Rummut: soittaminen ›

Kimd: Mitäs se tarkoittaa?
 
Turvautuu usein teknisesti vaativiin harjoiteltuihin rytmikuvioihin joista muodostuu tavaramerkki. Vähä ku maneeri.

Secret Chiefs 3:n keikalla olin eilen. Kenny Grohowski oli rummuissa. Melko uskomaton soittaja. https://www.youtube.com/watch?v=0rmGDSig19k
Tuossa vielä metallisempi versio aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=MaeTN5v_h34

Kailis: Turvautuu usein harjoiteltuihin, teknisesti vaativiin rytmikuvioihin joista muodostuu tavaramerkki. Vähä ku maneeri.
 
Joo, aika hyvin selitetty. Soittaminen tuntuu siis välillä etukäteen päätetyltä eikä ollenkaan spontaanilta. Kun taas tuo aiemmin linkitetty kaveri vaikutti siinä mielessä musikaalisemmalta että soitti rohkeammin hetkessä.
Toki mun otanta Roysterista on aika pieni, mutta melkein aika sen soolosoittamisesta tulee sellainen olo. Komppisoittonsa taas on aivan jees, ja siis on oikein pätevä rumpali.
Roysterin tyyli ei vaan ole koskaan oikein koskettanut mua. Pikkuasioitahan nää on... :-)

Strumbali: Secret Chiefs 3:n keikalla olin eilen. Kenny Grohowski oli rummuissa. Melko uskomaton soittaja. https://www.youtube.com/watch?v=0rmGDSig19k
Tuossa vielä metallisempi versio aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=MaeTN5v_h34
 
Ompas hienoa soittoa! Tämä vasta n. minuutin perusteella. Taidan kuunnella lisää.

markkuliini: Joo, aika hyvin selitetty. Soittaminen tuntuu siis välillä etukäteen päätetyltä eikä ollenkaan spontaanilta. Kun taas tuo aiemmin linkitetty kaveri vaikutti siinä mielessä musikaalisemmalta että soitti rohkeammin hetkessä.
Toki mun otanta Roysterista on aika pieni, mutta melkein aika sen soolosoittamisesta tulee sellainen olo. Komppisoittonsa taas on aivan jees, ja siis on oikein pätevä rumpali.
Roysterin tyyli ei vaan ole koskaan oikein koskettanut mua. Pikkuasioitahan nää on... :-)
 
Kuinkas moni yleensä käytännössä improvisoi lennossa? Miten teet itse Kaijan keikalla? Osa Jazz bändeistäkin tuntuu soittavan biisit aina samalla tavalla..

Kimd: Kuinkas moni yleensä käytännössä improvisoi lennossa?
 
100% improvisointia ei ole olemassakaan..

Kimd: Kuinkas moni yleensä käytännössä improvisoi lennossa? Miten teet itse Kaijan keikalla? Osa Jazz bändeistäkin tuntuu soittavan biisit aina samalla tavalla..
 
Kyllä tulee improvisoitua. En ihan samalla tavalla soita joka keikalla biisejä. Mutta se tila, jossa liikkua on aika ahdas. Bändi kuitenkin kuuntelee rytmiryhmää tarkasti. Lähinnä filleissä on variaatioita ja improvisointia.

Improvisointi = huono käsikirjoitus. Itse soitan jazzia, mikä on ehdottoman jazzia, vaikka siinä ei juuri improvisoida. Luova työskentely tapahtuu ketjun alkupäässä eli piisin tekovaiheessa.

Kyllä mulla on aika lukkoonkinlyöty rakenne kun biisejä treenataan niin paljon mutta pitää siellä olla tilaa hengittää. Filleissä tän huomaa selkeimmin; vaikka niissäkin on perusrakenne niin kyllä niitä varioidaan. Myös kompit elävät ajan ja tilanteen mukaan.

Kimd: Kuinkas moni yleensä käytännössä improvisoi lennossa? Miten teet itse Kaijan keikalla? Osa Jazz bändeistäkin tuntuu soittavan biisit aina samalla tavalla..
 
No niin, ihan hyvä kysymys.
Ihan ensinnäkin täytyy todeta että Kaijan keikat (tiukkarakenteista pop/rockia) ja vapaa sooloilu tai jazz (usein vahvasti improvisoitua) ovat toki ihan eri asia, niin ilmaisultaan ja siltä mitä soittajalta odotetaan.
Kaijan keikoilla soitan biisit aina samalla rakenteella, ja pääosin samoilla kompeilla, mutta fillien suhteen pyrin improvisoimaan ja soittamaan rohkeastikin mitä päässä kuulen, ja komppienkin kanssa improvisoin jonkun verran. Ei niin että muuttaisin joka tahdissa komppiani, vaan niin että soitan eri keikoilla erilaisia variaatioita. Melko vähäistä improvisointia, mutta silti sitä on sielläkin. Mutta tuo pieni improvisointi on tosi tärkeää etenkin oman mielenkiinnon ylläpitämiseksi 6 vuoden pestin aikana. Ja ne ovat myös hyvä keino herätellä/potkia perseelle bändikavereita kun ollaan keikalla. Sillä vältetään autopilotille menoa.
 
Vaikka Jazzmies tuossa tapansa mukaan kärjistää (improvisointi = huono käsikirjoitus), niin en ole ihan samaa mieltä kuitenkaan. Improvisointihan ei siis tuskin koskaan tarkoita sitä, että kaikki keksitään paikan päällä (ihan niinkuin Speedy sanoi, 100% improa ei ole juuri olemassakaan). Vaan improvisointi tarkoittaa usein sitä, että käsikirjoitus on kyllä olemassa (ainakin löyhä sellainen), mutta sen puitteissa on vapauksia. Kohtauksesta on esim. tiedossa alku- ja lopputilanne, mutta näyttelijöiden on itse luotava matka niiden välillä.
Käsikirjoitus voi siis olla huono tai hyvä, se ei vielä määritä lopputulosta, vaan ne näyttelijät tai ohjaaja, määrittävät. He saattavat saada kehnonkin sävellyksen lentoon, tai pilata hyvänkin valmiin kehyksen. Kaikki siis eivät todellakaan välttämättä sovellu improvisointiin, se on tosi vaikea laji.
Itse koen olevani melko huono improvisoimaan, ellen ole täydellisen rentoutunut. Ja se toimii vain todella tuttujen soittajien seurassa, kun uskallan soittaa myös huonosti. Mutta paljon varmemmin toimin muusikkona jos mulla on aikaa valmistautua.
 
Jos jazz-bändit soittavat samalla tavalla keikasta toiseen, niin aika nopeasti sen alkaa yleisökin vaistoamaan riskin oton puutteena tai jännitteettömyytenä, jotka ovat kuitenkin jazz-musiikin suola. Jazz-musiikin ydin on kuitenkin se tulkinnan vapaus mikä soittajille annetaan, jazz-kappaleet ovat oikeastaan vain väline tuolle tulkinnanvapaudelle.
 
Koska improvisointi ei ole koskaan sataprosenttista, kyse on siis ennenkaikkea siitä, minkä vaikutelman soittaja (esim. Roysterin tapauksessa) antaa kuulijalleen.
Itse vaistoan hänen soittonsa lick-pohjaiseksi, vaikka hän vapaissa sooloissaan saisi soittaa mitä ikinä haluaa. Koen siis että hän soittaa jotain ennalta opeteltua ja on hieman sen vanki, eikä hänen soittoonsa tule sitä spontaania kipinää mikä vapaassa soolossa pitäisi mielenkiintoni yllä. Kyllähän ennaltaopeteluja lickejä voi käyttää menestyksekkäästi hyväkseen ja soittaa silti mielenkiintoisesti (Esim. Steve Gadd on mainio esimerkki), mutta se ei missään nimessä riitä, että niitä vain latelee peräkkäin.
Voi myös olla että Roysterin myös jotenkin muutenkin silittää mua vastakarvaan, se ei vain ole koskaan mua puhutellut.
Mutta taas tuossa toisessa mainitussa pätkässä rumpali antoi minulle vaikutelman siinä hetkessä syntyvästä soitosta, mikä on tärkeätä pitämään mielenkiintoni yllä.
 
Tiivistän vielä: Ei siis ole kyse siitä että soiton jazz-musiikissa olisi oltava 100% improvisoitua, vaan kuulijalle synnyttävä vaikutelma siitä, että musiikki on vapaalla tai edes vapaahkolla matkalla, eikä etukäteen hiottujen liikesarjojen ohjaamaa. Vielä koska jazz-musassa soitetaan yleensä paljon asioita ja nuotteja, niin ei niiden vaikutussuhteita voi etukäteen opetella "lickeinä", vaan asiat on päätettävä soittotilanteessa.
Jos tuota vaikutelmaa ei synny, tylsistyn. Jos tylsistyn, niin vaihdan levyä tai lähden keikalta pois.
Simple as that. :)
 
Jazzmiehen yhtye Jamaze on sikäli erilainen tapaus, että sen kappaleet ovat vahvasti (lähes) läpisävellettyjä, kyse onkin tavallaan pop-kappaleiden (en keksinyt parempaakaan termiä) esittämistä jazzin muotokielellä.
Mutta toki Jazzmies improvisoi niiden kappaleiden puitteissa, vaikka musiikki ei perinteistä jazzia (teema-soolot-teema) olekaan. Mutta koska kappaleiden sävellykseen on panostettu paljon enemmän verrattuna perinteiseen jazziin, se musiikki ei tarvitsekaan niin paljoa improvisaatiota.
Sillä on jo sitä sävellystä, ei tarvitse enää säveltää. :D

Tsiisus, pitäiskö alkaa kirjailijaksi... :D

Sitten on se porukka joka ihan tietoisesti kokoontuu nimenomaan improvisoimaan. Toisinaan ilman mitään etukäteissopimusta siitä mitä tuleman pitää. Simmut kiinni, puunhalausilme kasvoille ja tajunnan virtaa. Ei analysoida yhtään mitä kaveri/t soittaa vaan annetaan mennä, tuntosarvilla - ei korvilla. Tuloksena saattaa sitten olla vaikkapa ihan vaan eriskummallinen energiapläjäys, jossa ei välttämättä soitettu yhtäkään kunnon sointua tai komppia.
 
Tämä "ekstreme" formaatti vaatii osallistujilta melkoista heittäytymiskykyä ja luottoa kavereihin. Lopputuloksena sitten parhaimmillaan jotain ihan parasta mitä musiikin saralla voi tuntea ja kokea, niin yleisölle kuin soittajillekin.
 
Olipas vaikeaa pukea nasevasti sanoiksi, mutta väkevää settiä, väkevää!
 
E: Niin, siis lisättäköön vielä se, että näissä puuhissa ollaan mielestäni niin lähellä täyttä improa kuin se nyt vain on mahdollista.

passe: Sitten on se porukka joka ihan tietoisesti kokoontuu nimenomaan improvisoimaan. Toisinaan ilman mitään etukäteissopimusta siitä mitä tuleman pitää. Simmut kiinni, puunhalausilme kasvoille ja tajunnan virtaa. Ei analysoida yhtään mitä kaveri/t soittaa vaan annetaan mennä, tuntosarvilla - ei korvilla. Tuloksena saattaa sitten olla vaikkapa ihan vaan eriskummallinen energiapläjäys, jossa ei välttämättä soitettu yhtäkään kunnon sointua tai komppia.
 
Tämä "ekstreme" formaatti vaatii osallistujilta melkoista heittäytymiskykyä ja luottoa kavereihin. Lopputuloksena sitten parhaimmillaan jotain ihan parasta mitä musiikin saralla voi tuntea ja kokea, niin yleisölle kuin soittajillekin.
 
Olipas vaikeaa pukea nasevasti sanoiksi, mutta väkevää settiä, väkevää!
 
Tuosta freejazzista hauska anekdootti. Eräs rumpali kertoili free jazz-kiertueista sellaista, että se eka keikka on aina tosi helppo, ja pari seuraavaakin, mutta mitä pitemmälle ryhmä soittaa, niin sitä vaikeammaksi homma käy, pitää koettaa aktiivisesti unohtaa edlliset keikat. Koska ne jo soitetut keikat vaikuttavat alitajunnassa niin, että meinataan tehdä samoja ratkaisuja, ja meinaa tavallaan syntyä ennaltasovittua musiikkia.

markkuliini: Tuosta freejazzista hauska anekdootti. Eräs rumpali kertoili free jazz-kiertueista sellaista, että se eka keikka on aina tosi helppo, ja pari seuraavaakin, mutta mitä pitemmälle ryhmä soittaa, niin sitä vaikeammaksi homma käy, pitää koettaa aktiivisesti unohtaa edlliset keikat. Koska ne jo soitetut keikat vaikuttavat alitajunnassa niin, että meinataan tehdä samoja ratkaisuja, ja meinaa tavallaan syntyä ennaltasovittua musiikkia.
 
Tämä lienee ihmismielelle jonkinlainen luontainen pakko. Asiat on saatava lokeroitua että saa nukuttua.
 
En ole muuten varmaan kertaakaan edes yrittänyt kuunnella free jazzia levyltä. Miellän sen jotenkin niin yksiselitteisesti livetouhuksi, että äänitteiden kuuntelu ei houkuta yhtään.
 
E: Genrepoliisista päivää. Yleisellä tasolla, musta tuon jazz takaliitteen voisi jättää genren nimestä kokonaan pois, usein turhan harhaanjohtava. Eikös pelkkä "free" olisi aika kova.

markkuliini: Tsiisus, pitäiskö alkaa kirjailijaksi... :D
 
Mä pysyn kyllä ulosantini puolesta vielä leipätyössäni. Korkeintaan runoja =D

passe: Tämä "ekstreme" formaatti vaatii osallistujilta melkoista heittäytymiskykyä ja luottoa kavereihin. Lopputuloksena sitten parhaimmillaan jotain ihan parasta mitä musiikin saralla voi tuntea ja kokea, niin yleisölle kuin soittajillekin.
 
Tuossakin soittokavereiden tyylin tunteminen on ydin: "tiedan mitä seuraavaksi tulee". Ja sitten jos uusi improvisoiva muusikko tulee "korvalla" valmiiseen kappaleeseen tai luonnokseen, tuo hän oman tyylinsä ja omat likkinsä, joita hän sitten soveltaa kuulemaansa. Mitä enemmän hän on solistina toiminut, niin sitä itsevarmmin hän tyyliänsä uskaltaa tuoda julki ja saattaa salaa komminikoinnin kautta myös improvisoida tai kokeilla uutta. Harvoin, mutta sekin on mahdollista.
 
Usein freeltä haiskahtavat asiat ovat standardisoituja, esim. Black Motor. Hyvä bändi kuin mikä, mutta kuka on kuullut Garbarek-Andersen-Vesala -levytyksen 40 vuoden takaa, niin huomaa että tyyli on tosi hyvin omaksuttu.

jazzmies: Usein freeltä haiskahtavat asiat ovat standardisoituja, esim. Black Motor. Hyvä bändi kuin mikä, mutta kuka on kuullut Garbarek-Andersen-Vesala -levytyksen 40 vuoden takaa, niin huomaa että tyyli on tosi hyvin omaksuttu.
 
Onko tuollaisen energisen freen soittoon ylipäätään olemassa muita tapoja... vai enkö nyt näe metsää puilta?
 
Samaa mieltä tuosta standardisoinnista kyllä olen, sen tietää aika tarkkaan etukäteen millaista törinää tuleman pitää, kun aletaan soittamaan "freetä."

markkuliini: No niin...

Tiivistän vielä: Ei siis ole kyse siitä että soiton jazz-musiikissa olisi oltava 100% improvisoitua, vaan kuulijalle synnyttävä vaikutelma siitä, että musiikki on vapaalla tai edes vapaahkolla matkalla, eikä etukäteen hiottujen liikesarjojen ohjaamaa. Vielä koska jazz-musassa soitetaan yleensä paljon asioita ja nuotteja, niin ei niiden vaikutussuhteita voi etukäteen opetella "lickeinä", vaan asiat on päätettävä soittotilanteessa.
Jos tuota vaikutelmaa ei synny, tylsistyn. Jos tylsistyn, niin vaihdan levyä tai lähden keikalta pois.
Simple as that. :)
 
Pakko lainata vielä tuo mainio tiivistys. Jatsinsoiton vuorovaikutus ei valmiiden lickien latelemisella toimi, ja se herkkyys, millä soittajat toistensa tekemisiin reagoivat, tekee parhaista jatsielämyksistä niin antoisia.

jazzmies:Garbarek-Andersen-Vesala -levytyksen 40 vuoden takaa
 
Oho. pitääpä tsekata, vaikken freestä älyttömästi perustakaan.

Poikkesin vihjeen perusteella Black Motor + vieras keikalla sen kummemmin etukäteen tutustumatta. Menee rumpupläjäyksenäkin, jos ei jatsi sinänsä kiinnosta. Eikä ole "jatsihipeltämistä" lainkaan, harva sitä oikeasti onkaan. Erään kerran mietin, että mitä ihmettä nämä soittaa, mutta kun oli selkeä pulssi ja joitain ymmärrettäviä juttuja, niin musiikkiahan se. Yksi kohde, mistä voi käydä toteamassa näinkin voi soittaa rumpuja. Olin vaan jo puolessa välissä ahdistunut siitä vimmasta, millä kaverit paahtoi. Yhtään rumpuakaan ei olisi saanut enempää väliin, mutta hyvähyvä.
 
Tuo Epiksen linkin tummakaveri. Katselin ensin pelkän kuvan kanssa ja sitten loput äänen kanssa, nykyään erikoistapauksia tsekkaan näin. Jäin käsitykseen, että soitti hieman liian "nuottirikasta" huttua omiin kykyihinsä nähden ja by-heart, mutta hyvähyvä tämäkin. Nuori, niin kuullaan ehkä muita soittoja, jos intoansa riittää vuosia jatkaa.