Klassinen ›

Vaikka en oo mikään klasarin ystävä niin
1. Luin aina herran arvostelut hesarista
2. Tykkäsin muistelmista

Onhan kyseisistä muistelmista aika hauskaa lukea anekdootteja huippumuusikkojen röytämisestä.
 
Kun Heikinheimo päätti päivänsä, olin 9-vuotias, joten arvostelijana en osaa sanoa hänestä mitään.

velipesonen: Onko Heikinheimosta oikeastaan keskusteltu kunnolla hänen kuolemansa jälkeen? En ole huomannut että olisi. Mitäpä sitä turhia yhdestä toimittajasta, mutta hän oli eläessään sen luokan mediahahmo että tämä hiljaisuus kuulostaa oudosti sävyttyneeltä.
 
Aivan kuin liian moni olisi liian helpottunut.
 
Tämä on varmastikin totta. Kuuntelin radiosta säveltäjä Eero Hämeenanttilaa, jonka viimeaikaisena huomionkohteena on ollut musiikintekemisen hankaluus tai mahdottomuus. Jos työ itsessään jo on neuroottista, kriitikoiden henkilökohtaisten neuroosien kautta siihen luodaan uusi neuroottinen kehä. Hämeenanttilan mukaan ei voi puhuakaan vapautuneesta työskentelystä. Vapautuneisuus kuuluu vain musiikin harrastajille.

tsugaru: Tämä on varmastikin totta. Kuuntelin radiosta säveltäjä Eero Hämeenanttilaa, jonka viimeaikaisena huomionkohteena on ollut musiikintekemisen hankaluus tai mahdottomuus. Jos työ itsessään jo on neuroottista, kriitikoiden henkilökohtaisten neuroosien kautta siihen luodaan uusi neuroottinen kehä. Hämeenanttilan mukaan ei voi puhuakaan vapautuneesta työskentelystä. Vapautuneisuus kuuluu vain musiikin harrastajille.
 
Harmi. Oliko säveltäjän sukunimi Hämeenniemi? Toisaalta, voisiko neurroottisuuden kehiä purkaa se, jos joku oikeasti tykkää eli yleisöltä saatava palaute? Jos jossain on joku joka osoittaa pitävänsä tai jos ei pidä niin osoittaa ymmärtävänsä.
 
Nykymusiikin ongelma usein on, myös jazzin ja enenevässä määrin rockin ja soveltavan kansanmusiikin puolella, että "yleisö" on enimmäkseen tai pelkästään muita alan ammattilaisia, joiden tapa vastaanottaa kollegojen tuotoksia on hyvin epäemotionaalinen ja rakenteellisten ratkaisujen arviointiin pitäytyvä. Usein ei kyse ole edes siitä, vaan koulu- ja kuppikuntaisten usein olemattomien etujen vahtimisesta ja edistämisestä.
 
Kun tuota kuviota ajattelee kaikessa raadollisuudessaan, eikö raadollinen julkinen kritiikki silloin pikemminkin puhdista kuin likaa ilmaa entisestään? Ja eikö sitä vastoin se, jos kriitikko asettautuu jonkin olemassaolevan kuppikunnan puolelle eli jäseneksi, tosiasiallisesti laajemmassa katsannossa pilaa säveltäjien työskentelyedellytyksiä entisestään?

Mä oon joskus miettinyt eikö kriitikoiden tulisi kirjoittaa konserteista/säveltäjistä/esiintyvistä taiteilijoista *ennen* konsertteja. Tämä palvelisi yleisöä siten että heillä olisi paremmat edellytykset päättää josko mennä konserttiin, mutta jättäisi konsertin arvottamisen yleisölle.
 
Musta tämä olisi luonteva rooli kriitikoille, myös muilla taiteenaloilla. Think about it.
 
Mitä tulee Hämeenniemen kommenttiin vapaudesta vs neuroottisuudesta, niin jos hän mieltää asian noin niin fine for him mut vapausasteita kyllä riittää tuon mustavalkoisen skeeman ulkopuolellakin.

HarriP: Mä oon joskus miettinyt eikö kriitikoiden tulisi kirjoittaa konserteista/säveltäjistä/esiintyvistä taiteilijoista *ennen* konsertteja. Tämä palvelisi yleisöä siten että heillä olisi paremmat edellytykset päättää josko mennä konserttiin, mutta jättäisi konsertin arvottamisen yleisölle.
 
Musta tämä olisi luonteva rooli kriitikoille, myös muilla taiteenaloilla. Think about it.
 
Kyllähän tollasia ennakkojuttuja tehdäänkin, ei nyt välttämättä kriitikoiden toimesta mutta kuitenkin. Musiikkikriitikon tehtävä taas on arvioida nimenomaan kyseinen yksittäinen konsertti eikä luoda kokonaiskattavaa yleiskuvaa muusikosta.

Pulttiboississa tän nimi oli Seppo Seponseppo

Minulle on annettu ymmärtää, että ainakin takavuosina "Mätämunan muistelmia" peräti luetettiin psykologian opiskelijoille, tyyppiesimerkiksi klassisesta narsistista.

sellisti: Musiikkikriitikon tehtävä taas on arvioida nimenomaan kyseinen yksittäinen konsertti eikä luoda kokonaiskattavaa yleiskuvaa muusikosta.
 
Kattavan yleiskuvan puolelle mennäänkin herkästi silloin kun ei tohdita sanoa kyseisestä konsertista kielteisiä asioita.

HarriP: Mä oon joskus miettinyt eikö kriitikoiden tulisi kirjoittaa konserteista/säveltäjistä/esiintyvistä taiteilijoista *ennen* konsertteja. Tämä palvelisi yleisöä siten että heillä olisi paremmat edellytykset päättää josko mennä konserttiin, mutta jättäisi konsertin arvottamisen yleisölle.
 
Musta tämä olisi luonteva rooli kriitikoille, myös muilla taiteenaloilla. Think about it.
 
Mitä tulee Hämeenniemen kommenttiin vapaudesta vs neuroottisuudesta, niin jos hän mieltää asian noin niin fine for him mut vapausasteita kyllä riittää tuon mustavalkoisen skeeman ulkopuolellakin.
 
mä oon joskus miettinyt että koko ammatti on turha. ei mulla ole ainakaan mitään intressejä maksaa infosta jota saan kavereilta ilmaiseksi...

velipesonen: Harmi. Oliko säveltäjän sukunimi Hämeenniemi?
 
sub zero:"Pulttiboississa tän nimi oli Seppo Seponseppo." Ja Kajavalle: "Onpas sulla isot korvat."
 
Korjataan, Hämeen-Anttila.
 
velipesonen: "Nykymusiikin ongelma usein on, myös jazzin ja enenevässä määrin rockin ja soveltavan kansanmusiikin puolella, että "yleisö" on enimmäkseen tai pelkästään muita alan ammattilaisia, joiden tapa vastaanottaa kollegojen tuotoksia on hyvin epäemotionaalinen ja rakenteellisten ratkaisujen arviointiin pitäytyvä. Usein ei kyse ole edes siitä, vaan koulu- ja kuppikuntaisten usein olemattomien etujen vahtimisesta ja edistämisestä."
 
Nykykuvataiteessa arvelisi tilanteen olevan sama. Itselleni ei kuitenkaan ole muodostunut sellaista käsitystä, että arviointi, kollegojen tai kriitikoiden taholta, vaikuttaisi merkittävämmin kuvataiteilijan työskentelyyn. Ja onko nykytaiteeseen perehtymätön katsoja/kuulija koskaan kovin vapautunut uuden teoksen edessä?
 
Yhteiskunnan taholta tuleva tuki, ja missä määrin se kaikessa sattumanvaraisuudessaan milloinkin suosii mitäkin taiteenlajia tai yksittäistä taiteilijaa, lähinnä hajoittaa ja hallitsee taidekenttää. Jos taas kriitikolla on viimeinen sana apurahamittelössä tai vuoden taiteilijuudessa, ei Heikinheimo suotta avautunut postuumisti.

sekotat varmaan eero hämeenniemen ja jaakko hämeen-anttilan.
 
ensimmäinen on säveltäjä ja jälkimmäinen arabialaisen kulttuurin tutkija.

Qsine: Minulle on annettu ymmärtää, että ainakin takavuosina "Mätämunan muistelmia" peräti luetettiin psykologian opiskelijoille, tyyppiesimerkiksi klassisesta narsistista.
 
Onkohan kyseessä ns. terve narsismi vai narsistinen häiriö.
 
Siteeraan vähän Mätämunaa: "Koska minulle oli jo tuolloin selvinnyt että ruuveissani on kiristämisen varaa, ajattelin opetella homman itse ja lukea psykiatriksi."
 
Lainaus on muistinvarainen eikä todennäköisesti sanatarkka. Narsistisesti häiriintyneiden ihmisten keskeisiin käytäntöihin kuuluu muiden leimaaminen narsistisesti häiriintyneiksi. Heikinheimon (ks. yllä) logiikan mukaan näitä luulisi psyk-alan ammattilaisten joukossa olevan keskimääräistä enemmän.

rkellu: sekotat varmaan eero hämeenniemen ja jaakko hämeen-anttilan.
 
ensimmäinen on säveltäjä ja jälkimmäinen arabialaisen kulttuurin tutkija.
 
Vedetään korjaus pois. Hämeenniemi on oikea. Haksahdin luulemaan, että Jaakko Virpinmiehellä olisi säveltävä veli.

tsugaru: Nykykuvataiteessa arvelisi tilanteen olevan sama. Itselleni ei kuitenkaan ole muodostunut sellaista käsitystä, että arviointi, kollegojen tai kriitikoiden taholta, vaikuttaisi merkittävämmin kuvataiteilijan työskentelyyn. Ja onko nykytaiteeseen perehtymätön katsoja/kuulija koskaan kovin vapautunut uuden teoksen edessä?
 
Taiteilija, yleisö ja kriitikko ovat kaikki osa kulttuurielämää. Kulttuurielämä herkästi muokkaa myös taiteilijan tekemiset vaikkei tämä sitä ehkä mielellään tahdo myöntää. Mikään välttämättömyys se ei ole, vaan sääntö josta on poikkeuksia. Tässä katsannossa onkin samantekevää, muokkaako taiteilijan tekemisiä henkilö jonka ammatti on kulttuuritoimittaja. Kriitikon ammatti on vapaassa yhteiskunnassa täysin välttämätön, koska taiteesta täytyy keskustella julkisesti niin kuin mekin tässä teemme. Myös kritiikistä täytyy keskustella yhtä julkisesti niin kuin mekin tässä yritämme. Olipa julkisen keskustelun tila kuinka hyvällä mallilla tahansa, suurin osa taiteilijoista kuitenkin haluaa kuulua johonkin porukkaan. Se on kuitenkin jo eri asia.
 
Uskon että taiteen vastaanottaja pystyy olemaan periaatteessa avoin myös estetiikaltaan tai konstruktioltaan uudenlaisen taideteoksen kohdatessaan. Tietämys asioista voi myös luoda ennakkoasenteita jotka heikentävät taiteen vastaanottamisen kykyä. "Tämä asia tulee ymmärtää näin ja tämä asia noin".
 
Kaikista taiteenaloista juuri kuvataiteet ovat pahiten kyllästettyjä kulttuurilla, jossa taideteokset typistyvät pelkäksi roolileikiksi. Jokuhan voi pitää taideteoksen herättämää keskustelua sinä varsinaisena taideteoksenaan jne. Sitten varmaan Seiska-lehti on suurinta nykytaidetta.
 
Aina kun taiteilija ilmoittaa teoksessaan "tutkivansa" jotain, äänestän jaloillani.

velipesonen: Uskon että taiteen vastaanottaja pystyy olemaan periaatteessa avoin myös estetiikaltaan tai konstruktioltaan uudenlaisen taideteoksen kohdatessaan. Tietämys asioista voi myös luoda ennakkoasenteita jotka heikentävät taiteen vastaanottamisen kykyä. "Tämä asia tulee ymmärtää näin ja tämä asia noin".
 
Kaikista taiteenaloista juuri kuvataiteet ovat pahiten kyllästettyjä kulttuurilla, jossa taideteokset typistyvät pelkäksi roolileikiksi. Jokuhan voi pitää taideteoksen herättämää keskustelua sinä varsinaisena taideteoksenaan jne. Sitten varmaan Seiska-lehti on suurinta nykytaidetta.
 
Aina kun taiteilija ilmoittaa teoksessaan "tutkivansa" jotain, äänestän jaloillani.
 
Tämä on mannaa luettavaksi. Vaikka nykytaiteeseen teoreettinen perehtyneisyys ei välttämättä ole este; tällöin voi huoletta unohtaa perinteisen "ymmärtämisen" velvoitteen taidetta vastaanotettaessa. Toisaalta, onhan vastaanottajan, samoinkuin kriitikonkin, kiintoisa tehtävä erottaa jyvät akanoista. Eihän nykykuvataiteessa kuten ei -musiikissakaan ole tarkoitus antaa kaikkien kukkien kukkia.
 
Mitä "tutkimiseen" tulee, saa se allekirjoittaneenkin ärsytyksen partaalle. Johtuneeko nykyisestä taiteilijakoulutuksesta, jossa useat tekevät tohtorinväitöstä. Onneksi tästä huolimatta yhä harvemmin vakuutellaan tutkittavan teoksessa yhtään mitään.

velipesonen: Tässä katsannossa onkin samantekevää, muokkaako taiteilijan tekemisiä henkilö jonka ammatti on kulttuuritoimittaja.
 
minusta taiteilija on vapaa tekemään mitä ikinä huvittaa välittämättä tuon taivaallista mitä joku vitun kulttuurihomo sanoo...
 
velipesonen: Kriitikon ammatti on vapaassa yhteiskunnassa täysin välttämätön, koska taiteesta täytyy keskustella julkisesti niin kuin mekin tässä teemme.
 
mikä se sellainen on?
 
meidän yhteiskunta on hyvinkin epävapaa esimerkiksi sosiaalisten normien suhteen...
 
velipesonen: Kriitikon ammatti on vapaassa yhteiskunnassa täysin välttämätön, koska taiteesta täytyy keskustella julkisesti niin kuin mekin tässä teemme.Myös kritiikistä täytyy keskustella yhtä julkisesti niin kuin mekin tässä yritämme.
 
eipä ole minulle ainakaan välttämätön koska en koskaan lue kritiikkejä eikä lue monet mun kavereistakaan.
 
täytyy? miksi muka on pakko tehdä yhtään mitään?

rkellu: mikä se sellainen on?
 
Synonyymi liberaalidemokraattiselle yhteiskuntamuodolle. Ei ota kantaa vapauden määrään.

ok.
 
eikä suomi kyllä edes mikään liberaaliuden mekka ole...
 
ja demokratia? kusetusta...

rkellu: ok.
 
eikä suomi kyllä edes mikään liberaaliuden mekka ole...
 
ja demokratia? kusetusta...
 
Demokratiaksi sanotaan yhteiskunnallista tilaa, joka kriitikkonsa ruokkii. Vai miten on?