Klassinen ›

sellisti: Ja tämäkö ei ole kuuntelijasta kiinni..?
 
Kyllähän se periatteessa on niin että musiikin herättämä tunne, toisaalta subjektiivisempana toisaalta objektiivisempana kokemuksena on kuulijan asia joka vaihtelee kuuntelukerrasta toiseen. mutta tuntu käsittämättömältä etteä sibben musikin aikaansaana vaiktus tai senn puute eroaa niin paljon muiden saman aikakauden säveltäjien vaikutuksesta

Kuka katsoi Yle Teeman Suomalaiset sävelet -dokumentin äskettäin?
 
Siinä oli jakso suurin piirtein nimellä "Kansallisromantiikka - Säveltäjät Sibeliuksen varjossa"
 
Katsoin itse ohjelman ja sillä oli minuun vaikutus: Herätti lisämielenkiintoa Sibeliuksen ulkopuolelle suomalaisessa taidemusiikinhistoriassa!
 
Samalla se vahvisti velipesosen väitettä/faktaa siitä, että Siba dominoi tällä hetkellä suomalaista musiikkihistoriaa. Toisaalta tuli fiilis, että viulukonsertto on merkittävimpiä konserttoja ikinä, ja se taitaa olla lähes faktaa. Se on Sibeliuksen paras sävellys, IRO (in right opinion).
 
Sitten tämän keskustelun aiempiin käänteisiin. Viime aikoina olen oivaltanut tarkemmin sitä, miksi velipesonen arvostaa niin paljon Paul McCartneya. Kun tarkastelee sointuja ja melodioita, nousee Paul tällä hetkellä popsäveltäjistä Brian Wilsonin ylitsekin listoillani - tämä siitäkin huolimatta että B. Wilson (toisin kuin Paul) hallitsi melko laajoillekin kamarimusiikkikokoonpanoille orkestroimisen säveltämisen.
 
Paul oli yksinkertaisesti ja kiistämättä suuri melodikko, mutta then again... velipesonen nosti McCartneyn yli Mozartin ja Schubertin listallaan, mistä moni saisi agressiivisen kohtauksen.
 
Onko oikeasti sinusta Paul parempi säveltäjä kuin Wolfgang? :=)

JET: Onko oikeasti sinusta Paul parempi säveltäjä kuin Wolfgang? :=)
 
Kyllähän Paulin Liverpool Oratorio aina Mozartin oopperat hakkaa...

JET: Onko oikeasti sinusta Paul parempi säveltäjä kuin Wolfgang? :=)
 
Vihoviimeisen sanan asiassa voin sanoa sitten kun olen kuunnellut sillä korvalla kummankin koko tuotannon. En ole kuunnellut aivan kokonaan edes McCartneyn levytettyä tuotantoa Amadé Mozartista nyt puhumattakaan.
 
Minä arvostan kansanmusiikin muotorakenteita ja sointuajattelua ja muutenkin kansanomaisen musiikin suunnatonta arvokkuutta (silloin kun sitä on). Etnoksen puolesta Liverpool sijoittuu kolmen maan, Englannin, Walesin ja Irlannin, risteykseen. Irlanti on musiikin suurvalta ja näkyy ja kuuluu kaupungissa erittäin vahvasti. McCartneyn molemmat vanhemmat olivat irlantilaista sukua. Hänen isänsä oli puoliammattaimainen jazz- ja viihdemuusikko sekä multi-instrumentalisti kuten poikansakin. Lapsena McCartney oppi soittamaan useaa soitinta. Hänen isänsä oli anglikaani ja äitinsä katolinen, molempien riitusten sakraalimusiikki iskostui hänen päähänsä.
 
McCartneyn parhaita tekemisiä leimaa arkaainen arvokkuus, äärimmäinen melodinen viehkeys ja kekseliäisyys, bassolinjojen huikea omailmeisyys ja melodinen elastisuus ja kaikki nimenomaan ei-idiomaattisessa, ennalta-arvaamattomassa muodossa, jonka lähde saattaa olla irlantilaisessa musiikissa, en ole varma. Ainakin se on massiivisessa henkilökohtaisessa lahjakkuudessa.
 
Olisin halukas väittämään että näistä kahdesta Mozart eteni enemmän "by the book", vaikka tällainen vertailu vähän hankalaa onkin kun välissä on kaksi sataa vuotta. McCartneyn musiikki juuri olemuksellaan viestii elävän kekseliäisyyden voittoa pelkästä nokkeluudesta. Olemuksellaan eikä julistuksellaan.
 
Kyllä minä pidän McCarneya Mozartia parempana säveltäjänä, vaikka esimerkiksi edellä mainittu oratorio onkin raskassoutuinen ja sijaitsee sellaisella musiikillisen ilmaisun alueella joka ei McCartneylta taitu kaikkein parhaiten. Lisäksi olisin varovaisesti sitä mieltä, ettei Mozartin tunne ole täysin aito.

Mozartin 67. sinfonian (g-molli) ensimmäinen osa tai finaali eivät ole aitoa tunnetta? Lisään tähän romanttisen tosiasian: Mozart sävelsi teoksen tyttärensä kuoltua. Tai jos ei Grand Partitan tunne esim. Adagiossa ole aitoa, niin olen käsittänyt jotain väärin.
 
Kirjoitit hienosti mielipiteesi, silti - kuten arvaat - kaipaan perusteluja viimeiselle. Mozart sävelsi jo 8-vuotiaana tekemäänsä sinfoniadebyyttiin koskettavaa musiikkia, jossa ei ole mitään teeskentelevää. Viimeisen pianokonserton "viisaudeksi" nimitetty herkkä ja valtavan emotionaalinen lataus on tuotettu vähäeleisesti pienellä orkesterilla ja sisältää kohtia, joita vain elämää kokenut, kärsinyt ja iloinnut voi ymmärtää.
 
Vielä yksi esimerkki: viulukonsertto 3, kaikki osat. Ensimmäisessä osassa ja finaalissa juhlii sellainen elämänilo ja vilpittömyys, että Wagnerin määritelmä "Valon ja rakkauden henki" on tarpeellinen jo tässä vaiheessa sävellysuraa. Keskimmäisen Adagio-osan viulun laulu sen sikaan on jumalaista, särkevää ja toisaalta eräänlainen unimaailma: liian suloinen ja hellä ollakseen tosi. Tätä puoltako tarkoitit sanoessasi että Mozartin tunne ei ole aito?
 
Mozartin musiikissa on juuri käsittämätön tunteen elementti, ja se on minusta ihka aito.
 
McCartneyn irlantilaisjuuret ja suvun musikaalisuuden tiedostan; samoin hänen melodisen elastisuutensa ja huippu"teoksensa" (siis laulunsa): 1. Yesterday 2. Eleanor Rigby 3. Let It Be 4. Hey Jude jne. 5678..
 
Mutta ei näitä jalokiviä niin montaa ole. Michelle on hyvä, mutta asteen kevyempi kuin nuo edelliset. Toisaalta She Loves You ja All My Loving ovat vahvempia kuin Michelle ja lähenevät jo Hey Jude -tasoa. Yesterday on paras popsävelmä.
 
Don Giovannin Notte giorno faticar - mitä mieltä olet siitä? Elastista ja arvokasta vai ei? Ei koskettavaa eikä kaunista?

JET: Mozartin 67. sinfonian (g-molli) ensimmäinen osa tai finaali eivät ole aitoa tunnetta? Lisään tähän romanttisen tosiasian: Mozart sävelsi teoksen tyttärensä kuoltua. Tai jos ei Grand Partitan tunne esim. Adagiossa ole aitoa, niin olen käsittänyt jotain väärin.
 
Oletko varma, että tästä kannattaa väitellä tämän henkilön kanssa?
 
Jos otetaan tämä vertailu vakavasti, niin McCartneyn osakkeita voisi laskea kaiketi se, että pop-kappaleissa on aika vähän sitä melodiaa kuitenkin verrattuna vaikka ooppera-aarioihin (tai mihin tahansa klassismin tyylillä tehtyyn pätkään), joissa on monimutkaisemman rakenteen takia samassa aikamäärässä yleensä selvästi enemmän säveltämistä (ja ehkä laajemmin tämä, että tästä monimutkaisuudesta johtuen tietysti yleensä klasarin säveltäminen on jo lähtökohtaisesti hankalampaa, kun monimutkaisten kokonaisuuksien (kuten jo pelkän aarian) eri osasten balanssi muodostuu haasteeksi, mitä pop-musiikissa on paljon vähemmän)
 
Ja tietysti tämä voi vaikuttaa kanssa, että kuinka monipuolinen McCartney on verrattuna vaikka tähän Mozartiin? Mozartilla on niin paljon erilaisia taitoja alkaen vaikka orkestraatiosta, mitkä McCartneyltä puuttuvat... (saisiko myös pikasävellystaidosta, mitä Mozart sovelsi esim Linz-sinfoniaan, lisäpisteitä?) Toki pop-säveltäjälläkin on monipuolista osaamista, mutta onko se yhtä laajaa?

JET: Mozartin 67. sinfonian (g-molli) ensimmäinen osa tai finaali eivät ole aitoa tunnetta? Lisään tähän romanttisen tosiasian: Mozart sävelsi teoksen tyttärensä kuoltua. Tai jos ei Grand Partitan tunne esim. Adagiossa ole aitoa, niin olen käsittänyt jotain väärin.
 
...
 
Don Giovannin Notte giorno faticar - mitä mieltä olet siitä? Elastista ja arvokasta vai ei? Ei koskettavaa eikä kaunista?
 
Tuo Kolmannen Viulukonserton Adagio on minunkin suosikkejani Mozartin sävellysten joukossa. Minulla on mielestäni siitä eräs erittäin hyvä tshekkiläinen itä-blokinaikainen levytyskin jossain mutten nyt pystynyt löytämään sitä. Tarkoitatko 67. sinfonialla kuitenkin 40. sinfoniaa? Mozartin lapsuudenajan sävellyksiä en osaa kommentoida mitenkään. Mainitsemastasi Don Giovannin kohtauksesta en oikein osaa pitää, mitä nyt tietenkin myönnän että se on erittäin hyvin sävellettyä musiikkia, missä minkä hyvänsä nuotin vaihtaminen toiseen tai soittamatta jättäminen todennäköisesti huonontaisi lopputulosta.
 
Mozartilla minäkin erotan erityisesti joitain hitaita osia, joissa melodian vivahteikkuus on taitavan tulkitsijan esittämänä huippuluokkaa. Mutta olisin halukas tulkitsemaan Mozartin persoonaa hänen musiikkinsa välityksellä siten, että hänen sukupuolinen identiteettinsä lienee ollut vähäisen epämääräinen. Nykyajan suosikkiterminologiaa käyttääkseni heteronormatiivisuudeltaan puuttellinen. Tunnetta kenties on, mutta se on jotenkin erikoisella tavalla fokusoitua. Tämä on sama kuin että tunne on epäaito.
 
Olen tunnustautunut Beethovenin ihailijaksi ja on mahdollista että se vaikuttaa mielipiteeseeni Mozartista. Minusta on myös miellyttävämpää kuunnella ja soittaa Haydnin kuin Mozartin musiikkia.
 
McCartneyn Beatles-kappaleiden rankkaamisen suhteen tahtoisin tuoda esiin pari kappaletta jotka eivät esiinny listallasi, nimittäin Here, There And Everywhere ja For No One. Ensinmainittu voisi olla jonkun amerikkalaisen viihdesäveltäjän tekele, mutta ei ole, ilmeisesti siksi ettei niihin hommiin ole eksynyt ketään noin hyvää. For No One on lakonisuudessaan mykistävä. On siellä paljon muitakin, vaikkapa kiistanalainen In My Life, jonka kohdalla uskon McCartneya täysin hänen väittäessään säveltäneensä sen kokonaan Lennonin valmiina olleeseen sanoitukseen (George Martin sävelsi cembalolta kuulostavan pianosoolon itse).
 
She Loves You on puoliksi Lennonin kappale, ja onpahan varsinainen biisi kyllä. Musiikin tärkein vaikuttamisen tapa ihmiseen, eli se miten se kiinnittyy ja tunkee ihon alle, on hullaannuttaminen. Hullaannuttaminen voi olla monenlaista, ei vain sellaista joka saa pomppimaan tasajalkaa.

.Miten säveltäjän sukupuoli-identiteetin epämääräisyys vaikuttaa musiikkiin, sen tunneilmaisuun tai mihinkään muuhun?
 
No, persoona vaikuttaa tietysti; tietääkseni Macca oli varhain kiinnostunut alastomista naisista ja siksi hänen soinnutuksensa ovatkin pervoja. :-)
 
Jos rupee tosissaan vertailemaan, niin Mozart teki samassa iässä nykyrepertoaarisinfonian kuin McCartney sävelsi ekan tunnetun pikkulaulunsa: I saw her standing there. Tämä ei kerro kuin tilanteesta 17-vuotiailla säveltäjillä, mutta kuvaa mielestäni edes jotain.
 
Tuo Mozartin yhä sinfoniaorkkien soittama varhaiskypsä teos oli ensimmäinen kahdesta g-mollisinfoniasta, tunnetaan numerolla 25. Käsittääkseni yleiset opusnumerot ovat pääasiassa kuitenkin väärin; eikö "sinfonia 40" olekin oikeasti 67?
 
Sävellystekninen osaaminen menee tietysti Mozartile (oh really?), jonka uskomaton nopeus säveltäessä monimutkaista Jupiter-sinfoniaa on ihme. Mutta tää vertailu on epäreilua: Ei Macca saanut sellaisia koulutuksia.
 
Beethoven ja Bach tosiaan olivat sentään listallasi yli Maccan. :) Haydnista ei saa kyllä Mozartia parempaa, eikä sen koommin Maccastakaan, koska musiikissa on muutakin kuin melodiat. Ja Mozarthan muuten SIVUmennen mainiten OLI nerokas melodikko, mistä ei tarvitse ottaa todistus kuin vaikka Figarosta tai Don Giovannista, tai yhdestä näytöksestä Cosi fan tuttea - tai melkein mitä vaan Mozart-oopperaa.

JET: Miten säveltäjän sukupuoli-identiteetin epämääräisyys vaikuttaa musiikkiin, sen tunneilmaisuun tai mihinkään muuhun?
 
Sen ymmärtää kun sen oikein oivaltaa.
 
Ei musiikki ole 10-ottelua, jossa tarvitsisi hajottaa musiikintekijöiden erinäköiset ekspertiisit erilleen ja alkaa pisteyttää, vaan 1-ottelua, musiikkia.
 
Nähdäkseni ei ole merkitystä sillä, minkä ikäisenä itse kukin on tekemisensä tehnyt, Brucknerkin hautoi omiaan pitkään. Merkitystä on lopputuloksella.

JET: Tuo Mozartin yhä sinfoniaorkkien soittama varhaiskypsä teos oli ensimmäinen kahdesta g-mollisinfoniasta, tunnetaan numerolla 25. Käsittääkseni yleiset opusnumerot ovat pääasiassa kuitenkin väärin; eikö "sinfonia 40" olekin oikeasti 67?
 
Mitähän sä nyt tarkoitat opusnumerolla..? Eihän se ole ollenkaan sama asia kuin sinfonian järjestysluku. KV-luettelon mukaan Mozartilla on 41 numeroitua sinfoniaa, ja virallista numerointia on syytä käyttää kun teoksista puhuu koska niillä ne yleisesti tunnetaan, vaikka jotain numeroimattomiakin sinfonioita olisi olemassa. Ei kukaan muuten tiedä mistä teoksesta puhutaan.
 
Sävellystekninen osaaminen menee tietysti Mozartile (oh really?), jonka uskomaton nopeus säveltäessä monimutkaista Jupiter-sinfoniaa on ihme. Mutta tää vertailu on epäreilua: Ei Macca saanut sellaisia koulutuksia.
 
Tuskinpa Mozart missään erityisesti opiskeli sitä miten sävelletään ilmiömäisen nopeasti; se vain oli hänen satumaisen lahjakkuutensa yksi ilmenemismuoto. Kuten myös se tunnettu seikka, että hän viimeisteli partituurit päässään ja notaatiovaihe oli pelkkää puhtaaksikirjoitusta ilman tarvetta korjailuihin tai muutoksiin enää siinä vaiheessa.

"Se oli vain yksi hänen satumaisen lahjakkuutensa ilmenemismuoto" saattaa olla pahan sortin romantisointia, sillä Mozart itsekin dokumenttien perusteella sanoi: "Ihmiset tekevät virheen luulleessaan että musiikkini tulee minulle helposti. Kukaan ei ole tutkinut muiden säveltäjien töitä yhtä paljon kuin minä, uudestaan ja uudestaan" (tosin ei sanonut sitä suomeksi, eikä käännettynä alkuperäiskielellekään ehkä aivan noin, mutta tuossa vääristelemätön ajatus).
 
Lisäksi, vaikka Mozart kirjoitti varmasti suoraan päästäkin paperille, ilman mitään luonnosteluvaiheita, on tuokin kai osittain myytti, että kaikki olisi noin syntynyt. On ollut spekulaatioita sellaisesta, että Mozart käytti pianoa tukena säveltämisessä. Hänen työskentelynsä on kuitenkin ollut hämmästyttävää, mutta ilmeisesti jonkin verran konventionaalisempaa kuin annetaan ymmärtää.
 
Tosin, paha on sanoa mitään varmaa! Joka tapauksessa, Mozart oli barokkisäveltäjien veroinen tuotteliaisuudessa.
 
Ja joo, ei sellaista koulutusta anneta missä opitaan ilmiömäisen nopea sävellystaito: se tule harjoituksen, koulutuksen ja työnteon - ja lahjakkuuden - summana, mikäli säveltäjällä rahkeet riittää tai on yleensä nopeaa ja tuotteliasta tyyppiä... kuten Schubert, Mozart ja Bach.

JET: "Se oli vain yksi hänen satumaisen lahjakkuutensa ilmenemismuoto" saattaa olla pahan sortin romantisointia, sillä Mozart itsekin dokumenttien perusteella sanoi: "Ihmiset tekevät virheen luulleessaan että musiikkini tulee minulle helposti. Kukaan ei ole tutkinut muiden säveltäjien töitä yhtä paljon kuin minä, uudestaan ja uudestaan" (tosin ei sanonut sitä suomeksi, eikä käännettynä alkuperäiskielellekään ehkä aivan noin, mutta tuossa vääristelemätön ajatus).
 
Olkoon niin, mutta kyllä kai silti on oikeutettua sanoa että hän oli satumaisen lahjakas, vai oletko eri mieltä asiasta..? Totta kai koulutuksella ja itseopiskelulla oli suuri merkitys hänen kehittymisessään, mutta harva säveltäjä saavuttaa hirvittävällä työnteollakaan edes murto-osaa siitä nerokkuudesta mitä Mozartilla oli.
 
Lisäksi, vaikka Mozart kirjoitti varmasti suoraan päästäkin paperille, ilman mitään luonnosteluvaiheita, on tuokin kai osittain myytti, että kaikki olisi noin syntynyt. On ollut spekulaatioita sellaisesta, että Mozart käytti pianoa tukena säveltämisessä. Hänen työskentelynsä on kuitenkin ollut hämmästyttävää, mutta ilmeisesti jonkin verran konventionaalisempaa kuin annetaan ymmärtää.
 
Ei tietysti kaikki sävellykset ole välttämättä syntyneet noin. Sekin on totta että Mozartin kaltaisesta hahmosta elää varmasti yhtä paljon liioiteltuja juttuja kuin oikeasti faktaksi todistettua tietoa, mutta varmasti osa "myytistä" on kuitenkin totta.

Oh Mozart! En todellakaan ole eri mieltä siitä, että käyttämäsi sana SATUMAINEN on omiaan kuvaamaan Mozartin lahjakkuutta, samoin Schubertin!
 
Mozart sävelsi itsenäisesti sinfonian 8-vuotiaana. Enough said. Vaikka olisi millainen koulutus, niin 8-vuotias pikkulapsi joka tekee sinfonian, on synnynnäinen ihme.
 
http://www.youtube.com/watch?v=sopPkxm5aWY
 
LINKISSÄ 8V-MOZARTIN SINFONIAN TOINEN OSA. Kertokaa mielipide, jos haluutte.

Ai että tämä on hieno keskustelu! Hienoa argumentointia ja uskaliaita kommentteja roppakaupalla. Siis nyt jo löysin tämän, kun tämä perinne ei ole kovin hyvin lapasessa eikä erityisen suuri kiinnostukseni kohde. Mutta siitä huolimatta jäin eilen myöhäisillalla nalkkiin tähän topikkiin pariksi tunniksi. Erityisesti Sibeliukseen kohdistuva arvostelu on vähintäänkin paikalla suhteessa hänen sävellystensä painavuuteen.
 
Mutta keskustelussa näyttää kovasti jääneen jalkoihin Sibeliuksen tunnistettavuus säveltäjänä - "oma saundi", mikä on yksi merkittävä arvo musiikillisessa maailmassa. Jos ajattelee vaikka Miles Davisia, niin se on yksi sävel ja esittäjä on tiedossa. Sibeliuksella on samanlaista vikaa - ei tarvitse montaa tahtia kuulla, kun alkavat jäljet johtaa sylttytehtaalle. Lähtökohtia musiikin tekemiseen on monia, ja luonto tai kansallisromanttinen on niistä yksi, joten se ei saa olla peruste säveltäjän näin kovaan alasampumiseen.
 
Mutta siitä olen erityisen samaa mieltä, että Sibeliuksen intuitio tai taidot eivät sitten riittaneetkään pitkäsarkaisen ja kuulijaa humalluttavan melodian kirjoittamiseen. Klassisessa kulttuurissa kokonaisuutena melodia on ilmiselvästi merkittävin sävelmän identifioija ja melodian sepittäminen säveltämisen ydin, mistä melodiahegemonisuus on levinnyt myös moniin muihin musiikinlajeihin, ja onhan melodia tekijänoikeusasioissakin se varjelluin ominaisuus. Tässä keskustelussa kuitenkin melodiasta on kuitenkin tullut jättimäinen mastodontti verrattuna muihin sävellyksen piirteisiin. McCartney, Melartin, Sundqvist, Mozart, Wilson - OK - mitä mainioimpia melodian sepittäjiä, mutta se ei saa olla ainoa suurimman säveltäjän kriteeri. Silloin puhuttakoon "suurin melodikko". Lähtökohtia voi siis melodian ja kansallisromantiikan ohella olla monia muitakin - riffi, groove, harmonia, muoto, kenttä, rytmi... Joillakin säveltäjillä on sitten osumia useampia näistä, mikä sitten itselleni määrittelee suurimmat säveltäjät.
 
1. Ludwig van Beethoven
2. Wayne Shorter
3. Igor Stravinsky
4. Jimmy Page
5. Hermeto Pascoal

Melodia on, kuten olenkin sanonut, vain yksi musiikin elementti, mutta koska populaarimusiikissa ei ole vaativaa rytmiikkaa (vai haluaako joku tarjota jotain "omaleimaista örinäbändiä" tähän? - olen toki avarakatseinen) - eikä esiinny myöskään polyfoniaa, niin on syytä arvioida vain melodioita ja sointukulkuja. Esiin nostettu pop-musiikin ehkä paras melodikko McCartney oli hieno soinnuttaja, mutta "McCartneyn harmoniasta" puhuminen olisi hupsua, harmonista kehittelyä kun ei tapahdu Maccan lauluissa.
 
Mikset muuten maininnut Schubertia listallasi suurista melodikoista etkä sijoittanut häntä lemppareitten joukkoon, jos kerta kriteeriot ovat monipuolinen onnistuminen eri osa-alueissa? Kyllähän Schubertilta sujui melodian lisäksi rytminen erikoisuus ja soinnutus, rakenne ja kaikki muukin... Monipuolisempi kuin Beethoven, joka oli huono melodikko, luulisi siten Schubin kuuluvan listallesi, vaan olemme kai kaikki subjektiivisempia kuin luulemme.

jazzmies: Mutta keskustelussa näyttää kovasti jääneen jalkoihin Sibeliuksen tunnistettavuus säveltäjänä - "oma saundi", mikä on yksi merkittävä arvo musiikillisessa maailmassa. Jos ajattelee vaikka Miles Davisia, niin se on yksi sävel ja esittäjä on tiedossa. Sibeliuksella on samanlaista vikaa - ei tarvitse montaa tahtia kuulla, kun alkavat jäljet johtaa sylttytehtaalle. Lähtökohtia musiikin tekemiseen on monia, ja luonto tai kansallisromanttinen on niistä yksi, joten se ei saa olla peruste säveltäjän näin kovaan alasampumiseen.
 
Minun korvissani Sibeliuksen tunnusomainen sointi on ruskea. Varsinainen ruskea messu. Muistatte varmaan ne neuvostoliittolaisten hiihtäjien haalarit 70-luvulla? Meillä on Pohjoismaissa sikäli yhtenäinen musiikkikulttuuri että skandinaavit pyörittävät sitä joutavanpäiväistä myllyään ja suomalaiset lisäävät siihen oman rusehtavantunkkaisen mausteensa. Pierun, jos suoraan sanotaan. Tästä flatuksesta huolimatta lopputulos ei ole sen parempi tai huonompi kuin svenssoneidenkaan, se on vain ruskeampi.
 
Miles Davisin laitan koska tahansa Sibeliuksen edelle, vaikken pidä häntä edes hyvänä säveltäjänä. Olen muutenkin hänen kanssaan kaikesta eri mieltä, eli hieno mies se Miles oli. Milesin soitto ja sovitukset vuoteen 68 saakka (year of evil (veli)) eivät ole pierua vaan asiaa.

JET: Melodia on, kuten olenkin sanonut, vain yksi musiikin elementti, mutta koska populaarimusiikissa ei ole vaativaa rytmiikkaa (vai haluaako joku tarjota jotain "omaleimaista örinäbändiä" tähän? - olen toki avarakatseinen) - eikä esiinny myöskään polyfoniaa, niin on syytä arvioida vain melodioita ja sointukulkuja.
 
Eikö modernismia edeltävässä klasarissakin melodia aika pitkälle ratkaise, mitkä teokset on niitä suurimpia? Antakaa vastaesimerkkejä... Voi tietysti olla, että on vaikea hahmottaa jotain kappaletta siten, että näkee ei-melodiset elementit jotenkin irrallaan melodiasta...
 
Monipuolisempi kuin Beethoven, joka oli huono melodikko,
 
No jaa, eikö Beethovenin kaikissa tunnetuissa töissä (joita on paljon) ole aina joku yllättävän vahva teema...?

JET: Mikset muuten maininnut Schubertia listallasi suurista melodikoista etkä sijoittanut häntä lemppareitten joukkoon, jos kerta kriteeriot ovat monipuolinen onnistuminen eri osa-alueissa? Kyllähän Schubertilta sujui melodian lisäksi rytminen erikoisuus ja soinnutus, rakenne ja kaikki muukin... Monipuolisempi kuin Beethoven, joka oli huono melodikko, luulisi siten Schubin kuuluvan listallesi, vaan olemme kai kaikki subjektiivisempia kuin luulemme.
 
Osoitannet sanasi minulle? Melodia ei ole kaikki kaikessa, mutta minun mielestäni melodian pitää olla musiikin tärkein asia, silloinkin kun se esiintyy virtuaalisena tai latenttina. Ja nimenomaan silloin. En ymmärrä miksi Beethoven olisi ollut huono melodikko. Sanotaan hänelle olleen vaikeaa keksiä teemoja, omituista. Musiikki on musiikkia, ei rakenteita. On samantekevää kuinka konservatorio-oppineet ja muut autodidaktit mnettiläiset eristävät melodian muista musiikin elementeistä; kuunnelkaa sitten Max Regeriä loppuikänne ja kertokaa Iäisyydessä miltä se loppuvaiheessa alkoi tuntua.
 
Schubert oli mainio säveltäjä, erityisesti lauluissaan. Orkesterimusiikkinsa paljon, paljon heikompaa. Kuoli turhan nuorena kuten moni meistä. Kyllä Schubertia kannattaa kuunnella.

Kyllä italialaiset täytyy mainita melodikoista puhuttaessa. Oliko se Rossini, joka sanoi melodioiden tulevan hänelle kuin itsestään. Ja ihan heppoisia ne eivät olleetkaan.

Hämmästelin Schubertin puuttumista pikemmin Jazz-miehen TOP5-listalta, koska hän erikseen korosti valintakriteeriksi monialaista osaamista, jota Schubertilla, ei pelkästään melodisella nerolla, vaan yleismusiikkinerolla, riitti - ja tuotannossaan riittää meille musiikinrakastajille nautittavaksi tänä päivänä eri teostyyppien muodostamassa aarrearkussa.
 
Mutta oli kiva saada vastaus myös velipesoselta. Ja onhan se lapsellista multa ruveta tiukkaamaan, että miksei se ja se säveltäjä ole listalla. Mutta schubertiton topviitonen on aina vähän kyseenalainen.
 
Beethovenia ei pidetä suurena melodikkona kaiketi siitä syystä, että hänen teemansa ovat vain tehokkaita ja kehittelyn kohteeksi soveltuvia MOTIIVEJA, eivät erikoisen kauniita tai pitkälinjaisia melodisia fraaseja.
 
Kehittelyfokusoitunut musiikkikaan ei toki ole paskempaa, esim. Beethovenin suuret sinfoniat, jotka käynevät vastauksena ei-melodiakeskeisten klassikkoteoksen kysymykseen. Eivät ne ensisijaisesti melodiikan taidonnäytteitä ole, mutta ovat aika kiistatta kaanonia...