Klassinen ›

Fougstedtillä on upea sinfonia, joka pyrkii pois tonaalisuudesta ja suosii monumentaalista arkkitehtonista mutta myös polyfoniaan pyrkivää muotokieltä paikka paikoin. Oikein rintaa lämmitti säveltäjän haltioitunut tunneilmaisu, johon ei populaarimpi kansallisromantiikka yllä jotakin Melartinia lukuun ottamatta, joka myös suosii polyfonista tyyliä sinfonioissaan siellä täällä. Sinfonia päättyy voimalliseen ja säteilevään loppunousuun ja kliimaksiin, joka tirskauttaa liikutuksen kyyneleet silmiin.
 
Tosin sellaiseen valon ja rakkauden hengen jumalalliseksi verrattavaan voimaan, jollaista Mozart joskus tarjoilee, eivät nämä meikäläiset säveltäjät luultavasti yllä. Mozart fanien mukaan muut säveltäjät saattavat tavoittaa teoksillaan taivaan, mutta Mozart tulee taivaasta, kirjoittaa Hildesheimer. Näin myös Josef Krips tuumasi.
 
Hurmioitunut ja haltioitunut olen toki ollut musiikkia kuunnellessani muulloinkin, mutta ainut kerta, jolloin todella otaksuin kokeneeni jotakin jumalallista oli se kerta kun koin syvästi valtaisana tunteen palona erään Mozartin pianokonseron syvimmän olemuksen ja siinä mielessä yhtyen täysin möriken ajatuksiin Mozart reseption jumalallisen ihmeen nauttimisesta ja Goldschmittin, taidehistorian professorin käsityksiin Mozartin musiikin jumaluudellisesta ilmestyksestä kuin uskomattoman yhteensattuman kaltaisena ilmiönä. Joten kyllä sitä täällainen tavallinenkin pulliainen saattaa elämässään kokea jotain suurta ja unohtumatonta, vaikka todellisuudessahan mitään jumalia nyt ei tietenkään ole oikeasti olemassa, kuin mielen tuotteena, mutta Mozart vei lähimmäksi tällaista jumalkokemusta kuin mikään naiivi uskonto ikinä kykenisikään. Vain taide voi kohottaa ihmisen jumaluuteen, sanoi itse Beethoven.
 
On kuitenkin todella hieno tunne, että suomestakin sitten loppujen lopuksi löytyy sellaisia aidosti merkittäviä, joskin unohdettuja säveltäjäsuuruuksia, jotka kohoavat kiistämättä kansainväliselle huipputasolle ja ylittävät monien paljon soitetumpien säveltäjien tason, jos vaikka ajatellaan jotain honeggereita, Britteneitä, Milhaudeja ym. jotka eivät pärjää vertailussa edes Fougstedtille emotionaalisella voimalla mitattuna, vaan jäävät kirkkaasti hänen kunnianhimoisesta musiikista jälkeen. Fougstedt murskaa kaikki kilpailijat kyseiseltä aikakaudelta musiikkinsa laadukkuudella. Hänen taiteessaan on voimaa, kirkkautta, suurten muotojen hallintakykyä, rytmistä energiaa, lyyristä tunnelmointia ja polyfonista taitoa. Hänen sinfoniansa todistaa suurten mittojen objektivointikyvystä ja vie meidät niin monien suurten mestarien tavoin maailmaan, jossa emme milloinkaan muista käyneemme, kuten joku on jostain muusta mestarista kirjoittanut ja siteeraan vain hänen sanojaan yhdistämällä ne Fougstedtiin.
 
Kuinka suomi on voinut unohtaa näin loistavan säveltäjäkyvyn, jonka veroista ei musiikin historia toista tunne 1950 luvun molemmin puolin. Vain suomesta voidaan löytää hänen veroisiaan säveltäjiä tuolta periodilta, vaikka ohjelmisto ei tunnetusti suosi heidän säveltaidettaan. Meri sinfoniassakin on voimaa, johon vain harva 1900 luvun säveltäjä yltää, jos kukaan. Myrsky osa tempaa kuulijansa mukaan vastustamattomalla musiikillisen mielikuvituksen pakahduttavalla voimalla, joka ei jätä kylmäksi.

Milloin se soitettiin tai tullaan soittamaan Musiikkitalon konsertissa?

Prophet: Milloin se soitettiin tai tullaan soittamaan Musiikkitalon konsertissa?
 
Se soitettiin edellisen kerran luultavasti niinkin kauan sitten kuin joskus 40-50 lukujen taitteessa. Kunpa ohjelmiston suunnittelu olisikin minun päätettävissä, niin musiikkitalon ohjelmisto muuttuisi kerta heitolla radikaalisti muutenkin suomalaista unohdettua sinfonia-ym, orkesteri-ja kamarimusiikkikirjallisuutta suosivaksi, mutta ohjelmistosta en päätä minä. Mutta jos se minusta olisi kiinni, niin mahdollisimman pian. Olisi jo aika palata vanhaan systeemiin ja korvata tylsänpuoleiset ja kuivakkaat Hindemithit uusasiallisine tyyleineen emotionaalisesti voimallisemmalla Fougstedtilla. Ja mitä suomalaiseen säveltaiteeseen tulee, niin kiistämätön tosiasiahan on se, että musiikkitalossa ei millään muotoa soi paras mahdolli8nrn suomi sinfonia Melartineineen, Aaltosineen ja kumppaneineen, ja josta listasta myös suomen tuotteliain sinfonikkomme EriK fordell puuttuu täysin. Tavaksi on tullut soittaa vain emotionaalisesti köyhää Busonin eurooppalais nuorklassista tyyliä ja klassismia edustavia kansallissäveltäjän sinfonioita, joita ei edes suomen etevimmäksi tituleerattu musiikkikriitikko ei erityisemmin tunnu arvostavan, itsekin niitä joskus soittaneena. mutta sitä ilmeisesti soitetaan mitä on totuttu kuulemaan ja mistä enemmistö pitää, sillä ne ovat myyviä säveltäjiä, jotka tuovat rahaa orkestereille taiteellisen toiminnan ja musisoimisen ylläpitämiseksi. Sanottakoon, että Fougstedtin passacaglia esitettiin taannoin erään tapiolalaisen sinfoniaorkesterin konsertissa kuuluisan kapellimestari nestorin johtamana, ja erään levy yhtiön edustaja oli tutkinut kiinnostuneena Fougstedtin konserttopartituureja josko niitä kannattaisi levyttää ja oletettavasti ylen jakaman tiedon mukaan eräs tunnettu sellisti olisikin jo levyttänyt unohdettuja selloteoksiamme, joiden joukossa mitä suurimmalla todennäköisyydellä on Fougstedtin sellokonserttokin, josta RSO Linnun johdolla on tehnyt myös kantanauhatallenteen Ylelle, joka lienee soinut radiossa vain kerran. Unohdin mainita, että Avanti sodassa konsertissa esitettiin fougstedtin sinfoninen preludi Uhmaaja. Jopa niinkin suuri maestro kuin Lorin Maazel kutsui Sibben esikoissinfoniaa toisen luokan Tsaikovskiksi, mutta muutti mielipidettään säveltäjästä myöhemmin. Tuukkasen sinfonioita toivoisen myös kuulevani enemmän.