Klassinen ›

Miksi kummassa jengi kuolaa Kullervon perään kuin takiaspallot; minulla on ollut kyseisen teoksen digitaaliäänitteinen levytys jo 10-15 vuoden ajan, enkä ole milloinkaan kuunnellut stimulaation puuteessa sitä edes kertaalleen lopuun saakka; palasen sieltä, palasen täältä. Kullervo on paitsi huonoa Sibeliusta 75%, myös huonoa musiikkia ylipäänsä.
 
Teoksessa ei juurikaan ole havaittavissa minkäänlaista temaattista työtä tai aiheiden vakavaa kehittelyä perisaksalaisessa sinfonisessa hengessä, vaan se vtekee pikemminkin hyvin rapsodisen ja improvisatorisen vaikutelman Triadi-luonoksen tapaan, joka sentään on jo mittasuhteiltaankin ekonomisempi.
 
Alinomaa maaneerin tavoin toistuvat huilutrillit alkavat pänniä 4. osassa. Mikäköhän on niidenkin draamallinen funktio? Kuvata kenties Kullervon rekiretkeä?
 
Hiukan liian kaukaa haettu vertaus Bruckneriin ontuukin pahemman kerran, häneltä kun ei juuri ohjelmallisia orkesteriteoksia tunneta. Mahlerin, Tsaikovskin ja Rimskyn tyylipyrkimysten synteesi sopisi paremmin vastamaan Siben tarkoitusperiä aavistelessaan esikuvallisesti venäläisen maalaistanssin aiheita tai sotilassoittokunnan epävireisiä töräytyksiä ja kuin tyhjyydestä kasvavia kirkuvia purkauksia, ja matalien jousisoittimien epämääräistä murinaa kuin koirareessä.
 
Musiikki luon usein staattisen vaikutelman vailla havaittavaa orgaanista kehitysprosessia temaattisen materiaalinsA PUITTEISSA, vaan aiheet seuraavat väljästi toistaan ilman orgaanista yhteenkuuluvuuden logiikkaa.
 
Kullervo edustaakin kansallisromanttisia tyylipyrkimyksiä ja sävelkieltä tyypilisimmillään, rasittavassa ja epäyhtenäisen jankuttavassa motiivisessa toisteisuudessaan. Mitä bruckneriaanisuutta voi muka löytää peräjälkeen halvasti ladotuista kansansävelmien fraaseista, jotka lovat mosaiiikkimaisen vaikutelman. Sinfoninen kehittelytekniikka ei täsä vaiheessa tainnut oikein vielä luontua Sibeliukselta. Tai ei ainkaan ollut tavaramerkki, brändi.

se on sitä "syvällistä" musiikkia, katsos...

se on sitä "syvällistä" musiikkia, katsos...
 
Jaa, missä vaiheessa; se tukan pystyyn nostava; kulervo kalervon poika, hikisukka. äidin mamis. Vitsihän tämä vain.

Itseasiassa ainoa asia, joku mua Kullervossa häritsee on nuoruudenhaparoinnissaan kökkö orkestraatio. Muuten ihan kiva biisi.

Mega se taas ihmettelee, miksi joku tykkää jostakin mistä hän ei. No, ottamatta sadannen kerran kantaa siihen, miksi monet asiat musiikissa ovat makuasioita, tyydyn toteamaan vain, ettei Sibeliuksen tyyli ja taidot luonnollisestikaan olleet kehittyneet huippuunsa niin varhaisella iällä. Kullervo on kuitenkin merkkiteos suomalaisessa musiikinhistoriassa, joten se on varmaan antanut sille vähän ylimääräistäkin nostetta. On siinä silti omat komeat hetkensä ja ainakin jonkinlainen aavistus Sibeliuksen tulevista saavutuksista.
 
Tarkentaisitko vielä, että kuka/ketkä ko. teoksen perään kuolaavat..? Eihän sitä livenä kuule kovinkaan usein.

Malliesimerkki siitä miten musiikkinautinnon voi pilata liialla analyysillä? Go with the flow, sano.

Mega se taas ihmettelee, miksi joku tykkää jostakin mistä hän ei. No, ottamatta sadannen kerran kantaa siihen, miksi monet asiat musiikissa ovat makuasioita, tyydyn toteamaan vain, ettei Sibeliuksen tyyli ja taidot luonnollisestikaan olleet kehittyneet huippuunsa niin varhaisella iällä. Kullervo on kuitenkin merkkiteos suomalaisessa musiikinhistoriassa, joten se on varmaan antanut sille vähän ylimääräistäkin nostetta. On siinä silti omat komeat hetkensä ja ainakin jonkinlainen aavistus Sibeliuksen tulevista saavutuksista.
 
Tarkentaisitko vielä, että kuka/ketkä ko. teoksen perään kuolaavat..? Eihän sitä livenä kuule kovinkaan usein.
 
Annahan kun asiantuntija analysoi missä mättää: kullervo-sinnonia opus 7 on tyystin vaille loogisesti määrätietoista ja pakottavaa eteenpäin pyrkivää dynaamista liikettä ja poljentoa kuin rytmis-metriseltä motoriikaltaan ja muotokielelliseltä struktuuriltaan elävää pulssia kuin aika ajoin enintään harvakseltaan kuten formuloiden aika-ajoissa ikään, taikka havainnollisemmin ei-ruuhka-aikaan ei-taajamissa, vaille horisontaalis-lineaarisia kiintopisteitä musiikillisen partituurin tekstuurissa korkeintaan harvojen, mutten sitäkin epäloogisempien dynaamisten aksenttien muodossa, edustaen teknisellä tasolla kontrapunktin rikkomista.