Klassinen ›

-Oletko tosiaan 17-vuotias...?
 
Kyllä. Ensi kesänä tulee 18 täyteen, eli syntymävuosi on 1990.

Sellainen kuva ainakin usein välittyy eri nettifoorumeja lukiessa, että jos esim. vanhemmalla iällä huvikseen jonkin instrumentin soittoa aloitteleva kyselee jotain perusasioita, yleensä tulee "asiallisia" vastauksia tyyliin "mene tunneille, itseksesi opit vain virheitä ja joka tapauksessa tuhlaat aikaasi, ei sinusta enää voi tulla hyvää soittajaa koska et ole 5-vuotiaasta asti tahkonnut skaaloja ja etydejä".
 
Hmm. Voihan sen noinkin kai lukea. Se ei ole kykyjesi aliarviointia jos joku ehdottaa menemään sinne tunnille. Se on ihan vain parasta mitä soittoharrastuksessa kannattaisi ekaksi tehdä. Mitä tulee tuohon "ei sinusta voi hyvää tulla..."-lauseeseen niin muistelisin että ihan kauheasti ei noin vahvaa mielipidettä ole täällä palstalla tullut. Liittynee joka tapauksessa tuohon viulu/sello-hommaan, am I right? Kukaan ei varmaan kiellä aloittamasta vähän vanhempana jousisoittimia, mutta varsin kivikkoinen polku siinä on joka tapauksessa edessä. Varmaan suurin osa jousisoittajista on melko skeptisiä koska tietävät motoriikan kehittymisen rajat vanhemmallaihmisellä. Viulunsoitossa kun tahtoo olla että ne kaikki asiat tulee lihasmuistista, muutoin ei ole kivaa.
 
Mitä noiden perusasioiden neuvomiseen tulee, niin (tästä oon vääntänyt kerran jos toisenkin...) asioiden esittäminen teksitimuodossa vaan tuppaa olemaan hankalaa. Varmaan jos olet jotain soitto-opasta lukenut niin ymmärrät. Jokainen meistä ymmärtää ja hahmottaa asioita omalla tavallaan, siksi kirjoittajan ja lukijan maailmat harvoin kohtaa, vaikka olisi kuvat ja kaikki. Hirveän työlästä se on joka tapauksessa, sekä kirjoittajalle että lukijalle. Hyvä opettaja näkee kerrasta sen mitä pitää jauhaa tuntikaupalla kirjoittaen ja silti ei ole varmuutta tuliko asia selväksi. "Niin vähän aikaa,niin paljon puuhasteltavaa!", vai mikä se mottosi olikaan? Eikö tässä olisi hyvä sauma säästää aikaa?
 
Se mikä itsekin opettajana pidän keskeisenä on se, että opettaja on omien opiskeluidensa aikana käynyt hirveästi materiaalia läpi, lukenut ja soittanut, kuullut valtavan määrän erilaisia mielipiteitä, tehnyt satoja virheitä ja ja korjannut niitä ja toivottavasti jalostunut hyväksi soittajaksi. Tämän tuloksena soitonopettajan tulisi siis osata auttaa oppilaitaan pahimpien karikkojen ohi, ja auttaa ongelmissa joita väistämättä tulee uutta soitinta opeteltaessa. Kaikki tämä ja vielä pitäisi ymmärtää jokaisen soittajan erilaista luonteenlaatua ja tapaa omaksua asioita.
 
Soittimien kanssa puuhastelu on kivaa, itsekin tykkään puuhastella eri soitinten kanssa enkä kaipaa sen kummempaa opetusta, kunhan vaan huvikseni kikkailen vaikkapa rummuilla, bassolla, kitaralla jne. Mikäli mää haluaisin kehittyä ko. soittimissa, ottaisin muutamia tunteja ja ottaisin tutulta vinkin (anteeksi, alkaa jo tavut häipymään...)ja jatkaisin taas puuhasteluani. Toinen vaihtoehto olisi sitten vaan mesoa tuntikaupalla turhaa työtä vaikeamman kautta, ja mahdollisesti lukea netisivuja ja kirjoja ja käydä hirveästi kaikkea läpi, vaikka maailmassa olisi tyyppejä jotka on nähnyt sen vaivan jo.
 
Sitä en tiedä onko vaikkapa sen viulun soittoteknisiin asioihin helppoa saada vastauksia. Yleensä ammattilainen tahtoo seurailla oppilaan tekemisiä (eli toisinsanoen ottaa vastuuta opettamisestaan). Siksi myös sinne tunnille kannattaa mennä ennen eikä jälkeen. Tehdyissä virheissä on paljon ikävämpi auttaa kuin tekemättömissä.
 
Entä jos tarkoitus onkin soitella omaksi ja ehkä kavereiden,joiden joukossa ei ole ammattimuusikoita, iloksi silloin tällöin? Entä jos aikaa on rajallisesti, on työt ja muitakin harrastuksia?
 
Jos aikaa on rajallisesti niin eikö kannata ottaa edes se muutama tunti? Videoida ne tms. On edes jokin henkilökohtainen pohja.Ei se ole mihinkään kiveen hakattu että täytyy käydä vuosia tunneilla musiikkiopistossa. Keltä tahansa muusikolta voi kysyä yksityistunteja. Jos ei anna niin ei anna, sama ongelma on joka tapauksessa kaikilla elämänalueilla... ;D Mikäli ammattilainen katsoo ettei voi antaa vain muutamaa tuntia niin sitten voi kysyä hyvältä harrastajalta neuvoa.
 
Tai jos ,niinkuin minulla, on muistissa tympeät kokemukset "perinteisestä" musiikinopetuksesta 70- ja 80-luvun peruskoulussa,joiden jäljiltä into kaikkeen musiikinopiskeluun meni 10 vuodeksi(tosin minulla oli poikkeuksellisen luonnevikainen opettaja, joka sai raivokohtauksia,rikkoi tavaroita luokassa,kävi jopa käsiksi jne)? Jos harrastaminen tuottaa itselle iloa, niin ei se mielestäni ole "turhaa puuhastelua" vaikkei niin vakavissaan olisikaan.
 
Hmm. Peruskoululla ja musiikiopetuksella ei ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa. Hyvä opettaja on puhtaasti säkästä kiinni.
 
Sama ilmiöhän tietysti löytyy muillakin aloilla jotka toisille ovat ammatti ja toisille harrastus, kuten juuri urheilussa, jossa myös varmasti ammattilaiset ja etenkin "ammattilaiset" (eli asiaan fanaattisella vakavuudella suhtautuvat "tosiharrastajat") naureskelevat "sunnuntaikuntoilijoille"
 
Mikäli naureskelijoita on niin ne ei ole ammattilaisia.
 
Ja vielä noista skaaloista ja teknisistä harjoitteista. Siksi niitä tulisi joskus soittaa ettei joka ainoassa kappaleessa tarvitsisi opetella aina samoja asioita uudestaan. Suurin osa kappaleista kun kuitenkin perustuu jollekin sävellajille (modernistit hilijaa). Skaalojakin voi (ja tulisi) soittaa musikaalisesti. Jos ei tavalliset kiinnosta niin vaikka bluesskaalaa. Vähän mielikuvitusta.
 
Eli kukin tavallaan, kyllä minusta ainakin on paljon parempi soittaa huonosti kuin ei ollenkaan.
 
Amen.

minusta (modernismia edeltävässä) klassisessa musiikissa on merkille pantavaa, että se on usein jotenkin vilpittömällä ja pyynteettömällä tavalla kaunista ja herttaista. se ikään kuin yrittää tehdä vaikutuksen häpeilemättömällä lapsenomaisella kauneudella ja kuulijaansa kohtaan osoittamalla hellyydellä ja myötätunnolla (tämä saattaa edellyttää tietynlaisen sävelkielen, harmonioiden ja saundin lisäksi myös taitavaa sävellystyötä). siksi se saa aikaan suurempia tunteita ja tuntuu arvokkaamalta kuin muu musiikki. toinen emotionaalinen elementti, mikä tulee mieleen, on tällaisessa musiikissa usein läsnäoleva ylevyys, jota voi verrata suurten luonnonilmiöiden, arkkitehtuuristen saavutusten tai sankaritekojen ylevyyteen.

minusta (modernismia edeltävässä) klassisessa musiikissa on merkille pantavaa, että se on usein jotenkin vilpittömällä ja pyynteettömällä tavalla kaunista ja herttaista. se ikään kuin yrittää tehdä vaikutuksen häpeilemättömällä lapsenomaisella kauneudella ja kuulijaansa kohtaan osoittamalla hellyydellä ja myötätunnolla (tämä saattaa edellyttää tietynlaisen sävelkielen, harmonioiden ja saundin lisäksi myös taitavaa sävellystyötä). siksi se saa aikaan suurempia tunteita ja tuntuu arvokkaamalta kuin muu musiikki. toinen emotionaalinen elementti, mikä tulee mieleen, on tällaisessa musiikissa usein läsnäoleva ylevyys, jota voi verrata suurten luonnonilmiöiden, arkkitehtuuristen saavutusten tai sankaritekojen ylevyyteen.
 
Valitettavasti olen itse sitä mieltä, että jos "klassiseen" musiikkiin suhtaudutaan jotenkin ylevämpänä ja ihmistä jalostavana musiikkina jota voi verrata suurten luonnonilmiöiden, arkkitehtuuristen saavutusten tai sankaritekojen ylevyyteen, niin minulla herää vastareaktio. Jutustelu kullostaa helposti tekotaiteelliselta. Mielipiteitä on toki monia.

Valitettavasti olen itse sitä mieltä, että jos "klassiseen" musiikkiin suhtaudutaan jotenkin ylevämpänä ja ihmistä jalostavana musiikkina , niin minulla herää vastareaktio. Jutustelu kullostaa helposti tekotaiteelliselta. Mielipiteitä on toki monia.
 
en puhunut jalostavuudesta mitään ja "ylevyys" oli tekstissäni vain tunnetila, jonka olen huomannut heräävän tietynlaisen klasarin selvästi muuta musiikkia voimakkaampana. myös estetiikassa puhutaan ylevän kokemuksesta.

en puhunut jalostavuudesta mitään ja "ylevyys" oli tekstissäni vain tunnetila, jonka olen huomannut heräävän tietynlaisen klasarin selvästi muuta musiikkia voimakkaampana. myös estetiikassa puhutaan ylevän kokemuksesta.
 
Itsellä ainakin nykymusiikki vaikuttaa voimakkaammin. Ei niin että kumpikaan meistä voisi olla oikeassa tai väärässä, nämähän on mielipidekysymyksiä.
 
EDIT: Äh mitä paskanjauhantaa. Ihan yhtä voimakkaasti vaikuttaa riippuen kappaleesta tietenkin.

Itsellä ainakin nykymusiikki vaikuttaa voimakkaammin.
 
no kun en ole vielä niin ehtiny tota nykymusiikkia kuunnella niin en sanonut siitä mitään.

"ylevyys" oli tekstissäni vain tunnetila, jonka olen huomannut heräävän tietynlaisen klasarin selvästi muuta musiikkia voimakkaampana. myös estetiikassa puhutaan ylevän kokemuksesta.
 
Mä uskon tunnistavani tämän tunnetilan. Itse koen sen eräänlaisena henkisenä innoituksena. Samalla tulee usein inspiraatio hakeutua muiden "korkemammiksi" rankattujen kulttuurituotteiden (korkeakirjallisuus, kuvataide jne jne jne) pariin. Vastaavaa ei tule koettua samalla tavalla muita musalajeja kuunnellessa (...mutta muuta hyvää kyllä)
 
Ketjun aiheeseen: tää on siis mun kokemuksieni mukaan yksi ero muihin musalajeihin verrattuna. Nostaako se klasarin muita musatyylejä arvokkaammaksi? Ehkei sinällään - mutta eroja on.

Kyllä ja ei. Omien varsin suppeiden havaintojeni mukaan kaikessa musiikissa suurin puute on hyvät sävellykset. Erityisesti rockissa esiintyy kohtuuttoman paljon pelkkää Xerox-säveltämistä, joka ainakin minua tympii. Toinen musta aukko on sovitukset - tässä olisi monella kitarabändillä vielä tekemistä. Toisaalta kun katsoo jotain Weather Reportin nuotteja, niin täytyy antaa tunnustus niille, jotka osaavat tehdä yksinkertaisestakin sävellyksestä mestariteoksia antamalla nuoteille tarpeeksi kyytiä ja lisäämällä keitokseen tarpeeksi mausteita.
Niin, asiaan palatakseni, ns. klassisessa musiikissa elämään ovat jääneet vain parhaat sävellykset, sellaiset, joissa säveltäjä on tavoittanut jotain elämää suurempaa, osannut lisäksi sovittaa teoksen niin, että siihen ei kyllästy. Jokaista mestariteosta kohden lienee tuhat epäonnistunutta ja unohtunutta teosta, tai ainakin 20? Ja kaikessa ns. kevyessä musiikissa kehitys on ollut samanlaista, pitkäaikaisesti on jäänyt elämään vain tietty määrä musiikkia, se mikä on tavoittanut kuulijat parhaiten.
Jos laitetaan kriteeriksi sävellysten ja säveltäjien taso, niin eiköhän se ole aika selvää, että ns. klassisen musiikin puolella alkaa materiaalia olla vähintäänkin riittävästi ja ankaraa valikoitumista on tapahtunut. Hyvä kuuntelijan kannalta.- Minkään nykyaikana sävelletyn musiikin kohdalla valikoitumista ei tietenkään ole vielä voinut tapahtua.
En usko, että pitkällä aikavälillä ero tulisi olemaan niin suuri, kuin mitä se tällä hetkellä on kriitikoiden ja taidepäättäjien mielestä. 100 vuoden kuluttua ihmiset kuuntelevat kaikkea sitä, mikä on tarpeeksi kestävää, tunteita herättävää ja toimivaa musiikkia. siinä joukossa voi olla mitä vain musiikkia ja ehkäpä silloin osataan antaa arvoa muyös hyvin sävelletylle ei-klassiselle musiikillekin.

Jos laitetaan kriteeriksi sävellysten ja säveltäjien taso, niin eiköhän se ole aika selvää, että ns. klassisen musiikin puolella alkaa materiaalia olla vähintäänkin riittävästi ja ankaraa valikoitumista on tapahtunut. Hyvä kuuntelijan kannalta.- Minkään nykyaikana sävelletyn musiikin kohdalla valikoitumista ei tietenkään ole vielä voinut tapahtua.
 
ei ole tapahtunut valikoitumista? kaikkia 1960-luvun levyjä kuunnellaan yhä yhtä paljon ja esim pet sounds ja sgt. pepper eivät ole mitenkään nousseet niiden joukosta?
 
En usko, että pitkällä aikavälillä ero tulisi olemaan niin suuri, kuin mitä se tällä hetkellä on kriitikoiden ja taidepäättäjien mielestä. 100 vuoden kuluttua ihmiset kuuntelevat kaikkea sitä, mikä on tarpeeksi kestävää, tunteita herättävää ja toimivaa musiikkia. siinä joukossa voi olla mitä vain musiikkia ja ehkäpä silloin osataan antaa arvoa muyös hyvin sävelletylle ei-klassiselle musiikillekin.
 
eihän meidän tarvitse odotella. voidaan jo nyt kysyä, että mikä ois about parhaiten sävellettyä populaarimusiikkia? ja mikä taas klassista? ja voiko niitä verrata keskenään sävellyksen tasossa?

ei ole tapahtunut valikoitumista? kaikkia 1960-luvun levyjä kuunnellaan yhä yhtä paljon ja esim pet sounds ja sgt. pepper eivät ole mitenkään nousseet niiden joukosta?
 
eihän meidän tarvitse odotella. voidaan jo nyt kysyä, että mikä ois about parhaiten sävellettyä populaarimusiikkia? ja mikä taas klassista? ja voiko niitä verrata keskenään sävellyksen tasossa?
 
Kuka tuntee kaiken maailmassa sävelletyn populaarimusiikin ja klassisen musiikin ja on kykenevä määrittelemään mikä kummassakin tyylissä on parhaiten sävellettyä? Miten sellainen "parhaus" edes määriteltäisiin? Vaikka tällainen ihminen löytyisikin, silti näkemys olisi täysin subjektiivinen, vain yhden ihmisen mielipide. Entäpä cross over -hommat joiden genreytyminen ja määrittely tapahtuu vasta paljon myöhemmin kuin sillä hetkellä kuin ne syntyvät? Millä kriteereillä esim. klassisen ideologian mukaan sävellettyä kevyempää musaa pitäisi arvottaa?
 
Näistä syistä johtuen valikointi tapahtuukin pitkällä aikavälillä valtavan ihmismäärän toimesta. Sekään ei kerro koko totuutta, esim. Bachkin oli unohdettuna pitkään ennen kuin herran tuottaman musiikin arvosta ymmärrettiin jotain. Nykyään voi olla ihan sama tilanne. Ties mitä mestariteoksia lojuu kenenkään tietämättömissä arkistojen pohjalla tälläkin hetkellä.

Kuka tuntee kaiken maailmassa sävelletyn populaarimusiikin ja klassisen musiikin ja on kykenevä määrittelemään mikä kummassakin tyylissä on parhaiten sävellettyä?
 
keskustelin lainaamani kirjoittajan asettamassa viitekehyksessä
 
Näistä syistä johtuen valikointi tapahtuukin pitkällä aikavälillä valtavan ihmismäärän toimesta. Sekään ei kerro koko totuutta, esim. Bachkin oli unohdettuna pitkään ennen kuin herran tuottaman musiikin arvosta ymmärrettiin jotain. Nykyään voi olla ihan sama tilanne. Ties mitä mestariteoksia lojuu kenenkään tietämättömissä arkistojen pohjalla tälläkin hetkellä.
 
bachia ei tunnettu kun ei ollut tallenteita, kehittynyttä mediaa tai kommunikaatioteknologiaa. nykypäivänä tuo ei olisi mahdollista, että noin selvästi hyvä säveltäjä unohtuisi ainakaan jos hän kuitenkin saisi niin paljon esityksiä töilleen kuin bach kuitenkin sai.

keskustelin lainaamani kirjoittajan asettamassa viitekehyksessä
 
bachia ei tunnettu kun ei ollut tallenteita, kehittynyttä mediaa tai kommunikaatioteknologiaa. nykypäivänä tuo ei olisi mahdollista, että noin selvästi hyvä säveltäjä unohtuisi ainakaan jos hän kuitenkin saisi niin paljon esityksiä töilleen kuin bach kuitenkin sai.
 
Mistäs tiedät? Mistä meistä kukaan tietää mitä ei tiedä? Helppohan se on aina uskoa oman aikansa olevan parempi kuin menneisyys, niin ihmiset tuppaavat uskomaan, mutta ei se ole niin sanottua etteikö joku lahjakaskin säveltäjä voisi jäädä täysin pimentoon, esmes ihan vaan täydellisen sosiaalisen kyvyttömyytensä takia jos ei mitään ihmeempää ole kysymyksessä. Esmes Neuvostoliitossa, tai Kiinassa tai missä tahansa muussa läntisestä kulttuurista erossa olleessa valtiossa on saattanut hyvinkin olla vaikka minkälaisia neroja jotka on onnistuneesti haluttu pitää salassa.

Mistäs tiedät? Mistä meistä kukaan tietää mitä ei tiedä? Helppohan se on aina uskoa oman aikansa olevan parempi kuin menneisyys, niin ihmiset tuppaavat uskomaan, mutta ei se ole niin sanottua etteikö joku lahjakaskin säveltäjä voisi jäädä täysin pimentoon, esmes ihan vaan täydellisen sosiaalisen kyvyttömyytensä takia jos ei mitään ihmeempää ole kysymyksessä. Esmes Neuvostoliitossa, tai Kiinassa tai missä tahansa muussa läntisestä kulttuurista erossa olleessa valtiossa on saattanut hyvinkin olla vaikka minkälaisia neroja jotka on onnistuneesti haluttu pitää salassa.
 
en sanonut, että nykyään mestarisäveltäjä tulee välttämättä tunnetuksi vaan että bachin tavoin esityksiään julkiseksi vuosikaupalla saanut mestarisäveltäjä ei olisi voinut jäädä unohduksiin.

Jaa, mutta onhan mahdollista nykyisinkin, että säveltäjä tekee mestariteoksia, joita kukaan ei julkaise eikä maestro niitä minnekään vie, kehittelee vain. Eräs kavereistani on mielestäni varsin taitava säveltäjä ja täyttää tuon määritelmän lähes prikulleen. En ota kantaa siihen, onko hän mestari ja olisiko hänen musiikillaan pitkässä juoksussa mahdollisuuksia.
 
Valikoitumisprosessi ei kohtele hyvin tällaisia mestareita, ellei joku ns. löydä niitä teoksia ja punnerra niitä väkisin maailman kuultaviksi. Kuinkas tämä homma menikään J.S.Bachin osalta? Laitoin etukirjaimet, ettei joku ilkeile Barbara Bachista mitään (heh).
 
Enkä minä voi tietää onko Pet Sounds tai Sgt Pepper 100 vuoden kuluttua elossa vai kuopattu. Jos tietäisin ihmisten tulevasta musiikkimausta senkään vertaa, olisin ilmiömäinen musiikkimoguli. Toivo Kärjenkin yläpuolella. Juu.

Jaa, mutta onhan mahdollista nykyisinkin, että säveltäjä tekee mestariteoksia, joita kukaan ei julkaise eikä maestro niitä minnekään vie, kehittelee vain. Eräs kavereistani on mielestäni varsin taitava säveltäjä ja täyttää tuon määritelmän lähes prikulleen. En ota kantaa siihen, onko hän mestari ja olisiko hänen musiikillaan pitkässä juoksussa mahdollisuuksia.
 
Valikoitumisprosessi ei kohtele hyvin tällaisia mestareita, ellei joku ns. löydä niitä teoksia ja punnerra niitä väkisin maailman kuultaviksi. Kuinkas tämä homma menikään J.S.Bachin osalta? Laitoin etukirjaimet, ettei joku ilkeile Barbara Bachista mitään (heh).
 
Kyllä säveltäjältä vaaditaan vähän omaakin viitseliäisyyttä niiden teosten esilletulossa, ei vain odottaa että joku "löytää" ne. En viittaa tällä Bachiin, joka oli ollut kuolleena n. sata vuotta kun Mendelssohn johti Matteus-passion vai mikä se oli, mistä tämän "löytymisen" yleisesti katsotaan alkaneen, vaan tuohon säveltäjäkaveriisi. Säveltäjä voi löytyä tai olla löytymättä, mutta parempi mahdollisuus löytymiselle on jos itse ainakin yrittää tuoda esille niitä teoksia. "Valikoitumisprosessi" on armeliaampi, jos on edes jossain yleisessä tietoisuudessa että tällaisia teoksia on ylipäätään olemassa (esim. jossain virallisessa julkaisuluettelossa jos ei muuten) kuin että pitää etsiä ne teokset jostain antiikkisista pöytälaatikoista sadan vuoden päästä.
 
Bachilla kävi hyvin, mutta hän on aika ääriesimerkki. Ei tule heti mieleen toista säveltäjää, jota nykyisin pidettäisiin suurimpien nerojen joukossa ja joka olisi jossain välissä ollut kuitenkin lähes sata vuotta unohduksissa.

Bachilla kävi hyvin, mutta hän on aika ääriesimerkki. Ei tule heti mieleen toista säveltäjää, jota nykyisin pidettäisiin suurimpien nerojen joukossa ja joka olisi jossain välissä ollut kuitenkin lähes sata vuotta unohduksissa.
 
No Vivaldi

No Vivaldi
 
Niinpä näkyy, kun Wikipediaa luin. Tuo olikin mulle uutta tietoa. Hyvin kävi siis hänelläkin, lopulta.

Jos Mozartilla olisi ollut sähkökitara niin klassista musiikkia ei sanottaisi klassiseksi musiikiksi.

Jos Mozartilla olisi ollut sähkökitara niin klassista musiikkia ei sanottaisi klassiseksi musiikiksi.
 
Mitä se sillä ilman sähköa olisi tehnyt?