Klassinen ›

sellisti: Niin meinaatko että Sibelius-Akatemiassa töissä oleminen tarkoittaa sitä että Sibeliusta ei saa kritisoida säveltäjänä? Täh..?
 
Miten perustelet että tuo lausahdus olisi propagandaa eikä totta? Oletko tutkinut Sibeliusta?
 
En ole tutkinut Sibeliusta. Kyllä, S-Akatemiassa ja Suomen musiikkielämässä yleensä on tietyt säännöt. Länsiö kiillottaa myös omaa kilpeään sopivasti osoittamalla kyvykkyytensä Sibeliuksen kehumisessa.
 
Musiikkitieteilijä voi löytää tarvittaessa helpostikin jonkun säveltäjän teoksista tietynlaisia rakenteita, täytyy vain asettaa sapluunat oikein. Sitä paitsi, mihin ajatukseen siteeraamasi Länsiön hengentuote perustuu? Näihin kahteen:
 
- vaikutusvaltainen on hyvää
- teknisesti edistyksellinen on hyvää
 
Niinpä tarvitseekin vain hakemalla hakea jokin vastaansanomaton perustelu jolla Sibelius voidaan määritellä vaikutusvaltaiseksi ja/tai teknisesti edistykselliseksi säveltäjäksi. Samalla tämän perustelun esittäjä muuttuu salonkikelpoisemmaksi.
 
Lue huviksesi vertailun vuoksi paljon siteerattu Salmenhaaran kirja Vuosisatamme musiikki (1968). Siinä kirjassa Salmenhaara osoittaa pätevyytensä Sibeliuksen kehujana. USKOO KEN TAHTOO on minun vastaukseni.
 
Länsiöstä vielä sen verran, että hän oli 80-luvun alkupuolella kenties kaikkein kärkkäin kotimaisen karvalakkioopperan arvostelija ja parjaaja, mutta kummasti sekin kelkka kääntyi kun piti päteä vaihteeksi vähän erilaisissa ympyröissä. Sitten saattoi jo pitää Kokkostakin ihan säveltäjänä. Kunhan vaan ikää ja uskottavuutta (?)kertyy, voi sitten alkaa esittää omaa versiotaan Sibeliuksen kehumisesta.

velipesonen: En ole tutkinut Sibeliusta. Kyllä, S-Akatemiassa ja Suomen musiikkielämässä yleensä on tietyt säännöt. Länsiö kiillottaa myös omaa kilpeään sopivasti osoittamalla kyvykkyytensä Sibeliuksen kehumisessa.
 
Hei, nyt eletään kuitenkin vuotta 2010. Mun nähdäkseni aika kaukana takana on ne ajat kun piti muodon vuoksi kehua Sibeliusta ollakseen vakavasti otettava ja arvostettu musiikkitietäjä. Aika hilpeä väite että Sibelius-Akatemian henkilökunnan pitäisi olla jotain tiettyä mieltä Sibeliuksesta säveltäjänä vain koska sattuu olemaan töissä samannimisessä oppilaitoksessa.
 
Musiikkitieteilijä voi löytää tarvittaessa helpostikin jonkun säveltäjän teoksista tietynlaisia rakenteita, täytyy vain asettaa sapluunat oikein. Sitä paitsi, mihin ajatukseen siteeraamasi Länsiön hengentuote perustuu? Näihin kahteen:
 
- vaikutusvaltainen on hyvää
- teknisesti edistyksellinen on hyvää
 
Niinpä tarvitseekin vain hakemalla hakea jokin vastaansanomaton perustelu jolla Sibelius voidaan määritellä vaikutusvaltaiseksi ja/tai teknisesti edistykselliseksi säveltäjäksi. Samalla tämän perustelun esittäjä muuttuu salonkikelpoisemmaksi.
 
Tuo on kyllä aika paksua. Tietenkin noin voi toimia, mutta on melkoista musiikintutkijoiden aliarviointia väittää että heillä olisi tutkimukseen ryhtyessään joku ennakkoasenne, jota vain yrittävät tutkimuksellaan vahvistaa. Muutkin kuin Länsiö ovat puhuneet Suomessa Sibeliuksen merkitysestä - pitäisikö siis koko suomalainen Sibelius-tutkimus E. Tawaststjärnasta lähtien julistaa jääviksi koska se on vain asenteellista hehkutusta?
 
Sitäpaitsi et vieläkään perustellut miksi tuo Länsiön kommentti ei pitäisi paikkaansa? Mikä siinä on hakemalla haettua?
 
Länsiöstä vielä sen verran, että hän oli 80-luvun alkupuolella kenties kaikkein kärkkäin kotimaisen karvalakkioopperan arvostelija ja parjaaja, mutta kummasti sekin kelkka kääntyi kun piti päteä vaihteeksi vähän erilaisissa ympyröissä. Sitten saattoi jo pitää Kokkostakin ihan säveltäjänä. Kunhan vaan ikää ja uskottavuutta (?)kertyy, voi sitten alkaa esittää omaa versiotaan Sibeliuksen kehumisesta.
 
Joo joo. Jos ei Länsiö kelpaa, niin ei tarvitse hirveän kauaa googlella etsiä että löytyy muitakin jotka puhuvat samasta asiasta, esim. wikipedia.com:
 
"Sibelius progressively stripped away formal markers of sonata form in his work and, instead of contrasting multiple themes, he focused on the idea of continuously evolving cells and fragments culminating in a grand statement. His later works are remarkable for their sense of unbroken development, progressing by means of thematic permutations and derivations (...) critics who have sought to re-evaluate Sibelius's music have cited its self-contained internal structure, which distills everything down to a few motivic ideas and then permits the music to grow organically, as evidence of a previously under-appreciated radical bent to his work (...) he approached the basic problems of form, tonality, and architecture in unique, individual ways (...) his symphonic (and tonal) creativity was novel."
 
Pointti ei siis ole Sibeliuksen kehuminen vaan se, että hänen merkityksensä piilee nimenomaan siinä muodon ja kehittelyn persoonallisessa taitamisessa, mistä Länsiökin puhui. Siinä Sibelius oli yhdenlainen pioneeri.
 
Lue huviksesi vertailun vuoksi paljon siteerattu Salmenhaaran kirja Vuosisatamme musiikki (1968). Siinä kirjassa Salmenhaara osoittaa pätevyytensä Sibeliuksen kehujana. USKOO KEN TAHTOO on minun vastaukseni.
 
Jep, julkaistu vuonna 1968. Ehkä aika ja tutkimus on hiukan mennyt eteenpäin. Länsiöhän (ja tuo wikiartikkelikin) mainitsee nimenomaan viimeaikaisen tutkimuksen, joka on alkanut arvostaa tuota Sibeliuksen muoto- ja kehittelytekniikkaa ihan eri tavalla kuin ennen. Ehkä perusteettomalla kehumisella on joskus saanut sulkia hattuunsa, mutta ei nyt ihan oikeesti enää.

Pääasia, että on samaa mieltä kuin laitoksen tai osaston johtava professori. Näillä mennään.

Kun opin tuntemaan herra L:n henk koht. niin osottautui huomattavasti avarakatseisemmaksi, fiksuksi ja kaikin puolin mukavammaksi mitä antaa julkisuudessa olettaa. Kuitenkin myös siinä mielessä anarkistiseksi että ei kumarra kuvia vaikka olisivat komeita, ellei ole edes jotain perustetta.
 
Eikä siellä S-Akatemiassa Sibeliuksen patsaalle kaikki kumarra muutenkaan.

sellisti: Hei, nyt eletään kuitenkin vuotta 2010. Mun nähdäkseni aika kaukana takana on ne ajat kun piti muodon vuoksi kehua Sibeliusta ollakseen vakavasti otettava ja arvostettu musiikkitietäjä. Aika hilpeä väite että Sibelius-Akatemian henkilökunnan pitäisi olla jotain tiettyä mieltä Sibeliuksesta säveltäjänä vain koska sattuu olemaan töissä samannimisessä oppilaitoksessa.
 
Uskoo ken tahtoo.
 
Tuo on kyllä aika paksua. Tietenkin noin voi toimia, mutta on melkoista musiikintutkijoiden aliarviointia väittää että heillä olisi tutkimukseen ryhtyessään joku ennakkoasenne, jota vain yrittävät tutkimuksellaan vahvistaa. Muutkin kuin Länsiö ovat puhuneet Suomessa Sibeliuksen merkitysestä - pitäisikö siis koko suomalainen Sibelius-tutkimus E. Tawaststjärnasta lähtien julistaa jääviksi koska se on vain asenteellista hehkutusta?
 
Karkeasti voisi sanoa, että Salmenhaara kuppaa Tawastsjernaa ja moni muu sitten Salmenhaaraa. Tawaststjerna oli Suomen Virallinen Musiikkitietäjä suuren osan elämästään, ja tiesikin paljon. Oli siinä sivussa myös Sibeliuksen virallinen selittäjä. Totta hemmetissä on ennakkoasenteita silloin kun puhutaan itse kunkin akateemisen kompetenssin eli suomeksi luotettavuuden ilmaisemisesta. Olen jo aiemmin tässä ketjussa esittänyt mielipiteen, että suomalainen musiikkielämä on klassisella puolella liiaksi Siban ja iskelmäpuolella liiaksi Kärjen dominoima. Tarvitseeko sen olla kenenkään dominoima, ilmeisesti kyllä. Suomi on nuori maa, siinä selitys.
 
Sitäpaitsi et vieläkään perustellut miksi tuo Länsiön kommentti ei pitäisi paikkaansa? Mikä siinä on hakemalla haettua?
 
En ole väittänyt, ettei Länsiön kommentin analyyttinen, perusteleva osa olisi totta. Asenteeni on, ettei Sibeliusta kamalasti pitäisi kehua, ja täten Länsiön perustelu on tekemällä tehty. Sibeliuksen ihailijoita on kaikkialla maailmassa ja heillä on yhteinen intressi, saada entistä seikkaperäisempi ja komeampi selvitys siitä miksi Sibelius on niin hyvä. Tämä on täysin normaalia ja hyväksyttävää, mutta onko se tiedettä? Maa nimeltä Suomi on tämän "kultin" keskuspaikka luonnollisista syistä.
 
Joo joo. Jos ei Länsiö kelpaa, niin ei tarvitse hirveän kauaa googlella etsiä että löytyy muitakin jotka puhuvat samasta asiasta, esim. wikipedia.com:(...)
 
Wikipediaa editoi kuka tahansa, se on siis nykyaikaista demokraattista tietoa. Demokraattisen tiedon kuuluu olla lähtökohtaisesti latteaa ja poliittisesti korrektia. Ja vaikka olisi mikä teos, siihen on aina helpompi painaa perusteita sille, miksi artikkelin aiheena oleva henkilö on kiinnostava kuin sille, miksi hän on mielenkiinnoton.
 
Pointti ei siis ole Sibeliuksen kehuminen vaan se, että hänen merkityksensä piilee nimenomaan siinä muodon ja kehittelyn persoonallisessa taitamisessa, mistä Länsiökin puhui. Siinä Sibelius oli yhdenlainen pioneeri.
 
Persoonallisessa, niinpä. Monella muullakin säveltäjällä on tämän määritelmän mukaan persoonansa. Asia on siis tämä: Miksi Sibeliusta täytyy kehua persoonastaan kun muita voi kehua ihan muuten vaan?
 
Jep, julkaistu vuonna 1968. Ehkä aika ja tutkimus on hiukan mennyt eteenpäin. Länsiöhän (ja tuo wikiartikkelikin) mainitsee nimenomaan viimeaikaisen tutkimuksen, joka on alkanut arvostaa tuota Sibeliuksen muoto- ja kehittelytekniikkaa ihan eri tavalla kuin ennen. Ehkä perusteettomalla kehumisella on joskus saanut sulkia hattuunsa, mutta ei nyt ihan oikeesti enää.
 
Salmenhaara heittää samaa tarinaa kuin Länsiö ja Wiki, vähän vain eri termein; eikö sen jo pitäisi soittaa jotain kelloa?

velipesonen: Sibeliuksen ihailijoita on kaikkialla maailmassa ja heillä on yhteinen intressi, saada entistä seikkaperäisempi ja komeampi selvitys siitä miksi Sibelius on niin hyvä. Tämä on täysin normaalia ja hyväksyttävää, mutta onko se tiedettä?
 
Bingo! Tuskinpa olisit paljon osuvammin voinutkaan sanoa.
http://sate.siba.fi/attach/SML_Murtomaki_Sibelius.pdf
 
Monella muullakin säveltäjällä on tämän määritelmän mukaan persoonansa.
 
Varsinkin niillä, jotka eivät ole varsinaisesti opiskelleet, siis aloittelijoilla. Ja Stravinskissa persoonallista oli se, että hänen tyylinsä muuttui aina. Huvittavaa.

velipesonen: Asenteeni on, ettei Sibeliusta kamalasti pitäisi kehua
 
No, selvä. Se on sun asenne ja selittää aika monta asiaa tästä keskustelusta joten mitäs tässä jauhamaan mistään tutkimuksista, propagandaa kaikki. Mutta vastataan nyt vielä joihinkin kohtiin.
 
Sibeliuksen ihailijoita on kaikkialla maailmassa ja heillä on yhteinen intressi, saada entistä seikkaperäisempi ja komeampi selvitys siitä miksi Sibelius on niin hyvä. Tämä on täysin normaalia ja hyväksyttävää, mutta onko se tiedettä?
 
Kaikilla säveltäjillä on ihailijoita. Sokea ihailu on eri asia kuin tutkimus. Väitätkö että Sibeliuksen kohdalla kaikki tutkimus on pelkästään ihailun pönkittämistä? Aikamoinen on sun asenne.
 
Wikipediaa editoi kuka tahansa, se on siis nykyaikaista demokraattista tietoa. Demokraattisen tiedon kuuluu olla lähtökohtaisesti latteaa ja poliittisesti korrektia. Ja vaikka olisi mikä teos, siihen on aina helpompi painaa perusteita sille, miksi artikkelin aiheena oleva henkilö on kiinnostava kuin sille, miksi hän on mielenkiinnoton.
 
Edelleenkään kyse ei alunperin ollut siitä, onko Sibelius hyvä vai huono tai kiinnostava vai epäkiinnostava, vaan siitä mikä juuri hänen musiikissaan on se merkittävin piirre. Viimeaikainen tutkimus näyttäisi tulleen siihen tulokseen että se on pitkälle viety motiivinkehittelytekniikka ja muotokäsitys, jotka erosivat merkittävästi esim. Wagnerin leitmotif-tekniikasta tai perinteisen, vielä myöhäisromantiikan aikanakin laajasti käytössä olleen sonaattimuotorakenteen kontrastoivien teemojen käytöstä. Näiden elementtien osalta Sibeliuksen voi sanoa olleen aikaansa edellä, ts. eräänlainen edelläkävijä, vaikka hän kuinka säveltäisi tonaalisella sävelkielellä. Tähän megatherium esitti vastaväitteen, ja siitä keskustelu lähti. Mutta ethän sä varmaan tästäkään mitään usko jos/kun et halua. Eikä siinä mitään, mutta aika tylyä on teilata koko Sibelius-tutkimus noin niin kuin sinä teet.
 
Persoonallisessa, niinpä. Monella muullakin säveltäjällä on tämän määritelmän mukaan persoonansa. Asia on siis tämä: Miksi Sibeliusta täytyy kehua persoonastaan kun muita voi kehua ihan muuten vaan?
 
Nyt tajusit vissiin vähän väärin, varmaan mun vika. Persoonallisella tarkoitin omaperäistä; jotain sellaista joka omana aikanaan oli uutta ja epätavanomaista. En puhunut Sibeliuksen persoonasta. Häntä voi analysoida ja kehua niistä piirteistä mitkä ovat kehumisen arvoisia siinä missä ketä tahansa säveltäjää.
 
Salmenhaara heittää samaa tarinaa kuin Länsiö ja Wiki, vähän vain eri termein; eikö sen jo pitäisi soittaa jotain kelloa?
 
Niinpä. Esim. että voiskohan asiassa oikeesti olla jotain perää sen sijaan että sen teilaa vain kautta vuosikymmenien toistelluksi mantraksi..?

sellisti: No, selvä. Se on sun asenne ja selittää aika monta asiaa tästä keskustelusta joten mitäs tässä jauhamaan mistään tutkimuksista, propagandaa kaikki. Mutta vastataan nyt vielä joihinkin kohtiin.
 
Kaikilla säveltäjillä on ihailijoita. Sokea ihailu on eri asia kuin tutkimus. Väitätkö että Sibeliuksen kohdalla kaikki tutkimus on pelkästään ihailun pönkittämistä? Aikamoinen on sun asenne.
 
(...)
 
Niinpä. Esim. että voiskohan asiassa oikeesti olla jotain perää sen sijaan että sen teilaa vain kautta vuosikymmenien toistelluksi mantraksi..?
 
Alright, sikäli kun puhutaan Sibeliuksen muotorakenteista, ne ovat minusta pitkästyttäviä eli mielenkiinnottomia. Sopii verrata muutamiin aikalaisiinsa joita ovat esim. R.Strauss (s. 1864), Nielsen (1865) ja Debussy (1862). Jos nämä muotorakenteet kehkeytyvät hänen omaperäisestä melodisen materiaalin käsittelytavastaan, kuten olen ymmärtänyt, siihen omaperäisyyteen ei jää paljon muuta sisältöä kuin omaperäisyys itse. Omaperäisyys itsessään ei oikein riitä herättelemään mielenkiintoa muunlaisessa kuin omnipotentissa, itseriittoisessa ympäristössä. Näkemykseni on, että Suomi on varsinkin muutamana vuosikymmenenä II maailmansodan jälkeen pakottautunut turhan itseriittoiseen tilaan. Tälle on olemassa historiallisia ja väestöbiologisia selityksiä. Ilmapiirin avautuminen ja vapautuminen 1980-luvulta alkaen ei käsittääkseni riitä muuttamaan miksikään Sibeliuksen suggeroimaa, tai vaihtoehtoisesti hänen avullaan suggeroitua, kansallista musiikkikulttuuria.

velipesonen: Alright, sikäli kun puhutaan Sibeliuksen muotorakenteista, ne ovat minusta pitkästyttäviä eli mielenkiinnottomia
Minusta ei, etenkin verrattuna esim R.Straussiin joka on minun mielestäni niin puuduttavaa kuin voi olla. R.Strauss on mielestäni pahimpia pronssipääepäjumalia jota palvotaan mm. siksi että on puhunut saksaa ja säveltänyt pitkiä teoksia.

Tietääkseni on sangen muodikasta myös olla pitämättä Richard Straussista, koska Stravinskikaan ei pitänyt.

velipesonen: Tietääkseni on sangen muodikasta myös olla pitämättä Richard Straussista, koska Stravinskikaan ei pitänyt.
 
No älä nyt jo viiti, naurettavaa.

damn u: No älä nyt jo viiti, naurettavaa.
 
Korjatkaa jos olen väärässä, nähdäkseni 1900-luvun jälkipuoliskon musiikkielämässä kaksi suurinta mielipidejohtajaa (arvojohtajaa) olivat Igor Stravinski ja Pierre Boulez. Toki Straussista voi olla pitämättä ihan ominkin avuin.
 
Stravinski herjaa R.Straussia aivan erityisen myrkyllisin sanankääntein esim. Robert Craftin kirjassa.

Joo, mutta voi silti olla pitämättä Straussista ihan omin aivoin.
Vielä tämän vuosituhannen puolella muutamat muodikkaat nuoren polven säveltäjät puhuivat
minulle ihan selvinpäin Straussista ylistävään sävyyn.
Samoin monet opettajat Töölönkadulla.

damn u: Vielä tämän vuosituhannen puolella muutamat muodikkaat nuoren polven säveltäjät puhuivat minulle ihan selvinpäin Straussista ylistävään sävyyn.
Samoin monet opettajat Töölönkadulla.
 
Oikein hauska kuulla. Sama se minulle on mistä ihmiset pitävät, mutta näillä asioilla on tapana olla myös poliittisia ulottuvuuksia.

velipesonen: Alright, sikäli kun puhutaan Sibeliuksen muotorakenteista, ne ovat minusta pitkästyttäviä eli mielenkiinnottomia. Sopii verrata muutamiin aikalaisiinsa joita ovat esim. R.Strauss (s. 1864), Nielsen (1865) ja Debussy (1862). Jos nämä muotorakenteet kehkeytyvät hänen omaperäisestä melodisen materiaalin käsittelytavastaan, kuten olen ymmärtänyt, siihen omaperäisyyteen ei jää paljon muuta sisältöä kuin omaperäisyys itse.
 
Omaperäisyys itsessään ei oikein riitä herättelemään mielenkiintoa muunlaisessa kuin omnipotentissa, itseriittoisessa ympäristössä.
 
Toi on nyt sun omaa mielipidettä, että Sibeliuksen omaperäisyys ei ole millään tavalla merkittävää sorttia. Sulla on mielipiteeseesi täysi oikeus, mutta ei sen perusteella pitäisi mennä vetämään kovin tieteellisiä hypoteeseja. Tietenkin on totta ettei omaperäisyys itseisarvona ole kovin kiinnostavaa. Mutta onhan Sibelius nyt kuitenkin noteerattu muuallakin kuin Suomessa, eikä nyt varmaan pelkästään niiden ihailijoiden toimesta.
 
Näkemykseni on, että Suomi on varsinkin muutamana vuosikymmenenä II maailmansodan jälkeen pakottautunut turhan itseriittoiseen tilaan. Tälle on olemassa historiallisia ja väestöbiologisia selityksiä. Ilmapiirin avautuminen ja vapautuminen 1980-luvulta alkaen ei käsittääkseni riitä muuttamaan miksikään Sibeliuksen suggeroimaa, tai vaihtoehtoisesti hänen avullaan suggeroitua, kansallista musiikkikulttuuria.
 
Joo, historiallisista syistä Sibeliuksen painoarvo on varmasti saanut vähän vääristyneitäkin mittasuhteita, ja hänen näkemisensä suorastaan kansallisena sankarina sotien ja itsenäistymisen jälkeen varmasti on vaikuttanut varhaisiin tutkimuksiinkin, etenkin kotimaisiin. Mutta en mä nyt millään jaksa uskoa että se edelleen, 2010-luvulla, värittäisi kovin dominoivasti sitä keskustelua mitä Sibeliuksesta nykyään käydään, tai hänen analyyttistä tutkimustaan. On niistä ajoista nyt kuitenkin kohta 100 vuotta.

Käsittääkseni tutkimus etenee siten, että tutkijalla tai tutkimusryhmällä on hypoteesi, joka sitten verifioituu tai falsifioituu. Näin siis yksinkertaisesti. Mistä hypoteesit tulevat? Niitä syntyy yleensä asiaan paneutuneiden henkilöiden aivoissa. Heistä alkaa näyttää joltain ja he löytävät ilmiölle hyvässä lykyssä tieteellisen selityksen.
 
Mitä olennaista eroa on sillä, että tutkijan päässä syttyy ajatus että säveltäjän X tuotannossa on rakenne Y, ja sillä, että hän haettuaan teoreettista kantopintaa analysoinnin jälkeen osoittaa, että säveltäjän X tuotannossa on rakenne Y? Minusta ei muuta kuin että hän puhuu suulla suuremmalla sillä kertaa kun tulos on kirjoissa ja kansissa.
 
Mistä tutkija hakee teoreettisen pohjansa kun on kyse humanistisesta tutkimuksesta kuten musiikkitieteestä? Vanhempien, mielellään ja usein pakosti laitoksen johdon hyväksymien tutkimustulosten ja laajempien teorioiden joukosta. Ei suinkaan siitä mikä olisi ns. totta. Hän voi etsiä teoreettista pohjaa myös kiistanalaisemmasta suunnasta, mutta se ei korreloi totuuden kanssa mitenkään.
 
Kun musiikkitiede ei useinkaan ole tekemisissä ns. luonnontieteellisen totuuden kanssa, ei se usein ole tiedettäkään. Onko tässä kohtaa enää kummallista, jos tutkimuksen hypoteesi valikoituukin jonkin muun kuin tutkijan sisäisen ahaa-elämyksen perusteella? Ei ole kummallista eikä epätavallistakaan, taitaa olla varsin tavallista. Onko silloin myös mahdollista, että hypoteesiksi valitaan jokin epähypoteesi, joka määräytyy luonteeltaan viime kädessä poliittisen tarkoituksen perusteella? Kyllä se on täysin mahdollista, vieläpä uskoakseni varsin tavallista.
 
Koska humanisti ei, toisin kuin luonnontieteilijä, tavoittele totuutta muutenkaan, hänen täytyy tavoitella kollegoiden tai edes joidenkuiden heistä arvostusta. Avainkysymykseksi nousee usein ns. diskurssin hallinta eli suomeksi alanmukainen kielipeli ja sen toteuttaminen. Kirjallisen representaation adekvaatti sofistikoituneisuus, arvon skribentit.
 
On siis yhtä tyhjän kanssa mikä dominoi tutkimusta ja mikä ei, koska tutkimus on usein yhtä tyhjän kanssa, usein peräti vahingollista jos on kyse poststrukturalistisesta diskurssianalyysista. Väitteeni on koko ajan ollut, että sibeliaanisuus tai sibelianismi dominoi suomalaista musiikkielämää, eikä niinkään että jokin klikki kangistaa Sibelius-keskustelua tai tutkimusta.

velipesonen: Väitteeni on koko ajan ollut, että sibeliaanisuus tai sibelianismi dominoi suomalaista musiikkielämää, eikä niinkään että jokin klikki kangistaa Sibelius-keskustelua tai tutkimusta.
 
OK. Sibeliusta kuitenkin VOI analysoida samalla tavalla kuin ketä tahansa muutakin säveltäjää, myös ilman ennakkoasenteita. Jopa Suomessa. Vaikka sibelianismi kuinka dominoisi suomalaista musiikkielämää, ei kaikkea säveltäjästä lausuttua voi laittaa sen piikkiin. Se on yleistämistä ja aliarvioimista.

velipesonen: Oikein hauska kuulla. Sama se minulle on mistä ihmiset pitävät, mutta näillä asioilla on tapana olla myös poliittisia ulottuvuuksia.
 
Kyllä, ehdottomasti! Mitähän R.Straussista ajateltaisiin jos hän olisi suomalainen, ruotsalainen tai amerikkalainen säveltäjä?

sellisti: No, esim. Tapani Länsiö kirjoittaa näin: "Viimeistään 1900-luvun loppupuolella Sibelius on teemojen ja tekstuurien transformaatioon perustuvan muotokielensä ansiosta ymmärretty yhdeksi vuosisadan edistyksellisimmistä ja omaleimaisimmista säveltäjistä."
 
Enhän minä mitään tiedä, kunhan olen mennyt uskomaan viisaampiani. Mutta ole ihmeessä eri mieltä.
 

 
Eiköhän ennen kaikkea ole kyse vaan ihan kuulijan korvasta ja sen omista ihanteista. Jos niitä ovat sulle mm. Mozart, Schubert ja Delius niin en ihmettele jos koet Sibeliuksen raskaana ja paksuna.
 

 
Kysy jostain muualta. Täältä käsin asialle lienee vaikea tehdä mitään.
 
Sibben musiikin suurin heikkous on sen kyvyttömyydessä vaikuttaa tahtoon, affekteihin ja intohimoihin samalla välittömyydellä kuin sentään monien hänen aikalaistensa kompositoiden yhtenäiseen sisäiseen orgaaniseen näkyyn perustuvista tuotteista ilmenee ja kuvastuu kompleksisessa myöhäisromanttisen tonaalisen kromaattisen kielen mestarillisessa ja suvereenissa käsittelyssä jota sibbe ei osannut tai halunnut milloinkaan käyttää vaikkakin tapiolan amatöörimäieltä vaikuttava mitätön mptiivi saakin merkityksensä sen toisiinaan kokosävelisen, kromaattisen tai diatonisen habituksen transformaatioista, ku esim melartin rakentaa pitkälinjaisia kiinteästi laulavia temaattisia kaarroksia, jännitteitä ja niiden laukeamisia miloin hän ei käytä impressionistista muotokieltä jossa ei ole värisoinnun itsearvoisuudessa purkauspakkoa perussointukulkuihin kun sointuja ei käsitetty funktionaalisen harmoniaopin mukaan vai veikö mututuntuma harhapoluille sointuanalyysissäni hätäisesti rakennettuna hypoteesina.
 
En kiistä etteikö schubert, delius ja mozart olisi olleet kuten haydnkijn mutta melatin on pukinmäen suurmies ja sinfonisen arkkitehtonisen muotokielen täyudellisimpiä iklmentymiä suomessa joka omaa valtavaisan temaattisen skaalan ja polystylistikkona häsittämättömän runsaat keinovarat lhehkuvasta ja sydäntäpolttavasta lyyrillisyydestä riipaiseviin sielullisiin ekspressiivisiin kaipuun ja romanttisen intohimon soinnukkaisiin kieliin ja toisaalta voimakkaasn dramaattiseen ilmeitykseen polyfonisen kielen taidokkudesta puhumatta yhdistäessään koodassa kontrapunktisena taidonnäytteenä peräti 4 teemaa tihenmnettynä tai harvennettuna saa minut kiemurtelemaan hedonistisesta nautinnosta sinbe haaleaan sävytykseen ja sisäänpäinkääntyneeseen simppeliin modaalisuuteen verrattuna nauttiessani mitä moniaineksisimmasta melartinin 2. sinfoniasta mutta stenhammar osoittautuu fuugasäveltäjänä pohjolan aatelisiin 2. sinfonian finaalissa jota edes melatin 5. ei välttämättä ylitä mutta myös heikki aaltonen päättää hiroshima sinfonian fuugaan.
 
pieneksi kansakunnaksi meillä on hyvistä säveltäjistä runsauden pulaa jotka kukin omaavat persoonallisen omaleimaiseksi hiotuneen sävelkielen joka avaa aina uusia ovia tutkimattomaan sielumaailmaan ja siksi jonkun yhden kansalliseksi symboliksi nostetun säveltäjän kritiikitön palvonta on röyhkeää ja moraalisestikin väärin. järkyttävää että jopa ammattilaiset joilta edellyttäisi objektiivisuutta kulkevat laput silmillä ja harovat ilmaa sibben hahmon tavoittaakseen ollessaan sokeita koko muulle kulttuuriomaisuudelle joka homehtuu arkistojen kätköissä.

megatherium: Sibben musiikin suurin heikkous opn sen kyvyttömyydessä vaikuttaa tahtoon, affekteihin ja intohimoihin samalla välittömyydellä kuin sentään monien hänen aikalaistensa kompositoiden musiikillisista näyistä
 
Ja tämäkö ei ole kuuntelijasta kiinni..?