Klassinen ›

Niin, huomaan että jätit vastaamatta kaikkiin minun "sokraattisiin" kysymyksiini. :)
 
Noh, kyllähän minä sanoin, että mielestäni taiteilija määrittää taiteen.Vaikeaa mennä sanomaan tuollaisiin mitään sen kummempaa, koska yleensä tunnen säveltäjät joiden teoksia kuuntelen.

Tätä en kyllä ihan ymmärtänyt. Mainitsisitko jonkun tietyn teoksen?
 
Oopperoita, erityisesti koomisia oopperoita, järjestettiin useimmiten ns. riskipääomalla erityisesti niitä varten valmistetuissa teattereissa. Kyseessä oli siis taloudellisen voiton tavoittelu konserttijärjestelmällä, ei niinkään tietynlainen vallannäyttö valtaa pitävältä kansanosalta (toisin kuin monet muut musiikin muodot, josta esimerkkinä omistukset eri aristokraateille mm. Beethovenin teoksissa).
 
Erityisesti 1800-luvulla (koomisen) oopperan estetiikkaan liittyy vallankumouksen filosofian mukaan yksinkertaisuus ja mahtipontisuus, taloudellisten seikkojen vuoksi mitään riskejä ei kannattanut juuri ottaa - musiikki sävellettiin taloudelliset realiteetit tiedostaen populaariksi.
 
1800-luvulla oopperassa oli yleisöllä tapana syödä, jutustella, pelata korttia yms. toisin kuin moissa muissa "taidemusiikkikonserteissa" ja kuten Pekka Jalkanen kirjoittaa "Kuvaavaa oli, että kun kaasuvalot yleistyivät teattereissa 1800-luvun alussa, yleisö valaistiin, mutta näyttämö pysyi pimeänä. Vasta Richard Wagner muutti tämän seurapiirikäytännön Bayreuthin musiikkijuhlilla."
 
Myös Amadeus leffassa koomisen oopperan populaarimusiikkiuden puolesta voi nähdä argumentteja, vaikkakin leffassa asioita on taas paisuteltu. Mozartin Taikahuiluhan on nimenomaan koomista oopperaa, joka on sävelletty ei-aristokraateille, eli nousevalle porvaristolle. Tosin leffastahan saa sellasen kuvan, että sitä olivat katsomassa lähinnä toisen luokan kansalaiset, mikä lienee epätodennäköistä sillä ooppera ja teatterijärjestelmä olivat ennemminkin juuri vaurastuneen keskiluokan huvittelumuotoja.
 
Itse kuitenkin luokittelen koomisen oopperan taidemusiikiksi, koska se assosioituu siihen niin vahvasti. En keksi parempaa perustetta, muuta kuin tietyn musiikillisen sukulaisuuden länsimaisen taidemusiikin estetiikkaan, mikä osittain johtuu siitä, että samat säveltäjät väkersivät vakavammankin taidemusiikin parissa.
 
EDIT: niin jatkanpa vielä sen verran, että koominen oopperahan kehittyi sitten ajanmyötä vielä populaarimpaan suuntaan kunnes, polut oikoen, se korvautui musikaalilla, jonka populaariutta ei kukaan enää juuri edes epäile.
 
Joonas.

Oopperoita, erityisesti koomisia oopperoita...
 
Joonas.
 
Tuota, lainaukseni oli alunperin tästä:
 
Tietenkään jako ei ole näin mustavalkoinen, vaan yhden teoksen voi monesti johtaa jopa useampaan eri musiikinlajiin. Ja musiikin määrittelemisessä on otettava huomioon mm. musiikillinen sukulaisuus. Musiikillisesti siis 1900-luvun loppupuolen sinfoniat voidaan luokitella taidemusiikiksi, eikä populaarimusiikiksi, koska ne on sävelletty kunnioittaen taidemusiikin traditioita - jos "sääntöjä" on rikottu, se on tehty yleensä tietoisesti (eli traditiota kunnioittaen). Kuitenkin vaikuttajana on usein ollut raha - silti musiikillinen sukulaisuus vie sinfoniat taidemusiikin piiriin.
 
Eli kysymykseni uudelleenmuotoiltuna: Voisitko mainita jonkun 1900-luvun loppupuolen sinfonian (tai muun vastaavan teoksen), jonka vaikuttimena raha on erityisesti ollut? Vai ymmärränkö nyt tämän tekstin ihan väärin?

Tuota, lainaukseni oli alunperin tästä:
 

 
Eli kysymykseni uudelleenmuotoiltuna: Voisitko mainita jonkun 1900-luvun loppupuolen sinfonian (tai muun vastaavan teoksen), jonka vaikuttimena raha on erityisesti ollut? Vai ymmärränkö nyt tämän tekstin ihan väärin?
 
Oho... Sen siitä saa, kun heti herättyään syöksyy nörtteilemään koneelle :)
 
Ja kysymykseesi vastauksena:
Täytyy myöntää, että en. Sinfonia oli ehkä harvinaisen epäonnistunut esimerkki.
 
Luulen kuitenkin, että säveltäjä nykyään säveltää "taloudelliset realiteetit hyväksyen" monesti sellaista musiikkia, minkä olettaa myyvän - teoksen tilaajalle sitä, mitä teoksen tilaaja on pyytänyt ja rahat kouraan, kiitti.
 
Tietysti tätä "sisältä kumpuavan musiikillisen idean hahmottelemista" aka. taidetta tehdään edelleen ihan taiteen itseisarvon takia, mutta monet taidemusiikin säveltäjät varmasti säveltävät musiikkia esim. leffoihin noudatellen pitkälti taidemusiikin estetiikkaa, mutta silti tehden musiikista "populaaria", vaikuttajana siis raha.
 
Asiaa voi tietysti problematisoida siltä kannalta, että kyllähän monille aikaisempienkin vuosisatojen säveltäjille merkittävänä tekijänä on ollut aristokraattien suosio; tilaajalle sitä, mitä tilaaja haluaa -periaate lienee pätenyt myös tuolloin.
 
Joo, ja tiedän, ei kukaan ryhdy säveltäjäksi (saatika etnomusikologiksi) rahan vuoksi, ei ainakaan nykyään ;)
 
Joonas.

Ja kysymykseesi vastauksena:
Täytyy myöntää, että en. Sinfonia oli ehkä harvinaisen epäonnistunut esimerkki.
 
Mulle tulee ainoona mieleen Einojuhani Rautavaara, joka "möi sielunsa" amerikkalaisille mummoille. Tästäkin voi keskustella varmasti paljon, että oliko Rautavaaran kiihottimena raha, vai oliko hänen säveltämänsä musiikki hänen omasta mielestään täysipainoista. Suomessahan Rautavaaran kollegat puhuvat hänestä negatiiviseen sävyyn. Tiedä sitten. Itse en Rautavaaran tuotantoa tunne niin hyvin, että voisin sanoa asiasta mitään painavaa.
 
Luulen kuitenkin, että säveltäjä nykyään säveltää "taloudelliset realiteetit hyväksyen" monesti sellaista musiikkia, minkä olettaa myyvän - teoksen tilaajalle sitä, mitä teoksen tilaaja on pyytänyt ja rahat kouraan, kiitti.
 
Kyllä nykyään tilaaja tasan tarkkaan tietää, minkälaiselta säveltäjältä on teoksen tilaamassa. Eli on vähän hassua sanoa, että säveltäjä säveltää sellaisen teoksen kuin tilaaja haluaa. Ehkä kuitenkin tilaaja tilaa teoksen sellaiselta säveltäjältä kun haluaa.
 
Tietysti tilauksissa on yleensä joitain rajoitteita. Orkesterikappaleen kokoonpanosta yleensä sovitaan jo etukäteen, että kuinka suurelle orkesterille kappale voi maksimissaan olla. Myös teoksen pituudelle saattaa olla toivomuksia. Esteettisiä vaatimuksia tuskin kukaan tilaaja voi ruveta esittämään.
 
Tietysti tätä "sisältä kumpuavan musiikillisen idean hahmottelemista" aka. taidetta tehdään edelleen ihan taiteen itseisarvon takia, mutta monet taidemusiikin säveltäjät varmasti säveltävät musiikkia esim. leffoihin noudatellen pitkälti taidemusiikin estetiikkaa, mutta silti tehden musiikista "populaaria", vaikuttajana siis raha.
 
Kyllä elokuvasäveltäjät ovat yleensä ihan oma joukkonsa. Harvemmin tilataan elokuvaan musiikkia joltain, joka ei vastaavia juttuja ole aikaisemmin tehnyt. Sille alalle ajauduttuaan monet eivät enää sitten juuri muuta teekään (esim. Tuomas Kantelinen).
 
Minä nyt voin ehkä sanoa tuntevani monia suomalaisia nykysäveltäjiä. Heistä yksikään ei ole tehnyt elokuvamusiikkia. Ei sillä, että elokuvamusiikin tekeminen olisi jotenkin huono juttu. Minua ainakin kiinnostaisi säveltää elokuvamusiikkia, mutten kyllä suostuisi "popularisoimaan" musiikkiani yhtään.
 
Ennenhän asia oli toisin. Varsinkin Venäjällä monet säveltäjät sävelsivät sekä konsertti- että elokuvamusiikkia (esim. Shostakovitsh).
 
Joo, ja tiedän, ei kukaan ryhdy säveltäjäksi (saatika etnomusikologiksi) rahan vuoksi, ei ainakaan nykyään ;)
 
Ai? Eikö se kannata? Hitsit, pitää varmaan vaihtaa alaa... ;)

Kyllä nykyään tilaaja tasan tarkkaan tietää, minkälaiselta säveltäjältä on teoksen tilaamassa. Eli on vähän hassua sanoa, että säveltäjä säveltää sellaisen teoksen kuin tilaaja haluaa. Ehkä kuitenkin tilaaja tilaa teoksen sellaiselta säveltäjältä kun haluaa.
 
Näinhän se, mutta tuli tuosta mieleen kun monilla orkestereilla on tätä nykyä nimikkosäveltäjät, joiden toimenkuvaan ymmärtääkseni kuuluu, että he tekevät silloin tällöin orkesterille teoksia kantaesitettäväksi. Silloin kun tämä käytäntö aloitettiin, ja kaupunginorkesterien nimikkosäveltäjät nimettiin aika lailla samanaikaisesti, niin onkohan tässä tapauksessa tilaaja eli orkesteri valinnut säveltäjän, jonka tuotanto ja tyyli jotenkin erityisen hyvin sopii orkesterille vai valitsivatko säveltäjät ne orkesterit, joiden nimikkosäveltäjiksi halusivat? Vai vedettiinköhän nimet ihan hatusta arvalla..?

Kyllä elokuvasäveltäjät ovat yleensä ihan oma joukkonsa. Harvemmin tilataan elokuvaan musiikkia joltain, joka ei vastaavia juttuja ole aikaisemmin tehnyt. Sille alalle ajauduttuaan monet eivät enää sitten juuri muuta teekään (esim. Tuomas Kantelinen).
 
niin, puhut ilmeisesti siitä mitä nykyään elokuvasäveltäjät tekee?
 
"vanhan liiton" hollywood- säveltäjät ainakin oli klassisesti koulutettuja lähes poikkeuksetta.

Myös Amadeus leffassa koomisen oopperan populaarimusiikkiuden puolesta voi nähdä argumentteja, vaikkakin leffassa asioita on taas paisuteltu. Mozartin Taikahuiluhan on nimenomaan koomista oopperaa, joka on sävelletty ei-aristokraateille, eli nousevalle porvaristolle. Tosin leffastahan saa sellasen kuvan, että sitä olivat katsomassa lähinnä toisen luokan kansalaiset, mikä lienee epätodennäköistä sillä ooppera ja teatterijärjestelmä olivat ennemminkin juuri vaurastuneen keskiluokan huvittelumuotoja.
.
 
Niin, Mozart sävelsi sen esikaupunkilaisyleisön maku silmälläpitäen, ja siihen on sekoittunut vakavien vapaamuurari-ideolodgiaan viitaavien lukusymbolisten ja erilaisten kokeiden ohella lisäksi kansanomaisia ja viihteellisiä, voisi sanoa operettimaisia elementtejä, jotka eivät ole selitettävissä muutoin kuin taloudellisen voiton tavoittelun kannalta, kuten linnunpyydystäjä Papagenon huoleton olemus, Heissa hopsassaa huutoineen.
 
Oletteko panneet merkille, että Amadeukseen on sen loppukohtauksiin ladattu homoeroottisiakin piilomerkityksiä kuvaamaan Mozartin ja Salierin välistä kimaraista ja ristiriitaista taiteilijatoveruussuhdetta, mikä ilmenee Taikahulukohtauksen aikana tapahtuvine kommervenkkeineen kulissien takana, kytkeytymällä ja saaden merkitystä Papagenon ja Papagenan rakkausdueton symboliikasta vapaamuurarieeetoksen läpivalaisemana ja kyllästämänä; Mies ja nainen, nainen ja mies, vertaiset ovat jumalain.

onkohan tässä tapauksessa tilaaja eli orkesteri valinnut säveltäjän, jonka tuotanto ja tyyli jotenkin erityisen hyvin sopii orkesterille vai valitsivatko säveltäjät ne orkesterit, joiden nimikkosäveltäjiksi halusivat? Vai vedettiinköhän nimet ihan hatusta arvalla..?
 
Joissain tapauksissa kai on haluttu "oman kylä tyttö/poika" nimikkosäveltäjäksi. Vaikea tuota on lähteä arvailemaan. Voisin tietysti kysellä noilta, jotka nimikkosäveltäjiksi ovat päässeet.

niin, puhut ilmeisesti siitä mitä nykyään elokuvasäveltäjät tekee?
 
"vanhan liiton" hollywood- säveltäjät ainakin oli klassisesti koulutettuja lähes poikkeuksetta.
 
Nimenomaan näin.
 
Ilmeisesti nykyäänkin monilla on jonkilainen taidemusiikin koulutus takanaan, mutta elokuviin ajauduttuaan harva enää säveltää muuta.

Oletteko panneet merkille, että Amadeukseen on sen loppukohtauksiin ladattu homoeroottisiakin piilomerkityksiä kuvaamaan Mozartin ja Salierin välistä kimaraista ja ristiriitaista taiteilijatoveruussuhdetta
 
"takes one to know one"
;)
 
Ilmeisesti nykyäänkin monilla on jonkilainen taidemusiikin koulutus takanaan, mutta elokuviin ajauduttuaan harva enää säveltää muuta.
 
esimerkiksi?
 
mä en oikein tiedä juuri nykysäveltäjiä nimeltä. se tuntuu olevan vähän kuolemassa koko elokuvasäveltäjien ammattikunta...kokelma soundtrackit valtaa leffat.

esimerkiksi?
 
mä en oikein tiedä juuri nykysäveltäjiä nimeltä. se tuntuu olevan vähän kuolemassa koko elokuvasäveltäjien ammattikunta...kokelma soundtrackit valtaa leffat.
 
No otetaan nyt vaikka tuo Tuomas Kantelinen. Opiskellut sävellystä Sibelius-Akatemiassa. Katso täältä "list of works": www.fimic.fi/contemporary/composers/kantelinen+tuomas
 
Edit. linkkisäätöä

onkos muuten sibiksessä erikseen joku elokuvasävellyksen linja?

onkos muuten sibiksessä erikseen joku elokuvasävellyksen linja?
 
Ei ole. On vaan Sävellyksen ja musiikinteorian koulutusohjelman sävellyksen suuntautumisvaihtoehto. Jazz-säveltäjät on sitten erikseen.

joku muukin näköjään hereillä vielä tähän aikaan...

"Sävellys tarkoittaa samaa kuin musiikkiteos, mutta kuitenkin tietyin lisäedellytyksin. Yleensä lähdetään siitä, että sävellys on syntynyt yksilöllisen luomistyön tuloksena; usein myös edellytetään sen olevan rakenteellisesti ja ilmaisullisesti taiteellinen. Säveltäminen käsitetään usein myös improvisoinnin vastakohdaksi. Välitön mielijohde on improvisoinnissa oleelisin, muodonta toisssijainen tekijä. Sävellystä sen sijaan pidetään tiiviinä kokonaisuutena, johon tarvitaan musiikillisen perusmateriaalin muokkausta ja muodon tasapainoa."

"Sävellys tarkoittaa...
 
Tuo on hyvin sanottu.

Välitön mielijohde on improvisoinnissa oleelisin, muodonta toisssijainen tekijä.
 
Onhan toki tuollaistakin improvisointia, mutta kokonaisuudessaan määritelmä on aivan liian ahdas.
 
Taitavat improvisoijat yrittävät luoda improvisaatioonsa logiikkaa -musiikillista logiikkaa(teemojen muuntelu mm)Eli teema määrää sitä mitä myöhemmin voi seurata.Tietysti on aloittelijoita ja ehkä taitamattomiakin improvisoijia, jotka
soittelevat mitä mieleen tulee, ja toisinaan taitavatkin improvisoijat tekevät näin, mutta kyllä taitaville kavereille improvisointi on kuin reaaliaikaista säveltämistä, ainakin siihen pyritään.

kyllä taitaville kavereille improvisointi on kuin reaaliaikaista säveltämistä, ainakin siihen pyritään.
 
Tämä on nyt ihan väärinpäin. Säveltäminen on hidasta improvisaatiota.

improvisaation mielijohteisuus on illuusio. lähes aina on olemassa jokin "varasto", josta improvisoija ammentaa kaiken.