Klassinen ›

Eli löytyykö joukosta kuinka paljon ihmisiä jotka reenaavat aktiivisesti sekä klassista musiikkia että pop/rock/heavy -osastoa? Etenkin laulajia?
Kuinka motivaation saisi molempiin säilytettyä? Olin ennen lähinnä kiinnostunut bändissä laulamisesta ja klassisen laulun opiskelu lähinnä palveli tätä puolta. Välillä yritin panostaa kaikkeen 100%sesti, mutta nyt osat ovat kääntymässä toisin päin ja olen huomannut alkaneeni "hankalaksi" bändireeneissä. Tykkään kyllä bänditouhusta edelleen todella paljon enkä voisi kuvitella lopettavani sitä kokonaan, mutta jostain syystä huomaan kaikki pienet virheet ja takerrun niihin todella helposti, sekä omalla että muiden soittajien kohdalla. Luulen että tämä johtuu klassisen puolen pilkun viilauksesta, oon vaan tuonu sen bändipuolellekin.
 
Mitä tässä nyt? Onko asennoituminen nyt oikea vai oliko se sitä ennen? Kokemuksia? Pelkään että hermostutan vielä bändikaverit tätä menoa. Laulunopettajalla ei liene valittamista.

Minäminä!
Tulin just kitara tunnilta (klassinen)...
Ja ostin just uuden vahvistimen sähkikseen että voin hevitilutella! Siis molempi tyyli on plakkarissa..
Edit: ennen ei ollut motivaatiota soitella sähkistä kun oli paskat kamat ,mutta kyllä nyt kelpaa.. ja ennen ei ollut motivaatiota soitella klasaria kun en ollut missään opiskelemassa, mutta kyllä nyt kelpaa!
 
Otsikkoa en ymmårtanyt..

minä.
 
mulla on aina ollut vaikea sovittaa niitä yhteen.
 
jos soitat rock- bändissä ja sanot opiskelevasi musiikin teoriaa ja sävellystä, niin sua pidetään "snobina", joka ikisestä asiasta mistä huomautat.
 
toisaalta sitten mä en ole uskaltanut vieläkään myöntää mun sävellyksen opettajalle, että pidän "punkista" (vähän eri määritelmä mulla, kuin suurimmalla osalla). hullunahan minua pidettäisiin.

jos soitat rock- bändissä ja sanot opiskelevasi musiikin teoriaa ja sävellystä, niin sua pidetään "snobina", joka ikisestä asiasta mistä huomautat.
 
Just tätä tarkotan. Klassisella puolella osaamista on hyvä olla paperilla jotta pystyy "todistelemaan", kun taas rokkipuolella on parempi välillä vaan pitää päänsä kiinni tai todeta jotain tyyliin "joku tässä nyt mättää, en kyllä tiedä mikä", vaikka hyvin tietäisi. Sairasta.
 
Otsikolla tarkoitan lähinnä sitä, että pitäisikö rokkipuolella asettaa erilaiset tavoitteet kuin klassisella, koska "pikkuasioihin" takertuminen ei ole suotavaa. Pitäisikö motivaatio tulla eri asioista eri tyyleissä? Klasarissa voidaan hioa yhtä biisiä kuukausitolkulla koska tyydyttävä lopputulos ei riitä. Rokkipuolella biisi saatetaan hylätä jos se ei ala sujumaan parien reenien jälkeen tai sitten virheet vain hyväksytään, eikä niistä välitetä.
 
Taidan ilmaista itseäni vähän sekavasti välillä. Mutta löytyihän tuota ymmärrystä jo hieman, kiitos...

Mulla on 11 vuotta klasaripuolen musiikkiopintoja takana ensin viululla ja sitten kitaralla. Nykyään on pääsoittimena pop/jazz-kitara. Parissa bändissä olen laulanut ja nykyään soitan koskettimia yhdessä mättöorkesterissa. Sen on ainakin joutunut huomaamaan että bändihommissa porukka pitää teoriahomona jos edes jotain ehdottaa :). Mutta siihen nyt on jo tottunut. Toinen valitettava juttu on että kaikkeen ei vain ehdi panostaa kunnolla vaan jostain on jätettävä pois.

Just tätä tarkotan. Klassisella puolella osaamista on hyvä olla paperilla jotta pystyy "todistelemaan", kun taas rokkipuolella on parempi välillä vaan pitää päänsä kiinni tai todeta jotain tyyliin "joku tässä nyt mättää, en kyllä tiedä mikä", vaikka hyvin tietäisi. Sairasta.
 
Otsikolla tarkoitan lähinnä sitä, että pitäisikö rokkipuolella asettaa erilaiset tavoitteet kuin klassisella, koska "pikkuasioihin" takertuminen ei ole suotavaa. Pitäisikö motivaatio tulla eri asioista eri tyyleissä? Klasarissa voidaan hioa yhtä biisiä kuukausitolkulla koska tyydyttävä lopputulos ei riitä. Rokkipuolella biisi saatetaan hylätä jos se ei ala sujumaan parien reenien jälkeen tai sitten virheet vain hyväksytään, eikä niistä välitetä.
 
Taidan ilmaista itseäni vähän sekavasti välillä. Mutta löytyihän tuota ymmärrystä jo hieman, kiitos...
 
ymmärrän mitä tarkoitat ja vastaus on: ei.
 
rock on musaa siinä missä mikä tahansa muukin ja mikset siis saisi olla aivan yhtä kriittinen myös rockin suhteen?
 
toisaalta mun mielestä rockissa on esteettisessä mielessä eroa siinä, että joskus "sinnepäin" soittaminen on tehokeino, jos halutaan räkäsemmän kuuloista. monet kitaristithan just pitää sitä tyylikeinona, että ei soita juuri prikulleen "oikein", eli se on harkittua.
 
yleensä se on kuitenkin vain laiskuudesta kiinni.

Klassista pianoa on tullut jotakuinkin 11 vuotta klahnutettua, pakko kyllä myöntää, ettei se juurikaan ole palvellut minua bändisoiton kannalta. Tottahan toki sitä pystyy vetämään teknisempiä juttuja(näitä oikeestaan vaan sooloissa, joita on kuitenkin aika harvoin), soittotuntuma ja käden asento on jo selkäytimessä(mutta entäs sitten kun soitetaan "leibpäkkiä", pakko nostaa rannetta että tulloo riittävästi räkää soittoon), mutta varsinaisen säestyksen, soinnut ja laitteiden kanssa pelaamisen olen saanut opetella täysin itse. Onneksi minulla nuo bänditouhut alkoivat tosissaan vasta viitisen vuotta sitten, jolloin oli jo oppinut ymmärtämään, miten siistiä musiikkia klassinen onkaan, ettei motivaatio sen soittamiseen täysin hävinnyt.
 
Kyllä minua ainakin motivoivat täysin eri seikat bändi- ja klassiseen soittoon. Klassinen pianonsoitto on käytännössä katsoen yksin soittamista, jolloin voi olla juuri niin taiteellinen ja perfektionisti kuin haluaa, sekä kurinalainen mutta toisaalta taas säilyttää kaiken määräämisvallan itsellään. Bändisoitossa taas siitä yhteissoitosta, että kaikki soi hyvin yhdessä, saa välistä mielettömiä kiksejä, mukaanlukien ehkä pieni ripaus semmoista rokkikukkoilua.
 
Bändisoitossa soittoseura vaikuttaa tietenkin paljon. Ei niinkään soittajien väliset taitoerot(itse olen saanut oppia aika nöyräksi...) vaan ihan henkilökemiat. Eihän siitä mitään tule, jos lähtökohtana ei ole se, että "tämä on mukavaa. Haluan tehdä tätä juuri tällä porukalla."
 
Ketjun sekavuusennätys :) ?

Eihän tämä vielä ole edes sekavaa, on tämä ainakin pysynyt asiassa, mikä ikinä se nyt sitten yksiselitteisesti onkaan. :)
 
Olen sinänsä samaa mieltä, että bändin jäsenten taidoissa voi olla jossain määrin eroja sen juuri haittaamatta menoa, mutta motivaation pitäisi mielestäni olla ainakin suurinpiirtein samaa tasoa kaikilla.
Joku solmu tässä kuitenkin on. Kumpaakaan harrastusta en jättäisi, mutta jompikumpi tuntuu aina keulivan toisen kustannuksella. Kuuluuko se asiaan vai kuuluisiko hommat pitää jotenkin erillään? Aina on kuitenkin valittava kummalle uhraisi milloinkin aikansa. Kun valitsee toisen, toinen kärsii.
 
...aargh....

Olen sinänsä samaa mieltä, että bändin jäsenten taidoissa voi olla jossain määrin eroja sen juuri haittaamatta menoa, mutta motivaation pitäisi mielestäni olla ainakin suurinpiirtein samaa tasoa kaikilla.
Joku solmu tässä kuitenkin on. Kumpaakaan harrastusta en jättäisi, mutta jompikumpi tuntuu aina keulivan toisen kustannuksella. Kuuluuko se asiaan vai kuuluisiko hommat pitää jotenkin erillään? Aina on kuitenkin valittava kummalle uhraisi milloinkin aikansa. Kun valitsee toisen, toinen kärsii.
 
olen samaa mieltä siitä mitä sanoit motivaatiosta. se on mielestäni se kaikkein tärkein seikka; kaikilla yhtä kovat tavoitteeit.
 
sellaista se on aina elämä; tasapainoilua. mä olen pohtinut noita samoja juttuja myös ja musta tuntuu, että sitä voi järkeillä vaikka kuinka paljon (ja pitääkin), mutta loppujen lopuksi kun kaikki järkeistelyt on tehty, jää jäljelle vaan perstuntuma. sen mukaan ne päätökset loppujen lopuksi tehdään.

Asiaahan pojat lätisee. Kyllä se motivaatio on tärkeä, mutta sen verran täytyy sanoa, että bändin soittajien täytyy olla omassa soittimessaan parempia kuin muiden. Eli Kitaristi ei saa olla parempi rumpali kuin bändin rumpali jne...Sehän olisi melko perseestä.

Asiaahan pojat lätisee. Kyllä se motivaatio on tärkeä, mutta sen verran täytyy sanoa, että bändin soittajien täytyy olla omassa soittimessaan parempia kuin muiden. Eli Kitaristi ei saa olla parempi rumpali kuin bändin rumpali jne...Sehän olisi melko perseestä.
 
mun mielestä kenenkään ei tarvitse olla mikään virtuoosi muuten kuin, että osaavat soittaa omat juttunsa.
 
yleensähän se menee väkisinkin niin, että biisintekijän on pakko tinkiä soittotaidoista. ainakin minun kohdallani, joka kyllä harmittaa kovasti. mä en kertakaikkiaan pysty panostamaan tekniikkaan niin paljon kun haluaisin, kun säveltäminen, teorian opettelu jne. vie niin paljon aikaa. mut onhan tässä vielä toisaalta vaikka kuin paljon aikaa tulla vaikka miten kovaksi kitaristiksi...

Asiaahan pojat lätisee. Kyllä se motivaatio on tärkeä, mutta sen verran täytyy sanoa, että bändin soittajien täytyy olla omassa soittimessaan parempia kuin muiden. Eli Kitaristi ei saa olla parempi rumpali kuin bändin rumpali jne...Sehän olisi melko perseestä.
 
Vai POJAT...;P
 
Kyllähän se kieltämättä voi häiritä jos ei ole paras omassa lajissaan... Paremman on helppo mussuttaa jos tökkii. Toisaalta mä valitan kaikille jos tökkii vaikka osaan ainoastaan laulaa ja soittaa vähän koskettimia. Voi kuulostaa aika kukkoilulta, mutta välillä tuntuu ettei kukaan kuuntele kokonaisuutta ja silloin on tehtävä se itse. Toisaalta laulajan on helpoin kytätä muiden virheitä etenkin instrumentaalikohdissa.
 
Pitäisikö lopettaa mussuttaminen, yllyttää muutkin mussuttamaan vai jatkaa samaa rataa kuin ennenkin kunnes jollakin menee hermot?;)

Itse soitan selloa ja sähköbassoa. Sähköbassolla tulee pääosin soitettua metallia kasarihevistä viikinkimetalliin (mutta myös vähän klassista). Motivaation säilytys onnistuu mielestäni hyvin jos ei ala panostaa kevyeen musiikkiin liikaa.
Minulla on myös sama ongelma että heti jos joku kavereistani tekee virheen niin siitä meinaa sanoa lähes automaationa. Onneksi suurinosa kavereistani ei vittuunnu tästä.
Etnopojun viimeksi sanomaan juttuun sanoisin että vain klassisessa musiikissa tarvitsee biisien tekoon hyviä teoriataitoja. Itse olen opiskellut 9 vuotta teoriaa ja kaverini (joka on soittanut vähän päälle vuoden sähkökitaraa) tekee parempia metallibiisejä kun minä.

Etnopojun viimeksi sanomaan juttuun sanoisin että vain klassisessa musiikissa tarvitsee biisien tekoon hyviä teoriataitoja. Itse olen opiskellut 9 vuotta teoriaa ja kaverini (joka on soittanut vähän päälle vuoden sähkökitaraa) tekee parempia metallibiisejä kun minä.
 
niin, no on sillä sinun kaverillasi todennäköisesti teoriataitoja hyvinkin paljon, muttei verbalisoituja. mikään ei synny yksinään ilman ajatusta. kyllä mäkin tunnen pirun kovan jätkän, joka ei osaa lukea nuotteja lainkaan, mutta kyllä se vaan teoriaa paukuttaa.
 
viihdemusiikki on terminä täysin perseestä. millä lailla joku mozartin taikahuilu EI ole viihdettä? kaikki puhuu aina viihdemusiikki kontra vakavamusiikki, joka on täyttä hölyn pölyä, koska sinne viihdemusiikkiin tungetaan aina kaikki, joka ei noudata taide-instituutioiden virallisia höpön löpö "normeja". miksi kaikki aina ottaa itsestään selvyytenä sen, et "joo, no se nyt on VAAN kevyttä musiikkia" aivan kuin se tarkoittaisi samaa kuin "no joo, kyllähän sitä paskaakin voi välillä kuunnella".
 
minne jonkun ennio morriconen sitten tunkisi? joo, kyllähän sen musiikkia käytetään elokuvissa ja niitä on mukava laulaa ja ne on tarttuvia, mutta kappas niin on muuten mozartia ja herra schubertiakin. morriconella on kova teoriatietämys siinä missä kenellä tahansa "vakavan" musiikin säveltäjälläkin. harri vuorikin sanoi, että ennio morriconen biisejä pitäisi käydä läpi orkestraatio- opetuksen yhteydessä.
 
ihmiset tyytyy liian vähään.

Eli löytyykö joukosta kuinka paljon ihmisiä jotka reenaavat aktiivisesti sekä klassista musiikkia että pop/rock/heavy -osastoa?
 
Kyllä muhun toi klassinen puoli uppoaa ihan yhtälailla kun hevikin. Kyllä sitä jonkun verran tulee bluesiakin soiteltua ja koulun bändin kanssa soitellaan noita pop kappaleita.

En ymmärrä miksi väki sanoo että tarvitsee Teoriaa säveltämiseen. Väittäisin että enemmän tarvitsee korvaa. Eli ok, minulla on tässä E molli, tiedän miltä mikäkin sointu kuulostaa sen jälkeen, sitten väntelen ja kääntelen. Toki jotain pikku perustietoa on hyvä olla. Riippuu tietysti (vähän) mitä säveltää.

Riippuu tietysti (paljon) mitä säveltää.
 
Toki poppirallin (mitenkään väheksymättä sen arvoa) voi säveltää tuntematta soinnutuksen perusteita, mutta yritä säveltää sonaatti tuntematta sonaattimuotoa.

miksi kaikki aina ottaa itsestään selvyytenä sen, et "joo, no se nyt on VAAN kevyttä musiikkia" aivan kuin se tarkoittaisi samaa kuin "no joo, kyllähän sitä paskaakin voi välillä kuunnella".
 
Yleistäminen on todellakin hedelmällinen tapa käydä keskustelua.
 
Kukaan tuntemistani klasarimuusikoista ei käytä "vakava" musiikki -termiä, koska se todellakin ontuu ja pahasti. Kieltämättä olen itsekin saanut joskus aikanaan kieroja katseita osakseni klasaripiireissä mainitessani kuuntelevani ja joskus jopa soittavani raskasta rockia, mutta lähestulkoon ainoastaan kaikkein konservatiivisinta vanhaa polvea edustavien eläkeiässä olevien himogenrepoliisien toimesta. Nykyään ei enää juuri karsasteta monipuolista musiikkimakua tai osaamista klasaripuolellakaan. Ainakaan itse en törmää sellaiseen.

Yleistäminen on todellakin hedelmällinen tapa käydä keskustelua.
 
Kukaan tuntemistani klasarimuusikoista ei käytä "vakava" musiikki -termiä, koska se todellakin ontuu ja pahasti. Kieltämättä olen itsekin saanut joskus aikanaan kieroja katseita osakseni klasaripiireissä mainitessani kuuntelevani ja joskus jopa soittavani raskasta rockia, mutta lähestulkoon ainoastaan kaikkein konservatiivisinta vanhaa polvea edustavien eläkeiässä olevien himogenrepoliisien toimesta. Nykyään ei enää juuri karsasteta monipuolista musiikkimakua tai osaamista klasaripuolellakaan. Ainakaan itse en törmää sellaiseen.
 
Nykyisin on ainakin meidän musiikkiopistolla (painoitan todella, että meidän musiikkiopistolla) outoa, jos joku kuuntelee pelkkää klassista tai pitää kenraalibassotunneista (henkilökohtaista tilitystä, eh).

Yleistäminen on todellakin hedelmällinen tapa käydä keskustelua.
 
Kukaan tuntemistani klasarimuusikoista ei käytä "vakava" musiikki -termiä, koska se todellakin ontuu ja pahasti. Kieltämättä olen itsekin saanut joskus aikanaan kieroja katseita osakseni klasaripiireissä mainitessani kuuntelevani ja joskus jopa soittavani raskasta rockia, mutta lähestulkoon ainoastaan kaikkein konservatiivisinta vanhaa polvea edustavien eläkeiässä olevien himogenrepoliisien toimesta. Nykyään ei enää juuri karsasteta monipuolista musiikkimakua tai osaamista klasaripuolellakaan. Ainakaan itse en törmää sellaiseen.
 
no, mä kyllä törmään tuohon kevyt vs. vakava dialektiikkaan koko ajan ja vaikka samaan hengen vetoon todetaan, että kevyessä musiikissa ei ole mitään "pahaa" tai "huonoa", niin ylipäätään minusta on täysin vanhentunutta puhua jostain kevyestä tai viihteellisestä kontra vakava ja syvällinen.
 
mä väitän, että jokaisen genren edustaja kokee nimenomaan sen oman soittamansa musiikin kaikkein "syvällisimpänä" musiikkina, joten määritteenä kevyt vs. vakava heijastaa jotain arvoja, joilla ei enää tässä relativistisessa maailmassa ole mitään merkitystä eikä se siis kommunikoi mitään, paitsi jonkun korottamista toisen yläpuolelle (eli vanhoja arvoja).
 
mun mielestä koko asettelusta pitäisi luopua kokonaan ja kehittää erilainen terminologia kuvaamaan esim. elokuvamusiikkia ja länsimaista taidemusiikkia. mun mielestä on osuvaa puhua konserttimusiikista (entinen "vakava" musiikki), koska se kertoo ainoastaan musiikin käyttöyhteyden ja on siis mielestäni kuvaava.