Klassinen ›

Olinpas tuossa pari viikkoa sitten Juhani Palolan resitaalissa ja hoksasin sieltä itselleni sellaisen asian mitä en ole ennen tarkemmin ajatellut.
Ensimmäiseksi kuultiin Beatheavenin viulukonsertto joka oli teknisesti varmastikin hyvin haastava.
 
Seuraavaksi kuultiin Juhani Palolan veljen säveltämän kappaleen "Morning birdsin" kantaesitys. Se oli kärjistetysti sanottanu just sellanen tekotaiteellinen lähinnä vikinästä ja huiluäänistä ja pianon klustereista koostunut lähes melodiaton kappale. Oli siinä muutama tunnistettava teema, mutta kokonaisuus oli pirstaleinen.
 
Huomionarvoista tässä konsertissa oli se, että Beethovenin konserttoa en jaksanut seurata yhtään ja se oli lähinnä tylsä, mistä taas Palolan kappale oli kaukana. En voi sietää tekotaiteellisuutta, mutta ajatuksia herättävä asia oli nimenomaan se, että Beethoven ei nostanut minkäänlaisia tunteita pintaan mutta Palolan kuuntelin tarkasti ja kiinnostuneesti alusta loppuun. En siis viitsi edelleenkään sanoa sitä huonoksi kappaleeksi:)
Vielä lisättäköön että pidän Beethovenin useista teoksista. Saattoi tuo kiinnostamattomuus johtua siitäkin että klassismi ei tällä hetkellä ole itselläni aivan ykkösenä liian kuuntelun vuoksi...

Vain Delius saa sydämeni vuoroveden nostaessaan tunteeni kuohumaan ja sydämeni pakahtumaan haltioituneessa lumontunteessaan joka on harvoja elämän elämisen arvoiseksi tekeviä intellektuaalisia harrastuksia. Aah Delius vain sinusta elän ja saan uutta voimaa jaksaa arjen harmautta vastaan. Kumma sisipussi, sokeanakin vielä jaksoi stoalaista tyyneyttä osoittaen kirjoittaa kuolemattomia mestariteoksia joista sydämeni niin ylevöityy kuolematon vaikeissa oloissa amanuennssinsa avustamana ruumiillisten kärsimysten pahentaessa hänen teräväkielisyyttään vaikka impyulsiivinen ja ystävällinen luonteeltaan olikin. Tuli kuin puskista suurena nerona jota historiankirjat eivät juurikaan tunteneet kuten pyrstötähti kietotähtiradoille ja antoi elämälleni uuden suunnan ja merkityksen jättäen varjoonsa monet kuuluisammat puhkisoitetut olohuonesäveltäjät. Ihailen myös Schönbergin älyllistä voimaa, kurinalaisuutta ja ankaruutta 1. dodekafonisissa tuotoksissaan niin pakottavana kuin tuo ihmeellinen logiikka joka sävellystä hallitsee. Tämän sitaatin alullepanija ei itse siihen tainnut kyetäkään sentimentaalisuuteen ja kotikutoiseen kansallisromanttisuuteen sorruttuaan. Tarkoitin Jeania, jonka teokset muistuttavat suomalaisia postikorttimaisemia.

Kyllä Bach on kaikkien aikojen suurin. Hänen levytettyjen sävellystensä määrä yltää uskomattomaan lukuun 153 cd:tä. Kun mukaan lasketaan kadonneet teokset, lienee luku lähempänä 200 levyä.
 
200 cd:tä! Ei voi ikinä edes kuvitella että joku nykysäveltäjä, oli sitten klassisen tai rockin puolelta, yltäisi edes määrässä samaan.
 
Ja kaikki pelkkää puhdasta, universaalia neroutta. Kun puhumme Bachista, emme edes ymmärrä, että seisomme jättiläismäisen vuoren juurella. Siinä sitten ojentelemme tulitikkurasiaa käsissämme ja vertaamme vuoren kokoa siihen. Joo, tuo on vähän heikko ja tuossa on tuota matematiikkaa...
 
Ja sillä miehellä oli 20 lasta. Ja asiaankuuluvat vaikeudet perheen elättämisen ja virkamiesten yli-innokkuuden kanssa. Oli putkassakin monta viikkoa kun hermostui hyttysten ininään ympärillään.
 
Pieni esimerkki: "Inventioiden" I osa kestää minuutin ja 15 sekuntia. Tähän pettävän "yksinkertaiseen" kappaleeseen on Bach taikonut satoja ulottuvuuksia. Satoja... Sen voi soittaa joka päivä vuoden ajan ja löytää siitä aina uuden ulottuvuuden. Kukaan toinen säveltäjä ei ole tähän pystynyt, ei edes "huvin vuoksi" yrittäessään. Joonas Kokkonen on puhunut juuri tästä aiheesta (piti kahden tunnin luennon ensimmäisestä inventiosta, mutta aika loppui kesken).
 
Jos rock-säveltäjä saa kolmen minuutin kappaleeseen 10 ulottuvuutta, häntä pietään liki nerona. Bachiin verraten hän jää suoraan laskettuna sata kertaa pienemmäksi.
 
10 sukupolvea on yrittänyt pistää paremmaksi, kukaan ei ole onnistunut. Eikä myöskään onnistu. Joku voi päästä rinnalle, mutta kukaan ei ohitse.
 
Jos Mozart olisi saanut elää edes 50-vuotiaaksi, mitä olisimme nähneetkään. Myös Beethoven taisteli koko maailmaa vastaan ja voitti. Ja Schubert...Siinä kandidaatit rinnalle pääsijöiksi.
 
Jesu, bleibt meine Freundesta H-mollimessuun, Inventioista Das Wohltemperierte Clavieriin...sinapinsiemenistä jättiläistammiin. Kaikessa heijastuu Bachin loputon nerous. Ja kaikki S.D.G. (Soli Dei Gloria), kuten hän nuotteihinsa aina kirjoitti. Mikä nöyryys. Mikä usko.
 
Bach on esittäjänsä musiikkia. Bach nousee lentoon vain niiden soittajanerojen avulla, jotka pystyvät jättämän maalliset kiitoradat ja kohoamaan taivaallisen arkkitehtuurin tasolle. Dinu Lipatti ja ennen kaikkea pianistinerojen primus inter pares Svjatoslav Richter. Richter pystyy pysäyttämään Bachillaan ajan ja aineen ja antaa musiikin virrata nuottien lomitse, mikä on todellisen suuruuden merkki.
 
Nuottien välithän merkitsevät yhtä paljon kuin itse nuotit.
 
Bachin suuruus on juuri noissa väleissä, joista ikuisuus näkyy.

Ja kaikki pelkkää puhdasta, universaalia neroutta.
 
Vähättelemättä Bachia, ei ne kaikki yksittäiset biisit ole kovin erikoisia. Esim oon soitellu Englantilaista sarjaa ja Wohltemperterierin kakkoskirjaa.
 
Jesu, bleibt meine Freundesta
 
BWV147:n koraali? se kuoromelodia ei ole Bachin säveltämä.

BWV147:n koraali? se kuoromelodia ei ole Bachin säveltämä.
 
Niin mutta onhan se älyttömän hienosti tehty koraali niinkin simppelistä "melodiasta".

Moni Bachin sävellys on merkitty muiden nimiin, joten menneisyyden sekamelskan puitteissa tilanne taitaa olla 1-1. Onhan Toccatasta ja Fuugastakin (siitä kuuluisimmasta) sanottu, että se ei ole Bachin säveltämä...
 
Yksinkertaisuudesta puheen ollen: kun kuulemme ensi kerran Inventioiden I osan, ymmärrämmekö sen olevan suurin piirtein maailman nerokkain sävellys? Emme. Tarvitsemme johdatusta, vaikkapa sitten Joonas Kokkosen. Eräs ruotsalainen musiikkitieteen professori -en viitsi sanoa nimeä - sanoi ensimmäistä Inventiota sävellyksenä "hieman kuivaksi"...Ei musiikin ammattilaisiltakaan voi liikaa vaatia, saati sitten "normaaleilta" ihmisiltä.
 
Me emme ymmärrä. Emme kerta kaikkiaan ymmärrä nerouden kaikkia ulottuvuuksia. "It takes one to know one" sanoo amerikkalainen.
 
Mutta jos olemme tarpeeksi nöyriä, voimme oppia ymmärtämään Bachia enemmän elämämme aikana. Eräs suomalainen huippusellistikin sanoi, että Bachin teoksiin syventyminen on elämänpituinen tehtävä. Ja hän on sentään soittanut yli 40 vuotta.
 
Meidän osamme on siinä, että toistamme alituisesti omia virheitämme ja puutteitamme, kun yritämme lähestyä Bachia. Emme me Bachia soita tai kuuntele, kun soitamme ja kuuntelemme Bachia, vaan toistamme omia ulottuvuuksiamme lähestyessämme sitä.
 
Eivät nuotit, eikä edes Bachin musiikki ole se, mihin meidän tulee pyrkiä, vaan se ulottuvuus, joka on synnyttänyt Bachin musiikin, ulottuvuuden, joka on kaiken takana. Säveltäjä säveltäessään kuulee ja tuntee teoksen kaikki esittämistavat mielessään; hän lähestyy nuotteja monelta suunnalta, ja silloin on kaikkeus läsnä, kuten se vain voi ihmismielelle olla. Tämä kaikki on puettava absoluuttisen muodontajun avulla valmiilta näyttäväksi teokseksi nuottien piikkilankojen väliin.
 
Tämä on aivan olennainen asia, kun lähestymme nuotteja. Voimme ymmärtää kaiken väärin, ja kutsua sitä "tulkinnaksi" tai "omaksi mielipiteeksemme".
 
Bachin Inventiot ymmärrettiin väärin sata vuotta. Ihmekös tuo, jos meille, jotka tietenkin tiedämme enemmän kuin nuo muut poloiset menneet ihmispolvet (ikävä kyllä, olemme vain ymmärtävinämme...) on helppoa -aivan liian helppoa - leimata osa Bachin teoksista vähemmän nerokkaiksi kuin toiset.
 
Pelkästään Inventioiden 15 osaa ovat nerokkuudessaan aivan ylittämätön asia joka ikiselle elävälle nykypäivän säveltäjälle (ja kuolleelle myös).
 
Ei mitään uutta auringon alla. Bachin elinaikana hänet rankattiin säveltäjien joukossa seitsemänelle sijalle...
 
Pelkkä häveliäisyys estää mainitsemasta noita kuutta nimeä, jotka oli asetettu hänen edelleen...

Pelkkä häveliäisyys estää mainitsemasta noita kuutta nimeä, jotka oli asetettu hänen edelleen...
 
Sano vaan, olen kiinnostunut! Kenen rankingista puhutaan?

Lisään oman hyttysen ininäni tietävempien joukkoon.
 
Sukelsin päätäpahkaa klassiseen musiikkiin yli vuosi sitten, enkä löydä, tai haluakaan löytää enää koskaan takaisin. Mielestäni olen omaksunut hyvin sen mitä nyt tässä ajassa saattaa, mutta silti en yhtään mitään.
 
Kuitenkin pointti on se, että komppaan täysin Ruttonaamaa; Bach on suurin.
 
Siinä on nimi, johon keskimäärin kaikki taidemusiikin soittajat törmäävät useimmin elämänsä aikana. Todellakin, jo varsin pian hahmottuu vuoren lailla tämän virtuoosin nimi ylitse muiden. Materiaalin määrä, monimuotoisuus, merkittävyys ja laatu on verratonta.
Bachin työt luutulle eivät olleet hänen parastaan, mutta pelkästään näistä kitaralle käännetyissä tuntuu olevan jo loputon työ.

Minulle on tainnut käydä juuri päinvastoin ja olen hylännyt Bachin toivottoman vanhanaikaisena ja ankaran kontrapunktiseen satsiinsa kangistuneena säveltäjänä aikakautensa edustajana jolloin vallalla ollut monotemaatinen ja monorytminen jäykkä barokkiakkitehtuuri itsevaltaisine fuugateemoinen edusti tietyllä tavalla renessansin kompleklsisen modaalisuuden valtavaa yksinkertaistamista ja musiikillista rappiota ja taantumista suhteellisen yksinkertaisella systeemillä korvattuna jota aloimme nimittää tonaalisuudeksi ja mikä vielä kauheampaa kun klassinen aikakauden sävellys hienosyiseen tematiikkaan irronneine rytmeinen ja vapautuneine äänenkuljetuksineen sekä teemojen moninaisudessaan liikkuu vapaasti affektien koko asteikolla heijastelee barokkimusiikki vain yhtä affektia kerrallaan kaikessa staattisuudessaan ja jäykkyydesään.
 
deliusista olen löytänyt oman ja näköjään loppmattoman musikillisen inspiraation lähteen Schubertin ohella, jotka eivät käyttäneet juurikaan mitän manittavampaa tekniikaa joka olisi tekotaitoisuudellaan turmellut heidän musiikilliset ideansa vaan niissä luovuus, käsityötaito ja inspiraatio kukkivat sulassa sovusa keskenään suoden toisilleen myönnytyksiä myöhäisromantiikan deliaaniena sydäntalvena älyn vapautumista edellyttäväsä innoituksen tuokiossa luottaen vain musiikillisen mielikuvituksensa voimaan akateemiseen kontrapunktiseen tekniikkaan tukahtumatta joka tekee Bachin musiikista niin vaikeasti nautittavaa kaikessa absoluuttisen kontrapunktisessa ja fugaalisessa determinoituneisuudessaan. kumma kyllä Glenn Gouldille II wieniläisen koulukunan edustajat barokin kontrapunktiikan ja polyfonian henkiin herättäminä säveltäjinä saivat hänet jodlaaman ja jammailemaan glenimäiseen tapaan.

Hmm. Onhan meikäläiselläkin omat suosikkini, mutta jos noin objektiivisesti ajattelen, niin kyllä se Bach täytyy nostaa merkittävimmäksi koskaan eläneeksi. Syitä on käsitelty riittävästi jo aiemmissa viesteissä. Toki pidän ihan hlökohtaisestikin Bachia erittäin hyvänä säveltäjänä, joka on tehnyt erittäin hienoa ja kuunneltavaa musiikkia, teosten nerokkuudesta puhumattakaan.
 
Pelkästään Inventioiden 15 osaa ovat nerokkuudessaan aivan ylittämätön asia joka ikiselle elävälle nykypäivän säveltäjälle (ja kuolleelle myös).
 
Olen käsittänyt, että inventioiden knoppi on se, että niissä ei ole ensimmäistäkään "turhaa" nuottia, ts. jokainen nuotti ja motiivi on kehitelty suoraan tiettyä teemaa vääntelemällä ja silti saatu kaikki pysymään polyfonisesti kasassa. Tätäkö merkitsevät ne "sadat ulottuvuudet"? Voisitko vähän selventää tuota termiä noin käytännössä, vaikka ymmärrän kyllä mitä sillä on haettu.
 
Täytyypä tässä yhteydessä mainita, että joskus yläasteaikoinani Bachin 8:s inventio oli suorastaan suosikkikappaleeni, ja yhä osaan hyräillä sen kutakuinkin ulkoa. :)
 
http://www.youtube.com/watch?v=IXkPaoe8LbA pakko linkittää...

http://www.youtube.com/watch?v=IXkPaoe8LbA pakko linkittää...
 
Olematta mikään Inventioiden tuntija, mutta eikö nuo soita vähän liian nopeasti?
 
Luulen että osa noista Bachin musiikin analyyseistä on selkeää ylitulkintaa. Biisit ovat hitsin nerokkaita mutta tokko kaikkea mitä niistä nykyään luetaan on Bach sinne tarkoituksella kirjoittanut. Vähän kuin jossain runoanalyysissä lausetta "hauki on kala" tutkitaan ja päädytään siihen että kala kun on kristillisyyden symboli niin hauki on Jeesus ja kala edustaa vähintään koko maailmankaikkeutta :).

Olematta mikään Inventioiden tuntija, mutta eikö nuo soita vähän liian nopeasti?
 
Luulen että osa noista Bachin musiikin analyyseistä on selkeää ylitulkintaa. Biisit ovat hitsin nerokkaita mutta tokko kaikkea mitä niistä nykyään luetaan on Bach sinne tarkoituksella kirjoittanut. Vähän kuin jossain runoanalyysissä lausetta "hauki on kala" tutkitaan ja päädytään siihen että kala kun on kristillisyyden symboli niin hauki on Jeesus ja kala edustaa vähintään koko maailmankaikkeutta :).
 
Onko jotain tiettyä esimerkkiä tällaisesta ylitulkinnasta? Mitä nyt itse olen perehtynyt joihinkin ansioituneisiin analyyseihin niin kyllä Bachin arkkitewhtuuri on aivan liian johdonmukaista ollankseen vain sattumaa. Hänhän usein epäselvissä tapauksissa oikein alleviivaa hienoja oivalluksiaan.
 
PS: Miten tuo otsikko liittyy enää mihinkään? Aloitusviestikään ei tunnu oikein täsmäävän. Aivan kuin se olisi vaihdettu jälkikäteen.

Itsekkään en voi sietää Mozartia. Tosin Requiem on poikkeus, mahtava teos. Ja jos parasta säveltäjä pitäisi sanoa niin vastaisin ehdottamasti Stravinski tai Bach ihan päivästä riippuen.

Itsekkään en voi sietää Mozartia. Tosin Requiem on poikkeus, mahtava teos. Ja jos parasta säveltäjä pitäisi sanoa niin vastaisin ehdottamasti Stravinski tai Bach ihan päivästä riippuen.
 
Ajattelen juuri päinvastoin Mozartin suhteen jonka Requiem ei kuulu suosikkeihini eikä ole enää näyte suurten mittojen objektivoimiskyvystäkään sitten Cosin tai edes loistava loppututkinto tai joutsenlaulu fragmentaarisena torsona ja muiden täydentämänä ja orkesteroimana luonnoksena.
 
On kirjoitettu että Wagnerin musiikkidsraamat ovat korkeinta teatteria mitä ajatella saattaa ja voidaan enää vain kysyä onko teatteri korkeinta, jota se ei tietenkään ole musiikia käsitteellisempänä ja siten abstraktimpana taidemuotona esittäessään ideoita, tahdon esineelistymisasteita, musiikin ollessa tahdon itsensä kuvastusta ja vaikka hän olikin verrattomasti parempi muusikkona kuin libretistinä en ole oikein milloinkaan lämmennyt niiden loputtomille monologeille epämusikanttisen resitoivassa deklamaatiossaan, jota ne ovat tulvillaan draamallisaesti ja musiikillisesti vaikuttavampien jaksojen lomassa enkä sellaista ylitsevuotavan ja tuhlailevan pursuilevaa melodista suonta kuin palvomani deliuksen ja Schubertinkin oopperoissa tuon anonyymin ja intuitioiltaan uniikin originellin ja runsaskätisen geniuksen tuotannossa.
 
Verdin kuten Wagnerinkin suosikkioopperoiden musiikki on aika kehnoa ja voidaankin vain kysyä miksi näin on päässyt käymään, että niistä on tullut suosikkioopperoita.
 
Kenties niiden vasemman käden rutiinille ominainen musiikillisen kvaliteetin vajavaisuus ei ole ollut ainoa tai edes täysin tyydyttävästi ja riittävästi argumentoitu peruste tällaisen työtapaturman onnettomalle sattumalle vaan kyse lienee enemmänkin vain kollektiivista joukkohypnoosia muistuttavista subjektiivisista makuasioista ja kriteereistä, tietylle aikakaudelle ja kansankerrokselle ominaisista käyttäytymismalleista ja siveellisten moraalinormien tajusta, kuten Colosseumin sirkushuvit Rooman vallan aikana kristittyine uhreineen tai elokuvateattereiden läpimurto teollisessa vallankumouksessa ja sen jyrkkänä kontrastivaikutuksena korkeakulttuuristen henkisten ja älyllisten taideharraastusten tappavan tylsistyttävänä ajanvietteisiin orientoituneena huvitusten tarpeena, joista voi olla vaikea kiistellä subjektiivisten näkemysten sekoittumatta objektiiviseen ja syvään tietoon taiteen luomusten syvimmän objektiivisen olemuksen käsittämisen ehtona ja edellytyksenä, kaikkien subjektiivisiin mieltymyksiin ja totunnaisiin tapoihin ja aivopesun tulokseen perustuvien mielipidekysymysten tuolla puolen, joka on käsitteellisen tiedon rajojen saavuttamattomissa oleva artefakti.

Luulen että osa noista Bachin musiikin analyyseistä on selkeää ylitulkintaa. Biisit ovat hitsin nerokkaita mutta tokko kaikkea mitä niistä nykyään luetaan on Bach sinne tarkoituksella kirjoittanut. Vähän kuin jossain runoanalyysissä lausetta "hauki on kala" tutkitaan ja päädytään siihen että kala kun on kristillisyyden symboli niin hauki on Jeesus ja kala edustaa vähintään koko maailmankaikkeutta :)
 
Kyllä suurin osa on siellä aivan tietoisesti, tai sitten Bachin alitajunta ei koskaan väsy näissä asioissa. Bachin musiikkihan on käytännössä sen tonaalisen musiikin teorian kulmakivi, mitä jokainen meistä on enemmän tai vähemmän opiskellut. Pedakogisesti Bach on aivan loistavaa materiaalia, vaikka esimerkiksi erillaisiin analyyseihin, koska kaikki vain on siellä ja viimeisen päälle 'oppikirjan' mukaan. Poikkeus vahvistaa säännön.

Luulen että osa noista Bachin musiikin analyyseistä on selkeää ylitulkintaa. Biisit ovat hitsin nerokkaita mutta tokko kaikkea mitä niistä nykyään luetaan on Bach sinne tarkoituksella kirjoittanut.
 
Paino sanalla: "luulen".

Paino sanalla: "luulen".
 
Nimenomaan. Mutulla mennään. Jonkin verran olen Bachia soittanut (toki en mitenkään mittavassa määrin mihinkään guruihin verrattuna) ja osasta biiseistä on jäänyt sellainen veikutelma että otetaan teema ja sitten hyväksi havaittua Bach-kaavaa käyttäen tehdään siitä nerokkaan kuuloinen biisi. Kuten todettu jo aiemmin, on hänen sävellystyönsä sellainen matemaattisuuden huiptentuma ettei mitään rajaa. Mutta samalla se matemaattisuus on väline jolla saadaan aikaiseksi tietyntyyppistä musiikkia.
 
Ottaen huomioon sävellystyön määrä, ei ole mitenkään mahdollista että jokaista biisiä sävellettäessä J.S. olisi joutanut kuukausitolkulla analysoimaan tuotostaan ja pohtimaan jokaisen sävelkulun suhdetta muihin ja modulaatioiden syvimpiä merkityksiä. Eiköhän tuo ole aika lailla selkärangasta vetänyt suurimman osan materiaalista. Pääteokset tietysti ovat eri asia. Meinasin siis että tokko hän olisi itse analysoinut biisejään samalla mittakaavalla kuin mitä niitä nykyään analysoidaan. Jos olen oikein ymmärtänyt niin hän oli täysin kykeneväinen lennosta improvisoimaan valmiin sävelyksen kuuloista materiaalia niin halutessaan.

Jos olen oikein ymmärtänyt niin hän oli täysin kykeneväinen lennosta improvisoimaan valmiin sävelyksen kuuloista materiaalia niin halutessaan.
 
Kenraalibasson vallan aikana ei ollut yhtään mitään jos ei tähän pystynyt, mutta toisaalta Bach sävelsi niin paljon, että varmaan tosiaan ei jossain vaiheessa tarvinut enää kuin ehkä vaihtaa sävellaji ja muunnella vähän, niin avot.
 
Karkeasti sanottuna Bachilla oli - paino sanalla _mielestäni_ - kahdenlaisia sävellyksiä; julistavia, pysähtymättä eteneviä fanfaareja, sekä nuokkuvia, elegiamaisia tyhjäkäyntejä. Tykkään siitä huolimatta.

pursuilevaa melodista suonta kuin palvomani deliuksen ja Schubertinkin oopperoissa tuon anonyymin ja intuitioiltaan uniikin originellin ja runsaskätisen geniuksen tuotannossa.
 
Schubertin messuja ja miksei oopperaakin vois kyllä joskus kokeilla. Mikäköhän noista messuista (ja oopperoista) on arvostetuin/suosituin?

Yksinkertaisuudesta puheen ollen: kun kuulemme ensi kerran Inventioiden I osan, ymmärrämmekö sen olevan suurin piirtein maailman nerokkain sävellys? Emme. Tarvitsemme johdatusta, vaikkapa sitten Joonas Kokkosen.
 
Olisiko avata hiukan tuota Joonas Kokkosen ajattelua 1. inventiota koskien? Eli missä se nerokkuus siinä piilee?
 
Siis napakka biisihän se on, ei yhtään turhaa nuottia, mutta ei ole ihan tuolla tavalla avautunut.