Aihe: Riffikunkkuskaba nummär 11
1 2
Kontiak
02.01.2006 16:39:12 (muokattu 02.01.2006 19:35:57)
Perun sanani ja ajan tätä kulttuuria eteenpäin kaikesta huolimatta. Irtautukaamme todellisuudesta teemalla "Jeden Tag so schnell - Jokaiselle jotakin".
 
Heilutelkaa käsiänne ja kalujanne ihan mihin tahansa rytmiin ja suuntaan, kunhan ihastutatte yleisönne ja tulette populaareiksi.
 
Säännöthän olivat seuraavat:
 
Osallistumisaika päättyy sunnuntaina 08.01. klo 22.

Idea on seuraava:
- Jokaisessa kisan aloituksessa annetaan 5-8 tunnettua ja mielellään suht erityyppistä riffiä, joista valitaan kaksi. Ne kaksi valitsemaasi riffiä versioit parhaan taitosi mukaan.
- Taustoja ei sallita, vain kitaraa, maksimissaan kaksi kitararaitaa.
- Nimeä tiedosto niin, että siinä näkyy käyttäjätunnuksesi ja ainakin osa biisin nimestä.
- Kaikki saavat osallistua.
- Skaban kesto noin viikko. Skaban vetäjä päättää.
 
ÄÄNESTYS:
- Kun tulee äänestyksen aika, kuulijat antavat yhden äänen mielestään parhaiten riffit soittaneelle soittajalle. Kahden soitetun riffin kokonaisuus ratkaisee.

VOITTAJA:
- Vie seuraavan kisan läpi näillä säännöillä. (Skaban aloitusketju, äänestysketju, voittajan ilmoittaminen sekä pikaviestin lähettäminen, jossa pyydetään aloittamaan seuraava skaba.)
- Valitsee riffit.
- Jos sama henkilö voittaa kisan kaksi kertaa peräkkäin, tällöin toiseksi sijoittunut vie seuraavan kisan läpi.
- Nämä säännöt liitetään seuraavan kisan aloitusthreadiin.

---------------------------------------------------------------------------------------

And the nominees are:

Scorpions: Big City Nights
Rammstein: Stirb nicht vor mir/ Don't die before I do
Marty Friedman: Loneliness
Topi Sorsakoski & Agents: Vihreät niityt
Stratovarius: Mother Gaia (alkaen kohdasta 4:50)
Deep Purple: Sometimes I feel like screaming
Yngwie J. Malmsteen: Cry no more
Kotipelto: Reasons
 
Riffejä soitetaan sen verran mitä tunnistamiseen tarvitaan ja miten artisti itse tuntee tarpeelliseksi.

---------------------------------------------------------------------------------------
 
Ja Jucciz voisi kerrata kaikille miksereille, rapidshareille ja muille Camel-miehille, että miten sitä tiedostoa jaellaan, että kaikilla on kivaa.
Jucciz
02.01.2006 17:00:09
Ja Jucciz voisi kerrata kaikille miksereille, rapidshareille ja muille Camel-miehille, että miten sitä tiedostoa jaellaan, että kaikilla on kivaa.
 
Jep. :)
 
Lähettäkää tiedostot mulle vaikka sähköpostilla (jucciz ät iki piste fi) niin pistän ne jakoon osoitteeseen jucciz.com/riffikunkkuskaba11/
 
Myös IRCin kautta DCC:llä onnistuu, nick on tietenkin Jucciz.
kalamies#11 >-)))>
« OSTAKAA! · räpellystä »
inflames
02.01.2006 20:11:20
Irtautukaamme todellisuudesta teemalla "Jeden Tag so schnell - Jokaiselle jotakin"...
 
En kyllä tunne suurinta osaa näistä biiseistä, mutta artistin/bändin nimen perusteella
näyttää, että 6-7kpl:tta on jonkin sortin heviä ja yks iskelmä ?
Anyway, jää meikäläiseltä osallistumatta, mutta tsemppiä muille :)
'The time you enjoy wasting is not wasted time.' B. Russell Romantikkoitkijä #8
Pande
02.01.2006 21:11:45
 
 
Marty Friedman: Loneliness
 
Oooh :)
 
En nyt silti taida jaksaa osallistua. Taidan viettää sähkärittömän tammikuun.
"Puh tiesi mitä tarkoitti, mutta koska hän oli pieniälyinen karhu, hän ei osannut sitä kertoa."
LordWinter
02.01.2006 21:14:29
Tämäpä hauskaa. Noi kaikki biisit ihan ufoja.
Well, I got this guitar and I am learning how to make it talk.
32788
02.01.2006 21:50:24
Oooh :)
 
En nyt silti taida jaksaa osallistua. Taidan viettää sähkärittömän tammikuun.

 
Veä akustisella?
Ehei, Tiluman ei suinkaan tarkoita tiluttavaa miestä, vaan on lyhenne sanoista Tappelunhaluinen Iltatorimyyjä Lattajalkainen Uudistaja ja Monumentaalisen Aneeminen Nikotinisti
Roitto
02.01.2006 21:50:36
Hieman huonot biisivalinnat. Oon kuullu ehkä kaksi noista...
Mutta kaiken A ja O on kuitenkin hyvät biisit. Pelkällä paskanhajulla ei eteenpäin pääse.
King_V
02.01.2006 21:54:19
kiva ku ei noihi kaikkii taho oikee nuottii löytyä tästä internetin suuresta ja jännästä maailmasta...
apenaattori
02.01.2006 22:27:27
kiva ku ei noihi kaikkii taho oikee nuottii löytyä tästä internetin suuresta ja jännästä maailmasta...
 
Korvakuulolta...
"The harder you try the dumber you look."
Kontiak
02.01.2006 22:59:16 (muokattu 02.01.2006 23:04:37)
Urmas Potkuri
02.01.2006 23:49:11
 
 
No tuohan on palvelua. :)
Annamma lussan...+ . Nuinikkään.
Miksi yrittäisin kuulostaa joltakin toiselta kun en kuulosta edes itseltäni?
wrshredder
03.01.2006 00:47:10
hehee. vihdoinkin mun lempijannu listassa!! DXD
vois osallistua ,kunhan saan hommat kuntoon,. huome..
Onko nyt Hjyvä!!
lassemv
03.01.2006 10:43:59
Ynkkä. Ynkkä! Ynkkä!!!!
Mä tilutan niin nopeesti ettei kitarasta ehdi kuulua mitään.
Pande
03.01.2006 12:02:47 (muokattu 03.01.2006 12:11:55)
 
 
Ei löytynyt Pandelle powertabeja.
 
En mä mitää vitun powertabeja tarvi, senki nilkkimäinen rotanpoikanen, karvanaama, anakronismi, varas, mölyapina, öykkäri, ektoplasma, kuvainraastaja, maantierosvo, alppiapina, lipevä liero, paatunut panetteilja!
 
Ja akustisella en soita näitä siksi että ei ole mikkiä jolla soitantaansa äänittäisi.
"Puh tiesi mitä tarkoitti, mutta koska hän oli pieniälyinen karhu, hän ei osannut sitä kertoa."
Bonesaw
03.01.2006 12:13:04
Ynkkä. Ynkkä! Ynkkä!!!!
 
Friedman.Friedman.Friedman!!!!
darknet777
03.01.2006 21:06:06
 
 
Hieman huonot biisivalinnat. Oon kuullu ehkä kaksi noista...
 
Mitäs sillä on väliä kuin monta on kuullu ? Mitä oon tätä skabaa seuraillu nii yleensäkään en oo tienny ku enintään 2 biisiä ennestään. Eihän siinä kauan mee ku kuuntelee biisin ja opettelee sen riffin siitä.
-I like to eat food-
Jucciz
03.01.2006 23:01:24
Oon kuullu nolla noista...
 
Enpähän pysty sanomaan, miten hyviä osallistujien vedot ovat, kun en tiedä mihin verrata. :)
kalamies#11 >-)))>
« OSTAKAA! · räpellystä »
jukepoksi
03.01.2006 23:18:28 (muokattu 04.01.2006 06:06:39)
 
 
nolla
 
Enpähän pysty sanomaan, miten hyviä osallistujien vedot ovat, kun en tiedä mihin verrata. :)

 
Haa, sittenhän mullakin on saumoja =)
 
Eipä nuista mullekkaan oo tuttuja kuin Scorpparit hämärästi, mutta sehän ei estä osallistumista.
 
Edit: sain rävellettyä.
 
Scorppareita:
http://koti.mbnet.fi/jukeb0x/musat/sormihairio_siti.mp3
 
Syvää Purppuraa:
http://koti.mbnet.fi/jukeb0x/musat/sormihairio_huuto.mp3
 
Nuo on sitten soitettu korvakuulolta vähän sinne päin.
I've kept the movie rolling but the story's getting old now.
wrshredder
04.01.2006 00:32:55
eiks porukka täällä kuuntel Ynkkää? lol :D
Onko nyt Hjyvä!!
BulletProof
04.01.2006 07:24:58
Pistetään nyt pätkä, onneksi kukaan ei ollut alkuperäistä kuullut.
Osallistun sitten skabaan, jos jaksan toisenkin vielä vääntää jossain välissä.
 
http://kotisivu.suomi.net/tst/loneliness.mp3
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)