Klassinen ›

Ei sääntöä ilman poikkeusta; Schubert 19-vuotiaana kirjoittamissa viulusonatiineissaan, pitäisi sanoa pianosonaateissaan, taustalla häämöttävine Mozart-vaikutteineen ja melodisine muistumine mm. käyrätorvikonserton KV 447 romanssi, viulusonaatit KV 296 ja KV 526, useimmiten hitaiden osien pää-ja sivuaiheisiin liittyen , joskus finaaleissakin, jossa saatetaan eksyä Bachille tunnusomaisiin vanhahtaviin tyylikeinoihin barokin kontrapunktisen äänenkuljtuksen hengessä ( a-mollin D 385 finaalin sekvenssit), on epäilemättä tietty harjoitustyön leima ja makuaistimus kuulohermojen reseptorien alueella tuntuvilla, jonkinlaisena päänavauksena uutteen sävellysmuotoon, jossa pianolla on selkeästi dominoiva rooli, kun viulun stemmma on vielä tähän nähden alisteisessa asemassa, elämättä edellisen kanssa yhdessä rinnatusten kamarimusiikillisesti tyypillisessä ideaalissa vuorovaikutuksessa, symbioosissa ja balanssissa tasavertaisina seurustelukumppaneina ja kollektiivina, ilmentymättä täysipainoisen musiikillisen dialogin muodossa musiikillisessa kudoksessa, kun viulu lähinnä vain säestää, tukee, kaksintaa ja täydentää piano-osuutta painopisteen ollessa klaveerissa Mozartin varhaissonaattien esilukvan mukaisesti ilman suurta itsenäistä roolia siis.

Wau! Toi on siis yks lause!!

Wau! Toi on siis yks lause!!
 
Katsopas, en huomannutkaan, mitä viikonloppuna papyrukselle raapustelin; kiitän huomionosoituksistanne, mitä muotoon, ei niinkään aiheeseen tai siältöön tulee.

Varmaankin Schubert koki olevansa hengenheimolainen Beethovenin kanssa, jonka viulusonaateissa piano on erityisen dominoiva.

Varmaankin Schubert koki olevansa hengenheimolainen Beethovenin kanssa, jonka viulusonaateissa piano on erityisen dominoiva.
 
Minä kun olen kuullut, että on ikään kuin hän näitä sonatiinejaan säveltäessään ei olisi milloinkaan kuullut puhuttavankaan Beethovenista, ja tuo a-moli sonaatti on erityisen kiinnostava sekä sisällöltään, siis musiikilliselta materiaaliltaan, että omintakeiselta muodoltaan. Mozartin KV 296 hidasta osaa muistuttavana, peräisin muuten J. C. Bachilta, on ainoa kauneusvirhe ja latteus pilatessaan päaiheen tunnelmaa hitaassa osassa häiritsemättä kokonaisvaikutelmaa, romanttisten syvien vesien ja ihtohimojen kielillä puhumista.

Minä kun olen kuullut, että on ikään kuin hän näitä sonatiinejaan säveltäessään ei olisi milloinkaan kuullut puhuttavankaan Beethovenista,
 
No, lähinnä nyt halusin tuoda esille, että klassisen ajan sonaatit (ja sonatiinit) viululle ja pianolle olivat usein enemminkin sonaatteja pianolle ja viululle. Tällaisia ovat niin Mozartin, Beethovenin, Schubertin kuin monen muunkin säveltäjän sonaatit.

Kamarimusiikki tuohon aikaan ei ollut konserttimusiikkia, vaan musiikkia jota soitettiin kodeissa. Rikkaiden perheiden vaimot ja tyttäret soittivat ja ehkä esittivät sitten kun tuli vieraita. Nämä Schubertin, Mozartin ja Beethovenin sonaatit ja sonatiinit olivat siis oikeastaan "käyttömusiikkia". Tällaiselle kamarimusiikille oli yleensä tyypillistä juuri se, että piano oli sävellyksen pääosassa.

Eikös se Schubertkin tehnyt osittain elantonsa soittamalla ystävilleen ,säveltämäänsä musiikkia. vai muistanko ihan väärin..

Tuon "virkkeen" perusteella jäi taas vähän epäselvä käsitys siitä, mihin tässä varsinaisesti pitäisi ottaa kantaa. Schubertin viulutuotantoa en A-duurirondoa lukuunottamatta juuri tunne, mutta tuli mieleen että monilla säveltäjillä, joiden oma soitin on piano, tahtoo tuo duosonaattituotanto olla ylipäätään melko lailla pianon dominoimaa. Esim. sellosonaattikirjallisuudessa tällaisia ovat Beethovenin lisäksi mm. Chopinin, Rahmaninovin, Griegin ja Dohnanyin sonaatit. Se ei tietysti automaattisesti tarkoita, että soolostemma olisi jotenkin köyhä. Kuitenkin oma kokemukseni on se, että Beethoven on näistä parhaiten onnistunut asettamaan sellon ja pianon tasavertaisiksi kamarimusiikkikumppaneiksi.
 
E: Olisikin mielenkiintoista kuulla muiden, esim. viulistien näkemyksiä aiheesta, siis viulusonaattien osalta. Ja muidenkin soittimien.

mä näin tämän tismalleen saman jutun YLE:n foorumilla.
 
miksi M puhuu pelkästään romantiikan ja klassisen ajan säveltäjistä? aivan kuin musiikkia ei sen jälkeen olisi sävelletty lainkaan.
 
toki mozart, beethoven ja schubert ovat kaikki upeita säveltäjiä, mutta ne kuuluvat menneeseen ja sinne ne myös kuuluvat. mitä sitä menneessä täysin vellomaan?
 
jos nykymusiikki on kaikki brutaalia (ilmeisesti myös esim. ravel?) paskaa, niin sävellä sitten itse sitä ihmeellisen lumoutunutta ja haltioitunutta, sydänverellä kirjoitettua elämäntuskaa vai mitälie ja tuo sellaista musiikkia sitten nykyaikaan.
 
musiikin täytyy seurata yhteiskuntaa ja kulttuuria ja sen taiteellinen vetovoima piilee nimenomaan TÄSSÄ hetkessä.

Eikös se Schubertkin tehnyt osittain elantonsa soittamalla ystävilleen ,säveltämäänsä musiikkia. vai muistanko ihan väärin..
 
On hyvin valitettavaa, että hänen ensimmäinen maksusta säveltämänsä suurenmopinen teos, kuorokantaatti Prometheus D 364, josta hän laati myös pianosäestyksellisenversion on aikojen saatossa joutunut kadonneiden listalle; teos sisälsi mm. 4 vaikuttavaa kuoro-osaa. Muutenhan ne olivat lähinnä ystävänpalveluksia voisiko sanoa ruokapalkalla veljelleen Ferdinandile toimittamia messuja myöten, joita ei aina edes esitetty.

Tuon "virkkeen" perusteella jäi taas vähän epäselvä käsitys siitä, mihin tässä varsinaisesti pitäisi ottaa kantaa. Schubertin viulutuotantoa en A-duurirondoa lukuunottamatta juuri tunne, mutta tuli mieleen että monilla säveltäjillä, joiden oma soitin on piano, tahtoo tuo duosonaattituotanto olla ylipäätään melko lailla pianon dominoimaa. Esim. sellosonaattikirjallisuudessa tällaisia ovat Beethovenin lisäksi mm. Chopinin, Rahmaninovin, Griegin ja Dohnanyin sonaatit. Se ei tietysti automaattisesti tarkoita, että soolostemma olisi jotenkin köyhä. Kuitenkin oma kokemukseni on se, että Beethoven on näistä parhaiten onnistunut asettamaan sellon ja pianon tasavertaisiksi kamarimusiikkikumppaneiksi.
 
E: Olisikin mielenkiintoista kuulla muiden, esim. viulistien näkemyksiä aiheesta, siis viulusonaattien osalta. Ja muidenkin soittimien.
 
Hetkinen: Mikä on A-duuri rondo? Viulusonaatistako A-duuri D 574? onhan hänellä näitä ihanaisia aiemmin esille tuomiani ländlereitä viululle ja duosellaiselle; mm. vier komische ländler D 354. Soolostemmaltaan melko virtuoosisia ovat yllättävän hienot Konzertstücke-nimiset kipaleet viululle ja orkesterille, joita en aiemmin voinut sietää; omaa tyhmyyttäni; rondo A-duuri D 438 ja D 345; jumankauta; fenomenaalinen muisti. Kerran kuullessani jo hyvin tuntemani rondon klassiselta kanavalta, se vaikutti miltei sähärin tavoin lumotessaan lähes silmänräpäyksessä kauneudellaan uumoiltuani aluksi hetkisen säveltäjän identiteettiä. Kideon Greamerin tulkinnat Europpalaisen kamariorkesterin kanssa ovat ihan laatuun käypiä; muutamat jousille sovitetut tanssit eivätkä ehkä täytä aivan odotuksia, mutta palkitsevat kärsivällisen tutustumisen vaivan monivivahteisuudellaan vetämättä kuitenkaan vertoja lukemattomille täysin tuntemattomille klaveeritansseille.

Hetkinen: Mikä on A-duuri rondo? Viulusonaatistako A-duuri D 574?
 
Ei kun joku ihan itsenäinen teos se oli, en muista mitään luettelonumeroita. Sooloviululle ja jousikvartetille/jousiorkesterille se joka tapauksessa oli.

Ei kun joku ihan itsenäinen teos se oli, en muista mitään luettelonumeroita. Sooloviululle ja jousikvartetille/jousiorkesterille se joka tapauksessa oli.
 
Kyse on siis kauniista Adagiosta ja hiukkasen hilpeämmästä rondosta A-duuri D 438 jousille ja viululle ilman trumpetteja ja patarumpuja, jotka esiintyvät sen sisarteoksessa D 345; tyyliltään sijoittuvat aika lähelle Mozartin taidetta. Virtuoosisia ovat kokonaisuutena niinikään upeat Rondo Brillante h-molli Valeri Afanassievin Ja Gidon Kremerin tulkintana sekä Fantasia C-duuri D 934, pohjautuen muunnelmissaan Sei mir Gegrüst-laulun melodiaan. Radu Lupu ja Szimon Goldbergin levyttämänä äänitysei ole aivan samaa luokkaa. Kaikkein kuuluisin viulusävellys Schubertilta on eittämättömän epäilemättä Pooneesi viululle ja orkestrille D 580, jota mahdollisesti Weberkin sai inspiraation Taika-ampuja-oopperan erääseen sopraanoariaansa.