Aihe: Vinkkejä musiikkivideon tekoon 1 2 | |
---|---|
![]() 11.04.2005 11:10:21 | |
Kappas. Eipä ole tätäkään aihetta tullut aiemmin huomioitua. Mulla on kotona koneella tekstinpätkä, jonka kirjoittelin tuon Valtavan musavideon tekemisen pohjalta ikään kuin making of -tyyliin. Voin lätkäistä sen näkyville kunhan kämpilleni eksähdän jossain vaiheessa tätä päivää. Erittäin hyviä pointteja olette jo kirjoitelleet. Itse korostaisin vielä sitä, että näissä pienemmän budjetin musavideoissa työryhmän koko ei saa nousta liian isoksi. Valtavan video hoidettiin Liedon kuvauksia lukuun ottamatta aika pienellä porukalla, eikä mulla ole ohjaajana ollut koskaan niin helppoa kuvauspaikalla. Ydinryhmä (ohjaaja, kuvaaja, valoheppuli) tiesi tasan tarkkaan mitä oltiin tekemässä, eikä turhaa säätöä täten päästy harrastamaan. Aikataulu piti täydellisesti ja saimme kuvattua tasan sen mitä etukäteen suunnittelimmekin. Vertauksena taas koulussa ohjaamani lyhytelokuva, jonka tuotantoon yritettiin saada mahdollisimman paljon työelämää simuloiva tilanne, jossa kuvauspaikalla oli näyttelijöiden lisäksi suunnilleen 20 eri ihmistä. Tuloksena oli pienimuotoinen kaaos... Tämä ilmeni muissakin lyhärituotannoissa tuona talvena. Kun koulutyöstä oli kyse, jokainen tietenkin korosti omaa työrooliaan ja halusi olla joka asiassa mukana. Näin se ei toimi. YUP:n Päivä kerrallaan video taas oli jo kuvattavan bändinkin suhteen yksi mielenkiintoisimpia työkokemuksiani. Hoidin videon location managerin ja apulaisohjaajan hommat. Työporukka oli tässäkin tuotannossa kohtuullisen suuri, mutta koska jokainen oli jo jotain kokemusta alalta ja omista tehtävistään hankkinut, homma toimi ja kaikilla oli kuvauksissa oikeasti hauskaa! Tämä on myös tärkeä asia... ainakin minun tuotannoissani. Lopputulos on höyryävä läjä jos kuvauspaikalla ei ole mukava olla. Niin muuten, myös YUP-video tehtiin pääosin talkootyövoimalla. Näin se pieni Suomi näitä videoita näinkin nimekkäille artisteille tekee. Musavideoista ei kukaan halua muutamaa poikkeusta lukuunottamatta maksaa Suomessa oikeastaan mitään. Silti niitä halutaan tehdä, vaikkei käytännössä mitään kanavaa tällä hetkellä niille olekaan. Jos olisin eläkkeellä, väittäisin että tämä on sen ee uun vika. Nyt en tiedä missä vika on. Seuraavan videoni teen Jaakko Pesolalle (Jabe) Hunajaa -biisistä. Kuvaukset on näillä näkymin toukokuun 2005 lopussa. Käsikirjoitus on valmis, kuvaaja tekee kuvakäsikirjoitusta ja tuotanto on jo alkanut pienimuotoisella puhelinrumballa. Ja talkootöillä tämäkin sitten hoidetaan... jos teksti sattuu jonkun pääkaupunkiseudulla elelevän hepputyypin näköelimiin, joka tuntee halua osallistua musavideon tekemiseen jossain roolissa... naps naks sekä pikaviesti minulle. Tämä tästä, palataan siihen Valtava-tekstiin kunhan kynnelle kykenen ja tokenen. 14 000 taloutta elää ilman Kähköstä! [v a l t a v a] - Ylistyslaulun musavideo Tästä. Uutta Kuningas Asperiinia! | |
![]() 20.04.2005 15:10:09 | |
Tietäisiköhän kukaan millä linjalla Voice TV on tällä hetkellä omakustanne-videoihin?Tai keneltähän sitä edes kysyisin,kun enpä ole yhteystietoja heidän puoleltaan pahemmin nähnyt.? | |
![]() 12.06.2005 23:39:54 | |
Pari jutskaa tuli mieleeni tähän viittaavaa alaa opiskelleena, joskaan en tälle nimenomaiselle alalle loppujen lopuksi suuntautuneena. Kliseistä: rokkivideossa kannattaa viljellä rokkikliseitä juu, sehän kuuluu rokkenrolliin. Mutta: hyvin monena vuonna oulun musavideofestarit alusta loppuun istahtaneena voisin sanoa että on kliseitä, ja on kliseitä... Jos saa päähänsä että jes, teen videon jossa kaikki meidän pändin jätkät on pukeutuneena mustiin, ja soittaa heviä tyhjässä teollisuushallissa, ni kehottaisin pistämään uuden ideapalaverin pystyyn. Noita tuollaisia videoita mahtuu nimittäin about 34 tusinaan, joten jos videolla on tarkoitus saada bändin omalaatuinen ilme esille ja ehkä vilautella pätkää jopa uran edistämistarkoituksessa jollekin taholle, niin ehkä kannattaa tehdä video joka jollain tavalla erottuu muista saman genren "saman tasoisten" (tällä viittaan nyt lähinnä "uran vaiheeseen", en niinkään soittotaitoon tai musan laatuun) bändien videoista. Tuo ei päde vain teollisuushalli ja mustat vaatteet -kliseeseen, vaan ylipäänsä. Nyrkkisääntönä vois sanoa että "toi näyttää hyvältä, tehdään samanlainen" -ajatus kannattaa hylätä. Käytännön jutuista tuli vielä pari juttua mieleen, joista toinen on pikkutuotantojen joukkokohtaukset. Tämä siis pätee tuotantoihin, joista ei esiintyjät saa palkkaa, tekijätkin lähinnä oppia ja opintosuorituksia, jos noita jälkimmäisiäkään. Jos videon on tarkoitus sisältää joku kohtaus missä on enempi väkeä, niin miettikää etukäteen paljonko ihmisiä tarvitaan, ja kysykää immeiset paikalle henkilökohtaisesti. Ei silviissiin, että pistetään jolleki esim. oppilaitoksen spostilistalle tai kaikille kavereille massamaili, jossa pyydetään tulemaan paikalle ja tuomaan kaveritkin, ja jätetään statistien rekrytointi siihen. Ainakaan ilman jotain erityisen hyvää koukkua (buffet-pöytä, nestetankkausmahdollisuus...) tuo ei toimi. Tai noidenkaan kanssa ei voi olla varma että tarpeeksi porukkaa ilmestyy kuvauspäivänä paikalle, mikäli kutsumisia ja myöntäviä vastauksia ei ole saatu henkilökohtaisesti. Ja vaikka paikalle rekrytoisi henkilökohtaisesti kavereitaan ja kavereiden kavereita, niin aina kannattaa laskelmoida että osa jo lupautuneista ehkä jää saapumatta. Toinen käytännön seikka on ohjaajan näkemys. Joku tuolla sanoikin jo aiemmin että sovituista jutuista ei ruveta kuvauspaikalla sitten tinkaamaan, ja samaa sarjaa on tämäkin. Eli jos tuotoksella on ihan peräti ohjaaja, jolle on annettu vastuu ja vapaus suunnitella myös visuaalinen puoli, niin sitä mielestäni kannattaa kunnioittaa, koska (olettaen että tyypillä on koulutusta/ammattitaitoa/muuten silmää) ohjaaja on se alansa ekspertti siellä. Kerran jonku videon katsoin, mikä oli tyylillä tehty, visuaalisuus toimi ja muutenkin hiveli silmää, kunnes bändi tuli kuviin. Eivät kertakaikkaan istuneet videon muuhun ilmeeseen. Ohjaaja kertoi, notta oli sovittu että tyypeillä on päällään tietynlaiset yhteneväiset paidat (tavalliset t-paidat) niissä kuvissa kun näkyvät, jotta istuvat videossa kaikkeen muuhun, mutta olivatpa poijjaat sitten kieltäytyneet, ja halunneet ehdottomasti pitää omat vaatteet päällä. Ja sehän oli hyvännäköistä, jollakin punainen paita, jollakin musta, jollakin valkoinen... Videossa, jossa oli muut visuaaliset asiat mietitty viimeisen päälle, pönötti sitten muutama musaluokan perältä repäistyn näköinen nuorimies -> lopputulos surullinen. "Mun WinAmpin randomi toimii ihan miten sattuu" | |
![]() 15.12.2005 18:22:33 | |
Ehkä offtopic..(?) Onko videoinnin jälkeen olemassa jotain audion masterointia vastaavaa toimenpidettä? Eli masteroidaanko esim. musavideo vielä jälkeenpäin jotenkin? Miten se tapahtuu? | |
![]() 30.12.2005 11:30:56 | |
Ehkä offtopic..(?) Onko videoinnin jälkeen olemassa jotain audion masterointia vastaavaa toimenpidettä? Eli masteroidaanko esim. musavideo vielä jälkeenpäin jotenkin? Miten se tapahtuu? Onpa kyllä. Väritasapainon säätö ja eri formaattisten versioiden valmistaminen - Beta-nauha televisioon, mpeg3 bändin audiolevylle bonukseksi, nettiin tuleva versio, mahdollisesti myynti-DVD... Väritasapainon säätöä ei saa unohtaa. Sillä voi pelastaa tai pilata videon. Ajattelepa vaikka kotimaista Bad Luck Love -elokuvaa - upeat värit, ei mitään sisältöä; silti ihan katsottava pätkä. Värinsäädön äärimmilleen viemisen klassikoita ovat mm sellaiset leffat kuin Delicatessen tai Bagdad Cafe, mutta oletusarvoisesti kaikista elokuvista ja videoista säädetään värit. Paitsi halvimmista videoleffoista. Ja se näkyy. "This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba) | |
![]() 03.02.2006 13:48:13 (muokattu 03.02.2006 13:49:44) | |
Onpa kyllä. Väritasapainon säätö ja eri formaattisten versioiden valmistaminen - Beta-nauha televisioon, mpeg3 bändin audiolevylle bonukseksi, nettiin tuleva versio, mahdollisesti myynti-DVD... Jep. Jos haluaa myös julkaista videon ihan oikeesti, niin nämä kaikki on miettittävä huolella. Ja ne kannattaa teettää yrityksellä, joka oikeasti osaa ne tehdä. Ja kaikki tämä pitää budjetoida. Siinä "masteroinnissa" on myös monia teknisiä yksityiskohtia: esim. digibeta-nauhan tarkat merkinnät alku- ja loppuajasta, äänitasot jne. jne. Ja kandee tosiaan miettiä mitä formaatteja tarvii. Televisiolle tosiaan se digibeta-nauha on se tämän päivän standardi. Ne maksaa muutaman kympin/kpl. DVD voi olla hyvä jotain promojakelua varten. Niiden hinta on pienissä määrissä muutaman euron/kpl. Siis jos se "masterointi" on jo tehty. Jos DVD-firman täytyy itse työstää sitä matskua (alkuja, loppuja, tehdä valikoita tms.) niin se tietty maksaa lisää .. Myös internet-jakelun tiedosto pitää miettiä. Kaikki formaatit ei toimi kaikilla ... en oikein tiedä, mikä olisi se paras tiedosto tällä hetkellä. Myös tiedostokoko pitää päättää: pakkaaaminen huonontaa kuvan ja äänen laatua - toisaalta älyttämän isoja tiedostoja jaksaa harva latailla. Jos videon julkaisee myös televisiota varten, niin tuottajan (=se, joka maksaa)kannattaa myös hankkia oma videotuottajakoodi ÄKT:ltä. Videolle tulee siten oma ISRC-koodi (eri kuin sen audio-levyn koodi). Videon lopputuotteeseen (digibeta-kasetti, DVD tms.) pitää myös tehdä oikeat merkinnät: ISRC-koodi, tuottajan äänitteelle antama tunnus, säv., san. ja sov. kreditit jne. Kaiken kaikkiaan videon masterointi ja lopputuotteiden valmistus on oleellinen osa hommaa, jos videon julkaisee. Ja se vaatii jonkun verran rahaa ja asiantuntemusta, Ja jonkun suunnitelman siitä, minne/kenelle sitä videota sitten halutaan. Ja tämä pitää huomioida myös koko hommaa budjetoidessa. Vaikka kaikki tekis projektissa talkootyötä, niin kyllä oikeesti julkaistu video muutaman satasen maksaa ihan minimissään. Että sikäli kallista hupia. Mutta on sitä hullumpiinkin asioihin tullu törsättyä :) | |
![]() 07.03.2006 22:06:45 | |
Myös internet-jakelun tiedosto pitää miettiä. Kaikki formaatit ei toimi kaikilla ... en oikein tiedä, mikä olisi se paras tiedosto tällä hetkellä. Myös tiedostokoko pitää päättää: pakkaaaminen huonontaa kuvan ja äänen laatua - toisaalta älyttämän isoja tiedostoja jaksaa harva latailla. Kyllä suuntaus nettivideoiden osalta on vahvasti menossa flashin suuntaan. Player löytyy uusimmista selaimista ja uusi flash video pakkaa omalla kodekillaan oikein kelpo jälkeä. Selkeästi laadukkain ja samalla käyttäjäystävällisin versio tämänhetkisistä. Miksi enää ei tehdä ruokaa, joka ei lihottaisi? | |
![]() 05.08.2006 23:39:53 | |
Ohjaaja kertoi, notta oli sovittu että tyypeillä on päällään tietynlaiset yhteneväiset paidat (tavalliset t-paidat) niissä kuvissa kun näkyvät, jotta istuvat videossa kaikkeen muuhun, mutta olivatpa poijjaat sitten kieltäytyneet, ja halunneet ehdottomasti pitää omat vaatteet päällä. Ja sehän oli hyvännäköistä, jollakin punainen paita, jollakin musta, jollakin valkoinen... Videossa, jossa oli muut visuaaliset asiat mietitty viimeisen päälle, pönötti sitten muutama musaluokan perältä repäistyn näköinen nuorimies -> lopputulos surullinen. Nyt jos puhutaan alkuperäisestä aiheesta, eli promotyyppisen videon tekemisestä niin tuo ulkonäköasia on kyllä ihan helevetin tärkeetä. Ei siis tosiaan tarvitse näyttää miltään teini-idolilta, mutta musatyyliin sopivalta ja yhtenäiseltä = uskottavalta. Muuten ei vaan tule kauppoja, kuka edes ottaisi talliin bändiä näkemättä minkänäkösiä tyyppejä bändissä on? Hommatkaa joku stylisti, kuitenkin sellainen joka ei pakota ketään pukeutumaan omaa "normaalia" tyyliään poikkeavasti vaan katsoo että kaikki kuitenkin näyttäisi fiksulta ja tekee "rakentavia" ehdotuksia. Bändin jäsenet menkööt itseensä. :-) Näin sivustakatsojan arvio asiasta. | |
![]() 23.03.2007 10:46:40 | |
http://www.forkwork.fi/video/Thrill%20through%20the%20spine.avi Erittäin karismaattinen, DIY -meiningillä toteutettu pätkä. Välillä on piristävää nähdä hevibändin video, missä ei ruuhkatukat päästele työviikon paineita jossakin varastohallissa. Tarinankerronta etenee pirun maukkaasti ja huumoriakin viljellään juuri sopivasti. Leikkauksissa on selvästi otettu mallia "isoilta pojilta" :) Jos ei mätöstä välittäisikään, kannattaa silti zekata. www.sinking1.com | |
![]() 30.03.2007 18:51:00 (muokattu 30.03.2007 18:51:40) | |
http://www.forkwork.fi/video/Thrill%20through%20the%20spine.avi Erittäin karismaattinen, DIY -meiningillä toteutettu pätkä. Ihan nasta video, idiskin toimi kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin. Mutta samalla toi on hyvä esimerkki siitä miten tärkeää värimäärittely on lopputuloksen kannalta, tuolle ei oltu taidettu tehdä paljon mitään ja se näkyy tiettynä "kotivideomaisuutena" (joka toki voi olla tarkoituksellistakin). Koska leikkausmeiningissä näytettiin tavoiteltavan "oikeampaa" tyyliä, luulisin kuitenkin ettei kyse ollut tietoisesta tyylilajin valinnasta... CU
--
Eki | |
![]() 27.08.2008 20:27:23 | |
Yksinkertaisuu on jännä juttu niinkuin video jossa muijja kävelee vain katua pitkin ja laulaa. Yksi hyvä tapa on myös tehdä kuin fall out boy's videossa beat it, biisin tarinaan berustuva video jossa ei ole kuitenkaan liikaa tarinaa ettei se vie liikaa huomiota biisiltä. Yksi erittäin hieno video onpi slipknotin psychosocial biisin raivoisa comebac fiilis nääkyy hyvin vahvasti siinä. | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)