Klassinen ›

mun mielestä kaikki "taide" on loppujen lopuksi vain viihdettä.

mun mielestä kaikki "taide" on loppujen lopuksi vain viihdettä.
 
No mikä ettei. :)

No mikä ettei. :)
 
jos mä kuuntelen ligetiä, niin musta tuntuu siltä kuin matkaisin valonnopeudella jossain avaruudessa. musta se on aika kiva ja "viihdyttävä" tunne.
 
jos mä kuuntelen stravinskia, niin se kuulostaa siltä kuin maan kuori repeäisi auki ja sieltä sinkoilisi kaikenlaista outoa kasvia ja elukkaa ulos. sekin on ihan kiva tunne.
 
jos mä luen sarjiksia, niin musta ne freimien jako ja rytmitys on miltei musiikillista. (jos se sarjis on mistään kotoisin) se tuntuu kivalta.
 
jos mä katson akira kurosawan leffaa, niin mua alkaa itkettää. sekin on ihan jees.
 
jos mä kuuntelen killing jokea, niin se kuulostaa ihan alessandro jodorowskyn elokuville. molemmat on mahtavia.
 
ne on kaikki yhtä ja samaa mun päässä.

Ihminen joka erottelee, vähättelee, halveksii jne...toista hänen mieltymystensä perusteella tuo esille vain oman tyhmyytensä ja voi olla varma että sotii jossain elämän vaiheessaa itseään vastaan. Ääni on ilmanpainetta jonka korva muuttaa sähköiseksi värähtelyksi mikä aivoissa havaitaan äänenä ja se taas herättää kuuntelijassa tiettyjä tunteita ja nämä tuppaavat olemaan vallan erinlaisia meillä kaikilla ;)
 
Hyvää kevättä ja annetaan auringon paistaa sielussamme! Elämä on hauras usvainen verho mutta tosi arvokas sellainen näin jos rahassa mitataan :) ja jätetään jaottelut tuonne perunkijoitukseen sitten...

Ihminen joka erottelee, vähättelee, halveksii jne...toista hänen mieltymystensä perusteella tuo esille vain oman tyhmyytensä ja voi olla varma että sotii jossain elämän vaiheessaa itseään vastaan. Ääni on ilmanpainetta jonka korva muuttaa sähköiseksi värähtelyksi mikä aivoissa havaitaan äänenä ja se taas herättää kuuntelijassa tiettyjä tunteita ja nämä tuppaavat olemaan vallan erinlaisia meillä kaikilla ;)
 
Hyvää kevättä ja annetaan auringon paistaa sielussamme! Elämä on hauras usvainen verho mutta tosi arvokas sellainen näin jos rahassa mitataan :) ja jätetään jaottelut tuonne perunkijoitukseen sitten...
 
Silleen. :) Ja vielä +

Joskus tuntuu siltä että poppari puolella osataan enemmän irrotella ja improvisoida musiikkia tehdessä. Osa klasari puolen edustajista on fiksoitunut siihen tiettyyn nuottiin ja tulkintaan, poppis puolella on usein enemmän improvisointia, tulkintaa ja monilahjakkuutta. Poikkeuksia löytyy. Laulajista mm.Helena Juntunen pystyy tekemään monen tyyppistä musiikkia. Pekka Kuusisto on aloittanut klassisen viulun puolella, jota soittaakin ihailtavasti mutta on lisäksi kunnostautunut monien eri soitinten ja tyylilajien parissa. Poppis puolella on vahvoja vaikuttajia ja esim. Johanna Iivanainen sekä Marzi Nyman tekevätmontaa eri tyyliä ihailtavalla tekniikalla ja tulkinnalla. et molemmista puolista löytyy.

Osa klasari puolen edustajista on fiksoitunut siihen tiettyyn nuottiin ja tulkintaan, poppis puolella on usein enemmän improvisointia, tulkintaa ja monilahjakkuutta
 
Ja mistähän tämä johtuisi... Olen itse törmännyt monasti siihen, että musiikkioppilaitoksemme yrittävät laittaa jokaisen muusikon omaan sievään pikku lokeroonsa. He haluavat muokata oppilasta johonkin tiettyyn suuntaan (mielellään mahdollisimman tyhjäpäiseksi, jolla ei ole mitään omia ajatuksia), ja oman pään pitäminen tässä prosessissa on erittäin vaikeata.
 
Opettajat haluavat, että joku kappale esitetään "traditionaalisesti" jollain tietyllä tavalla. Tiedän konkreettisen esimerkin siitä, kuinka eräs laulaja oli opetellut erään liedin tulkinnan juuri niin kuin kyseisessä oppilaitoksessa ehdottomasti käskettiin tehdä, ja kun hän vaihtoi koulua, samainen kappale pistettiin uusiksi ja koko edellinen totuus kumottiin. Yritä siinä sitten olla mieliksi...
 
Ja kuitenkin ne, jotka tuolla maailmalla pärjäävät, ovat niitä, jotka luovat kokonaan oman tulkintatapansa. Sen sijaan koulumaailmassa omalle tulkinnalle ei hirveästi anneta tilaa. Joillakin opettajilla on sellainen tapa vihjailla, että "kyl sä voit tehdä tän toisinkin, mutta tää MUN tapa on kyllä se oikein...".
 
Sori, meni vähän off-topiciksi. Ärsyttää vain tiettyjen opettajien taholta tuleva pakkosyöttö, mikä johtaa vääjäämättä fiksoitumiseen, ja näin taas viedään "perinnettä" eteenpäin. äh.

Ja mistähän tämä johtuisi... Olen itse törmännyt monasti siihen, että musiikkioppilaitoksemme yrittävät laittaa jokaisen muusikon omaan sievään pikku lokeroonsa. He haluavat muokata oppilasta johonkin tiettyyn suuntaan (mielellään mahdollisimman tyhjäpäiseksi, jolla ei ole mitään omia ajatuksia), ja oman pään pitäminen tässä prosessissa on erittäin vaikeata.
 
olen huomannut saman, tosin mun kokemus oppilaitoksista ei ole kovinkaan mainittava.
 
Ja kuitenkin ne, jotka tuolla maailmalla pärjäävät, ovat niitä, jotka luovat kokonaan oman tulkintatapansa. Sen sijaan koulumaailmassa omalle tulkinnalle ei hirveästi anneta tilaa. Joillakin opettajilla on sellainen tapa vihjailla, että "kyl sä voit tehdä tän toisinkin, mutta tää MUN tapa on kyllä se oikein...".
 
mun mielestä sitä joko tekee kuten itseään huvittaa tai ei kannata tehdä ollenkaan, koska kukaan ei takaa "menestystä" ja jos sitä menestystä ei tule, niin se palkkio on siinä omassa tavassa tehdä asioita. menestyksenkin voi määritellä monin eri tavoin.
 
Sori, meni vähän off-topiciksi. Ärsyttää vain tiettyjen opettajien taholta tuleva pakkosyöttö, mikä johtaa vääjäämättä fiksoitumiseen, ja näin taas viedään "perinnettä" eteenpäin. äh.
 
ei se ole mitään perinnettä, vaan museoitumista ja rahan ahneutta. perinteen pitäisi olla elävää ja kehittyvää.

Yritä siinä sitten luoda omaa tulkintaa kun lautakunta teilaa sut heti alkuun epäselvin mutinoin että kun tämä kyllä yleensä tehdään eri tavalla... Mä olenkin ottanut sen linjan että tutkinnoissa esitän ohjelmiston joka ei ole lautakunnalle tuttua ja toistaiseksi olen hyvin onnistunut. Oikeestaan nyt kun enemmän mietin tota juttua niin sitä vois muuttaa niin että kuka ylipäätään on muusikko... Klasari puolella olen törmännyt mm.laulajiin jotka osaavat laulaa sen mitä nuoteissa lukee mutta siihen se sitten jääkin. Mitään muun soittimen hallintaa ei ole, saati tietoa eri tyylilajeista, tekniikoista säveltäjistä..äh lista on loputon! Jos on hyvä muusikko niin on, riippumatta siitä mitä tyylilajia virallisesti edustaa, mä olisin valmis asettamaan vaikka Lenni-Kalle taipaleen ja Soile Isokosken samalle viivalle. Loistavia muusikoita kun ovat molemmat:)

Mitään muun soittimen hallintaa ei ole, saati tietoa eri tyylilajeista, tekniikoista säveltäjistä..
 
Puhumattakaan sielusta. Itse en kestä sitä, että jotain lauletaan, äänimateriaali on hyvä, nyanssit tehdään kaikki... mutta sielu puuttuu... silmät ovat tyhjät... mitään ei välity. Painotetaan niitä sanoja, mitä opettaja on käskettänyt painottaa, mutta sen pystyy tekemään täysin mekaanisesti, tarkoittamatta mitään. Ei, ei, EI!!!
 
Sen sijaan juuri tämä sielu, tekemisen ilo, fiilistely on olennainen osa kevyttä musiikkia. Se on ehkä se, mitä kaipaisin eniten klassiseen maailmaan. (en nyt välttämättä tarkoita mitään hytkyttelyjä tms. :D)

Sen sijaan juuri tämä sielu, tekemisen ilo, fiilistely on olennainen osa kevyttä musiikkia. Se on ehkä se, mitä kaipaisin eniten klassiseen maailmaan. (en nyt välttämättä tarkoita mitään hytkyttelyjä tms. :D)
 
osuit asian ytimeen:) Siinäkin muistaen kohtuus, jotkut sitten kuvittelevat että sielu musiikkiin, esim.lauluun saadaan sillä kun elehditään käsillä, silmät kiinni laulaen ja käyttäen kaikki maailman mahdolliset maneerit. Aitous voisi olla ihan kova juttu...!

Tähän sieluttomuuteen/improvisaatioon yms. on toki olemassa syynsä traditiossa: taidemusiikki on jo pitkään ollut säveltäjäkeskeistä ja varsinkin "viimeaikoina" säveltäjän korottaminen lähes puolijumalan asemaan on saanut kaikenmaailman pikkupianistit pyrkimään "autenttisuuteen", eli soittamaan teoksen juuri niin, kuin säveltäjä on tarkoittanut. Tähän kuuluu säveltäjä biografioiden lukeminen ja kysymys "mitä säveltäjä oikeasti tarjkoitti säveltäessään näin". kovimmillaan homma menee siihen, että mietitään "kun säveltäjä xltä oli 0,2 cm lyhyempi keskisormi kuin etusormi, tulee soittajan katkaista sormensa saavuttaakseen autenttisen tulkinnan mahdollisuuden".
 
Popjazzissa taas improvisaatio ja kollektiivinen musisointi on ollut aina merkittävää, mutta 1900-luvulla tälläsen lintukotomaisen "kollektiivisen musisoinnin" ihannointi on taas puolestaan johtanut siihen, että tulkintavapaus on tietyin osin viety lähes liiallisuuksiin (jos näin nyt ylipäätään voi käydä). Ei jazzikaan ole aina ollut improvisaatiota.
 
Eikä tää tietty oo ihan näin mustavalkosta.
 
Joonas.

Tähän sieluttomuuteen/improvisaatioon yms. on toki olemassa syynsä traditiossa: taidemusiikki on jo pitkään ollut säveltäjäkeskeistä ja varsinkin "viimeaikoina" säveltäjän korottaminen lähes puolijumalan asemaan on saanut kaikenmaailman pikkupianistit pyrkimään "autenttisuuteen", eli soittamaan teoksen juuri niin, kuin säveltäjä on tarkoittanut. Tähän kuuluu säveltäjä biografioiden lukeminen ja kysymys "mitä säveltäjä oikeasti tarjkoitti säveltäessään näin".
 
Mä kun taas olen kokenut, että nimenomaan viime aikoina klassisen musiikin tulkinta on ollut vapaampaa kuin koskaan aiemmin. Johtuen varmaan osin siitä, että ollaan avarakatseisempia muiden musiikkilajien suhteen ja voidaan jopa oppia niistä jotain. Tulee taas mieleen Iiro Rantala soittamassa Mozartin pianokonserttoa.
 
Tietenkin on niitäkin, joiden keskuudessa roihahtaa sitten myrsky siitä, että "saako säveltäjä x:ää tulkita näin vai ei". Mutta se on vain yksi porukka, ja sillä välin kun ne kiistelee, niin muusikot soittaa niitä omia tulkintojaan joka tapauksessa, eikä maailma niistä huonommaksi muutu. En mä sitä näe mitenkään pahana, että lukee biografioita ja pyrkii selvittämään säveltäjän omia ideioita kunkin sävellyksen kohdalla. Kunhan siitä ei saa itselleen pakkomiellettä; jollakin saattaa oma tulkinta hävitä kokonaan tällaisen autentisoinnin (onko tollasta sanaa?) alle. Mutta onhan se nyt ihan hyvä olla edes jotenkin selvillä teoksen historiasta.

Tähän sieluttomuuteen/improvisaatioon yms. on toki olemassa syynsä traditiossa: taidemusiikki on jo pitkään ollut säveltäjäkeskeistä ja varsinkin "viimeaikoina" säveltäjän korottaminen lähes puolijumalan asemaan on saanut kaikenmaailman pikkupianistit pyrkimään "autenttisuuteen", eli soittamaan teoksen juuri niin, kuin säveltäjä on tarkoittanut. Tähän kuuluu säveltäjä biografioiden lukeminen ja kysymys "mitä säveltäjä oikeasti tarjkoitti säveltäessään näin". kovimmillaan homma menee siihen, että mietitään "kun säveltäjä xltä oli 0,2 cm lyhyempi keskisormi kuin etusormi, tulee soittajan katkaista sormensa saavuttaakseen autenttisen tulkinnan mahdollisuuden".
 
Popjazzissa taas improvisaatio ja kollektiivinen musisointi on ollut aina merkittävää, mutta 1900-luvulla tälläsen lintukotomaisen "kollektiivisen musisoinnin" ihannointi on taas puolestaan johtanut siihen, että tulkintavapaus on tietyin osin viety lähes liiallisuuksiin (jos näin nyt ylipäätään voi käydä). Ei jazzikaan ole aina ollut improvisaatiota.
 
Eikä tää tietty oo ihan näin mustavalkosta.
 
Joonas.
 
Laitoitkin että se ei oo niin mustavalkoista enkä siihen haluakaan takrtua, ymmärsin kyllä sun tarkoitusperän. Mutta aikanaan esim. Maria Callas takertui ooppera partituureihin ja selvitti jokaisen säveltäen idealla mitä säveltäjä on tarkoittanut ja mitä levytyksestä ja ooppera/konsertti taltioinneista voi päätellä, se oli kaikkea muuta kuin sielutonta. Musta on molemmin hyvä, joko oma ajatus ja tulkinta tai omalla ajatuksella miettien mitä säveltäjä tarkoitti kunhan se ei olisi vain yleisten normien määräämää täytyy tehdä näin koska kaikki muutkin tekee. Olipas sekavaa:)