Klassinen ›

Ottaa pikkasen kaaliin nää tyypit jotka tulee selittämään kaikista jutuista mistä ne ei todellisuudessa tiedä yhtikäs mitään eikä välitä ottaa selvääkään mutta kovasti suoltaa juttua.
 
Mitä ihmettä sönkötät. Täsmennä edes hieman. Annat sellaisen kuvan, että itse tietäisit jostakin, mutta et osaa itsekään sanoa mistä. Eli, jos sinulla on asiaa, kerro se siten että muutkit kuin sinä sen ymmärtäisi!

Ottaa pikkasen kaaliin nää tyypit jotka tulee selittämään kaikista jutuista mistä ne ei todellisuudessa tiedä yhtikäs mitään eikä välitä ottaa selvääkään mutta kovasti suoltaa juttua.
 
Tarkotatko tyyppejä jotka sanoo ettei nykytaidemusiikkikappaleita ole enää olemassa 100 vuoden päässä ja eliittiyleisö kupsahtaa pois?

Hiljaisuus on parasta "musiikkia", josta vielä paljon maksetaan, että se tunnetila saavutetaan ja on edes tulevaisuudessa mahdollista sitä vaativille. Luonnon ja sen kaikkinaisen muut elämän äänet, ilman ihmisten liiallisesti eri soittimin yms. teknisten laitteiden aiheuttamina kakofonianaa on parasta musiikkia Sellainen "hiljaisuus" tai äänimaailma ei ole mitenkään peloittavaa, mutta liian moni ihmisten tekemä meteli ja musiikkikin sitä voi olla genrestä riippumatta.

Ottaa pikkasen kaaliin nää tyypit jotka tulee selittämään kaikista jutuista mistä ne ei todellisuudessa tiedä yhtikäs mitään eikä välitä ottaa selvääkään mutta kovasti suoltaa juttua.
 
Älähän nyt, tämä keskustelu ja muutkin keskustelut mnetin palstalla antaa vaan mitä mainioimman kuvan siitä kuinka snobismia löytyy aivan yhtä paljon jokaisen musiikkityylin edustajilta, sitä enemmän mitä vähemmän henkilö tietää toisista musiikkityyleistä. Nämä keskustelut muistuttavat varmasti samoja mitä kaverukset Thomas, Richard ja Harold kävivät ollessaan vielä keskuudessamme maan päällä. Kukin valitkoon oman edustajansa haluamalleen musiikkityylille. Nauttikaa!
 
http://www.youtube.com/watch?v=pWqQ3K2X1Es

Jos kellekään ei annettas yhtään rahaa, eikä ketään tuettas valtion taholta, muusikoiden ei tarttis sotkea omaa pesää haukkumalla muita. Oltas vaan kaikki köyhiä. Rahasta kai tässä pohjimmiltaan on kyse ja sen epäsuhtaisesta jakautumisesta? Ja joku sen on sanonut, että pääsylipun keksimisestä lähtien kaikki on mennyt perseelleen...
 
Ps. Röh röh (paskaa kai ei tartte silti syödä)

Ihmisen musiikillinen kehitys lienee lähtenyt jonkinlaisesta rytmimusiikista liikkeelle, jollei laulua lasketa musiikiksi. Tykkään itse kovastikin klassisesta, jaskasta, progesta ja muistakin vaikeista sanoista. Rytmirytistys on silti ollut ennen ja todennäköisesti myös jää jäljelle viimeiseksi, joten aikajanaan ja yleiseen suosioon perustettuna joku tanssipoppi on varmasti antoisinta. Joku sanois tähän että vaikka satamiljardia kärpästä syövätkin paskaa ei se siitä herkuksi muutu, mutta eipä itsensä viiltelykään harvinaisuudestaan huolimatta lukeudu ylivertaisen älykkyyden merkiksi. Pääasia että itselle sopivaa musiikkia löytyy ja jos vielä itse osaa vähän sitä soittaa, niin vielä hienompaa. Kaikella musiikilla on arvonsa, jopa räpillä... Vai tuliko liioiteltua maailmansyleilyssä? Heh heh.

Siitä en ala väittelemään siitä, onko otsikon mukainen musiikki sitten arvokkaampaa kuin esimerkiksi ns. populaarimusikin eri genret.
 
Oopperakaupunki Savonlinnassa asuvana totean lisäksi, että täällä oleva monipuolisia musiikkitapahtumia tarjoava Savonlinnasali on ainakin osoittanut sen, että liki poikkeuksitta suurimman suosion ovat ainakin saaneet eri viihde ja -popmusiikin konserttitapahtumat verrattuina ns. taidemusiikkitapahtumiin. Poikkeuksia voi toki olla esim. joka kesäisten Oopperajuhlien aikaan silti tarkemmin noista esityksistä tietämättä. "Tavallinen kansa" ainakin kuuntelee aidosti sitä musaa, mistä todella pitää, eikä niinkään oopperaa tai jotain sopraanon uikutusta "Pai pai paitaressu"-lauluinen vain pianistin säestäessä, olkoon siten kuinka arvokasta ja hienoa tahansa.
 
Taidemusiikista löytyy minullekin mieluisaa kuultavaa ja esim. Sibeliuksesta pidän toki paljon, vaikka harvoin ehdoin tahdoin teoksiaan aktiivisesti kuuntelen ja laiska olen eri konserteissa muutoinkin käymään.
 
Hieman off-topicia, mutta olkoon.

Siitä en ala väittelemään siitä, onko otsikon mukainen musiikki sitten arvokkaampaa kuin esimerkiksi ns. populaarimusikin eri genret.
 
Oopperakaupunki Savonlinnassa asuvana totean lisäksi, että täällä oleva monipuolisia musiikkitapahtumia tarjoava Savonlinnasali on ainakin osoittanut sen, että liki poikkeuksitta suurimman suosion ovat ainakin saaneet eri viihde ja -popmusiikin konserttitapahtumat verrattuina ns. taidemusiikkitapahtumiin. Poikkeuksia voi toki olla esim. joka kesäisten Oopperajuhlien aikaan silti tarkemmin noista esityksistä tietämättä. "Tavallinen kansa" ainakin kuuntelee aidosti sitä musaa, mistä todella pitää, eikä niinkään oopperaa tai jotain sopraanon uikutusta "Pai pai paitaressu"-lauluinen vain pianistin säestäessä, olkoon siten kuinka arvokasta ja hienoa tahansa.
 
Taidemusiikista löytyy minullekin mieluisaa kuultavaa ja esim. Sibeliuksesta pidän toki paljon, vaikka harvoin ehdoin tahdoin teoksiaan aktiivisesti kuuntelen ja laiska olen eri konserteissa muutoinkin käymään.
 
Hieman off-topicia, mutta olkoon.
 
Aiotko jo seuraavassa viestissä kirjoittaa että onko sulla jotain pointtia näissä sanomisissasi?

Aiotko jo seuraavassa viestissä kirjoittaa että onko sulla jotain pointtia näissä sanomisissasi?
 
Eipä tässä juurikaan sen kummempaa kirjoitettavaa ole.
Savonlinnasalin yleisömääriä uteliaisuuttani seuraan ja etenkin eri musiikkitapahtumissa siellä, koska niistä jokseenkin varmaa tietoa saan kanavieni kautta.
Neljä kertaa olen ollut yleisön joukossa salissa kuuntelemassa minua kiinnostavia musiikkitapahtumia. Taidemusiikkitapatumia niihin ei ole toistaiseksi vielä kuulunut. Jazz kuuluu myös sellaiseen genreen, että johonkin sellaiseenkin tapahtumaan saatan mennä joskus mieltymykseni mukaan. Ooppera ei sytytä ollenkaan, joten se saa osaltani olla aivan rauhassa.
 
E: Huomioin, että soitat vibrafonia. Upea soitin!
Olen muuten kuullut vibrafonisti Garry Burtonin soittoa livenä Retretin luolasalissa 80-luvulla ja upeaa kuultavaa olikin.

Eipä tässä juurikaan sen kummempaa kirjoitettavaa ole.
Savonlinnasalin yleisömääriä uteliaisuuttani seuraan ja etenkin eri musiikkitapahtumissa siellä, koska niistä jokseenkin varmaa tietoa saan kanavieni kautta.
Neljä kertaa olen ollut yleisön joukossa salissa kuuntelemassa minua kiinnostavia musiikkitapahtumia. Taidemusiikkitapatumia niihin ei ole toistaiseksi vielä kuulunut. Jazz kuuluu myös sellaiseen genreen, että johonkin sellaiseenkin tapahtumaan saatan mennä joskus mieltymykseni mukaan. Ooppera ei sytytä ollenkaan, joten se saa osaltani olla aivan rauhassa.
 
E: Huomioin, että soitat vibrafonia. Upea soitin!
Olen muuten kuullut vibrafonisti Garry Burtonin soittoa livenä Retretin luolasalissa 80-luvulla ja upeaa kuultavaa olikin.
 
Käy joskus tsekkaamassa ni tiedät mikä ei kiinnosta.

Käy joskus tsekkaamassa ni tiedät mikä ei kiinnosta.
 
Oopperoita tarkoittaessasi, niin pysyn suosiolla niistä poissa.
Kuten aiemmin kirjoitin, niin klassisissa tai paremminkin ns. länsimaisen taidemusiikin konserteissa saatan vielä käydäkin, kuten myös jossain pienimuotoisessa jazz-tapahtumassa.
Oopperassa en sen takia, etteikö olisi kyse korkeatasoisesta taidemusiikin muodosta eri tekijöineen. Minua vain tuon musiikin korkeatasoisuus ei juurikaan puhuttele tai viehätä, joten suon sen auliisti heille, joita se viehättää tai on sitten mahdollisesti eri syistä viehättävinään.
 
Lupaan olla tämän jälkeen kirjoittamatta enää näille taidemusiikin palstoille, etten aiheuttaisi lisää joillekin näppylöitä tai pahoittaisi kenenkään herkkää taiteilijasielua kommenteillani ja jos olen jo pahoittanut, niin pyydän anteeksi.

Siitä en ala väittelemään siitä, onko otsikon mukainen musiikki sitten arvokkaampaa kuin esimerkiksi ns. populaarimusikin eri genret.
 
Oopperakaupunki Savonlinnassa asuvana totean lisäksi, että täällä oleva monipuolisia musiikkitapahtumia tarjoava Savonlinnasali on ainakin osoittanut sen, että liki poikkeuksitta suurimman suosion ovat ainakin saaneet eri viihde ja -popmusiikin konserttitapahtumat verrattuina ns. taidemusiikkitapahtumiin. Poikkeuksia voi toki olla esim. joka kesäisten Oopperajuhlien aikaan silti tarkemmin noista esityksistä tietämättä. "Tavallinen kansa" ainakin kuuntelee aidosti sitä musaa, mistä todella pitää, eikä niinkään oopperaa tai jotain sopraanon uikutusta "Pai pai paitaressu"-lauluinen vain pianistin säestäessä, olkoon siten kuinka arvokasta ja hienoa tahansa.
 
Taidemusiikista löytyy minullekin mieluisaa kuultavaa ja esim. Sibeliuksesta pidän toki paljon, vaikka harvoin ehdoin tahdoin teoksiaan aktiivisesti kuuntelen ja laiska olen eri konserteissa muutoinkin käymään.
 
Hieman off-topicia, mutta olkoon.
 
Ymmärrän pointtisi, mutta kehotan joskus käymään klassisen musiikin konsertissa - siis jossain muualla kuin oopperassa Olavinlinnassa - ihan vain senkin takia, että huomaisit miten sitä ihan samaa "tavallista kansaa" sielläkin käy nauttimassa siitä musiikin lajista mistä todella tykkää. Ei klassinen ole vain minkkiturkkisten hienostorouvien musiikkia. Ja siksi toisekseen, olen nähnyt Savonlinnassakin samoja ihmisiä niin klassisen, viihteen kuin jazzmusiikin tilaisuuksissa eikä kukaan näytä olleen paikalla kovin vasten tahtoaan. Eli voisiko jopa olla, että jotkut siitä "tavallisesta kansasta" nauttii useammasta kuin yhdestä musiikin lajista!!?

Oopperoita tarkoittaessasi, niin pysyn suosiolla niistä poissa.
Kuten aiemmin kirjoitin, niin klassisissa tai paremminkin ns. länsimaisen taidemusiikin konserteissa saatan vielä käydäkin, kuten myös jossain pienimuotoisessa jazz-tapahtumassa.
Oopperassa en sen takia, etteikö olisi kyse korkeatasoisesta taidemusiikin muodosta eri tekijöineen. Minua vain tuon musiikin korkeatasoisuus ei juurikaan puhuttele tai viehätä, joten suon sen auliisti heille, joita se viehättää tai on sitten mahdollisesti eri syistä viehättävinään.
 
Klassinen ja taidemusiikki eivät ole mun mielestä mitään yksiselitteisiä, rajattuja synonyymejä. Senkus kirjotat tännekin niin paljon ku lystäät, Suomessakin tietääkseni pyritään sananvapautta kunnioittamaan.
Mun mielestä on vaan hiukka absurdia sanoa, että ei oo ikinä käynyt oopperassa (sustahan en siis oikeen saa selvää että oletko käynyt vai et), koska se musa ei puhuttele/kiinnosta. Mistä helevetistä sen voi tietää ennen kuin käy kattomassa muutaman erityylisen oopperan tai jos vaikka aloittaa opereteista? Voi hyvin olla ettei joku Kaija Saariahon tai Kalevi Ahon pätkä aukea musiikin osalta, mutta esmes Bizet'n Carmen, Brittenin Albert Herring tai Straussin Lepakko voivat kolahtaa ihan eri tavalla.
 
Ihan yhtä avointa ja vapaamielistä tuomitsemista kuin jonkun kiihkouskovaisen kanssa käymäni debaatti: "-Rock on saatanasta. -Aijaa, entäs semmonen rock joka ei oo saatanasta? -Rock on saatanasta! -Niin mutta siis vaikka semmonen gospelrock jossa julistetaan evankeliumia? -... ... ... ei se oo rockia, rock on saatanasta!"
Jeejee. En mäkään sanois ettei mua kiinnosta lätkäottelut, jos en ois käynyt useammassakin semmosessa. Saattaisin muiden todennäköisten osatekijöiden perusteella arvella ettei ole mun juttuni, mutta varmasti en asiaa tietäisi.

Lueskelin tätä triidiä...
 
Mä ainakin kuuntelen musiikkia sen sisällön mukaan, viis genrestä.
 
Mutta...aloitin 6 v pianon soiton ja pääsin 8 vee musiikkiopistoon, olinhan lahjakas. Etyydiä ja asteikkoa soitin, näpeille tuli tahtipuikosta, kun ranteen asento oli väärin. Silloin ainakin kaikista tehtiin konserttipianisteja. No silloin ei opettajilla (70-luku) ollut kait mitään pedagookista koulutusta opettaa mitään ja sen kyllä huomasi. Isä ja äiti ihmetteli, kun 10vee poika itki, kun piti tunnille lähteä. Harjoittelu oli pakonomaista, kun tiesi, et pitää mennä puhtaasti ja kädet ojossa.
 
Mut paskaako siitä, mun lapsia eivät pilaa, sen verran tästä tiedän. Toki esim. tyttäreni opettaja on kyllä ajan hermolla ja soittaminen on hauskaa oppimista.

Mutta...aloitin 6 v pianon soiton ja pääsin 8 vee musiikkiopistoon, olinhan lahjakas. Etyydiä ja asteikkoa soitin, näpeille tuli tahtipuikosta, kun ranteen asento oli väärin. Silloin ainakin kaikista tehtiin konserttipianisteja. No silloin ei opettajilla (70-luku) ollut kait mitään pedagookista koulutusta opettaa mitään ja sen kyllä huomasi. Isä ja äiti ihmetteli, kun 10vee poika itki, kun piti tunnille lähteä. Harjoittelu oli pakonomaista, kun tiesi, et pitää mennä puhtaasti ja kädet ojossa.
 
Mut paskaako siitä, mun lapsia eivät pilaa, sen verran tästä tiedän. Toki esim. tyttäreni opettaja on kyllä ajan hermolla ja soittaminen on hauskaa oppimista.
 
Onneksi on metodit muuttuneet (ja muistetaan myös että yksi opettaja ei ole yhtäkuin kaikki 70-luvun opettajat...)! Nykyään pianisteilla on vapaa säestys opetusohjelmassa, mikä on iso parannus entiseen. Muutenkin (mielestäni) soitonopetuksen alkupää pitäisi olla mahdollisimman monipuolista, se on sitten oppilaan valinta mihin suuntaan lähtee painottamaan opintojaan. Opettajan homma on motivoida ja pitää silti homma haasteellisena. Eli jotain muuta kuin "nyt tehdään susta konserttipianisti" tai "no soitetaan vaan se helppo biisi mistä sää niin tykkäät".
 
Vielä tuosta musiikkiopistosa, siellä on selkeät puitteet opetuksessa joiden mukaan (hyvässä ja pahassa) mennään. Mikäli haluaa väljissä puitteissa omilla ehdoillaan niin kannattaa mennä yksityisoppilaaksi tai sitten avoimelle linjalle (tai mikä himputti se nyt onkaan) musiikkiopistoon.

Jotenkin Suomen musiikkiopistotoimintaa voisi verrata suomalaiseen jääkiekko juniorien valmentamiseen.
Eli suuresta lapsimäärästä seulotaan sitä uutta Sibeliusta tai Selännettä.
-Kuinka monella lapsella on siellä tosissaan hauskaa...?
Miksi niin monet 13-14 vuotiaat tytöt lopettavat musiikkiopistoissa heti , kun alkavat ajatella omilla aivoillaan; eli murrosikäisenä?
(Jääkiekko puolella kai vähän sama juttu, poikia kai on enemmän.)
 
- Eikö musiikki (-Ja urheilu) voisi olla kivaa, ihan totta!

Jotenkin Suomen musiikkiopistotoimintaa voisi verrata suomalaiseen jääkiekko juniorien valmentamiseen.
Eli suuresta lapsimäärästä seulotaan sitä uutta Sibeliusta tai Selännettä.
-Kuinka monella lapsella on siellä tosissaan hauskaa...?
Miksi niin monet 13-14 vuotiaat tytöt lopettavat musiikkiopistoissa heti , kun alkavat ajatella omilla aivoillaan; eli murrosikäisenä?
(Jääkiekko puolella kai vähän sama juttu, poikia kai on enemmän.)
 
- Eikö musiikki (-Ja urheilu) voisi olla kivaa, ihan totta!
 
Samaa mieltä, tahtoo ilmeisesti olla muusikkopiireissä (ei toki pelkästään klassisen puolella, mutta siellä ehkä erityisen paljon) liikkeellä asennetta että musiikin on oltava ryppyotsaista puurtamista jolla pyritään aina ammattilaistasolle, musiikin "harrasteleminen" on "naurettavaa" tai "ajanhukkaa", ainakin ns. klassisilla soittimilla, harrastelijat rämpytelkööt sähkökitaraa tai soittakoot huuliharppua :)
 
Sellainen kuva ainakin usein välittyy eri nettifoorumeja lukiessa, että jos esim. vanhemmalla iällä huvikseen jonkin instrumentin soittoa aloitteleva kyselee jotain perusasioita, yleensä tulee "asiallisia" vastauksia tyyliin "mene tunneille, itseksesi opit vain virheitä ja joka tapauksessa tuhlaat aikaasi, ei sinusta enää voi tulla hyvää soittajaa koska et ole 5-vuotiaasta asti tahkonnut skaaloja ja etydejä".
 
Entä jos tarkoitus onkin soitella omaksi ja ehkä kavereiden,joiden joukossa ei ole ammattimuusikoita, iloksi silloin tällöin? Entä jos aikaa on rajallisesti, on työt ja muitakin harrastuksia? Tai jos ,niinkuin minulla, on muistissa tympeät kokemukset "perinteisestä" musiikinopetuksesta 70- ja 80-luvun peruskoulussa,joiden jäljiltä into kaikkeen musiikinopiskeluun meni 10 vuodeksi(tosin minulla oli poikkeuksellisen luonnevikainen opettaja, joka sai raivokohtauksia,rikkoi tavaroita luokassa,kävi jopa käsiksi jne)? Jos harrastaminen tuottaa itselle iloa, niin ei se mielestäni ole "turhaa puuhastelua" vaikkei niin vakavissaan olisikaan.
 
Sama ilmiöhän tietysti löytyy muillakin aloilla jotka toisille ovat ammatti ja toisille harrastus, kuten juuri urheilussa, jossa myös varmasti ammattilaiset ja etenkin "ammattilaiset" (eli asiaan fanaattisella vakavuudella suhtautuvat "tosiharrastajat") naureskelevat "sunnuntaikuntoilijoille" jotka tuhlaavat aikaansa liikkumalla huvikseen ilman tarkasti suunniteltua harjoitusohjelmaa, ruokavaliota jne. ja joista ei siis koskaan tule huippu-urheilijoita, joten voisivat yhtä hyvin löhöillä sohvalla ja katsoa telkkaria. Musiikin puolella (nettifoorumeita lukuunottamatta) ei sentään uskoakseni ole sitä ongelmaa kuin esim liikenteessä missä "harrastelijat" suhailevat ammattilaisten seassa samoilla teillä näiden työtä joskus jopa tahallaan häiritsemässä ja vaarantamassa. :)
 
Eli kukin tavallaan, kyllä minusta ainakin on paljon parempi soittaa huonosti kuin ei ollenkaan.

Jotenkin Suomen musiikkiopistotoimintaa voisi verrata suomalaiseen jääkiekko juniorien valmentamiseen.
Eli suuresta lapsimäärästä seulotaan sitä uutta Sibeliusta tai Selännettä.
-Kuinka monella lapsella on siellä tosissaan hauskaa...?
Miksi niin monet 13-14 vuotiaat tytöt lopettavat musiikkiopistoissa heti , kun alkavat ajatella omilla aivoillaan; eli murrosikäisenä?
(Jääkiekko puolella kai vähän sama juttu, poikia kai on enemmän.)
 
- Eikö musiikki (-Ja urheilu) voisi olla kivaa, ihan totta!
 
Varmasti parantamisen varaa on, mutta lienee syytä jälleen kerran muistuttaa että kunnalliset musiikkiopistot ovat Suomessa valtionavustusta nauttivia, tulosvastuullisia oppilaitoksia. Tulosvastuullisuus tarkoittaa, että niitä tasosuorituksia ja päästötodistuksia on tultava tiettyyn tahtiin tai opiston toiminta ei vastaa vaatimuksia, vaikka opettajistakin olisi kuinka kiva vain soitella oppilaiden kanssa. Se ei tietenkään tarkoita että toiminnan olisi oltava ryppyotsaista, eikä se onneksi monin paikoin enää olekaan. Mutta jos haluaa vain pikkuisen soitella omaksi ilokseen ilman sen kummempia tavoitteita saati sitten musiikin teorian tai historian lukemista, niin kannattaa varmaan harkita että onkohan musiikkiopisto sitten välttämättä oikea paikka sellaiseen..? Onhan kansalaisopistoja ym. joissa harrastaminen on niin ikään mahdollista. Eikä tämä ole ylimielisyyttä vaan tosiasioiden toteamista.

Itse voisin kirjoitella mietteitä näin nuorison kannalta.. Mielenkiintoinen aihe.
 
Ikää siis itselläni 17 vuotta, musiikkiopistolla olen kirjoilla ollut jotakuinkin 10 vuotta. Pääaineena klassinen piano ja sivuaineena pop/jazz -puolella sähkökitara. Opinahjona siis Ala-Keiteleen musiikkiopisto. En tiedä johtuuko se siitä, että tämä on tällainen pikkukaupungin pieni musiikkiopisto, mutta täällä on aina ollut todella leppoisa ilmapiiri. Opettajien kanssa on mukava jutella ja he ovat tavallaan myös kavereita, vaikkakin soittotunnilla tietysti pitävät kuria niin, että oppilas harjoittelee. Hyviä pedagogeja siis ovat olleet kaikki opettajani. Ikinä minua ei myöskään ole painostettu mihinkään, tutkinnotkin silloin pienenä tuntuivat sellaiselta, että ne vaan tulevat siinä tietyssä vaiheessa automaattisesti, kuten kaikilla muillakin. Konserteissa ei ole pakotettu soittamaan, mutta nyt vanhempana esim. ymmärrän tottakai, että ohjelmistoa kannattaa esittää yleisölle ennen tutkintoa, koska tutkintokin on esiintymistilaisuus.
 
Tietysti jossain siinä ala-asteen ylemmillä luokilla joka kevät marisin vanhemille, että en minä halua soittaa, mutta vanhemmat tokaisivat että menet sitten syksyllä soittotunneille ja katsotaan sitten. Ja aina se taas syksyllä olikin kivaa. Teoriaan lähtö minulle ei ollut ikinä ongelma, koska koin sen heti alusta lähtien hyödylliseksi ja kiinnostavaksi ja sitä myöten myös sen oppiminen oli helpompaa.
2/3:n jälkeen sai valita sivuaineen pyrkimättä ja minähän hevistä innostuneena (mitä lie, 12v varmaan) poikana halusin sähkökitaran. Siitä tuli klassiselle pianolle mukavaa vastapainoa eikä kitaransoitto vienyt pianolta aikaa, oikeastaan päinvastoin sillä ylipäätään musiikkia alkoi taas kiinnostamaan enemmän.
No, seuraavaksi pianossa oli edessä 3/3, johon ajattelin lopettavani, sillä en uskonut, että olisi rahkeet riittänyt enää opistotasolla. Mietin sitten kuitenkin kesällä vielä ja sovittiin, että menen taas soittotunneille ja katsotaan miltä tuntuu. Ja nyt soitan opistotasolla kolmatta vuotta, D-tutkinnosta asteikot ja primavista on suoritettu ja ohjelmisto tulossa. Olen tänä aikana oppinut harjoittelemaan paremmin ja enemmän, mutta ei minusta tavallaan tunnu, että soiton harjoitteleminen on sen raskaampaa kuin ennen.
Kitarassa seuraavana (todennäköisesti ensi vuonna, mahdollisesti jo tänä-) edessä 3/3 ja teoriassa menossa kenraalibasso, viimeinen, jonka täällä voi suorittaa. Ja pianossa siis se D tänäkeväänä tulossa.
 

 
Mutta onkos muilla paikkakunnilla näkynyt samaa ongelmaa, että kaupungilta ei turhan paljoa musiikkiopistolle avustusta heru?
Täällä kävi tuossa muutama vuosi sitten niin, että kaupunki vähensi opiston määrärahoja ja käytännössä kaikki sivuaineet poistettiin. Meitä oli muistaakseni kaksi tai kolme, jotka saivat sivuaineen pitää ja kriteerinä oli, että piti olla poika, jonka pääaine on klassisella puolella. Klasaripuolella kun ei liikaakaan poikaoppilaita ole, meidät sitten yritettiin pitää talossa ja annettiin pitää myös pop/jazz -puolen sivuaineet.
 
Ja kun joku tuossa vertasi soittoa ja urheiluharrastusta, kun siinä 13-15 vuotiaana monet lopettavat.. Itse siis olen aloittanut sekä koripallon että pianon soiton seitsemän vuoden ikäisenä, molemmat harrastukset jatkuvat edelleen, 10 vuotta myöhemmin. Pianossa siis D-tutkinto tekeillä, koripallossa on menty aikalailla vuoroin SM-sarjaa ja I-divaria.
Itse en kohdistaisi kritiikkiä valmennukseen ja opetukseen, vaan meihin nuorisoihin itseemme.
Tottakai harrastuksen edetessä harjoittelumäärä lisääntyy. Ja tuossa on semmoinen ikä, että ikäänkuin lapsuus vaihtuu nuoruudeksi ja oppilailta ja pelaajilta voi alkaa odottamaankin vähän enemmän, voi antaa enemmän vastuuta jne. Suomessa on sellainen harrastuskulttuuri, että sitä ennen kaikki on vain vähän sellaista soittelua ja pelailua; siellä soittotunnilla ja harjoituksissa pysyy mukana, vaikkei ihan niin muistaisi aina harjoitellakaan eikä ihan niin hyvä olisikaan. Sitten tulee urheilussa valtakunnalliset sarjat ym. mukaan, soittopuolella taas opistotaso lähenee. Jotkut aloittavat lukion ja haluavat keskittyä siihen, toiset pyörivät mieluummin rellestämässä ja tyttöjä riiaamassa, joku taas haluaa vaan tietyn ajan päivästä katsoa telkkaria ja istua tietokoneella. Tässä vaiheessa ne vähän vahemmalla panostuksella pärjänneet tippuvat kyydistä. Mutta jos joku lopettaa soittotunnit, eihän se tarkoita sitä, että hän lopettaisi soittamisen. Urheilussa joku voi vaihtaa seuraan, jonka tavoitteet ovat erilaiset. Kumpaan suuntaan tahansa.
Minunmielestäni on hyvä, että tietynasteinen erotus tapahtuu jo tässä vaiheessa. Esim. joukkueurheilussa se on kehittymisen kannalta tärkeää sekä paremmille että huonommille.
 
Jotkut tykkäävät istua kotona muuten vaan, mutta minä menen mieluummin soittotunnille tai harjoituksiin. Ja kouluhommathan tulee tietysti myös hoitaa kunnolla.

-Oletko tosiaan 17-vuotias...?