Klassinen ›

Beethoven on sanonut:" Olkaa varuillanne teoksiin nähden, jotka tuntuvat liitelevän korkeuksissa. hyvin usein seesteisin musiikki on luotu keskellä vastoinkäymisiä, mutta säveltäjän luomishalu on kyennyt muuttamaan mielentilan ja hänen kykynsä suhtautua tapahtuimiin vastakkaiseksi". Onko näin? luovatko säveltäjät kauneinta ja valoisinta musiikkiaan masentuneina tai mielipahassa?

Hmm... Tuossa kirjoituksessa esiintyivät periaatteessa samaa musiikkia koskevat ilmaisut "hilpeä", "korkeuksissa liitelevä", "seesteinen", "kaunis" ja "valoisa". Minusta mitkään näistä eivät ole synonyymeja keskenään. Ymmärsin kyllä mitä ajat takaa, mutta kysymykseen on silti mahdotonta vastata noin yleisesti. Tuskinpa säveltäjät yleisesti ottaen luovat kauneinta musiikkiaan sen enempää mielipahassa, ekstaasissa, tylsistyneenä, krapulassa tms. nimenomaisessa olotilassa vaan luomisvimmansa pakottaessa milloin minkäkin ärsykkeen innoittamana.

Löytyy kai tuosta lukemattomia esimerkkejä puhumaan sekä puolesta että vastaan, mutta ei voi yleistää. Joidenkin säveltäjien kohdalla tämä tietysti tuntuu olevan voimakkaammin ilmeistä kuin toisten. Esim. Shostakovitsin hilpeimmissäkin teoksissa tuntuu olevan onnettoman elämän aiheuttama katkera sarkasmi koko ajan läsnä. Samoin Mozart on luonut paljon musiikkia, joka kauneudestaan huolimatta on kuin "hymyä kyynelten läpi", anteeksi klisee.

Hmm... Tuossa kirjoituksessa esiintyivät periaatteessa samaa musiikkia koskevat ilmaisut "hilpeä", "korkeuksissa liitelevä", "seesteinen", "kaunis" ja "valoisa". Minusta mitkään näistä eivät ole synonyymeja keskenään. Ymmärsin kyllä mitä ajat takaa, mutta kysymykseen on silti mahdotonta vastata noin yleisesti. Tuskinpa säveltäjät yleisesti ottaen luovat kauneinta musiikkiaan sen enempää mielipahassa, ekstaasissa, tylsistyneenä, krapulassa tms. nimenomaisessa olotilassa vaan luomisvimmansa pakottaessa milloin minkäkin ärsykkeen innoittamana.
 
En välttämättä niitä synonyymeiksi ollut tarkoitanutkaan, sillä tarkoitukseni ei ollut suoraan kopioida Beethovenin ajatuksia, vaikka häntä lainasinkin. Ja toisinpäin voivatko säveltäjät pilata jonkun ruhtinaan illanvieton ja aiheutaa tälle mieliharmia ja päänkivistystä säveltämällä mollivoittoista musiikkia illalliskutsuille soivaksi äänitapetiksi, kuten Mozart kiukuspäissään ruhtinas v kreivi Lichtensteinille kirjoittamassaan serenadissa Nachtmusique harmonialle eli 8 puhaltajalle KV 388 = 384a, v. 1782, jolloin aikaa säveltämiseen oli vain 48 tuntia ja mozart kenties suoriutui urakastaan kiukuspäissään synkentäen tällä tavoin ruhtinaan bileet. Eli tiedostiko ruhtinas duuri-molli polariteetin jännitteen, kuten me ja olivatko reaktiot sen suuntaisia hänen tämän teoksen kuullessaan?

Löytyy kai tuosta lukemattomia esimerkkejä puhumaan sekä puolesta että vastaan, mutta ei voi yleistää. Joidenkin säveltäjien kohdalla tämä tietysti tuntuu olevan voimakkaammin ilmeistä kuin toisten. Esim. Shostakovitsin hilpeimmissäkin teoksissa tuntuu olevan onnettoman elämän aiheuttama katkera sarkasmi koko ajan läsnä. Samoin Mozart on luonut paljon musiikkia, joka kauneudestaan huolimatta on kuin "hymyä kyynelten läpi", anteeksi klisee.
 
Totta, eihän musiikin syvin vaikutus ja merkitys ole sen välittömästi aistittavasa iloisuudessa tai surullisuudessa. muutoin musiikki latistaisi itseään ja suuri taide olisi vain paradoksi.

Tuli Shostakovitsista vielä mieleen, että hänhän sävelsi yhden riemukkaimmista ja näennäisesti "iloisimmista" teoksistaan, Juhla-alkusoiton, välittömästi Stalinin kuoleman jälkeen. Oli toivottu kai surumusiikkia hautajais- tai muistotilaisuuteen, mutta vanha kunnon Shosta osoitti omat tunnelmansa polkaisemalla oikein hauskan biisin. Kyllä musiikinhistoriaan ironiaa mahtuu..!

Tuli Shostakovitsista vielä mieleen, että hänhän sävelsi yhden riemukkaimmista ja näennäisesti "iloisimmista" teoksistaan, Juhla-alkusoiton, välittömästi Stalinin kuoleman jälkeen. Oli toivottu kai surumusiikkia hautajais- tai muistotilaisuuteen, mutta vanha kunnon Shosta osoitti omat tunnelmansa polkaisemalla oikein hauskan biisin. Kyllä musiikinhistoriaan ironiaa mahtuu..!
 
Ja mozart sävelsi Adagion h-moli, KV 540, Wienissä olosuhteissa, jossa OLI MENETTÄNYT KOSKeTUKSENSA YLEISÖöN SAAMAtTA TILAAJIA listaansa joudutuaan ilmeisestikö maksamattomien pelivelkojen tyai figaron kysenalaisen valankumousta enteilevän aiheen vuoksi tai liian vaikeiden teostensa, niin soittimelisesti kuin reseptiivisestikin, epäsuosioon. Toistuvatt tauot sävyttävätkin teosta, jossa voi niden aikana kuvitella Mozartin esitävän kysymyksiä kohtalolleen, jos niin haluaa. Myös sävellajin valinta on erikoinen.