Aihe: Aloittelija
1 2
viirimies
04.07.2008 14:51:21
Aloitin tai aloitan rumpunen soiton, niin mitä kannattais alkaa harjoitella aluks? - kiitos.
Suleima
04.07.2008 15:12:05
Näistä löytyy varmasti haullakin.
 
Tietysti tärkeintä on pitää homma hauskana, mutta pelkän komppien soittelun ohessa kannattaa harjoittaa vaikkapa seuraavanlaista enemmän kehityskeskeistä toimintaa:
 
Syncopation-kirjan harjoitusten soittaminen läpi monilla eri temmoilla.
Stick Control-kirjan soittaminen läpi monilla eri temmoilla.
Metronomin hyödyntäminen harjoittelussa. (itse muistelen alkaneeni harventamaan klikin iskuja sitä mukaa kun homma alkoi olla paremmin taskussa. esim. 8-osista 4-osiin, 4-osista 2-osiin ja lopulta klikki vain ykkösellä)
 
Noi nyt on perusjuttuja tekniikan kehittämiseen. Noiden lisäksi löytyy järkyttävä määrä myös monia muita hyviä kirjoja (Chester, Garibaldi, Riley, Wilcoxon)
 
Komppien haltuunottamiseen on yleensä suositeltu Leevi Leppäsen Rokkaavat Rummut-kirjaa.
 
Tekniikan puurtaminen voi olla välillä puuduttavaa hommaa ja itse ainakin kerään motivaation vähäiseen harjoitteluuni katselemalla gurujen videoita drummerworldista.
 
Koko hommassa on mielestäni ennen kaikkea ideana harjoitella asioita, joita ei muuten jammaillessa tulisi käyttäneeksi missään olosuhteissa. Tällaisten juttujen haltuunottamisella sitten kasvatetaan koko ajan sitä omaa työkalupakkia monipuolisemmaksi.
 
Edelleen maininnan arvoista on se, ettei noita harjoituksia kannata tehdä väkisin. Jos homma puuduttaa, on enemmän hyötyä pitää vain hauskaa setin ääressä ja vaikka paiskoa komppeja levyjen päälle.
wavelength
04.07.2008 15:12:27
 
 
Pistä CD soimaan ja soita biisien mukana.
En tiedä mistä puhun.
hollmi-5
04.07.2008 16:33:00
Pistä CD soimaan ja soita biisien mukana.
 
Mene bändiin tai perusta sellainen, jossa muutkin ovat aloittelijoita. Väkisin oppii soittamaan, kun tarpeeksi bändin kanssa treenaa. Perusjutut voisit kuitenkin ottaa haltuun rumputuntien muodossa joltakin rumpalilta/opettajalta.
Soundit, piuhat ja kajarit.
Kefiiri
04.07.2008 16:44:27
Tärkeä jutska: muista että rumpua ei ole pakko hakata kuin sikaa! Kun osaat tarvittaessa soittaa myös iisisti, bändihommia riittää muissakin kuin surmaheviorkestereissa.
MK73
04.07.2008 17:35:40 (muokattu 04.07.2008 17:43:56)
Ja ne ajat kun et ole rumpujen äärellä, kuuntelet tietenkin Beatlesia, Led Zeppelinia, AC/DC:ta, Pink Floydia... Paula Koivuniemeä ;-)
Runsas ja laaja-alainen musiikin kuuntelu on suositeltavaa.
Point
05.07.2008 14:43:07
Aloitin tai aloitan rumpunen soiton, niin mitä kannattais alkaa harjoitella aluks? - kiitos.
 
Kannattaa aluksi selailla jo aloitettuja topikkeja, koska samantapaisia aiheita löytyy jo.
Toiseksi kannattaa harjoitella metronomin kanssa(jos sellainen löytyy) hitaalla tempolla
helppoja komppeja. Kannattaa katsella youtubesta rumpuvideoita. Ei kannata hankkia tuplapedaalia ennen kuin perusasiat ovat kunnossa, eli time sun muut. Siitä se lähtee.
Strumbali
05.07.2008 15:58:49
Perusjutut voisit kuitenkin ottaa haltuun rumputuntien muodossa joltakin rumpalilta/opettajalta. Parempi näin.
 
Heitän nyt sitten pari. Selvitä itsellesi, miten kapulaa pidetään kädessä. Opettele single stroken ("yksi lyönti" kerrallaan) soittaminen niin, että kapula pysyy hallussa. Sitä minäkin teen, vaikka vuosia soittoa on jo takana.
Tales
05.07.2008 19:10:26
Tää mun oma thread liippaa aika läheltä:
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=52&t=165909
ape_tape
06.09.2008 21:08:09
Noh... kaikki perus jutut ensin ja sitte vasta ne biisi puolet.
metal girl
12.12.2008 19:29:24
ensiks sun kannattaa harjotella ihan perus komppeja. beat komppeja ja muita sellasii. sä löydät varmasti netistä nuotteja. jos sä haluut vähä vaihteluu ja harjotella biisijen kansa nii kotiteollisuudella ja 69 eyesilla on hyvii helppoi biisejä.
epi2
22.12.2008 14:10:44 (muokattu 22.12.2008 14:11:31)
Ensin Harjoittelet soittamaan perus kompin _TASAISESTI_ , rumpalilla ei tee mitään jos tempoo huitelee kokoajan 90-120 väliä.Tämän jälkeen opettelet fillin avaulla siirtymään hihatilta ridelle, ihan hyvä perus filli alkuun on pari iskua virveliin ja isku crashiin (jos sinulla sellainen on) sitten rupeat komppaamaan rideen. Kun osaat nämä, voit periaatteessa toimia rumpalina. Kaikkein tärkein on ettei tempo heittele pahasti.
kapulat poikki
21.01.2009 08:27:53
Perus jutut yleensä toimii kaikista parhaiten. Vedä niitä ni paljo alus et kylläännyt ja sit kaikkia kikkoja. Aika moni kikka yms tulee soittaessa ja fillitkin ku taimi on kunnossa paranee ja pystyt improvisoimaan samalla kun soitat.
Hei älä ny viitti, ei karhukaan riehu koko aikaa, se syö välillä puolukoita...
jazzmies
21.01.2009 14:12:22
Tein viime kesänä Leevin kirjalle kilpailijan 'Rumpusettisoiton perusteet'. Kirjassa on käsitelty rytmiikkaa monipuolisesti, ja tähtäimenä on luonnollisesti yhtyesoitto. Itse käytän kirjaa luonnollisesti opetustyössäni, ja hämmästyksekseni se toimii!!! Sitä saa musiikkiliikkeistä ja nettikirjakaupoista. Halvin näyttäisi tällä hetkellä olevan http://www.kirjasana.fi/search.php? … ettisoiton&mode=book&hide=1
 
Kiitos ja anteeksi
http://www.grapheine.com/bombaytv/bt.swf?code=32dbc83dce7fec0f0c50c548b44b9dbb
Strumbali
21.01.2009 14:27:18
Aikaisemmin tähän ketjuun kirjoittamaani liittyen näin tämän videon hiljattain Youtubessa (yllätys) ja videon alkuosa näyttää käytännössä aikalailla sen, mitä kirjoitin: http://www.youtube.com/watch?v=GmJ8JFhrNgk&feature=related Tärkeintähän kuitenkin on kasvattaa samanlaiset rock-uskottavuudet ylähuulen päälle kuin Carmine:lla. ;)
Ja taas tahdissa.
Humppapoliisi
21.01.2009 20:40:17 (muokattu 21.01.2009 20:44:25)
 
 
Mun mielestä tärkein pointti olisi selvittää mitä soitolta haluaa? Mitä haluaa oppia? Mistä musiikista pitää? Onhan se hyvä käydä rudimentit läpi ja peruskompit koluta, mutta jos omat intressit on esim jazzissa niin kyllähän tuo genre vie omaa polkuaan. Ei kannata intoa piukassa olevalle aloittelijalle lykätä suoraan rudimentteja ja takoa niitä takaraivoon, unohtaen musiikin ja musikaalisuuden. Menee into ja fiilis. Itse vasta noin kymmenen vuoden jälkeen olen alkanut ymmärtää rudimentteja ja miettiä miten niitä voisi oikeasti soveltaa. Ja nyt on motivaatiota itse treenata niitä!
-
Strumbali
21.01.2009 21:03:23 (muokattu 21.01.2009 21:32:01)
Nojuu, ei mitn.
Ja taas tahdissa.
jazzmies
21.01.2009 21:35:18
Aikaisemmin tähän ketjuun kirjoittamaani liittyen näin tämän videon hiljattain Youtubessa (yllätys) ja videon alkuosa näyttää käytännössä aikalailla sen, mitä kirjoitin: http://www.youtube.com/watch?v=GmJ8JFhrNgk&feature=related Tärkeintähän kuitenkin on kasvattaa samanlaiset rock-uskottavuudet ylähuulen päälle kuin Carmine:lla. ;)
 
Realistic Rock. Hmmm... Vitsi noita matikkarumpaleita, tärkeintä on laskea (alleen).
http://www.grapheine.com/bombaytv/bt.swf?code=32dbc83dce7fec0f0c50c548b44b9dbb
lommi
22.01.2009 19:42:00 (muokattu 23.01.2009 14:24:02)
Kuten ylläkin on jo mainittu. Opetuksessa perus asiat kuntoon ja jos ihan puhtaalta pöydältä aloittaa niin kannattaa ihan itsekseen myös opetuksen välissä netin avustuksella tutustua saatavilla oleviin materiaaleihin. Ja tutustua rumpuihin noin ihan yleisestikin. Sitä nimittäin löytyy läjäkasoin.
 
Bänditoiminta kuitenkin kehittää soittoa todella tehokkaasti, joten ei muuta kun kipinkapin sellaiseen liittymään ja vaikka itse perustamaan.
 
Siitä se lähtee! Ja kaikki kumpuaa hyvästä fiiliksestä.
www.jatkoaika.com
Kailis
22.01.2009 21:04:42
 
 
Kuten ylläkin on jo mainittu. Opetuksessa perus asiat kuntoon ja jos ihan puhtaalta pöydältä aloittaam niin kannattaa ihan itsekseen myös opetuksen välissä netin avustuksella tutustua saatavilla oleviin materiaaleihin. Ja tutustua rumpuihin noi ihan yleisestikin. Sitä nimittäin löytyy läjäkasion.
 
Bänditoiminta kuitenkin kehittää soittoa todella tohokkaasti, joten ei muuta kun kipinkapin sellaiseen liittymään ja vaikka itse perustamaan.
 
Siitä se lähtee! Ja kaikki kumpuaa hyvästä fiiliksestä.

 
Tarkkuutta ja malttia. Myös oikeinkirjoituksen suhteen.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)