Klassinen ›

megatherium: Kuinka niin samoja ratkaisuja? Minusta kaikki hänen myöhäissinfoniansa ovat ratkaisuiltaan ja rakennesuunnittelultaan tyystin erilaisia olkoonkin että avausosien kokonaismuoto noudattaa sonaattimuodon periaatteita.
 
Kuten sanoin, niin asioihin vihkiytyneet ovat sanoneet näin. Vihkiytyneillä tarkoitan jotain sellaista kun että pystyy, ja vaivautuu, tekemään musiikkianalyysia teoksesta. Itse en ole näiden herrojen kappaleista katsonut edes nuotteja, siis lyhyitä pianokappaleita lukuunottamatta.
 
Esimerkiksi Rainer Palas sanoo kirjassaan Taidemusiikki tutuksi näin:
 
Kirjastoissa on metrikaupalla sinfoniota ja muita laajamuotoisia teoksia. Miksi konserteissa esitetään vain murot-osaa niäistä? Mitä itse asiassa vaaditaan säveltäjältä, joka kirjoittaa sinfonian?
 
Haydn sävelsi 104 sinfoniaa, Mozart 41, Beethoven 9 ja Brahms 4.
 
Vaatimukset kasvoivat koko ajan. Sinfonioista tuli yksilöllisiä, laajamuotoisia teoksia, joiden kaikkien tuli olla erilaisia. Haydn kirjoitti uransa alussa ajan tyyliin nopeasti pienehköjä orkesteriteoksia, mutta Beethowen joutui joka kerta ratkaisemaan ongelma uudella tavalla. Sinfonian säveltäminen kesti nyt kauan ja vaati suuria ponnistuksia.
 
Olisin taipuvainen ajattelemaan, että edellä puhutaan säveltäjän tavasta ratkaista orkestroinnissa eteen tulevia ongelmia, ei niinkään teoksen muodosta, mutta voin olla väärässä. Funkånautin tavoin en pidä Mozartin teosten kepeydestä ja minun korvissa tieteynlaisesta samankaltaisuudesta.
 
Mutta juu, kuten nyt jo useamminkin on tullut sanotuksi, niin minulle käy aivan hyvin, että joku henkilökohtaisesti pitää Mozartia parhaana ikinä eläneenä säveltäjänä. Selvästi olet paneutunu seikkaperäisesti aiheeseesi ja sinulla on taito ja jaksaminen puhua asian puolesta. Itse olen enemmän vain musiikin kuluttaja ja harrastelija pianisti. En ole ehtivinäni paneutua noin sekkaperäisesti aiheeseen.

Iiwana-80: Kuten sanoin, niin asioihin vihkiytyneet ovat sanoneet näin. Vihkiytyneillä tarkoitan jotain sellaista kun että pystyy, ja vaivautuu, tekemään musiikkianalyysia teoksesta. Itse en ole näiden herrojen kappaleista katsonut edes nuotteja, siis lyhyitä pianokappaleita lukuunottamatta.
 
Esimerkiksi Rainer Palas sanoo kirjassaan Taidemusiikki tutuksi näin:
 

 
Olisin taipuvainen ajattelemaan, että edellä puhutaan säveltäjän tavasta ratkaista orkestroinnissa eteen tulevia ongelmia, ei niinkään teoksen muodosta, mutta voin olla väärässä. Funkånautin tavoin en pidä Mozartin teosten kepeydestä ja minun korvissa tieteynlaisesta samankaltaisuudesta.
 
Mutta juu, kuten nyt jo useamminkin on tullut sanotuksi, niin minulle käy aivan hyvin, että joku henkilökohtaisesti pitää Mozartia parhaana ikinä eläneenä säveltäjänä. Selvästi olet paneutunu seikkaperäisesti aiheeseesi ja sinulla on taito ja jaksaminen puhua asian puolesta. Itse olen enemmän vain musiikin kuluttaja ja harrastelija pianisti. En ole ehtivinäni paneutua noin sekkaperäisesti aiheeseen.
 
Olen otettu kehuista. kiitos vain, kyllä sitä on mozartia kuunneltukin, mozart biografioita luettukin ja aihetta tutkittu.
 
Ei kyllä siinä puhuttiin juuri arkkitehtonisesta sinfonisesta muoto ajattelusta eikä niinkään orkestroinnista. ja kyllähän tämä yksilöllisyys ja laajamuotoisuus pätee hyvin haydnin niinkuin mozartinkin myöhäissinfonioihin erilaisuudesta puhumattakaan joten hieman kummastelen kirjan teesejä.
 
Tuo mainitsemasi kepeys lienee kuitenkin paljon suuremmassa määrin rossinin musiikin ominaisuus kuin mozartin jonka musiikki voi olla sisällöllisesti kaikkein painavinta antia.
Tunnelmien tarkoituksellinen vastakkainasettelu ja sävelsukujen tietoinen vieraannuttaminen toisistaan on keveyden sijaan mozartin taiteen olennainen tyylillinen piirre.
 
Taidemusiikki tutuksi kirjassa on siis asiavirheitä sillä mozartin sinfonioiden kokonaislukumäärä pyörii siinä 50 sinfonian kieppeillä kun siitä on karsittu kaikki epäaidoksi todetut tekeleet jotka ovat aikakauden muiden säveltäjien kuten leopold mozartin kynästä lähteneitä vaikka kaikkia kadonneitakaan teoksia ei siinä ole huomioitu. useat kolmiosaiseen italialaiseen alkusoittokaavaan italian matkalla sävelletyt sinfoniat ovat numeroimattomia. haydnilta on myös löydetty muutamia autenttisia sinfonioita jotka eivät sisälly teosluettelooon tai ainakaan numeroitujen sinfonioiden luetteloon. minulla on nuo kummankin säveltäjän kaikki sinfoniat levytettynä, mozartin vieläpä kahteen kertaan.
 
Mozart ei itse tosin niitä numeroinutkaan, niin monta numeroimatonta sekä kadonnutta mozartin sinfoniaa tunnetaan. Käsittääkseni, joko ensimmäiset biografit, tansakalainen diplomaatti Nissen, Constanzen toinen vaimo, tai teosluettelon laatija Ludwig Köchelin ansiota on niiden saattaminen kronologiseen järjestykseen kullekin sinfonialle systemaattissti ja viimeisiin ajoitusta koskeviin tutkimuksiin pohjautuen, kuuluvaa järjestysnumeroa noudattaen. Eihän esim. kauan mozartin 37. sinfoniana pidetty sinfoniaa mozart itse voinut pitää omana tuotoksenaan, kun ainoastaan adagio-osa on Mozartin säveltämä, loput Michael Haydnin, aiemmin sävellettyä tavaraa.

Myöskin Mozartin aikana Salzburgin vuosina säveltäjä itse kyhäsi monia virallista numerointia noudattamattomia ja standardoimattomia teoksia sinfoniaksi kulloisenkin tarpeen mukaan, niin serenadeista, kuin erillisistä finaaleiksi sävelletyistä osista yhdistettynä johonkin ooppera-alkusoittoon, elleivät ne sitten kelvanneet sellaisina 3-osaisessa italialaista alkusoittoa mukailevasa muodossaan , kuten Lucio Silan alkusoitto, nopea - hidas - nopea.

Mozart kyhäsi ainakin Ascanio in alban, Il re pastoren, La finta giardinieran ja Il sogno di Scipion alkusoitoista itsenäisen sinfonian säveltämällä niihin uuden finaalin, jotka myös on levytettynä vaikka complete Mozart editionissa Neville Marrinerin toimesta.

sinfoniain numerointi ei ole Mozartin itsensä aikaansaannosta ja teosluettelon tekemisenkin hän aloitti varsin myöhään, v. 1784, kun hän onnellisesti tajusi oman merkityksensä säveltäjänä. Omaan teosluetteloonsa hän ei siis sisällyttänyt 4 sinfoniaa enempää ja tuskin niitä numeroi yhdestä neljään. merkitsi vain kunkin teoksen alkutahdit vihkoseensa ja päiväyksen joinekin kommentteineen ehkäpä.
 
Neil Zaslawin tutkimuksiin perustuen näyttäisi siltä, että Mozart muokkasi kaikkien varhaisten oopperoiden ja oratorioiden, La betulia liberata ja Die Schuldigkeit des esrten gebots alkusoitoista napolilaisen sinfoniatradition mukaan itsenäisiä sinfonisia teoksia jotakin tilapäistä käyttötarkoitusta, juhlatilaisuutta tai muuta sellaista varten ruhtinasarkkipiispan hovissa Salzburgissa unohtamatta latinalaista kouluoopperaa, Apollo et Hyacintus, D 38, jonka Mozart sävelsi 11-vuotiaana.

Pointti on kuitenkin se, että tämä varsin keinotekoinen, mutta vakiintunut, tapa, numeroida Mozartin sinfoniat 1 - 41, on saanut alkunsa kustantaja Breitkopf & Härtelin julkaisemasta gesamtausgabesta v. 1877 - 1883. Joissakin levytyksissä käytetty tapa numeroida vailla numeroa olevat varhaissinfoniat numerosta 42 eteenpäin on täysin epäjohdonmukainen ja turha.
 

Tuo oli hyvä kysymys miksi vain murto osaa kirjastoissa lojuvista sinfonioista ja sinfonisista runoista päätyy konserttiohjelmistoon saakka sillä aiemmin myös hyvin suosittuja sinfonioita kuten erkki aaltosen 2. sinfoniaa lisänimeltään hiroshima joka japANISSAKIN ON SAAVUTTANUT SUUREN SUOSION EI ESITETÄ ENÄÄ JUURI LAINKAAN MEILLÄ SUOMESSA, VIIMEKSI KAI TAMPERE TALOSSA 1998. Anteeksi tuli isoilla.
 
Minunkin ensivaikutelmani mozartin 40. sinfoniasta ja 19. pianokonsertosta oli juuri tuo jollekin suurelle säveltäjälle kuten mozartille ominainen epätavallinen kepeyden tunne kunnes vasta myöhemmin tajusin niiden musiikillisen logiikan ja opin rakastamaan niitä kokien jälkimmäisestä vertaansa vailla olevan katharsiksen ja korkeimmanasteisen transsinomaisen psykofyysisen tilan kun 40:stä saamani kokemusta voi luonnehtia jollakin tavoin orgastiseksi.
 
varhaissinfoniat voivat mozartilla kuten haydnillakin olla samanlkaltaisia mutteivät enää kypsät myöhäissinfoniat tai edes 18 vuotiaana sävelletyt. 17 vuotiaana sävelletty pieni g molli sinfonia on jo mesteriteos.
 
Minulla itselläni on lp levyllä sellainenkin harvinaisuus kuin ahti karjalaisen uusklassinen 3. sinfonia lisänimeltään sääski jonka rakennetta olen täälläkin joskus analysoinut.
 
Todella mestarillista ja suorastaan ilmiömäistä puhallinsatsin hallintaa ja vaski ja puupuhallinten käyttöä tässä jo 3. Kertaa tänään kuuntelemassa ahti patalakki karjalaisen jyväskylän kaupunginorkesterin 1. Legendaarisen kapellimestarin itsensä johtamassa tyyliltään uusklassisessa, ei enää kansallisromanttisessa, moskiittosinfoniassaan v. 1978, jonka ehkä hersyvimmät jaksot, vaikuttavimmat nousut ja orkestraaliset efektit vaskeen valettuine portaikkoineen näkökenttämme takana kohoavaan taivaaseen romanttisen lauluteeman aavistuksessaan ainoan kerran teoksessa kätkeytyvät puhallinpolyfonian sävyttämään andante sostenutosaan alkaen 1. osan alun pitkästä patarummun tremolopäristyksestä, ja vaskien juhlallisesta avauksesta , puhallinten onomatopoeettisesti imitoivasta moskiittosurinasta taidokkaine kehittelyineen ja vaskien huipennuksineen päättyen teoksen keveimpään 3. osaan jossa on pitkää nenää näyttävälle neoklassismille ominaista terävää ironiaa sen miltei karnevalistisessa vaskien säihkettä tulvivassa kulussaan. Värikäs teos.
 
Mutta on tämä karjalaisen moskiitto sitten kiehtova teos kun sen taas äsken kuuntelin. 3. osa allegro molto on mukaansatempaavimpia sinfonian finaaleja joita olen kuullut. Iho kananlihalla sängynreunalla istuen sen vauhdikkaasta menosta intouduin hytkymään musiikillisista huumorinpilkahduksista nauttien. Ensimmäinen osassa allegro energico attacca, finaalin vastakohtana, on uusklassiselle sinfonialle epätavallista hurjuutta, mahtipontisuutta ja jopa uhmakkuutta joka tuntuu karjalaisen luonnonläheiseksi humoristiksi mainostettua säveltäjäluonnetta ja tempperamenttia ajatellen yllättävältä varsinkin kun teoksen inspiraation lähteenä ovat olleet mielikuvat suomen aurinkoisimmasta vuodenajasta ja sääskiparven surinasta. 2. Osassa käytetään poikkeuksellisesti nokkahuilua soitinnuksessa. Tsaikovskiaanisen suuren romanttisen lauluteeman ilmestyminen osan huippukohdissa ja eleginen oboe tai englannintorvisoolo humoristisen puhallinsäestyksen yllä musiikin vakavan pohjavireen säilyttäen saivat kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä
 
Samoin monien muiden suomalaisten säveltäjien aiemmin menestyksekkäästi esitettyjä sinfonioita jotka ovat voittaneet palkintoja sävellyskilpailuissakin ei enää juuri kuulla. esim. tuukkasen 4. sinfonia joka sai 3. palkinnon helsingin kaupunginorkestetrin sävellyskilpailussa tai edes hänen loistavaa sinfonista runoaan karhunpyynti joka voitti olympiahopeaa taidekilpailussa orkesterimusiikkisarjassa lontoossa 48. Tai pylkkäsen sudenmorsian radio ooppera joka voitti 3. palkinnon prix italia kilpailussa kuten saikkkolan taivaaseen menijäkin.
 
Eräs selitys tähän on se että tyyliaikakausien väliinputoajina tuukkanenkin oli anakronistinen säveltäjä joka ei juuri seurannut aikana teknistä edistystä vaan pysyi romanttisen koulukunnan edustajana eikä siksi tunnu ajanmukaiselta ja kiinnostavalta nykyperspektiivistä kuten vaikka väinö raition ekspressionismi joka on kokeneut uuden renessanssin vaikka jopa jussi jalas on johtanut tuukkasen 6. sinfonian ylen kantanauhatalleenteelle.
 
Meri sinfonia on tallennettu finlandia recordsille. tuubissa sen 2. osa lyhyt ja kevyt pandiatoninen väliosa intermezzo on virheellisesti merkitty 1. osaksi kun oikea avausosa 17 minuuttisessa kestossaan lähes impressionistisessa pehmeydessään ja aaltomaisesssa melodiikassaan puuttuu kokonaan tuubista.
 
Löysin juuri tuubista ahti karjalaisen kesäisiä kuvia oboelle ja orkesterille joseph swensonin johtaman walesin kansallisorkesterin tulkitsemana oboistina David Cowley. sarja onkin paljon pidempi kuin aiemmin olen luullut. laaja avausosa ei ole lähes impressionistisessa pehmeydessään niin melodinen kaikessa pittoreskiudessaan kuin seuraavat osat joissa karjalainen kuvaa onomatopoeettisesti mm sirkkojen sirkutusta mutta muodon vapaus ja värityksellisyyys näyttävät hänet täysiverisenä orkesterisäveltäjänä. Avausosan fragmentaasista aiheista kasvaa lopulta suuri romanttinen laiuluteema.
 
Tajusin nyt vasta kuten juuri kerroin että säveltäjä ahti karjalaisen ( ei poliitikko) joskus 1940 luvulla säveltämä sarja kesäisiä kuvia oboelle ja orkesterille onkin paljon pidempi teos kuin aiemmin olen luullut kun kaikkia osia ei piano tai puhallinsovituksissa ilmeisesti ole soitettu ja laajasta avausosasta en ole tiennyt mitään. asia selvisi tuubista löytämääni joseph swensonin johtaman walesin kansallisorkesterin ja cowley nimisen oboistin cd lle taltioitua live tallenntta kuunnellessani jollei kyseessä ole pitkän johdannon osalta joku muu teos. tuskinpa. raikuvat aplodit kruunaavat esityksen vaikkei se ihan nappiin menekään. voisin myös lisätä sen nettä tajusin viiveellä suomalaista musiikkia esitettävän ulkomailla asti, siis muutakin kuin sibeliusta ja modernisteja. onhan niitä konsertteja joskus pidetty suomalaisellekin musiikille omistettuja. kuuntelin 1. kertaa myös väinö raition tonaalisen kauden sinfoniaa.
 
meri sinfoniassa on uskomattomia orkestraalisia efektejä ja detaljeja kun kuoro saa suun vettä täyteen ja miltei hukkuu orkesteriin tai on vain väriä hornankattikana kiehuvan meren risteilevissä ja toisiaan takaa ajavissa aiheissa.
 
Ahti karjalaista voisi pitää suomen haydnina, sonnista bartokina ja ikosta beethovenina koska hänen sinfonioissaan vaikutelma on usein beethoveniaaninen ja melartinia mahlerina. kenties ranta saattaisi käydä suomen mozartista ja palmgren suomen chopinista. lingolla tosin on pari wieniläisklassista pianokonserttoa 3 ja 4 vaikka uusklassiseksikin sitä on kuultu mainittavan. saikkolaa voisi sinfonioiltaan pitää suomen sostakovichina vaikkei niitä missään esitetäkään.
 
Mitä mozartin pianokappaleita olet itse soittanut?
 
suosittelen mozartin d molli fantasiaa kv 397 jonka kaltaisia diffuuseja struktuureja hän improvisoi pianolla tuntikausia kylpiessään autuaassa itseunhossa mutta harvemmin kirjoitti niitä muistiin.

Beethovenin musiikissa ei ole kunnolista melodista linjaa ja keksintää, vaan se koostuu poikkeuksetta amatöörin lyhyistä motiiveista, jotka eivät ole heti kerralla kompleksisia ja laajempia, kuten vaikka Mendelssohnilla, joita hän sitten kyllä osaa kehitellä kuin vain amattilaiselta voi toivoa. on jopa väitetty että hän olisi länsimaisen musiikkitradition loginen päätös tai ainakin sen keskus, teoksissa joissa hän pyrkii tekemään taiteensa mysteerin johdonmukaisesti kaikkien tajuttavaksi, erotuksena teoksista joiden ennustettavuus on vähäisempi.

Schumann, joka sivuutti beethovenin 4. sinfonian ääriosien maskuliinisen voiman, nähden vain hitaan osan lyyriset aspektit ja scherzon trion pinnallisen viehätysvoiman, kutsui sitä siroksi kreikkalaiseksi neidoksi kahden pohjoisen jättiläisen välissä, Mutta eihän näissä ole tietoakaan melodissta laajakaarisuudesta, kuten sentään ihastuttavassa Schubertin E-duri sinfoniassa, joka ensiosan teemat ovat pitkiä teemoja pantuina suuriin paragrafeihin. Ensiviulut virittävät huoletomasati rallattelevan sävelmän, kuinn lapset telmimässä kesäisen niityn kukaiskedolla, ilmavasa ja kepeän ulkokuorensa takia petollisen, mutta harhaanjohtavan kepeäilmeisessä ensiosan pääteemasa, jossa on italialaista plastisuutta ja kätkettyä apollonista riermua, saaden sinfonista merkitystä siitä tavasta, jolaa schubert laajentaa klassisia muotokaaviita yhdellä rohkealla ja itsevarmalla pyyhkäisyllä, joka on tuntuva harppaus, paitsi Beethovenin keskikauden sinfonisten rakenteiden loogisesta äärtimmäisyysajattelusta, myös Schubertin omien 6 varhaisemman sinfonian muotokielestä eteenpäin, joiden kipeästi ilmasa leijuva lyyrisyys ei ottanut sopiakseen nuoren säveltäjän haluun sovittaa materiaalinsa szellaisiin dramaattisiin puitteisiin, joita Haydn ja Mozart olivat käsitelleet niin hyvin, ja jotka beethoven toisti räjähdysmäisellä tavalla, kunnes Schubert löysi oman persoonallisen ratkaisun ja toi laulun sinfoniaan, kuten Dvorak on osuvasti lausunut. Schubet tuntuu huipentumissa valavan vaskisen portaikon näkökenttämme taakse ulottuen taivaita tavottelevassa ylöspäin suuntautuvasa liikkeessä ja pyrkimyksessä kohti korkeuksia, joka Beethovenilta yleensä puuttuu, Hän kun oli uskollinen elämälle, kuten joku on sanonut. Sillä elämähän ei ole täydellistä, mutta mozart on. Mozart on hyvin korkealla tasolla ja tuntuu olevan erkaantunut elämästä. Voi olla että hän edustaa jotakin elämän transsendentaalista ydintä