Klassinen ›

Näillä säveltäjillä oli jotakin yhteistä. Molemmat paitsi kunnostautuivat merkittävinä kuorosäveltäjinä heillä oli taipumus katsoa kauas taaksepäin menneisyyteen tunnustamalla rakkautensa gregorianiikkaa, keskiaikaista ja renessanssin musiikkia kohtaan mutta myös esittäytyä moderrnin kuoromusiikin uranuurtajina kuten Erik Bergman joka etsi koko ajan uusia ilmaisumuotoja. Molemmat toki sävelsivät myös soitinmusiikkia. Virossa mm. Pärt tunnetaan sakraaliksi minimalismiksi ja uus yksinkertaisuudeksi luonnehdittavan musiikin keskiaikaisista vaikutteistaan. Hänet tunnetaan myös gregoriaaniseen estetiikkaan perustuvan tinninnabuli-tekniikan luojana.
 
Hämmentävää että sellon soittoa opiskelleesta ja ravintolamuusikkona uransa aloittaneesta mutta kylläkin sävellystäkin jo opiskelleesta ja sävellysdiplomin saaneesta sekä kapellimestaritutkinnon suorittaneesta säveltäjästä joka toimi pitkään klassisen musiikin äänittämiseen perehtyneenä ääniteknikkona tulee 50 luvun romanttisen ja Sibelius vaikutteisen soitinmusiikkikauden (mm. pianokonsertto ja serenadi) ja ensimmäisenä suomessa sävelletyn elektronisen nauhamusiikin jälkeen osaksi modernin kuorolaulun ja osaksi gregoriaanisen kirkkolaulun ja renessanssin polyfonian tyylitietoinen taitaja messussaan vaikken mikään alan asiantuntija olekaan enkä hänen Stabat Materinsa, Triptyykkinsä tai Requieminsa tyylilajista ole tietoinen. Cantata Humana on kai sävelletty baritonille, nauhalle, kuorolle ja orkesterille ja on esityskestoltaan 26 minuuttinen teos.
 
"Olen lukuisissa tilanteissa joutunut ottamaan kantaa nykymusiikkiin. Mielestäni olen nykyaikainen ihminen, minua kiinnostaa nykytaide ja olen tehnyt matkoja ulkomaille kuullakseni nykymusiikkia. Mutta en usko, että se musiikki, jota nyt sanotaan aikamme ilmaisuksi, on sitä, jolle tulevat polvet rakentavat. Samanlaisia dadaistisia piirteitä on taiteessa esiintynyt ennenkin; niillä on merkityksensä, mutta ne eivät luo aikakausia."
- Bengt Johansson (1914-1989)
 
Hänen varhaiset orkesteriteoksensa myöhäiseltä 40 luvulta ja varhaiselta 50 luvulta edustivat kansallisromanttista tyyliä. Johansson kehitti hänen persoonallisen muinais tyylinsä a cappella kuorolauissa 60 ja 70 luvulla. Tyyli on modaalinen tai bitonaalinen ja pehmeästi dissonoiva, samaan aikaan sekä arkaainen että moderni. Keskiajan tai renessanssin musiikista saadut vaikutteet saattavat esiintyä lomittain yhdessä modernimman ilmaisun kanssa kuten Pater Noster kuorosävellyksessä jonka arkaaisen atmosfäärin rikkoo äkisti keskijakson modernimpaan ilmaisuun assosioituvat ja leikkaavat kuoron kiihkeät sonoriteetit.
 
"Bengt Johansson oli vastakohtien ja yllätysten mies: sellisti, joka sai suurimmat voittonsa kuoromusiikillaan; radiotekniikan edustaja, joka vierasti ja hieman pelkäsikin tekniikkaa; moderni säveltäjä, jonka ihanteet kumpusivat renessanssin ajoilta. Siitä huolimatta juuri hänen tehtäväkseen tuli ensimmäisen suomalaisen elektronisävellyksen Kolmen elektronisen harjoitelman luominen 1960. Se enteili Yleisradion kokeilustudion perustamista muutamaa vuotta myöhemmin." (Helistö)
 
Kestoltaan 17 ja puoli minuuttinen Stabat Mater sekakuorolle on sen sijaan tyyliltään uusklassinen 5 jaksoon jaettu teos jossa on 3. ja 5. osassa myös fuugataitteita. Requiem on sävelletty baritonille, sekakuorolle ja orkesterille ja on kestoltaan 31 minuuttinen teos. Ylellä on näistä kaikista kantanauhatallenteet eikä se milloinkaan esitä niitä. Puhun tietenkin säveltäjästä nimeltä Bengt Johansson jonka syvästi rauhoittavaan, lihalliset himot karkottavaan ja ajan tajun häivyttävään missaan olen hurahtanut nimenomaan tuossa Pariisin Notre Damessa tehtyyn kaikuisaan äänitykseen tehtynä pieteetillä keskiaikaista kirkkomusiikkiperinnettä kohtaan.
 
Bengt Johanssonin a cappella-sekakuoroteoksia on 27, suurempien teosten eri osat mukaan luettuina yhteensä 37. Niistä mainittakoon ruotsinkielisiin raamatun teksteihin sävelletyt neljä motettia, 3-osainen 26 minuuttinen Triptych raamatun teksteihin, järkälemäinen 24-ääninen ja 12 minuuttinen De profundis sekä Johanssonin teoksista tunnetuin, vuonna 1964 sävelletty The Tomb at Akr Çaar. Viimeksi mainittu teos oli säveltäjälle ehkäpä tärkein, koska hänen tiedetään todenneen siitä näin:
"Näin jäljestäpäin tuntuukin siltä kuin olisi koko siihenastinen toimintani ollut valmistelua tätä teosta varten, joka merkitsi minulle uuden kiehtovan alueen valtaamista."
 
Saattaahan olla että Johanssonin 3 klassista madrigaalia a cappella liittyy tyylillisesti enemmän renessanssiin. Mistäköhän löytäisi samanlaista musiikkia?. Eero Sipilän kehityksessä näkyi sama trendi. Mieleen tulee myös Johanssonin kanssa samana vuonna syntynyt Ahti sonninen jonka päätyökseen mieltämässään suomalaisessa Messiadissa säveltäjä yhdistelee modernia ja arkaaista ilmaisua. Olisi kiintoisaa pohtia kumpi tai mikä suomessa sävelletty requiem on merkittävin: Sulo Salosen 47 minuuttia v. 1962, Bengt Johanssonin 31 minuuttia v. 1965 vai Joonas Kokkosen 38 minuuttia.
 
Johanssonin 43 minuuttinen Missa sacra sekakuorolle, tenorille ja orkesterille v. 1960 joka on suurimpia ellei suurin suomessa koskaan sävelletty messu on eri teos ja eri tyylinen teos kuin hänen 4-ääninen lyhyt messunsa a cappella jonka voi kuunnella tuubista ja mikä kolahti viimeksi ketjusta. Joonas Kokkosen ja Rautavaaran Missa a cappellan voi kuunnella Spotifysta. Muistelen että myös Sulo Salosella ja Armas Maasalolla on Missa a cappella uusbarokkisen Jouluoratorion lisäksi joka vaikkakin on levytetty ei ole spotifyssa eikä tuubissa kuultavissa. lisäksi mm. Viljo mikkkola on ahkerasti säveltänyt suomessa kirkkomusiikkia ja oratorion Kristus ja muistaakseni Ilmari Krohnin oratorioiden lisäksi Tauno Marttinen ja Leo Härkönen ovat säveltäneet passioita.
 
Bengt Johansson sävelsi suurimman teoksensa Linna-oopperan v. 1975 Olavinlinnan 500-vuotisjuhliin mutta sitä ei koskaan esitetty. Linna-oopperan jälkeen Johansson kirjoitti enää lähinnä pienimuotoisia kappaleita.
 
Lähinnä rakkauttaan gregorianiikkaa ja keskiaikaista musiikkia kohtaan tuntenut kuoro-urku-ja kamarimusiikinsäveltäjänä kunnostautunut Eero Sipilä oli myös merkittävä liedsäveltäjä (Schein und sein, Ulkokuori ja todellisuus)joka tuli tyyliltään lähelle Kilpistä mutta pääteoksenaan hän piti itse jousikvartettoa Lux Aeterna joka jäi hänen viimeiseksi teoksekseen. Laulusarja Tiitiäisen satupuusta lapsikuorolle joka oli niinikään sipilän vokaalimusiikkituoptannon kulmakiviä lienee Sipilän tunnetuin ja esitetyin teos. Kuitenkin Eero Sipilän pääteoksena pidetään yleisesti solisteille, kuorolle ja orkesterille sävellettyä teosta Te Deum laudamus (1967-69), joka kantaesitettiin vasta 1972 RSO:n konsertissa Helsingin Kallion kirkossa. Eero Sipilän modernistinen läpimurtoteos oli motetti Super flumina Babylonis (1963). Sen kantaesitti kamarikuoro Cantemus johtajanaan Harald Andersén, jonka työ suomalaisen kuorolaulun saralla tarjosi otollisen maaperän Sipilän sävellystyölle. Sipilän musiikkia on esitetty Kanadassa, Yhdysvalloissa, japanissa ja euroopassa,
 
Täytyy vain todeta että kyllä suomesta löytyy roppakaupalla Sibeliusta merkittävämpiäkin säveltäjiä ja suomi pärjää vertailussa paljon paremmin lukuisilla säveltäjillään joillekin muille valtioille kuin vaatimattomalla urheilumenestyksellä mitattuna. Pataan tuli esim. Dominikaanista tasavaltaa vastaan nyrkkeilyssä ja fudiksessa Pohjois-Irlantia vastaan mutta musiikissa ja henkisen kulttuurin alueella suomi voittaa nämä maat mennen tullen joten suomalaisten pitäisi olla ylpeitä monista säveltäjistään eikä hylätä heitä unohduksen yöhön kuten nyt on tapahtunut. Pitäisi vain oppia se fakta ettei ole vain yhtä vaan on monta vaikka meillä yhden periaate onkin nostettu normiksi.
 
Englanninkielisessä suomalaisen kuoromusiikin klassikoita sarjan Bengt Johanssonia käsittelevässä osassa kirjoittaja pitää jossain määrin skandaalinomaisena ettei Johanssonin pääteoksia ole levytetty.
 
Vaikka Ylellä on v. 1962 tehty kantanauhatallenne Johanssonin järkälemäisestä 43 minuuttisesta Missa Sacrasta, osina Kyrie, Gloria, Credo, Sanctus, Benedictus ja agnus Dei, johtajana Jorma Pukkila, tenorisoolot Matti Piipponen, kuoroina radiokuoro ja kansalliskuoro ja orkesterina radio-orkesteri, sitä ei liene esitetty aikoihin jos koskaan Ylen kanavilla, ei sen enempää Yle radio yhdessä kuin Ylen klassisellakaan eikä myöskään johanssonin 100 vuotis muisto-ohjelmassa radiossa jossa kuultiin vain pienimuotoisia kamarimusiikki-ja urkukappaleita mutta myös Johanssonin eräs tärkeä pääteos The Tomb at Akr Caar sekakuorolle.
 
Jorma Pukkila (1924-1998) joka johti Bengt johanssonin (1914-1989) suuren ja massiivisen 43 minuuttisen Missa Sacra messun kantanauhalle v. 1962 oli menestyksekäs kuoronjohtaja joka johti lukuisia kuoroja ja myös baritoni joka esiintyi oratorioiden ja orkestereiden solistina suomessa ja ulkomailla ja hänelle myönnettiin taiteilijaeläke 1987. Jollakin vanhalla äänitteellä hän laulaa yhdessä Maiju Kuusojan kanssa Verdin Requiemissa Lux Aeterna osassa jonka spotifysta kuuntelin. Jorma esiintyi jo pikkupoikana radiossa.

Yritin etsiä jotakin minulle aiemmin tuntematonta suomalaista taidemusiikkia kuten yleensä ja löysin sitten kun ei mitään muutakaan kunnianhimoisempaa ohjelmistoa tarttunut silmään Ahti Sonniselta muutamia miniatyyrejä sellolle ja pianolle jotka eivät todellakaan ole pituudella pilattuja ja joista tässä pienenä näytteenä vauhdikas ja melodiikaltaan tarttuva nuorille sellisteille sävelletty Scherzino pedagogisesta Juvenalia sarjasta joka kielinee klassismin vaikutuksesta: https://youtu.be/pNyJ6ym2hCc Sonnisella on kolme nuorille sellisteille sävellettyä pedagogista teosta joista 5-osainen Juvenalia on yksi.
 
Sonnisen merkittävimpiin orkesterioteoksiin kuuluu Sinfonisia tuokioita ja Rapsodia 0-59 joita voi niiden tyylillisessä rohkeudessa verrata 20-luvun modernisteihin ja joista ensin mainittu sai suurta huomiota pohjoismaisilla musiikkipäivillä Tukholmassa ja joista toinen etenee dodekafoniaan asti. Seitsemän veljestä näytelmämusiikki on myös hieno teos ja sonnisen kansainvälinen läpimurtoteos baletti Pessi ja Illuusia. Sonnisen lähes tunnin mittaista pääteosta suomalaista Messiadia jota hän sävelsi 13 vuotta välillä 20 tunnin työpäivinä en ole koskaan kuullut mutta mm. hänen Kolille sijoittuva sekä Suurkaupungissa pianosarjansa, mm. osa Teräs, ovat kiehtovia teoksia kuten mustapippuri ja valkopippurikin.

Muita teoksia ovat mm. Divertimento puhallinkvintetille, Prelude ja Allegro trumpetille, pasuunalle ja orkesterille, Teesejä jousikvartetille, Reactions kamariorkesterille ja Conference kamariyhtyeelle, Maantie requiem, 4 Partitaa jousille, Pianokonsertto, Viulukonsertto, alkusoitto Ab ovo, rituaaliooppera Karhunpeijaiset, kantaatti Toivojemme suomi jonka lyriikat käsittävät useiden suomen presidenttien tekstejä, kalevalainen Taivahan takoja lauluäänelle ja kamariorkesterille, Karitsan hovissa sarja kuorolle, solisteille ja orkesterille, Ilmarisen vaellus, palkittu meriaiheinen ooppera Haavruuva brittenmäisessä atmosfäärissään, Prix-italia kilpailuun osallistunut Merenkuninkaan tytär radio-ooppera, baletti Ruususolmu, balettifarssi SE, El amor pasa orkesterille ja lauluäänelle, Preludi surumielinen balladi jousiorkesterille, Itä-Karjalainen sarja orkesterille, Laulujen virta orkesterille, Preludio Festivo, Haavruuvasta peräisin oleva Passacaglia orkesterille, Pezzo Pizzicato orkesterille, Finale furioso orkesterille, kolmikohtauksinen orkesterirunoelma Alla Lapin taivaan jota nyt kuuntelen jne. jne.https://youtu.be/STvLggnPTyw jonka noin 5 minuutin kohdalla alkavassa viimeisessä osassa "reipas vihuri pyyhkäisee".

Sonnisella on lisäksi 100 kuorolaulua ja 70 yksinlaulua sekä 15 kantaattia.

Tulin siihen tulokseen että jonkun yhden populaarin nimen suosiminen musiikissa levytyksineen on naurettava ilmiö aivan kuten tuon Toivo Kuulankin musiikin levytysvimma kokonaislevytysprojekteineen ja aiemmin levytettyine kaiken maailman kantaatteineen jotka ovat tyyliltään kansallisromanttisia vaikka esim. joku voisipa sanoa yhtä kuuluisa säveltäjä Ahti Sonninen joka on kuulaa paljon edistyksellisempi ja teknisesti taitavampi ja modernimpi säveltäjä mutta jolta ei olla levytetty edes keskeisimpiä pääteoksia saati tällaisia kantaatteja sun muita perifeerisempiä teoksia jotka Sonnisen tuntien edustavat myös korkeata laatua.

"Ahti Sonnisen säveltäjäkuva on epätavallisen monitahoinen ja ristiriitainenkin. Vastakkain ovat urbaani modernismi ja myyttinen arkaaisuus, kansainvälisyys ja varsinkin sota-ajan korostunut nationalismi, hengellisyys ja huumori sekä erityisjuonteena lapsille ja nuorille esittäjille kirjoitettu musiikki. Moninaisten muiden tehtävien ohessa Sonninen ehti Erkki Melartinin tavoin luoda huomattavan laajan sävellystuotannon." (Salmenhaara)
https://youtu.be/A9MjYUOX7Sg

Niin ja Ahti Sonninenkaan ei ole mikään tuntematon suuruus vaan 50-ja 60 lukujen suuri nimi jota sietäisi levytettävän paljon enemmän. Eräs sotahiostorian professori toivoi että Sonnisen 100-vuotisjuhla vuonna joku hänen suurteoksena olisi nostettu esille jos se vaikka olisi aloittanut Sonnis renessanssin. Hän kuulemma ansaitsisi sen paremmin kuin moni muu.
 
Ottaa tosi paljon pattiin aina kun näkee että jossain muussa maassa musiikkiperintöä on vaalittu suuremmalla rakkaudella kuin suomessa. Vastaan tuli juuri esim. irlantilaisen Charles Stanfordin sinfonialevy spotifyssa, Myös viro, ruotsi, jenkit ym. ovat kunnostautuneet oman musiikkiperinnön vaalimisessa suomea paremmin. Suomalaiset sen sijaan ovat paljon laiskempia levyttämään omien säveltäjiensä hengentuotteita ja Amazon verkkokaupan sivuilla kysyttiinkin vapaasti käännettynä Tuukkasen meri sinfoniaa käsitelleen jutun yhteydessä että miksei Saikkolan, Aaltosen, Fordellin, Ringbomin, Rannan ym. musiikkia ole levytetty.
 
Minulla on myös lyyrikko Felix Krohnin 20 vuotiaana säveltämä, melodisesti vuolasta avausosaa ja ehkä scherzoa lukuunottamatta, kömpelösti orkestroitu ja hapuileva nuoruuden sinfonia alaotsikoltaan Vuodenajat Päijät-Hämeen konservatorion orkesterin levyttämänä eikä se todellakaan vedä vertoja Aaltosen, Saikkolan tai Fordellin kaltaisten säveltäjien sinfonioille ja siitä huolimatta kolmikon sinfonioista ei ole ainuttakaan levytetty vaikka v. 1998 konsertissa soitetun Aaltosen Hiroshima sinfonian esityksen perusteella hesarin kriitikko arvioi että kyseinen sinfonia kannattaisi levyttää. Tuubiin on myös ladattu Heino Kasken amatöörimäinen esikoissinfonia joka lainaa jopa Deliuksen Florida sarjan erästä kohtaa.
 
Se mikä tässä on kovin kummallista on tällaisten populaarien laulusäveltäjien nuoruudensyntien päätyminen äänitteinä tuubiin tai levylle sen sijaan että sinne tai levylle päätyisi todella rutinoituneiden kypsään ikään ehtineiden ammattimaisten ja visionääristen suomi sinfonikoiden teoksia joista ei kukaan tunnu tietävän mitään, musiikkitieteilijöitä lukuunottamatta, mutta jotka ovat suomen musiikin suuria vaiettuja kuten Tuukkanen, Aaltonen, Saikkola, Fordell, Fougstedt ym. joiden suuret sinfoniat ovat auttamattomasti unohdettu jonnekin arkistojen kätköihin eikä kukaan tajua pelastaa niitä unohduksen synkästä yöstä vaan kuvitellaan että Kasken, Mielckin ja Suolahden ym. teinisinfonikoiden myöhemmin niittämä maine siunaisi myös heidän yrityksensä absoluuttisen musiikin korkeimman muodon sinfonian alalla mikä ei tietenkään pidä paikkaansa vaan focus pitäisi ehdottomasti kohdistaa laadukkaampien säveltäjien teoksiin ja näiden unohdettujen säveltäjien suuriin sinfonioihin jotka ylittävät mielckin ja kasken sinfoniat persoonallisemmalla ilmeellään ja paremmalla käsityötaidollaan.

On varsin paradoksaalista että aikoinaan mainetta ja kunniaa niittäneet sinfoniat tai säveltäjänsä tunnetuimpiin kuuluvat teokset kuten Aaltosen hiroshima, Fougstedtin trittico sinfonico, passacaglia ja angoscia sekä tuukkasen Muskettisoturit ja 6. sinfonia ovat jääneet levyttämättä eikä niitä löydä edes tuubista kun sen sijaan joku on ladannut suuressa viisaudessaan jonkun teinipojan epäkypsän sinfoniaraakileen tuubiin joka kertoo Sibeliuksen vahvasta vaikutuksesta eikä osoita lainkaan sellaista yksilöllisyyttä ja itsenäisyyttä kuin aiemmin luettelemieni säveltäjien sinfoniat.
 
Yle klassinen nettiradion ohjelmapolitiikassa ei ole näin suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna mitään järkeä kun siellä kahlataan läpi koko saksalainen ja muu eurooppalainen musiikinhistoria ja klassisen musiikin kaanon kaikkein pahnanpohjimmaisia ja historian jo aikoja sitten unohtamia nimiä myöten mutta edes suomen tärkeimpien säveltäjien keskeisimpiä teoksia ei koskaan esitellä kattavasti ja teosten musiikillinen taso yle klassisessa on muutenkin hyvin häilyvä ulottuen täydellisten amatöörien kauan sitten unohdetuista teoksista länsimaisen säveltaiteen ytimeen kuuluviin universaaleihin ja ajattomiin mestariteoksiin saakka mutta suuri määrä on käsittämätöntä vanhojen peruukkipäiden säveltämää pitsinnypläysmusiikkia ja turhanpäiväistä sälää säveltäjiltä joiden nimistä en ole koskaan kuullutkaan. onko tämä jotakin diivailua harvinaisilla säveltäjänimillä, pedagogista toimintaa vai silkkaa tietämättömyyttä laadukkaasta musiikista?
 
Aimo Kanerva ja Aarre Heinonen maalasivat myös maisematauluja eikä kukaan runtannut heitä realistisen taiteen edustajina vaikka abstrakti maalaustaide oli suomessakin murtautunut voimalla esiiin joskus 1950 luvulla samoin kuin dodekafonia ja sarjallisuus musiikissa viimeistään 60 luvulle tultaessa mutta musiikki onkin kaikista taiteista diktatorisin ja ankarin tyylillisissä kysymyksissä ja siksi tällaisia anakronistisia postromantikkoja jotka sävelsivät vielä 60 tai 70 seiskytluvulla kirkasotsaiseen jälkimadetojalaiseen tyliin katsottiin karsaasti ja vähitellen uusi moderni musiikki syrjäyttikin ne konserttiohjelmistosta unohduksen synkkään yöhön mutta maalaustaiteessa maisemamaalaukset lienevät edelleen sallittuja vaikka kyllä näitä romanttiseen tyyliin säveltäjiä sävelseppojakinn vielä löytyy.