Klassinen ›

Äänestä mielestäsi kaikkien aikojen typerin ja älyvapain oopperaaaria tai-kohtaus, jonka kuuleminen saa karvasi nousemaan pystyyn tai reagoit sen kuulemiseen sanomalla:" ei taas tätä!".

"La donna e mobile" Giuseppe Verdin oopperasta Rigoletto.
Myös Mozartin Taikahuilussa esiintyvästä Yön kuningattaren aariasta alan vähitellen saada tarpeekseni.

Vaikea sanoa, mikä on typerä ja mihin on muuten vain kyllästynyt... La Donna e Mobile maistuu tosiaan jo aika puulta.

Vaikea sanoa, mikä on typerä ja mihin on muuten vain kyllästynyt... La Donna e Mobile maistuu tosiaan jo aika puulta.
 
Kuunnelkaahan M.A. Nummisen tulkinta La donna e mobilesta... Löytyy uusia... sävyjä... ;)

Kuunnelkaahan M.A. Nummisen tulkinta La donna e mobilesta... Löytyy uusia... sävyjä... ;)
 
Juu, tiedän tuon version! Täytyy sanoa, että sitä kyllä jaksaa kuunnella! Löytyy oikein virtuoottinen soolokadenssi loppupuolelta..! =D

Vallan huonosti tässä äänestyksessä ei pärjää Rossininkaan monet koloratuuri-taikka buffoaariat, joista puuttuu inhimillistä lämpöä mauttoman pöhöttyneine ja naurettavan liioiteltuine koloratuurihirviöineen, jotka kuuluivat olennaisena osana opera serian ilmaisuskaalaan 1700-luvun puolella, jolloin tarkoituksena oli tuoda jonkin tähtilaulajan avut mahdollisimman hyvään valoon kymissä bravuurinumeroissa, joita Mozartkin joutui sirottelemaan aarioihinsa etenkin Italiaa varten sävelletyissä nuoruuden töissään. Mutta että vielä 1800-luvulla ihmiset näköjään kuuntelivat niitä nautiskellen, tai vaikka nykyäänkin, huhhuh.
 
Mutta mitä meidän on sanottava sellaisen säveltäjän kuin Piccinnin aarioista, joista eräs tenorille sävelletty kummittelee jatkuvasti jostain kummasta syystä Classic-radionkin soittolistoilla. Eilen illalla klo 23.00 aikaan avatessani hetkeksi korvalappustereoradioni, kuinka ollakaan, samainen koloratuurihirmu soi kuin soikin jälleen eetterissä, jolloin spontaanina reaktiona purskahdin nauraa hohottamaan, niin että kanssaeläjäni joutui tulla rauhoittelemaan: kamalaa musiikkia ne siellä Classic-radiossakin välillä tuntuvat soittelevan.

Mutta mitä meidän on sanottava sellaisen säveltäjän kuin Piccinnin aarioista, joista eräs tenorille sävelletty kummittelee jatkuvasti jostain kummasta syystä Classic-radionkin soittolistoilla. Eilen illalla klo 23.00 aikaan avatessani hetkeksi korvalappustereoradioni, kuinka ollakaan, samainen koloratuurihirmu soi kuin soikin jälleen eetterissä, jolloin spontaanina reaktiona purskahdin nauraa hohottamaan, niin että kanssaeläjäni joutui tulla rauhoittelemaan: kamalaa musiikkia ne siellä Classic-radiossakin välillä tuntuvat soittelevan.
 
Radioasemat kun eivät tule kultakin kuuntelijalta erikseen kysymään minkälaista musiikkia juuri hän haluaisi kuulla, niin vaara tuohon on aina olemassa, kun radion avaa. Joku muu taas saattaa tykätä esim. juuri tuosta Piccinista ja puistella päätään vaikkapa Mozartille. Kaikkia on mahdoton miellyttää, ja jokaisen mielestä varmaan osa tarjonnasta on kamalaa.

Radioasemat kun eivät tule kultakin kuuntelijalta erikseen kysymään minkälaista musiikkia juuri hän haluaisi kuulla, niin vaara tuohon on aina olemassa, kun radion avaa. Joku muu taas saattaa tykätä esim. juuri tuosta Piccinista ja puistella päätään vaikkapa Mozartille. Kaikkia on mahdoton miellyttää, ja jokaisen mielestä varmaan osa tarjonnasta on kamalaa.
 
Olenpa melko varma, että sellaisia henkilöitä mahtuu tähän maailmaan korkeintaan 1/ 1000 000, jotka pitävät enemmän Piccinnistä kuin Mozartista, sillä ihmisten musiikillinen vastaanoottkyky ja maku on siinä määrin aivopesty jo kaikkialta tulvilalla Mozartin oopperamusiikilla, että joku Piccini on Mozartiin verrattuna lähinnä pelkkää museotavaraa, joka otetaan esille kenties silloin tällöin jonkun antiikkista ja dramaattisen funktionsa menettänyttä näyttämömusiikia levyttämään innostuneen levy-yhtiön pomon perversisten mieltymysten avittamana, jotta musiikinhistoriasta saataisiin jonkinlainen kokonaiskuva. mutta että sitä saa kuullakseen päivästä toiseen, niin ei voi kuin todeta, että jopas on kapea tarjonta tälläkin radiokanavalla: luulisi sentään kyseiseen levyyn muitakin aarioita mahtuvan kuin tuo yksi ja sama; Kas kummaa, kun eivät keksi milloinkaan soittaa sitä ensimmäistäkään Schubertin aariaa, joista useista kymmenistä jokaikinen on taatusti musiikillisesti antoisampaa kuunneltavaa, kuin tuo mainitsemani Piccinin älyvapaa koloratuuriaaria, jossa lihaa tuntuu olevan luitten ympärillä sangen vähän.; korkeintaan lyhyht preludi orkesterille, joka saattaa sisältää yhden täysijärkisen melodisen fraasin.

Juu, tiedän tuon version! Täytyy sanoa, että sitä kyllä jaksaa kuunnella! Löytyy oikein virtuoottinen soolokadenssi loppupuolelta..! =D
 
Jep, kadenssi on täyttä rautaa! :) Mauri-Antero on kova jätkä!

Olenpa melko varma, että sellaisia henkilöitä mahtuu tähän maailmaan korkeintaan 1/ 1000 000, jotka pitävät enemmän Piccinnistä kuin Mozartista, sillä ihmisten musiikillinen vastaanoottkyky ja maku on siinä määrin aivopesty jo kaikkialta tulvilalla Mozartin oopperamusiikilla, että joku Piccini on Mozartiin verrattuna lähinnä pelkkää museotavaraa, joka otetaan esille kenties silloin tällöin jonkun antiikkista ja dramaattisen funktionsa menettänyttä näyttämömusiikia levyttämään innostuneen levy-yhtiön pomon perversisten mieltymysten avittamana, jotta musiikinhistoriasta saataisiin jonkinlainen kokonaiskuva. mutta että sitä saa kuullakseen päivästä toiseen, niin ei voi kuin todeta, että jopas on kapea tarjonta tälläkin radiokanavalla: luulisi sentään kyseiseen levyyn muitakin aarioita mahtuvan kuin tuo yksi ja sama; Kas kummaa, kun eivät keksi milloinkaan soittaa sitä ensimmäistäkään Schubertin aariaa, joista useista kymmenistä jokaikinen on taatusti musiikillisesti antoisampaa kuunneltavaa, kuin tuo mainitsemani Piccinin älyvapaa koloratuuriaaria, jossa lihaa tuntuu olevan luitten ympärillä sangen vähän.; korkeintaan lyhyht preludi orkesterille, joka saattaa sisältää yhden täysijärkisen melodisen fraasin.
 
No, täytyy muistaa, että radiotoimittajatkin ovat vain ihmisiä, ja hehän ne kappaleet sinne valitsevat. Voihan olla, että juuri siitä porukasta löytyy joku, johon tuo Piccinin aaria on kolahtanut, ja hän sitten katsoo velvollisuudekseen valistaa kuuntelijoitakin kyseisen teoksen olemassaolosta, vaikkei se välttämättä niin säännöllistä soitantaa ansaitsisikaan. Toisaalta monipuolisuus on radiokanavillakin hyve, ja silloin tällöin on soitettava myös niitä vähemmän tunnettuja säveltäjiä. Turussa asuessani kuulin Classic FM:ltä kehumani Alkanin musiikkia ensimmäistä kertaa, ja sen ansiosta kiinnostuin ylipäätään koko säveltäjästä.

Jep, kadenssi on täyttä rautaa! :) Mauri-Antero on kova jätkä!
 
Eikös se soi siinä Verdin alkuperäisversiossakin, vaikken tätä Nummisen esittämää olekaan kuullut?

No, täytyy muistaa, että radiotoimittajatkin ovat vain ihmisiä, ja hehän ne kappaleet sinne valitsevat. Voihan olla, että juuri siitä porukasta löytyy joku, johon tuo Piccinin aaria on kolahtanut, ja hän sitten katsoo velvollisuudekseen valistaa kuuntelijoitakin kyseisen teoksen olemassaolosta, vaikkei se välttämättä niin säännöllistä soitantaa ansaitsisikaan. Toisaalta monipuolisuus on radiokanavillakin hyve, ja silloin tällöin on soitettava myös niitä vähemmän tunnettuja säveltäjiä. Turussa asuessani kuulin Classic FM:ltä kehumani Alkanin musiikkia ensimmäistä kertaa, ja sen ansiosta kiinnostuin ylipäätään koko säveltäjästä.
 
Missä määrin muuten pidät Mozartia jonakin yhteen tiettyyn, ennaltamäärättyyn muottiin sopivana musiikillisena käsitteenä, joka kattaa ja riittää kuvaamaan yksiselitteisesti hänen koko musiikillisen tyyliskaalansa ja draamallisen ilmaisuasteikkonsa ulottuen 11-vuotiaana sävelletystä Apollo et Hyacintuksesta aina viimeisten vuosien yksinkertaistunutta sävelkieltä ja sakraalis-monumentaalisia elementtejä edustavaan Taikahuiluun täynnään pappien tai melkein-pappien musiikillista deklamaatiota ja paatosta, tukenaan varsin säästeliäästi käsitelty orkestrerisäestys?
 
Semminkin kun Mozart itsekin mm. 16-vuotiaana sävelletyssä Lucio Sillassaan ositti nerokkuuttaan, ei viimeksi jäljittelijänä, ja olemassaolevien opera serian kaavojen kuulostelijana, pakaten monet aariat täyteen taiturillista rihkamaa suosien koloratuurikuvioita arvostelukykyä osoittamatta temaattisen aineksen tasapainon järkkymiseksi ja musiikillisen yhtenäisyyden ja substanssin tappioksi. Näitä aarioita on tottumattomalla korvalla vaikea erottaa jopa Piccinnin vastaavista aarioista näiden napolilaisuudelle uskollisesta lyhyydestä huolimatta, ellei Piccinin musiikillinen lahjakkuus olisi niin paljon vähäisempää kuin Mozartin, jonka etumatkaa ylilahjakkaana säveltäjänä on mahdotonta kiinni kuroakaan.
 
Tuskinpa on olemassa jotakin Mozartin standardityyppistä eli normaali-tai vakiomallista ooppera-aariaa, joka kykenisi kattamaan säveltäjän koko tuotannon ja luovan elämän jäännöksettömästi läpi erilaisten kehitysvaiheiden tämän etsiessä vielä omaa ääntään, pyrkien laajentamaan omien ilmaisukeinojensa rajoja järjestelmällisesti luodaten samalla omien sisäisten lakien mukaan potentiaalista maailmaansa.
 
Mozartin joissakin aarioissa, kuten Piccinilläkin, voimamme alkavat ehtyä jo siinä vaiheessa kun ostinaton motoriikka muuttuu hitaammaksi ja suunnistaa kohti obligatofermaattia, koloratuurin akrobaattinumeron ponnahduslautaa. Tällaiset aariat olivat sävelletty instrumentaalisesti käytetylle äänelle, jonka tuli töräytellä koloratuureissa fanfaarintapaisia kuvioita.

Missä määrin muuten pidät Mozartia jonakin yhteen tiettyyn, ennaltamäärättyyn muottiin sopivana musiikillisena käsitteenä, joka kattaa ja riittää kuvaamaan yksiselitteisesti hänen koko musiikillisen tyyliskaalansa ja draamallisen ilmaisuasteikkonsa ulottuen 11-vuotiaana sävelletystä Apollo et Hyacintuksesta aina viimeisten vuosien yksinkertaistunutta sävelkieltä ja sakraalis-monumentaalisia elementtejä edustavaan Taikahuiluun täynnään pappien tai melkein-pappien musiikillista deklamaatiota ja paatosta, tukenaan varsin säästeliäästi käsitelty orkestrerisäestys?
 
Mikäli tuo kysymys viittaa johonkin aiemmin lausumaani, niin tahdon tehdä selväksi, etten missään nimessä itse väheksy Mozartia kenenkään, kaikkein vähiten jonkun Piccinin, rinnalla. Minusta hän on musiikinhistorian ihmeellisimpiä neroja, ja musiikillinen ilmaisuasteikkonsa on todellakin niin laaja, etten lähtisi sijoittamaan häntä missään suhteessa mihinkään kovin tiukasti rajattuun kategoriaan muutoin kuin mitä käsite "wieniläisklassismi" edustaa. Tosin monet hänen teoksistaan lähestyvät huomattavan rohkeasti jopa varhaisromantiikkaa, kuten esim. hurjan dramaattinen Fantasia pianolle c-molli.

Minusta eräs varteenotettava ehdokas kaikkien aikojen typerimmäksi ooppera-aariaksi on nimihenkilön pitkäveteinen ja ansaitsemattomasti kuuluisaksi tullut bel canto-aaria Bellinin oopperasta Norma, joka esitettäneen Kansallisoopperassa lähiaikoina. Ei tulisi mieleenikään lähteä katsomaan koko teosta.

Eikös se soi siinä Verdin alkuperäisversiossakin, vaikken tätä Nummisen esittämää olekaan kuullut?
 
En ole kyllä kuullut kenenkään oikean oopperalaulajan suorittavan aivan M.A.:n veroista kadenssia aarian lopussa, joten eiköhän Mauri-setä pistele omiaan mukaan vähintäänkin lievästi!