Klassinen ›

Nyt on tullut kahlattua se Tuukkasen Merisinfonia läpi muutamaan kertaan ja mielipide alkaa olla valmis. Jos lyhyesti sanoo, niin ei tämän nyt aivan ole sen tyylistä klasaria, joka itseä puhuttelee. Minusta, siis oma sivistymätön ja asiaan perehtymätön mielipide on, että Tuukkanen näyttää tehneen eräänlaisen sinfoniaorkesterin rajoja esittelevän teoksen ja verhoilee sen sitten mielestään jonkinlaiseen kuvaelmaan merestä eri muodoissaan. Jos siinä on musiikillista substanssia, niin näiden puolenkymmenen kuuntelukerran jälkeen se jää ainakin itselle tavoittamattomiin. Hieno ja merkittävä teos varmasti niille, jotka tykkäävät tällaisesta taidemusiikin hevi osastosta ja suomalaisena, varmasti merkittävänäkin säveltäjänä, tutustumisen arvoinen. Ainakin yleissivistyksen nimissä, jos ei muuten.
 
Olen aistinut, että oma musiikillinen suuntaus on eri alueille kuin esimerkiksi nimimerkki Megan tällä saitilla ja siksi (-kin) Tuukkaseen tutustuminen on jäänyt ja jäänyt. Siihen nyt käytetty aika ei varmastikaan silti ollut täysin hukkaan heitettyä. Voi sanoa tuntevansa Tuukkasta nyt ainakin hänen yhden merkittävän teoksensa verran.
 
Itseä puhuttelee enemmän musiikillinen sisältö. Esimerkkinä voisi mainita vaikka J.S.Bach Concerto no.1 in D Minor BWV 1052 ja erityisesti sen keskimmäinen Adagio osa. En tiedä kuinka monta kertaa ja -vuotta sitä täytyisi kuunnella, ennen kuin sen terä tylsyisi. Nytkin, vuosia vuosia sitä kuunnelleena tuppaa silmät kostumaan, kun pianon oikean käden ensimmäiset sävelet nousevat kuuluviin.
 
Hiljentykää, lapset, suuren taiteen äärelle. Ei voluumilla vaan sävellyksen substanssilla https://www.youtube.com/watch?v=osg_WmeLxQk&t=490s

Meri sinfonia ei ole vaikka jonkin Sibeliuksen Historiallisten kuvien tyyppinen erillisistä ja vain löyhästi toisiinsa liittyvistä osista rakentuva kuvaelmasarja.
 
Klassisromanttista ja postromanttista sinfoniatyyppiä edustavana, joskin ohjelmallisena orkesteriteoksena, jossa kulkee impressionististen vaikutteiden lisäksi myös selvä kansallisromanttinenkin juonne, se perustuu klassisiin muotorakenteisiin muotosuunnittelultaan.
 
Sonaattimuodon ääriviivat häämöttävät avausosan taustalla, mutta persoonallisen omintakeisesti toteutettuna ja osat saattavat liittyä myös tauotta toisiinsa viimeisten osien osalta muistaakseni, mm. Myrsky osan johtaessa suoraan apoteoosimaiseen epilogiin.
 
Sinfonian musiikki on tuottanut minulle vahvoja elämyksiä sitä jopa ainakin sata kertaa kuunneltuani.
 
En ole nyt kuunnellut Tuukkasta vähään aikaan ja vaikka minua puhuttelee hyvin monentyyppinen musiikki, kuuluu tämäkin teos niihin joihin ei milloinkaan kyllästy.
 
Tuukkasen sinfonian alkuosaan sisältyy säveltäjän kirjoittama merenkulusta kertova teksti muiden oikeiden runoilijoiden kieltäydyttyä tehtävästä kun säveltäjä tarjosi sitä heille, mutta muissa vain sanatonta laulua sisältävissä osissa ei viitata mereen verbaalisesti, mutta musiikki kertoo omalla tavallaan sävelin tapahtumista mereen liittyvine assosiaatioineen, joita musiikin kuvailevan ohjelmallinen luonne kuulijassa synnyttää ja hän saattaa kokea katharsiksen.
 
Mutta kiitokset kuitenkin, että vaivauduit kuuntelemaan teoksen.