Rummut: soittaminen ›

Tulipas hieno otsikko.
Oon huomannu tossa reenatessa viime vuosien aikana, että tulee vaan sellaisia kausia, jolloin tulee soitettua hiki otsassa tunteja päivässä, eikä tapahdu mitään kehitystä. Ja ärsyttää. Sit yhtäkkiä ei tarvikkaan soittaa paljoa yhtään ja homma menee etiäpäin ku rasvattu salama.
Muistaakseni John Rileykin puhui tästä kirjassaan.
Yleensä tällaset kaudet itselläni kestää arviolta 2 viikosta 2 kuukauteen.
Muilla varmaan lienee samanlaisia kokemuksia. Onko mitään ideoita kuinka hyödyntää näitä eri kausia?

Tulipas hieno otsikko.
Oon huomannu tossa reenatessa viime vuosien aikana, että tulee vaan sellaisia kausia, jolloin tulee soitettua hiki otsassa tunteja päivässä, eikä tapahdu mitään kehitystä. Ja ärsyttää. Sit yhtäkkiä ei tarvikkaan soittaa paljoa yhtään ja homma menee etiäpäin ku rasvattu salama.
Muistaakseni John Rileykin puhui tästä kirjassaan.
Yleensä tällaset kaudet itselläni kestää arviolta 2 viikosta 2 kuukauteen.
Muilla varmaan lienee samanlaisia kokemuksia. Onko mitään ideoita kuinka hyödyntää näitä eri kausia?
 
Mulla on kanssa tuollaisia kausia ja se menee niin, että jos en tunnu oppivan mitään uutta (näin siis on oletus ja yleinen olotila), niin treenaan perusjuttuja kuntoon hitailla tempoilla. Välillä tosi hitailla.
 
Sitten saatan siihen yhteyteen ottaa jokin vaikean patternin, jota treenaan vain ja ainoastaan hitaasti. Jätän muhimaan vaikka viikoksi ja seuraavalla kerralla kun kapulat ottaa käteen ja kokeilee nopsaan, tulee lähes luonnostaan. Kummalinen juttu tuo lihasmuisti.
 
EDIT: ja jäi mainitsematta, en ole mikään himotreenaaja muutenkaan :D

Usein tulee treenailtua sellaisia asioita, joita pitää hinkata aika pitkään ennen kuin ne alkavat luontevasti integroitua soittoon.
 
Joka päivä monta tuntia treenausta tekee myös sillä tavalla "sokeaksi/kuuroksi", että sitä kehitystä ei aina itse heti huomaa, vaikka sitä tapahtuisikin. Hirveän treeniputken päälle kun ottaa esim. viikon kesäloman, niin soittaminen on usein melkoista egoboostia sen jälkeen, kaikki sujuu...
 
Joskus taas tulee tietämättään yritettyä perse edellä puuhun treenausta, eli yksinkertaisesti treenattua liikaa juttuja, joihin ei ole vielä tarpeeksi apupyöriä takaraivossa.
 
Joskus on sitten taas vaan yksinkertaisesti niitä "kuukautis"-päiviä, jolloin kaikki on tukossa, niin nuppi kuin raajatkin..

Ainakin klasaripuolella sellon kanssa tuosta oli useinkin puhetta eri opettajien kanssa. Itsellä noita syitä em. "ongelmaan" tuntui olevan ainakin pari jotka äkkiseltään tulevat mieleen. Toinen on se, että yksinkertaisesti treenaa liikaa. Ja toinen se, ettei ehdi mieltämään treenattuja asioita. Noihan liittyy toisiinsa aika paljonkin, eli liikaan treenaamiseen.
 
Itsellä aktiiviaikoina yritin pitää joskus kausia, jolloin en niin paljoa varsinaisesti soittanut, vaan treenasin asioita mielessäni. Eli, jos normaalisti treenasin "parhaimmillaan" intensiivisesti kolme tuntia päivässä (yksi lepopäivä kuitenkin viikossa), puolitin tuntimäärän ja treenasin vain joka toinen päivä. Siis esimerkiksi. Eihän se aivan noin tarkasti mennyt, mutta kuitenkin.
 
Kaikkeen tuohon liittyy myös keikkojen määrät ja se millaisia keikat olivat. Jos oli hankalaa keikkaa, eli primavistana kohtuullisen vaikeaa kamaa ja pitkäkestosia vetoja, rasittivat ne henkistä puolta ihan eri tavalla, kuin joidenkin mozartin humppien veivaaminen vaikkapa jousitriolla ulkomuistista.
 
Summa summarum. Sekä fyysinen, että henkinen puoli kaipaavat lepoa, joskus pidempäänkin (vaikkapa pari viikkoa), muuten hommasta ei tule mitään. Aika monta kovan tason nuorta klasariheebeliä poltti itsensä loppuun, ennen kuin täyttivät 18 vuotta.
 
Edit. Niin joo. Tollaset aikakaudet, jos sattuvat menemään pidemmän puoleiseksi, vaikkapa pariinkin kuukauteen, niin tosiaan se himotreeni pois, ja vaikkapa joku melodiasoitin kätöseen ja alkaa toteuttamaan itseään. Eli treenaa laulua/kitaraa/trumpettia/selloa/BASSOA/ tai mitä tahansa vehjettä paitsi pannuja. Ite tietty paukutin pannuja sillon, ku alko sello ahistaan : ) Eikä teorian tai säveltapailun tehokuuristakaan mitään haittaa ole, vaikka vitutusta sitä siitäkin tulee todennäköisesti.

Aiheeseen liittyen oon huomannu, että asenteesta riippuu myös ( ainakin mulla ) tosi paljon. Jos vain uskoo ihteensä niin kyllä monet jutut tulee soitettua paljo paremmin.

Mä treenasin tuossa kevään ja kesän aikana aika paljon ja tuntui että olisin ottanut ison harppauksen taaksepäin kun ei mikään lähtenyt ja soitto maistu puulta. Pidin tuossa melkein kuukauden tauon, en edes koskenut rumpuihin, kerran naputtelin tuona aikana tyynyä kapuloilla, siinä kaikki. Toissapäivänä kasasin rummut yksi kerrallaan uudestaan ja sain asettelunkin paljon paremmin aikaisempaan verrattuna, puhumattakaan sitten itse soitosta, joka luisti huomattavasti paremmin kuin ennen.

Mulla oli semmoinen reilun vuoden aallonpohja. itse asiassa kahteen otteeseen. Nyt menee ihan ok:sti. treenimotivaatiota piti vähän piiskata, ja bänditoimintaakin jostain sain revittyä.

Jossain joskus kuulin puhuttavan juuri tuosta "turhasta" reenaamisesta.
Ilmeisesti se, että reenaa 8 tuntia päivässä, ei ole todellakaan aina hyväksi, koska hermosto ja lihasmotoriset systeemit eivät pysy mukana, vaan tarvitsevat aikaa omaksua uusia motorisia kuvioita.
Itsellä oli kaikista pahin turhautuminen, kun oli sellainen pitkä aikakausi juuri viime syksyn aikana, kun olin sibiksen jazz-nuorisolla ja aina löytyi vaikka kuinka paljon huomautettavaa soitosta. Sitten sitä yritti veren maku suussa reenata asioita kuntoon, muttakun ei vain millään luistanut mikään. Oli henkisesti todella rasittava syksy. Sitten jostain syystä joululomalla tuli aivan älytön turboboosti ja yhtäkkiä vaan tuli kokonainen liuta uusia juttuja soittoon ja tatsi parani paaljon... Toinen tuli sitten tuossa ihan keväällä toukokuun lopulla ja kesäkuun aikana. On se hassua. Nyt on taas lievää jumitusta, mutta sen on oppinut tunnistamaan ja osaa hyödyntää.

Aivoilla tulee asioiden omaksumisen raja vastaan keskimäärin jossain puolentoista tunnin intensiivisen vääntämisen paikkeilla. Tämän jälkeen kannattaa pitää breikki ja tehdä jotain ihan muuta.

Aivoilla tulee asioiden omaksumisen raja vastaan keskimäärin jossain puolentoista tunnin intensiivisen vääntämisen paikkeilla. Tämän jälkeen kannattaa pitää breikki ja tehdä jotain ihan muuta.
 
Jotkut puhuvat vielä tuotakin puolet lyhemmästä ajasta, jotkut jopa vain 20:stä minuutista. Mutta ehdottomasti, yksi tärkeimmistä asioista on nimenomaan riittävät tauot.

Tuo aloitusviestissä mainittu nykäyksittäin eteneminen pätee käsittääkseni kaikkeen oppimiseen. Ensin päntätään niin penteleesti, sitten joskus paljon myöhemmin oivalletaan, mistä oikeasti oli kysymys.
 
Itsellä tuo soiton oppiminen tuntuu vievän kovasti aikaa, koska kaikki oppiminen tapahtuu pelkästään biisejä soittaessa (Larssin tyyliin). Viime treeneissä tapahtui kuitenkin oivallus. Oli siinä biisi menossa ja ihmettelin, miten tämä haitsun soittaminen muuttui yhtäkkiä kohtuullisen helpoksi ja rennoksi. No, se oli kapulaote vahingossa omia aikojaan muljahtanut "oikeaksi" ihan siinä kesken biisin. :) Toivottavasti jää trendi päälle, eikä homma jää pelkäksi sesonkituotteeksi. Ainahan minä sen teoriassa olen tiennyt, miten sitä kapulaa suunnilleen pitäisi pitää, mutta se oli tähän asti jäänyt käytännössä enemmän tai vähemmän toteutumatta.
 
Nimimerkillä 'Käsi tulessa, jos yhtään rankempi biisi'.

Tuo aloitusviestissä mainittu nykäyksittäin eteneminen pätee käsittääkseni kaikkeen oppimiseen. Ensin päntätään niin penteleesti, sitten joskus paljon myöhemmin oivalletaan, mistä oikeasti oli kysymys.
 
Itsellä tuo soiton oppiminen tuntuu vievän kovasti aikaa, koska kaikki oppiminen tapahtuu pelkästään biisejä soittaessa (Larssin tyyliin). Viime treeneissä tapahtui kuitenkin oivallus. Oli siinä biisi menossa ja ihmettelin, miten tämä haitsun soittaminen muuttui yhtäkkiä kohtuullisen helpoksi ja rennoksi. No, se oli kapulaote vahingossa omia aikojaan muljahtanut "oikeaksi" ihan siinä kesken biisin. :) Toivottavasti jää trendi päälle, eikä homma jää pelkäksi sesonkituotteeksi. Ainahan minä sen teoriassa olen tiennyt, miten sitä kapulaa suunnilleen pitäisi pitää, mutta se oli tähän asti jäänyt käytännössä enemmän tai vähemmän toteutumatta.
 
Nimimerkillä 'Käsi tulessa, jos yhtään rankempi biisi'.
 
Vähän sama meininki itselläkin nykyään, harvemmin omien kannujen taakse pääsee ilman että muut bändiläiset ovat paikalla. Joskus olen kotiin kasannut pedaaleista, haikkatelineestä, nojatuolista ja treenipadista sellaisen hässäkän, jolla treenaa, muttei nykyään jaksa. Viikonloput menevät äänitellessä, että klikkisoiton pitäisi ainakin harjaantua (olisi jo aikakin!), ja jatkossa perjantait toisen bändin treeneissä.
 
Kapulat otan kyllä mukaan aina, ja niitä joskus telkkaria katsellessani naputtelen. Muuten kyllä kyrsii, kun soittointo olisi kova, ja kaikki kehitys lukuunottamatta klikkisoittoa tuntuu menevän takapakkia satasta ja kovempaakin. Omien bändien biisit toimivat kyllä ja soitto kulkee, mutta jamitellessa tulee nykyään entistä useammin se seinä vastaan. Aiemmin sitä vain veti parikin tuntia, nyt puolen tunnin kohdalla alkaa lihas puutua ja pää mennä tilttiin.
 
Tauko tekee hyvää, mutta liika on kyllä liikaa.
 
E: typo

Minulla kehittyminen menee vähän yli kuukauden jaksoissa. Tuona aikana soiton sujuvuus liikkuu akselilla keskinkertainen-paska. Sitten tulee se päivä, jolloin kaikki menee putkeen ja yleensä aina huomaan taitojeni kehittyneen taas vähän paremmiksi. Muutaman päivän huuman jälkeen alkaa taas uusi "välivaihe", jolloin omaksutaan uutta ja jätetään ne päähän muhimaan. Itse en harrasta säännöllisiä halonhakkuusessioita, vaan teen tekniikkaharjoituksia, kun sille päälle satun ja silloinkin yritän paljolti integroida niitä soittooni. Kehitykseni muistuttaa suhteellisen paljon EKG-käyrää. :)

Ensin päntätään niin penteleesti, sitten joskus paljon myöhemmin oivalletaan, mistä oikeasti oli kysymys.
 
Ensin harjoitellaan niin penteleesti 70-85 tempoilla ja muutaman kuukauden kuluttua voikin vetää 110 lasissa, ilman että homma menee jännittämiseksi. Näin on tuntunut menevän, sen mitä olen ehtinyt treenaamaan. Nämä lukemat liittyivät yhden tietyn kompin harjoitteluun. Itselleni joku ihme limitti monessa jutussa on tempo 140. Mikään ei enään suju siinä tempossa tai sen yläpuolella. ;) Tosin en ole vähään aikaan kokeillutkaan, kun en minä aina kyttää sitä metronomia.

Minulla soiton tekninen kehittyminen on junnannut paikoillaan ehkä viimeiset seitsemän vuotta. Odottelen sitä seuraavaa askelta :)
 
Tosiasiassa, enhän mä mitään treenaakaan. Kun on saavuttanut valmiudet soittaa bändin kanssa keikkoja, jopa sellaistakin musaa mistä pitää ja osaa nauttia siitä, mulla ei ole enempään tarvetta. Toki kuvittelen olevani nykyään musikaalisempi rumpali kuin vielä jokin vuosi sitten, mutta kai sekin on vain harhaa..

Oli tuossa pari-kolme viikkoa runpalointitaukoa kun tuurasin basistiamme (treenit noin 2 krt/vko, kannuissa toinen heebo) ja tänään kun pääsi kannujen taakse lähti homma kulkemaan lyhkäisen totuttelun jälkeen paremmin kuin melkeistä koskaan. Uusi parempi penkki sekin paransi fiilistä, sillä soittaminen ei ollut enää pain in the ass.
 
Kuten aikaisemmin tässä ketjussa mainittiin, kaikki soittaminen on hyvästä ja joskus soittopelin vaihtaminen hetkeksi tekee todella hyvää näin amatöörillekin, saati sitten sellaiselle joka osaa oikeasti soittaa jotakin. Perkele että meikä leijui tänään ympäri settiä kuin Kuoppis! :-D
 
-:mikko

jos ittekseen treenaa niin sykli on paras jos treenaa 45min 15min taukoa. tänä aikana kannattaa vaikka maata selällään lattialla ja mietiskellä, semi-supine asento on tähän paras, (aleksander tekniikan aktiivinen lepo-asento) itse koitan aina saada kaikki treenit mitä teen jotenkin musikaalisiksi koska jos treenaa toistuvia juttuja eikä ajattele musaa niin hommat on vähän hauki on kala pohjalla. toisaalta joka päivä ei kerkeä itsekseen treenaamaan jolloin tulee opetettua 1pvä viikossa, pitkiä bändi treenejä useammalla bändillä viikossa. musankuuntelu/transkriptio treenejä. mielikuva treenejä jne... jos pitää treeniohjelman tarpeeksi monipuolisena niin sellasia kehittymättömyyden tunteita ei pitäis tulla koska joka päivä keksii jotain uutta. tärkeintä on mun mielestä rumpujen soitossa kappaleen tulkinta, taitteet, rakenteiden petaaminen. eikä se kuinka kryptisiä fillejä/komppeja vetelee... :) tietty pitää myös handlata fillien kryptiikkä ja tekniikan pitää olla hyvä, että voi soittaa ne ideat joita pyörii mielessä. mutta ideoita ei ala syntymään ellei treeni ole tarpeeksi monipuolista, jos treenaa jotain patterneja, olkoon polyrytmejä, rudimentteja, koordinaatio kuvioita jne... niitä ei itsellä tule koskaan työnnettyä juuri sellaisena mitä ne on keskelle jotain paikkaa koska silloin se tuntuu teennäiseltä likki soittelulta. jos on joku lempi patterni niin jauhaa sitä treenaamalla, muuttelee dynamiikkaa, aksenttien paikkaa, orkestraatiota, pieniä raajapaikkojen vaihtoja, rytmiä. tällöin yhdestä patternista saa useita erilaisia jotka käyvät useisiin tilanteisiin ja alkaa kuulla yhdessä asiassa lukemattomia eri variaatioita jotka käyvät useisiin eri kappaleisiin ja alkaa löytämään muistakin biiseistä tyyliin, tuo on tuo! elämyksiä.