Aihe: Mistä oppia, mitä seuraavaksi?
1
LosNalles
28.11.2006 23:58:06
Eli mulla on tilanne sellanen että olen nyt n. puolitoista vuotta soitellut rumpuja (about vuoden sähkörumpujen kanssa kotona, puolisen vuotta parin kaverin kanssa) ja jotenkin tuntuu jämähtäneen paikoilleen tämä. Kavereiden kanssa pääsee kolme kertaa viikossa soittelemaan, sähkörumpuja viikonloppusin. Pientä avitusta olen kavereilta saanut, mutta muuten ilman opettajaa. Rumputunneille tekisi kovasti mieli, mutta raha ei vaan yksinkertaisesti opiskelijana riitä.
 
Mutta se kysymys johon oikeastaan hain vastausta oli mahdolliset opetus dvd:t, ja onko niistä mihinkään. Ei tietenkään oikean opettajan vertaista, mutta mutta, tilanne nyt on mitä on. Ihan aloittelijaksi en itseäni laskisi, mutta eipä näillä taidoilla vielä ketään häikäistäkään :). Eli mahtaako löytyä jotain dvd:tä, josta saattaisi olla mulle apua?
 
Niin ja sori jos tästä on ollut juttua aikasemminkin, mutta en nyt ihan heti ainakaan huomannut.
Ei mulla ole mitään fiksua sanottavaa.
wavelength
29.11.2006 08:32:27
 
Alla neljä suosikkia näkemistäni. Nämä kestävät useita katselukertoja ja vaativat hieman omaa funtsimista.
 
1) Tommy Igoe - Groove Essentials
Ehdoton ykkönen. Helpohkosti omaksuttavia komppeja nuottiesimerkkeineen. Näillä pääsee todella pitkälle.
 
2) Gregg Bissonette - Musical Drumming in Different Styles
Astetta vaativampaa kamaa. Biisit ovat enemmän tuota kikkailevaa fuusio-osastoa, mutta Greggillä on paljon sanottavaa rumpujen musikaalisesta soitosta.
 
3) Billy Ward - Big Time
Tämän levyn anti on muuttanut käsityksiäni rumpujen soiton olemuksesta. Lähes välttämätön.
 
4) Steve Jordan - The Groove Is Here
Monia tärkeitä juttuja groovaamisesta ja biisien soittamisesta.
 
Suosittelen kuitenkin harjoitusalustan sekä metronomin hankkimista ja kapulatekniikan treenaamisen aloittamista. Tekniikkaa on hyvä alkaa hioa pikku hiljaa soittotaipaleen tuossa vaiheessa. Tässä pari linkkiä asian tiimoilta; katso kaikki videot huolella:
 
http://www.vicfirth.com/education/drumset/domfamularo.html -- Free Stroke on PAKKO osata
 
http://www.vicfirth.com/education/technique/wessels.html -- Hyvän kapulatekniikan perusteet.
 
http://www.vicfirth.com/education/rudiments.html -- Rupea koluamaan näitä, kun kahden ekan linkin asiat alkaa olla hallussa.
 
Kun rupeat harjoittelemaan tekniikkaa, älä sorru treenaamaan nopeutta -- tai jos treenaat nopeita juttuja, käytä kuitenkin enemmän aikaa hitaan, rennon ja oikean tekniikan harjoitteluun! Nopeassa tempossa tekniikkaa on vaikea oppia, tarkkailla ja korjata, mutta hitaastikin harjoittelun tuloksena nopeus, voima, tarkkuus ja kestävyys paranevat huimasti, ikään kuin oikeanlaisen tekniikan sivutuotteena.
 
Riippuu tietysti omista tavoitteistasi, kuinka paljon on järkevä harjoitella, joten pidä ajatus matkassa. Muista kuunnella paljon monipuolista musiikkia ja soittaa musiikin tahdissa, niin rumpalistinen sanavarastosi kehittyy melkein huomaamatta.
kampela
30.11.2006 14:00:46 (muokattu 30.11.2006 14:16:01)
 
Eli mulla on tilanne sellanen että olen nyt n. puolitoista vuotta soitellut rumpuja (about vuoden sähkörumpujen kanssa kotona, puolisen vuotta parin kaverin kanssa) ja jotenkin tuntuu jämähtäneen paikoilleen tämä. Kavereiden kanssa pääsee kolme kertaa viikossa soittelemaan, sähkörumpuja viikonloppusin. Pientä avitusta olen kavereilta saanut, mutta muuten ilman opettajaa. Rumputunneille tekisi kovasti mieli, mutta raha ei vaan yksinkertaisesti opiskelijana riitä.
 
Mutta se kysymys johon oikeastaan hain vastausta oli mahdolliset opetus dvd:t, ja onko niistä mihinkään. Ei tietenkään oikean opettajan vertaista, mutta mutta, tilanne nyt on mitä on. Ihan aloittelijaksi en itseäni laskisi, mutta eipä näillä taidoilla vielä ketään häikäistäkään :). Eli mahtaako löytyä jotain dvd:tä, josta saattaisi olla mulle apua?
 
Niin ja sori jos tästä on ollut juttua aikasemminkin, mutta en nyt ihan heti ainakaan huomannut.

Polyrytmisiä juttuja opettelemaan, niillä muuttuu kivasti turtuminen ja joutuu käyttämään aivoja. Hyvä esimerkkilevy on Meshuggahin -> Destroy, erase, improve.
Ja hitaasti, ei tarvitse mennä samoissa tempoissa kun levyssä. Ja muutenkin lähinnä tuo levy sen vuoksi että saat jujusta kiinni. Sopii kaikkiin mahdollisiin musiikkityyleihin erinomaisesti mausteeksi!
 
Yritin kirjottaa tähän esimerkin mutten osaa hemmetin pilkku&ääkkösiä käyttää Prkl..
http//:www.musamaailma.fi
LosNalles
30.11.2006 22:22:08
Niin, tosiaan kun ei sitä opettajaa ole ollut, niin joku kirja jossa selitetään esim. polyrytminen olis paikallaan :)
 
Mutta kiitos neuvoista, pitääpä kokeilla. Saako noita dvd:itä Suomesta ihan musiikkikaupoista, tyyliin F-Music, vai onko erikoisempaa reittiä hankittava?
 
Ja yksi kysymys joka ei niinkään välttämättä juuri rumpupalstalle kuulu, mutta varmaan koskee ainakin kaikkia rumpaleita. Eli kuulonsuojaus. Itse ostin joskus Alpinen parikymppiä maksavat kuusitulpat, ja ne ovatkin ihan ehdottomat kun käy elävää musiikkia kuuntelemassa. Mutta soittaessa ne saisivat vaimentaa vähän enemmänkin... Treeniksellä on jotkut peruspeltorit, joiden läpi musiikki on hirveää mössöä. Mittatilaustulppia ollaan ainakin tällä sivustolla kehuttu, mutta paljonko ne vaimentaa, ja onko musa vielä sen kuuloista kun pitäisikin? Suolasen hintasia ovat, mutta eipä sitä kuulolle voi hintaa laittaa, eikä tekisi mieli harrastusta tässä vaiheessa lopettaakaan.
Ei mulla ole mitään fiksua sanottavaa.
wavelength
30.11.2006 22:46:19
 
Valetut tulpat ovat mahtava keksintö. Kaikki kuulostaa juuri siltä miltä pitääkin, ja volyymit tipahtavat taatusti turvalliselle tasolle. Jos menet mukaan kimppatilaukseen, saat tulpat 150 euron hinnalla, ja neljän vuoden ajalle levitettynä hinta ei ole kummoinen, noin 10 senttiä päivältä..
Shitmanek
30.11.2006 23:16:08

Komppia. Lähdin mukaan Elacin-kimppatilaukseen enkä ole katunut. Suosittelen lämpimästi.
M.A.C.H.O. # 12 "Oh well, I'm a chartered accountant, and consequently too boring to be of interest"
Speedy
01.12.2006 12:18:57
 
paljonko ne vaimentaa, ja onko musa vielä sen kuuloista kun pitäisikin? Suolasen hintasia ovat, mutta eipä sitä kuulolle voi hintaa laittaa, eikä tekisi mieli harrastusta tässä vaiheessa lopettaakaan.
 
Olikos niitä -25, -15 ja -8db? Ittellä on nuo 25db, mikä on juuri sopiva, -15db ois ollu mulle ainakin liian vähän.. En yhtään muista paljo noissa kuusitulpan tapasissa, jotain 15sta luokkaa.. Sitten jos tuntuu että -25 on liikaa, niin vähä voi raottaa sitä toista tulppaa, ei pidä ihan syvällä asti..
 
Kannattaa sitten pitää niistä huolta, puhdistella aina välillä.. Omiani en ole jaksana pahemmin rutsailla, joten viiden vuoden jälkeen alkavat olla aika kovat, ja eivät varmaan enää parhaassa iskussa vaimennuksen suhteen..=I
"All I think about is time and groove" J. Porcaro
Jeltz
01.12.2006 14:52:37
Olikos niitä -25, -15 ja -8db?
 
Muistaakseni pienin oli 9dB. Thomannilta saa myös Elacinin omien filttereiden lisäksi Fischerin filttereitä, joissa vaihtoehdot vaimennukselle on 6, 9, 12, 18 ja 25 dB. Hinta lisäksi vain 31€/pari, verrattuna Elacinin irtofilttereihin, jotka maksavat 82€/pari. En ole testannut, mutta kiinnostaisi kyllä nuo 18 dB:n filtterit.
 
Ittellä on nuo 25db, mikä on juuri sopiva, -15db ois ollu mulle ainakin liian vähän.. En yhtään muista paljo noissa kuusitulpan tapasissa, jotain 15sta luokkaa.. Sitten jos tuntuu että -25 on liikaa, niin vähä voi raottaa sitä toista tulppaa, ei pidä ihan syvällä asti..
 
Mulla on myös 25 dB filtterit Elacineissa, ja paljonhan ne vaimentaa. Välillä tulee kaipailtua hiukan pienempää vaimennusta, mutta 15 dB taas tuntui liian vähältä. Suoraanhan noita lukemia ei voi vertailla kuusitulppiin, kun Elacinit vaimentavat paljon tasaisemmin, niin vaimennus kuulostaa vähäisemmältä.
 
Kannattaa sitten pitää niistä huolta, puhdistella aina välillä.. Omiani en ole jaksana pahemmin rutsailla, joten viiden vuoden jälkeen alkavat olla aika kovat, ja eivät varmaan enää parhaassa iskussa vaimennuksen suhteen..=I
 
Niin no, suositeltava vaihtovälihän noille on 4 vuotta :).
Anteeksi että olen myöhässä. Olin nähkääs paskalla. Salon Seudun Bändit
gulfstream650
01.12.2006 16:43:11
 
Olikos niitä -25, -15 ja -8db? Ittellä on nuo 25db, mikä on juuri sopiva, -15db ois ollu mulle ainakin liian vähän.. En yhtään muista paljo noissa kuusitulpan tapasissa, jotain 15sta luokkaa.. Sitten jos tuntuu että -25 on liikaa, niin vähä voi raottaa sitä toista tulppaa, ei pidä ihan syvällä asti..
 
Kannattaa sitten pitää niistä huolta, puhdistella aina välillä.. Omiani en ole jaksana pahemmin rutsailla, joten viiden vuoden jälkeen alkavat olla aika kovat, ja eivät varmaan enää parhaassa iskussa vaimennuksen suhteen..=I

Juu. 25 db vaimennus on oikeastaan ainoa, josta on minulle vastaavaa hyötyä. FinnFonicit nuo silikonijutskat ovat.
Svengaa kuin saksanhirvi.
mooch
01.12.2006 23:58:22 (muokattu 02.12.2006 00:03:40)
Kaikki kuulostaa juuri siltä miltä pitääkin
 
Noooh, tähän tietysti on pyritty ja paljon lähempänä ollaan verrattuna vaikkapa joulukuusiin, mutta ihan noin mä en kyllä sanoisi.
 
lisäys: mä oon viime aikoina tosi paljon näitä kuulonsuojausjuttuja miettinyt varsinkin ku opiskelujen puolesta tulee soitettua joka päivä useita tunteja, ja ehkä sitten olen myös muuttunut tarkemmaksi tj., mutta jokatapauksessa sanoisin tulppien käytön olevan jotenki epämusikaalinen asia. Jokaisessa soittohommassa pyrin ensisijaisesti siihen ettei niitä edes tarvitsisi - mutta toki tunnen realiteetit ja tiedän ettei tämä ole aina todellakaan mahdollista.
 
Mutta se vaan oli pointtini että vaikka mullakin Elacinit on niin todellakaan en niitä tykkää käyttää, soundi vääristyy ja jotenkin tuntuu että siitä puuttuu niin paljon. Ja mun mielestä kun settiä soittaessakin se soundi on ihan yhtä tärkeä kuin millä muulla tahansa soittimella.
 
Noniin, meni kunnolla aiheesta ohi mutta pääsinpähän.
passe
02.12.2006 02:12:14
Eli mulla on tilanne sellanen että olen nyt n. puolitoista vuotta soitellut rumpuja (about vuoden sähkörumpujen kanssa kotona, puolisen vuotta parin kaverin kanssa) ja jotenkin tuntuu jämähtäneen paikoilleen tämä. Kavereiden kanssa pääsee kolme kertaa viikossa soittelemaan, sähkörumpuja viikonloppusin. Pientä avitusta olen kavereilta saanut, mutta muuten ilman opettajaa. Rumputunneille tekisi kovasti mieli, mutta raha ei vaan yksinkertaisesti opiskelijana riitä.
 
Mutta se kysymys johon oikeastaan hain vastausta oli mahdolliset opetus dvd:t, ja onko niistä mihinkään. Ei tietenkään oikean opettajan vertaista, mutta mutta, tilanne nyt on mitä on. Ihan aloittelijaksi en itseäni laskisi, mutta eipä näillä taidoilla vielä ketään häikäistäkään :). Eli mahtaako löytyä jotain dvd:tä, josta saattaisi olla mulle apua?
 
Niin ja sori jos tästä on ollut juttua aikasemminkin, mutta en nyt ihan heti ainakaan huomannut.

Mitä ja miten olet treenannut tähän asti?
"Good is in the details..."
LosNalles
04.12.2006 16:42:28
Mitä ja miten olet treenannut tähän asti?
 
No, tuota tuota.. Ihan aluksi koitin saada tuota kapulaotetta ja lyöntejä oikeaoppisiksi, sen verran mitä netistä ja jostain kirjoista näkyvillä kuvilla ja selityksillä sai selvää. Sama jotain peruskomppeja ja fillejä. Sen jälkeen kun oikeen poikain kanssa pääsi soittamaan, niin eipä sitä oikeen muuta ole tullut reenailtua kuin biisien oikeinsoittamista. Kompit ja fillit mahd. samanlaisiksi ja symbaali-iskut kohdilleen yms..
 
Hmm..ajatus katkesi. Se piti kuitenkin vielä kysyä, että mitä apua rudimenteista on? En väitä etteikö niistä olisi, en vain tiedä mitä. Olisi ehkä enemmän motivaatiota jos tietäisi miten se vaikuttaa :)
Ei mulla ole mitään fiksua sanottavaa.
wavelength
04.12.2006 17:23:38
 
Mitä apua rudimenteista on? En väitä etteikö niistä olisi, en vain tiedä mitä.
 
Rudimentteihin sisältyy lähes kaikki, mitä rummunsoitossa käsillä tehdään: vuorolyönnit, kaksoislyönnit, dynamiikka (aksentit / haamuiskut / kaikki siltä väliltä), flamit, ruffit ja buzzit. Rudimenttien harjoittelu tuuppii väkisinkin kapuloiden hallintaa parempaan suuntaan, jos vain harjoittelee oikein (eli hitaasti ja tarkasti) ja säännöllisesti.
 
Itse rudimentit ovat loputtomiin sovellettavia rumpusetille, kun vaan jaksaa olla luova niiden kanssa. Suurin osa rummutuksesta perustuu vuorolyönteihin, tuplalyönteihin ja flameihin. Monet funk-kompit perustuvat paradiddleen ja sen käännöksiin. Steve Gaddin yleisin tavaramerkkilikki (se snare-tomit-bassari-myllytys) perustuu Ratamaqueen. Toisinaan rudimenteista otetaan pelkkä käsijärjestys, joka aksentoidaan, orkestroidaan ja fraseerataan uudella tavalla; tällöin fraasin alkuperä ei välttämättä ole helposti havaittavissa, jollei sitä varta vasten tarkastele. Omia rudimenttisovellutuksia tehdessä mielikuvitus ja "sivuttainen" ajattelu ovat valttia -- alla olevassa ketjussa on joitakin vinkkejä.
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=52&t=137907
Niq
04.12.2006 17:27:42
 
http://www.vicfirth.com/education/drumset/domfamularo.html -- Free Stroke on PAKKO osata
 
Saisinko tälle jotain perusteita? Ymmärsin, että kyseessä siis normaali lyönti, jossa vetäistään kapula takaisin alkuasentoon? Minusta tuo tuntui varsin kömpelöltä ja ylimääräiseltä liikkeeltä, eikä varsinaisesti tuntunut hyödylliseltä asialta osata. Vai onko tuo joku avain täydelliseen soittoon tms. mitä en vain ymmärrä?
"I have a cunning plan" -Baldrick
wavelength
04.12.2006 17:35:43 (muokattu 04.12.2006 17:38:37)
 
Saisinko tälle jotain perusteita? Ymmärsin, että kyseessä siis normaali lyönti, jossa vetäistään kapula takaisin alkuasentoon?
 
Kyseessä on normaali lyönti, jossa kapulaa EI VETÄISTÄ lyöntiasentoon, vaan se pomppaa sinne itsestään. Kapulan pompun täydellinen hallinta ja hyödyntäminen on perustavanlaatuinen taito, joka helpottaa ihan kaikkea soittamista, siis ihan kaikkea. Koitapa soittaa korkea vuorolyöntirolli siten, että lyöt alas, pysäytät kapulan, nostat kapulan ja lyöt taas; hiki tulee ja ahdistus iskee melko äkkiä. Seuraavaksi tee niin, että "heittelet" vaan niitä kapuloita rumpuun ja annat niiden tulla omalla painollaan takaisin ylös -- käsi lähinnä myötäilee kapulan liikettä ylös. Helppoa ja nopeaa! Miten tulinkaan toimeen ennen tätä löistavaa keksintöä!
Niq
04.12.2006 17:58:33
 
Seuraavaksi tee niin, että "heittelet" vaan niitä kapuloita rumpuun ja annat niiden tulla omalla painollaan takaisin ylös -- käsi lähinnä myötäilee kapulan liikettä ylös. Helppoa ja nopeaa! Miten tulinkaan toimeen ennen tätä löistavaa keksintöä!
 
Aaaa. Eli tarkoitus ei ole reboundin jälkeen tehdä kädellä muuta, kuin ottaa se kapula kiinni ja olla valmiina uuteen lyöntiin. Täytyypä harjoitella, vaikka näin nopeasti ajateltuna olen osittain tehnyt näin tietämättä että ko. tekniikalla on nimikin.
 
Tämä voisi olla aika kova sana one hand roll -ongelmissani, kun ensimmäisen lyönnin reboundin jälkeen lyön sormilla vastaan ja sen jälkeen on vaikeuksia lyödä ranteella uudestaan, tai lähinnä isku tulee aina myöhässä, koska vanhojen pinttyneiden tapojen takia kapula jää ala-asentoon toisen iskun jälkeen. En siis osaa palauttaa sormilla tapahtuneen lyönnin jälkeen kapulaa tms.
 
OT: Onpa hyvä että on oma palstansa tälle soittamiselle, voi keskittyä itse asiaan eikä kamatopicit kiusaa kiinnostavuudellaan ja GASinikin pysyy aisoissa.
"I have a cunning plan" -Baldrick
grind
05.12.2006 09:47:28
Valetut tulpat ovat mahtava keksintö. Kaikki kuulostaa juuri siltä miltä pitääkin, ja volyymit tipahtavat taatusti turvalliselle tasolle. Jos menet mukaan kimppatilaukseen, saat tulpat 150 euron hinnalla, ja neljän vuoden ajalle levitettynä hinta ei ole kummoinen, noin 10 senttiä päivältä..
 
Onko nyt käynnissä/tulossa kimppatilausta? Pitkään olen näitä kanssa suunnitellut ja nyt ehkä voisi olla varaa sijoittaa tällaisiin.
passe
05.12.2006 10:15:09 (muokattu 05.12.2006 10:19:01)
No, tuota tuota.. Ihan aluksi koitin saada tuota kapulaotetta ja lyöntejä oikeaoppisiksi, sen verran mitä netistä ja jostain kirjoista näkyvillä kuvilla ja selityksillä sai selvää. Sama jotain peruskomppeja ja fillejä. Sen jälkeen kun oikeen poikain kanssa pääsi soittamaan, niin eipä sitä oikeen muuta ole tullut reenailtua kuin biisien oikeinsoittamista. Kompit ja fillit mahd. samanlaisiksi ja symbaali-iskut kohdilleen yms..
 
Hmm..ajatus katkesi. Se piti kuitenkin vielä kysyä, että mitä apua rudimenteista on? En väitä etteikö niistä olisi, en vain tiedä mitä. Olisi ehkä enemmän motivaatiota jos tietäisi miten se vaikuttaa :)

Jos on tosiaan malttia tehdä duunia lyöntitekniikan kanssa heti alkuun, niin 10 pistettä ja papukaija merkki! Tuolla turistiin hiljattain myös lyöntitekniikasta:
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=30&t=131403&o=0
 
Mielestäni nuo ensin hanskaan, sitten vasta rudimenttien kimppuun. Kaikki rudimentit perustuvat noihin peruslyönteihin. Ja tiedän, "rudimentti" sana kuulostaa lähinnä joltain eksoottiselta ruokalajilta, jota kaikki kehuvat joskus maistaneensa. Useimmat eivät osaa oikein kuvailla niiden makua jne... Älä ota niistä mitään älytöntä stressiä, pikkuhiljaa. Toki niitä on hyvä alkaa treenailemaan jo nuoresta pitäen, mutta tolkun kanssa. Ota selvää mitä seuraavat rudimentit ovat käytännössä ja reenaa vaikkapa niitä, loput sitten joskus myöhemmin:
 
1.Single stroke roll (tämä lienee se tärkein)
2.Paradiddle: Ovoo Vovv (Eli isot kirjaimet aksentoituina/voimakkaampina)
3.Double stroke: oovvoovvoovvoovv vvoovvoovvoovvoo...
 
Jatkoa noille sitten myöhemmin...
 
Yksi hyvä treeni:
 
Soittele teidän bändin biisejä yksinäsi, koko biisi aina läpi. Sitten heti perään sama biisi klikin kanssa, huomaat helposti kaikki kohdat joissa kiihdytät tai laahaat. Hyvää time-treeniä.
 
Toinen, ehkä minusta suositeltavin treeni on suosikkilevyjen mukana soitto. Aloita ac/dc:llä ja muulla perushutulla, sitten asteittain hankalampiin juttuihin. Ihan ykköstapa imeä vaikutteita suosikki rumpaleilta ja soittaa aina tiukan bändin kanssa.
 
Kolmas neuvo, lopeta aina treenit kun olet siellä huipulla, juuri kun olet onnistunut jossain pirun hankalassa jutussa ja tuntuu että vielä treenataan ainakin 5 tuntia... Se hyvä olo puserossa on se mikä saa raahautumaan sinne reenikämpille sitten jatkossakin.
"Good is in the details..."
wavelength
05.12.2006 11:46:46
 
Kolmas neuvo, lopeta aina treenit kun olet siellä huipulla, juuri kun olet onnistunut jossain pirun hankalassa jutussa ja tuntuu että vielä treenataan ainakin 5 tuntia...
 
...ja onnistuminenhan tarkoittaa sitä, että sen jutun onnistuu toistamaan virheettömästi kerta kerran jälkeen ainakin kymmenen minuutin ajan... :)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)