Joo elikkä tuo biisihän lähtee mahtipontisella rumpufillillä. En saa millään tuosta rytmistä kiinni, joten voisiko joku selvittää minulle juurta jaksain, millä tuo lähtee ja miten se soitetaan. En millään hiffaa mikä se rytminen kikka siinä on ennen sitä viimeistä tukutukutukutukua. Aivan niin kuin oisin
mennyt pitistä sekaisin...
Kalamies #16 >-)))> |
Rytmisesti olen yksimielinen, mutta orkestrointi on mielestäni hiukan erilainen. Kuuntelin Crossroads levyn version. Voinpa olla kyllä väärässäkin, ei olisi ensimmäinen kerta. Mielenkiinnosta kuuntelin itsekin, joskin Youtubesta. Pari ehdotusta tuohon nuottikuvaan. Rytmisesti juuri noin, mutta kolmosella ei taida olla bassari vaan tomi, paha sanoa monesko niistä Ticon pöntöistä. :) Kuulosti että ei ole iso eikä pienikään. Ja neloselta lähtevä tomifilli menee ainakin kolmeen tomiin. Ehkä kaksi iskua/rumpu. Blokkailu on mahtavaa, tuli sitä tehtyä Salesvuon opissa paljonkin, ja saatiin aina ryhmässä hienoja keskusteluja mahdollisista orkestraatioista ja käsijärjestyksistä. Tosi kehittävää korvalle. Niin ja nipotus jatkuu. Ykkösen virveli saattaisi olla flam, enkä erottanut noita haitsun polkaisuja kolmosella ja nelosella, mutta järkevää ne kyllä olisi sinne soittaa, eipä silti. Ai vitsi. Pitäis blokkailla useammin. Hauskaa puuhaa! |
1) YouTubesta yritin kuunnella, mutta sen äänenlaatu nyt on mitä on, joten varsinkin nuo tomit menevät ihan sekaisin. Rytminen idea lienee kuitenkin se tärkein juttu, ja kukin orkestroikoon fillin miten parhaiten lystää. Bonuksena tuo versio toimii sellaisenaan kahden tomin seteillä. 2) Alunperin piti kyllä laittaa ykköselle flami, mutta jostain syystä unhoittui se. Näin siinä käy kun kohkaten tekee. Plokkaaminen on kyllä mukavata hommaa. |