Jazz ›

Viime päivinä olemme saaneet seurata Helsingin Sanomista kriitikko Jukka Haurun arvioita April Jazz 2008 esiintyjistä. Niin kuin asiat tosimaailmassa ovat, ei yksikään esitys koskaan ole samanlainen toisen kanssa, eikä esitysten onnistuminen aina täydellistä, ja kaikki esitykset eivät koskaan voi miellyyttää jokaista.
 
Nyt kuitenkin Haurun kirjoituksista voi lukea suoraan, ei siis rivienvälistä, että "amerikkalainen legendaosasto", Pharaoah Sandersin johdolla, on "siirtynyt väsähtäneiden legendojen joukkoon" (HS 28.4.2008: C2). Ja legendojen loputtua on liian myöhäistä totutella yleisöä pitämään "taiteellisesta eurooppalaisesta osastosta".
 
Eli vastakkain on kaksi asiaa: amerikkalaiset klassikkotähdet ja eurooppalainen laatujazz, mutta minne jäi yhdysvaltalainen ja globaali moderni mainstream? Se käsitykseni mukaan voi hyvin ja paksusti, ja on yhä hyvinkin vitaalia ilmaisua.
 
Kaikkihan sen tietävät, että jazz on alkujaan yhdysvaltalainen ilmaisumuoto, ja ei se sieltä minnekään ole kadonnut. Täten on turhaa yrittää tehdä eurooppalaisesta jazzista jazzimpaa kuin amerikkalainen ilmaisu saati yritää tuoda esiin, että jazzin kehityksen, avant garden, painopiste olisi siirtynyt Yhdysvalloista Eurooppaan. Jo vuosikymmeniä jazzintoilusta on tullut globaalia, ja kaikilla mantereilla kehitys kehittyy, ja yksinkertaisesti se on yksilökysymys, minkälaisesta estetiikasta ja "juurimomentista" kuluttaja sattuu pitämään. Eli Hauru puhuu kritiikeissään pelkästään omasta puolestaan, minkä arvioija aina tekee. Eli jazzaillaan!

Maisteri puhuu kerrankin asiaa. Lueskelin myös Haurun arvosteluja huvittuneena, oli siis haurussa pitelemistä. Toisaalta huojentaa tieto että ainakin ne jazzdiggarit, joiden kanssa J.H:sta on puhetta ollut, arvostavat kovin vähän hänen ymmärrystään ja mielipiteitä.
 
8.5. Malmitalolla on tarjolla sitten sitä ameriikanherkkua kun Ari Hoenig And Punk Bop tulee näyttämään mallia. Melkoista kaahailua on Hoenig ja Kreisberg tarjonnut ainakin aiempien kokemuksien perusteella. Mutta jazzmiehen sanoin ei yksikään esitys koskaan ole samanlainen toisen kanssa.

Jukka Haurun kirjoitukset ovat lähes aina tahattoman komiikan mestariteoksia, eikä hän pettänyt taaskaan, April Jazz-arviot olivat taattua happamenkitkerää ynähtelyä. Viime kesänä ehdoton helmi oli Haurun arvio jostain Pori Jazzin Kirjurinluodon konsertista, arvion viimeinen lause meni jotenkin näin: "Bändi keskittyi yleisön viihdyttämiseen, mikä on jo lähtökohtaisesti epäilyttävää." Mutta on Haurulla vielä matkaa Heikinheimo-vainaan kokonaisvaltaisen tylyyn tyyliin.

On se kai kuollut sitten. Tosin sanoisin että delaus tapahtui jo temaattisen kokonaisuuden siirryttyä vankasti kaukomaiden eksotiikkaan 60-luvun kieppeillä.
 
Tämän päivän jenkkiläinen jatsi on joko liian käsitteellistä tai käsitteetöntä. Joko raahaudutaan dixielandin piirissä luoden maisemakuvia mustavalkoiselle kankaalle tai tarkoituksella vältetään edelle mainittua tyyliä.
 
Sandersin kutsuminen amerikkalaiseksi jatsailijaksi on aika ronski yleistys ja toimii lähinnä maantieteellisenä suuntaviittana, ei muuna.

John Zorn, Chris Potter, Pat Metheny, Bill Frisell, Dave Douglas, Woody Shaw, Tom Harrell, Graig Taborn, Brad Mehldau...
 
Todella kuollutta.

Ari Hoenig And Punk Bop
 
Oioi olen varmasti paikalla!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Woody Shaw
 
Todella kuollutta.
 
Lol. Woody delas vuonna 1989.

aina on joku joka julistaa jonkun musiikkityylin kuolleeksi aina ~10-15 vuoden väliajoin. tylsää.
 
jos ei nappaa, niin kantsii etsiä muuta kuunneltavaa.

Viime kesänä ehdoton helmi oli Haurun arvio jostain Pori Jazzin Kirjurinluodon konsertista, arvion viimeinen lause meni jotenkin näin: "Bändi keskittyi yleisön viihdyttämiseen, mikä on jo lähtökohtaisesti epäilyttävää."
 
"Gilberto Gil keskittyi fuusiobändeineen mukaansatempaavaan viihdyttämiseen, mikä tietenkin on aina ikävystyttävää." Klassikkoainesta tuo lainaus, hyvä Jukka!