Tuottaminen ja sovittaminen ›

Jeps,
 
ajattelin alustaa pohdiskelun sellaisesta aiheesta, kuin stereokuvan ja tiavaikutelman suhde musiikin genreen äänitteellä.
 
Huomattavasti yksinkertaistaen ja rautalangasta vääntäen esittäisin seuraavat teoriat:
 
-Klassinen musiikki: kuulijan sijainti "ihanteellisessa kuuntelupaikassa", eli esim katsomon kuudes rivi keskellä, kamariorkestereilla lähempänä. Tila saa olla isokin. Ei akustisia yllätyksiä. Äänikuva kuulijasta päin. Matala preesens.
 
-Rock, pop: kuulijan sijainti soitinten korkeudella, keskellä esiintymisaluetta soittajien "leikkauskohdassa". Soittajien mahdollisuus siirtyä (efektit), kuulija staattisena paikalla. Äänikuva kuulijasta päin. Tilan koko bändin todellisten areenoiden yleisöpaikkojen mukaan. Korkea tai keskiarvoinen preesens.
 
-Jazz ja proge: kuulijan sijainti "kärpäsenä katossa" ai soittajien välillä liikkuen. Soittajat staattisia. Äänikuva soittajasta päin. Tilan koko ja akustiikka saa vaihdella efektinomaisesti. Tietty dokumentaarisuus jazzissa säilytettävä. Korkea preesens.
 
-Folk, singer-songwriter: kuulijan sijainti "läsnä", äänikuva kuulijasta päin. Todella korkea preesens "in your face". Pieni tila. Dokumentaarisuuden illuusio säilytettävä. Ei efektejä, ei akustisia yllätyksiä.
 
Lisää, muuta, mitä? Kommentteja ja keskustelua..

Mun mielestä hyvä keskustelunaihe, etenkin kun kaupallinen ja vaikkapa elektroninen yms. musiikki noudattelee kaikkea muuta kuin tuollaista "luonnollisuuden" periaatetta.
 
Jazzin ja progen laittaisin ehkä erikseen, koska jazz tallennetaan usein samalla tavalla "autenttisesti" kuin esim. singer-songwriter tai folk -musa.
 
Kuuluisikohan tähän keskusteluun esim. se, että onko tilavaikutelma jokin staattinen olosuhde jossain tyylissä, vai että minkälaisia tehokeinoja yleensä käytetään... hmm, nytpä menee monimutkaiseksi:) Joku muu vois jatkaa tästä.

Kuuluisikohan tähän keskusteluun esim. se, että onko tilavaikutelma jokin staattinen olosuhde jossain tyylissä, vai että minkälaisia tehokeinoja yleensä käytetään...
 
Jotain staattista levyn yleisilmeessä täytyy aina olla, että tehosteet ja huippukohdat nousevat esiin kun tarvitaan. Mutta mikä rajaa tehosteita, se on toinen kysymys, ja jos tehoste on luonteeltaan vaatimaton, pitääkö levyn profiilia pakottaa muutenkin matalammaksi?
 
Jatketaan...

Monta kirosanaa.
 
Kirjotin tähän noin puolituntia syväanalyysia elektronisenmusiikin tilavaikutelmista, ja n.viimeisen lauseen kohdalla painoinkin epähuomiossa läppärin väärää nappulaa kun en tähän prkleen näppikseen ole tottunut.
 
Nyt ottaa päästä niin paljon, etten jaksa edes kirjottaa uudestaan.
 
Saatana.

Monta kirosanaa.
 
Kirjotin tähän noin puolituntia syväanalyysia elektronisenmusiikin tilavaikutelmista, ja
 
Olis mielenkiintoista kuulla, jos jaksat yrittää myöhemmin uudestaan.

Aika monessa musiikkityylissä (vaikka nyt singer/songwriter) on usein kaikesta luonnollisuuteen pyrkimisestä huolimatta noin 150 metriä leveä piano... eli koskettimisto ulottuu stereokuvan laidasta laitaan, ja laulajan pää on jossain keski-C:n päällä.

Taitaa olla harvassa ne äänitteet, joissa ollaan todella luonnonmukaisella linjalla tämänkään asian suhteen. Aina sitä välillä itse haluaisi tehdä äänitteen siten, että olisi vaan se hyvä tila ja hyvät soittimet ja hyvät soittajat, joita äänitettäisiin hyvälaatuisella stereoparilla läpi hyvälaatuisten etuasteiden (ei eq:ta/kompuraa/efektejä). Balanssi rakennettaisiin soittajia ja mikkejä siirtelemällä. Harvassa on ne soittajat joiden pinna tai itseluottamus kestää moista lähestymistapaa. Toisaalta äänitteiden nykystandardit ja ihmisten mielikuvat luonnollisesta soinnista ovat jo niin kaukana tämänlaatuisesta luomusta, että kuapllisissa proggiksissa on turha tällaista edes ehdottaa.

Aika monessa musiikkityylissä (vaikka nyt singer/songwriter) on usein kaikesta luonnollisuuteen pyrkimisestä huolimatta noin 150 metriä leveä piano... eli koskettimisto ulottuu stereokuvan laidasta laitaan, ja laulajan pää on jossain keski-C:n päällä.
 
... tai sitten kuulijan oletetaan istahtavan siihen virtuaaliselle pianotuolille kuuntelemaan meininkiä.
 
(Itselläni stereoiden kaiuttimien välimatka on vähän pienempi kuin 150 metriä 8-)

(Itselläni stereoiden kaiuttimien välimatka on vähän pienempi kuin 150 metriä 8-)
 
Tähän sitten se tarina Neil Youngin stereoista... :-)

Yleensä ajatellaan äänitettäkin tehdessä että kyseessä on jonkinlainen esitystilanne ja pyritään sijoittamaan esiintyjä lavalle ja kuuntelija yleisön paikalle. Näin jää päämuuttujaksi ainoastaan kuuntelijan ja esiintyjän välinen etäisyys. Tätä korostaa vielä stereotekniikan käyttö, jossa ei ole käytössä kuin kuuntelijan etupuolella oleva kaiutinten korkeudella oleva taso. On aika vaikeaa luoda äänikuvaa jossa äänilähteet voitaisiin asetella esim. eri korkeuksille, yksi lattialle ja toinen kattoon samoin kuin kuulijan taakse on aika vaikeaa saada ääntä sijoittumaan. Monikanavatekniikka tuo tähän oman muutoksena mutta ilmeisesti sotkee kuviota vielä enemmän.
 
Toinen kuulokuvaan vaikuttava tekijä on musiikin käyttötarkoitus, onko se alunperinkin tarkoitettu "taustamusiikiksi" jota voi kuunnella aivot narikassa vai toivotaanko kuuntelijan keskittyvän kuuntelemiseen. Taustamusiikissa kuulokuvan tulee mielestäni olla suhteellisen etäinen ja liikoja efektejä, dynamiikan vaihteluita ja huomiota herättäviä kikkoja olisi vältettävä.
 
Vaadittaessa kuulijalta keskittymistä teoksen kuunteluun annetaan tekijällä suuremmat kädet kikkailla erilaisten koukkujen kanssa, ne voivat olla joko musiikillisia tai teknisesti toteutettuja. Ongelmaksi tuolloin tulee koukkujen määrä, on varottava turruttamasta kuulijaa liialla vätkytyksellä mutta pidettävä riittävä mielenkiinnon taso yllä.
 
Näihin juttuihin vaikuttaa myöskin kohderyhmä, onko teos tarkoitettu, ilkeästi sanottuna, tavallisille turakaisille vai musiikkiin enemmän perehtyneille kuulijoille. Monet omasta mielestä hienot ja älykkäät kiemurat menevät täysin hukkaan kohderyhmän ollessa väärä. Veikkaan, että 85% tavallisista musiikinkuuntelijoista ei juurikaan välitä siitä onko virveli klo. 13.00 vai 10.00 paikassa, mutta muutamalle kriittiselle se saattaa olla syy miksi juttu ei toimi.
 
Onko sitten välttämätöntä pohtia tällaisia juttuja studioon mentäessä ja tuotantoa suunniteltaessa on kokonaan toinen juttu. Helposti tulee mieleen liika kaupallistaminen ja markkinakeskeisyys samalla kun musiikillinen palo hiipuu. Tässä kohdassa tulee esiin tuottajien ja muiden musiikillisiin asioihin puuttumattomien tahojen näkemys ja osaaminen.
Miten saada sovitettua teokselta vaadittu kaupallisuus, kohderyhmä vaatimukset ja soittajien taiteellinen näkemys toisiinsa.

Taitaa olla harvassa ne äänitteet, joissa ollaan todella luonnonmukaisella linjalla tämänkään asian suhteen. Aina sitä välillä itse haluaisi tehdä äänitteen siten, että olisi vaan se hyvä tila ja hyvät soittimet ja hyvät soittajat, joita äänitettäisiin hyvälaatuisella stereoparilla läpi hyvälaatuisten etuasteiden (ei eq:ta/kompuraa/efektejä).
 
Teimme just yhen sinkun käyttämällä päämikityksenä kahta huonemikkiä ja sijoittelemalla soittimet sitten näiden suhteen paikalleen. Valitettavasti huone ei ollu ihan priimaa mutta samaan suuntaan oli alkuperäinen idea. Todennäköisesti, genrestä johtuen, tullaan kuitenkin käyttämään paljon lähimikkejä.
 
Tälle tyylillehän on ihan oma nimikkeensä joka, kai, lanseerattiin M.Jacksonin Thriller-albumin teon yhteydessä. Näin ainakin muisteli kaveri joka tässä proggiksessa toimi vastaavana tuottaja/äänittäjänä. En vaan muista mikä...Olisko ollu joku uniacusticblaablaablaa.....

On kuulemma olemassa softa, jossa pystyy sijoittamaan äänilähteet "huoneeseen" ihan visuaalisesti. Tällä tavalla voisi varmaan helposti luoda luonnollisen kuuloisia kuulokuvia, olisi ihan mielenkiintoista testata. En muista softan nimeä tai valmistajaa, pitää ottaa selville.
 
Henk.koht. en kuitenkaan näe mitään suurempaa tarvetta tuollaiselle kikkailulle, kun on kuitenkin Pan ja Eq olemassa...

On kuulemma olemassa softa, jossa pystyy sijoittamaan äänilähteet "huoneeseen" ihan visuaalisesti. Tällä tavalla voisi varmaan helposti luoda luonnollisen kuuloisia kuulokuvia, olisi ihan mielenkiintoista testata. En muista softan nimeä tai valmistajaa, pitää ottaa selville.
 
Henk.koht. en kuitenkaan näe mitään suurempaa tarvetta tuollaiselle kikkailulle, kun on kuitenkin Pan ja Eq olemassa...
 
Uuimmassa Gigastudiossa (Tascam) on ton tyylinen interface kaiussa.

Uuimmassa Gigastudiossa (Tascam) on ton tyylinen interface kaiussa.
 
Jep. Homma toimii lähinnä suurissa saleissa tai pienissä kamariorkesterisetupeissa. En tiedä voiko Gigapulsea käyttää esimerkiksi "live" jazz bändin sijoitteluun.. ..ehkä. Saisinpa päivitysrahat kokoon, niin pääsisi leikkimään paljon kohutulla plugarilla.
 
Vastaavia löytyy myös muitakin Gigapulsen lisäksi. Ilmeisesti Altiverbin uusimmassa tai tulevassa versiossa on myös useita impulsseja eri salin osille (tulossa vihdoin myös PC versio). Ja jostain taisin lukea että Wavesin IR1:n tulevat versiot tukevat tätä ominaisuutta.
 
Se on tulevaisuutta pojat!
 
-t

Taitaa olla harvassa ne äänitteet, joissa ollaan todella luonnonmukaisella linjalla tämänkään asian suhteen. Aina sitä välillä itse haluaisi tehdä äänitteen siten, että olisi vaan se hyvä tila ja hyvät soittimet ja hyvät soittajat, joita äänitettäisiin hyvälaatuisella stereoparilla läpi hyvälaatuisten etuasteiden (ei eq:ta/kompuraa/efektejä). Balanssi rakennettaisiin soittajia ja mikkejä siirtelemällä. Harvassa on ne soittajat joiden pinna tai itseluottamus kestää moista lähestymistapaa.
 
Kerran olen moisen toteutuksen päässyt tekemään. Kyseessä oli avovaimon opinnäytetyö, "maailmanmusiikkia" viululla.
 
Äänityshuoneena LLAI:n (Torniossa) studion iso soittohuone, kalustona Soundfieldin stereomikkikapistus, AD -muuntimena jammun DM2000 ja tallentimena MX-2424.
 
Soittimia oli viulu, mandoliini, nahkatakilla ja flyygelinpeitteellä trimmattu lattiatomi, tamburiini, nokkahuilu, sähköbasso ja akustinen kitara...
 
Muistaakseni lopullinen otto oli liki kahdeskymmenes, osittain siitä syystä että soittajat ei tuntenut biisiä ja bändi kolminkertaistui äänitysten aikana...

-Rock, pop: kuulijan sijainti soitinten korkeudella, keskellä esiintymisaluetta soittajien "leikkauskohdassa". Soittajien mahdollisuus siirtyä (efektit), kuulija staattisena paikalla. Äänikuva kuulijasta päin. Tilan koko bändin todellisten areenoiden yleisöpaikkojen mukaan. Korkea tai keskiarvoinen preesens.
 
-Rock, metalli: Bassorummun poljin takoo kuulijaa rintakehään, virvelirumpu ja tomit ovat puolikaaressa kuulijan otsalla. Symbaalit metrin etäisyydellä kummallakin sivulla. Kuulijan molempiin korviin on kiinnitetty suurikokoiset kitarakaiuttimet ja kuulija on sijoitettu rintakehäänsä myöten bassokaiuttimen sisään. Laulaja pyritään saamaan yleensä kuuntelijan pään sisään, joskus efektinomaisesti sen ulkopuolelle. Jos koskettimia, niillä täytetään kaikki jäljelle jäänyt tila. Hyperkorkea preesens.
 
Niinkuin ameriikantuottaja (jonka nimeä en nyt muista), joskus sanoi:
"When kids listen to this kind of music, they want to feel like theyŽve been ran over by a lawnmower. A Big, Noisy Lawnmower."
 
Ja kuten opettajani, arvostamani maisteri Ari Koivumäki (TTVO), popmusiikin äänittämisen ja miksaamisen syvimmän olemuksen ilmaisi:
"Ainoa sääntö on se, että ei ole sääntöjä - ja tästäkin voidaan joustaa."
 
-Artificiality is normal to the medium-

(Vanha threadi mutta löytyipä vielä haulla). Mitenkäs ajattelette tai ajatteletteko ollenkaan tietoisesti läsnäolotunteen perimmäistä tavoitetta äänikuvaa luotaessa? Siis onko tavoitteena että kuulija saavuttaa täydellisen konserttikokemuksen vai onko tarkoituksena että musiikki kuulostaa siltä että esintyjät olisivat soittamassa samassa tilassa kuin kuulija - ollaanko siis tekemässä illuusiota "being there" vai "they are here" (tjsp)? Käytännössähän tuo valinta (tai valitsematta jättäminen) implikoi aika paljon esimerkiksi kuuntelussa. Tilantunnunhan tavoittaa parhaiten jos vasen ja oikea korva saavat vain oman informaationsta kun esim. kautinkuuntelussa molemmat kanavat käytännössä sekoittuvat. Toisaalta pyrittäessä tuomaan bändi olohuoneeseen pitäisi ottaa kuuntelutilan akustiikka mukaan, jolloin miksaaminenkin pitäisi itse asiassa tehdä olohuoneen kaltaisissa olosuhteissa (siis ei ainakaan liian akustoidussa). Yritys sovittaa molemmat aspektit on kompromissi eikä tuota kumpaakaan halutunlaista fiilistä vaan jotain steriiliä stereomusiikkia siltä väliltä. Tietysti asiassa on kuuntelupaikan tekninenkin puoli mutta se on toisaalta toissijainen asia (ratkaistavissa erilaisilla kuuntelujärjestelyillä).

(Vanha threadi mutta löytyipä vielä haulla). Mitenkäs ajattelette tai ajatteletteko...
 
Hauskaa että tämmöinenkin threadi löytyi.
 
Ja joo, binauraaliäänite olis hauska tehdä. Nykyään kun voidaan olettaa, että iso osa kuuntelusta tapahtuu kannettavan soittimen kautta, se voisi olla ihan realistinen lähtökohta, pyrkiä jonkinlaiseen vaikka keinotekoiseenkin binauraalisuuteen stereon asemesta.
 
PS. jokohan Mohla olis levännyt tarpeeksi jaksaakseen yrittää uudestaan kirjoittaa elektronisen musiikin äänimaailmoista?
;-)

Binauraalista kuuntelua voi harrastaa myös kaiuttimilla, jotain juttua siitä ja muusta asiaan liittyvästä täällä:
http://www.binaural.com/binfaq.html
 
Jotkut ovat kokeilleet sellaista kuuntelujärjestelyä että kaiuttimia erottaa iso levy joka ulottuu kuuntelupaikkaan asti, mutta eihän tuollaista systeemiä voi kotona käyttää mitenkään, ja kuuntelupaikkojakin on vain tasan yksi siinä levyn reunalla. On olemassa myös DSP-pohjaisia vastaavia systeemiä mutta ne eivät täysin toimi. Toisaalta on olemassa myös kaiuttimia jotka ovat normaaleita suuntaavampia ja siten välittävät stereoinformaation paremmin - normaalikuunteluhan ei ole edes kunnolla stereofonista vaikkakin jokin määrä stereoinformaatiota onkin aina mukana. Esim. Mikrobitissä oli jokin aika sitten tällaisen dipolikaiuttimen rakennusohje (rakennussarjaa saa audioparts.fi ja hifitalo.fi :stä, esim. http://www.audioparts.fi/cat/product_details.php?p=236 ). Toinen vastaava ratkaisu olisi kardioidikaiutin, esim. Gradientin Helsinki (joka tosin yhdistelee eri suuntakuvioita mutta pääasiassa kardioidia ja dipolia). Tällaisilla suuntaavilla kaiuttimilla kuunneltuna normaalisti studiossa miksattu musiikki ei välttämättä kuulosta hyvältä (varsinkin jos soittimet tai vokalisti äänitetty liian pintaan, tai monille epämääräisille tasoille), parilla mikillä livenä (ehkä just keinopääsysteemillä tms.) taltiotu toimii paremmin (kuten kuulokkeillakin).

monotone: Tähän sitten se tarina Neil Youngin stereoista... :-)
 
Voisko joku kertoa tuon tarinan ? Vaikka nipa fani oonkin niin en oo tämmöstä tarinaa kuullu.