Klassinen ›

Koska Sibelius ei ilmeisesti kenttätekniikkaan viittaavasta staattisuudestaan ja sisäänpäin kääntyneestä modaalisuudestaan ja askeettisuudestaan johtuen kykene saamaan kuulijaa pakahtumaan, haltioitumaan saati lumoutumaan tai tuottamaan tälle katharsista ja korkeimmanasteisia transsinomaisia psykofyysisiä tiloja niin en voi käsittää mihin ominaisuuteen tai musiikilliseen piirteeseen Sibeliuksen väitetty nerous ja nerokkuus perustuvat kun suuren ja nerollisen säveltaiteen perimmäinen tarkoitushan nimenomaan on sen kyky herättää kuulijassaan voimakkaita emootioita, ts. saada kuulijassaan aikaan musertavia emotionaalisia kokemuksia ja vaikutuksia ja haukkomaan henkeä ja jollei se tähän kykene kuten olen vedenpitävästi osoittanut ja yhä uudelleen todistanut emme voi myöntää Sibeliuksen musiikille suuren taiteen arvonimeä ja epiteettiä sillä onhan sanallinen nero Schopenhauerkin jo todennut että missä aivoilla on miellekykyä sellainen ylimäärä että maailmasta tarkoituksetta syntyy puhdas, selvä ja objektiivinen kuva joka on tahdon tarkoitusperille hyödytön, korkeammissa asteissa häiritsevä ja jopa niille vahingolliseksi koituva niin siinä on ainakin pyrkimystä tuohon epänormaaliuteen jota neroudeksi kutsutaan mutta Sibelius piti liiallista alkoholin käyttöään ja sikarin polttamistaan ehkä lukuun ottamatta hyvää huolta omasta parhaastaan ja perheestään, pukeutui ja söi hyvin ja asui toisin kuin vaikkapa sikolätissä asunut Beethoven, sangen siistissä, tilavassa ja mukavassa, kauniisti kalustetussa Ainolassa sen sijaan että olisi uhrannut oman hyvänsä objektiiviselle päämäärälle kuten nero joka ei muuta voi, sillä sille kuuluu hänen todellinen vakavuutensa ja täten esitänkin että väitetystä neroudesta huolimatta Sibeliuksen kohdalla oli kyse valenerosta.

Mihin tämä viha Sibeliusta kohtaan perustuu?

p130: Mihin tämä viha Sibeliusta kohtaan perustuu?
 
En ole tietääkseni sanallakaan viitannut vihantunteisiin Sibeliusta kohtaan vaan aiheellisesti osoittanut ihmetykseni ja hämmästykseni hänen musiikkiinsa liitettyjen ylisanojen johdosta kuten nerous ja nerokkuus joista saa lukea paitsi musiikkikirjallisuudessa niin myös joillakin keskustelupalstoilla sillä minuun tämän maestron musiikki ja eritoten hänen frigidit sinfoniansa eivät ole tehneet Melartiniin tai Tuukkaseen verrattavaa suurta emotionaalista vaikutusta milloinkaan ja siksi pidänkin täysin käsittämättömänä että hänen vähänsanova säveltaiteensa saa näin paljon julkisuutta ja kuuluvuutta kuten ohjelmistopolitiikassa vallalla oleva maailmanlaajuinen tapa on ja on mielestäni sen vuoksi varsin epäoikeudenmukainen ja kyseenalainen ratkaisu että moni etevä ja emotionaalisesti vaikuttava historiallinen suomalaissäveltäjiä on sumeilematta ja häikäilemättä unohdettu hänen varjoonsa ja tiputettu yksi toisensa jälkeen pois monien keskeisten ja varsinkin pääkaupunkiseudulla toimivien sinfoniaorkestereiden konserttiohjelmasta, voisi sanoa, Sibeliuksen kustannuksella, kuten aikanaan jo Aarre Merikantokin asiasta huomautti, tosin ilman minkäänlaista vaikutusta.
 
Osoitin vain närkästykseni sen johdosta että monet hienot säveltäjät on unohdettu Sibeliuksen varjoon ja tuomittu ikuiseen unohdukseen vaikka heidän sinfoninen musiikkinsa edustaa Sibeliukseen verrattuna suurta ja vaikuttavaa säveltaidetta jolla olisi kyky tuottaa voimakkaita emotionaalisia kokemuksia Sibeliukseen verrattuna jota suositaan tässä tilanteessa aivan turhaan musiikkia rakastavan yleisön menettäessä paljon hienoa ja vaikuttavaa musiikkia tämän käsittämättömän vääryyden vuoksi jossa yhtä monopoliasemaan päässyttä säveltäjää suositaan muiden parempien kustannuksella.
 
Sinfoniaa kutsutaan länsimaisen taiteen täydellisimmäksi muotoilmentymäksi ja absoluuttisen musiikin korkeimmaksi muodoksi ja monien säveltäjien tuotannossa keskittyneesti sävelletty sinfonia muodostaa sen laadukkaimman ja keskeisimmän osan
Ei se siitä sibeliuksesta johtunut että Saikkolat ja Tuukkaset ovat niin totaalisesti unohdettu ajan saatossa vaan meidän pitää etsiä syvempiä syitä tapahtuneelle johon kelpaisi esim. musiikki ilmaston täydellinen muutos perinteisestä tonaalisuudesta modernismia ja dodekafoniaa ja sarjallisuutta suosivaksi jolloin tuukkasesta tuli tavallaan tyyliaikakausien väliinputoaja ja hänen musikkinsa jota ennen hänen omana aikanaan esitettiin suhteellisen usein jäi vähitellen pois ohjelmistosta tosin täysin ansaitsemattaan musiikillisten ihanteiden ja arvojen muuttuessa niin täysin 60 luvun suomessa jolloin kansallisromanttinen ja postromanttinen tyyli jäi uuden kohutun modernismin jalkoihin Kokkosten ja bergmannien myötä ja vaikka saikkola, tuukkanen, Aaltonen, fordell, fougstedt, pesonen ym. kirjoittivat syväti riipaievioa ja vaikuttavia sinfonioita jotka ylittivät sibeliuksen sinfonioiden vaatimattoman laatutason josta puuttuu ekspressiiivisten ominaisuksien lisäksi emotionaaliset ja metafyysiset syvyydet ja on staattista, frigidiä ja askeettista niin sibelius oli ainoa näistä säveltäjistä joka vakiinnutti paikkansa kaanonissa ja ohjelmistossa, mikä tuntuu suurelta vääryydeltä,

p130: Mihin tämä viha Sibeliusta kohtaan perustuu?
 
Tätä olen myös monesti miettinyt. Olettaisin, että kyse on jostain sellaisesta, että Sibben musa ei saa Megassa mitään tuntoja aikaan ja koska hän nyt kuitenkin on konserttimusiikin ylin arvioija luojan armosta, niin se kannustaa dissaamaan po. säveltäjää lähestulkoon jokaisessa viestissä. Sillä, että Sibbe on kuitenkin ainoita suomalaisia säveltäjiä, joka on maailmalla todella tunnettu, ei merkitse muuta kuin sen, että miljoonat ja taas miljoonat muut tämän lajin musiikkia kuuntelevat ovat yksinkertaisesti väärässä.
 
Megan pakonomainen pakahtumisen kaipuu käy ilmi myös esimerkiksi hänen kirjoitustyylissään.

Sibban huusholli pysyi ojennuksessa koska Aino hoiti sitä niin huolella. Ei järjestys johtunut Sibeliuksen puutteellisesta keskittymisestä luovaan työhön, kuten Mega tilanteen tulkitsee :)

Iiwana-80: Tätä olen myös monesti miettinyt. Olettaisin, että kyse on jostain sellaisesta, että Sibben musa ei saa Megassa mitään tuntoja aikaan ja koska hän nyt kuitenkin on konserttimusiikin ylin arvioija luojan armosta, niin se kannustaa dissaamaan po. säveltäjää lähestulkoon jokaisessa viestissä. Sillä, että Sibbe on kuitenkin ainoita suomalaisia säveltäjiä, joka on maailmalla todella tunnettu, ei merkitse muuta kuin sen, että miljoonat ja taas miljoonat muut tämän lajin musiikkia kuuntelevat ovat yksinkertaisesti väärässä.
 
Megan pakonomainen pakahtumisen kaipuu käy ilmi myös esimerkiksi hänen kirjoitustyylissään.
 
Jossain threadissa hän mainitsi pitäneen Sibeliuksen Karelia -sarjasta tai ainakin osasta siitä. Ei ole mikään pakko kuunnella sinfonioita, joten suosittelen niitä "viihteellisempiä" ja kevytmielisempiä Sibeliukselta.

Prophet: Jossain threadissa hän mainitsi pitäneen Sibeliuksen Karelia -sarjasta tai ainakin osasta siitä. Ei ole mikään pakko kuunnella sinfonioita, joten suosittelen niitä "viihteellisempiä" ja kevytmielisempiä Sibeliukselta.
 
Tämä on totta. Jää paljosta paitsi, jos listalle kelpaa pääasiassa vain sinfoniat, joka kuitenkin on vain yksi taidemusiikin muoto. Tiedän kokemuksesta, kun oli aikakausi, jolloin itselle kelpasi vain sinfoniat. Mitä suurempi, sen parempi. Onneksi kasvoin siitä ohi.
 
Jos tavoite on jonkinlainen transsi, niin ehkä sitä on vaikeampi saavuttaa jollain 9 minuutin mittaisella Shubertin Triolla (op. 100), mutta musiikkina se voi olla ihan mielenkiintoinen https://www.youtube.com/watch?v=e52IMaE-3As

Iiwana-80: Tätä olen myös monesti miettinyt. Olettaisin, että kyse on jostain sellaisesta, että Sibben musa ei saa Megassa mitään tuntoja aikaan
 
Hänellä on toistunut jatkuvasti tämmöinen skeema, että suurimpina pidettyjä säveltäjiä dissataan ja jotain vähemmän tunnettuja nostetaan jalustalle (Wagner huono, Delius rulettaa jne.).
 
(Kuitenkin myös isoimmat klassismin nimet tuntuvat miellyttävän. Joskus kymmenen vuotta sitten Schubert oli jumala ja muita suurimpia nimiä vähäteltiin, mutta tämä vaihe on jäänyt ilmeisesti sittemin taakse)

sub zero: Hänellä on toistunut jatkuvasti tämmöinen skeema, että suurimpina pidettyjä säveltäjiä dissataan ja jotain vähemmän tunnettuja nostetaan jalustalle (Wagner huono, Delius rulettaa jne.).
 
(Kuitenkin myös isoimmat klassismin nimet tuntuvat miellyttävän. Joskus kymmenen vuotta sitten Schubert oli jumala ja muita suurimpia nimiä vähäteltiin, mutta tämä vaihe on jäänyt ilmeisesti sittemin taakse)
 
Luulen kyllä että siitä on paljon kauemmin kun fanitin ja palvoin Schubertia koska olen suurin piirtein sen kymmenisen vuotta kuunnellut Melartinin, Tuukkasen, Leiviskän ja muiden unohdettujen suomalaismestareiden musiikkia. Eikä tämä minun kohdallani pidä paikkaansa että dissaisin kaikkein suurimpia säveltäjäneroja ja todellisia musiikin jättiläisiä sillä ehdottomasti tunnustan Mozartin ja Beethovenin suuruuden säveltäjinä sillä olenhan kokenut katharsiksen heidän musiikistaan vaikkakaan en välttämättä juuri tällä hetkellä hirveästi kuuntelekaan heidän musiikkiaan.

Prophet: Jossain threadissa hän mainitsi pitäneen Sibeliuksen Karelia -sarjasta tai ainakin osasta siitä. Ei ole mikään pakko kuunnella sinfonioita, joten suosittelen niitä "viihteellisempiä" ja kevytmielisempiä Sibeliukselta.
 
En kyllä muista väittäneeni pitäväni Karelia sarjasta tai jostakin sen osasta vaikka kerroinkin jalkani alkavan vipattamaan musiikin tahdissa mutta koska kyseinen teos edustaa lähinnä tilapäisluonteista triviaalimusiikkia jota Sibelius niin kernaasti sävelsi se ei kykene tuottamaan musertavia emotionaalisia kokemuksia ja katharsista jota voi pitää yksin suuren säveltaiteen ominaisuutena ja piirteenä.

megatherium: musertavia emotionaalisia kokemuksia ja katharsista jota voi pitää yksin suuren säveltaiteen ominaisuutena ja piirteenä.
 
Bachilla tällaisia teoksia on varmasti paljon.

Prophet: Bachilla tällaisia teoksia on varmasti paljon.
 
Muistaakseni ei.
 
Mega on luonnehtinut Bachin toistavan vain aikaisempien säveltäjien tekemisiä, kokonaan ymmärtämättä, että Bach teki yhteenvedon kaikesta aikaisemmin sävelletystä ja kehitti barok musiikin tyylilajina huippuunsa. Kun joku kehittyy äärimmilleen, siihen ei ole enää mitään lisättävää ja tyylilajina barok päättyikin Bachin kuolemaan.

Iiwana-80: Muistaakseni ei.
 
Mega on luonnehtinut Bachin toistavan vain aikaisempien säveltäjien tekemisiä, kokonaan ymmärtämättä, että Bach teki yhteenvedon kaikesta aikaisemmin sävelletystä ja kehitti barok musiikin tyylilajina huippuunsa. Kun joku kehittyy äärimmilleen, siihen ei ole enää mitään lisättävää ja tyylilajina barok päättyikin Bachin kuolemaan.
 
En ole sellaista väittänyt koskaan vaan kyllähän Bach kehitti polyfonisen sävellystyylin ja sen absoluuttisen muodon, fuugan huippuunsa ankaran kontrapunktisessa satsissaan mutta fuuga oli jo Bachin aikana vanhentunut sävellysmuoto ja Bach vajosikin pitkäksi ajaksi unohduksiin ennen kuin hänen musiikkinsa löydettiin uudelleen mutta vaikka olen kokenut 3. Brandenburgilaisesta konsertosta jonkin asteisen psykofyysisen tilan ei se silti ollut läheskään yhtä syvälle sieluun käyvä ja syväluotaava kuin Mozartin ja Beethovenin teoksista koetut korkeimmanasteiset transsinomaiset ja transsendentaaliset psykofyysiset tilat johon liittyi katharsiksen kokemus Bachin musiikin ollessa vähemmän syvällistä monumentaalisen ja jäykän barokkiarkkitehtuurin staattisuuden vuoksi jossa käsitellään vain yhtä affektia kerrallaan sen ollessa monotemaattista ja monorytmistä eikä toonikan ja dominantin välisestä polariteetista ollut tullut vielä rakennetta ohjaava dynaaminen voima kuten klassismin aikana. Varsinkin varhaisfuugissa jossa loputtoman toisteisissa ja kömpelön sekvenssimäisissä ja harmonisesti pöhöttyneissä fuugayritelmissä temaattinen perusväittämä soi jopa viisitoista kertaa yksin perussävellajissa ja joissa yksin subjektin ja vastasubjektin läsnä oleminen näyttäisi tyydyttävän Bachin itsekritiikittömät tavoitteet.

megatherium: En ole sellaista väittänyt koskaan vaan kyllähän Bach kehitti polyfonisen sävellystyylin ja sen absoluuttisen muodon, fuugan huippuunsa ankaran kontrapunktisessa satsissaan mutta fuuga oli jo Bachin aikana vanhentunut sävellysmuoto ja Bach vajosikin pitkäksi ajaksi unohduksiin ennen kuin hänen musiikkinsa löydettiin uudelleen mutta vaikka olen kokenut 3. Brandenburgilaisesta konsertosta jonkin asteisen psykofyysisen tilan
 
Olet oikeassa. Tässä teoksessa ei ole mitään kritisoitavaa. Kiitos Bachin ja Karl Richterin.
 
Bach-Richter-Brandenburg Concerto No.3
 
https://www.youtube.com/watch?v=mB1M2HaEbI4

Prophet: Olet oikeassa. Tässä teoksessa ei ole mitään kritisoitavaa. Kiitos Bachin ja Karl Richterin.
 
Bach-Richter-Brandenburg Concerto No.3
 
https://www.youtube.com/watch?v=mB1M2HaEbI4
 
Musiikkina Bachin Brandenburgilaiset konsertot eivät kuitenkaan yllä niille syvällisten sielullisten tilojen ja kokemusten tasolle ja alueelle jonka kaltaisia vain Mozart ja hänen lisäkseen ehkä Beethoven ja Schubertkin kykenivät hallitsemaan ja jonne vain Mozartin ja Beethovenin mestarillisimmat teokset johdattavat meidät vaikka Bachin konsertot edustavatkin omassa genressään ja tyylilajissaan barokkimusiikkina korkeinta mahdollista laatutasoa jolloin on kuitenkin otettava huomioon aikakauden tyylille ominaiset rajoitukset barokin sävellyksen käsitellessä vain yhtä affektia kerrallaan, klassisen sävellyksen liikkuessa sen sijaan vapaasti affektien koko asteikolla ja kun barokin monorytmisyyden tilalle tuli klassismissa rytmien moninaisuus rytmin irrotessa hienosyiseen tematiikkaan ja se että barokin monotemaattisuus vaihtui klassismissa teemojen moninaisuuteen.

Itse olen monesti verrannut Sibeliusta Melartiniin ja Tuukkaseen sillä tuloksella että kansallissäveltäjän frigidit tuotokset kalpenivat jälkimmäisten rinnalla sillä hehän sävelsivät suurenmoista musiikkia, mutta tämä diktatorinen musiikkipolitiikka joka suosii vain kansansuosiota nauttivia triviaalimusiikkia edustavia stereotyyppisiä kansallisromantikkoja ja frigidin klassismin edustajia kuten kansallissäveltäjämme, estää ettei heidän innovatiivinen ja emotionaalisesti vaikuttava ja voimallinen sinfonikkoutensa pääse esille vaikka olen lukemattomat kerrat juurta jaksain empiirisesti testannut ja havainnut heidän ylivoimaisuutensa kansallissäveltäjän emotionaalisesti köyhään, pinnalliseen, frigidiin, staattiseen ja askeettiseen sinfonikkouteen verrattuna.
 
En juuri tunne Tuukkasen teosten reseptiohistoriaa mutta muistaakseni Tuukkasen joitakin teoksia on esitetty Yhdysvalloissa saakka ja että tämän 6. sinfonia joka ei ole enää niin juurtunut kansallisromanttiseen ja Madetoja vaikutteiseen perinteeseen oli kauan ja hartaasti odotettu tapaus suomen musiikkielämässä ja jonka itse jussi jalas on johtanut kantanauhatallenteelle jota Yle kuitenkin on tähän päivään saakka pantannut levystössään liekö sitten lähetysoikeuksien puuttumisen takia. Tuukkanenhan ei ollut mikään varsinainen modernisti koskaan vaan säveltäjänä Tuukkanen yhdisti Madetojan perinteen ja Uuno Klamilta saadut virikkeet uusklassismin ja kansallisromantiikan yhdistelmäksi mutta hänen tyylinsä sisältää myös eksoottisia aineksia jotka ilmenevät sekä aiheenvalintoine että konkreettisesti pentatonisuutena. Minuun Tuukkasen musiikki on tehnyt paljon voimakkaamman vaikutuksen kuin kansallissäveltäjän frigidit sinfoniat.
 
On pistänyt miettimään sitä että mikä mahtaa olla se ominaisuus ja piirre esim. Melartinin ja Tuukkasen sinfonioissa ja musiikissa joka saa haukkomaan henkeä ja toisinaan puristamaan rinnasta pakahtuneena ja haltioituneena katseen kohotessa kohti korkeuksia ja ehkäpä osasyynä tähän reaktioon lienee postromanttisen kromaattisen tonaalisen aistillisen harmonisen kielen fantastinen kompleksisuus verrattuna esim. kansallissäveltäjän sisäänpäin kääntyneeseen ja hitaasti lämpenevään modaalisuuteen sikäli kun sillä ylimalkaan edes on kykyä lämmittää kuulijan sydäntä edellä mainittujen säveltäjien lailla.
 
Tuo frigidi on kuvainnollinen ilmaisu eikä sitä pidä ottaa kirjaimellisesti tarkoittaessani sillä tiettyä kylmyyttä. Vaikka Tuukkanen oli Madetojan opissa eihän suinkaan orjallisesti jäljitellyt oppimestariaan vaan hänelle kuten kaikille huomattaville taiteilijoille kehittyi ajan, iän
ja kokemuksen myötä persoonallinen tyyli vaikka hän saattoi saada 1. sinfoniassaan vaikutteita niin Tsaikovskilta kuin ehkä Sibeliukseltakin ja Luonnekuvia kolmesta muskettisoturista teoksessa osa Vanha linna muistuttaa kaikessa romanttisuudessaan tyylillisesti Modest Mussorgskyn saman nimistä osaa Näyttelykuvia sarjasta Muskettisotureiden päättyessä osaan täyttä ravia enkä niinkään luonnehtisi Tuukkasta sen enempää hampaattomaksi kuin laimennetuksikaan Sibeliukseksi koska hänellä on oma vahva persoonallinen tyylinsä ja minusta asetelma on pikemminkin päinvastainen eli että Sibelius on musiikkinsa emotionaalisen köyhyyden, askeettisuuden ja vähäverisyyden ts. aneemisuuden vuoksi laimennettua Tuukkasta.
 
Itse en ole niin kultivoitunut että olisin omasta takaa keksinyt kyseessä olevan naisen seksuaalista kylmyyttä tarkoittavan sivistyssanan frigidi vaan muistaakseni luin sen kerran eräästä Hesarin jutusta jossa haastateltiin jotakin saksalaista ooppera-tai lied laulajaa hänen käyttäessään Sibeliuksen viileää klassismia edustavista sinfonioista tuota frigidi sanaa jonka sitten kopioin ja omin itselleni vakituiseen käyttöön mutta koska siitä on vierähtänyt niin kauan aikaa niin voihan sekin olla mahdollista että muistan väärin mutta itse tarkoitan frigidillä vain eräänlaista kylmyyttä mutta en seksuaalisessa mielessä jota sana alunperin tarkoittaa.
 

Melartin, Tuukkanen ja kumpp. eivät ole maakuntasarjan säveltäjiä kuten ilmeisesti tietämättömyyttään jotkut luulevat vaan kansainvälisen tason säveltäjiä jotka kuuluvat universaalien säveltäjien kategoriaan ja emotionaaliselta vaikutukseltaan ylittävät suvereenisti kaikki Sibeliuksen saavutukset sinfonian alalla emotionaalisella ja ekspressiivisellä voimallaan. Eräällä englanninkielisellä keskustelupalstalla oli puhe meriaiheisista sävellyksistä ja siinä mainittiin myös tuukkasen meri sinfonia jota pidettiin liian vähän tunnettuna ja aliarvostettuna teoksena mutta sen voi kokonaisuudessaan kuunnella vain finlandia recordsin cd ltä. Melartinin sinfonioiden olemassaolevat levytykset ovat niiden lyhennettyjä versioita. sitä pakahtumista ja haltioitumista jota olen kokenut viimeksi mainittujen ynnä leiviskän ja karjalaisen sinfonioista tai Saikkolan Karjala palaa sinfonisesta kuvasta en ole milloinkaan kokenut sibeliuksen askeettisemmista ja aneemisemmista teoksista joten sibelius lienee kovin yliarvostettu säveltäjä.

Iiwana-80: Tämä on totta. Jää paljosta paitsi, jos listalle kelpaa pääasiassa vain sinfoniat, joka kuitenkin on vain yksi taidemusiikin muoto. Tiedän kokemuksesta, kun oli aikakausi, jolloin itselle kelpasi vain sinfoniat. Mitä suurempi, sen parempi. Onneksi kasvoin siitä ohi.
 
Jos tavoite on jonkinlainen transsi, niin ehkä sitä on vaikeampi saavuttaa jollain 9 minuutin mittaisella Shubertin Triolla (op. 100), mutta musiikkina se voi olla ihan mielenkiintoinen https://www.youtube.com/watch?v=e52IMaE-3As
 
Schubertin pianotrio no 2 D 929 op. 100 on 4-osainen, 42 minuutin mittainen teos, jonka 2. hidas osa Andante con moto joka perustuu erääseen ruotsalaiseen kansanlauluun on kestoltaan noin 10 minuuttia ja mahdollisesti vie Schubertille tyypilliseen tapaan ikään kuin toiseen ja korkeampaan kauneuden valtakuntaan ja uudelle romantiikan maaperälle romantiikan airut säveltäjä kun oli mutta josta en ole kokenut transsia kuten sentään säveltäjän Suuresta C duuri sinfoniasta no 9 ja tarkemmin sanottuna sen dionyysisen hurmion kieltä puhuvasta avausosasta jota kuuntelin aikoinaan valtaisassa hurmiossa ympäröivän maailman menosta mitään tiedostamatta niin keskittyneenä musiikkiin että koko muu maailma katosi tajunnastani ja puhtaan mielteen alueelle heijastuneista musiikin representoimista tahdonliikkeistä tuli ainoa realiteetti.

Eikö kuulostakin erityisesti tänään Finlandia-hymni erinomaiselta? Suorastaan pakahduttavaa, hengästyttävää, haltioittavaa!
 
https://www.youtube.com/watch?v=H7g9wU8Oj74

Prophet: Eikö kuulostakin erityisesti tänään Finlandia-hymni erinomaiselta? Suorastaan pakahduttavaa, hengästyttävää, haltioittavaa!
 
https://www.youtube.com/watch?v=H7g9wU8Oj74
 
Ei kuulosta. Ei se jääkiekon olympiakulta, niin hieno saavutus kuin se onkin, yhtään paranna laadultaan jo ennestään vaatimattoman musiikin tasoa eikä Sibelius ole milloinkaan saanut minua haltioitumaan, hengästymään tai pakahtumaan. Hymnin alkukin on lainattu kuulemma Emil Genetziltä.