylmät ja melodiat kuulostavat liian raaoilta, ja sieluttomilta.
 
No mutta, kyllähän ainakin Haydn ja Mozart olivat suosittuja niin Italiassa ja Ranskassa kuin Espanjassakin.

sibelius on reaalisesti heikoimpia kansallisromanttisen traditiomme ja aikakautemme orkesteri-ja laulusäveltäjiä viileydessään ja asiallisuudessaan, vaikka teoreettisesti ja teoriassa merkittävä sinfonikko näppärien ja joskus taidokkaittenkin sinfonisten muotorakenteiden punojana yksilöllisine muotoratkaisuineen, sen loogisuuden ja ankaruuden ihailijana joka luo kaikkien aiheiden välille syvän yhteenkuuluvuuden tunteen rapsodisen muotoajattelun vastapainona, mutta joka sittenkin kävi häneltä turhankin vaivalloisesti kuten myös tiedämme.
 
tämä johtuu ennen muuta siitä että siba operoi tyypillisesti työkaluinaan pieniä, lyhyitä sävelaihioita ja ituja joita theodor adorno kutsui triviaaleiksi jos melodioiksi ensinkään, maneerinomaisesti käyttämällä joita hän jauhaa, siis toistaa, lypsää ja imee tyhjiin kuin tuttipulloonsa ihastunut pikkuvauva konsanaan loputtoman tuntuisesti toistaen, pyrkien keksimään niille yhä uusia variaatioita, varioiden niiden vähäistä musikkillista substanssia edelleen kunnes viskaa sattumanvaraisesti syrjään puuhaan kyllästyttyään, tarttuen uuteen mieleenjohtumaan ja juolahdukseen, jotka mosaiikkimaisuutensa vuoksi jäävät ilman todellista musiikillista jatkuvuuden ja suuren linjan tuntua staattisessa paikallaanpysyvyydessään ja kykenemättömänä rakentamaan jännityksiä ja niiden purkauksia yhtä määrätietoisesti kuten kaikki muut kollegat joiden sävelkieli perustuu myöhäisromanttiseen sointuoppiin saaden esim. meren raivoa kuvailevissa episodeissa haukkomaan henkeään tuukkasellakin niiin rientoisan energisesti kuin tuukkasen 4-osaisen serenadin finaalin eteenpäinmeno klassillisessa turmeltumattomuudessaan jatkuukin levittäen hyvää henkeä kuulijioidensa sydämiin ilman sielullista syväluotausta, mutta on musiikkia joka saa hyvälle tuulelle niinä harvoina suomessa.taa taata tataa pääteema. serenadin finaali onkin valloittavuudessaan ja elämänilossaan lempibiisejäni. se ei koskaan petä vaikka joitakin yhtymäkohtia siban 5. sinfoniaan ei voi kiistää.
 
minulle henkilökohtaisesti siban musiikki on yhdentekevää, kesyä pastoraalimaista säyseää luonnonlyriikkaa, joskus viihdyttävääkin, mutta jossa muoto on sisältöä tärkeämpi, täytyy tunnustaa että olen täysin varma siitä että jollakin eino liukolla, leo härkösellä, lauri ikosella keitä he nyt sitten olivatkaan ja tietenkin saikkola ja tuukkanen etc, on minulle enemmän tai paljon enemmän annettavaa kuin koskaan sibeliuksen sinfonioiilla tai sinfonisilla runoilla.
 
mies joka ei ymmärtänyt pitkälinjaisen laulavan lämpimän romanttisen ja tunnekylläisen vuolaan melodiikan päälle yhtikäs mitään. siinä suurin ja ratkaisevin heikkous. klassimin yletön palvonta. terveisiä kapellimestasreille,. haastan teidät vakaumuksin.mutta ymmärrän että halu miellyttää mummoja suuren paklkion toivossa vie voiton joko taiteellisesta omastatunnosta tai rajat ylittävästä kokeilun-ja vaihtelunhalusta.itse en sellaiseen pystyisi koska en rakasta sitä musiikkia jota maetrojen ohjelmisto käsittää, kas maestrous ei houkuttele.

megatherium: mies joka ei ymmärtänyt pitkälinjaisen laulavan lämpimän romanttisen ja tunnekylläisen vuolaan melodiikan päälle yhtikäs mitään. siinä suurin ja ratkaisevin heikkous. klassimin yletön palvonta.
 
Mielenkiintoisesti sanottu säveltäjästä, jota on verrattu Tshaikovskiin enemmän kuin kehenkään muuhun säveltäjään. Kyllä minusta esim. viulukonserton hidas osa on varsin vuolasta, pitkälinjaista ja laulavan romanttista melodiikkaa.

sellisti: Mielenkiintoisesti sanottu säveltäjästä, jota on verrattu Tshaikovskiin enemmän kuin kehenkään muuhun säveltäjään. Kyllä minusta esim. viulukonserton hidas osa on varsin vuolasta, pitkälinjaista ja laulavan romanttista melodiikkaa.
 
valitettavasti siba omaksui vain tsaikovskin kevyemmän balettimusiikista peräisin olevan salonkimusikillisen puolen pienissä arjoissaan juosnlampi kohtauksien tyylissä mutta melartin, törne, madetoja, tuukkanen ja muut sen romanttisesti hehkuvan tuinteikkaan ja vuolan melodikan ainekset ja sukulaisuuden venäläiseen romantikkoon kun sinfoniat kertovat ehkä saikkllan traagisen kudos on vain kompleksisempi nils eric fougstedtin tavoin kontrapunktisemmassa ajattelussaan kuin tsaikovskilla siba vatenmielistä pehmosinfoniaa