Klassinen ›

Olin Barcelonassa Manuel Gonzalez pari viikkoa sitten. (Netin mukaan MG soittaa 1-2/vkssa mm. eri kirkoissa siellä.)
Tuolloin ohjelmistona oli perusepanjalaista: Aranjuez, Albenizia ja Fallaa. Vanha kirkko (Pi), hienot puitteet.
Mutta: akustinen klassinen kitara vahvistettiin sähköisesti, tuli ulos yhdestä pienestä kaapista oikealla puolella salia.
Ja sitten Albenizin ja fallan orkesteriosuudet hoiti tämmöinen enemmän rocklavoilta tuttu laatikko (kyllä sitä joku frakkiherra soitti). Maallikkona puhuisin sähköuruista, mutta nykyäänhän niistä saadaan mitä ääniä vaan.
Lopputulos oli mielestäni kammottava. Yleisö (ihan perus- barcalaisia, ei siis mikään turistirysäys) oli kuitenkin kovasti innoissaan ja 2-3 encoreakin saatiin. Taisi vain 2 ihmistä poistua kesken.
Onko tietoa ilmiön laajuudesta? Mistä on kysymys? Onko tälle nimeä?
Etukäteismainos tarttui käteen jostain. Siinä ei mainittu säestyksestä mitään, joten odotin konserttia soolosoittona.
En ole mikään klassisen tiukkapipo ja kirjoitan yleensä vain tuonne rockin puolelle. Klassisen kuuntelu on ajan puutteen vuoksi jäänyt vähän vähemmälle
Jälkeenpäin ajateltuna sitä lähti pois yhtä kokemusta rikkaampana mutta paikallaolo oli kärsimystä.

Se on ihan tavallista, että akustisen kitaran ääni vahvistetaan etenkin isoissa tiloissa kuuluvuuden parantamiseksi. Tuo säestyshomma kuulostaa sitten jo erikoisemmalta; ilmeisesti kitaristi on välttämättä halunnut esittää juuri ne kappaleet, vaikkei orkesteria olisi ollut saatavillakaan. Ja ehkä etelän maissa tuollainen käytäntö on sitten tavallisempaa kuin meillä, eivätkä ihmiset sitä sen kummemmin siellä ihmettele. Sitä en tiedä kuinka yleistä se on.
 
Itsellänikin tuli mieleen erikoinen konserttielämys etelässä, kun vaimon kanssa oltiin muutama vuosi sitten Riccionessa, Italiassa. Kadun varressa näimme ilmoituksen, että keskusaukiolla esitetään illalla Orffin Carmina Burana, vapaa pääsy. Ajattelimme, että loistavaa - saadaan hieno konserttielämyskin vielä! Vaan kun sitten ilta tuli, niin ensinnäkin esitys alkoi yli puoli tuntia myöhässä, mikä ei sinänsä Italiassa ole mitenkään yllättävää. Mutta suuren orkesterin sijasta lavalla olikin kaksi pianistia ja muutama lyömäsoittaja! Kuoro sentään oli aika normaalin kokoinen, ja tällaisena sekasovituksena koko teos sitten esitettiin, orkesteriosuus kahdelle pianolle retusoituna. Ei tuostakaan nyt valittaa voinut, hieno esitys sinällään, mutta ei ihan sitä mitä odotimme...