Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Työ musiikkialalla »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Hei me perustetaan yritys! - Humppa-Urpot Ky
1 2 3
Rumba-Ali
24.08.2007 14:15:25 (muokattu 26.08.2007 21:19:51)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Koska tälle palstalle silloin tällöin näkyy putkahtelevan joitamia yrityksen perustamisesta kiinnostuneita henkilöitä, kirjoitanpa tähän pienen muistilistan pohdittavista asioista, ennen kuin säntää pankkiin hattu kourassa lainaa hakemaan ja aloittaa oman pienen maailmanvalloituksensa.
 
En väitä itsekään tietäväni asiasta kuin pienenpienen hippusen, mutta seuraavanlaisia asioita joutuu pohtimaan joka kerta, kun joutuu juttusille jonkun yrityksen perustamistamiseen liittyvän tahon kanssa (T&E-keskus, pankki jne.)
 
Referoin seuraavassa sujuvasti ristiin ja päällekkäin muutamia alan oppikirjoja niitä kuitenkaan tässä erittelemättä. Lisään kirjalistauksen, kun jaksan.
 
Case: Humppa-Urpot Ky
 
Jouko-Einari on nuoruudestaan asti soitellut haitaria ja repertuaaria on vuosien saatossa kertynyt kosolti. Esiintymisiäkin on paikallisen putkifirman pikkujouluissa ollut ja Kaino-mummun 100-vuotiskekkereillä "väärä viitonen" aiheutti oikein rollaattorimylläkän tanssilattian pintaan. Jouko-Einari jäi työttömäksi kuukausi sitten, kun paikallinen piirilevytehdas globalisoitui ja siirsi tuotantonsa Kiinaan. Samalta tehtaalta jäivät toimettomaksi rumpujensoittoa harrastanut Tane, bassoa soitteleva Keijo sekä komeaääninen Martti. Nelikko sattui eräänä aamuna paikallisen kuppilan nurkkapöytään kankkustaan parantelemaan, jolloin Joksa heitti ilmoille ajatuksen, josko kaverukset perustaisivat yrityksen ja alkaisivat harjottelemaan hänen ohjelmistoaan koko orkesterilla. Keikkapyyntöjä oli kuitenkin muutamaan otteeseen sadellut, mutta Joksa ei ollut tohtinut näihin myöntävästi vastata, koska pelkäsi päivärahojensa siitä kärsivän. Keijo puolestaan ei ollut työttömäksi joutuessaan jäänyt laakereilleen lepäilemään, vaan oli välittömästi ilmoittautunut työvoimatoimiston yrittäjyyskurssille, jossa konsultti, jolla oli liian lyhyt kravatti, oli laittanut osallistujat pohtimaan seuraavanlaisia asioita:
 
Toiminta-ajatus
 
Yrittäjällä on tietenkin joku ajatus siitä, mitä hän aikoo yrityksensä puitteissa alkaa tekemään. Toiminta-ajatuksen ylöskirjoittaminen saattaa kuitenkin avartaa yrittäjän omaa kuvaa siitä, mitä ja miten asioita hänen yrityksessään tehdään. Kyse on siis pähkinänkuoreen sullotusta toimintasuunnitelmasta, jossa vastataan kysymyksiin: Mitä? Kenelle? Miten? uudemmat oppikirjat sisällyttävät vielä tähän kolmioon kysymyksen: Millä mielikuvalla? Tämä ei tämänpäiväisessä yritysmaailmassa liene ollenkaan turha lisäys.
 
Mitä?
 
Poikien palaveeratessa kävi ilmi, että he soittaisivat vanhaa tanssimusiikkia kvartettina. Uudempi iskelmämusiikki ei kuulemma ollut Kaino-mummonkaan synttäreillä oikein kansaan uponnut ja lattaripojhaiset renkutukset eivät nelikoltamme varmaan olisi irronnetkaan. Myös lättähattujen rokkihommat sivuutettiin tuhahtelemalla ivallisesti.
 
Kenelle?
 
Koska uudempi Beat-pohjainen tanssimusiikki oli vallannut radiot ja tanssilavat, päättivät kaverukset, että heidän kohderyhmänsä l.segmentti olisi vanhojen, perinteisten tanssiravintoloiden asiakkaat ikään katsomatta. Realistina Keijo kuitenkin totesi -ja pöytäkirjaankin tämä merkittiin- että tuskin alle 40-vuotiaat juurikaan heidän taidettaan arvostaisivat.
 
Miten?
 
Martti sanoi, että häntä häiritsi sellaiset orkesterit, joiden volyymitaso oli liian luja. Tähän yhtyivät kaikki. Tane ei edellisen lisäksi voinut sietää huonoa yleissoundia, niin kuin Aila-serkun ja Tuomon häissä oli ollut. Nelikko päätti, että he panostaisivat kunnolliseen äänentoistokalustoon ja opettelisivat myös sitä käyttämään.
 
Millä mielikuvalla?
 
Kaino-mummun nuorempi sisko Alma oli Joksalle kertonut tarinaa, kuinka kerran oli naistentansseissa Kyrväkkävaaran lavalla ollut pelimanni silminnähden juovuksissa. Haitarin kanssa oli pudonnut esiintymiskorokkeelta ja Alma -vanha Lotta kun oli- oli tämän haavoja passitettu paikkaamaan. Virttyneissä pukuhousuissa oli kuulemma vielä ollut keltainen tahra haaruksissa. Tämä oli ollut Alman mielestä niin yleisöä loukkaavaa, että molemmat parit olivat huristelleet Volgallaan tiehensä. Tarinan kuultuaan orkesteri päätti, että aina esiinnyttäisiin selvänä, pukeuduttaisiin yhdenmukaisiin, siisteihin pukuihin ja aina jaksettaisiin hymyillä koko 5 x 45min keikka. Oltaisiin "maan reippain humppabändi".
 
Näitä asioita pohdittuaan, orkka päätti tiivistää kaiken yhteen nippuun. Saatiin Humppa-Urpot Ky:lle liikeidea.
 
"Humppa Urpot on vanhaa tanssimusiikkia laadukkaalla äänentoistolla yli 40-vuotiaille ravintola-asiakkaille soittava kvartetti, joka on myös ulkoisesti tunnistettavissa edukseen."
 
Tämä lause ohjaa nyt Joksan, Tanen, Keijon ja Martin toimia yrityksen perustamisessa. Tätä lausetta vasten he voivat myös tulevaisuudessa peilata omia tekemisiään; jos jossain menee pieleen, onko toimittu, niin kuin yhteisesti sovittiin? Onko poikettu ns. ydinosaamisalueelta? Tällaisen lauseen myös pankinjohtaja haluaa kuulla. Jos ei yrittäjä osaa sanoa lyhyesti, mitä aikoo tehdä, ei myöskään pankinjohtaja osaa sanoa, antaako tämä hanketta varten rahaa.
 
Liiketalouden oppikirjoja lukiessa ei voi olla törmäämättä SWOT-analyysiin. Tuo lyhennehirviö tunnetaan suomen kielessä myös "nelikenttäanalyysin" nimellä, ja kirjaimet merkkaavat seuraavaa:
 
S=Strengths/Vahvuudet
W=Weaknesses/Heikkoudet
O=Opportunities/Mahdollisuudet
T=Threats/Uhat
 
(jaa, enpä ehdikään jatkaa tämän pidemmälle. Jatkuu taas joskus)
 
=======================================================
 
Siinä ydinjuttua. Jatkan tässä, kun jaksan. Mitä haluaisitte tietää Humppa-Urpot Ky:n perustamisesta? Ainakin seuraavia aihealueita olen ajatellut juttuun sisällyttää:
 
-yritysmuodon valinta
-vähän rahoitusta
-Markkinoinnin peruskäsitteitä
 
Ken esileikkiin ryhtyy, Barbie sen kestäköön.
50000
24.08.2007 14:44:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Plussaa. Myös proosasta.
 
Pelsi
28.08.2007 12:14:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jo on tästäkin aiheesta saatu mielenkiintoisen kuuloista, ehdottomasti plussan paikka.
 
Meilläkin koulussa tuota SWOT-analyysia on käyty läpi, ja onhan se kätevä tapa koota yhteen paikkaan yrityksen vahvimmat puolet ja toisaalta pitää mielessä ne heikoimmatkin, joihin koko homma saattaa joskus kaatua. Näin tiedostaen ne pystytään ehkä välttämään.
 
The 11th Hourin demo saatavilla. | >-)))>
baron
01.09.2007 18:18:27
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä oon ymmärtänyt että jos osakeyhtiön ainoa toiminta on keikkailla, verottaja ei välttämättä hyväksy sitä verotusobjektiksi.
Onko kommandiittiyhtiö tässä suhteessa jotenkin eri asemassa?
 
Mark Levine: "Avoid" notes are not "bad" notes.
Hannu H.
14.09.2007 10:16:04
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Paperihommista kannattaisi mielestäni kertoa edes pintapuolisesti.
Se oli ehdottomasti se sekavin, hankalin ja aikaavievin homma kun koulussa "yritystä" perustettiin. Lippusta ja lappusta on riittämiin. Tosin niihin saa varmaan oikeassa elämässä kohtuuhintaan konsultti apua mikäli ei itse viitsi alkaa papruja pyörittelemään.
 
Päiväduuni on vain harrastus jolla kustannetaan se oikea työ.
Aina tapahtuu Backstagella
uruttaja
19.09.2007 22:05:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä oon ymmärtänyt että jos osakeyhtiön ainoa toiminta on keikkailla, verottaja ei välttämättä hyväksy sitä verotusobjektiksi.
Onko kommandiittiyhtiö tässä suhteessa jotenkin eri asemassa?

 
Ei ole.
 
Useiden verotoimistojen kanta on se, että yhtiö ei esiinny. Eicca Toppinen tästä aiheesta Rumbalehdessä on avannut sanaisen arkkunsa apposen avoimeksi.
 
JäsenP
26.09.2007 14:56:46 (muokattu 26.09.2007 14:57:47)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko linjoilla ketään, joka olisi perustanut Ry:n (Humppa-Urpot Ry) ja hoidellut keikkojen laskuttamisen sen kautta? Millaiset kokemukset?
 
Rumba-Ali
26.09.2007 17:56:03
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onko linjoilla ketään, joka olisi perustanut Ry:n (Humppa-Urpot Ry) ja hoidellut keikkojen laskuttamisen sen kautta? Millaiset kokemukset?
 
Eräällä tutullani on Ry, jonka kautta ne hoitaa tuon rahaliikenteen. Toimii silloin, kun ne keikkaliksat on suht pieniä eikä kenenkään elanto ole millään tavalla riippuvainen näistä rahoista.
 
Ry ei käsittääkseni juurikaan pysty maksamaan palkkoja; korkeintaan myöntämään jotain stipendejä yms.
 
Käsittääkseni se riippuu vähän yhdistyksen toimialasta, mihin varoja voi sitten käyttää. Jos yhdistyksen tarkoituksena on "Edistää jäsentensä musiikkielämyksiä ja paikkakunnan elävän musiikin tarjontaa", voi noita kertyneitä varoja käyttää vaikkapa hommaamalla kaikille jäsenille liput Rollareiden keikalle. Tai hankkia joku klinikoitsija omalle paikkakunnalle neuvoja antamaan.
 
Perhana muuten ku ei oo koskaan aikaa jatkaa tuota Humppa-Urpojen tarinaa...
 
Ken esileikkiin ryhtyy, Barbie sen kestäköön.
JäsenP
27.09.2007 09:46:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onkohan laillisuuden rajoissa jos em. Ry, laskutettuaan keikat, sijoittaisi ne vuosittaiset muutamat sataset kamoihin. Eli kieliin, rumpukalvoihin, mikkeihin ym.? Näitä yhdistyksen jäsenet sitten hyödyntäisivät "Ry:n kokouksissa".
 
Ja voisivatpa hallituksen jäsenet saada vaikka parit kokouspalkkiot per vuosi. Onko nämä muuten verotettavaa tuloa? Pitänee ilmeisesti ainakin ilmoittaa verottajalle?
 
uruttaja
27.09.2007 10:38:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onkohan laillisuuden rajoissa jos em. Ry, laskutettuaan keikat, sijoittaisi ne vuosittaiset muutamat sataset kamoihin. Eli kieliin, rumpukalvoihin, mikkeihin ym.? Näitä yhdistyksen jäsenet sitten hyödyntäisivät "Ry:n kokouksissa".
 
Ja voisivatpa hallituksen jäsenet saada vaikka parit kokouspalkkiot per vuosi. Onko nämä muuten verotettavaa tuloa? Pitänee ilmeisesti ainakin ilmoittaa verottajalle?

 
Jos neljä henkilöä perustaa yhdistyksen ja vielä rekisteröikin sen, niin siinä vaiheessa kaikki on ihan kohdallaan ja laillista.
 
Mutta jos sen yhdistyksen tulolähde on vain ja ainoastaan näiden perustajien muodostaman bändin keikkojen laskutus, niin uskokaa tai älkää: Verottaja tarttuu karvaisella kädellään toimintaan ylen äkkiä.
 
Jos Ry:ssä on vaikkapa 49 bändiä, ja ne tekevät vuodessa pari, kolme hyväntekeväisyyskonserttia, joka vielä kaikenlisäksi kuuluu yhdistyksen toimialaan, niin tuollaiseen yhdistykseen voi huoletta liittyä tai sen perustaa.
 
Toisaalta yhdistyksiä on erilaisia; aatteellisia, rekisteröityjä, rekisteröimättömiä jne.
 
Kolmanneksi, ry:lle hankittu/lahjoitettu omaisuus on sen ry:n omaisuutta, eikä sitä saa sieltä pois ilman rahaa edes yhdistystä lopettamalla.
 
Neljänneksi, yhdistys on kirjanpitovelvollinen ja sillä pitää olla ammattitilintarkastaja, jos sen "liikevaihto" on merkittävä.
 
Ehkä ei bändikuvioissa paras vaihtoehto. Varsinkaan jos bänditoiminnalla meinaa tienatakin jotain, edes soittimien hinnan.
 
Quandace
30.07.2008 16:50:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jep.
 
Yhdistys on yhdistystoimintaa varten, yritys elinkeinotoimintaa varten.
 
KHOn ratkaisun 2008:6 mukaisesti on mahdollista saada ammattia harjoittamalla ansaittuja palkkatuloja pääomatulona kierrättämällä ne osakeyhtiön kautta. Tätä verojärjestelyä ei kuitenkaan voine pitää nykyisen tuloverolain hengen mukaisena (kts. äänestyksessä hävinneiden hallintoneuvosten mielipiteet ja perustelut) ja kun valtiovarainministerikin on jo ilmaissut kantanaan, että tämä mahdollisuus tulisi poistaa, ei voida varmuudella sanoa miten pitkään nykyinen oikeustila on vallitseva.*
 
IMO swot-analyysit yms voi jättää sinne kursseille, etenkin kun on kyse ammatinharjoittajan freelance-toiminnasta. Tässä kohtaa pykälistö on keskeisempi.
 
* eli: kun teet töitä ja saat siitä palkkaa, niin kyllä se verolle pannaan.
 
tarmo
02.08.2008 18:25:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jep.
 
Yhdistys on yhdistystoimintaa varten, yritys elinkeinotoimintaa varten.
 
KHOn ratkaisun 2008:6 mukaisesti on mahdollista saada ammattia harjoittamalla ansaittuja palkkatuloja pääomatulona kierrättämällä ne osakeyhtiön kautta. Tätä verojärjestelyä ei kuitenkaan voine pitää nykyisen tuloverolain hengen mukaisena (kts. äänestyksessä hävinneiden hallintoneuvosten mielipiteet ja perustelut) ja kun valtiovarainministerikin on jo ilmaissut kantanaan, että tämä mahdollisuus tulisi poistaa, ei voida varmuudella sanoa miten pitkään nykyinen oikeustila on vallitseva.*
 
IMO swot-analyysit yms voi jättää sinne kursseille, etenkin kun on kyse ammatinharjoittajan freelance-toiminnasta. Tässä kohtaa pykälistö on keskeisempi.
 
* eli: kun teet töitä ja saat siitä palkkaa, niin kyllä se verolle pannaan.

 
No niin no niin. Jalat maan pinnalle ja paluu mnetin foorumille. Jos rahoja kierrättää oy:n kautta, tulee sitä pääomakertymää olla tilillä vähän enemmän, kuin keskiverto freelancer -muusikko tienaa edes kahdessa vuodessa. Sitäkään ei saa nostaa kokonaisuuteena kerralla pois, mikäli mikäli rahan haluaa pääomaverotuksen mukaisesti...
 
Jatketaan.
 
Ihan sama.
plaatinaMees
28.09.2008 13:12:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Siinä ydinjuttua. Jatkan tässä, kun jaksan. Mitä haluaisitte tietää Humppa-Urpot Ky:n perustamisesta? Ainakin seuraavia aihealueita olen ajatellut juttuun sisällyttää:

-yritysmuodon valinta
-vähän rahoitusta
-Markkinoinnin peruskäsitteitä

 
Yrityksen perustamisen kanssa olen itsekin paininut tässä jo jonkun aikaa. Tuo yritysmuodon valinta on tällä hetkillä kiperin homma.
 
Tai kelataanpa taaksepäin: Itselläni on monia bändejä, joissa jäsenet tekevät hommia varsinaisen työn ohella, työttömänä tai opiskelijoina. lukumäärältään 2-6 henkeä per bändi. Keikkaa pitäisi tehdä, paitoja jne. pitäisi myydä, levyjä tehdä ja ties mitä kaikkea aiheeseen liittyvää. Ja kulut ovat samanlaisia soittimet, laitteet, tilat...
 
Bändit ovat keskenään eri kehitysasteilla. Toisilla on levyjä takana ja toisia vasta haudotaan. Kaikilla on samat ongelmat:
1. Miten saan rahan liikkumaan laillisesti?
2. Miten saan rahan liikkumaan oikein?
 
Laillisella tarkoitan sitä, että viranomaiset on tyytyväisiä. Oikealla taas sitä, että rahaa ei valu sormien läpi kuluihin tai katoa muille ihmisille.
 
Yritysmuodoista mainitaan yleisesti seuraavat vaihtoehdot, jotka ilmeisesti riippuvat toiminnan laajuudesta, ja korjatkaa jos olen väärässä:
- Yksityinen elinkeinonharjoittaja: 1 henkilö, ei yhtye
- Avoin yhtiö: yhtye, jossa kaikilla samat oikeudet
- Kommandiittiyhtiö: yhtye, jossa toiset ohjaa ja toiset seuraa
- Osakeyhtiö: yhtye tai yksittäinen artisti, rahaliikenne erotettu henkilökohtaisesta
- Osuuskunta: monta yhtyettä tai artistia saman katon alla
 
Löysin kumminkin http://www.ytj.fi/ sivustolta noin 50 eri tapaa rekisteröidä yritys. Tämän asian kannalta em. lisäksi kiinnostavimmat olivat: Ei yritysmuotoa, Muu säätiö, Muu taloudellinen yhdistys, Muu verotuksen yksikkö, Muu yhteisvast.pidätysvelvollinen, Muu yhtiö, Muut oikeushenkilöt, Sivuliike, Taloudellinen yhdistys, Verotusyhtymä, Yhteisetuudet.
 
Osaisiko joku valaista onko näiden joukossa jotain varteenotettavia vaihtoehtoja? Ja miten siis rahaliikenne hoidetaan laillisesti ja oikein jos kyseessä on?
a) kahden hengen projekti, keikkaliksat, oma promootio
b) bändi, jossa kaikki on työssäkäyviä, keikkaliksat levymyynti, T-paidat
c) Kuten b, mutta joku on työtön / opiskelija ja saaduilla tuloilla ei vielä elä
 
tarmo
30.09.2008 23:17:58 (muokattu 01.10.2008 07:46:43)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

EDIT: jaa... editoidaanpa pois, ei mennä asian ulkopuolelle. Viestin sisältö oli kutakuinkin se, että välttäkää avoimia yhtiöitä...
 
Ihan sama.
plaatinaMees
01.10.2008 08:04:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pienempää yritystoimintaa suosittelisin tehtävän vaikkapa toiminimen muodossa.
 
Tuohon ainakin T&E -keskukselta on tullut terveiset, että ei saa. Toiminimi on yhden henkilön toimintaa (Yksityinen elinkeinonharjoittaja) ja sillä ei kuulemma voi bändihommia pyörittää.
 
Tuntuu tällä hetkellä ainakin siltä, että taloushommien penkominen on ihan loputon suo, josta se "pihvi" (tai soijaburger) ei tunnu löytyvän juuri millään. On lukuisia juttuja siitä kuinka toimintaa pitää suunnitella, ja minkälaisia eri yritysmuodot ovat teoriassa.
 
Itse tällä hetkellä tarvitsisin tietoa yritysmuodoista käytännössä "osastoa Humppa-Urpot on kommandiittiyhtiö, koska..." ja toisaalta tietoa rahaliikenteen hoitamisesta arkitasolla "Humppa-Urpot palkkaa miksaajan, rahaa pitää siis olla x€ josta y€ menee..".
 
tarmo
01.10.2008 09:38:46
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuohon ainakin T&E -keskukselta on tullut terveiset, että ei saa. Toiminimi on yhden henkilön toimintaa (Yksityinen elinkeinonharjoittaja) ja sillä ei kuulemma voi bändihommia pyörittää.
 
Tuntuu tällä hetkellä ainakin siltä, että taloushommien penkominen on ihan loputon suo, josta se "pihvi" (tai soijaburger) ei tunnu löytyvän juuri millään. On lukuisia juttuja siitä kuinka toimintaa pitää suunnitella, ja minkälaisia eri yritysmuodot ovat teoriassa.
 
Itse tällä hetkellä tarvitsisin tietoa yritysmuodoista käytännössä "osastoa Humppa-Urpot on kommandiittiyhtiö, koska..." ja toisaalta tietoa rahaliikenteen hoitamisesta arkitasolla "Humppa-Urpot palkkaa miksaajan, rahaa pitää siis olla x€ josta y€ menee..".

 
Sille ei pitäisi olla mitään ongelmaa, että bänditoimintaa joku sinänsä pyörittää toiminimellä. Toki tämä ei mahdollista sitä, että samalla toiminimellä voisi olla useampia haltijoita, eli koko bändi ei voi olla toiminimi.
 
Tuohon "miksaaja" -esimerkkiin voisi nyt vaikka aluksi sanoa, että rahaa pitää tulla sisään jonkun verran enemmän, kuin mitä sen miksaajan palkka on. Yrittäjä, jonka palkanmaksu ei ole ulkoistettu, vastaa työnantajamaksuista ja muista lakisääteisistä maksuista.
 
Lainaus Suomen yrittäjien sivuilta:
 
"Työnantaja on velvollinen maksamaan palkanmaksun oheiskustannuksina sosiaaliturvamaksun, työeläkemaksun, tapaturma-, työttömyysvakuutus- ja ryhmähenkivakuutusmaksun. Vakuutusmaksut maksetaan sekä tehdyn työajan että tekemättömän työajan kuten vuosilomien ja vapaapäivien ym. ajalta maksetusta palkasta. Välilliset työvoimakulut on osattava ottaa huomioon yrityksen kustannuslaskennassa sekä budjetoinnissa."
 
Toisin sanoen, jos lupaat työntekijälle x summan, josta otetaan verot pois, tulisi nämä summat osata laskea päälle siinä vaiheessa, kun mietit myyntihintaa tilaajalle.
 
Mulla ei juurikaan ole kokemusta käytännön yrittäjätoiminnasta, mutta jos olet tosissasi firmaa perustamassa, suosittelisin ottamaan yhteyttä kunnalliseen yritysneuvontaan. Niitä pitäisi löytyä ainakin suurimmista kaupungeista. Siinä ne käytännöt alkaa hiljalleen selviämään...
 
Itse yritysmuotoa valitessa kannattaa olla jo selvät sävelet siitä, millainen yritys olisi tarkoitus perustaa ja minkälaisia investointeja perustettavaan yritykseen aiotaan suunnata. Silloin on helmpompaa saada selkeää ja maaliinsa osuvaa neuvontaa.
 
Ihan sama.
plaatinaMees
02.10.2008 14:27:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Löysin kumminkin http://www.ytj.fi/ sivustolta noin 50 eri tapaa rekisteröidä yritys. Tämän asian kannalta em. lisäksi kiinnostavimmat olivat: Ei yritysmuotoa, Muu säätiö, Muu taloudellinen yhdistys, Muu verotuksen yksikkö, Muu yhteisvast.pidätysvelvollinen, Muu yhtiö, Muut oikeushenkilöt, Sivuliike, Taloudellinen yhdistys, Verotusyhtymä, Yhteisetuudet.
 
Ja nopea jutustelu T&E - keskustelun kanssa selvensi sen verran, että virallisia yritysmuotoja on tosiaan vaan nuo: toiminimi, avoin, kommandiitti, osakeyhtiö ja osuuskunta. En vielä tiedä mitä nuo muut ovat, mutta yritysmuotoja ne eivät siis ole.
 
Tami
24.10.2008 13:43:19 (muokattu 24.10.2008 13:47:18)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kaikilla on samat ongelmat:
1. Miten saan rahan liikkumaan laillisesti?
2. Miten saan rahan liikkumaan oikein?
 
Laillisella tarkoitan sitä, että viranomaiset on tyytyväisiä. Oikealla taas sitä, että rahaa ei valu sormien läpi kuluihin tai katoa muille ihmisille.
 
Osaisiko joku valaista onko näiden joukossa jotain varteenotettavia vaihtoehtoja? Ja miten siis rahaliikenne hoidetaan laillisesti ja oikein jos kyseessä on?

 
Jes!
Tämä puoli soittajan elämästä on oikeasti voimakkaasti hankalampi kuin pentatoonisen skaalan opettelu.
Eli kun tilanne on juurikin se, että "harrastaja Humppa-Urpot" - tyyppinen muualla töisssä käyvä porukka haluaa käydä näyttämässä lähikuppilassa närhet munat soittamalla paranoidia liian kovalla volyymillä.
Keikkoja voi olla 1 vuodessa tai sitten 2 kpl kuussa tai jotain muuta. Halu ei ole tienata elantoa vaan päästä soittamaan ja samalla kuitenkin täyttää nuo ylläluetellut pykälät => selvitä hengissä verottajan kanssa.
 
Toisessa vaakakupissa on tuo laillisuus + oikeudellisuus rahaliikenteessä ja toisessa keikkojen saaminen = on helppoa myydä keikkoja kun ravintolapuolelle ( eli siis tilaajalle) välittyy kuva, että tällä porukalla on rahahommat hienosti hoidettu. Viemällä baarimikolle suttuiset kopiot verokorteista ei tätä mielikuvaa edistä... vai toimiiko tuommoinenkin....
 
Pykäliä ja muita linkkiviidakoita täällä vilisee pilvin pimein, mutta uskon että 65% täällä taustalla lueskelevista kiinnostaa sama asia: Miten tuo käytännössä tehdään.
Eli jos joku "oikeasti" pystyisi heittämään esimerkkejä tyyliin "täytän keikkapaikan kanssa tämmösen lapun" - toimitan sen tilitoimistoon - lasken nämä jutut summasta - maksan muiden soittajien tilille" tai "Meitin orkka tekee raflan kanssa tämmösen sopimuksen. Rafla maksaa minun tilille ja minä jaan rahat sitten siitä eteenpäin tällä tavalla" jne jne.. Eli Suomeksi jos joku viitisisi tehdä muiden edestä homman valmiiksi ja me tullaan valmiiseen pöytään... No tuommoisesta mä voisin jo maksaakin (pikaviestillä yhteyttä Heh!)..
 
EDIT: Perhana tämä olikin FAQ: johon surffatessa kirjoitin.. Tsori!! Mutta asiasisältö ei kuitenkaan muutu...
 
En ole gynekologi, mutta voinhan minä katsoa...
Quandace
27.10.2008 09:08:42 (muokattu 27.10.2008 09:16:34)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No niin no niin. Jalat maan pinnalle ja paluu mnetin foorumille. Jos rahoja kierrättää oy:n kautta, tulee sitä pääomakertymää olla tilillä vähän enemmän, kuin keskiverto freelancer -muusikko tienaa edes kahdessa vuodessa. Sitäkään ei saa nostaa kokonaisuuteena kerralla pois, mikäli mikäli rahan haluaa pääomaverotuksen mukaisesti...
 
Jatketaan.

 
lul wut?
 
Seuraava ei ole oikeudellista neuvontaa. Seuraava teksti ei tosiaankaan ole oikeudellista neuvontaa. Näitä neuvoja noudattamalla ei välttämättä saa aikaan kuvailemiani vaikutuksia. Jos noudatat näitä neuvoja tästä huolimatta en ole missään vastuussa seuraamuksista.
 
Tarkoitat varmaankin sitä, että jos haluaa verovapaita osinkoja, pitäisi yrityksellä olla nettovarallisuutta? Toistaiseksi tietyin järjestelyin ne osingot verotetaan todennäköisesti nimenomaisesti pääomatulona yllä mainitun KHO:n ennakkoratkaisun mukaisesti. Tällöin tietenkin verotus menee seuraavasti:
osakeyhtiö maksaa tilikauden voitosta yhteisöveroa 26%
osakas maksaa 9% vuotuisen koron nettovarallisuudelle ylittävältä osalta pääomatuloveroa 28%
 
Osakeyhtiötä ei tällä hetkellä todennäköisesti ohiteta verotuksessa vaikka olisi selvää, että toiminta on osakkaan tavallisesti työsuhteessa harjoitettavaa ansiotyötä - OYL mukainen omistusjärjestely ja osingonjako, joka on kuvailtu aiemmin viittaamassani ennakkoratkaisussa KHO2008:6 johtavat tilanteeseen, jossa tuloja voi kanavoida pääomatuloiksi.
 
Päiväduunista toki pitää nostaa kohtuullista palkkaa, että kannattaa ottaa keikkaliksoille maksimissaan jopa 100%*(1-(0,74*0,72))==47% veroaste. Tämä verorasitus tietenkin pienenee, jos yhtiöllä on nettovarallisuutta, eikä laskelma ota huomioon sitä, että keikkaliksoilla yleensä ostetaan kieliä yms tavaraa, joka osakeyhtiötä käytettäessä voidaan siis hankkia tilikauden voittoa pienentäen. Jos elää palkallaan, voi rahat jättää yhtiöön, jolloin nettovarallisuus ja sitä kautta mahdollisuus saada verovapaita osinkoja kasvaa ajan myötä.
 
Rumba-Ali
27.10.2008 09:44:48
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jokunen aika sitten lähetin ylläpidolle viestin, että tämän viestiketjun voisi poistaa, koska aloittamani tarina jäi tyngäksi, eikä minulla ole aikaa sitä koskaan jatkaa. Ilmeisestikään ylläpito ei tätä kuitenkaan aio poistaa. Jos joku haluaa, niin tässä olisi alullesaatettu tarina jatkajaa odottamassa.
 
Siitä vaan! Humppa-Urpojen tarina on teidän käsissänne. :D
 
Ken esileikkiin ryhtyy, Barbie sen kestäköön.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «