Rummut: soittaminen ›

Oli tämä. Feikkipyöritys sujuu minultakin oikein hyvin oikealla kädellä.
 
Hienoa. Voiskos sun soittoa kuulla jossain?

http://www.lipsaset.com/Nauhoite/PuitaKaminaan.mp3
 
My point exactly.

My point exactly.
 
Hollmi-5:n veto oli ihan kelpoa kuunneltavaa. Ja ymmärrän myös Roberton pointin. Se rupi, mitä rock kaipaa (lue "vaatii"), ei välittynyt Tulta Kaminaan -kappaleesta, vaikka rumpuraita olikin varsin energinen. Jos olisin ollut Lipsasten tuottaja, mitä en todellakaan ole, olisin vaatinut rumpalia soittamaan Roberton tavoin "enemmän biisiä ja vähemmän komppia".
 
Onkohan tämä legendaa, mutta olen kuullut sen että tuttavani Anssi Nykänen sai aikoinaan potkut Cowboysien TV-ohjelmasta, koska hänen soitto oli "liian jazzia". Tilalle tuli sitten Teijo.
 
Mutta nyt olemmekin asian ytimessä. Edellisellä sivulla eräs basisti kertoi rockin olevan todella konservatiivista. Sitähän se Passen ja Roberton mielestä todellakin on, rockin täytyy olla rokrok ja sen ulkopuolelta tulevat vaikutteet ovat pahasta, mitkä heikentävät rocktuotteen katu-uskottavuutta. Rock on siis konservoitu tiettyihin arvoihin ja rockia soittavan täytyy soittaa rockia, mistä kapinallisuus ja rockauktoriteetin kyseenalaiseksi asettaminen on kaukana.
 
Ja vastauksena odotan, että jazzmies on taas pihalla, koska hän käsitteellistää tai teoretisoi kaikki asiat. Jazzmies ei tajuu, että rock on estetiikkaa ja tulee suoraan työväenluokasta...

Mutta nyt olemmekin asian ytimessä. Edellisellä sivulla eräs basisti kertoi rockin olevan todella konservatiivista. Sitähän se Passen ja Roberton mielestä todellakin on, rockin täytyy olla rokrok ja sen ulkopuolelta tulevat vaikutteet ovat pahasta, mitkä heikentävät rocktuotteen katu-uskottavuutta. Rock on siis konservoitu tiettyihin arvoihin ja rockia soittavan täytyy soittaa rockia, mistä kapinallisuus ja rockauktoriteetin kyseenalaiseksi asettaminen on kaukana.
 
Toi katu-uskottavuus läppä on oikeesti niin loppuun hinattu lehmä et ei oo tosikaan.
 
Jo se, että "rock" tarkoittaa meille jokaiselle todnäk täysin eri asioita tekee tosta ihan patongin heiluttelua.
 
Miksi sun pitää kiukulla vääntää tästä jotain rock vs. joku muu-touhua? Mun mielestä sama fakta pätee kaikkissa musatyyleissä; kaikkea ei voi oikeasti klaarata kun korkeintaan "ihan okei", mistä mun mielestä hollmi-5:n soittonäyte on oiva esimerkki.
 
edit: Soittonäytteestä vielä sen verran, että koko orkkahan vetää tossa aika SiljaLine-pohjalta, joten sikäli hollmi:n soitto toimii siihen sekaan, mut ei tohon biisiin. Mielestäni.

olisin vaatinut rumpalia soittamaan Roberton tavoin "enemmän biisiä ja vähemmän komppia".
 
Ja tällä tavoin oltaisiin päästy oikein hyvään lopputulokseen, sellaiseen 9:n 10:stä minun asteikollani.
 
Onkohan tämä legendaa, mutta olen kuullut sen että tuttavani Anssi Nykänen sai aikoinaan potkut Cowboysien TV-ohjelmasta, koska hänen soitto oli "liian jazzia". Tilalle tuli sitten Teijo.
 
Enpä ole kuullutkaan, mutta eikohän se Anssikin olisi hoitanut homman kunnialla.
 
eräs basisti kertoi rockin olevan todella konservatiivista. Sitähän se Passen ja Roberton mielestä todellakin on
 
Jokainen musiikin historiaa vähäkään tutkinut/lukenut tietänee tämän, metallihan on se kaikista konservatiivisin. Tämä on mielestäni puhdas kehäpäätelmä, enkä kyllä nyt ymmärrä sen informaatioarvoa tässä kohtaa?
 

rockin täytyy olla rokrok ja sen ulkopuolelta tulevat vaikutteet ovat pahasta, mitkä heikentävät rocktuotteen katu-uskottavuutta
 
Tästä olen eri mieltä, esim. Candirian jazz-vaikutteet toimivat mielestäni sen kaiken brutaali-metallin seassa aivan loistavasti. Tämä nyt on täyttä huuhaata muutenkin.
 
Jazzmies ei tajuu, että rock on estetiikkaa
 
Jazzmies ei tajuu että se tekee nyt kärpäsestä härkästä. Toistan itseäni toistamiseen; puhuin yhdestä estetiikan nyanssista.
 
Relaa, kyllä mä tunnen montakin ogelispedua jotka vetää rokit oikeinkin hyvin. Melkein yhtä hyvin kuin Travis:-)

Äh. Eikös nyt pikemminkin ole taas käymässä niinpäin, että jotkut muut ottavat jazzmiehen kirjoitukset turhan vakavissaan...? En minä esim. tuossa viimeisessään mitään kiukkua tai väärinymmärtelyä huomannut. Tokihan sieltä provoakin tulee välillä...
 
Mutta joo, sehän on selvää, että se "rock" on ihan eri asia eri ihmisille. Esim. tuo Hollmin näyte on musana selkeästi rokkia, mutta rock-asennetta siitä ei löydy. Mitä se "rock" sitten musiikissa on? Mitä on katu-uskottavuus kenellekin. Joku ei välitä siitä mitään. Ihan veteen piirrettyjä viivoja kuitenkin nuo, kaikki tyynni.

Veteenpiirrettyjä viivojahan ne, tottakai. Kukin tulkoon onnelliseksi tavallaan, mutta itse valitsen soittoseurakseni mahdollisimman avarakatseista väkeä. Jonkun kerran on tullut vuosien varrella vastaan soittajia joilla on paha asenneongelma eli niillä on syväänjuurtunut asenne että kaiken pitää olla niin vitun rokrok ja kaikki muu on ihan skeidaa. Tai jos pitää ehdottomasti olla sitä alistetun proletaarin hikistä tuskaa. Sellainen ahdistaa enkä sellaisten kanssa haluakaan soittaa. Ja genrerajoista olen aikalailla samaa mieltä Louis Armstrongin kanssa: "There is two kinds of music, the good and bad."

http://www.lipsaset.com/Nauhoite/PuitaKaminaan.mp3
 
Kiitoksia, tossahan toi olennainen tulikin jo. Referensseinä esim. nää:
 
http://www.youtube.com/watch?v=tKYfJKG8pIU
http://www.youtube.com/watch?v=KAjLU_2-5Zk
http://www.youtube.com/watch?v=5EJbpDzFDh8
 
(Jatsimies ja muut voi analysoida mitä vikaa noissa niiden mielestä on, varsinkin ekassa.)

Veteenpiirrettyjä viivojahan ne
 
Ilman muuta näin! Tuli vaan avattua turpa turhan räväkästi, niin tässä sitä nyt sitten taas mennään... Aikuiset äijät pulkalla syoksymäessä, kieli keskellä suuta eikä pulkassa jarruja:-)
 
soittajia joilla on paha asenneongelma
 
Ahh! Tämä se on mukavaa... Tämä piirre ei kylläkään ole mitenkään genresidonnaista, loytyy ihan kaikkialta. Aika sissin tien valitsee, jos satsaa kybällä metallirumpaliksi ja tekee sen opiskelemalla konservatoriossa. Niitä metallin pelkääjiä sieltä loytyy, ihan samalla tavalla kuin jazzin pelkääjiä tuska-festareilta. Kummassakin leirissä naureskellaan näennäisen hyvän tahtoisesti, "voi voi kun noi tietäisivät paremmin...". Jotenkin tuntuu, että syynä tähän on hirveän usein se vähän sama asenne kuin 8:lla 10:stä "less is more"-filosofista. Less is more, kun ei muuta osata...
 
Yleensä ottaen, muusikoissa on niitä elämän taiteilijoita ja sosiopaatteja reilun puoleisesti. Usein rankka harrastus/ammatti siinä mielessä, sitä käyttää äkkiä useamman vuoden pelkästään mukavien soittokaverien etsimiseen... Vielä kun osaisi itsekin olla mukava.
 
"There is two kinds of music, the good and bad."
 
Amen!

RHCP-versiossa on tempoa ruuvattu niin rankasti lisää ettei se mun mielestä ainakaan svengaa, mutta so what. Kingston Wallin Fire on ihan okei, muttei tuosta mitään erityisiä värinöitä irronnut. Hendrixin Fire on ihan täyttä rautaa, Mitch Mitchell piiskaa biisiä hienosti eteenpäin, makeita fillejä tulee, on muuten yksi kaikkien aikojen suosikkirumpaleitani. Hendrixin Woodstock-kokoonpano ei ollut kovin paljoa treenannut mikä näkyy ja kuuluu, jossain välissä Jimiltä lähtee tuimia ilmeitä ja jotain noottia Billy Coxin suuntaan kun se mokaa.

Kiitoksia, tossahan toi olennainen tulikin jo. Referensseinä esim. nää:
 
http://www.youtube.com/watch?v=tKYfJKG8pIU
http://www.youtube.com/watch?v=KAjLU_2-5Zk
http://www.youtube.com/watch?v=5EJbpDzFDh8
 
(Jatsimies ja muut voi analysoida mitä vikaa noissa niiden mielestä on, varsinkin ekassa.)
 
Ensimmäinen, ilmeisesti Limb Bisquitin versio, jotakin varhaisempaa. Oli melko lyhyt versio, mutta samalla aika nopea. Laulaja lauloi vissiin puolan kielellä, kun en oikein saanut selvää sanoista. Oli pitkää ja lyhyttä tukkaa. Mutta ihan kiva 4 1/2. (4-10)
 
Toinen oli ilmeisesti Bob Marleyn ryhmä. Kivasti ne poijjaat laulaa. 10+
 
Tämän viimeisen tunnen, Clapton. Mä oon aina tiennyt että Clapton osaa bluesia laulaa. Tämä oli paras. 7+

Ahh! Tämä se on mukavaa... Tämä piirre ei kylläkään ole mitenkään genresidonnaista, loytyy ihan kaikkialta.
 
Nimenomaan näin on, joka genressä löytyy putkinäköisiä, klasarijengissä tyyppejä joiden mielestä vain länsimainen taidemusiikki on ns. suurta ja oikeaa Taidetta isolla T:llä, jazzareissa niitä joiden mielestä pop on vähintäänkin epäilyttävää kaupallista hapatusta ja niin edelleen.

Ensimmäinen, ilmeisesti Limb Bisquitin versio, jotakin varhaisempaa. Oli melko lyhyt versio, mutta samalla aika nopea. Laulaja lauloi vissiin puolan kielellä, kun en oikein saanut selvää sanoista. Oli pitkää ja lyhyttä tukkaa. Mutta ihan kiva 4 1/2. (4-10)
 
Toinen oli ilmeisesti Bob Marleyn ryhmä. Kivasti ne poijjaat laulaa. 10+
 
Tämän viimeisen tunnen, Clapton. Mä oon aina tiennyt että Clapton osaa bluesia laulaa. Tämä oli paras. 7+
 
Huumori on viestinnän muoto, jonka tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä.
 
Sana "huumori" on lähtöisin antiikin Kreikasta. Antiikin lääketieteen erään teorian mukaan neljän ruumiinnesteen (huumorin) tuli olla terveellä ihmisellä tasapainossa. Ruuminnesteet olivat keltainen sappi, musta sappi, lymfa ja veri.
 
Erilaisia huumorikäsityksiä on yhtä useita kuin on ihmisiäkin. Nuoret ja lapset pitävät usein slapstickistä eli pelleilystä, kun taas vanhemmat arvostavat enemmän satiiria. Huumori on kulttuurisidonnaista ja riippuu henkilön yhteisöstä. Tämä johtuu huumorin sidonnaisuudesta asiayhteyteen, jolloin jos joku ei ymmärrä yhteyttä, hän ei ymmärrä huumoriakaan. Filosofi Ludwig Wittgenstein tutki viestintää ja semiotiikkaa ja arveli selvittäneensä myös kysymyksen huumorista. Hänen kuuluisa lauseensa "Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen"(Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta) ei silti liene tarkoitettu koomiseksi, vaikka se sitä itsessään selvästi on.
 
Usein huumorissa hauskaa on yllätyksellisyys. Vitsit tuntuvat yleisesti seuraavan loogisen tarinan kaavaa ja ne tuntuvat tutuilta tarinoilta kuulijalle, kunnes lopussa on odottamaton käänne. Esimerkiksi:
 
"Kykenenkö leikkauksen jälkeen soittamaan pianoa?", kysyi potilas lääkäriltä. "Toki", vastasi lääkäri. "Hyvä, koska ennen en ole osannut!" jatkoi mies.
 
Kaskut kertovat enemmän tai vähemmän todenperäisiä huvittavia asioita todellisista henkilöistä.
 
Usein nauraminen ja huumori sekoitetaan onnellisuuteen, mikä ei vastaa koko kuvaa. Jos ihminen todella on onnellinen vaikkapa saavutettuaan jonkin suuren tavoitteen elämässään, hän ei yleensä naura. Pikemminkin nauru on jännittyneisyyden purkautumista. Vitsien tapauksessa jännitystä on luotu tarinan myötä ja ihmisten odotukset ovat kasvaneet, kunnes vitsi pääsee huipentumaansa ja energia vapautuu.
 
Intiasta on saanut alkunsa nauruterapia, erityinen harrastusmuoto, jossa ihmiset kokoontuvat säännöllisin välein nauramaan ilman mitään erityistä aihetta. Sanotaankin, että nauru pidentää ikää, ja myönteisellä elämänasenteella tiedetään olevan yhteys sairauksista ja koettelemuksista selviytymiseen.
 
Huumorilla yritetään usein rikkoa jäätä tai rentouttaa. Teoria huumorista jännityksen purkajana selittää myös esimerkiksi miksi armeijaslanginakin ilmenevä sotilashuumori on niin yleistä. Mutta muissakin alakulttuureissa, esimerkiksi perheissä ja yksittäisillä työpaikoilla saattaa olla oma klikkihuumorinsa, jota ehkä kukaan ulkopuolinen ei ymmärrä.
 
Huumori onkin hyväksi koettu tapa käsitellä pelkoja ja ahdistavia asioita. Vaikeissa oloissa huumori on usein tärkeä selvitymiskeino. Huumorin avulla selvitään stressaavista tilanteista ja toisaalta lujitetaan tietyn ihmisyhteisön yhteishenkeä.
 
Eri maissa on toisista kansoista tiettyjä stereotyyppejä, joita käytetään jatkuvana huumorin lähteenä. Skotteja pidetään saitoina, saksalaisia säntillisinä ja amerikkalaisia ylimielisinä. Suomalaisuus taas on jonkinlaista sivistymätöntä metsäläisyyttä: Esimerkiksi käy Norjan television Piirka Kellivoite.
 
Toisaalta tässä piilee huumorin pimeä puoli. Huumori on tehokas keino, kun pyritään vahvistamaan erilaisia ennakkoluuloja. Uskonnollisiin, etnisiin ja seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuvan halventavan pilkan ja vitsien avulla valtaväestö lujittaa omaa sisäistä yhtenäisyyttään ja samalla vastaavasti rajaa uhkaksi koetut "toiset" piirinsä ulkopuolelle.
 
Huumori on myös eri taiteenlajeissa vaikuttava tyylikeino. Humoristista näytelmää sanotaan komediaksi vastakohtana tragedialle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö komediassa voisi olla taustalla vankka asiasisältö. Eräät humoristit, kuten stand up -koomikot, ansaitsevat elantonsa kertomalla julkisesti vitsejä, tai, kuten pellet, esiintymällä muutoin hassunkurisesti.
 
Psykedeelihuumeiden käyttäjät ja henkilöt, joilla on Aspergerin syndrooma nauravat usein asioille, joita muut eivät pidä hauskoina.

RHCP-versiossa on tempoa ruuvattu niin rankasti lisää ettei se mun mielestä ainakaan svengaa, mutta so what. Kingston Wallin Fire on ihan okei, muttei tuosta mitään erityisiä värinöitä irronnut. Hendrixin Fire on ihan täyttä rautaa, Mitch Mitchell piiskaa biisiä hienosti eteenpäin, makeita fillejä tulee, on muuten yksi kaikkien aikojen suosikkirumpaleitani. Hendrixin Woodstock-kokoonpano ei ollut kovin paljoa treenannut mikä näkyy ja kuuluu, jossain välissä Jimiltä lähtee tuimia ilmeitä ja jotain noottia Billy Coxin suuntaan kun se mokaa.
 
Entäs Lipsasten versio?

Entäs Lipsasten versio?
 
Pätevästi soitettu mutta sisäsiisti veto, sellainen bilebändiversio, toimii taatusti hotellivantaalla / laivakeikoilla ja vastaavilla.

Pätevästi soitettu mutta sisäsiisti veto, sellainen bilebändiversio, toimii taatusti hotellivantaalla / laivakeikoilla ja vastaavilla.
 
Ja olihan tässä Lipsasten versiossa niin hifit sounditkin, että vaikea siitä on minusta sitä "asennetta" löytää...

Pätevästi soitettu mutta sisäsiisti veto, sellainen bilebändiversio, toimii taatusti hotellivantaalla / laivakeikoilla ja vastaavilla.
 
Lipsasten sivuillahan on monta muutakin biisiä kuultavissa. Kyllä Hollmi sanojensa mittainen mies kuuluu olevan. Ehkä jonkun mielestä turhankin raskaalla kädellä vedetty ne hitsit - rankaisee "jotakin arvovirveliään" surutta ;-) AC/DC-henki huokuu läpi, se hänelle suotakoon.

Lipsasten sivuillahan on monta muutakin biisiä kuultavissa. Kyllä Hollmi sanojensa mittainen mies kuuluu olevan. Ehkä jonkun mielestä turhankin raskaalla kädellä vedetty ne hitsit - rankaisee "jotakin arvovirveliään" surutta ;-) AC/DC-henki huokuu läpi, se hänelle suotakoon.
 
Joo, kuuntelin, mm. Doobie Brothersia oli coveroitu. Ja tuo termini "bilebändiversio" ei ollut kritiikkiä vaan toteamus, piikkikasvin sivuilta kun sitten katsoin niin bilebändit-osastossa Lipsaset on eli sikäli osui nappiin. Tässä tulee taas sellaiset asiat kuin kohdeyleisö ja konteksti (musiikin käyttötarkoitus, kulutusympäristö jne); en ehkä levyä ostaisi himaan mutta kyllä tuota kuuntelee ihan sujuvasti jos ja kun käy vaikka laivalla, skarppia soittoa. Se vanhasta norttimainoksesta tehty keikkajuliste on muuten tyylikäs!

http://www.youtube.com/watch?v=tKYfJKG8pIU
 
Olikos tää sun mielestä sitten hyvä ja rock veto? Hiki hais jne? Mun mielestä toi on lähinnä känniääliöintiä.
http://www.youtube.com/watch?v=KAjLU_2-5Zk
 
Tää olikin vähän parempi. Tuli kuitenkin mieleen mikä tahansa teinibändi nuorisotalokeikalla.
 
http://www.youtube.com/watch?v=5EJbpDzFDh8
 
Henkka on rautaa. Siitä ei pääse mihinkään. Timanttinen veto.