Klassinen ›

Haluaisin kommentoida tähän, mutten jaksa lukea enää sanaakaan Schubertista. Anteeksi vain.

Haluaisin kommentoida tähän, mutten jaksa lukea enää sanaakaan Schubertista. Anteeksi vain.
 
Kummallista, sillä juuri kun olimme jopa hieman lähestymässä toisiamme näkemyksiltämme ja meinasin jopa kehaista Brahmsia, jota en kuitenkaan tee, sillä kuunneltuani Sellistin mainitsemia pianokonserttoja, jotka sattuvat sisältymään levykokoelmaani Emil Gilelsin legendaarisina tulkintoina, jostain käsittämättömästä syystä hänen paksusti soitinnettu orkesterikudoksensa ei tunnu resonoivan minussa lainkaan, enkä yksinkertaisesti tunnu saavan mitään irti hänen musiikistaan; se ei puhuttele minua eikä sano minulle mitään.
 
Välittömämpiä ja epä-pateettisempia Brahmsin orkesteriteoksia ovat kaksi varhaista serenadia op. 11 ja op. 16, joita suosittelen kaikille Brahms-diggareille, sillä niitä saattaa kuunnella tovin vähemmänkin hänen musiikkiinsa vihkiytymätön klassisen musiikin ystävä mielellään, vaikka niitä tuskin voi sanoa kuormitetun sielullisella syväluotauksella.
 
Näistä Schubertin viulukonserttokappaleista, joiden joukosta unohdin ihastuttavan ja tunnetun Poloneesin D 580, sanottakoon vain, että Schubert sävelsi ne veljelleen Ferdinandille, joka pätevänä viulistina soitti ne juhlistaakseen ylennystään; hänet näet nimitettiin vanhemman lehtorin virkaan koulussaan, jossa opetti. Koska teokset soitti aloittelijoista koostuva oppilasorkesteri, oli suotavaa, että orkesteristemmat eivät olleet liian vaikeita. Kummallista kyllä, John Reed arvelee, että Schubert mukautui ihailtavasti vaatimuksiin musiikilla, joka osoittaa melodista kekseliäisyyttä, rytmistä joustavuutta ja tonaalista vapautta; rohkenen olla eri mieltä hänen kanssaan asiasta. Mielestäni teokset, Poloneesia lukuunottamatta, kuuluvat joukkoon Schubertin merkityksettömimmät, sovinnaisimmat ja persoonattomimmat orkester-ja soitinsävellykset, kuten esim, Trio jousille D 471 tai Adagio ja rondo Concertante D 487.

Kummallista, sillä juuri kun olimme jopa hieman lähestymässä toisiamme näkemyksiltämme ja meinasin jopa kehaista Brahmsia, jota en kuitenkaan tee, sillä kuunneltuani Sellistin mainitsemia pianokonserttoja, jotka sattuvat sisältymään levykokoelmaani Emil Gilelsin legendaarisina tulkintoina, jostain käsittämättömästä syystä hänen paksusti soitinnettu orkesterikudoksensa ei tunnu resonoivan minussa lainkaan, enkä yksinkertaisesti tunnu saavan mitään irti hänen musiikistaan; se ei puhuttele minua eikä sano minulle mitään.
 
Harmi. Minussa Brahmsin täyteläinen orkesterikudos "soi ja resonoi". Enkä kyllä ole samaa mieltä siitä, että Brahmsin soitinnus olisi aina paksua. Toki se on runsasta, mutta sen runsauden keskellä ne seesteisemmät kohdat erottuvat ihanan kevyinä (esim. 3. sinfonia III osa).
 
Sinulla on jännittävän romanttinen näkökulma kaikkeen musiikkiin. Kirjoitat usein musiikin kauneudesta ja siitä puhutteleeko musiikki sinua. Tällainen lähtökohta on minulle vieras. Minun mielestäni kauneus ei ole itseisarvo musiikissa. Ja mitä se puhutteleminenkin sitten on?
 
Minulla ei ole mitään Schubertia vastaan, päinvastoin. Kun laulutunnilla lauloin An die Musikia, alkoi polvet täristä. "Du holde Kunst, ich danke dir!" Siinä saa ihan sydämestä laulaa.
Minua vain ihmetyttää se, että otat Schubertin aina esimerkiksi kaikissa mahdollisissa asioissa. Minulle on ainakin tullut sellainen vaikutelma, että nostat Schubertin kaikkien muiden säveltäjien yläpuolelle, mikä on itselleni kovin vieras ajatus. Minulle tulee usein kausia, jolloin pidän erityisesti jonkun tietyn säveltäjän musiikista, mutta tuolloinkin pyrin kuuntelemaan myös kaikkea muuta, jolloin todellisuudentajuni säilyy.
 
Enkä todellakaan tarkoita tätä nyt mitenkään loukkauksena. Olen vain saanut nyt tarpeeksi ison Schubert-annoksen pariksi viikoksi.

Harmi. Minussa Brahmsin täyteläinen orkesterikudos "soi ja resonoi". Enkä kyllä ole samaa mieltä siitä, että Brahmsin soitinnus olisi aina paksua. Toki se on runsasta, mutta sen runsauden keskellä ne seesteisemmät kohdat erottuvat ihanan kevyinä (esim. 3. sinfonia III osa).
 
Sinulla on jännittävän romanttinen näkökulma kaikkeen musiikkiin. Kirjoitat usein musiikin kauneudesta ja siitä puhutteleeko musiikki sinua. Tällainen lähtökohta on minulle vieras. Minun mielestäni kauneus ei ole itseisarvo musiikissa. Ja mitä se puhutteleminenkin sitten on?
 
Minulla ei ole mitään Schubertia vastaan, päinvastoin. Kun laulutunnilla lauloin An die Musikia, alkoi polvet täristä. "Du holde Kunst, ich danke dir!" Siinä saa ihan sydämestä laulaa.
Minua vain ihmetyttää se, että otat Schubertin aina esimerkiksi kaikissa mahdollisissa asioissa. Minulle on ainakin tullut sellainen vaikutelma, että nostat Schubertin kaikkien muiden säveltäjien yläpuolelle, mikä on itselleni kovin vieras ajatus. Minulle tulee usein kausia, jolloin pidän erityisesti jonkun tietyn säveltäjän musiikista, mutta tuolloinkin pyrin kuuntelemaan myös kaikkea muuta, jolloin todellisuudentajuni säilyy.
 
Enkä todellakaan tarkoita tätä nyt mitenkään loukkauksena. Olen vain saanut nyt tarpeeksi ison Schubert-annoksen pariksi viikoksi.
 
Kaikkea muuta, kuin että nostaisin muiden säveltäjien yläpuolelle, sillä loppujen lopuksi palvon Mozartia säveltäjistä suurimpana, vaikka silloin tällöin on hyvä ottaa esille muitakin hiukan muiden wieniläisklassikoiden varjoon jääneitä mestareita ja tuoda heidän tuotannostaan esillle totuttua kattavampi ja monipuolisempi kuva, kuin nähdä esim. Schubert pelkkänä laulusäveltäjänä; sanoihan hän itsekin säveltävänsä muutakin kuin vain liedejä: "En ole pelkkä laulusäveltäjä", niinkuin jossakin tuonaikuisessa sanomalehdessä oli mainittu. Sitä paitsi ei ole mielestäni kovinkaan perusteltua esittää joltakin tietyltä säveltäjältä vain ja ainoastaan kaikkein tutuimpia teoksia, pelkästään sillä varjolla, että yleisö ei kenties löydä konserttiin tai klassisen musiikin kuluttajat osta levyjä, mikäli ne eivät edusta kaikkein tutuinta ja turvallisinta repertoaaria säveltäjän, esim. Schubertin tuotannosta.
 
Mitä muuten tuohon alkuperäiseen aiheeseen tulee, eli Mozartiin, niin sikälikin ajankohtainen aihe ottaa puheeksi, että 2 vuoden kuluttua v. 2006 erityisesti Salzburgissa juhlitaan Mozartin 250 vuotis syntymäpäivää, jonka kunniaksi aiotaan esittää kyseisen säveltäjän kaikki 18 oopperaa ja mahdollisesti 2-3 keskeneräistä, jos lasketaan mukaan Lo Sposo Deluso, Petetty sulhanen eli kolmen naisen kilpa yhdestä rakastajasta KV 424a ja Kairon hanhi, LŽoca del Cairo, KV 422, mutta tuskinpa esim. kadonnutta ja keskeneräistä Deutsche Operia, Diner Zweier herren, Kahden herran palvelija, KV 416a, josta on säilynyt vain 2 aariaa, puhumattakaan melodraamasta Semiramis KV 315e = Anh.11 tai Der salzburger Lump in Wien, Salzburgilainen renttu Wienissä KV 509b, sekä Die Liebesprobe, Lemmenkoe, KV 509c = Anh. 28, joista ei ole jäänyt jäljelle käsikirjoituksen palastakaan joitakin farssitekstin luonnoksia lukuunottamatta, jotka varmasti oli kuitenkin aloitettu.

Instrumenttivalintani vuoksi aina silloin tällöin tulee harmiteltua sitä tosiasiaa, että Mozart on yksi suurista säveltäjistä, joka ei ole säveltänyt sellokonserttoa. Muita harvoja ovat esim. Mendelssohn ja Schubert (tosin Schubert ei tainnut säveltää konserttoja ylipäätään millekään instrumentille, ellen väärässä ole..?)
 
Sellisti Steven Isserlis, joka innokkaasti tutkii vanhoja nuottiarkistoja ja kirjastoja, on kuitenkin tutkimustensa perusteella vakaasti sitä mieltä, että Mozart on ainakin aloittanut sellokonserton säveltämisen. Voi sitä riemun päivää, kun se löytyisi..!

Instrumenttivalintani vuoksi aina silloin tällöin tulee harmiteltua sitä tosiasiaa, että Mozart on yksi suurista säveltäjistä, joka ei ole säveltänyt sellokonserttoa. Muita harvoja ovat esim. Mendelssohn ja Schubert (tosin Schubert ei tainnut säveltää konserttoja ylipäätään millekään instrumentille, ellen väärässä ole..?)
 
Sellisti Steven Isserlis, joka innokkaasti tutkii vanhoja nuottiarkistoja ja kirjastoja, on kuitenkin tutkimustensa perusteella vakaasti sitä mieltä, että Mozart on ainakin aloittanut sellokonserton säveltämisen. Voi sitä riemun päivää, kun se löytyisi..!
 
Kyllä Mozart ON säveltänyt sellokonserton, muistaakseni Köchelin luettelossa numerolla KV 206a, tai jotakin, mutta valitettavasti se on kadonnut, niinkuin monet muutkin hänen enemmän taikka vähemmän merkittävät teoksensa. Kyllä voidaan sanoa, että Schubertin kaksi mainitsemaani laajaa, yli 14 minuuttisia, "konserttikappaletta" viululle ja orkesterille, D 345 ja D 438, joista esitin äskettäin kielteisen näkemyksen, ovat hyvinkin viulukonserton väärtejä konserttomuotoisia orkesterisävellyksiä, tai tarkemmin sanottuna niiden osia, kuten Poloneesi D 580.
 
Mutta nyt täytyy sanoa, että olen pahasti erehtynyt haukkuessani näitä melodisesti todellakin, kuten John Reed on sanonut, vuolaita ja kekseliäitä, suorastaan nerokkaita sävellyksiä, jotka osoittavat myös rytmistä joustavuutta, että tonaalista liikkumavapautta. Tämä on sikäli uskomatonta, että n. 10 vuoden ajan olen suorastaan inhonnut niitä, mutta eilen tapahtui ihme, sillä kuuntelin niitä suureksi nautinnokseni sangen lumoutuneena; niin sitä voi itseään asiantuntijaksikin luuleva erehtyä totaalisesti musiikki-ja taideteosten arvottamisessa.

Kaikkea muuta, kuin että nostaisin muiden säveltäjien yläpuolelle, sillä loppujen lopuksi palvon Mozartia säveltäjistä suurimpana, vaikka silloin tällöin on hyvä ottaa esille muitakin hiukan muiden wieniläisklassikoiden varjoon jääneitä mestareita ja tuoda heidän tuotannostaan esillle totuttua kattavampi ja monipuolisempi kuva, kuin nähdä esim. Schubert pelkkänä laulusäveltäjänä; sanoihan hän itsekin säveltävänsä muutakin kuin vain liedejä: "En ole pelkkä laulusäveltäjä", niinkuin jossakin tuonaikuisessa sanomalehdessä oli mainittu. Sitä paitsi ei ole mielestäni kovinkaan perusteltua esittää joltakin tietyltä säveltäjältä vain ja ainoastaan kaikkein tutuimpia teoksia, pelkästään sillä varjolla, että yleisö ei kenties löydä konserttiin tai klassisen musiikin kuluttajat osta levyjä, mikäli ne eivät edusta kaikkein tutuinta ja turvallisinta repertoaaria säveltäjän, esim. Schubertin tuotannosta.
 
Äh. Helposti vaan saa sellaisen kuvan, ettet noteeraa muita säveltäjiä. Enkä minä sitä tarkoita, ettei Schubertin tuotannosta saisi esittää muuta kuin liedejä. Tietenkin on hyvä, että säveltäjien teoksia soitetaan monipuolisesti. Ehkä aiempi Brahms-esimerkkini ei ollut kovin hyvä valinta. Mieluummin kuulisin sinfoniaorkestereiden konserteissa uudempaa musiikkia. Mielenkiintoista olisi kuulla esim. Weberniä tai Lutoslawskia.
 
Toivottavasti et luule, että minä kannatan tuota, että esitetään vain tuttua ja turvallista. Päinvastoin.

Äh. Helposti vaan saa sellaisen kuvan, ettet noteeraa muita säveltäjiä. Enkä minä sitä tarkoita, ettei Schubertin tuotannosta saisi esittää muuta kuin liedejä. Tietenkin on hyvä, että säveltäjien teoksia soitetaan monipuolisesti. Ehkä aiempi Brahms-esimerkkini ei ollut kovin hyvä valinta. Mieluummin kuulisin sinfoniaorkestereiden konserteissa uudempaa musiikkia. Mielenkiintoista olisi kuulla esim. Weberniä tai Lutoslawskia.
 
Toivottavasti et luule, että minä kannatan tuota, että esitetään vain tuttua ja turvallista. Päinvastoin.
 
Olisit muuten heti sanonut, että olet tuollainen Schubertin liedin tulkitsija, kuten edellä mainitsit, niin olisin varmasti ymmärtänyt sinunkin kantasi paremmin, sillä kertomuksestasi kuvastuneen hengen palon johdosta osoitit asiantuntemuksellasi kuuluvasi suorastaan Schubert-tulkitsijoiden ja laulutaiteilijoiden harvalukuiseen eliittiin.
Itse olen kuunnellut levyltä silloin tällöin varsinkin Lutoslawskia, mm. hänen riipaisevaa sellokonserttoaan, konserttoaan orkesterille, sekä joitakin lyhyempiä teoksia, kuten laulusarjan tai surumusiikkia jousiorkesterille, ja kieltämättä hänen musiikkinsa on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Olisit muuten heti sanonut, että olet tuollainen Schubertin liedin tulkitsija, kuten edellä mainitsit, niin olisin varmasti ymmärtänyt sinunkin kantasi paremmin, sillä kertomuksestasi kuvastuneen hengen palon johdosta osoitit asiantuntemuksellasi kuuluvasi suorastaan Schubert-tulkitsijoiden ja laulutaiteilijoiden harvalukuiseen eliittiin.
 
Melkein tässä punastun. :)
 
Itse olen kuunnellut levyltä silloin tällöin varsinkin Lutoslawskia, mm. hänen riipaisevaa sellokonserttoaan, konserttoaan orkesterille, sekä joitakin lyhyempiä teoksia, kuten laulusarjan tai surumusiikkia jousiorkesterille, ja kieltämättä hänen musiikkinsa on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen.
 
Sellokonsertto on kyllä melkein parasta Lutoslawskia, myös Mi Parti on upea.

Kyllä Mozart ON säveltänyt sellokonserton, muistaakseni Köchelin luettelossa numerolla KV 206a, tai jotakin, mutta valitettavasti se on kadonnut, niinkuin monet muutkin hänen enemmän taikka vähemmän merkittävät teoksensa.
 
Onko totta?? Olisipa mahtavaa, kun Isserlis - tai kuka tahansa - sen onnistuisi löytämään!

Onko totta?? Olisipa mahtavaa, kun Isserlis - tai kuka tahansa - sen onnistuisi löytämään!
 
Sen verran on kyllä kiinnostava spekuloida Mozartin kadoksissa olevasta F-duuri sellokonsertosta, että ensinnäkin tietomme teoksen olemassaolosta, jonka käsikirjoituksen olinpaikkaa ei tiedetä, perustuu välillisiin viitteisiin ja sen ajoitus perimätietoon käsikirjoituksen otsikosta: Concerto per il Violoncello del Sig: Cav: Amadeo Wolfgango Mozart nel Marzo 1775, soitinnuksenaan sello, jouset, oboet ja käyrätorvet.
 
Kokonaan toinen kysymys teoksen musiikillista substanssia ajatellen sitten on, onko ja missä määrin Mozart on teoksessaan alistunut viulukonserttojensa n.o 1 ja 2, KV 207 ja 211, tavoin, joiden syntyajankohdan tienoille teos on ajoitettu, liiankin myöntyväisesti galantin tyylin sääntöihin divertissimoluonteista tyyliä noudattaen, jossa ensiviululla on johtava rooli, vai onko hän jalostanut näitä sääntöjä persoonallisella tavalla, antamatta niiden kahlita ilmaisutahtoaan 3 viimeisen, vuonna 1775 syntyneen viulukonserttonsa sulavaan ja laulavaan lyyriseen tyyliin, melodisen keksinnän yltäkylläisyydessä ja taiturillisen bravuurin hengessä. Tämä kysymys jää luonnollisesti arvailujen varaan, kuten on muuten Mozartin 12-vuotiaana orpokotikirkon vihkiäisiin sävelletyn, niinikään kadonneen trumpettikonserton, KV 47c, tai jopa neljän fagottikonserton, mm. KV 196d F-duuri, laita
 
Mutta siitä huolimatta minulla on tarjota sinulle ainakin yksi ilouuutinen: Mozart nimittäin on säveltänyt 33 tahdin mittaisen Andantino-katkelman, Andante sostenuto e cantabile, KV 374g = Anh. 46, hänelle harvinaiselle soitinyhdistelmälle, sellolle ja klaveerille, mahdollisesti kesällä 1781 Wienissä, jonka käsikirjoitus ei ole kadoksissa, mutta jota esim. Philipsin Complete Mozart Edition ei kuitenkaan sattuneesta syystä ole levytysprojektiinsa hyväksynyt. Mieleenkiintoisimmasta ja merkittävimmästä päästä Mozartin kadonneita konserttomuotoisia orkesterisävellyksiä saattaisi epäilemättä olla Andante viululle ja orkesterille KV 470, A-duuri, jonka sävellysprosessi ajoittuu v. 1785, jolloin Mozartin isä Leopold oli käymässä Wienissä, erään salzburgilaisen viulistin kanssa, poikansa ja tämän vaimon Konstanzen vieraana, saaden kuulla teoksen, joka sittemmin on joutunut kadoksiin.

Mielenkiintoista, mielenkiintoista..! Enpä tiennyt lainkaan tuosta sellokonsertosta. Totuus sen sisällöstä ei tosiaan selvinne ellei teos sitten putkahda esiin jostakin. Olisi tosi mielenkiintoista nähdä, miten Mozart on käsitellyt selloa instrumentaaliselta kannalta. Hän kun ei sille kovin paljon sitten muuta tainnut säveltääkään.

Yksi asia on ainakin varma. Jos tämän kunniaksi tarjoiltaisiin normaalikokoinen synttärikakku, niin siihen ei mahtuisi kynttilämäärän takia yhtään kakkua...

Yksi asia on ainakin varma. Jos tämän kunniaksi tarjoiltaisiin normaalikokoinen synttärikakku, niin siihen ei mahtuisi kynttilämäärän takia yhtään kakkua...
 
Riippuu kakun koosta.

Kuuntelin tuossa kerran Alkanin preludeita Classic-radiosta ja hymähtelin hiukan vaivautuneesti, että onpahan plagiointia kerrakseen hänen musiikillinen tyylinsä, jossa voi kuulla lainoja tai ainakin vahvoja vaikutteita jopa mm. Schubertin melodisesta pianominiatyyri-tai impromptutyylistä (ensimmäinen preludi). Muutoin kyllä mielestäni melkoisen pintakiiltoista pianomusiikkia, vaikkakin kieltämättä taiturillista Alkanin preludit. Minuun be eivät uponneet.
 
Kas, huomasin tämän vasta nyt. Miten lienee päässyt ohi silmien.
 
Alkanista on sanottava, että 25 Preludia ei suinkaan muodosta kattavaa kuvaa hänen pianokirjallisuudestaan. Se on tarkoituksellisen sovinnainen kokoelma nättejä pikku kappaleita, mutta hänen ansionsa ovat aivan muualla. Esim. Grande Sonate (varsinkin sen 2. osa "Quasi Faust", joka sisältää mm. 9-äänisen fuugan..!) sekä erityisesti 12 mollietydiä op. 39 (kokoelma sisältää mm. sinfonian (etydit 4-7) ja konserton (etydit 8-10) soolopianolle!) ovat kaikin tavoin jotain sellaista, mitä kukaan ei aiemmin ollut säveltänyt pianolle. Hän oli valtavasti aikaansa edellä, paljon enemmän kuin esim. Liszt, mistä johtuu, ettei hän aikanaan saanut ollenkaan ansaitsemaansa arvostusta. Siihen vaikutti myös se, että hän esitti omaa musiikkiaan äärimmäisen harvoin. Vasta nykyaikana on pianistien keskuudessa virinnyt huomattava innostus Alkanin musiikkiin, kiitos etupäässä Raymond Lewenthalin legendaaristen levytysten. Pianistina Alkan oli yksi musiikinhistorian suurimpia virtuooseja, mistä kertoo mm. se, että jopa Liszt tunsi olonsa vaivutuneeksi, jos Alkan oli kuuntelemassa hänen soittoaan..!
 
Kehotan tutustumaan mainittuihin teoksiin, koska ne ovat AIVAN jotain muuta kuin radiosta kuulemasi preludit.