Aihe: Rumpaleiden CV
1 2 3
jazzmies
01.11.2006 21:57:18
Paljon on kirjoitettu tällä palstalla siitä, että jäsenet saavat eriarvoista kohtelua tai kirjoituksia poistetaan ilman hyvää syytä. Valotan asian toista puolta: jokainen jäsen on oma yksilönsä ja hänellä on ainutlaatuinen historiansa musiikin parissa. Yksilöllinen mielipide heijastaa kirjoittajan omaa käsitystä asian tolasta, jonka varteenotettavuuteen vaikuttaa kirjoittajan historia muusikkona tai muunlaisena asiantuntijana. Täten kohtelukaan ei voi odottaa olevan täysin tasa-arvoista.
 
CV eli ansioluettelo paljastaa kirjoittajan identiteetistä ja alaan perehtyneisyydestä paljon. Täten olisi kiva tietää missä todellakin mennään eri jäsenten kohdalla musiikin saralla. Jotkut kutsuvat tätä pätemiseksi mikä on ihan OK, mutta kaikilla aloilla, myös rytmimusiikissa, asiantuntevuus on arvioitavissa CV:n avulla. Toki jotkut haluavat vaieta omasta osaamisestaan ja heitä ei saa edes kirveellä paljastamaan positiotaan musiikin kentällä, mikä sallittakoon puoliavoimessa keskusteluryhmässä. Seuraavassa esitän joitakin kysymyksiä pelkästään musiikin saralta, joihin kaivataan vastauksia. Osa on jo kirjannut ne jäsentietoihin. Itse vastaan ensin.
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
- Syntynyt 1969 ja aloittanut rumpujen soiton 1979.
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
- Pelle Miljoona & 1980 -yhtyeen levy Pelko ja viha (1979) laittoi asiat tärkeysjärjestykseen: ymmärsin, että musiikki on parasta! (FZ)
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
- Krakatau Raahen klubiravintolassa noin 1991.
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
1. Neil Peart: opin ymmärtämään rumpusetin olevan musikaalinen instrumentti.
2. Bill Bruford: pystyy svengaamaan äärimmäisen haastavassa musiikillisessa kontekstissa.
3. Tony Williams: rohkea soittaja, jonka symbaalisaundin tunnistaa yhdestä lyönnistä.
4. Philly Joe Jones: paras komppaaja kautta aikoijen
5. Tony Allen: tuonut afrikkalaiset perinnerytmit tähän päivään.
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
- Klassista pianonsoittoa 2 vuotta musiikkikoulussa 1978-79.
- Musiikkikoulun päästötodistus lyömäsoittimet pääaineena 1992.
- Kauhajoen evankelisen opiston musiikkilinja 1992-93.
- Tanssimuusikon tutkinto Pop & Jazz Konservatorio 1996.
- Pop- ja jazzmusiikin opettajan tutkinto Pop & Jazz Konservatorio; opinnäytetyö Tony Williamsin musiikkia ja tyylianalyysi 2000.
- Musiikkitieteen opinnot 2001-; gradu tekeillä aiheesta Philly Joe Jonesin rumpukomppaus 12-tahtisessa blueskierrossa.
 
Työhistoriasi?
 
Opettajana:
- Sivuaineen tuntiopettaja rumpusetissä Kauhajoen evankelinen opisto (1992-93).
- Ikaros-musiikkikoulun tuntiopettaja (1993-95).
- Karkkilan työväenopisto (1994-96).
- Malmin musiikkikoulu (1996-2002).
- Pop & Jazz Konservatorio tuntiopettaja (2000-2003); lehtori 2003-.
- Helsinkin ammattikorkeakoulu Stadia tuntiopettaja 2001-.
 
Muusikkona:
- Kellaribändejä 1980-92.
- Opiskeluun liittyviä bändejä 1992-1995.
- Cover-bändi Discover 1995-2006, noin 300 keikkaa.
- Jazz bändi Gilda 1998-2004, pari levyä tehtiin, noin 150 keikkaa.
- Kosolti lyhyempiä kiinnityksiä tanssi-, jazz- ja rock-tyyleissä, noin 100 keikkaa.
- Tuurauksia kymmenittäin.
- Eli keikkoja yhteensä yli 500.
 
Muuta:
- Äänentoistohommaa 1987-1989.
 
Teetkö muuta työtä?
 
- Olen tehnyt "paskaduunia" viimeksi 1992, jonka jälkeen olen elättänyt itseni aluksi kaksi ja puolivuotta opintolainalla ja sitten muusikkona ja opettajana. Opintolainan takaisinmaksu kesti kolmisen vuotta. Mottoni: "muusikko tekee musiikkia, mäkkärin kokki hampurilaisia".
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
- Yksi hääkeikka Virroilla kesällä 2004. Silloin bändi soitti ja lauloi hyvin, ja kaikki onnistui osaltani.
 
Musiikillinen haaveesi?
 
- Saada aikaa omalle taiteelliselle uralle vielä joskus.
Amatöörit eivät oikeasti nauti musiikista ammattilaisia enempää - amatöörit eivät vain oikeasti osaa soittaa.
ToMi88
01.11.2006 22:25:23 (muokattu 01.11.2006 22:28:15)
 
 
Paljon ei ole ansioita, mutta kerrotaan nyt jotain:
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
Syntynyt olen 1988 ja rumpuja olen soittanut lähes 7 vuotta.
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
Se oli joskus ala-asteella kun musiikin opettaja laittoi soittamaan "sininen ja valkoinen" biisin rummuilla. Siinä rummuttaessa huomasin että miten hitossa minä tätä jopa joten kuten hiffaan ja siitä se ajatus sitten lähti..
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
Hmm..Apulanta ilosaaressa kesällä 06 ja Nightwish joskus, en muista tarkemmin milloin. Ne keikat olivat hienoja, tykkäsin erittäin kovasti.
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
En tiiä tuleeko viittä, mutta ainakin ykkönen on selvästi Jukka Nevalainen (Nightwish). Mielestäni erittäin tiukkaa ja tyylikästä soittoa. Sopii Nightwishiin loistavasti. Tykkään kovasti Jukan soitosta.
 
Toinen ehkä se kaikkien junnujen rakastama Kai Hahto. Monipuolinen kaveri, osaamista löytyy. Se rentous ja tarkkuus on uskomatonta!
Siinäpä oikeastaan minun muusikkoesikuvat.
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
Joskus eräs tuttava opetti minulle perusasioita. Muuten ollaan kantapään kautta menty. Joskus perse edellä puuhun, mutta tekemällä oppii.
 
Työhistoriasi?
 
Hmm..Lukiossa ollaan, siitähän tuon sitten näkee.
 
Muusikkona:
 
T.b.a. nimisessä bändissä soittelin rumpuja vielä tuossa puolisen vuotta sitten. Bändi kuitenkin kariutui.
Nykyisin soitan rumpuja Groke's Clanissa.
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
Helsingin ääni ja vimma bändikisan semifinaali huhtikuussa 2006. Myös parin viikon takainen bändi-ilta oli oikein kiva keikka.
 
Musiikillinen haaveesi?
 
Edetä bändimme kanssa mahdollisimman pitkälle, ja kehittyä rumpalina, sekä löytää monipuolisuutta lisää.
Niq
01.11.2006 23:01:04
 
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
Syntynyt -82, rumpuja olen soitellut aktiivisemmin vuosituhannen alusta. Kitaraa vuodesta -98.
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
Pienenä hakkasin kepeillä nahkaista jalkarahia ja lauloin Dingon Autiotaloa. En tiedä miten päädyin sitten kitaraa edes soittamaan, veri vetää kuitenkin loppujen lopuksi enemmän rumpuihin.
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
Näitä on monta, eikä oikein voi eritellä mitään yhtä. Kingston Wallin lepakon(?) keikkavideo on ehkä se oma lemppari, jos ajatellaan näin oikeiden live-kokemusten ulkopuolella.
 
Viisi tärkeintä rumpaliesikuvaa perusteluineen?
 
1. Sami Kuoppamäki
Diggaan sitä mieletöntä taitoa yhdistettynä grooveen. Etenkin herran työskentely Kingston Wallissa ja Von Hertzen Brothersissa miellyttää.
 
2. John Bonham
Pitääkö tämä perustella?
 
3. Tuomas Peippo
CMX on itselle iso vaikuttaja ja sitä myöten olen myös ihastunut Peipon rumputyöskentelyyn, jotkut keikatkin on menneet vähän ohi kun olen seurannut vain ko. herran rumputyöskentelyä. :)
 
4. Lars Ulrich
Mielenkiintoisia rumpusovituksia, vaikkakin tekniikka ja time ei ole sitä parasta. Kuitenkin Metallica kolahtaa ja kyllähän noita rumpujuttuja on tältäkin herralta apinoitu niin hyvässä kuin pahassakin
 
5. Sipe Santapukki
Apulanta kolahti täysillä jo Ehjän aikaan(ja edelleenkin), ko. yhtye on myös suurin syy siihen että aloin alunperin soittoa harrastamaan, eli otin kitaran käteen ja aloin treenaamaan Apulannan biisejä erään Juhani Paaso -nimisen henkilön tekemien tabulatuurien ja niiden lukuoppaan avulla. Sipellä on oma tyylinsä ja soundinsa ja komppi rullaa mukavasti.
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
Itseopiskelua 1998 ->
 
Työhistoriasi?
 
Rahaa en ole tähän mennessä tienannut penniäkään, eli mistään työstä ei voi puhua, mutta mainitaan nyt nämä:
 
Kitaristina:
Ahdinko - Suomirockia 1999-> (nimi on vaihtumassa joksikin muuksi, en tiedä vielä miksi)
 
Rumpalina:
Corrose - Raskasta rock-musiikkia, http://www.corrose.com 2000 ->
Lepattajat - Corrose -yhtyeen sivuprojekti, esitämme CMX-covereita 2002 ->
Tällä hetkellä nimetön Doom-metalliprojekti 2006 (toimin myös äänittäjänä ja miksaajana)
 
Teetkö muuta työtä?
 
Olen erään laajakaistaoperaattorin helpdeskissä/vikapalvelussa töissä. Työ vastaa ammatillista koulutustani ja liittyy toiseen mielenkiinnon kohteeseen, eli tietokoneisiin ja -verkkoihin. Ei siis paskaduunia, vaan elätän itseni työllä, jota tykkään tehdä.
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
Corrose - Silentiumin lämppärinä kesällä 2006 paikallisella kesäterassi Verandalla.
 
Musiikillinen haaveesi?
 
Tehdä ja äänittää hyvää musiikkia hyvien tyyppien ja osaavien muusikoiden kanssa.
"I have a cunning plan" -Baldrick
Davos
01.11.2006 23:26:48
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
Syntynyt vuonna 1990, soittanut rumpuja aktiivisesti 1997 eteenpäin.
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
Äidin kattiloiden pahoinpitely jonka seurauksena faija osti rummut 7v syntymäpäivälahjaksi ja vei tunneille.
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
Toto Helsingin jäähallissa 1.3.2006
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
1. Daniel Gildenlöw
Pain of Salvationin sanoittaja/säveltäjä/laulaja/nero. Uskomattoman upeita sanoituksia, sävellyksiä, sekä hienoa kitarointia. Osoittaa sen että maasta se pienikin ponnistaa, joskus jopa korkealle. Perusti bändinsä Pain of Salvationin alunperin nimellä Reality ollessan 11-vuotias, ja bändi on edelleen pystyssä ja tekee uskomattoman hienoa musiikkia!
 
2. Simon Phillips
Fillien mestari. Kuunnelkaa sitä Totoa niin ymmärrätte kyllä. Simppeleitä komppeja, yksinkertaisia fillejä, mutta jukolautsi kun _toimii_!
 
3. Jeff Porcaro
Harvan olen kuullut groovaavan peruskomppia niin kuin Jeff.
 
4. Steven Wilson/Gavin Harrison
Porcupine Treen nokkamies Steven Wilson on kyllä onnistunut kaappaamaan huomioni upealla musiikillaan. Gavin oli pakko tunkea tähän samaan, koska olen todella vakuuttunut hänen soitostaan Porcupine Treen albumeilla ja livevedoilla sekä omilla opetusvideoillaan. Tämä kaveri sai mut kiinnostumaan Sonoreista.
 
5. Mike Portnoy
Sanokaa mitä sanotte. Mike on täysin itseopiskelulla onnistunut ponnistamaan yhden maailman tunnetuimman progebändin rumpaliksi, ja suoriutuu mielestäni hienosti, vaikka miten muut väittäisivät muuta. Olen jo huomannut itsekin sen, että puutteita Miken soitossa kyllä on, mutta kenen soitossa ei olisi? Mikellä on kuitenkin soiton lisäksi käsitys musiikista yleisesti sillä hän myös säveltää ja sanoittaa, ja on todella ehdoton musiikkinsa suhteen, eikä ole valmis kompromisseihin. Ensimmäinen rumpali-idolini, joka on jo syrjäytetty, mutta säilyttää minun silmissäni aina arvostuksensa!
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
1997-2000 yksityisellä rumpuopettajalla, sen jälkeen itseopiskelua.
 
Työhistoriasi?
 
Satunnaisia paskaduuneja
Valokuvaajan assistentti
 
Muusikkona:
 
None
 
Muuta:
 
None
 
Teetkö muuta työtä?
 
Opiskelen
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
Joku ylistyskeikka seurakunnan poppoossa joskus.
 
Musiikillinen haaveesi?
 
Tienata joskus elanto sillä mitä rakastan tehdä.
Brother Michael
01.11.2006 23:29:00
Hei ihan oikeasti, eikö tämä nyt ala karata jo lapasesta ? Mielestäni tällainen topic tulee johtamaan "mulla on isompi kun sulla" tyyliseen mielipiteiden vaihtoon.
 
"Opiskelin pop/konservatoriossa 9 vuotta 1980-luvulla. Ole siis sinä hiljaa väittäessäsi, että pidät Evansin kalvoja parempina, kuin Remon"
 
Ei tällaisesta enää tule mitään, jos aletaan tällä tavalla karrikoimaan palstalaisia. Kyllä ne, joiden mielipiteitä arvossa pidetään, saavat sen uskottavuutensa muutenkin, kuin listaamalla saavutuksena musiikin saralla. Tällä tavoin kokeneemmista, vanhemmista palstajyristä tehdään ylijumalia, joiden sanaa vastaan ei parane sanoa, jos on tällainen nuori räkänokka nousukas, kuten allekirjoittanut itse.
One more beer and heavy metal and I'm just fine - Manowar
Niq
01.11.2006 23:30:44 (muokattu 01.11.2006 23:31:34)
 
 
Ei tällaisesta enää tule mitään, jos aletaan tällä tavalla karrikoimaan palstalaisia. Kyllä ne, joiden mielipiteitä arvossa pidetään, saavat sen uskottavuutensa muutenkin, kuin listaamalla saavutuksena musiikin saralla.
 
No eihän tässä se tarkoitus ollu? Musta ainakin on kiva tietää että minkälaisia tyyppejä nimimerkkien takana on ja miltä pohjalta ollaan liikkeellä.
"I have a cunning plan" -Baldrick
Davos
01.11.2006 23:34:11 (muokattu 01.11.2006 23:35:16)
Hei ihan oikeasti, eikö tämä nyt ala karata jo lapasesta ? Mielestäni tällainen topic tulee johtamaan "mulla on isompi kun sulla" tyyliseen mielipiteiden vaihtoon.
 
"Opiskelin pop/konservatoriossa 9 vuotta 1980-luvulla. Ole siis sinä hiljaa väittäessäsi, että pidät Evansin kalvoja parempina, kuin Remon"
 
Ei tällaisesta enää tule mitään, jos aletaan tällä tavalla karrikoimaan palstalaisia. Kyllä ne, joiden mielipiteitä arvossa pidetään, saavat sen uskottavuutensa muutenkin, kuin listaamalla saavutuksena musiikin saralla. Tällä tavoin kokeneemmista, vanhemmista palstajyristä tehdään ylijumalia, joiden sanaa vastaan ei parane sanoa, jos on tällainen nuori räkänokka nousukas, kuten allekirjoittanut itse.

 
Allekirjoitan yllämainitun, vaikka oman "ansiolistani" tuohon listasinkin. Saat plussan.
 
Ja joo, ei tässä kai sellaista tarkoitusta ollut mutta todennäköisesti sellainen tahtomattaankin syntyy kun nuo kuuskytluvun konkarit alkaa listaamaan tähän niitä kaikkia kahdeksaasataa humppakeikkaansa, etc.
Simbe
01.11.2006 23:43:44 (muokattu 02.11.2006 02:09:47)
Paljon on kirjoitettu tällä palstalla siitä, että jäsenet saavat eriarvoista kohtelua tai kirjoituksia poistetaan ilman hyvää syytä. Valotan asian toista puolta: jokainen jäsen on oma yksilönsä ja hänellä on ainutlaatuinen historiansa musiikin parissa. Yksilöllinen mielipide heijastaa kirjoittajan omaa käsitystä asian tolasta, jonka varteenotettavuuteen vaikuttaa kirjoittajan historia muusikkona tai muunlaisena asiantuntijana. Täten kohtelukaan ei voi odottaa olevan täysin tasa-arvoista. ...
 
CV on ajatuksena hyvä, näkee kanssakirjoittelijoiden polun. Yllättävän pieneen se oma ura tiivistyy kyllä, kun alkaa listaamaan. Keskustelijoiden arvotusta tämän perusteella vastustan jyrkästi. Pikemminkin arvostukset ja miksei oletetut suosimisetkin syntyvät yleisen palstakäyttäytymisen kautta. Toisille asiallinen ilmaisu on helppoa, mutta kommentit jäävät vaisuiksi. Muilla taas sanan säilä heiluu henkeen ja vereen ja sitten jäähyjäkin satelee toisinaan. Itse en ole huomannut omien varoitusten panamisten tms. vaikuttavan suuresti, mutta moni ketju joita olen yleensä pitänyt mauttomana on kyllä mennyt lukkoon itselläänkin. Viihdyttäviäkin tapauksia on ollut, vääntöä on mukava seurata sipsien ja limun kera. ;)
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
- Syntynyt 1981 ja aloittanut rumpujen soiton 1991.
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
- Varmaan Tico Torres Bon Jovista tai Queenin Roger Taylor aiheuttivat ihailua, koska soittivat niin fyysisesti. Muistan soittaneeni jollain rimanpätkillä tyynyihin kappaletta "Lay your hands on me". Ehkä jotain vaikutusta myös Dingolla tai Europella?
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
- Black Sabbath, olikohan 1999.
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
1. John Bonham: opin ymmärtämään soundin vetämisen rummusta ja tietyn riffittelyn rummuilla. Jammailun perusteet vol 1.
2. Cozy Powell, miten voi yksi soittaja olla niin monessa mielenkiintoisessa yhtyeessä vaikuttanut?
3. Lars Ulrich - oikeasti vaikuttanut paljon soittooni, niin hyvässä kuin pahassa.
4. Mitch Mitchell, jammailun perusteet vol 2.
5. Bill Bruford: pystyy svengaamaan äärimmäisen haastavassa musiikillisessa kontekstissa.
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
- Michael Aaronin pianokouluja 1-3 ja muita kirjoja yksityisellä opettajlla tahkottuna vuosina 1988-1991.
- Musiikkikoulun päästötodistus lyömäsoittimet pääaineena 1999, opiston päästötodistusta en muistaakseni ehtinyt saamaan puuttuvan tolppa I teorian tai jonkun kenraalibasson tms. puuttumisen takia. Muutto pois paikkakunnalta. Piano sivuaineena parina viimeisenä vuonna 2/3 asti.
 
- Rumpu- ja marimbatunteja säännöllisen epäsäännöllisesti n. vuoteen 2004.
 
Työhistoriasi?
 
Opettajana:
 
- Yksityistunteja musiikkiopistoon ilmoittautumisessa ylijääneille vuoden verran. Mahtaakohan kukaan enää noista soittaa...
- Kansalaisopistossa rumpupiirin veto, kevätlukukausi. Syksyllä vetosin muihin kiireisiin enkä jatkanut, ryhmäopetus rummuille ei kiinnosta edelleenkään.
 
Bändejä, keikkoja, harrastushistoriaa, ei näitä työksi voi kutsua:
 
- Kellaribändejä 1993 - 1999, biisejä parilla julkaistulla kokoomalevyllä.
- Loimaan soittokunta, 1995-2004. Puhallinmusat ja marssit tutuksi.
- Torvikopla, 2 keikkaa lyhyellä treenillä vuonna 2000. Jäykällä rokkitatsilla bb-groovea, jee.
- Puolustusvoimien varusmiessoittokunta I/2001, täällä ne puhallinbiisit opeteltiin uusiksi. Ensimmäinen ja ainoa kerta, kun tarvittiin klasarisoitintaitoja. Ehkä harrasteuran huipentuma, keikat isoille yleisöille ja ulkomaanrundit. Soittokunnan joululevy.
-Milo BB, bigbandin irvikuva, jossa oma soittoura melkoinen vitsi, olin vihreä jatsin saralla ja muutenkin. Pari "promo"levyllistä sitä itseänsä. 2 ulkomaan"rundia".
- Black Sabbath -pienyhtye, armeijatoverien kanssa. 1 keikka siviilissä 2005? jonka jälkeen ei olla treenattu, 0 keikkaa armeija-aikana.
- eräs nimeltämainitsematon rock-yhtye 2002->, pääpaino covereilla nykyään. Toisinaan laulan siinä taustoja. Tehtiin omiakin biisejä, nykyään vain vähän sellaista on-off toimintaa porukan hajaannuttua opiskelemaan. Paras keikka Truck-racingin EM-kisoissa. Porukan tiimoilta ollut vuodesta 2002 ainakin 10 keikkaa vuodessa kuitenkin.
- Eri kokoonpanoissa humppakeikkoja, hääkeikkoja puolenkymmentä.
- Ex-temporekeikka Nurkostamissa, miellyttävä kokemus.
 
Muuta:
- Äänentoistohommaa 2006 ja yleisön toivomuksesta ei koskaan enää.
- Äänityshommaa, joista isoprofiilisimmat hommat vielä työn alla.
 
Teetkö muuta työtä?
 
- Perusduunia Valiolla melko pitkään opintojen ohessa, pakkaushommia kesäisin ja loma-aikoina. Nyt kesällä projektitöissä laskentahommia konepajalla vähän opiskelualaan liittyen. Opiskelut TTY:llä venyvät ja niihin pitäisi nyt keskittyä toden teolla.
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
- Nurkostam keikka Uforockissa Telakalla, soundit lavalla olivat upeat. hyvä akustiikka ja tupa täynnä. 2 viikkoa oli aikaa opetella ennenkuulemattomia biisejä ja yhtyeitä, mm. Genesis, Yes, King Crimson sekä itselleni tuntematonta Beatles tuotantoa. Ei ollut tietenkään omaa rumpusettiä paikkakunnalla, mielikuvaharjoittelua siis. Tarpeeksi vähän aikaa, niin piti aloittaa omaksuminen heti ja ajoissa. Kehut keikan jälkeen lämmittävät vieläkin. Trio on edelleen suosikkini bändimuodoista, Jimi Hendrix anyone?
 
Musiikillinen haaveesi?
 
-Em. keikka tuli erään projektin kautta, missä olisi tarkoitus tehdä hyvillä soundeilla rehellistä funkya rockia. Tämä ehkä vielä toteutuu, kunhan oikeat ihmiset ja tarvittava aika löytyy.
 
Haaveena oli hakeutua musiikin alan koulutukseen, mutta jokin tyhmä pelko toimeentulon riittävyydestä ja tinnituksen käyttö tekosyynä estivät. Eivät nämä nykyiset teknisen alan yliopisto-opinnot niin rakkaita ole, etteikö se musiikki kiinnostaisi edelleen. Harrastuksena se on ollut vähällä hiipuva varsinkin treenauksen suhteen, mutta aina välillä pyydetään edelleen mielenkiintoisille keikoille, joilloin intoa treenaukseenkin löytyy.
 
E: + sekä Jazzmiehelle, että Brother Michaelille näkökulmista.
Kukkis 77
01.11.2006 23:47:20
 
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
- 1979 / 1992
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
- Isi kertoi kun Olavi Virran rumpali oli saanut pillua keikan jälkeen
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
- Jätkät oli pölliny viinat baarista jäämättä kiinni
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
1. Vincent Paul Abbott, läski soittaa kovaa ja tyylillä
2. En osaa laskea viiteen asti
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
- Rumputunneilla puoli vuotta vuonna 1992, kunnes tajusin että voima korvaa tekniikan
 
Työhistoriasi?
 
Mitä se on?
 
Muusikkona:
 
-Bändissä A kunnes se hajosi
-Bändissä B tälläkin hetkellä, vuodesta 1999.
-Heikki Simola Quartetissa vuodesta 2005
 
Muuta:
 
-Kaljarahojen tienaamista soitonopetuksella
 
Teetkö muuta työtä?
 
- Pakkohan se on.
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
- Tavastialla vuonna 1996. Backstage pursusi olutta.
 
Musiikillinen haaveesi?
 
- Saada pillua keikan jälkeen
"Olen ohjannut suurimman osan elokuvistani kännissä. Poliisikoirakaan ei pysty sanomaan mikä niistä on tehty selvinpäin" -Aki Kaurismäki
Simbe
01.11.2006 23:50:56
Musiikillinen haaveesi?
- Saada pillua keikan jälkeen

Oh, täähän se olikin!
arse
02.11.2006 00:36:27 (muokattu 02.11.2006 00:38:25)
 
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?

- Syntynyt 1983. Soittanut rumpuja vuodesta 1991.

Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?

- Parin soittovuoden jälkeen Green Dayn "Basket Case", sen ensimmäisen kerran MTV:ltä kuultuna. "Voiko sitä rumpua noinkin soittaa?"

Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?

- The Crash Tavastialla marraskuussa 2003.

Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?

- mun faija: inspiroi alunperinkin aloittamaan koko touhun ja näytti, että muusikon työ voi olla melkeinpä mitä tahansa.
- Airto Moreira: mies täynnä musiikkia, svengiä ja kaheliutta.
- Jim Keltner: tyylikkäin mahdollinen rumpali soittamaan poppia. Tai oikeastaan mitä vaan.
- Johnny Cash: hillitön ääni, samoin kuin koko ukon ammattitaito. Kuulosti vanhalta jo nuorena, ikälopulta ei koskaan.
- Sonny Rollins: muistutus siitä tosiasiasta, että jatsissakin saa spedeillä.
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?

- 1991-2002 Pop & jazz Konservatorio
- 2002- Stadia, pop & jazz -musiikin koulutusohjelma, pedagogin papereita hakemassa (välivuodella)

Työhistoriasi?
 
- Yläasteajoista asti satunnaisia keikkoja, joista saa rahaa. Joskus se on hudaa, joskus se on bluesta, joskus se on rumbaa, joskus jopa sirkusta. Lisäksi vielä satunnaisempia opetustuurauksia (joita muuten teen pk-seudulla ERITTÄIN mielelläni).

Teetkö muuta työtä?

- Ei ole sentään vielä tarvinnut.

Paras keikkasi mitä olet tehnyt?

- Kuukumina Faces-festivaalin jokivarsilavalla 2004. Satoi kaatamalla ja yleisö oli ihana.

Musiikillinen haaveesi?
 
- Ymmärtää rumba.
hollmi-5
02.11.2006 00:38:05 (muokattu 02.11.2006 00:39:14)
Takaisin raiteille...
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?

1964 synnyin, rummut sain vuonna 1978

Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?

Naapurin pojat perusti bändin. Kaksi kitaristia. Veli otti basson ja minulle jäi rumpalin osa.

Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?

AC/DC:n Thunderstruck-kiertueen keikka vuonna 1991

Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?

J. Sibelius: loppuun asti tinkimätön mies.
Cisse Häkkinen: Saappaat jalassa. Tossu nousi viimeiseen raitaan asti.
Buddy Rich: Inhottavan oikeassa (ja taikurimaisen taitava muusikko).
Peter Gabriel: Visuaalinen ja tiedostava edelläkävijä.
Cozy Powell: Rumpalikin voi olla bändin stara, vaikka julisteissa ei niin luekaan.
 

Musiikin opiskeluhistoriasi?

Pianonsoitonopintoja kaksi vuotta.

Työhistoriasi?

Opettajana:
-rummunsoitonopettajana vuodesta 1991.
 

Muusikkona:
-keikkoja vuodesta 1978
-viime vuonna 60 keikkaa, joskus enemmän, joinakin vuosina vähemmän.
 

Muuta:
- äänentoistohommaa kesäisin Oopperajuhlien aikaan
 
Teetkö muuta työtä?

-opettajan työtä vakinaisesti vuodesta 1990

Paras keikkasi mitä olet tehnyt?

- aina se seuraava

Musiikillinen haaveesi?

- toteutuu tulevaisuudessa
http://www.vistalites.com/collection/mikahollstrom.htm
Speedy
02.11.2006 01:41:03 (muokattu 02.11.2006 01:44:00)
 
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
- Syntynyt -82 ja soittanu noin 15 vuotta
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
- Sukuvika
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
- Toto Helsingin Jäähallissa 2006
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
1. Tommi Rautiainen: groove, yksinkertaisuus, tyyli
2. Dave Weckl: ensimmäinen ulkomaalainen rumpali josta todella innostuin, tekniikka, taimi, luovuus
3. Simon Phillips: opetti kuinka voi soittaa isoa settiä;) monipuolisuus, tyyli, setti
4. Anssi Nykänen: taimi, volyymi, tuottoisuus
5. Jack DeJohnette: the zääs
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
- Konservatorio / D-kurssi
- pianon 1/3
- basso tunteja
- keikka-koulu=)
 
Työhistoriasi?
 
- Opettajana yksityisessä musiikkikoulussa 3 vuotta, nyttemmin yksityisesti
 
- Muusikkona:
- Siilinjärven BigBand 97-99 muistaakseni
- muutama "nimetön" tanssiorkesteri 99-01 ja 02-03
- Lahden intissä orkat 01-02
- Bollström Raikku 03-05
- Saija Varjus 06-
- tuurauksia varmaan kymmenessä bändissä
- Aalto-bändi 04- (telakalla tällä hetkellä)
 
Muuta?
 
Äänitys hommaa vähäsen
 
Teetkö muuta työtä?
 
- Mitenniin muuta työtä?
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
Paljon on ollu hyviä, mutta parhaimpia kokemuksellisesti on ollut varmaan tangokuninkallisten säestäminen Salpauselän kisoissa intin aikaan sekä tämän vuoden keikat Tangomarkkinoilla
 
Musiikillinen haaveesi?
 
Oppia soittamaan ja päästä keikalle..=)
"All I think about is time and groove" J. Porcaro
Triskal
02.11.2006 10:17:32
 
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
- Syntynyt 1985 ja aloittanut rumpujen soiton 1996.
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
- Kotiseurakunnan silloinen rumpali oli tosi hyvä soittamaan ja katselin, että tuohan näyttää hienolta, mieki halluun. Siitä se sitten lähti.
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
- Paha. Tosi paha. Sanottakoon vaikka Petra Maata Näkyvissä -festareilla 2000. Se on eräs pitkän linjan lemppareistani.
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
Tähän en laita mitään. Syynä siihen on se, että kuuntelun kohteeni vaihtuvat niin tiuhaan tahtiin. Haen vaikutteen sieltä, toisen täältä, tiedostaen ja tiedostamatta. Voitte pitää minua narsistisena, mutta en ole oikeassa elämässä tavannut ketään, jonka musiikillinen osaaminen tai ilmaisu olisi vakuuttanut minua niin paljon, että olisin alkanut pitää tätä esikuvanani. Oli minulla ennen jonkinlaisia esikuvia, mutta ne ovat rapisseet pois. Minulla ei siis käytännössä ole esikuvia.
 
Tokihan vastaan on tullut väkeä vaikka kuinka, joista toteaa, että "tuo osaa säveltää," tai "tuolla on mieletön ilmaisu," tai "tuolla on uskomaton tatsi," mutta ei. Esikuvat... Ei, ei...
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
Ei ole
 
Työhistoriasi?
 
Rumpalina:
- lukioajan pikkubändejä, späni jotain 00-04, niistä on mainittava:
- Lethargy, rässiä, perustettiin 01, vakiintui 03, teki demon kesällä 04 ja samana syksynä pitikin jo lähteä bändistä opiskelujen vuoksi
- Pikkuprojekteja, kuten Nightwish-koverointia ja muuta
- Nyt: Pieni Suuri Seikkailu / Watson, helmikuusta 2006 lähtien. Tämän vuoden puolella tulee keikkapäiviä täyteen 50 ja rapiat. Varsinaisten keikkoja varmaan päälle 150.
- Myös nyt: Etappi. Seurakunnan poikien kanssa perustettu lokpändi. Promo tehtynä, odottamassa monistusta. Pystytettiin keväällä 2005.
 
Laulajana:
 
- Lukion pikkuprojekteja, kuten Rhapsody-koverointia ja Rölliprojekti (röllibiisejä roksovituksin)
- Elfoer, jostain vuodesta 2003 jonnekin 2005 asti. Kyseessä oli power metal -pändi.
 
Teetkö muuta työtä?
 
E. Olin joskus lehtimyyjänä. Ei enää milloinkaan. Tahtoisin tehdä nettisivuja ja soittaa bändissä työkseni.
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
Ei osaa sanoa. Varmaan jokin Lethargyn rässiveto jossain. Haastavaa ja kivaa.
 
Musiikillinen haaveesi?
 
Haaveet tulevat ja menevät. Tällä hetkellä haaveena oma ylistysproggis, tahdon vaihteeksi laulaa. Joskus myöhemmin haaveilen sitten lisää.
Your love came down / and it turned me around / Your love came down / and it saved me - kalamies#33 >-)))>
wavelength
02.11.2006 11:29:50
 
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
- Synnyin vuonna 1983. Rummut ostin itselleni ylioppilaslahjaksi vuonna 2002, mutta opiskelu vieraalla paikkakunnalla, puolen vuoden varusmiespalvelus estivät niiden käpälöinnin ensimmäisen vuoden ajan. Olen siis soittanut rumpuja loppukesästä 2003 asti, noin kolme ja puoli vuotta.
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
- 18-vuotiaana huomasin vihdoin ja viimein, että olin kiivennyt kitaransoiton kanssa perse edellä puuhun, ja turhautuneena päätin pitää taukoa soittamisesta. Kenties seurauksena siitä rupesin kuuntelemaan musiikkia ihan eri korvilla, ja löysin maailmasta muitakin bändejä kuin Dream Theaterin ja Steve Vain -- bändejä, joilla oli (suhteellisen) simppeliä musiikkia mutta enemmän sielua. Minulle alkoi kirkastua rytmin ja grooven merkitys musiikissa, ja kun ilmarummutteluni ja päässäni soivan musiikin tahdissa tanssahteluni alkoi kasvaa liki mahdottomiin mittoihin, päätin kokeilla tutun luona rumpujen soittoa. Siitä se sitten lähti, ja omat kannut oli pakko saada.
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
- Teddy Rok Seven Jyväskylän Jazz Barissa viime talvena.
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
- Steve Gadd & Jeff Porcaro: tyylitajuinen, omaperäinen ja musikaalinen komppaus sekä hillitön groove!
- Anssi Nykänen: konstailematon "emmie tiijä, mie vaan vejän" -asenne!
- Tony Williams & Elvin Jones: soiton palava Intensiteetti Isolla Iillä!
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
- Säveltämisen "itseopiskelua" sekvensserillä ja trackerilla vuodesta 1995
- Kitaran ja musiikin teorian itseopiskelua vuodesta 1997
- Rumpujeunsoiton itseopiskelua loppukesästä 2003
- Pop & Jazz Konservatorion musiikkileiri kesällä 2004
- Oriveden opiston musiikkilinja 2004-2005
- Jyväskylän konsevatorio, musiikkialan perustutkinto 2005-
 
Työhistoriasi?
Opettajana:
- Muutama tunti musiikin teorian ja bassonsoiton opetusta tutulle nimelliseen hintaan.
 
Muusikkona:
- Harrastelijoiden puuhastelubändi
- Opiskeluun liittyviä bändejä ja keikkoja
- Pikkujoulu- ym. bilekeikkoja pro bono
- Puhallinorkesterin lyömäsoittajana keväällä 2006
- Tasan yksi (1) hääkeikka kesällä 2006
- Tanssiteatterin lyömäsoittajana syksyllä 2006
 
Teetkö muuta työtä?
- Opiskelijana on pakko tehdä kesätyötä, jottei tarvitse loppuvuoden aikana kiristellä vyötä...
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
- Humppakeikka Säynätsalossa Katri Helenan lämppärinä. Biisit olivat hieman korneja eikä rahaa tullut, mutta paikka oli hieno, keli oli komea, järjestelyt pelasivat, porukassa oli hauskaa ja soittokin kulki.
 
Musiikillinen haaveesi?
- Opettaa soittamista ja tehdä omaa musiikkia, molempia sopivassa suhteessa; tulla paremmaksi soittajaksi ja ihmiseksi.
Progressor
02.11.2006 11:59:23
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
Olen syntynyt 1982 ja soittanut rumpuja noin vuodesta 1996. Alkuaikoina soitto ei tosin ollut kovin intensiivistä.
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
Opin soittamaan beat-komppia yläasteen musiikintunnilla ja huomasin pitäväni siitä.
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
Rush Tukholmassa 29.9.2004. Suurimman suosikin näkeminen livenä oli kova juttu.
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
Neil Peart: musikaalista rummutusta ja virtuositeettia sopivassa suhteessa.
Jeff Porcaro: svengi, tyylitaju ja monipuolisuus.
Simon Phillips: esimerkki siitä, miten soitetaan monimutkaisia ja räyhäkkäitä juttuja svengillä.
Anssi Nykänen: samat ominaisuudet kuin Porcarolla sekä positiivinen asenne.
Tomi Krutsin (Absoluuttinen Nollapiste): rumpalin ei välttämättä tarvitse olla huippuvirtuoosi kuulostaakseen hyvältä.
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
Pianonsoittoa kansalaisopistossa noin 1993-1998. Ei tutkintoa.
 
Työhistoriasi?
 
Työ on minun kohdallani musiikista puhuttaessa hieman huono termi, koska musiikki on minulle ensisijaisesti harrastus. Tässä kuitenkin bändihistoriani:
 
Jalo Walamies yhtyeineen (2004-)
Country-henkistä pop-rockia. Keikkoja ehkä kymmenkunta, yksi täyspitkä levy.
 
Art Deco (2004-)
Progea. Keikkoja toistaiseksi yksi, demoja kaksi.
 
Teetkö muuta työtä?
 
Opiskelen yliopistossa tietotekniikkaa viidettä vuotta. Valmistun luultavasti vuoden tai enintään kahden sisällä.
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
Ehkä ensimmäisenä tulee mieleen viime keväänä Saarijärvellä soitettu keikka. Sain soittaa hyvillä kamoilla mukavassa ympäristössä, ja soitto kulki koko bändin osalta mainiosti.
 
Musiikillinen haaveesi?
 
Haluan kehittyä rumpalina sellaiselle tasolle, että pystyn toteuttamaan kohtalaisen hyvin ne jutut, joita mielessäni kulloinkin hahmottelen. Myös luovuuttani haluan parantaa. Toivon, että musiikki säilyy elämässäni sellaisena, kuin se nyt on, eli rentouttavana harrastuksena. En haaveile suurmenestyksestä, mutta tietysti olisi mukavaa, jos soittamani musiikki miellyttäisi mahdollisimman montaa ihmistä.
Se, joka ei tiedä mitään ja tietää, ettei tiedä mitään, on viisaampi kuin se, joka ei tiedä mitään eikä tiedä, ettei tiedä mitään.
S.M.A.K.
HCW
02.11.2006 13:11:48 (muokattu 02.11.2006 15:38:23)
Pistetäänpä kunnon tarinoinnit.
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
-Olen syntynyt 23.4.1983 Orimattilassa ja kasvanut lapsuuteni Pakaan kirkonkylässä. Ollessani 10-vuotias muutin äitini kanssa Lahteen jossa asuin 17-vuotiaaksi asti. Sieltä muutin Ouluun jossa viihdyin pari vuotta ja sen jälkeen muutin Tornioon. Oulu kutsuu taas kuukauden päästä ja Lahden Varusmiessoittokunta tammikuussa.
 
Musiikki tuli kuviohin 13-vuotiaana. Punk eri muodoissaan oli tuolloin kova juttu. Ensimmäinen soittimeni oli kitara, joka onkin roikkunut mukana siitä lähtien. Ollessani 18-vuotias huomasin, ettei kitara ehkä ole minun soittimeni ja ostin itselleni pädin ja vähän myöhemmin setin. Tätä ennen olin soittanut rumpuja jonkin verran. Pädin kanssa tuli vietettyä aikaa ja vuoden ajan treenasin aivan perusjuttuja. 19-vuotiaana pääsin opiskelemaan Tornioon konsalle ja sieltä valmistuinkin nyt keväällä. Oikeita soittovuosia setillä on lasissa vähän päälle neljä.
 
Kitarasta oli hyötyä pidemällä tähtäimellä. Harmonia ja melodia tulivat tutuiksi, kun itsellä tuli tuota teoriaa pyöriteltyä omatoimisesti.
 
Musiikkiin olen yrittänyt suhtautua pelimanni-meinigillä. Mulla on kotona huilu, haitari, kiipparit ym. Hauskinta on tehdä musiikkia vaikkei soitto niin "virtuoosimaista" olisikaan. Mentaliteettiin kuuluu ehkä "Jack Of All Trades, Master Of Non"-tyyppinen ajattelu.
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
-Kiitos tästä menee Rami Eskeliselle. Trio Töykdeiden "Kudos"-levy oli se niitti, mikä sai kanavat auki. Musiikki oli ihan mielettömän rankkaa eikä siinä ollut edes sähkökitaraa...
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
-Bob Brozman Oulun Dupontissa. Siinä oli kaikki kohdallaan.
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
-Muusikoita ja ei-muusikoita. Ei yhtään rumpalia.
 
1.Aleksandr Karelin: Venäläinen painija ja Siperian karhu. Mies joka harrastaa siviilissä runoja ja kirjallisuutta. Voiman ja tiedon kontrasti kiehtoo. Vastakohdat ovat aina hienoja.
2.Miles Davis:Oman tiensä kulkija, joka oli suorasanainen eikä pyydellyt tekemisiään/sanomisiaan anteeksi. Osasi myös repiä itsensä irti vanhoista kaavoista ja luoda uutta melkein koko elämänsä ajan.
3.Frank Zappa: Hulluuden ja nerouden raja on häilyvä. Hieno säveltäjä ja mielenkiintoinen hahmo. Mies joka teki paljon ja koko elämänsä ajan.
4.Tom Waits: Tarinan kerronta ja musiikki kulkee hienosti käsi kädessä. Musiikissa puhuttelee vastakohtaisuudet.
5.Kari Peitsamo: Vasemmistolainen ja Karimainen sinisilmäisyys on tavallaan herkkää ja hienoa. Myös minimalismi ja absurdismi puhuttelee. (Joo, naurakaa vaan :D)
 
Musiikissa on tärkeintä rehellisyys.
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
- Levyhylly, kynä,paperia ja treenikämppä ennen vuotta 2002
- Länsi-Lapin Pop-Jazz Konservatorio 2002-2006
 
Työhistoriasi?
 
Opettajana:
-Yksityisoppilaat 2004-2006
-Raumon yläasteen sivutoiminen tuntiopettaja lukuvuonna 2005-2006
-Tervolan kansalaisopisto 2004-2006
 
Muusikkona:
- Strange Fruit: Bluesia, aktiivisinta oli lienee vuodet 2003-2005. Keikkoja vedettiin n.60. Yksi albumi ja yksi Ep jäi käteen.
- Erinäiset tanssimusiikki-orkesterit sekä niihin liittyvät levytykset
- Bailu-keikkoja bilebändien kanssa.
- Fall Of The Idols: Torniolaista Doom jytinää. Keikkoja vasta vajaa parikymmentä. Yksi ep ja albumi ulkona.
 
Neljän vuoden aikana keikkoja on tullut tehtyä jossain 200 hujakoilla. Keskiarvona 50 keikkaa/vuosi.
 
Muuta:
- Roudarin hommia.
 
Teetkö muuta työtä?
- Tein ennen musiikkia. Entinen ammattini on LVI-asentaja. Putkimiehen ja talkkarin hommia on tullut tehtyä. Konsan aikana ja sen jälkeen olen tehnyt vain keikkoja ja opetustyötä.
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
- Fall Of The Idolsin kanssa keväällä tehty Euroopan-pyrähdys oli opettavainen kokemus.
 
Musiikillinen haaveesi?
- Omalle bändille kun löytyisi aikaa. Lisäksi kasvaa henkisesti parempaan suuntaan.
"Real musician's know there's is no pot of gold at the end of the rainbow. The satisfaction is in your work" - Bobby Previte
gulfstream650
02.11.2006 15:10:39
 
 
Tämä on oikeasti hyvä topic. Joita tämä häiritsee, jättäköön lukematta. Helppoa? And back to the track:
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
- Syntynyt marraskuussa 1969 ja aloittanut rumpujen soiton 1981. Muuta koulutusta Tampereen ja Helsingin yliopistoissa (yht. yo ja oik. yo).
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
- Soittelin kamalilla Arain rummuilla jo ennen avainkokemustani. Eniten homma alkoi kolista kun Eput teki Elävänä Euroopassa -livelevyn.
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
- Aerosmith USA:ssa Los Angelesissa.
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
1. Joey Kramer (Aerosmith) soittaa tyylikkäästi pienillä seteillä.
2. Remu Aaltonen ja etenkin 1970-luvun Hurriganes-meno. Tanakkaa.
3. Anssi Nykänen silloin kun soittaa groovaavalla funk-otteella Olympia-orkesterissa.
4. Welho Siuruainen. On Kumujensa takana niiiiin rock, että on jo esikuvatasoa.
5. Pasi Viinamäki. Entinen Tyrävyö-rumpali, nykyinen Snipe Drive -jäsen. Osaa näyttäviä showtemppuja, kuten feikkauskapulanpyöritystä.
Nämä esikuvat vaihtelevat kaiken aikaa.
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
- Itseopiskelua 1980-luvun alussa pianon ja keyboardin kanssa
 
Työhistoriasi + muusikkoura?
 
- 1 kuukausi Ilmavoimissa värvättynä ylivääpelinä 1990. Hommasta jäi käteen lentolupakirja, jota pidän väen väkisin voimassa.
- Vuodesta 1990 olen työskennellyt toimittajana, uutispäällikkönä, toimitussihteerina, uusmediajohtajana ja vastaavana päätoimittajana.
- Vuoden 2005 alusta aloitimme puolipäivämusisoinnin ja nyt viskataan suolarahakeikkaa tarpeen mukaan. Aloimme juuri äänittää uutta pitkäsoittolevyä OVERKOVER-bändille.
 
Muuta:
- Olen osakkaana äänentoistolaitteita ja backlinea vuokraavassa pikkufirmassa.
 
Teetkö muuta työtä?
 
- Lehtimiehenä ja levy-yhtiön sekä kustantamon partnerina duunailen.
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
- Tässä muutama kuukausi sitten aivan absurdilla tavalla loistava keikka Pukinmäen VPK:n talolla. Kaikki meni pieleen ennen keikkaa, mutta soiton aikana kaikki asiat oikenivat.
 
Musiikillinen haaveesi?
 
- Ei oikeastaan edes haave. Tehdään levy ja päästään keikkailemaan legendaarisiin paikkoihin.
Svengaa kuin saksanhirvi.
Peicco
02.11.2006 15:38:15
Tämä on oikeasti hyvä topic. Joita tämä häiritsee, jättäköön lukematta. Helppoa? And back to the track:
 
Aina löytyy niitä joita muiden jutut ärsyttää.
Tää on ihan mielenkiintoinen topic. Oppii ehkä ymmärtämään paremmin rumpaleitaä nimimerkkiensä takana. Itselläni ei ole juuri mitään annettavaa ceeveen muodossa. Mitään kokemusta mistään musiikin saralla kun ei juurikaan ole.
A bank is a place that will lend you money if you can prove that you don't need it. -Bob Hope
Shitmanek
02.11.2006 16:52:37
Minulla ei myöskään ole hirveästi annettavaa tähän ketjuun, mutta menkööt.
 
Minä vuonna olet syntynyt ja kauanko olet soittanut rumpuja?
 
Vuonna 1988, ja rumpuja aloin soittaa joskus 2001, en muista tarkalleen.
 
Musiikillinen avainkokemuksesi, jonka takia aloit soittamaan rumpuja?
 
Tällaista ei oikeastaan ollut, päätettiin vain kavereiden kanssa että perustetaanpa bändi, ja rummut tuntuivat jostain syystä mielenkiintoiselta soittimelta. Olin tosin joskus 2-3 vuotta vanhana omistanut jonkun leikkirummun, lieneekö tällä yhteyttä asiaan :)
 
Vaikuttavin keikka minkä olet kuullut?
 
Opeth Nosturissa 2005
 
Viisi tärkeintä muusikkoesikuvaa perusteluineen?
 
1. Martin Lopez
 
Loistava rumpali, ja hänen soittotyylinsä on vaikuttanut minuunkin, vaikken tiedä kuuluuko se omasta rummutuksestani. En nyt tässä kehu enempää.
 
2. Dave Lombardo
 
Nopeaa ja jämäkkää paahtoa. En oikein keksi muuta sanottavaa, on kuitenkin vaikuttanut soittooni myöskin.
 
3-5.
 
Vaihtelevat.
 
Musiikin opiskeluhistoriasi?
 
Naapurissa asuva ammattirumpali opetti alkeita, sittemmin opetusvälineinä ovat olleet levyt ja inter web. Soittotunneille on jo pitkään ollut suunnitelmissa mennä.
 
Työhistoriasi?
 
Muusikkona:

 
Pari kellaribändiä, ei oikein muuta.
 
Teetkö muuta työtä?
 
Lukiota käyn vielä pari kuukautta.
 
Paras keikkasi mitä olet tehnyt?
 
Keikat ovat lähinnä olleet kouluun liittyviä, ja viime vuonna minua pyydettiin tuuraajaksi erään kurssin kabaree-esitykseen. Esityskertoja oli vajaa 10, ja ne olivat mielenkiintoisia, mutta yksittäistä en osaa mainita.
 
Musiikillinen haaveesi?
 
Olisi mukava, jos joskus voisi elää musiikilla, mutta koska todennäköisyys siihen on älyttömän pieni, eikä minusta ole ns. jokapaikanhöyläksi, jäänee tuo toteutumatta.
M.A.C.H.O. # 12 "Oh well, I'm a chartered accountant, and consequently too boring to be of interest"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)