Klassinen ›

Viisi suosikkiani (eivät ole järjestyksessä, enkä koskaan kykenisi heitä tarkkaan järjestykseen laittamaankaan):
 
1. Bach
2. Beethoven
3. Chopin
4. Mozart
5. Schubert
 
Olisin halunnut lisätä listaan vielä Mendelssohnin, Straussin ja ehkä Sibeliuksenkin, mutta näyttäköön lista nyt tuolta. :)

Riksteri: Ja mikä häiritsee R. Straussissa?
 
En tiedä mikä häiritsee mutta tarkoitan että Strauss ei ole tunkkainen.

levesinet: Eikös Suomen tilanne Sibbeineen ole vähintään yhtä hyvä kuin Ruotsilla Alfvéneineen? Norjan Griegiäkään en nostaisi Sibeliuksen yli.
 
Kyllä Sibelius nähdäkseni antaa meille enemmän ilmaista kilpailuetua globaaleilla markkinoilla kuin Grieg norjalaisille tai edes Nielsen tanskalaisille (vaikka Nielsen onkin täysin eri kaliiperin mies). Niiden, jotka Suomesta jotain tietävät, mielissä Sibelius ja pohjoinen luonto kytkeytyvät auttamatta toisiinsa. Mutta onhan se myös melkoinen stigma otsassa: Jos menet suomalaisena soittamaan Keski-Eurooppaan, etkä jostain syystä vastaakaan heidän käsitystään alkuvoimaisuudesta, absurdista mystisestä kosmoksesta tai luonnottaresta, olet yhtä tyhjän kanssa. Kriitikot joko kehuvat sinut Metsänhengeksi tai vaikenevat kuoliaaksi. Näin hiukan kärjistäen.
 
Varsinkin sakemanneilla on erittäin voimakkaana piintynyt kaipuu luontoon ja jonkinlaiseen yksinkertaisempaan elämään. Eivät he siihen yleensä edes pystyisi, mutta meille suomalaisille tämä haaveilu on taiteessa imagovoitto ja tulonlähde. Luonnonhaikailijoiden ja muiden ikihippien maailmoissa Sibelius on todella kova sana ellei peräti ykkönen. He myös ihailevat meitä kansallisuutemme tähden, mikä tietysti lohduttaa paljon neljänkympin pakkasessa kun lähin Alkokin on sadan kilometrin päässä.
 
P.S. Ei Ruotsi oikeasti tarvitse Alfvénia kun heillä on messias Palme.
P.P.S. Kerran yhden keikan jälkeen Berliinissä eräs saksalaisnainen tuli kehumaan että olimme kuulostaneet "suomalaiselta Edvard Griegiltä".

velipesonen: Nielsen
 
Mitäs teoksia suosittelet kuuntelemaan?
 
Kerran yhden keikan jälkeen Berliinissä eräs saksalaisnainen tuli kehumaan että olimme kuulostaneet "suomalaiselta Edvard Griegiltä".
 
"Finns and fjords!" -floridalainen puutarhuri innoissaan

levesinet: Mitäs teoksia suosittelet kuuntelemaan?
 
Oma suosikkini on ehkä Viides sinfonia, jossa Nielsen mielestäni löytää jonkinlaisen uuden näkökulman musiikin pohjimmaisiin elementteihin eli tempoon, aika-arvoon ja intervalliin. Tekisi mieli sanoa että dynamiikkaan myös, niin suurella luontevuudella teos kaikkinensa hengittää sisään ja ulos.
 
Moni kapellimestari johtaa kappaleen sotilasmestarimaisesti (Vänskä) tai turhia kikkaillen (Salonen), mutta juju on saada rytmi kaikissa mitoissaan etenemään rullaten. Minun mielestäni kappale ei ole lainkaan sotilaallinen, vaikka onkin kauttaaltaan jäntevä. Jos löytyy Thomas Jensenin monofoninen esitys 50-luvulta, se on edelleenkin mahdollisesti paras.
 
Sinfonioista neljäs lienee suosituin, eikä sekään huono ole, mutta sanoisin sitä vähän hermostuneeksi. Kakkonen on myös oikein hyvä. Kuutonen on sangen merkillinen.

levesinet: "Finns and fjords!" -floridalainen puutarhuri innoissaan
 
Onko finn jokin amerikanenglannin yleisnimisana? Täsmennän vielä, että se nainen siis luuli Griegiä suomalaiseksi. Niin että usein sitä yliarvioi ihmisten yleistietoa.

velipesonen: Onko finn jokin amerikanenglannin yleisnimisana? Täsmennän vielä, että se nainen siis luuli Griegiä suomalaiseksi. Niin että usein sitä yliarvioi ihmisten yleistietoa.
 
Onhan se. Finns, Swedes, Danes. Floridalaisella tyypillä taisi olla Norjan vuonot mielessä, koska Suomen vuonot ovat aika vaatimattomia, jos niitä nyt vuonoiksi voi edes sanoa. Joten Norja ja Suomi on yksi ja sama asia Floridassakin.
 
Nelosen ja vitosen kuuntelinkin jo. Vielä kakkonen ja kutonen.

sellisti: Ei Sibeliuksen merkitys olekaan siinä että hän olisi mikään orkestraation mestari tai kuolemattomien melodioiden luoja. Sibelius oli aikaansa edellä sinfonisessa muotoajattelussa ja motiivien kehittelytekniikassa, siellä piilevät hänen todelliset lahjansa. Ei voi puhua samana päivänä jostain pikkusievistä, sinänsä viehättävistä pianominiatyyreistä ja 7. sinfoniasta tai Tapiola-sävelrunosta. Sinfonikkona hän on todella juuri niin merkittävä kuin on annettu ymmärtää, mutta löytyyhän jokaisen säveltäjän tuotannosta vähemmänkin tärkeää tavaraa.
 
Kuinka niin aikaansa edellä, pikemminkin jäljessä, sillä hänen sinfoninen ajattelunsa ja motiivityöskentelyyn perustuva muotoiluperiaatteensa seuraa beethovenin ja brahmsin luomaa kehityslijaa ja perinteitä vastakohtana ohjelmasinfoniselle liztille, mahlerille ja shostakovitsille eikä vähiten siksi että sinfonia sävellysmuotona oli hänen aikanaan jo vanhentunut puhumattakaan hänen itsepintaisesti käyttämästään duuri-molli-tonaalisesta säveljärjestelmästä ollessaan likimain kuuro aikansa edistyksellisille musiikillisille valtavirtauksille mutta kykenemättä toisaalta estetiikassaan hyväksymään ihanteenaan liukuvaan soinnunkäyttöön johtanutta muunneharmoniikkaa ja tristan.kromatiikkaa kuten kajanus ainossa ja kullervo surumarssissaan, mutta joka ytapauksessa sinfonikkona kuin orkesterisäestyksellisissä vokaaliteoksissa kuten luonnotar aivan liian yliarvostettu mutta kotimaisen säveltaiteen arvostustaso onkin ollut kovin alhainen jo vuosikymmeniä hänen hegemoniansa aikakaudelta lähtien.
 
tunkkaisuus ilmenee sibben musiikissa myös sikäli ettei hänen musiikkinsa voi sanoa saaneen vaikutteita ranskalaisten soitintajataitureiden läpikuultavan hienostuneesta sointiväripaletista kuten niin monien muiden suomalaisten teokset sentään kertovat ja on siksi vähemmän jos lainkaan nautittavaa kunneltavaa saati syviä tuntoja koskettavaa joka saattaa johtua myös musiikin staattisuudesta ja kromaattisen värityksen poissaolosta ja teemojen mitättömyydestä kuten tapiolassa.
 
Miksei Leonid Bashmakovin, tampereen konservatorion rehtori, uusklassiseen perinteeseen liittyviä teoksia ja kuutta sinfoniaa juuri kuule missään vaikka hän tutkiskeli poikkeuksellisia sointiväriyhdistelmiä ainakin kamarimusiikissaan conserto da camera.

megatherium: Kuinka niin aikaansa edellä, pikemminkin jäljessä...
 
No, esim. Tapani Länsiö kirjoittaa näin: "Viimeistään 1900-luvun loppupuolella Sibelius on teemojen ja tekstuurien transformaatioon perustuvan muotokielensä ansiosta ymmärretty yhdeksi vuosisadan edistyksellisimmistä ja omaleimaisimmista säveltäjistä."
 
Enhän minä mitään tiedä, kunhan olen mennyt uskomaan viisaampiani. Mutta ole ihmeessä eri mieltä.
 
tunkkaisuus ilmenee sibben musiikissa myös sikäli ettei hänen musiikkinsa voi sanoa saaneen vaikutteita ranskalaisten soitintajataitureiden läpikuultavan hienostuneesta sointiväripaletista kuten niin monien muiden suomalaisten teokset sentään kertovat ja on siksi vähemmän jos lainkaan nautittavaa kunneltavaa saati syviä tuntoja koskettavaa joka saattaa johtua myös musiikin staattisuudesta ja kromaattisen värityksen poissaolosta ja teemojen mitättömyydestä kuten tapiolassa.
 
Eiköhän ennen kaikkea ole kyse vaan ihan kuulijan korvasta ja sen omista ihanteista. Jos niitä ovat sulle mm. Mozart, Schubert ja Delius niin en ihmettele jos koet Sibeliuksen raskaana ja paksuna.
 
Miksei Leonid Bashmakovin, tampereen konservatorion rehtori, uusklassiseen perinteeseen liittyviä teoksia ja kuutta sinfoniaa juuri kuule missään vaikka hän tutkiskeli poikkeuksellisia sointiväriyhdistelmiä ainakin kamarimusiikissaan conserto da camera.
 
Kysy jostain muualta. Täältä käsin asialle lienee vaikea tehdä mitään.

megatherium: hänen sinfoninen ajattelunsa ja motiivityöskentelyyn perustuva muotoiluperiaatteensa seuraa beethovenin ja brahmsin luomaa kehityslijaa ja perinteitä vastakohtana ohjelmasinfoniselle liztille, mahlerille ja shostakovitsille
 
Kohta meissä kaikissa asuu pieni Thomas Beecham, joka on erityisen kiinnostunut Deliuksesta ja Sibeliuksesta. Thomas ja Sibbe kuuntelivat Sibben 90-vuotissynttäreillä Sibelius-äänityksiä niin hirveällä äänenvoimakkuudella, että Royal Philharmonicin soittajat pakenivat paikalta!

sellisti: No, esim. Tapani Länsiö kirjoittaa näin: "Viimeistään 1900-luvun loppupuolella Sibelius on teemojen ja tekstuurien transformaatioon perustuvan muotokielensä ansiosta ymmärretty yhdeksi vuosisadan edistyksellisimmistä ja omaleimaisimmista säveltäjistä."
 
Enhän minä mitään tiedä, kunhan olen mennyt uskomaan viisaampiani.
 
Kuule, propagandaakin on olemassa. Mistäs tämä Länsiö leipänsä tienaa ellei Sibelius-Akatemiasta? Miehen lehtikirjoituksia lukiessa tämä viisauskin asettuu vaakalaudalle. Koko esittämäsi lainaus on sisällöltään kliseinen.

velipesonen: Kuule, propagandaakin on olemassa. Mistäs tämä Länsiö leipänsä tienaa ellei Sibelius-Akatemiasta? Miehen lehtikirjoituksia lukiessa tämä viisauskin asettuu vaakalaudalle. Koko esittämäsi lainaus on sisällöltään kliseinen.
 
Niin meinaatko että Sibelius-Akatemiassa töissä oleminen tarkoittaa sitä että Sibeliusta ei saa kritisoida säveltäjänä? Täh..?
 
Miten perustelet että tuo lausahdus olisi propagandaa eikä totta? Oletko tutkinut Sibeliusta?

sellisti: Niin meinaatko että Sibelius-Akatemiassa töissä oleminen tarkoittaa sitä että Sibeliusta ei saa kritisoida säveltäjänä? Täh..?
 
Miten perustelet että tuo lausahdus olisi propagandaa eikä totta? Oletko tutkinut Sibeliusta?
 
En ole tutkinut Sibeliusta. Kyllä, S-Akatemiassa ja Suomen musiikkielämässä yleensä on tietyt säännöt. Länsiö kiillottaa myös omaa kilpeään sopivasti osoittamalla kyvykkyytensä Sibeliuksen kehumisessa.
 
Musiikkitieteilijä voi löytää tarvittaessa helpostikin jonkun säveltäjän teoksista tietynlaisia rakenteita, täytyy vain asettaa sapluunat oikein. Sitä paitsi, mihin ajatukseen siteeraamasi Länsiön hengentuote perustuu? Näihin kahteen:
 
- vaikutusvaltainen on hyvää
- teknisesti edistyksellinen on hyvää
 
Niinpä tarvitseekin vain hakemalla hakea jokin vastaansanomaton perustelu jolla Sibelius voidaan määritellä vaikutusvaltaiseksi ja/tai teknisesti edistykselliseksi säveltäjäksi. Samalla tämän perustelun esittäjä muuttuu salonkikelpoisemmaksi.
 
Lue huviksesi vertailun vuoksi paljon siteerattu Salmenhaaran kirja Vuosisatamme musiikki (1968). Siinä kirjassa Salmenhaara osoittaa pätevyytensä Sibeliuksen kehujana. USKOO KEN TAHTOO on minun vastaukseni.
 
Länsiöstä vielä sen verran, että hän oli 80-luvun alkupuolella kenties kaikkein kärkkäin kotimaisen karvalakkioopperan arvostelija ja parjaaja, mutta kummasti sekin kelkka kääntyi kun piti päteä vaihteeksi vähän erilaisissa ympyröissä. Sitten saattoi jo pitää Kokkostakin ihan säveltäjänä. Kunhan vaan ikää ja uskottavuutta (?)kertyy, voi sitten alkaa esittää omaa versiotaan Sibeliuksen kehumisesta.

velipesonen: En ole tutkinut Sibeliusta. Kyllä, S-Akatemiassa ja Suomen musiikkielämässä yleensä on tietyt säännöt. Länsiö kiillottaa myös omaa kilpeään sopivasti osoittamalla kyvykkyytensä Sibeliuksen kehumisessa.
 
Hei, nyt eletään kuitenkin vuotta 2010. Mun nähdäkseni aika kaukana takana on ne ajat kun piti muodon vuoksi kehua Sibeliusta ollakseen vakavasti otettava ja arvostettu musiikkitietäjä. Aika hilpeä väite että Sibelius-Akatemian henkilökunnan pitäisi olla jotain tiettyä mieltä Sibeliuksesta säveltäjänä vain koska sattuu olemaan töissä samannimisessä oppilaitoksessa.
 
Musiikkitieteilijä voi löytää tarvittaessa helpostikin jonkun säveltäjän teoksista tietynlaisia rakenteita, täytyy vain asettaa sapluunat oikein. Sitä paitsi, mihin ajatukseen siteeraamasi Länsiön hengentuote perustuu? Näihin kahteen:
 
- vaikutusvaltainen on hyvää
- teknisesti edistyksellinen on hyvää
 
Niinpä tarvitseekin vain hakemalla hakea jokin vastaansanomaton perustelu jolla Sibelius voidaan määritellä vaikutusvaltaiseksi ja/tai teknisesti edistykselliseksi säveltäjäksi. Samalla tämän perustelun esittäjä muuttuu salonkikelpoisemmaksi.
 
Tuo on kyllä aika paksua. Tietenkin noin voi toimia, mutta on melkoista musiikintutkijoiden aliarviointia väittää että heillä olisi tutkimukseen ryhtyessään joku ennakkoasenne, jota vain yrittävät tutkimuksellaan vahvistaa. Muutkin kuin Länsiö ovat puhuneet Suomessa Sibeliuksen merkitysestä - pitäisikö siis koko suomalainen Sibelius-tutkimus E. Tawaststjärnasta lähtien julistaa jääviksi koska se on vain asenteellista hehkutusta?
 
Sitäpaitsi et vieläkään perustellut miksi tuo Länsiön kommentti ei pitäisi paikkaansa? Mikä siinä on hakemalla haettua?
 
Länsiöstä vielä sen verran, että hän oli 80-luvun alkupuolella kenties kaikkein kärkkäin kotimaisen karvalakkioopperan arvostelija ja parjaaja, mutta kummasti sekin kelkka kääntyi kun piti päteä vaihteeksi vähän erilaisissa ympyröissä. Sitten saattoi jo pitää Kokkostakin ihan säveltäjänä. Kunhan vaan ikää ja uskottavuutta (?)kertyy, voi sitten alkaa esittää omaa versiotaan Sibeliuksen kehumisesta.
 
Joo joo. Jos ei Länsiö kelpaa, niin ei tarvitse hirveän kauaa googlella etsiä että löytyy muitakin jotka puhuvat samasta asiasta, esim. wikipedia.com:
 
"Sibelius progressively stripped away formal markers of sonata form in his work and, instead of contrasting multiple themes, he focused on the idea of continuously evolving cells and fragments culminating in a grand statement. His later works are remarkable for their sense of unbroken development, progressing by means of thematic permutations and derivations (...) critics who have sought to re-evaluate Sibelius's music have cited its self-contained internal structure, which distills everything down to a few motivic ideas and then permits the music to grow organically, as evidence of a previously under-appreciated radical bent to his work (...) he approached the basic problems of form, tonality, and architecture in unique, individual ways (...) his symphonic (and tonal) creativity was novel."
 
Pointti ei siis ole Sibeliuksen kehuminen vaan se, että hänen merkityksensä piilee nimenomaan siinä muodon ja kehittelyn persoonallisessa taitamisessa, mistä Länsiökin puhui. Siinä Sibelius oli yhdenlainen pioneeri.
 
Lue huviksesi vertailun vuoksi paljon siteerattu Salmenhaaran kirja Vuosisatamme musiikki (1968). Siinä kirjassa Salmenhaara osoittaa pätevyytensä Sibeliuksen kehujana. USKOO KEN TAHTOO on minun vastaukseni.
 
Jep, julkaistu vuonna 1968. Ehkä aika ja tutkimus on hiukan mennyt eteenpäin. Länsiöhän (ja tuo wikiartikkelikin) mainitsee nimenomaan viimeaikaisen tutkimuksen, joka on alkanut arvostaa tuota Sibeliuksen muoto- ja kehittelytekniikkaa ihan eri tavalla kuin ennen. Ehkä perusteettomalla kehumisella on joskus saanut sulkia hattuunsa, mutta ei nyt ihan oikeesti enää.

Pääasia, että on samaa mieltä kuin laitoksen tai osaston johtava professori. Näillä mennään.

Kun opin tuntemaan herra L:n henk koht. niin osottautui huomattavasti avarakatseisemmaksi, fiksuksi ja kaikin puolin mukavammaksi mitä antaa julkisuudessa olettaa. Kuitenkin myös siinä mielessä anarkistiseksi että ei kumarra kuvia vaikka olisivat komeita, ellei ole edes jotain perustetta.
 
Eikä siellä S-Akatemiassa Sibeliuksen patsaalle kaikki kumarra muutenkaan.

sellisti: Hei, nyt eletään kuitenkin vuotta 2010. Mun nähdäkseni aika kaukana takana on ne ajat kun piti muodon vuoksi kehua Sibeliusta ollakseen vakavasti otettava ja arvostettu musiikkitietäjä. Aika hilpeä väite että Sibelius-Akatemian henkilökunnan pitäisi olla jotain tiettyä mieltä Sibeliuksesta säveltäjänä vain koska sattuu olemaan töissä samannimisessä oppilaitoksessa.
 
Uskoo ken tahtoo.
 
Tuo on kyllä aika paksua. Tietenkin noin voi toimia, mutta on melkoista musiikintutkijoiden aliarviointia väittää että heillä olisi tutkimukseen ryhtyessään joku ennakkoasenne, jota vain yrittävät tutkimuksellaan vahvistaa. Muutkin kuin Länsiö ovat puhuneet Suomessa Sibeliuksen merkitysestä - pitäisikö siis koko suomalainen Sibelius-tutkimus E. Tawaststjärnasta lähtien julistaa jääviksi koska se on vain asenteellista hehkutusta?
 
Karkeasti voisi sanoa, että Salmenhaara kuppaa Tawastsjernaa ja moni muu sitten Salmenhaaraa. Tawaststjerna oli Suomen Virallinen Musiikkitietäjä suuren osan elämästään, ja tiesikin paljon. Oli siinä sivussa myös Sibeliuksen virallinen selittäjä. Totta hemmetissä on ennakkoasenteita silloin kun puhutaan itse kunkin akateemisen kompetenssin eli suomeksi luotettavuuden ilmaisemisesta. Olen jo aiemmin tässä ketjussa esittänyt mielipiteen, että suomalainen musiikkielämä on klassisella puolella liiaksi Siban ja iskelmäpuolella liiaksi Kärjen dominoima. Tarvitseeko sen olla kenenkään dominoima, ilmeisesti kyllä. Suomi on nuori maa, siinä selitys.
 
Sitäpaitsi et vieläkään perustellut miksi tuo Länsiön kommentti ei pitäisi paikkaansa? Mikä siinä on hakemalla haettua?
 
En ole väittänyt, ettei Länsiön kommentin analyyttinen, perusteleva osa olisi totta. Asenteeni on, ettei Sibeliusta kamalasti pitäisi kehua, ja täten Länsiön perustelu on tekemällä tehty. Sibeliuksen ihailijoita on kaikkialla maailmassa ja heillä on yhteinen intressi, saada entistä seikkaperäisempi ja komeampi selvitys siitä miksi Sibelius on niin hyvä. Tämä on täysin normaalia ja hyväksyttävää, mutta onko se tiedettä? Maa nimeltä Suomi on tämän "kultin" keskuspaikka luonnollisista syistä.
 
Joo joo. Jos ei Länsiö kelpaa, niin ei tarvitse hirveän kauaa googlella etsiä että löytyy muitakin jotka puhuvat samasta asiasta, esim. wikipedia.com:(...)
 
Wikipediaa editoi kuka tahansa, se on siis nykyaikaista demokraattista tietoa. Demokraattisen tiedon kuuluu olla lähtökohtaisesti latteaa ja poliittisesti korrektia. Ja vaikka olisi mikä teos, siihen on aina helpompi painaa perusteita sille, miksi artikkelin aiheena oleva henkilö on kiinnostava kuin sille, miksi hän on mielenkiinnoton.
 
Pointti ei siis ole Sibeliuksen kehuminen vaan se, että hänen merkityksensä piilee nimenomaan siinä muodon ja kehittelyn persoonallisessa taitamisessa, mistä Länsiökin puhui. Siinä Sibelius oli yhdenlainen pioneeri.
 
Persoonallisessa, niinpä. Monella muullakin säveltäjällä on tämän määritelmän mukaan persoonansa. Asia on siis tämä: Miksi Sibeliusta täytyy kehua persoonastaan kun muita voi kehua ihan muuten vaan?
 
Jep, julkaistu vuonna 1968. Ehkä aika ja tutkimus on hiukan mennyt eteenpäin. Länsiöhän (ja tuo wikiartikkelikin) mainitsee nimenomaan viimeaikaisen tutkimuksen, joka on alkanut arvostaa tuota Sibeliuksen muoto- ja kehittelytekniikkaa ihan eri tavalla kuin ennen. Ehkä perusteettomalla kehumisella on joskus saanut sulkia hattuunsa, mutta ei nyt ihan oikeesti enää.
 
Salmenhaara heittää samaa tarinaa kuin Länsiö ja Wiki, vähän vain eri termein; eikö sen jo pitäisi soittaa jotain kelloa?

velipesonen: Sibeliuksen ihailijoita on kaikkialla maailmassa ja heillä on yhteinen intressi, saada entistä seikkaperäisempi ja komeampi selvitys siitä miksi Sibelius on niin hyvä. Tämä on täysin normaalia ja hyväksyttävää, mutta onko se tiedettä?
 
Bingo! Tuskinpa olisit paljon osuvammin voinutkaan sanoa.
http://sate.siba.fi/attach/SML_Murtomaki_Sibelius.pdf
 
Monella muullakin säveltäjällä on tämän määritelmän mukaan persoonansa.
 
Varsinkin niillä, jotka eivät ole varsinaisesti opiskelleet, siis aloittelijoilla. Ja Stravinskissa persoonallista oli se, että hänen tyylinsä muuttui aina. Huvittavaa.

velipesonen: Asenteeni on, ettei Sibeliusta kamalasti pitäisi kehua
 
No, selvä. Se on sun asenne ja selittää aika monta asiaa tästä keskustelusta joten mitäs tässä jauhamaan mistään tutkimuksista, propagandaa kaikki. Mutta vastataan nyt vielä joihinkin kohtiin.
 
Sibeliuksen ihailijoita on kaikkialla maailmassa ja heillä on yhteinen intressi, saada entistä seikkaperäisempi ja komeampi selvitys siitä miksi Sibelius on niin hyvä. Tämä on täysin normaalia ja hyväksyttävää, mutta onko se tiedettä?
 
Kaikilla säveltäjillä on ihailijoita. Sokea ihailu on eri asia kuin tutkimus. Väitätkö että Sibeliuksen kohdalla kaikki tutkimus on pelkästään ihailun pönkittämistä? Aikamoinen on sun asenne.
 
Wikipediaa editoi kuka tahansa, se on siis nykyaikaista demokraattista tietoa. Demokraattisen tiedon kuuluu olla lähtökohtaisesti latteaa ja poliittisesti korrektia. Ja vaikka olisi mikä teos, siihen on aina helpompi painaa perusteita sille, miksi artikkelin aiheena oleva henkilö on kiinnostava kuin sille, miksi hän on mielenkiinnoton.
 
Edelleenkään kyse ei alunperin ollut siitä, onko Sibelius hyvä vai huono tai kiinnostava vai epäkiinnostava, vaan siitä mikä juuri hänen musiikissaan on se merkittävin piirre. Viimeaikainen tutkimus näyttäisi tulleen siihen tulokseen että se on pitkälle viety motiivinkehittelytekniikka ja muotokäsitys, jotka erosivat merkittävästi esim. Wagnerin leitmotif-tekniikasta tai perinteisen, vielä myöhäisromantiikan aikanakin laajasti käytössä olleen sonaattimuotorakenteen kontrastoivien teemojen käytöstä. Näiden elementtien osalta Sibeliuksen voi sanoa olleen aikaansa edellä, ts. eräänlainen edelläkävijä, vaikka hän kuinka säveltäisi tonaalisella sävelkielellä. Tähän megatherium esitti vastaväitteen, ja siitä keskustelu lähti. Mutta ethän sä varmaan tästäkään mitään usko jos/kun et halua. Eikä siinä mitään, mutta aika tylyä on teilata koko Sibelius-tutkimus noin niin kuin sinä teet.
 
Persoonallisessa, niinpä. Monella muullakin säveltäjällä on tämän määritelmän mukaan persoonansa. Asia on siis tämä: Miksi Sibeliusta täytyy kehua persoonastaan kun muita voi kehua ihan muuten vaan?
 
Nyt tajusit vissiin vähän väärin, varmaan mun vika. Persoonallisella tarkoitin omaperäistä; jotain sellaista joka omana aikanaan oli uutta ja epätavanomaista. En puhunut Sibeliuksen persoonasta. Häntä voi analysoida ja kehua niistä piirteistä mitkä ovat kehumisen arvoisia siinä missä ketä tahansa säveltäjää.
 
Salmenhaara heittää samaa tarinaa kuin Länsiö ja Wiki, vähän vain eri termein; eikö sen jo pitäisi soittaa jotain kelloa?
 
Niinpä. Esim. että voiskohan asiassa oikeesti olla jotain perää sen sijaan että sen teilaa vain kautta vuosikymmenien toistelluksi mantraksi..?

sellisti: No, selvä. Se on sun asenne ja selittää aika monta asiaa tästä keskustelusta joten mitäs tässä jauhamaan mistään tutkimuksista, propagandaa kaikki. Mutta vastataan nyt vielä joihinkin kohtiin.
 
Kaikilla säveltäjillä on ihailijoita. Sokea ihailu on eri asia kuin tutkimus. Väitätkö että Sibeliuksen kohdalla kaikki tutkimus on pelkästään ihailun pönkittämistä? Aikamoinen on sun asenne.
 
(...)
 
Niinpä. Esim. että voiskohan asiassa oikeesti olla jotain perää sen sijaan että sen teilaa vain kautta vuosikymmenien toistelluksi mantraksi..?
 
Alright, sikäli kun puhutaan Sibeliuksen muotorakenteista, ne ovat minusta pitkästyttäviä eli mielenkiinnottomia. Sopii verrata muutamiin aikalaisiinsa joita ovat esim. R.Strauss (s. 1864), Nielsen (1865) ja Debussy (1862). Jos nämä muotorakenteet kehkeytyvät hänen omaperäisestä melodisen materiaalin käsittelytavastaan, kuten olen ymmärtänyt, siihen omaperäisyyteen ei jää paljon muuta sisältöä kuin omaperäisyys itse. Omaperäisyys itsessään ei oikein riitä herättelemään mielenkiintoa muunlaisessa kuin omnipotentissa, itseriittoisessa ympäristössä. Näkemykseni on, että Suomi on varsinkin muutamana vuosikymmenenä II maailmansodan jälkeen pakottautunut turhan itseriittoiseen tilaan. Tälle on olemassa historiallisia ja väestöbiologisia selityksiä. Ilmapiirin avautuminen ja vapautuminen 1980-luvulta alkaen ei käsittääkseni riitä muuttamaan miksikään Sibeliuksen suggeroimaa, tai vaihtoehtoisesti hänen avullaan suggeroitua, kansallista musiikkikulttuuria.