Etno, proge, latin ›

Värttinän 25 vuotisen taipaleen kunniaksi on nyt ilmestynyt kokoelmalevy. Se saattaa olla tutustumiseen ihan hyvä kooste, varsinkin kun yhtyeen musiikki on muuttunut tyyliltään melko paljon alkuajoista.
 
Aitara ja Miero -albumit rankkaan kyllä tähänastisiksi tähtihetkiksi bändin pitkältä uralta.

Tulipa tota mieroa pitkästä aikaa kuunneltua viime viikolla. On kyllä hyvä levy, vaikka en tod. harrasta kyseistä musiikkityyliä.
Mataleena on vaan niin täydellisesti onnistunu biisi. Ei saa mitkään black metal värssytkään yhtälailla kylmiä väreitä aikaseks kuin Mataleenan sienisoppametsäpsykoosit...

Värttinän 25 vuotisen taipaleen kunniaksi on nyt ilmestynyt kokoelmalevy. Se saattaa olla tutustumiseen ihan hyvä kooste, varsinkin kun yhtyeen musiikki on muuttunut tyyliltään melko paljon alkuajoista.
 
Aitara ja Miero -albumit rankkaan kyllä tähänastisiksi tähtihetkiksi bändin pitkältä uralta.
 
Paikallisesta euromarketista tuli löydettyä tuo kokoelma 6e hintaan ja loistoa on kyllä. Orkesterilta ilmeisesti on DVD:kin ilmestynyt jossain välissä. Pitäisi kyl hommailla jostakin. Peruslevyistä Iki on suosikkini.

Viimeiset kolme studiolevyä (Ilmatar, Iki ja Miero) on aivan helvetin kovia ja yllättävän moniulotteisia. Noi vanhemmat Marilaulu-tyyppiset pelimannirilluttelut eivät todellakaan anna oikeaa kuvaa nyky-Värttinästä. Sinänsä sääli, että toi tuorein kokoelma painottuu nimenomaan vanhempaan materiaaliin... Monella on käsitys yhtyeestä muuttunut täysin viimeisimpien levyjen myötä.

Itse pidän Värttinän parhaimpana aikakautena vuosia 1994-2000, jolloin julkaistiin Aitara, Kokko, Vihma sekä Ilmatar. Tykkään erityisesti Pekka Lehden bassolinjoista sekä Kari Reimanin viuluosuuksista noilla levyillä. Olkoonkin 'popimpaa' materiaalia nämä levyt, mutta minun mielestäni tämän jälkeen tapahtunut raju kokoonpanomuutos (ainakin basisti, rumpali ja viulisti sekä yksi laulaja vaihtoon) vei bändiä johonkin sellaiseen suuntaan, mistä en enää niin välittänyt. Eli Iki ja Miero ovat jääneet vähän vieraiksi levyiksi minulle, muutaman kerran olen molemmat kuullut.
 
Keikalla olen todistanut kaksi kertaa, 1996 ja 2006. Taisi olla Janne Lappalainen ja Mari Kaasinen ainoita, jotka oli molemmilla keikoilla mukana kokoonpanossa...

tepeskeli: Itse pidän Värttinän parhaimpana aikakautena vuosia 1994-2000, jolloin julkaistiin Aitara, Kokko, Vihma sekä Ilmatar.
 
Omassa lempparilistassani ovat kyllä myös Oi Dai ja Seleniko. Yksi syy on, että siihen aikaan sanoituksilla oli vielä merkitys, eivätkä ne olleet pelkästään kauniisti soivia sanoja.

jPekka: Omassa lempparilistassani ovat kyllä myös Oi Dai ja Seleniko. Yksi syy on, että siihen aikaan sanoituksilla oli vielä merkitys, eivätkä ne olleet pelkästään kauniisti soivia sanoja.
 
Samaa mieltä tästä. Oi dai varsinkin on tosi hieno levy. Nimibiisi ja "Viikon vaivane" ovat väkevää materiaalia.

absqua: Samaa mieltä tästä. Oi dai varsinkin on tosi hieno levy. Nimibiisi ja "Viikon vaivane" ovat väkevää materiaalia.
 
Mun lemppari on "Mie oon musta". Ensimmäinen kuulemani Värttinä-biisi, joka teki kertalaakista lähtemättömän vaikutuksen.

Tutustuin yhtyeeseen vasta viime viikonlopun innoittamana kun pääsin kuuntelemaan muutaman kappaleen Värttinän tulevalta albumilta Seawolf Studiolla. Iski kuin tuhat nyrkkiä naamaan. Biisit jotka kuulin, kuulostivat vieläkin tiukemmalta ja raskaammalta kuin Miero. Ilmeisesti 2012 lasahtaa lättyä ulos, meni kyllä odotuslistalle!

Onpas mukavan kuuloinen tuo uudelta levyltä maistiaisena nettiin laitettu biisi Utuneito. Sinänsä ei tarjoa mitään uutta, viimeisimpien studiolevyjen hengessä mennään. Mutta eipä tuo haittaa. Yks vuoden 2012 odotetuinpia levyjä ehdottomasti!

No huh, uuden levyn kansi on kirkkasti yhtyeen törkein, toivottavasti ei heijastele sisältöä...

Ei nyt kyllä ihan yltänyt tuon todella kovan Ilmatar/Iki/Miero-"trilogian" tasolle tämä uutuus. Jotenkin oudon ponneton tuotanto verrattuna edellä mainittuihin. Muutama hyvä biisi mukana, mutta ne ässät jäi nyt pois. Suurin osa (lähes kaikki) sävellyksistä jätetty uuden jäsenen Matti Kallion vastuulle, johtuneeko tästä lievä monotonisuus.

Ei ollut tämä uusi ihan yhtä hyvä kuin vaikkapa edellinen eli Miero, mutta ei tuo silti missään nimessä huono levy ollut. Usea kappalehan tuossa on ja saman säveltäjän kynästä ilmeisesti kaikki biisit. Siitähän tuo monotoonisuus johtuu. Selkeästi tuo alkupuoli levystä on parempi, entä loppupuoli. Kansi on kyllä törkeä.

Täytyy silti mainita, että mielestäni Ruhverikko ja Utuneito ovat aivan loistavia biisejä.

Parin viikon päästä ilmestyy uusi levy Viena, maistiaisbiisi Otavainen jo kuultavissa. Jaa-a, ihan mukavan kuuloista laulelmaahan tämä. Ennakolta vähän pelottaa bändin mainitsema pelkistetty paluu juurille -linja, koska itselle ei ole koskaan uponnut alkuaikoijen hilipatipippanmeininki. Mutta mielenkiinnolla uutta albumia odotan.

http://areena.yle.fi/1-2965350
 
Sieltä toinenkin maistiainen Ukonlammas. Paremmalle kuulostaa entä Otavainen.

Ei yltänyt tämäkään kokonaisuutena noiden parhaiden levyjen (Ilmatar, Iki, Miero) tasolle, mutta löytyypä uutukaiselta ässänä aivan helvetin kaunis pala; Kelo on varmasti yksi yhtyeen parhaista biiseistä ikinä. Muuten levy on yllättävänkin kevyt, rytmiosasto on jätetty minimalistista perkussointia lukuun ottamaatta nyt pois kokonaan.