Rummut: soittaminen ›

Päivää!
 
Noin 1,5 vuotta rumpujensoittoa erittäinkin innokkaasti opiskellen ja harjoitellen olen pääkopassani pyöritellyt määritelmiä rytmiselle musikaalisuudelle. Olen yrittänyt keksiä, mistä kaikista osatekijöistä se muodostuu. Voi tosin olla niinkin, että horisen tässä ihan höpöjä. Siitä ei kannata hermostua, pannaan se tylsän duunipäivän piikkiin.
 
Ajattelen niin, että melodiasoittimen (olkoon esimerkkinä vaikka kitara) soittajan pääasiallisin avu on ns. nuottikorva, ts. kyky hahmottaa äänenkorkeus ja sitten toistaa se instrumentillaan. Sormien tai muiden ruuminosien liikuttaminen instrumentilla on oikeastaan pelkkä koordinaatiokysymys ja lähes jokaisen opittavissa. Kädestä pitäen opettamalla varmaankin jokainen oppii soittamaan jonkin yksinkertaisen melodian kohtuullisen pienellä harjoittelulla, vaikka nuottikorvaa ei olisi lainkaan. Toisin on ääntenkorkeuksien hahmottamisen kanssa: jos kyky puuttuu kokonaan, niin millään harjoittelulla ei pysty kehittymään siinä hyväksi.
 
Tärkeä tekijä melodisessa kokonaismusikaalisuudessa on varmaankin myös luovuus. Vaikka jollakin olisi täydellinen nuottikorva ja tekninen osaaminen hallussa, niin ilman mitään omia ideoita ja sävellyskykyä soittaminen jää pelkäksi muiden kopioimiseksi (tämä kuulostaa vähän karulta, koska onhan soittaminen aina myös itsensa ilmaisua). Säveltäjä voi myös jättää teknisen toteutuksen muiden tehtäväksi, kertoen ideansa esim. nuottipaperilla tms.
 
Miten mahtaa olla sitten lyömäsoitinten, erityisesti rumpusetin kanssa? Kyseessä on esim. kitaraan verraten enemmän selvää lihasmotorista taitoa vaativa soitin: liikkeet ovat isompia, tyypillisesti käytetään vähintään kolmea raajaa eivätkä raajojen liikkeet suhteessa toisiinsa muistuta mitään valmiiksi opittua mallia. On siis selvää, että ainakin jonkinlainen raajakoordinaatio on välttämätöntä osata. Sitä tosin voi harjoittelemalla parantaa ja niinhän rumpalit tekevätkin, esim. Syncopationia ja aika-arvopyramidia väännetään illat pitkät kehitellen uusia sovelluksia harjoituksiin. Kehon koordinaation täytyy siis olla ainakin jossain määrin hallussa, jotta moniraajasoitto onnistuu edes auttavasti.
 
En usko, että rumpujen soitto on mahdollista ollenkaan ilman rytmitajua. Rytmitajun käsitän tarkoittavan kykyä hahmottaa rytmin muodostavan iskujen suhteen toisiinsa. Jos kuullun rytmin haluaa myös itse toteuttaa, niin sen hahmottamisen lisäksi tarvitaan edellä mainittua motorista taitoa. Toteuttaminen ei ole kuitenkaan välttämättä iskujen (tai oletettujen iskujen, jos lyömäsoitin puuttuu) toistamista, rytmimusaahan käytetään tyypillisesti esim. tanssimiseen. En tosin ole ihan varma, onko rytmitajun ja raajakoordinaation välissä vielä jokin muu, vaikeammin määriteltävä juttu.
 
Kolmas asia on varmaankin luovuus. Tosin lyömäsoitinten kanssa se ei ole mielestäni verrattavissa melodiasoittimiin. Vaikka kuinka puhutaan rytmimusiikista, niin silti siltkin rytmimusiikkikappale tehdään tyypillisesti melodiapohjaisesti, jonka jälkeen rumpali tai lyömäsoittaja lisää siihen oman osuutensa. Vaikka lyömäsoitinosuudessa ei olisi mitään uutta, niin teknisesti moitteeton toteutus kuulostaa yleensä hyvältä. Ehkä tässä vaiheessa pitäisi puhua myös 'groovesta' tai 'svengistä' mutta nehän vasta ovatkin vaikeita määritellä. Tosin eipä ole luovuudenkaan tarkka määritys helppoa, ei tässä eikä missään muussakaan yhteydessä.
 
Mitä mieltä olette: mistä rakentuu hyvän rumpalin musikaalisuus? Jos tästä aiheesta on jo aiemmin keskusteltu, niin pahoittelen tätä postausta. Nyt ei ollut muutakaan tekemistä, treenaamaankin pääsee vasta illalla ;-)
 
Edit: korjasin typot

Aika pitkälti olen samoilla linjoilla kanssasi.
 
Esimerkiksi kitaraa todella oppii soittamaan melkein kuka tahansa, jotain tiettyjä kuvioita siis. Motoriikkaahan pystyy kuka tahansa kehittämään, oli sitten musikaalinen tai ei.
 
Rumpujen soitossa motoriikka on erilaista. Liikkeet ovat todella laajempia, ja niissä täytyy ottaa huomioon jo ennakko. Kädet ja jalat pitää laittaa liikkeeseen paljon ennen aiottua lyöntiä, että lyönti tulee varmasti kohdallaan. Kitarassa haluttu ääni painetaan valmiiksi, ja plektralla (tai sormella) näpäyttämällä ääni soi saman tien. Ennakkoa ei siis tarvita niin paljoa, jos yhtään.
 
Rumpujen soitto tarvitsee myös erittäin hyvää koordinaatiota - kuten jo sanoitkin. Itselleni on ainakin opetettu, että hyvällä rumpalilla lyönnit osuvat aina rummun keskiosaan, noin kahden euron kokoisen alueen sisään, soitti sitten vaikka silmät kiinni. Tällä tarkoitan siis, että kun rumpua lyödään, niin vasen käsi lyö lähestulkoon samaan kohtaan kuin oikea, eikä väliin uskaltaisi edes sormea työntää, voi tulla pipi :P
 
Hyvä rumpali myös kykenee pitämään vaikka koko orkesterin temmossa ja tatsissa. Hyvä rumpali myös pitää soiton "eheänä", eli lyönnit tulevat tasan tarkkaan oikeaan aikaan, eikä aikaväli saman mittaisten lyöntien välillä heittele miten sattuu.

Kyllä rumpusetti on myös melodiasoitin. Esimerkiksi tomien avulla voi hyvinkin seurailla laulumelodiaa tai bassolinjaa, ja ainakin omasta mielestäni se kuulostaa varsin hyvältä. Myös symbaaleilla saa paljon melodista ulottuvuutta rummutukseen.
 
Neil Peart on melodisen rummutuksen mestari. Kannattaa kuunnella Rushia myös sillä korvalla.

Kyllä rumpusetti on myös melodiasoitin.
 
Pitää myös muistaa, että melodian tärkein elementti on rytmi.

Kyllä rumpusetti on myös melodiasoitin. Esimerkiksi tomien avulla voi hyvinkin seurailla laulumelodiaa tai bassolinjaa, ja ainakin omasta mielestäni se kuulostaa varsin hyvältä. Myös symbaaleilla saa paljon melodista ulottuvuutta rummutukseen.
 
Neil Peart on melodisen rummutuksen mestari. Kannattaa kuunnella Rushia myös sillä korvalla.
 
Rummuilla voi kyllä mukailla melodioita, mutta ei niillä itsessään voi juurikaan soittaa melodioita. Tarkoitan rummuilla siis ihan perussettiä, totta kai lyömäsoittimet yleensä on eri asia. Marimballa on huomattavasti helpompi soittaa melodiaa kuin virvelillä :P

Rummuilla voi kyllä mukailla melodioita, mutta ei niillä itsessään voi juurikaan soittaa melodioita.
 
En minä sitä väittänytkään. Tässä ketjussa vain tuntui korostuvan rumpujen rooli rytmisoittimena (ihan aiheesta kylläkin), ja halusin tuoda esille myös toisen näkökulman asiaan. Bändissä kaikki soittajat tekevät yhteistyötä, ja kaikki soittimet osallistuvat sekä melodian että rytmin luomiseen. Hyvällä rumpalilla on rytmitajun lisäksi myös melodian tajua.

Hyvällä rumpalilla on rytmitajun lisäksi myös melodian tajua.
 
Ah, aivan, tarkoititkin tätä. Samaa mieltä olen :)

Päivää!
 
Noin 1,5 vuotta rumpujensoittoa erittäinkin innokkaasti opiskellen ja harjoitellen olen pääkopassani pyöritellyt määritelmiä rytmiselle musikaalisuudelle. Olen yrittänyt keksiä, mistä kaikista osatekijöistä se muodostuu. Voi tosin olla niinkin, että horisen tässä ihan höpöjä. Siitä ei kannata hermostua, pannaan se tylsän duunipäivän piikkiin.
 
Ajattelen niin, että melodiasoittimen (olkoon esimerkkinä vaikka kitara) soittajan pääasiallisin avu on ns. nuottikorva, ts. kyky hahmottaa äänenkorkeus ja sitten toistaa se instrumentillaan. Sormien tai muiden ruuminosien liikuttaminen instrumentilla on oikeastaan pelkkä koordinaatiokysymys ja lähes jokaisen opittavissa. Kädestä pitäen opettamalla varmaankin jokainen oppii soittamaan jonkin yksinkertaisen melodian kohtuullisen pienellä harjoittelulla, vaikka nuottikorvaa ei olisi lainkaan. Toisin on ääntenkorkeuksien hahmottamisen kanssa: jos kyky puuttuu kokonaan, niin millään harjoittelulla ei pysty kehittymään siinä hyväksi.
 
Mun mielestä kaiken soittamisen lähtökohta on rytmi, johon soittimesta riippuen lisäillään eri ulottuvuuksia. Rumpaleissa ja muissa soittajissa on paljon sellaisiakin jotka kelaavat asiat matemaattisesti, eivätkä välttämättä edes melodiasoittimilla luonnostaan ajattele ensin ääniä vaan niiden suhteita.
 
Tärkeä tekijä melodisessa kokonaismusikaalisuudessa on varmaankin myös luovuus. Vaikka jollakin olisi täydellinen nuottikorva ja tekninen osaaminen hallussa, niin ilman mitään omia ideoita ja sävellyskykyä soittaminen jää pelkäksi muiden kopioimiseksi (tämä kuulostaa vähän karulta, koska onhan soittaminen aina myös itsensa ilmaisua). Säveltäjä voi myös jättää teknisen toteutuksen muiden tehtäväksi, kertoen ideansa esim. nuottipaperilla tms.
 
Kyllä, ja vastavuoroisesti jos ideat on erittäin hyviä ei tarvitse osata soittaa teknisesti niin "hyvin". Niinku vaikka Keith Moon tai Neil Young, jotka osaa sen oman juttunsa suvereenisti mutta ei saletisti taivu sessiopuuhiin. Onneksi.
 
Miten mahtaa olla sitten lyömäsoitinten, erityisesti rumpusetin kanssa? Kyseessä on esim. kitaraan verraten enemmän selvää lihasmotorista taitoa vaativa soitin: liikkeet ovat isompia, tyypillisesti käytetään vähintään kolmea raajaa eivätkä raajojen liikkeet suhteessa toisiinsa muistuta mitään valmiiksi opittua mallia. On siis selvää, että ainakin jonkinlainen raajakoordinaatio on välttämätöntä osata. Sitä tosin voi harjoittelemalla parantaa ja niinhän rumpalit tekevätkin, esim. Syncopationia ja aika-arvopyramidia väännetään illat pitkät kehitellen uusia sovelluksia harjoituksiin. Kehon koordinaation täytyy siis olla ainakin jossain määrin hallussa, jotta moniraajasoitto onnistuu edes auttavasti.
 
Noh, kitaraa soittaessa pelkästään ranteista alaspäin molemmissa käsissä voi tapahtua 4-5 eri asiaa tekevää lihasmotorista liikettä. Rumpua lyödessä yksi raaja tekee useimmiten yhden asian kerrallaan, joten en olisi niin vakuuttunut tosta taitovaatimus-läpästä. Taito on vaan täysin erilaista.
 
Sanoisin vielä että rumpalit on yleensä sitä musikaalisempia mitä useampia soittimia on hallussa. Kokonaisymmärrys ratkaisee, ei yksittäinen taito. Tjeu: Levon Helm, Janne Haavisto, Dave Grohl... onhan noita. Ja sama pätee tietty muittenkin instrumenttien soittajiin, kaikkien pitäis osata ainakin vähän rummuttaa!

Kyllä rumpalista tulee muusikko silloin, kun dynamiikan taju kehittyy ja soitossa rupeaa kuulumaan nyansseja. Se voi olla joko vähän-paljon tai hiljaa-kovaa -suuntaista.
 
Toinen on bändikavereiden kuunteleminen ja siihen reagoiminen. Ja se onkin sellainen asia, mitä ei opi kuin soittamalla toisten kanssa. Pitäisi osata antaa toisille tilaa, ja tarvittaessa tukea sitä mitä kaveri soittaa.
 
Parasta on, jos rumpali osaa soittaa perunalaaria aamusta iltaan samalla volyymillä, mutta ei koskaan tee niin. :)
 
Tästä siis näen unta.

Sanoisin vielä että rumpalit on yleensä sitä musikaalisempia mitä useampia soittimia on hallussa. Kokonaisymmärrys ratkaisee, ei yksittäinen taito.
 
Amen, amen ja amen!
 
Mikään autuaaksi tekevä totuus ei ole toki tämäkään yksinään, mutta pikkuhiljaa sitä matkan varrella huomaa, että tämä on niin totta! Suurpiirteinenkin perehtyminen muihin instrumenntteihin ja perusteoriaan auttaa ihan kaikessa.

Kyllä rumpalista tulee muusikko silloin, kun dynamiikan taju kehittyy ja soitossa rupeaa kuulumaan nyansseja. Se voi olla joko vähän-paljon tai hiljaa-kovaa -suuntaista.
 
Toinen on bändikavereiden kuunteleminen ja siihen reagoiminen. Ja se onkin sellainen asia, mitä ei opi kuin soittamalla toisten kanssa. Pitäisi osata antaa toisille tilaa, ja tarvittaessa tukea sitä mitä kaveri soittaa.
 
Tämä. Justiin aamusella mulla pyöri Claptonin Sessions for Robert J. DVD. Steve Gadd on mainio esimerkki musikaalisesta rumpalista, ei siihen sirkustemppuja tarvita. Kerrassaan mahtavaa bändin tukemista..

Mitä mieltä olette: mistä rakentuu hyvän rumpalin musikaalisuus?
 
No ensinnäkin pitää ymmärtää sitä musiikkia, mitä on soittamassa. Toiseksi se "minä itte" pitää heittää nurkkaan ja tajuta oma rooli bändiyhteisössä, osana kokonaisuutta. Soittaa siten, että bändin harmonia ( groove ) toteutuu. Ymmärtää ja hallita dynamiikka. Ja kaikkein tärkein : Ei soita rumpuJA, vaan soittaa rummuiLLA sitä musiikkia.

Ja kaikkein tärkein : Ei soita rumpuJA, vaan soittaa rummuiLLA sitä musiikkia.
 
Hyvä kiteytys.

http://www.youtube.com/watch?v=0NQ0 … V37g8c&mode=related&search=
Ei mulla muuta sanottavaa

http://www.youtube.com/watch?v=0NQ0 … V37g8c&mode=related&search=
Ei mulla muuta sanottavaa
 
Rudiments with groove. And melody is what it´s all about.
Asiaa.
Bändissä kai rumpalin vähän pitäs hoitaa samaa postia ku kapellimestarin klasarissa, pitää kipale läjässä ja hoitaa eri osat kohilleen et kaikki tietää mis mennään.Heiluttaa tahtipuikkoo ja silleen.
Yleensä rumpusoolot on tylsää pakkopullaa mut Purdie on kyl hubaa kuultavaa.
Sori, kesävalkkari hiipii rytmisuoneen. :)
 
Edit. Siis varmaan tarkotan tota Roberton peräänkuuluttamaa kokonaisymmärrystä ja muittenkin soittimien tajua sillä "kapellimestari" postilla.Siis et pitäs tajuu se biisin kokonaisuus ja palvella sen esiin saamista parhaalla mahollisella tavalla on musikaalisen rumpalin suurin velvote ja kunnia.

http://www.youtube.com/watch?v=0NQ0 … V37g8c&mode=related&search=
Ei mulla muuta sanottavaa
 
joo eli jos haluat olla musikaalinen rumpali sun täytyy olla vähintäänki musta, jos olet sen lisäksi vielä lihava niin se on todellakin plussaa, pelkkä lihavuus ei riitä siinä on esimerkki meikästä.

Steve Gadd
 
Ei mulla muuta sanottavaa

Yleensä rumpusoolot on tylsää pakkopullaa mut Purdie on kyl hubaa kuultavaa.
 
..ja tälle lihavalle mustalle miehelle se "minä itte" tuntuu olevan aika tärkeä asia. Toisaalta osoitus siitä, että rumpupallilla tarvitaan myös määrätietoisuutta. Isäntä rumpujen takana, joka osaa palvella musiikkiakin. Bernard Purdie on loistava!

Aretha Franklinin Live at Fillmore Westillä on aika hyvä kattaus Purdieta. Ei kysyttävää.

Aretha Franklinin Live at Fillmore Westillä on aika hyvä kattaus Purdieta. Ei kysyttävää.
 
Varmaan olet tietoinen King Curtis:in samannimisestä livestä, joka oli siis saman illan lämppäri? Purdie kannuissa myös.