Klassinen ›

Jostain käsittämättömästä syystä meikäläistä on ruvennut kiinnostamaan klassinen musiikki. Pienestä pitäen mm. populäärimusiikin raskaampi osasto on ollut lähellä sydäntä ja ainakin toistaiseksi klassisen musiikin kuuntelu on jäänyt minimiin. Täytynee siis nyt rehellisesti tunnustaa, etten tiedä klassisesta oikeastaan yhtään mitään, mutta kiinnostusta alkaa kuitenkin olla. Klassisen musiikin ystävät/asiantuntijat voisivat ehkäpä kertoa hieman klassisen musiikin eri tyylisuunnista, eri säveltäjistä, tärkeimmistä/tunnetuimmista teoksista ja myöskin antaa vinkkejä, että kenen teoksista kuunteleminen kannattaa aloittaa? Veikkaisin että mollivoittoiset/raskaammat teokset miellyttävät minua ainakin aluksi eniten, kun miettii tätä viimeaikaista musiikkimakua.
 

 
Siis nyt hyviä ja kattavia neuvoja totaaliselle maallikolle. Kiitos jo etukäteen.

Eli nyt klassisen musiikin ystävät/asiantuntijat
voisivat ehkäpä kertoa hieman klassisen musiikin eri tyylisuunnista, eri säveltäjistä, tärkeimmistä/tunnetuimmista teoksista
 
Kirjastoon siitä, hus.
 
No, tuo aihe nyt vain on sen verran laaja ja myöskin siitä on sen verran paljon eri kirjoissa juttua heitetty, että kehottaisin tutustumaan johonkin kirjaston aiheeseen liittyvään musiikinhistorian yleisteokseen tai vaikka yläasteen musiikinkirjaan jos et muuta keksi.
 
Mitä taas kuuntelupuoleen tulee, niin kehotan taas menemään kirjastoon, lainaamaan noin metrin pinon mahdollisimman eri aikakausia ja tyylejä edustavien säveltäjien teoksia (tämä siis sitten kun olet lukenut niistä tyylikausista ym.) ja kuuntelemaan ne läpi. "Metodini" saattaa olla hieman raskassoutuinen, mutta näin ainakin saa mielestäni paremman kosketuksen klassisen musiikin kenttään, kuin kuuntelemalla niitä iankaikkisia "ikivihreitä".
 
Bach, Beethoven ja Mozart ovat ehkä kolme suurinta musiikillista neroa kautta aikojen (lisäksi heidän tuotantonsa kattaa oikeastaan kolme klassisen musiikin keskeisintä tyylikautta), joten ainakaan ilman heidän teoksiaan ei ole takaisin tulemista sieltä kirjastosta (eikä oikeastaan mistään muualtakaan...!). Jos olet hevimiehiä, niin sitä olivat tietyssä mielessä myös Wagner, Stravinsky, Skrjabin ja noista edellä mainituista ehkä Beethoven - tutustu siis heihin. Lisäksi tutustu kaikkeen, mikä vähänkin tuntuu mielenkiintoiselta.
 
EDIT: Myös Soshtakovitshia suosittelen erittäin lämpimästi.

Kun et osannut sen tarkemmin määritellä, niin tässä jotain olennaisia vähän niin ja näin kyseenalaisesti lajiteltuna. Sanokaa, mitä olennaisia unohtui(niitä varmasti puuttuu ainakin suomesta ja nykymusiikista.
 
Renessanssi:
-Lasso
-Palestrina
-Downland
-Gervaise
 
Barokki:
-Bach
-Händel
-Vivaldi
 
Galantti:
-Couperin
-J. C. ("Lontoon") Bach
-Pergolesi
-Domenico
-Scarlatti
-Rameau
 
Wieniläisklassismi:
-Mozart
-Beethoven
-Haydn
 
Romantiikka:
-Paganini
-Weber
-Rossini
-Schubert
-Berlioz
-Glinka
-Mendelssohn
-Chopin
-Scumann
-Liszt
-Verdi
-Wagner
-Offenbach
-Smetana
-Strauss
-Brahms
-Musorgski
-Bizet
-Tsaikovski
-Grieg
-Bruckner
-Elgar
-Janacek
-Rachmaninov
-Dvorak
-Scriabin
-Hatsaturian
-Rimski-Korsakof
-Mahler
-Messiaen
 
-Sibelius
-Madetoja
-Pacius
-O.Merikanto
-Järnefelt
-Melartin
-Kuula
 
Impressionismi:
-Debussy
-Ravel
 
-Palmgren
 
Ekspressionismi
-Schönberg
-Berg
-Webern
 
Uusklassismi:
-Stravinsky
-Sostakovich
-Orff
 
Nationalismi:
-Kodály
-Prokofjev
-Shostakovitsh
-Ives
-Gershwin(mihinkähän tämä sopisi paremmin?)
-Copland
-Piston
-Thomson
 
Minimalismi:
-Reich
-La Monte Young
-Riley
-Glass
-Adams
 
Nykymusiikki:
-Cage
-Stockhausen
-Ligeti
-Bartok
-Xenakis
-Schnitke
-Pärt
-Satie
 
Vanhempaa suomalaista modernismia
-Pingoud
-A.Merikanto
-Raitio
-Klami
-Kilpinen
-Sonninen
 
II maailmasodan jälkeen suomalaisia
-Bergman
-Kokkonen
-Rautavaara
-Sallinen
 
vielä nuorempaa polvea
-Hämeenniemi
-Saariaho
-Kaipanen
-Lindberg
-Linkola
-Segerstam
 
EDIT: vielä tuli pari mieleen

Sanokaa, mitä olennaisia unohtui
 
Renesanssi:
 
Ainakin yksi s-kirjain taisi unohtua..! ;)
 
EDIT: Kyllä tuo muuten aika kattava lista on... ehkä Dvorakin lisäisin romantiikka-osastoon, kun siellä Smetanakin on.

Aika komian listan teit tosiaan.
 
Romantiikka: Bruckner, Elgar, Janacek, RACHMANINOFF!! Scriabinin mainitsinkin jo.
 
Suomalaisista säveltäjistä lisäisin Selim Palmgrenin (kotikaupungin poikia..); menisin luokittelemaan hänet impressionistiksi.
 
EDIT: Piti sitten Palmgrenin etunimi kirjoittaa väärin.

Ainakin yksi s-kirjain taisi unohtua..! ;)
 
EDIT: Kyllä tuo muuten aika kattava lista on... ehkä Dvorakin lisäisin romantiikka-osastoon, kun siellä Smetanakin on.
 
Mutta eivät kai Schönberg, Webern tai Berg jääneet köllöttämään tai päivää paistattelemaan atronalisuuteen ekspressionismin hengessä vaan ponnistivat siitä Schönbergin formuloiman 12-sävelkoodin kautta puhtaaksi viljeltyyn dodekafoniaan ja edelleen kohti sarjallisuutta. Vaan minnekäs unohtui Charles Ives, kaikkien modernistienunohdettu äiti?

Vaan minnekäs unohtui Charles Ives, kaikkien modernistienunohdettu äiti?
 
Tuolla se on nationalisteissa.

Tuolla se on nationalisteissa.
 
käsittääkseni hänen musiikillinen estetiikkansa oli hiukan korkeammalle kehittynyttä absoluuttisissa musiikillisissa muodoissaan ja avantgardessaan ollakseen minkään nationalistisen ajattelun leimaamaa, kuten esim. hänen maanmiehensä Aaron Coplandin musiikki yleisöä kosiskelevassa luonteessaan.

käsittääkseni hänen musiikillinen estetiikkansa oli hiukan korkeammalle kehittynyttä absoluuttisissa musiikillisissa muodoissaan ja avantgardessaan ollakseen minkään nationalistisen ajattelun leimaamaa, kuten esim. hänen maanmiehensä Aaron Coplandin musiikki yleisöä kosiskelevassa luonteessaan.
 
Oli tuota ja oli myös Amerikkalaista kansanperinnettä. Tulkinnanvaraista tuo on, mutta useimmiten hänet nationalisteihin liitetään, vaikkakin kyseessä on melkoinen uranuurtaja sekä teoreettisesti, että sävellysteknisesti.

Jos olet hevimiehiä, niin sitä olivat tietyssä mielessä myös Wagner, Stravinsky, Skrjabin ja noista edellä mainituista ehkä Beethoven - tutustu siis heihin. Lisäksi tutustu kaikkeen, mikä vähänkin tuntuu mielenkiintoiselta.
 
EDIT: Myös Soshtakovitshia suosittelen erittäin lämpimästi.
 
Kiitoksia vain. Eräs tuttava tosiaan suositteli että mun kannattaisi kuunnella wagneria. Muistaakseni mainitsi vielä siihen päälle että taisi olla Hitlerinkin lempimusiikkia. Hui...

Oli tuota ja oli myös Amerikkalaista kansanperinnettä. Tulkinnanvaraista tuo on, mutta useimmiten hänet nationalisteihin liitetään, vaikkakin kyseessä on melkoinen uranuurtaja sekä teoreettisesti, että sävellysteknisesti.
 
Sitähän on myös Prokofjevin musiikki tulvillaan, kuten esim. hänen viimeinen balettinsa, ällöttävän vulgääriromanttisessa ja taaksepäinkatsovassa, epämodernistisessa hengessä sävelletty Kivinen kukka, jossa on mukana uralilaisia kansansävelmiä, ja josta Stalinilla ei taatusti ollut mitään huomauttamista. Siitä huolimatta Prokofjevia nationalistiksi harvemmin kategorioidaan.

Sitähän on myös Prokofjevin musiikki tulvillaan, kuten esim. hänen viimeinen balettinsa, ällöttävän vulgääriromanttisessa ja taaksepäinkatsovassa, epämodernistisessa hengessä sävelletty Kivinen kukka, jossa on mukana uralilaisia kansansävelmiä, ja josta Stalinilla ei taatusti ollut mitään huomauttamista. Siitä huolimatta Prokofjevia nationalistiksi harvemmin kategorioidaan.
 
Ivesin ja Prokofjevin "nationalismin" välillä on kuitenkin se tärkeä ero, että Prokofjev (kuten Shostakovitsh ja muutkin Stalinin 'formalisteiksi' tuomitsemat venäläissäveltäjät) suurin piirtein pakotettiin säveltämään perinteistä romanttishenkistä nationalistista musiikkia, ts. sellaista jonka Stalin puolueineen katsoi kansalle sopivaksi. Muuten saattoi säveltäjällä tulla tukalat paikat. En näe, että Prokofjev mitenkään vapaaehtoisesti sävelsi Stalinia miellyttävään 'epämodernistiseen' tyyliin. Ives sentään taisi toimia omasta vapaasta tahdostaan.

Ivesin ja Prokofjevin "nationalismin" välillä on kuitenkin se tärkeä ero, että Prokofjev (kuten Shostakovitsh ja muutkin Stalinin 'formalisteiksi' tuomitsemat venäläissäveltäjät) suurin piirtein pakotettiin säveltämään perinteistä romanttishenkistä nationalistista musiikkia, ts. sellaista jonka Stalin puolueineen katsoi kansalle sopivaksi. Muuten saattoi säveltäjällä tulla tukalat paikat. En näe, että Prokofjev mitenkään vapaaehtoisesti sävelsi Stalinia miellyttävään 'epämodernistiseen' tyyliin. Ives sentään taisi toimia omasta vapaasta tahdostaan.
 
Niin mutta tämä tapahtui varsin myöhään hänen palattuaan takaisin Neuvostoliittoon, eikä se tee minusta oikeutetuksi nimittää hänen musiikkiaan nationalistiseksi missään mielessä, vaikka hänen kirpeän dissonoiva ja iskevän rytmivoittoinen tyylinsä tekikin täyskäännöksen formalistisyytöksiä kylväneen Stalinin pakottamana romanttisen melodiseen tyyliin

eikä se tee minusta oikeutetuksi nimittää hänen musiikkiaan nationalistiseksi missään mielessä
 
Aivan, tämä oli minunkin pointtini. Siksi häntä ei voi verrata tässä mielessä Ivesiin, jolle mahdollinen nationalismi oli vapaaehtoisempaa.

Aivan, tämä oli minunkin pointtini. Siksi häntä ei voi verrata tässä mielessä Ivesiin, jolle mahdollinen nationalismi oli vapaaehtoisempaa.
 
Mutta mielestäni hänen musiikkinsa on protesti vanhoillisia piirejä ja näiden pinttyneitä ja luutuneita käsityksiä kohtaan, etten sanoisi suorastaan ivallista ja ironista parodioidessaan amerikkalaista patrioottsita musiikkiperintöä. Minusta nationalismi on siitä kaukana.

Mutta mielestäni hänen musiikkinsa on protesti vanhoillisia piirejä ja näiden pinttyneitä ja luutuneita käsityksiä kohtaan, etten sanoisi suorastaan ivallista ja ironista parodioidessaan amerikkalaista patrioottsita musiikkiperintöä. Minusta nationalismi on siitä kaukana.
 
No, sitähän voisi kai sanoa tavallaan sitten uudenlaiseksi nationalismiksi..! =) Mutta en osaa ottaa tarkemmin kantaa kun en hänen musiikkiaan ihan niin hyvin tunne.

No, sitähän voisi kai sanoa tavallaan sitten uudenlaiseksi nationalismiksi..! =) Mutta en osaa ottaa tarkemmin kantaa kun en hänen musiikkiaan ihan niin hyvin tunne.
 
Niin tosiaan, ei patrioottuisten sävelmien käyttäminen välyttämättä sinfonioissa tee siitä nationalkista.

No, sitähän voisi kai sanoa tavallaan sitten uudenlaiseksi nationalismiksi..! =) Mutta en osaa ottaa tarkemmin kantaa kun en hänen musiikkiaan ihan niin hyvin tunne.
 
Ei Ives olsi voinut jäädä niin tuntemattomaksi säveltäjäksi vuosikymmeniksi kotimaassaan USa:ssa, jos hänen musiikkinsa olisi ollut perin juurin konservatiivisen nationalismin kyllästämää. Asia sattui olemaan vain sillälailla, että hänen työskentelytavalleen oli ominaista mitä suurimmassa määrin jonkinlainen sitaattitekniikka tai ainakin sitaattien runsas viljeleminen kollaaseissaan musiikillisena raaka-ainemateriaalina sinfonisia muotorakenteita ja kollaasimaisia orkestraalisia sävelrunoja hahmotellessaan, joka ilmeni, ei pelkästään vain lapsuudesta saakka korvaan soimaan jääneiden patrioottisten sävelmien ym. hyödyntämisenä, kuten muuten Mahlerinkin tapauksessa, jossa säveltäjä oli ihastunut sotilassoittokuntien marssimusiikkiin, vaan myös länsimaisen musiikkitradition, lähinnä romanttisen aikakauden merkkiteosten, laajamittaisena muistumien kierrätyksenä. Kuten esim. Beethovenin Kohtaloteema, rytmikuvio V-sinfonian avauksesta, Brahmsilta ja Dvorakin sinfoniasta n:o 9 jne. sinfonioissaan n:o 2 ja 3. Ja se tapa, jolla hän näitä amerikkalaisille rakkaita sävelmiä käytti moderneihin sävellystekniikoihin yhdistettynä, oli jotakin mihin ei siihen aikaan musiikkiyleisö ollut vielä tottunut, eikä pitkään aikaan myöhemminkään, muistuttikin lähinnä amerikkalaisen musiikkiperinnön rienaamista konservatiivien silmin.

Ei Ives olsi voinut jäädä niin tuntemattomaksi säveltäjäksi vuosikymmeniksi kotimaassaan USa:ssa, jos hänen musiikkinsa olisi ollut perin juurin konservatiivisen nationalismin kyllästämää. Asia sattui olemaan vain sillälailla, että hänen työskentelytavalleen oli ominaista mitä suurimmassa määrin jonkinlainen sitaattitekniikka tai ainakin sitaattien runsas viljeleminen kollaaseissaan musiikillisena raaka-ainemateriaalina sinfonisia muotorakenteita ja kollaasimaisia orkestraalisia sävelrunoja hahmotellessaan, joka ilmeni, ei pelkästään vain lapsuudesta saakka korvaan soimaan jääneiden patrioottisten sävelmien ym. hyödyntämisenä, kuten muuten Mahlerinkin tapauksessa, jossa säveltäjä oli ihastunut sotilassoittokuntien marssimusiikkiin, vaan myös länsimaisen musiikkitradition, lähinnä romanttisen aikakauden merkkiteosten, laajamittaisena muistumien kierrätyksenä. Kuten esim. Beethovenin Kohtaloteema, rytmikuvio V-sinfonian avauksesta, Brahmsilta ja Dvorakin sinfoniasta n:o 9 jne. sinfonioissaan n:o 2 ja 3. Ja se tapa, jolla hän näitä amerikkalaisille rakkaita sävelmiä käytti moderneihin sävellystekniikoihin yhdistettynä, oli jotakin mihin ei siihen aikaan musiikkiyleisö ollut vielä tottunut, eikä pitkään aikaan myöhemminkään, muistuttikin lähinnä amerikkalaisen musiikkiperinnön rienaamista konservatiivien silmin.
 
Niin varmasti. Mieluummin kai sitä kansa kuuntelee tuttuja sävelmiä tutussa, totutussa muodossa kuin uusia, radikaaleja väännöksiä niistä. Ei tarvitse kuin ajatella, miten tärkeitä Sousa ja hänen marssinsa ovat amerikkalaisille nimenomaan nationalistisessa hengessä, niin ymmärtää miksi Ivesin tuotoksia ei heti oikein ymmärretty, vaikka hänen panoksensa uuden mantereen musiikin historiassa ja kehityksessä lienee kuitenkin merkittävämpi kuin "konservatiivisen", viihteellisemmän Sousan.

Niin varmasti. Mieluummin kai sitä kansa kuuntelee tuttuja sävelmiä tutussa, totutussa muodossa kuin uusia, radikaaleja väännöksiä niistä. Ei tarvitse kuin ajatella, miten tärkeitä Sousa ja hänen marssinsa ovat amerikkalaisille nimenomaan nationalistisessa hengessä, niin ymmärtää miksi Ivesin tuotoksia ei heti oikein ymmärretty, vaikka hänen panoksensa uuden mantereen musiikin historiassa ja kehityksessä lienee kuitenkin merkittävämpi kuin "konservatiivisen", viihteellisemmän Sousan.
 
Nationalistisessa ajattelussa leimaavimpia esimerkkejä ivesin sinfonioista on ehkäpä ohjelmallisessa luonteessaan ja erityisessä ulko-ja lisämusiikillisessa merkityksessään sinfonia n:o 3, joka sai pulitzer-palkinnon 35 vuotta sen säveltämisen jälkeen, nimeltä Camp meeting, muistorikkaiden aikojen kollektiivisena kuulomuotokuvana