Klassinen ›

Mitkä suomessa sävelletyistä pianokonsertoista ovat ne kaikkein merkittävimmät?
 
Vaikuttavista suomessa sävelletyistä pianokonsertoista muistuu mieleen Lingon, Palmgrenin, Fougstedtin, Törnen, Klamin ja Leiviskän pianokonsertot. Ikosellakin lienee sävellysluettelossaan kyseisen lajityypin teos. Unohdin, että myös Aaltonen on rikastuttanut pianokonserttokirjallisuutta kyseisen lajityypin merkittävillä teoksilla, kuten myös Fordell, Merikanto, Englund ja Meriläinen.

Kovin hyvin ei suomalaisia pianokonserttoja taideta tuntea vaikea sanoa mikä tai mitkä olisivat merkittävimpiä. Englundin nro 1:stä olen aina tykännyt. Samoin Aarre Merikannon nro 3 tuli tutuksi opiskeluaikana. Molemmat ovat mielenkiintoisia; raikkaasti kirjoitetut soolo-osuudet ja mukavan kirpeän dissonanttista sävelkieltä. Pitäis varmaan tutustua ko. säveltäjien muihinkin konserttoihin, tuskin ovat huonoja nekään.
 
Palmgrenin 5 konserttoa, erityisesti nroa 2 (Meri) kai pidetään ihan ansiokkaina teoksina. Youtubessa törmäsin joskus Ilmari Hannikaisen konserttoon, joka sekin oli vaikuttavasti kirjoitettu. Rautavaaran kolme konserttoa lienevät myös merkittävimmästä päästä. Löytyisihän noita varmaan vielä lisääkin kun vaan penkoisi

Lingolla sävelkieli ajan myötä uudistui siten, että varhaistuotantoa edustavat ensimmäiset selkeästi romanttissävyiset pianokonsertot, joista jälkimmäinen on tullut erityisen suosituksi radiokanavilla uudehkona radiotallenteena, saivat seurakseen kahdessa jälkimmäisessä pianokonsertossa leimallisesti ilmenevän uusklassisen tyylillisen ilmeen, joskin Salmenhaara kutsuu niitä ehkä hieman erheellisesti tyyliltään wieniläisklassisiksi ja luonnehtii niiden teemoja kumma kyllä maskuliinisiksi, mutta sanoo niiden sävelkielen omaavan, sikäli kun oikein muistan, myös prokofjevmaista tonaalista ja rytmistä oikullisuutta (molemmat sisältävät sielukkaan kauniin ja henkevän hitaan osan) ja joista jälkimmäisen 4. pianokonsertto herättää tämän lisäksi huomiota ehkä joinekuine mozartmaisine melodisine ääriviivoineen ja käänteineen, mutta on jäänyt kakkoskonserton varjoon. On silti merkille pantavaa, etteivät uusklassiset tyylilliset piirteet kuulu juurikaan säveltäjän niinikään myöhäistuotantoa edustavan Kavaljeerisinfonian ilmeessä, kyseisen sinfonian ollessa tyyliltään leimallisesti pikemminkin selkeästi postromanttinen, mutta on saanut vaikutteita eurooppalaisilta esikuvilta ja viljelee viimeisessä osassaan puupuhallinten burleskia polyfoniaa. Joku fugatokin siihen taitaa sisältyä Lingon tyyliin, kuten monissa muissakin hänen soitinteoksissaan jousikvartetosta pianotrioon.

sellisti: Kovin hyvin ei suomalaisia pianokonserttoja taideta tuntea vaikea sanoa mikä tai mitkä olisivat merkittävimpiä. Englundin nro 1:stä olen aina tykännyt. Samoin Aarre Merikannon nro 3 tuli tutuksi opiskeluaikana. Molemmat ovat mielenkiintoisia; raikkaasti kirjoitetut soolo-osuudet ja mukavan kirpeän dissonanttista sävelkieltä. Pitäis varmaan tutustua ko. säveltäjien muihinkin konserttoihin, tuskin ovat huonoja nekään.
 
Palmgrenin 5 konserttoa, erityisesti nroa 2 (Meri) kai pidetään ihan ansiokkaina teoksina. Youtubessa törmäsin joskus Ilmari Hannikaisen konserttoon, joka sekin oli vaikuttavasti kirjoitettu. Rautavaaran kolme konserttoa lienevät myös merkittävimmästä päästä. Löytyisihän noita varmaan vielä lisääkin kun vaan penkoisi
 
Se, ettei niitä erityisen hyvin tunneta, johtuu todennäköisesti siitäkin, että ne ovat järjestään ajan myötä kait miltei kaikki kadonneet ohjelmistosta esimerkiksi jotakin Pingoudin sekä eräiden nykysäveltäjien pianokonserttoja lukuun ottamatta, joista nro 2 kuuluu olevan Pingoudin monissa teoksissaan yleensä viljelemästä modernismista huolimatta tyyliltään sangen perinteinen, romanttinen, melodinen, tonaalinen ja melko virtuoosinenkin konsertto, mikäli ensikuulemalta saatu vaikutelma on oikeaan osuva.
 
Tuubista voi kuunnella myös Raution tyyliltään uusklassisen pianokonserton, joka herätti huomiota aikanaan muusikoiden netin yleisellä alueella.
 
Tuo mainitsemasi Palmgrenin kuuluisin pianokonsertto taitaa olla lisänimeltään Virta ja melodisesti vuolas, pianistisesti taitavasti kirjoitettu ja suosittu teos se onkin.
 
Muistaakseni eräs BBC:n englantilainen musiikkitoimittaja luonnehti Lingon kakkoskonserttoa sanoin "charming brief concerto" ja kyseli sen potentiaalisen levytyksen perään, mutta ainut siitä oleva tallenne ei ole kaupallinen äänite, vaan ylen kantanauha.
 
Maasalokin on säveltänyt nuoruudessaan konserton pianolle, mutta siitä tehdyn soivan näytteen perusteella en sitä erityisen merkittävänä teoksena pitäisi.
 
Mutta eräs kiehtova pianokonsertto on jäänyt mainitsematta. Nimittäin Kullervo Karjalaisen Lappi aiheinen pianokonsertto, josta on tehty tuore levytyskin.
 
On todennäköistä, että suomessa on sävelletty enemmänkin pianokonserttoja, mutta tuntemukseni suomalaisesta musiikista on niin ohutta, että useita suomalaisia säveltäjänimiä Salmenhaaran toimittamasta suomalaisia säveltäjä kirjasta on minultakin tyystin unohtunut.
 
Kuuluisimmista suomalaisista moderneista säveltäjistä taitaa myös Väinö Raitio olla säveltänyt venäläisellä kaudellaan pianokonserton, jos oikein muistan.
 
Jo mainituksi tulleet Fordell ja Aaltonen ovat myös potentiaalisia merkittävien pianokonserttojen säveltäjiä ja joista edellä mainitulla on tilillään yhtä monta pianokonserttoa kuin Lingollakin.
 
Bengt von Törnen pianokonserton olen joskus kuullut lähiradion klassisessa illassa ylen kantanauhatallenteelta ja siitä on jäänyt mieleen eräät vaikuttavan mukaansatempaavat ja vauhdikkaat jaksot klassisromanttisessa ilmeessään.

Hannikaisen ja Leiviskän pianokonsertot ovat mittasuhteiltaan ja laadultaan hieno osoitus suomalaisesta pianokonserttotaiteesta. Yllättävän paljon vanhempia konserttoja on yhä esittämättä ja levyttämättä.
 
Nuoren Ernst Mielckin konsertto (1895), joka on säilynyt vain osittain, on myös mainittava. Pingoudin ja Lingon pääosin laadukkaista pianokonsertoista on levytetty vain muutamia. Raition konsertto on kelvollinen vaikka nuoruudentyönä ei olekaan kypsintä Raitiota.
 
Unohtuneista pianokonsertoista Armas Maasalon ja Ahti Sonnisen konsertot tulisi ehdottomasti kaivaa esiin ja levyttää.

On olemassa myös useita täysin unohdettuja ja nimensä perusteella minullekin tuiki tuntemattomia vanhempia suomalaissäveltäjiä, joista olen kyllä jotakin niukasti saatavilla olevaa tietoa lukenut Salmenhaaran kirjan liitteistä, mutta eivät niminä ole jääneet mieleen pänttäämisestäkään huolimatta, mutta joilla uskoisin olevan teosluettelossaan mahdollisesti ehkä jokunen pianokonsertto.

Pari listasta puuttuvaa:
Moses Pergament (muutti tosin Ruotsiin parikymppisenä, kannattaa kuunnella myös hänen suuri kuoro-orkesteriteoksensa Den Judiska Sången). Löytyy täältä. https://www.youtube.com/watch?v=-1q0fX9RLHk
 
Ja Laura Netzel, joka hänkin muutti Rantasalmelta lapsena Ruotsiin mutta vieraili Savossa myöhemminkin ja korosti suomalaisia juuriaan lötyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=hNlbqcoDDBk

Juutalainen kuorosinfonia on kunnianhimoinen ja vaikuttava suurteos, josta olen kirjoittanut aiemmin artikkelin muusikoiden nettiin teosnäytteineen.
 
Tunnetun suomalaisen vanhemman polven kapellimestarin Eero Kososen sävellystuotantoon kuuluu mm. pianokonsertto.

tpaloj: Hannikaisen ja Leiviskän pianokonsertot ovat mittasuhteiltaan ja laadultaan hieno osoitus suomalaisesta pianokonserttotaiteesta. Yllättävän paljon vanhempia konserttoja on yhä esittämättä ja levyttämättä.
 
Nuoren Ernst Mielckin konsertto (1895), joka on säilynyt vain osittain, on myös mainittava. Pingoudin ja Lingon pääosin laadukkaista pianokonsertoista on levytetty vain muutamia. Raition konsertto on kelvollinen vaikka nuoruudentyönä ei olekaan kypsintä Raitiota.
 
Unohtuneista pianokonsertoista Armas Maasalon ja Ahti Sonnisen konsertot tulisi ehdottomasti kaivaa esiin ja levyttää.
 
Sonnisen v. -45 sävelletystä pianokonsertosta on olemassa v. -52 taltioitu kantanauhatallenne, jolla pianoa soittaa säveltäjä Jouko Tolonen ja radio orkesteria johtaa kapellimestari Erik Cronvall.
 
Jos olisi taideyliopiston opiskelija, sen voisi kuunnella taideyliopiston sivuilla, Taju, jossa voi kuunnella monia muitakin hienoja suomalaisia teoksia, kuten Saikkolan oopperan Mestarin nuuskarasian, Fougstedtin Trittico sinfonicon, pianotrion, Pylkkäsen jousikvarteton, jonka olen kuullut kerran vaikuttuneena radiostakin sekä Pylkkäsen mestarillisen oopperan Varjo jne.
 
Pianokonserton ohella sodan jälkeen v. -45 kyseinen suomen musiikin monipuolinen suurmies kirjoitti myös viulukonserton, jota ei myöskään liene aikoihin esitetty.
 
Sonninen kait piti merkittävimpänä teoksenaan suomalaista Messiadia vaikka baleteista Pessi ja Illusia lienee säveltäjän tunnetuin ja esitetyin teos ylimalkaan ja ehkä radio ooppera Merenkuninkaan tyttären lisäksi, josta radiossa on kuultu Lian aaria. Klamin mukaan luonteeltaan nuorekas teos ja viime vuosisadan alkupuolen modernismiin assosioituva Sinfonisia tuokioita herätti suurta huomiota ruotsissa.
 
Rapsodian orkesterille voi kuunnella internet archivessa, kuten myös Alesis Kiven teokseen perustuvan näytelmämusiikkisarjan ja mainitun balettisarjan. Sonninen on säveltänyt myös pari suurta oopperaa ja baletin Ruususolmu ym orkesteri-, kamari ja vokaalimusiikkia.
 
Sonnisen musiikkia on levytetty aika vähän, mutta minulla on säveltäjän moderneja ja kiehtovia pianoteoksia CD:llä, jota ei voi kuunnella tuubista eikä Spotifysta.
 
Suomalainen modernismin airut Erik Bergman on myös säveltänyt pianokonserton.
 
Nils Lerche on säveltänyt pianokonserton lisänimeltään "Romanttinen".
 
Musiikkineuvos Urho Sipposella on myös pianokonserttoja.

megatherium: Sonnisen v. -45 sävelletystä pianokonsertosta on olemassa v. -52 taltioitu kantanauhatallenne, jolla pianoa soittaa säveltäjä Jouko Tolonen ja radio orkesteria johtaa kapellimestari Erik Cronvall.
 
Jos olisi taideyliopiston opiskelija, sen voisi kuunnella taideyliopiston sivuilla, Taju, jossa voi kuunnella monia muitakin hienoja suomalaisia teoksia, kuten Saikkolan oopperan Mestarin nuuskarasian, Fougstedtin Trittico sinfonicon, pianotrion, Pylkkäsen jousikvarteton, jonka olen kuullut kerran vaikuttuneena radiostakin sekä Pylkkäsen mestarillisen oopperan Varjo jne.
 
Jos käy paikan päällä Taideyliopiston kirjastossa musiikkitalolla tai teatterikorkeakoulun kirjastossa, näitä Tajussa olevia ylen kantanauhaäänitteitä voi kuunnella kuka vain, vaikka ei olisi opiskelija. Heillä on oma työpiste näiden kuuntelemista varten.

Siitä on jo kulunut kauan aikaa kun kuulin Törnen pianokonserton. Mutta jonkun teoksesta syntyneen muistikuvan mukaan, ellen sitten muista väärin; taikka syynä saattoi olla myös puutteellinen keskittyminen soivaan objektiin, jonka takia äänikuva oli epäselvä, ja en jostain syystä, mahdollisesti heikon äänityksen tai orkesterisoiton epätäsmällisyyden tai sameuden takia hahmottanut ehkä hieman paksusti kirjoitetun orkesterijohdannon ensimmäisiä tahteja, vaan alku jäi hämäräksi ja jotenkin profiilittomaksi. Ja vasta pianon ensitahtien myötä selkiintyi musiikin virta ja melodialinja ja musiikillinen materiaali vaikutti jollain tavalla tutun oloiselta, ainakin tyylillisesti, niin kuin olisin kuullut sen joskus aikaisemminkin. Vaikkei se tuntunut jäljittelyltä. Ja se oli teemoiltaan niin tarttuvaa, että miellytti heti korvaa ja vaikutti luontevalta ja mukaansa tempaavalta teokselta. Siis hämärästä ja ehkä hieman kummallisesta ja kenties jotenkin töksähtävästä alusta huolimatta musiikki kiteytyi vähitellen selkeästi hahmottuvaan muotoon ja sai liike energiaa ja rytmistä työntövoimaa ja teemojen ponnekkaan maskuliininen luonne hämmästytti virtaviivaisuudellaan, menevyydellään ja klassisen ryhdikkäällä ilmeellään, jota teoksen alkutahdit eivät lupailleet tai en saanut niistä välittömästi selvyyttä. Mutta tämä on varsin hatara muistikuva teoksesta, jota kaikesta huolimatta kelpaisi esittää.

tpaloj: Jos käy paikan päällä Taideyliopiston kirjastossa musiikkitalolla tai teatterikorkeakoulun kirjastossa, näitä Tajussa olevia ylen kantanauhaäänitteitä voi kuunnella kuka vain, vaikka ei olisi opiskelija. Heillä on oma työpiste näiden kuuntelemista varten.
 
Sonnisen pianokonserttoa hieman kuuntelinkin Tajusta, mutta monoäänityksen takia teoksesta jäi valju vaikutelma ja minusta säveltäjän tuotannossa varhainen teos ei edustanut säveltäjän persoonallisinta tyyliä, eikä teos ollut säveltäjänsä "näköinen", vaan ensikuulemalta se toi mieleen aluksi Ravelin ja siinä vaiheessa kun sinänsä vaativa pianotekstuuri motiivisessa kompleksisuudessaan toi esiin kansallisromanttisia sävyjä, jätin teoksen kuuntelun sikseen, mutta digitaalisena stereoäänityksenä olisi teos saattanut tuottaa edullisemman vaikutuksen.

Olen nyt kuunnellut Sonnisen pianokonserttoa eri aatoksissa kuin Tajusta, jolloin kuuntelin vain muutaman tahdin verran ja ollut haltioitunut ja innoissani teoksen inspiroituneesta musiikillisesta ilmeestä ja hehkuvan intomielisestä paatoksesta, teoksen osoittautuessa mainioksi lisäksi suomalaiseen konserttokirjallisuuteen muotoarkkitehtuuriltaan sinfonisesti ajateltuna teoksena, jossa toisin kuin vaikka levytetyssä Joseph Marxin kevyttä ravintolamusisointia muistuttavassa pianokonsertossa Romanttinen, on avausosassa draaman kaari.
 
Energinen alku loisteliaine ja kuin taivaita tavoittelevine huipennuksineen seestyy diminuendon myötä ihanaksi suvannoksi, ikään kuin sankarillisen taiston tauottua hetkeksi rauhan lauluksi. Musiikki saa pianon jäljittelevän kontrapunktin myötä kontemplatiivisen sävyn, jossa se tuntuu pohtivan syntyjä syviä ja josta säveltäjä alkaa rakentaa johdonmukaista ja vähitellen upeasti kohoavaa huipennusta osan loppuun ja välillä soolosellokin virittää ihanan unelmoivan melodian, kunnes alun sankarilliset aiheet palaavat lopussa. Osa on ehyt ja yhtenäinen, toisin kuin tunnetussa Tchaikovskyn b molli pianokonsertossa, jossa eri jaksot on kuin liimattu toisiinsa välikkein.
 
Uutena digitaalisesti stereoäänitettynä levytyksenä, jossa orkesteri soi edessä muhkeammin, sen sijaan että, että jää hieman pianoon nähden taka-alalle ja kuuluu vaisusti, saattaisi teos olla vielä upeampi elämys
 
Hitaassa osassa piano virittää laajakaarisen ja koskettavan kauniin haikean melodian, jollaista ei kyllä säveltäjästä olisi uskonut.
 
Finalessa säveltäjä on sijoittanut soolokadenssin jo jonnekin osan puoliväliin, kun se yleensä sijoittuu osan loppuun ennen orkesteriaiheiden kertautumista osan päätöksessä.
 
Sonniselle itselleen jossakin vaiheessa piano-ja viulukonsertto olivat eräiden muiden teosten ohella merkityksellisiä sävellyksiä.
 
Yhdysvalloissa ja Edinburghissa esitettiin hänen balettinsa Ruususolmu, josta karjalaiset tanssit orkesterisävellyksenä ovat peräisin. Kritiikin mukaan eritoten musiikki kuuluu Ruususolmun ansioihin.
 
Taivahan takoja esitettiin saksassa ja Yhdysvalloissa. Wikipediassa on vain pieni osa hänen laajasta tuotannostaan.
 
Sonninen kertoo Suomen säveltäjiä kirjassa kiinnostavasti luomistyöstään, joka eräiltä osin vastaa ihmeen hyvin Schopenhauerin tarkkanäköisiä ja oivallisia huomioita neroudesta ja siitä kuinka nero luovaa työtä tehdessään ja kaikki hengen voimansa yhteen pisteen suunnatessaan, unohtaa kaiken muun, joka katoaa hänen tajunnastaan.
 
Sonninen kirjoittaa, että luovaa työtä tehdessään kaikki muu on toissijaista ja inspis hänellä toimii parhaiten sävellyskausina ja hän säveltää yleisimmin öisin.
 
Ensi kertaa kirjastossa pintapuolisesti sonnisen mainittuun teokseen tutustuttuani, en ehkä huonosta äänenlaadusta johtuen kyennyt vielä aistimaan siinä sitä kiihdyttävää sielun dramatiikkaa, jota sen avausosassakin on paljon ja luulin sitä valjuksi rutiinituotteeksi, vaikka musiikista kuvastuu monenlaiset erilaiset tunnetilat sen liikkuessa affektien koko asteikolla, taistelun kiihkeydestä ja intohimosta hiljaiseen rukoukseen, unelmoivuudesta toiveikkuuteen ja sankarillisuuteen.
 
Sonnisen teos kuuluu selvästi klassisromanttiseen traditioon, vaikka on ilmeeltään persoonallinen teos, ja paljon kiihkeämmin julistava sävelkieleltään kuin Bartokin konsertot, joista nro 3, jossa säveltäjä on mestarillisimmillaan, perustunee aiheiltaan unkarilaiseen kansanmusiikkiin.