Klassinen ›

Kai hyvät ihmiset sentään olitte paikalla kuuntelemassa harvinaislaatuista, mutta sitäkin nautittavampaa Suomen suurelle tuntemattomuudelle ja Toivolle omistettua loistavaa ja ikimuistoista konserttia eilen Tamperetalossa?
 
Ei ikinä kuuna päivänä voisi uskoa, että Suomessa on sävelletty näin hienoa kansainvälisesti ja suurelle yleisölle tuiki tuntemattomaksi jäänyttä kainsainväliset mitat taiteellisesti silti täyttävää musiikkia, kuin mitä Kuulan "Suomen toivon" upeat sävelrunot edustavat omassa lajissaan parhaina näytteine pohjoismaalaisesta, mutta samalla hyvin suomalaiskansallisia tuntoja koskettavassa sävelkielessään, pateettisen romantisina uhkeassa ja tuhdisti sonnutetussa tukevassa soitinasussaan.
 
Varsinkin Orjan pojan rikas orkesteriväripaletti hehkuvissa revontulenväreissään ransakalaista impressonismia lähentelevässä hengessän ja koskettavien yksitytiskohtiensa runsaudessa, tuoden tajuntaan Pohjolan valkeat yöt vuolaan melodisen keksinnän henkeäsalpavassa saatossa, käsittämättömän kukkeina vihannoivien puupuhallinsoojen poeettisena kukkastarhana, sekä vaikuttava dramaattisine baritoni-ja sopraanosooloineen, jotka saivat ihon nousemaan kananlihalle ulottuen sähköistävyydessään aina luihin ja ytimiin saakka.
 
Kantaatin Kuolemattomuuden toivo, uljaasti korkeuksiin kaartuvan loppunousun akaessa tärisin autuaallisesaa hurmiossa tippa linssissä ja jokunen sydämestä lähtenyt bravo-huutokin salista taisi teoksen loputtua kuulua. Teoksista ei puuttunut myöskään Kuulalle hyvin tyypillisiä Sibeliuksen karttamia fugeerattuja myrskyisiä kuoro-ja orkesteriosuuksia vanhojen mestarien hengessä.
 
Toki Sibeliuskin sai osansa Suomen musiikillisena ikonina, Tuonelan Joutsen-tematiikkaan assosioituvan aiheen muunteluna, joka toteutui sanoinkuvaamattoma kauniina sellojen ja viulujen kontrapunktiseti leikkivänä kudoksena ja vuoropuheluna duurin ja mollin välillä häilyvässä tonaliteetissaan Orjan pojassa.
 
Mestarillisesti ja taitehikkaasti käsitelty uskomattoman runollinen puupuhallinlyriikka assosuioitui hetkeksi jopa Haydnin Vuiodenaikojen klassis-romanttiseen maailmaan, sen syksy-tai talviosaan, tuoden elävästi Lapin maisemat mieleen.
 
Teoksia on lupa odottaa saatavan myös levytettynä lähiaikoina orkesterifuugalla ja Impi ja Pajarin pojalla täydennettynä nyt kuultujen merenkylpijäneitojen, kantaatin ja orjan pojan ohella; kiitos mm. Leif Segerstamin uutteran työn partituurien ja käsikirjoitusten virheiden poistamiseksi ja saattamiseksi Kuulan musikillisillle inrtentioille ja ideoille uskolliseen vaivattomasti luettavaan asuun.

Kai hyvät ihmiset sentään olitte paikalla kuuntelemassa harvinaislaatuista, mutta sitäkin nautittavampaa Suomen suurelle tuntemattomuudelle ja Toivolle omistettua loistavaa ja ikimuistoista konserttia eilen Tamperetalossa?
 
Ei ikinä kuuna päivänä voisi uskoa, että Suomessa on sävelletty näin hienoa kansainvälisesti ja suurelle yleisölle tuiki tuntemattomaksi jäänyttä kainsainväliset mitat taiteellisesti silti täyttävää musiikkia, kuin mitä Kuulan "Suomen toivon" upeat sävelrunot edustavat omassa lajissaan parhaina näytteine pohjoismaalaisesta, mutta samalla hyvin suomalaiskansallisia tuntoja koskettavassa sävelkielessään, pateettisen romantisina uhkeassa ja tuhdisti sonnutetussa tukevassa soitinasussaan.
 
Varsinkin Orjan pojan rikas orkesteriväripaletti hehkuvissa revontulenväreissään ransakalaista impressonismia lähentelevässä hengessän ja koskettavien yksitytiskohtiensa runsaudessa, tuoden tajuntaan Pohjolan valkeat yöt vuolaan melodisen keksinnän henkeäsalpavassa saatossa, käsittämättömän kukkeina vihannoivien puupuhallinsoojen poeettisena kukkastarhana, sekä vaikuttava dramaattisine baritoni-ja sopraanosooloineen, jotka saivat ihon nousemaan kananlihalle ulottuen sähköistävyydessään aina luihin ja ytimiin saakka.
 
Kantaatin Kuolemattomuuden toivo, uljaasti korkeuksiin kaartuvan loppunousun akaessa tärisin autuaallisesaa hurmiossa tippa linssissä ja jokunen sydämestä lähtenyt bravo-huutokin salista taisi teoksen loputtua kuulua. Teoksista ei puuttunut myöskään Kuulalle hyvin tyypillisiä Sibeliuksen karttamia fugeerattuja myrskyisiä kuoro-ja orkesteriosuuksia vanhojen mestarien hengessä.
 
Toki Sibeliuskin sai osansa Suomen musiikillisena ikonina, Tuonelan Joutsen-tematiikkaan assosioituvan aiheen muunteluna, joka toteutui sanoinkuvaamattoma kauniina sellojen ja viulujen kontrapunktiseti leikkivänä kudoksena ja vuoropuheluna duurin ja mollin välillä häilyvässä tonaliteetissaan Orjan pojassa.
 
Mestarillisesti ja taitehikkaasti käsitelty uskomattoman runollinen puupuhallinlyriikka assosuioitui hetkeksi jopa Haydnin Vuiodenaikojen klassis-romanttiseen maailmaan, sen syksy-tai talviosaan, tuoden elävästi Lapin maisemat mieleen.
 
Teoksia on lupa odottaa saatavan myös levytettynä lähiaikoina orkesterifuugalla ja Impi ja Pajarin pojalla täydennettynä nyt kuultujen merenkylpijäneitojen, kantaatin ja orjan pojan ohella; kiitos mm. Leif Segerstamin uutteran työn partituurien ja käsikirjoitusten virheiden poistamiseksi ja saattamiseksi Kuulan musikillisillle inrtentioille ja ideoille uskolliseen vaivattomasti luettavaan asuun.
 
Olin kyllä konsertissa. Pidin muista Kuulista paitsi Orjan pojasta. Se oli aivan liian pitkä ja pitkäveteinen.. Ehkä sillä oli osuutta nukahteluuni kun edellisenä yönä tuli nukuttua hurjat 4 tuntia, mutta silti.. Pidin kovasti kahdesta ensimmäisestä teoksesta. Ja Shostan 1. sinfonia kruunasi kyllä koko konsertin!

Olin kyllä konsertissa. Pidin muista Kuulista paitsi Orjan pojasta. Se oli aivan liian pitkä ja pitkäveteinen.. Ehkä sillä oli osuutta nukahteluuni kun edellisenä yönä tuli nukuttua hurjat 4 tuntia, mutta silti.. Pidin kovasti kahdesta ensimmäisestä teoksesta. Ja Shostan 1. sinfonia kruunasi kyllä koko konsertin!
 
Uskomaton väittämä; minäkin myönnän, että piti käydä välillä vessassa, mutta otin korvalappustereot sinnekin mukaan etten menettäisi hetkeäkään tästä suurenmoisen vaikuttavasta orkestrerimaalailusta; ja Juha Uusitalohan oli aivan suurenmoinen laulaessaan vaativan baritono-osan. Shostaa en kiireiltäni edes ehtinyt kuunnella.
 
Kuulan musiikki saattaa melankolissesa pohjavireessä olla liian suuri pala haukuttavaksi Sibeliuksen niin kovin totutun skandinaavisuuden kyllästämään ja läpäisemään ilmaisutaiteeseen verrattuna.
 
Kuula on ehdottomasti kiinnostavin suomalainen säveltäjä, jolla oli musiikillista lahjakkuutta enemmän kuin Robert Schumannilla. Sibelius on menettänyt jo hohtonsa ja uutuden viehätyksensä ainakin minun korvissani. tunnen itseni hölmöki, kun olen hamstrannut hyllyihini niin paljon Sibeliuksen tilapoäisluonteista näytelmä-ynnä balettimusiikkia. On valtava menetys säveltaiteellemnme, jonka tunnen luitani ja ytimiäni myöten, että Kuulalta jäi säveltämättä jo pitkälle suunnitelemansa Karhun peijaat, kokoillan baletti Juhani Ahon tekstiin; kun kapellimestsarintyöt veivät liiaksiu aikaa.
 
Ja sitä paitsi Sibelius itse Kuulan vt sävellyksen opettajana ylisti tämän vasatavalmistunutta 51 minuuttista orkestraalista pianotrioansa, sanomalla;" Hyviä pianisteja on maailmassa kuin kissoja vilkkilässä, muta teidän trionne kaltaisia teoksia vähän". Kuula muuten pyörtyi menettäen tajuntansa viimeistellessään trionsa viimeisiä sivuja, kovan työtahdin takia ja luuli tulevansa työkyvyttömäksi, jopa 22-tuntisten työpäivien sewurauksena!!!!! Stabat materia säveltäessään hänelle tuli niin kova pääkipu, että joutui pitämään kylmää käärettä helpottaakseen oloaan.
 

Kuulan sävellyksissä on usein sellaista elegisyytä, melodista eksperssiivisyyttä ja melankoli-koleerista lunteenlaatua heijastelevaa karakteristiikkaa, jota esim. Sibeliuksella harvemmin tapaa. Tuntuu joskus siltä, kuin Sibelius vaikuttaisi jotenkin joskus esim. 3. sinfoniassa, jossain määrin kevyehköltä ja ilottoman ja kevytmielisen hilpeältä railakkaan hauskuuttavan viihde-ja käyttöohjelmiston tuottajalta.
 
Kuulan taide kun puolestaan on tuota tummutta, synkkyyttä, omituisen surumielisyydenkin siivittämää ahdistuneisuutta, jonhon sisältyy kuitenkin sielulinen puhdistuminen ja täyttymys katharsiksen kokemuksena; jo melko nuorena Kuula sävelsi koskettavan kauniita kappaleita; kuten 21-vuotiaana valmistunut Lyö sydän sekä liediksi että sekakuorolauluksi sovitettuna, joka tuli esittää "kaameasti".
 
Ja pohjimmiltaanhan ne Kuulan hienosti sovittamat kansanrallitkin ovat karakteeriltaan usein huolettoman hyväntuulisia vailla syviä tuntoja; iloosia, kun Kuulan oma kieltämättä tälle maaperälle sukulaisuutensa tunnustama, suomalaisesti värittynyt, mutta aina persoonallisen ja läpensä omaleimainen melodinen ilmaisutyylinsä, sävelkielensä on väkevää ja patouuneita sielunmaisemia heijastelevaa sävelrunoutta pateettisine nousuineen. Tuuli se taivutti koivun larvan, nyt mua vierähän linnasta linnaan, Nils-Eric Fougstedtin orkestroimana.
 
Ja jo varhain hän etsi omaa ilmaisuaan vältellen tavanomisia ratkaisuja murtamalla puhtaan kolmisoinnun muunnesävelillä tai kokeillen polyrytmikkaa triolien avulla, melodian annettaessa tehdä suuriakin hyppyjä.
 
Kuulan tuotannolle, kuten Schubertillekin on tunnusomaista eräs merkillepantavan luonteenomainen piirre:
 
Tuotannon suhteellinen kvalitatiivinen tasasauhtaisuus pienimmistä teoksista suurimpiin teosten ja sävelnäkyjen välillä. olipa kyse sitten suurimnuotoisista ja laajamitaisista sinfonisisyta sävelrunoista tai liedeistä, piano-ja viulukapaleista, jiden tyylillinen kirjo ulottuu kansallisromanttisista pikkukappaleista, Piirileikki, jonka voisi tulkita omalla tavallaan karikatyyriksi Siben salonkikelpoisesta pianotyylistä, ilman syviä vesiä, harmonisesti koksävelasteikkoa selkeään molliin yhdistyneenä käyttäviin impressioistisiin, alitajunnasta kumpuaviin psykogisisoiviin, spiraalimaisiin uni-ja sävelnäkyihin Hitchkockin hengessä, tai orkesterisarjan Sade tai hiidet ne virvoja viritti Edgar Allan poen kauhuromantiikan hengessä, kuten eräs venäläinen arvostelija huomasi.
 
Mutta myös ja ennen muuta laajaan ja karakteereltaan hyvin vaihtelevaan ja moni-ilmeiseen mies-nais-ja sekakuorotuotantoon, monia dramatikaltaan ja lyyriseltä herkkyydeltään vaikuttavia kananlaulusovituksia unohtamatta.
 
Tästä kaikesta vomme päätellä, että kuula oli hyvin monipuolinen säveltäjä, joka taisi paitsi kamarimusiikillisen, ja vokaalisen ilmaisun kaikkine sävyineen koko ilmaisuasteikolla, myös orketraalisten keinovarojen hallinnan,joka osaltaan heijastui kamarimusiikiteoksiin, ja josta lumoutuneena nykysäveltäjämmekin tämän jalanjäljissä kulkevat.
 
Lampaanpolskahan perustunena yleismailmalliseen kansanmelodiaan, La Foliaan, tummaan ja jykevään sointupohjaan verhottuna mollivoittoisena, on Kuulan ainoa variaatiomuoitoinen pianosävellys ja niitä harvoja muunnelmamuodolle pohjautuvia sävellyksiä ylimalkaan, jonka hän ilm. koskaan ilmoille kirvoitti, kansainvälistä kansanlauluperinnettä edustavana, kutenkin aitoa Kula-melankoliaa henkivänä järkyttävä todiste sielullissta kamppailusta. Kaikea muua klui hilpeää kansanmusisointia pelimannihengessä.

Täytyy kyllä todeta, että Megatherium puhuu asiaa tällä kertaa!
 
Kummallista kyllä, Kuulan kamarimusiikki muistuttaa itse asiassa aika paljonkin Schubertin vastaavaa. Piano Trioa en ole kuullut, mutta Stabat mater ja eräät kamarimusiikkiteokset vakuuttivat.
 
Suomalaisista säveltäjäsensaatioista puhuttaessa ei pidä unohtaa 22-vuotiaana kuollutta säveltäjälupaus Ernst Mielckiä (1877-1899), jonka energinen (muistuttaa mendelssohnia) ensimmäinen sinfonia on loistava taidonnäyte nuorelta mieheltä.

Täytyy kyllä todeta, että Megatherium puhuu asiaa tällä kertaa!
 
Kummallista kyllä, Kuulan kamarimusiikki muistuttaa itse asiassa aika paljonkin Schubertin vastaavaa. Piano Trioa en ole kuullut, mutta Stabat mater ja eräät kamarimusiikkiteokset vakuuttivat.
 
Suomalaisista säveltäjäsensaatioista puhuttaessa ei pidä unohtaa 22-vuotiaana kuollutta säveltäjälupaus Ernst Mielckiä (1877-1899), jonka energinen (muistuttaa mendelssohnia) ensimmäinen sinfonia on loistava taidonnäyte nuorelta mieheltä.
 
Ehkä juuri tuota tarkoitin puhuessani Heikki Suolahdesta, ja tämän 16-vuotiaana säveltämästä sinfonia piccolasta.
 
Viulusonaattihan on varsinkin viimeisessä osassaan ylitsepursuavan järkälemäinen teos, ja viulu-piano-sävellykset, Suru, saaden inspiraationsa Edefeltin maalauksesta, Kehtoölaulu, ja notturno, ovat surullisia sävyltään.
 
Kauniita ja kiihkeitä on Lied alolle ja pianoille: kuula itsekin soitti alttoa Schuberetin Forellissa, johti Keskeneräistä ja kuuli Tyttö ja kuoleman kun kammarin ovi oli auki ja hänet palkittiin tällä musiikilla.