Klassinen ›

anttipi: Kaipaan nykysäveltäjiä jotka: malttavat rakentaa sanomansa ja kirkastaa ilmaisunsa yleisön keskittymiskyvystä tai -kyvyttömyydestä piittaamatta, luottaen kantavien taustaideoiden ekonomiaan (mikä ei silti välttämättä liity mitenkään teoskokonaisuuden yksinkertaisuuteen tai kompleksisuuteen sinänsä); eivät käytä liikaa toistoa, turhan ilmeistä dramatiikkaa, riipaisevaa melodisuutta yms. lyhytjännitteisen, "postmodernin" yleisön tarpeisiin vastatakseen; eivät kammoksu tiettyä vakavahenkisyyttä ja akateemisuutta, josta on näköjään 80-luvulta lähtien tullut enenevässä määrin jonkinlainen kirosana näille uuden ajan "kosmopoliiteille". Enkä nyt tarkoita, että pitäisi koko ajan otsa rypyssä silti vetää.
 
Hyvin sanottu. Nykyisin kenties eniten vallalla oleva tyylisuunta on juuri tuo crossovermainen kaiken mahdollisen sekoittelu ja yhdistely. Ei siinä sinänsä mitään, ja tokihan monet senkin osaavat hyvin. Mutta toivotaan ettei siinä samalla esim. perinteisen käsityötaidon ja orgaanisen kehittelyn merkitys tule ylenkatsotuksi. Vähän liian helposti kuvailemasi kaltaisia ihanteita omaavan säveltäjän tuotanto leimataan joksikin "akateemiseksi kikkailuksi, jota eivät ymmärrä kuin teoreetikot ja muut asiaan vihkiytyneet". Suuren yleisön mielipide nyt ei tietysti ole se joka määrittää säveltäjän arvon ja merkittävyyden, mutta sen paineessa joku saattaa helposti lähteä - uskallanko sanoa - populismin suuntaan. Mutta kyllähän tilanne esim. Suomessa taitaa onneksi sentään olla aika hyvä.

Aulis raitasen kuoromusikki joinekin impressionistisineki sävyineen oli kiehtova tuttavus lähiradion klassisesssa illassa simon parmetin elokuvamusiikin ohella.
 
sibelius muuten on säveltäjä joka ei osaa nauraa itselleen ottaessaan itsensä liian vakavsti, kuten schubert joskus oopperoissaan, ja siksi sibeliusta voi moittia siitä että hänellä on aina sama ilme ja sävy kasvoillaan ja musiikillisella paletilla, joka ei koskaan muutu.
 
huumori, ironia, satiiri ja parodia, joita tapaamme esim. palmgrenin metamorfooseja pianokonertossa loistavat poissaolollaan tyystin jannen tuotannossa keskeisissä teoksissa pikku kuriositeetteja kenties lukuunottamatta. kuula ja fordell viljelivät pohjalaista huumoria myös mieskuorolauluisaan ahkerasti.