Klassinen ›

jazzmies: En ole kuullut vielä yhtään itseäni todella koskettanutta modaalista musiikkiesitystä, jossa sävelvarasto pysyy läpi kappaleenosan samana. Se on ja pysyy alkeellisena musiikki-ilmaisuna.
 
Tarkoittaaki tämä sitä, että modulointi on mielestäsi alkeellista ilmaisua?
 
velipesonen:Minusta Schubert säästi parhaat paukkunsa lauluihin. Se ei tarkoita ettäkö Schubert olisi ollut huono orkesterisäveltäjä, minä en vain pidä niistä kappaleista. En nykyään pysty kuuntelemaan paljon esim. Brahmsinkaan orkesterimusiikkia tuskastumatta, ja sama koskee noin yleisesti ns. romanttista sävelajattelua hyödyntäviä säveltäjiä, myös nykyajan uusromantikkoja kuten Del Trediciä. Romantiikka musiikissa merkitsee enimmäkseen pompöösiä ylikypsyyttä.

Mielestäni tuo äskettäin kehaisemani Mussorgski löysi hieman Schubertia ja Brahmsia hedelmällisemmän tavan säveltää orkesterimusiikkia, vaikka suurimman osan teostensa esitettävistä versioista ovat orkestroineet muut.

Hiukan voisinkin valittaa sitä että romanttisella sävelajattelulla on niin suuri merkitys nykyäänkin. On siinä hyvätkin puolensa mutta ne ovat lähinnä musiikkiteknisiä eivätkä niinkään musiikillisia. Tasapuolisuuden nimissä sanottakoon että modernismia sekä postmodernismia siedän vielä huonommin!
 
Kummallista sikäli, että sinfonioissaan Schubert on vielä vahvasti klassisella pohjalla, vaikka sävelajattelu onkin uudempaa eli ns. romanttista. Mielestäni Schubertia pitääkin lähestyä klassismin pohjalta eikä takaperoisesti. Se, että vertaat Schubertia Mussorgskia ei tunnu toimivalta, sillä syntyihän Mussorgski kymmenen vuotta Schubertin kuoleman jälkeen. Samaten oli Schubert ehtinyt kuolla ennen Brahmsinkin syntymää, joten missään nimessä ei pitäisi puhua Brahmsista ja Schubertista saman aikakuden edustajina.
 
Mutta edellenkään en ymmärrä mikä Schubertin orkesterikappaleissa on vikana. Ovatko teemat huonoja? Vai muoto? Vai harmonia?

Hauler: Mutta edellenkään en ymmärrä mikä Schubertin orkesterikappaleissa on vikana. Ovatko teemat huonoja? Vai muoto? Vai harmonia?
 
Ehkä ei mikään noista vaan se ajatus siellä taustalla. Sanotaanko sitten vaikka muoto, laajasti ymmärrettynä.

velipesonen: Romantiikka musiikissa merkitsee enimmäkseen pompöösiä ylikypsyyttä.
 
Kukahan kriitikko se olikaan joka totesi Tshaikovskin viulukonserton kantaesityksen jälkeen jotensakin niin, että "ensimmäistä kertaa joudumme järkyttyneinä toteamaan että on mahdollista säveltää musiikkia joka löyhkää".
 
Se on totta että siihen kaikkein ylitsepursuavimpaan romanttiseen ilmaisuun tulee äkkiä ähky, ja itsekin nautin enemmän sellaisista romantikoista joilla on kuitenkin jonkinlainen klassisen kurinalainen muoto- tai muu ajatus siellä taustalla, kuten Brahms tai vaikkapa Saint-Saëns. Toki sieltäkin löytyy kehnohkoa tavaraa, mutta noin periaatteessa. Schubertinkin voi laskea samaan joukkoon, vaikka varhaisempana säveltäjänä oli tietysti muutenkin vielä lähempänä klassismia.
 
Mikä tahansa musiikki voi aiheuttaa kuulijassa tunne-elämyksiä, voimakkaitakin, mutta jos teoksesta tulee sellainen olo että tunteisiin vetoaminen on siinä suorastaan itseisarvo ja ainoa tavoite, niin alkaa jotenkin äklöttää.

velipesonen: Minusta Schubert säästi parhaat paukkunsa lauluihin.
 
Ei pidä paikkaansa. 9. sinfonia, 21. ja jokunen muu pianosonaatti, useampikin jousiryhmäsävellys, messu- ja oopperamusiikkinsa parhaat palat ja kirkkoaara Ave Maria varmasti edustavat parasta Schubertia sinustakin?
 
Sen sijaan on totta, että soitinmusiikissa Schubertin muoto on joskus liian pitkä. Esim. 9. sinfoniassa. Toinen osa on jumalainen, ja kärsii muita osia vähemmän toisteisuudesta, jolle ei ole täydellistä funktiota.
 
Schubertin voi lukea vain yhdessä epäilyttävässä mielessä "vain laulusäveltäjäksi": hänen laulumuotonsa ei koskaan petä, vaan on takuuvarmasti täydellinen. Sen sijaan niin sinfoniaa, oopperaa, messua kuin kamarimusaakin tarkastellessa voi eksyä kuulemaan "liian taivaallista kehittelyä" sisältävän sävellyksen, toisaalta myös moiteettoman klassismin ja romantiikan taitteen huippusävellyksen.
 
Schubert on muuten kaikista vahvimmin "klasarin ja romantiikan" silta, Beethoven on mielestäni enemmän wieniläsklassikko, vaikka on vielä merkittävämpi uudistajahahmo.

JET: Ei pidä paikkaansa. 9. sinfonia, 21. ja jokunen muu pianosonaatti, useampikin jousiryhmäsävellys, messu- ja oopperamusiikkinsa parhaat palat ja kirkkoaara Ave Maria varmasti edustavat parasta Schubertia sinustakin?
 
Eikun parasta Schuuberttia on tietysti ti-ti-ti-ti ti-ti-ti-ti ti-ti-ti-ti-tii tii, ti-ti-ti-ti ti-ti-ti-ti ti-ti-ti-ti-tii, das wandern ist des müllers lust, das wandern...
 
Schubertin voi lukea vain yhdessä epäilyttävässä mielessä "vain laulusäveltäjäksi": hänen laulumuotonsa ei koskaan petä, vaan on takuuvarmasti täydellinen.
 
Joo, itse olen kyllä syvästi vakuuttunut Schubertista melodikkona oli sitten kyse lauluista tai orkesterimusasta. Kahden tunnetuimman sinfonian melodiat ovat näiden teostyyppien kirkkainta huippua. 13. jousikvartetti taas on melodisesti parhaita kamarimusiikin klassikoita. Messuihin en ole vieläkään ehtinyt käydä käsiksi.
 
Schubert on muuten kaikista vahvimmin "klasarin ja romantiikan" silta, Beethoven on mielestäni enemmän wieniläsklassikko, vaikka on vielä merkittävämpi uudistajahahmo.
 
Itse pidän keskikauden Beethovenia jo täysromantiikkana, sen verran eri musaa ne sinfoniat on kuin Mozartin ja Haydnin.

Mielenkiintoinen on se ikuisuuskysymys, kuinka suurelta osin Beethovenin musiikki on klassismia ja kuinka paljon romantiikkaa.
 
Koska esim. viidennestä eli TaTaTaTaasta on kirjoitettu, että se saavuttaa tehonsa klassismin keinoin.
 
Olen taipuvainen olemaan sitä mieltä, että vasta romantiikan ajan säveltäjät määrittelivät sen, mitä romantiikka on. Heidän tyylinsä on romantiikkaa, vaikka toki suoria viittauksia Beethovenin musiikkiin on, tyylin plagiointia kirkkaimmillaan. Osa Beethovenin uutuudellisuudesta ei kuitenkaan kaiketi välittynyt eteenpäin ja moni romantikko käsitti hänen ajatuksensa väärin.
 
Osa jää siis Beethovenin omaksi jutuksi jota ei ole osattu tai haluttu jatkaa, (suurehko) osa esiromanttiseksi ja tietty osa täysklassistiseksi. Aikakausi oli koko Beethovenin iän klassismin tyylikausi, joten... = Beethoven on klasari, ainoastaan kauasnäköisin, toisaalta 22 vuotta Mozartia vanhemmaksi elänytkin klasari.

JET: Ei pidä paikkaansa. 9. sinfonia, 21. ja jokunen muu pianosonaatti, useampikin jousiryhmäsävellys, messu- ja oopperamusiikkinsa parhaat palat ja kirkkoaara Ave Maria varmasti edustavat parasta Schubertia sinustakin?
 
Tää on taas vähän tätä. Kun nämä ovat kumminkin lopulta mielipidekysymyksiä. Jos joku on sitä mieltä että Schubertin laulutuotanto on vahvempaa kuin muu tuotanto, niin et sä voi mennä siihen sanomaan että "ei pidä paikkaansa" ja myymään omaa näkemystäsi tilalle. Voit sanoa että "olen eri mieltä" ja esittää perustelut. Vähänkin makuasioihin perustuvissa kysymyksissä yhtä ainoaa totuutta ei ole, ja mikään ei ole niin turhaa kuin esittää omaa mielipidettään sellaisena. Tällä palstalla tai millään muullakaan.

JET: Ei pidä paikkaansa. 9. sinfonia, 21. ja jokunen muu pianosonaatti, useampikin jousiryhmäsävellys, messu- ja oopperamusiikkinsa parhaat palat ja kirkkoaara Ave Maria varmasti edustavat parasta Schubertia sinustakin?
 
Jahas. Ei minulla ole muuta sanottavaa kuin arveluni, että Schubertin luontainen tai harkittu tapa valita oma melodinen materiaalinsa johti materiaaliin joka oli luontevimmillaan kokoonpanoissa joissa kontrastoivien elementtien lukumäärä on kaksi.

velipesonen: Jahas. Ei minulla ole muuta sanottavaa kuin arveluni, että Schubertin luontainen tai harkittu tapa valita oma melodinen materiaalinsa johti materiaaliin joka oli luontevimmillaan kokoonpanoissa joissa kontrastoivien elementtien lukumäärä on kaksi.
 
Eivätkö nelikätiset pianoteokset mahtuisi silloin mukaan myös? :=)
 
Nähdäkseni esim. pianosonaatissa B-duuri, op. 21, Schubert on laulujensa ohella parhaimmillaan. Jousikvartetille ja -kvintetille kirjoittamisen Schubert HALLITSI, sitä "ei voi kiistää".
 
PS. Eteenpäin menemisen kannalta on välttämätöntä osata sanoa asiansa ilman jatkuvaa neutraalia asettelua. Subjektiivisuuskin on tavallaan kuitenkin makuasia, ja mielestäni olen objektiivisesti oikeassa. ;)

velipesonen: esim. Mussorgskia ainakin minä arvostan suuresti vaikka hänen ammattitaitonsa oli mitä puutteellisin.
 
Venäläisiä ja Viiden ryhmän kehittämiä ratkaisuja arvostan minäkin Ravelin, Stravinskin ja Debussyn monien teosten ihailijana.

JET: Nähdäkseni esim. pianosonaatissa B-duuri, op. 21, Schubert on laulujensa ohella parhaimmillaan.
 
Nyt olen muutaman päivän kuunnellut tässä keskustelussa mainittuja Shubertin kappaleita, sillä aikaisemmin olen kuunnellut pelkästään hänen laulumusiikkia. Ave Maria poissulkien en ole koskaan ollut ihan varma Schubertin melodiankirjoitustaidosta, sillä melodioissa jokin on minulle aina tökkinyt.
 
Mutta nyt oli kiva piristys kuunnella keskustelussa mainitut Schubertin 5. ja 9. sinfoniat sekä 21. pianosonaatti. Se muutti käsitykseni hänen melodiankirjoitustaidosta. Nimittäin hänhän oli ihan toivottoman surkea melodikko. Joksenkin tuntui siltä, että hänellä oli kova halu säveltää, mutta hän ei ollut musikaalinen. Hänen melodiansa hukkuvat aina orkestrointiin, oikeastaan onneksi, sillä nuo melodiat ovat kovin kytysiä.
 
Harvoin törmää säveltäjään, jolla on yhtä vähän vahvuuksia kuin Franz Shubertilla. Kehnon melodiikan lisäksi hänen harmonian käsittelyä vaivaa epäjohdonmukaisuus. Ikään kuin hän väkisin yrittäisi pilata muuten luontaisen yksinkertaiset harmoniat joka kerta vesittäen orastavan kadenssin tai muun harmonisen idean. Rytmisesti en ole löytänyt mitään omaperäistä tai loistokasta hänen orkesterikappaleista, vaan alati nakuttava jousitausta tekee rytmistä pökkelön, joka estää musiikkia kehittymästä mihinkään suuntaan. Samoin muotorakennemielessä tautologia vaivaa pahasti, missä asioihin törmää uudelleen ja uudelleen silloin kuin sitä vähiten toivoisi. Orkestroijana myös hän harrastaa myös tautologiaa, mikä näkyy toisaalta saman taustan reinkarnaatioina ja kyvyttömyytenä kehittää aiheita orgaanisesti melodian ehdoilla.
 
Jos tässä vertaillaan Beethovenia ja Schubertia säveltäjänä, niin Beethoven toimii joka osa-alueella paremmin vielä senkin vuoksi, että Beethovenilla on visio aina kappaleesta ja siitä, mitä hän halusi sävelmateriaalillaan tehdä. Schubert jankkaa ja jankkaa kyllästymiseen asti materiaalia, jota ei edes välittäisi kuulla ensimmäistäkään kertaa.
 
Ja lopuksi vielä laulumusiikki pesee hänen orkesterimusiikkinsa mennen tullen. Hän hallitsee nipin napin ne kaksi elementtiä: laululinjan ja sen kanssa kommunikoivan tapetin.

Ja lopuksi vielä laulumusiikki pesee hänen orkesterimusiikkinsa mennen tullen. Hän hallitsee nipin napin ne kaksi elementtiä: laululinjan ja sen kanssa kommunikoivan tapetin.
 
Oletko todella sitä mieltä, että Schubertin tyylinen laulutaide edustaa jotain hyvin alkeellista musiikkia, kun siinä ei ole orkesteria, vaan vain "laulaja ja säestäjä"?(!!) Hyvin harva jakanee tuota näkemystä kanssasi, mutta se tuskin haittaa. :)
 
En ole koskaan kuullut, että harmoninen liike olisi Schubert-liedeissä huonoa! Mitä pidät Serenadina tunnetusta liedistä, jos Ave Maria (joka on minusta moneen Schubert-liediin verrattuna kevyt kappale) kerta kolahtaa? Serenadin ja Ave Marian tekijän tunnistaa viehättävästi samaksi melodiikan tiettyjen taipumusten ja tahtilajin takia.
 
En usko, että jazzissa on yhtään Schubertin veroista melodikkoa. Se sentään on totta, että Schubert luottaa joskus liikaa toistoon, kuten sinfoniassa 9 väkisin käy. Sinfonia- tai messumuodon mestariksi Schubertia ei kannata nimittää, sen sijaan laulu- ja soitinkamarisäveltämisen suvereeniksi taituriksi any day!
 
Konserttoja Schubertilla ei ole yhtäkään. Olen kai siis sitä mieltä, että kuten Beethovenkaan, Schubert ei ollut mestari joka lajissa.

JET: En usko, että jazzissa on yhtään Schubertin veroista melodikkoa.
 
Jos mittatikkuna pidetään melodiaan sisältyvien mahdollisuuksien määrää niin että melodia säilyttää itsenäisyytensä ja jäntevyytensä, ja toissijaisesti vielä sitä miten säveltäjä itse melodian mahdollisuudet hyödyntää, sanottakoon kehittelyksi, niin esimerkiksi tuo jazzmiehenkin omassa säveltäjälistassaan mainitsema Wayne Shorter on loistelias melodikko.
 
Melodiaan sisältyy aina joukko mahdollisuuksia, jotka nähdäkseni pitäisi hyödyntää emotionaalisesti maksimaalisen totuudenmukaisella tavalla. Jaarittelijat ja perverssit eivät voi olla kovin kummoisia säveltäjiä vaikka keksisivät mimmoisia melodioita. Shorter ei ole jaarittelija eikä perverssi vaan erittäin mielenkiintoista ja elävän eheää musiikkia säveltänyt mies.

jazzmies: Nimittäin hänhän oli ihan toivottoman surkea melodikko. Joksenkin tuntui siltä, että hänellä oli kova halu säveltää, mutta hän ei ollut musikaalinen.
Harvoin törmää säveltäjään, jolla on yhtä vähän vahvuuksia kuin Franz Shubertilla. Kehnon melodiikan lisäksi hänen harmonian käsittelyä vaivaa epäjohdonmukaisuus. Ikään kuin hän väkisin yrittäisi pilata muuten luontaisen yksinkertaiset harmoniat joka kerta vesittäen orastavan kadenssin tai muun harmonisen idean.
 
Suurin osa klassisen musiikin tuntijoista aina rautaisista ammattilaisista intohimoisiin kuulijoihin tietää, että Schubert oli yksi musiikin historian loistavimpia melodikkoja, mikä tulee ilmi esimerkiksi laulusarjojen Kaunis myllärintytär ja Talvinen matka useista liedeistä, mutta myös kamarimusiikkisävellyksissä, kuten pianokvintetossa a-duuri ja jousikvartetossa nro 13 a-molli sekä pianotrioissa. Schubertin kyky luoda omaperäistä ja tunneskaalaltaan vivahteikasta melodiaa tulee esiin myös oopperassa Alfonso ja Estrella (esim. 1. näytöksen baritoni- ja tenoriaariat). Tajunnan räjäyttävät yhtyekohtaukset oopperan kolmannessa näytöksessä ovat puolestaan näyte säveltäjän harmonisesta ajattelusta myöhäisen klassisen ajan kehyksessä. Schubertin luontaisesta musikaalisuudesta kielivät hänen nuoruuden mestariteokset, jotka hän käytännössä itseoppineesti sävelsi teini-ikäisenä. Schubert on monien muiden säveltäjämestareiden tunnustama nero ja hänet on laskettu usein historian kymmenen - jopa viiden - etevimmän säveltäjän joukkoon. Schubertin suurin vahvuus on tunteen välittämisessä musiikin keinoin. Hänet luetaan syvällisimpiin ja herkimpiin musiikkisieluihin, jonka musiikki elää ihmisten sydämissä vielä silloinkin, kun jazzin sisällötön rytminen kikkailu on painunut unhoon.

Moz-Art: Schubert on monien muiden säveltäjämestareiden tunnustama nero ja hänet on laskettu usein historian kymmenen - jopa viiden - etevimmän säveltäjän joukkoon.
 
Pikemminkin kolmen.
 
Lapsellisen jazz-dissin jätän sen sijaan omaan arvoonsa, kielinee ainoastaan tietämättömyydestä.
 
Velipesoselle ja Jazz-miehelle: olen havainnut, että jazzissa on suuria melodikkoja, mutta olettaakseni ei kuitenkaan Schubertin veroista. Mutta huippuna mainitsemanne Wayne Shorter on verrattain tuntematon minulle, joten saatan olettaa väärin!
 
Olisin kiitollinen suosituslistasta Shorterin parhaita kappaleita/teoksia. En lähde tokikaan Schubertiin verraten tutustumaan, ennakkoasenteilla ja tendensseillä - ihan nyt vain heräsi kiinnostus, kun en tunne Shorteria.

JET: Oletko todella sitä mieltä, että Schubertin tyylinen laulutaide edustaa jotain hyvin alkeellista musiikkia, kun siinä ei ole orkesteria, vaan vain "laulaja ja säestäjä"?(!!)
 
Ehkä olen ilmaissut itseäni heikosti, jos kirjoituksestani saa tämän kuvan. Sanotaanpa se sitten näin: Schubertin orkesterimusiikki on alkeellista, koska sen aineksista saa nipin napin kasaan vain laulu-piano-duolle riittävää substanssia. Eli hänen orkesterimusiikkinsa kuulostaa orkestroidulta pianosäestykseltä, mistä puuttuu se runo. Ilman runoa hän oli lirissä. Hänen oma melodian sepitystaitonsa ei vain riittänyt hyvän melodian laatimiseen.
 
Mitä pidät Serenadina tunnetusta liedistä, jos Ave Maria (joka on minusta moneen Schubert-liediin verrattuna kevyt kappale) kerta kolahtaa?
 
Kyllä minä ostan 'Serenatan' meldodian, mikä tosin kuulostaa pahasti Unkarista pollityltä romanimusiikilta.
 
Moz-Art: Suurin osa klassisen musiikin tuntijoista aina rautaisista ammattilaisista intohimoisiin kuulijoihin tietää, että Schubert oli yksi musiikin historian loistavimpia melodikkoja
---
Schubertin kyky luoda omaperäistä ja tunneskaalaltaan vivahteikasta melodiaa tulee esiin...
---
Hänet luetaan syvällisimpiin ja herkimpiin musiikkisieluihin, jonka musiikki elää ihmisten sydämissä vielä silloinkin, kun jazzin sisällötön rytminen kikkailu on painunut unhoon.
 
"Klassisen musiikin tuntijat" eivät vain uskalla uudelleen arvioida tyylilajien harmaalla alueella (klassismi...romantiikka) haparoineesta Schubertista, joka melodinen ja kypsyminen kokonaisena jäi pahasti vaiheeseen. Ja muutenkin olisi aiheellista yleisesti turvautua musiikintuntijoihin eikä esteettisfilosofisesti itsensä nurkkaan ajaneisiin yhden lajin musiikkirasisteihin.
 
Schubertin kyky luoda omaperäistä ja tunneskaalaltaan vivahteikasta melodiaa tarvitsi aina väkevän runon tai toisen laatiman tekstin. Esimerkiksi Alfonson ja Estrellan alkusoiton melodinen aines on kuultavissa tällä kertaa harvinaisen selvänä hänen orkesterimusiikikseen. Mutta mitä jää meldiansta mieleen: pömpöösi riehuminen kehnojen melodisten ideoiden ja musiikinteoreettisten hajasävelilmiöiden ympärillä.
 
On varsin heikkoa argumentointia yrittää spekuloida suosikkimusiikkini arvon kestävyyttä tulevaisuudessa. Mitä tulee melodiaan jazzissa, viittaan myös JETin kirjoitukseen, niin jazzmuusikkona kuulen jatkuvasti rumputuolillani mitä mahtavinta melodian säveltämistä hetkessä. Jatkuvasti tupataan menemään ansaan siinä, että jazzmelodian luullaan olevan yhtäsuuri nuottikustanteen kanssa. Kustannettu jazzmelodia antaa vain lähtökohdan itse jazztekemiselle. Improvisointi on se varsinainen jazzin säveltaide, missä rytmi esittää erityisen suurta roolia itse linjan jäädessä rytmin painoarvosta vain piirun verran. Tällaisesta rytmikylläisyydestä klassisen musiikin agogiikka voi vain uneksia yhä tänä päivänä. Jazzmelodia laajassa perspektiivissä on jonkinlainen sekoitus Beethovenin motiivin käsittelytaitoa, Deliuksen spontanin ainutlaatuista mutta kromaattista vuodatusta ja Debussyn arvaamattomuutta plus "se" rytmi. Jazz ei ole ottanut mitää Schubertista, koska jazz sulattaa itseensä kaikkea merkittävää, mutta tässä tapauksessa Schubertin kohdalla on viiva.
 
Näin ollen kokonaisuutena Schubert kuulostaa muinaisjäänteeltä, joka on omituisesti säilynyt repertuaarissa, vaikka orkesterit voisivat soittaa jotakin kunnon tavaraa sen sijasta. Mielestäni Schuberin musiikissa kokonaisuutena tulee esiin saksalaisen musiikkikoulukunnan ongelmat: tunteet eivät välity kuin sisäpiirille, koska sisäpiirille on sanottu ne tunteet, joilla on arvoa. Muut arvot joutavat tässä koulukunnassa romukoppaan.

joo, säveltäjä X on paska, koska en pidä siitä. ja kaikkia tietysti kiinnosti.

jazzmies: " joka melodinen ja kypsyminen kokonaisena jäi pahasti vaiheeseen."
 
Mitä tarkoitat? "Melodinen ja kypsyminen"? "Uskalla uudelleen arvioida haparoineesta Schubertista"? En saa selvää tekstistäsi.
 
jazzmies: Schubertin kyky luoda omaperäistä ja tunneskaalaltaan vivahteikasta melodiaa tarvitsi aina väkevän runon tai toisen laatiman tekstin.
 
Päinvastoin. Schubertin melodiat herättivät henkiin monia sinänsä vähäpätöisiä tekstejä. Tekstejen heikkous esimerkiksi ajoi alas Schubertin oopperat, ei musiikin laatu.
 
jazzmies: Tällaisesta rytmikylläisyydestä klassisen musiikin agogiikka voi vain uneksia yhä tänä päivänä. Jazzmelodia laajassa perspektiivissä on jonkinlainen sekoitus Beethovenin motiivin käsittelytaitoa, Deliuksen spontanin ainutlaatuista mutta kromaattista vuodatusta ja Debussyn arvaamattomuutta plus "se" rytmi.
 
Kerro minulle yksikin jazzmelodia, jossa tuollainen sekoitus tulee ilmi. En ole kuullut yhtäkään, joka ammentaisi mainitsemiasi mestareita.
 
jazzmies: Mielestäni Schuberin musiikissa kokonaisuutena tulee esiin saksalaisen musiikkikoulukunnan ongelmat: tunteet eivät välity kuin sisäpiirille, koska sisäpiirille on sanottu ne tunteet, joilla on arvoa. Muut arvot joutavat tässä koulukunnassa romukoppaan.
 
Ei kyllä ne tunteet välittyy ihan kaikille, jotka asian oivaltavat. Itse en esimerkiksi kuulu mihinkään sisäpiiriin ja olen avoin muullekin kuin "saksalaiselle" vakavasti otettavalle musiikille.
 
Anna kiitos esimerkkejä varteenotettavasta jazzista.

Moz-Art: Päinvastoin. Schubertin melodiat herättivät henkiin monia sinänsä vähäpätöisiä tekstejä. Tekstejen heikkous esimerkiksi ajoi alas Schubertin oopperat, ei musiikin laatu.
 
Allmusic Guidessa selitettiin, että Schubert ei koskaan nähnyt oopperoitaan esitettävän. Suuret oopperasäveltäjät oppivat siitä, että he näkivät epäonnistuneet teoksensa lavalla ja oppivat sitten virheistään. Ja epäonnistuminen viittaa tässä siihen, ettei oopperan sävellys ole vain hyvän aarian sävellystä, vaan pitää olla myös osata muodostaa siitä sellainen sopivasti etenevä kokonaisuus, jossa on sopivasti ja oikealla tavalla dramatiikkaa ja muita elementtejä mukana (tietty tarpeeksi huonosta libretosta on ehkä hankala saada kovin hyvää teosta aikaiseksi)
 
Anna kiitos esimerkkejä varteenotettavasta jazzista.
 
Ööh... eikös Ellington ole genren arvostetuin säveltäjä

Moz-Art: Anna kiitos esimerkkejä varteenotettavasta jazzista.
 
Jos tällä asenteella ollaan liikkeellä, niin en missään tapauksessa anna!