Aihe: Suurimmat säveltäjät top5
1 2 3 4 519 20 21 22 23
megatherium
19.01.2011 18:59:55 (muokattu 19.01.2011 19:01:17)
"Aikani ei ole vielä tullut mutta on tuleva eikä enää pääty", muistelmissaan kirjoittaneen
lähinnä Kokkolassa vaikuttaneen 1917-1981 eläneen erik fordellin sävellystuotanto käsittää runsaat 1500 teosta ja hänen tiedetään myös äänittäneen teoksiaan 30 vuoden aikana yleisradiolle. Tyyliltään tämän käsittämättömän tuotteliaan sinfonikon teokset mukautuvat karun uusasialliseen neoklassisismiin jossa musiikin peruselemementteihin kuuluu runsas riitasointujen käyttö, vaikka tunnelmaltaan se on usein lämpimän lyyrillistä. Säveltäjän runsaan tuotteliaisuuden mahdollisti voimakas ilmaisutarve ja äärimmäisen koulittu ammattitaito. ensimmäisen sävellyskonserttinsa hän piti helsingissä vuonna 1947, ja sittemmin myös tampereella, pietarsaaressa ja muualla suomessa. foredellin teoksia on esitetty myös monissa euroopan musiikkikeskuksissa ja iso-britannian BBC:ssä. opntonsa hän suoritti paitsi sibelius-akatemiassa myös aarre merikannon ja leo funtekin yksityisoppilaana ja ulkomailla, jossa matkustellessaan hän välitti kokemuksiaan kirjoituksillaan paikallisissa sanomalehdissä. Directon musices arvonimen hän sai 1974? ja häntä on muistettu myös monilla muilla kunnianosoituksilla ja mitaleilla mm. pitkäjänteisestä työstään kuoronjohtajana. 70-luvulta alkaen hän sävelsi paljon musiikkiiaan keski-pohjanmaan kamariorkesterille ja hänestä tehtiin myös pitkä tv-dokumentti joka valottaa säveltäjän tuotantoa ja luomistyötä sekä tämän persoonaa. 44 sinfonian ja muiden laajamuotoisten teosten ohella syntyi satoja kuorolauluja ja liedejä joissa pohjalaisella huumorilla on vissi sijansa.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
Xaltotun
19.01.2011 20:43:02
Alkuperäiseen aiheeseen liittyen ja aloittelijan varmuudella:
 
1. Brahms
2. Beethoven
3. Tchaikovsky
4. Rachmaninov
5. Wagner
JET
23.01.2011 21:40:28
Händel-aiheeseen vielä: Miksi Beethoven piti häntä säveltäjistä suurimpana ja Mozart kyvykkäimpänä tehokkaaseen dynamiikkaan? Käsittääkseni koko wieniläiskolmikko ihaili tätä barokkisäveltäjää enemmän? Romantiikka taas oli enemmän Bachin kannalla.
sub zero
23.01.2011 23:12:56
JET: Händel-aiheeseen vielä: Miksi Beethoven piti häntä säveltäjistä suurimpana ja Mozart kyvykkäimpänä tehokkaaseen dynamiikkaan?
 
No tietysti siksi, kun ne eivät olleet nähneet Bachilta kuin pienen osan hänen keskeisten teostensa nuoteista.
 
Romantiikka taas oli enemmän Bachin kannalla.
 
Niin, kun ne teokset löydettiin siinä välissä
a gypsy woman told my mother before i was born you have a boy chile comin' gonna be alemman tason mies
JET
25.01.2011 22:57:49
Öh! Tietääkseni Mozart tunsi Bachin kirkkomusiikka ja Beethoven ainakin Bachin fuugia. Varmasti Beethoven tunsi enemmänkin Bachia kuin Mozart.
 
Eikö Händel kenenkään mielestä ole parempi kuin Bach? Melodikkona Händel saattoi olla parempi, mitä mieltä olette?
Karipiirto
08.03.2011 23:27:45
 
 
Pakko heittää oma lusikkakin soppaan ihan vain siksi että olen koko päivän väsännyt ensimmäistä pianokappalettani koskaan vailla enempää kuin parin kuukauden pianotunnit kahden vuoden takaa sekä hiljattainen uudelleenherääminen tämän hienon soittimen mahdollisuuksille. :)
 
Elikkäns mulla menis kärkiviisikko näin.
 
1. Chopin
2. Mozart
3. Liszt
4. Brahms
5. Beethoven
 
Sivuhuomiona on todettava että kun kahlasin tämän ketjun läpi niin hämmennyin, miten tyynesti rkellun tinttailut sivuutettiin läpi ketjun. Vai onko täällä vain siivottu?
"Sä osaat purra ja raapia mutta tapella et kyllä osaa." - 7 vuotias serkuntyttö pikkusiskolleen mummoni 91 päivillä.
fidZi
11.03.2011 11:50:59
sub zero: olen yrittänyt selvitää, mitä stravinskyltä pitäisi kuunnella
 
kommentteja?

 
Messu on kai suht arvostettu.
Tärkeämpi kysymys kuin "Mikä soi?" tai "Miten se soi?" on "Miksi se soi?"
JET
11.03.2011 21:36:03 (muokattu 11.03.2011 21:37:16)
Jazz-mies: Mitä mieltä olet tästä Schubertin liedistä? http://www.youtube.com/watch?v=rACDt1e1EWU
 
Melodisesti
Soinnutuksellisesti
Rytmisesti
Pianosäestyksellisesti
Lauluäänen käsittelyn suhteen
Runon musikaalisena vastineena
Varhaiskypsänä mestariteoksena
Jazzin/klassisen viitekehyksen arvioinneista käsin
Universaalimmin
Täysin universaalisti
sub zero
13.03.2011 13:54:10
JET: Jazz-mies: Mitä mieltä olet tästä Schubertin liedistä? http://www.youtube.com/watch?v=rACDt1e1EWU
 
Et ois nyt jumalauta taas jatkanu tätä paskaa
a gypsy woman told my mother before i was born you have a boy chile comin' gonna be alemman tason mies
JET
13.04.2011 18:05:25
sub zero: Et ois nyt jumalauta taas jatkanu tätä paskaa
 
Rakas zero, mitä paskaa? Anteeksi?
sub zero
13.04.2011 19:49:03
JET: Rakas zero, mitä paskaa? Anteeksi?
 
No minusta keskustelu, jossa jollekin klasaria dissaavalle yritetään pakkosyöttää klasaria ja katsoa sen reaktiot, tuntui lähinnä turhauttavalta.
a gypsy woman told my mother before i was born you have a boy chile comin' gonna be alemman tason mies
JET
21.04.2011 17:32:33
Voi olla, että noista asetelmista keskustelu on paskaa. Mutta jazz-fanin suosikkisäveltäjä on Beethoven ja minä en osaa sijoittaa Beethovenia taidemusiikin viitekehyksen ulkopuolelle, vaan ineen. Schubert on kova mies ja jazz-miekkosenkin toivoisi snaijaavan sen.
kaakari
23.04.2011 07:27:14
Suurimmat säveltäjät genren mukaan lueteltuna. Lajittelut menee kyllä jossain määrin iloisesti päällekkäin.
 
Urkumusiikki - Bach. Tällä alalla herralla ei ole edes vakavaa kilpailijaa.
Kuoromusiikki - Bach. Passiot + kantaatit nostaa Bachin ykköseksi.
Soolosoitinmusiikki- Bach. Viulusonaatit ja partitat, sellosarjat, ranskalaiset ja englantilaiset sarjat jne.
Lied - Schubert.
Konsertot - Mozart. Ylivertainen pianokonsertoissa, viisi mainiota viulukonserttoa jne.
Sinfoniat - kaksoisvoitto Suomeen: Sibelius voittaa laadussa, Segerstam määrässä.
Kamarimusiikki - Joseph Haydn. Jousikvarteton "isä" + vähän tunnetut barytontriot.
Ooppera - tätä genreä en juuri kuuntele. Mozart, Verdi vai Wagner? Varhaisimmista kai vain Händel tulee lukuun.
Balettimusiikki - Tschaikovsky, kannoilla Stravinsky.
tepeh
23.04.2011 23:11:36 (muokattu 23.04.2011 23:14:17)
Bethoven tietysi.
Sibelius
Järvisen Heikki.
Bach.
Kemppasen Reijo.
Musiikin takia tänne tultiin, rölöjen takia tänne jäätiin. http://mtee.comyr.com/index.php/Main_Page
JET
28.04.2011 22:28:53
Bachin Brandenburgilaiset ja kaksoisviulukonsertto nostavat tämän barokkiäijän suurimmaksi konserttosäveltäjäksi. Mozart on vasta toisiksi kovin konsertoissa.
kaakari
30.04.2011 08:27:05
Lisäyksenä:
 
Teatterimusiikki: Henry Purcell, kunniamaininta meidän Jannelle Myrsky-näyttämömusiikista.
megatherium
30.04.2011 16:58:58
JET: Bachin Brandenburgilaiset ja kaksoisviulukonsertto nostavat tämän barokkiäijän suurimmaksi konserttosäveltäjäksi. Mozart on vasta toisiksi kovin konsertoissa.
 
logiikka ontuu vain sikäli että mozart edusti täysklassismia ja oli soolosoitinkonserttomuodon nerokkaimpia kehittäjiä ja eksponentteja etenkin pianokonsertoissaan ja säveltäjistä ainoa joka näki ihmisen sieluun. henkilökohtaisesti koen bachginkin mmusiikin lähinnä museotavarana ja hyvänä viihteenä akakateemisen kontrapunktisen barokkiarkkitehtuurin edustajana monotemaattisuudessaan ja -rytmisyydessään.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
JET
03.05.2011 23:30:07
megatherium: logiikka ontuu vain sikäli että mozart edusti täysklassismia ja oli soolosoitinkonserttomuodon nerokkaimpia kehittäjiä ja eksponentteja etenkin pianokonsertoissaan ja säveltäjistä ainoa joka näki ihmisen sieluun. henkilökohtaisesti koen bachginkin mmusiikin lähinnä museotavarana ja hyvänä viihteenä akakateemisen kontrapunktisen barokkiarkkitehtuurin edustajana monotemaattisuudessaan ja -rytmisyydessään.
 
Aivan sama miten koet Bachin, hän on suurin konserttosäveltäjä riippumatta houreistasi. Bach ja iso joukko säveltäjiä näki ihmisen sieluun, ja näkee. On totta, että Mozartin musiikki on kristallinkirkas kuva ihmisyydestä, mutta Mozart on vain yksi suurimmista säveltäjistä ja kalpenee monessa monelle.
megatherium
05.05.2011 17:33:04 (muokattu 05.05.2011 18:31:50)
JET: Aivan sama miten koet Bachin, hän on suurin konserttosäveltäjä riippumatta houreistasi. Bach ja iso joukko säveltäjiä näki ihmisen sieluun, ja näkee. On totta, että Mozartin musiikki on kristallinkirkas kuva ihmisyydestä, mutta Mozart on vain yksi suurimmista säveltäjistä ja kalpenee monessa monelle.
 
kalpeneeko monessa muulle? mille muulle?mistähän mahtaa johtua suomalaisten historiallisten säveltäjien jatkuva aliarvostus konserttielämässä sibeliuksen eduksi? Eiköhän näitä sibelius festivaaleja ole hieman liikaa joka vuosi suomessa kun meillä on sävelletty kosolti merkittävämpää, vaikuttavampaa kohottavampaa ja lumoavampaa sekä ammattitaitoisempaa ja modernimpaa musiikkia jo nuorellakin iällä. jonka voin todistaa todeksi.
 
mutta valitettavasti barokkimusioikki käsittelee vain yhtä affektia kerralla kun klassinen sävellys liikkuu vapaasti koko affektien asteikolla ja monotematiikan tilalle on tullut teemojen moninaisuus ja muodon käsittely ja melodia on vapautunut kaavamaisesta ja jäykästä kontrapunktisesta barokkiarkkitehtuurista yhsinvaltaisine fuugateemoineen rytmin irtautuessa hienosyiseen tematiikkaan ilmentyen uusina ja persoonallisina muotoratkaisuina ja tunnelmien kontrastisuutena.
 
ernst linkoa voi hyvin kutsua suomen mozartiksi ja hänen ulkonäössäänkin on havaitsevinaan huomattavaa yhdenmukaisuutta ja vastaavuutta nenän lihaksikkuuteen mozartia esittävissä öljyvärimaalauksissa.
 
lingon 3. ja 4. pianokonsertottojen ensi osa on sonaattimuotoinen. maskuliininen, klassisen ytimekäs pääteema johtaa kehittelyyn jo esittelyjaksossa. sivuteema on perinteiseen taaan dominantin sävellajissa, mutta karaktäärivastakohtaa ei sen maskuliinisuuden vuoksi synny, vaan lyyriset ja feminiiniset sävyt säästetään 2. osaan jossa näyttäytyy chopinin esikuva.
 
4. konserton alkuosa on puhdasta mozartia mutta diatoniikan keskellä poikkeamia vieraisiin sointuihin esiintyy prokofjevmaisessa rytmisessä ja tonaalisessa oikullisuudessaan pelkistettyä uusklassismia muodon käsittelyn paikallaan pysymisenä ja rapsodisuutena.
Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa
JET
17.05.2011 22:55:19
megatherium: kalpeneeko monessa muulle? mille muulle?
 
Nämähän ovat makuasioita, jonkun mielestä mahdollisesti aivan kaikessa jollekin, esim. Bachille.
 
Barokkimusiikki on suurenmoista.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)