Keskustelua raskaammasta musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Kylesa "Static Tensions" 11.3.2009
1 2
10.03.2009 11:42:07
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kylesan neljän albumi kaupoissa huomenna. Tyylillisesti hieman vaikeasti määriteltävissä oleva yhtye, kun musiikissa yhdistyy mm. niin etelän sludge, hardcore, punk ja rock tai Riekin Masan sanoin "Amerikan sludge-hardcore-metalli-mitälie-partio näyttää neljännellä kiekollaan mekkalan mallin. Hankala tunkea mihinkään lokeroon, mutta melunsa on kaunista, ah, niin kaunista."
"Static Tensions" kuukauden levynä uusimmassa Infernossa:
"Mitäpä sitä kainostelemaan: Kylesa on yksi maailman parhaista bändeistä juuri nyt." 4.5/5 Matti Riekki
Haastattelua tulossa seuraavaan Infernoon ja muutamaan muuhunkin paikkaan.
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
10.03.2009 14:43:07
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Juurikin noiden Riekin kommenttien takia piti lukaisun jälkeen tarkistaa oliko kyseessä "yksi maailman parhaista bändeistä juuri nyt". Itse en kuitenkaan löytänyt tuosta mitään sellaista mikä olisi nostatellut kulmakarvoja. Mina ei iummara.
Synestesian ilmainen nettisinkku julkaistu, testaa omasi!
10.03.2009 17:56:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Todella kovvaa kammaa.
Aika käsittämätöntä ajatella että tämä samainen bändi oli pari vuotta sitten keikalla paikallisessa räkälässä. Liekkö mahtuneet molemmat rummut lavalle.
10.03.2009 18:21:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Infernossa tätä hehkuteltiin oikein urakalla, muttei nyt ainakaan omaa tajuntaani räjäyttänyt.
11.03.2009 11:37:05
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muutaman englanninkielinen arvio:
If were talking strict, black and white absolutes, there are one of two ways the trajectory of a bands quality can go over the course of its existence. On one side, there are the defenders of the old-school faith. Those who staunchly believe that the older stuff will always be the best stuff and that the raw energy and youthful hunger of a bands formative years can never be topped. Thus, they should refrain from continuing to embarrass themselves, because anything beyond those initial 50 copies of their first two CD-R demos recorded on an eight-track is nothing but sell-out bullshit. On the opposite end, the more realistic music fan takes each album on a case-by-case basis, waiting, watching and listening to see if past promise can be capitalised upon, improvements commensurate with attained experience can be made, different directions explored and so on (none of this, by the way, addresses the silent third category: those bands that are shit and always will be shit).
The members of Savannah, Georgias Kylesa have never, at any point in their eight-year history, been slouches and their discography has shown a consistent progression, moving from being sludgy n noisy sons (and daughter) of the humid American south to a quasi-sludge metal band making increasing use of classic rock, catchy slabs of crust core, progressive wanderings and Pink Floyd, even if their last album Time Will Fuse Its Worth was considered a difficult listen by some who thought it possessed too much talk and not enough rock. If that was a concern to guitarist / vocalist / producer Phillip Cope and his merry band of charges, then all has been addressed by the decidedly uptempo, one-two opening combination of Almost Lost and Insomnia For Months, which are two conventionally structured tracks that fall somewhere between whiskey-drinkin-gun-firin southern rock, proggy tribal rhythms and the textural beauty of Neurosis at their mid-period best (ie. Through Silver In Blood).
Somewhere along the line, it seems, a switch went off in the bands collective heads. Theres a healthy helping of irreverence scratching at the foundations the deeper you dig into Static Tensions; its not like they care if Perception sounds like a Lynryd Skynyrd-propelled drag racer firing off next to your eardrums, or that Running Red mixes the sounds, styles and instrumentation of a multi-cultural metropolis. All that matters is that they are good songs that, when more layers are peeled back, can be interpreted as a melodic and anthemic rallying cry for those who dare step out of the roles prescribed to them by parents, authority, government, workplace politics, significant others and groupthink peer pressure all while calling out to those whod infringe upon the pursuit of personal independence, balance and happiness. A prime example is Natures Predators which captures Copes expression of anger towards those whove sullied the name of the fucking the town I live in. Its a powerful, yet simple, statement and overall, fits Static Tensions brilliant totality rather well.
For fans of: Neurosis, Intronaut, Torche, Baroness
9/10 Kevin Stuart-Panko
While always holding down the fort as a doom metal band, Kylesa has been a great story of maturity in evolution. On their 2002 self titled debut Kylesa was a rough around the edges sludgy doom metal band heavily influenced by the hardcore scene which was becoming the center of the heavy music worlds attention. However, unlike many of their counterparts (Bleeding Through being a good example of a group who has remained static for most of their career), Kylesa has gone from a youthful band adopting the sounds of their peers, to coming into their own as a band best amplified on their latest release, 2009s Static Tensions. This isnt hardcore tinged doom anymore, this is a full on psychodelic sludgefest.
Now instead of echoing images of their hardcore brethren, the metal fan will probably liken Static Tensions to the breakout stoner artists The Sword, more than any other group. I dont know what long time Kylesa fans think of this their latest album, but the crisp guitar tone, laid back drum technique, and well produced vocals leave me, as a newer fan, smiling from ear to ear because I tend to eat this stuff up. Older Kylesa was much more heavier and raw, especially off of their self titled debut, and really brought the aggression, but I think the band has shown true gusto by going in a much more atmospheric/psychodelic direction. Dont get me wrong, the heavy sludge factor is there still which Kylesa should never lose in my opinion, but its much, much more refined with far superior production values.
Essentially, Static Tensions represents the bands transition from the pecking order, into a fully grown outfit. I hope that doesnt sound derogatory because as a listener, this is about as big of a comment as I could give these guys. Kylesa, despite being a metal band, is one that does not need to rely on heavy, pulse pounding aggression to get people to buy their record, instead, they can interlace quality songwriting with excellent production. Of course, knowing when to turn up the heat and blow peoples faces off is always good too, and thank God that Kylesa still knows how to make eyeballs pop out of peoples heads like Arnold in Total Recall. Oh yeah!
Review by CODY … review-kylesa-static-tensions-2009/
To create an album this hungry, this passionate and this important so early in 2009 assuredly didn't come easy given the harsh adversity Kylesa has faced to reach this moment of homogeny. Consider the loss of original bassist Brian Duke, who passed from this life due to an epileptic seizure, not to mention the subsequent exit of drummer Brandon Baltzley and vocalist/bassist Corey Barhorst, and one might insinuate this has become a moment of destiny.
Static Tensions is an appropriate title for a band that has been progressively sifting through their troubles and finessing their sludge-punk-doom art into a cohesive soundburst of rightful and harmonious distortion. Pouring every ounce of sun-baked humidity from their native Savannah territory, the core remnants of Kylesa, Phillip Cope and Laura Pleasants have triumphed yet again amidst the smoke of a hard-fought trench battle beginning with their radar-hailing sophomore album To Walk a Middle Course.
At this point in their career on album number four, Kylesa have not only taken the next logical step from the careening vibrancy of their Time Will Fuse Its Worth album, they have demonstratively issued one of this year's statement albums in the form of the booming and dexterous Static Tensions.
It's enough that Static Tension's psychedlic artwork by John Dyer Baizley will leave you thinking of Batman's vegey-vogue nemesis Poison Ivy squeezed through an unnerving Berni Wrightson terror sieve, but the content within is a combination of excitable hardcore and hellish doom strides that never loses intensity. Returning to the expansive production of Time Will Fuse Its Worth's double trouble drummer attack in the form of Carl McGinley and Eric Hernandez, Kylesa is now far more formidable on Static Tensions than they've been in the past. The percussive sublets sculpting through "Running Red," "To Walk Alone," "Unknown Awareness," "Said and Done" and "Only One" capitalize moreso on this album than its predecessor, carving apart what few empty spaces Kylesa leave in their dense and sometimes gorgeous sonic channels.
As Static Tensions kicks open the doors with the monstrous ass-chewer "Scapegoat," expect the pacing of the album to maintain a consistent heaviness on "Insomnia For Months," "Said and Done" and the Fugazi-ish "Almost Lost." Even "Only One" roars like every ounce of past pain in this band exonerated through song once it assumes a blazing Black Sabbath and Electric Wizard tonal explosion following the series of tribal rolls opening it.
The doom expressionism slowly driving "Nature's Predators" on the main verses give way to a series of stepped-up and varied tempo switches reminiscent of Quicksand and Botch before switching back to the lollygagging thunder of the core melody. Perfectly written and executed, "Nature's Predators" changes mood with flawless congruity amidst Phillip Cope's protesting wails of "This is the town I live in, it is an American tension..."
"Perception" adopts a structural theory similar to Isis in the way it comes out raging then has the guts to step backwards and rebuild the intensity of the track with each towering bar, growing louder and louder and then climaxing in a Kyuss-esque free-for-all blitz segment until finishing with a stomped-down finale.
Whereas the drumming duo scheme on Time Will Fuse Its Worth was understated, this time around, their presence is loud and clear and Kylesa has now become the band they were fated to become: a stoner, doom and punk hybrid boasting a high level of class only a few meager steps away from Mastodon's supreme down-tuned artifice. With no pretention intended, Static Tensions is one of 2009's immediate elite.
Rating: ****1/2
Posted by Ray Van Horn, Jr. … -review-kylesa-static-tensions.html
Ive been sitting on this review of Kylesas fourth full length, Static Tensions, since late January, but its not for lack of an opinion. When one of your favorite bands releases a new record, it tends to produce a visceral response, love or hate, and polarizes assessments. I wanted to see if time and repeat listens yielded further insight. I remain steadfast: this is the best Kylesa record to date.
Static Tensions picks up where Time Will Fuse Its Worth left off - two drummers weaving beats around each other, spurring on pummeling riffs. While the dual drumming usually results in a monolith of primal sound, its used on songs like Said and Done to create a polyrhythmic cacophony. The guitars are tuned bowel-loosening low, but the vintage amplifiers lend them a warm, soothing tone. There are a few proggier numbers, like Running Read and Only One, vaguely reminiscent of the bands fellow Savannah, Georgia dwellers Baroness, although a fair bit darker (incidentally, John Blaizelys cover art is amazing). Unknown Awareness is a continuation of the bands one psychedelic ballad an album approach (see Between Silence and Sound and Welcome Mat to an Abandoned Life for past examples). To Walk Alone, Natures Predators, and Said and Done mark the pinnacle of the Kylesas achievement: sludgy bottom end, psychedelic leads, heavy grooves, hardcore punk speed, and compelling vocals.
Static Tensions improves on this formula in two ways. By diversifying song structure and integrating more progressive elements, Kylesa crafts songs that dont just hit hard and run away; they become epics. Moreover, the spacey sections are just short enough to leave you wanting more; if they were any longer theyd ware on the majority of ADHD listeners nerves. Guitarist/vocalist Laura Pleasants vocals are utilized to their full potential this time. Shes got a hypnotic, melodic singing voice and a hell of a scream to boot. Guitarist/vocalist Phillip Cope, whose previous shouts tended towards mono-tone in the past, is in rare form heremuch more musical. Copes production is spot on as well. Despite the deluge of sounds coming through the speakers, every noise is discernable. Static Tensions is the embodiment of Kylesa at the top of their game. I no longer have to tell friends they need to see em live to really get the music.
Review by Nick DeMarino ( … orum=ap809241559&ID=44781&StartAt=0
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
17.03.2009 06:14:49
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lammas Zinen Teemu Lahtiselle maistui oikein hyvin:
"Static Tensions" CD
(Prosthetic Records, julkaistu 17.03.09)
Siinä missä Mastodonin ja Isisin kaltaiset mammutit ovat hallinneet "post-metallin" - hieman tympeähköä - mestaruussarjaa viime vuodet, on Baroness, Yakuza ja kumppanit onnistuneet nostamaan ykkösdivarin paljon mielenkiintoisemmaksi seurata. Yksi näistä divarin valopilkuista on ehdottomasti Savannahista tuleva Kylesa, jonka kolmisen vuotta sitten julkaistu "Time Will Fuse Its Worth" oli ilmestymisvuotensa kirkkaimpia yllätyksiä.
Neljäs täyspitkä jatkaa siitä mihin edelliskierroksella jäätiin, eli suoraviivaista hardcore-myllytystä ja viheliästä sludge-rouhintaa semi-progressiivisella twistillä sekä kahden sotamiehen ampumalla rumputulella ja tuplahuudolla koristeltuna. Täysin samoja polkuja ei "Static Tensions" edeltäjänsä kanssa kuitenkaan taaplaa, sillä muutoksen alati puhaltavat tuulet ovat tuoneet Kylesan äänimaailmaan viljalti uusia sävyjä. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy albumin tasapainoisuuteen; "Time Will Fuse Its Worth" laukoi kliimaksinsa pitkin reisiä heti kättelyssä, eikä jättänyt loppulevylle enää reiluja mahdollisuuksia osoittaa kykyjään, mutta tämä uutukainen soi täydellisessä balanssissa koko matkansa ajan ripotellen täsmäiskun sinne ja toisen tänne. Myös albumin (death) metallisuus paistaa läpi selvästi, ja varsinkin munaskuita ravistelevat kitaravallit tekevät viisikon jo valmiiksi vankasta varresta vieläkin massiivisemman. Kolmas tärkeä seikka on maalailevamman materiaalin lisääntyminen: Kylesan ja Baronessin kirjoittamaton YYA-sopimus alkaa ilmeisesti jo kuulumaan yhtyeiden musiikissakin, minkä todistaa oivasti Baroness-henkinen Unknown Awareness. Ja oli Baronessia sitten syyttäminen/kiittäminen tai ei, niin myös puhtaat vokaalit ovat löytäneet tiensä "Static Tensionsille": Lauran (Pleasants; kitara-vokaalit) maaninen laulanta toimii esimerkillisenä osana Kylesan synkkää ja hypnoottista äänimaisemaa kuuntele Running Red, niin tiedät mistä puhun.
Nyt on kyllä Kylesalla sen verta hyvin paletti kasassa, että kynippiä vähempää tästä ei yksinkertaisesti voi antaa. Ja jos "Static Tensions" olisi saapunut postissa fyysisenä promona, niin olisin antanut vielä papukaijamerkin bonuksena, sillä Baronessin (yllätys!) John Baizleyn (grafiikkaa mm. Pig Destroyerille, Torchelle ja tietysti omalle orkesterilleen) tehtailema kansitaide on todellakin taidetta isolla teellä.
- Teemu Lahtinen, sunnuntaina, 15. maaliskuuta 2009
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
18.03.2009 14:48:02
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muhevaa töminää ja intensiivistä pöristelyä Yhdysvalloista
Mastodon-leiristä on vinkattu pitämään silmällä tätä jenkkimetallin haastavamman ja hämyisemmän osaston edustajaa, ja ihan syystä. Meininki on suosittelijan kanssa samantyyppistä hardcore-pohjaista vyörytystä muhevalla Melvins-otteella höystetynä. Hyvin tuntuu hommansa toimivan, vieläpä aika omankuuloisella tatsilla.
Bändin erikoisuutena on kahden rumpalin yhtaikainen soitanta, joka tekee ulosannista melkoista tömistelyä. Ihan kaikkia mahdollisuuksia bändi ei kahdeksanraajaisesta rumpuryhmästä silti ota irti, vaikka yleiskuva rytmisesti varsin jykevä onkin. Jättimäisten ampiaisten parvena pörräävät kielisoittimet saavat sopivissa kohdin myös miellyttävää ja kaivattua raikastetta, joten tuuttaus ei käy liian hyökkääväksi.
Levyn yleistunnelma on silti vähintäänkin massiivinen. Monisyisen jysäyttelyn raskaat kaaret muodostavat vaikuttavia kudelmia, mutta materiaali kaipaisi hiukan lisää tarttumapintaa. Näine hyvineenkin Kylesa on ehdottomasti vahtaamisen arvoinen orkesteri, eli verrokkibändien fanit, nimi muistiin!
Kimmo K. Koskinen
Rumba 04/2009
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
21.03.2009 22:29:52 (muokattu 21.03.2009 22:30:26)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yllättävän vähän tää herättää keskustelua. Itse olen ihastunut levyyn aivan täysin. Muutkin pitäis hankkia kuunteluun, mutta static tensions on ainakin helevetin hyvä levy. Tarkempaa analyysia ei jaksa, vaan lähden kattoon torture killerriä... öf. beerherenow
Last Sucker...
23.03.2009 09:24:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En kyllä ymmärrä miksi tätä pitää noin voimalla edes hypettää, jenkeistä kun tulee ja on tullut samanhenkistä ja parempaa kamaa lähivuosina todella paljon.
23.03.2009 13:50:21
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta rankkaa levyn 5/5 arvoiseksi:
Harvoin olen nykyisin innostunut metallibändin albumista yhtä paljon kuin Static Tensionista. Kylesan musiikki on tasapainoinen sekoitus sludgea, crustpunkkia ja metallia, vahvasti särotetyn ja efektoidun kitaraparin veturoimana. Keitoksesta voi aistia myös psykedeelistä rockia ja doomimaista tunnelmointia. Samoin Pink Floydin alkuaikojen diggailu välittyy musiikista.
Bändin ehdoton suola on kuitenkin rumpalikaksikko McGinely - Hernandez. Kahden rumpalin bändit ovat edelleen harvinaista herkkua. Tämän hetken merkittävistä nimistä tulee mieleen ainoastaan The Melvins, joka liittyi yhteen Big Business duon-kanssa ja ... And You Will Know Us by the Trail of Dead. Aiemmin 70-luvulla monet progenimet soittivat kiertueilla kahden patteriston voimin ja tietenkin soul-musiikin legenda The Funk Brothers keikoillaan. Static Tensions -albumilla rumpalikaksikko on ilmeisesti miksattu stereoäänen eri kanaviin, joten rumpuorgasmi pääsee kunnolla oikeuksiinsa korvakuulokkeilla kuultuna. Kaksikko täydentää toistensa soittoa loistavasti ja luovat bändille oman tunnistettavan soundinsa, vaikka pääpaino on edelleen laahaavissa kitaravalleissa.
Edelliseen Time Will Fuse Its Worth -albumiin verrattuna on tapahtunut huomattavaa kehitystä. Sävellykset ovat jämäkämpiä ja entistä enemmän jäsenneltyjä. Brutaalista ulosannista ei ole kuitenkaan tingitty tippakaan. Said and Done -kappaleella kuullaan jopa blast-beattejä. Kitarakaksikko Phillip Cope ja Laura Pleasents jakavat lauluvastuuta entistä tasapuolisemmin, mutta Cope on edelleen selkeä päävokalisti.
Bändiä on verrattu monesti Mastodoniin. Vertaus on osin allekirjoitettavassa, mutta Kylesan ulosanti raaempaa ja rujompaa. Lähimmät virkaveljet löytyvät kotikaupungista Savannahista. Baroness ja Blacktusk, jotka varmasti kasvattavat suosiotaan Kylesan menestyksen myötä. Ja kuinka ollakaan Kylesa on keväällä kiertueella Pohjois-Amerikassa Mastodonin kanssa.
Viime vuosi oli Gojiran lopullisen läpilyönnin merkkipaalu. Tämä vuosi tulee olemaan Kylesan ja bändi on varmasti jokaisen crossover-metallistin huulilla. Toivottovasti bändi saadaan pian takaisin Suomeen esiintymään - Euroopan kesäkiertue on suunnitteilla. Aika näyttää tuleeko Static Tensionista klassikkoalbumi, mutta ehdottomasti se on täyden viiden pisteen lätty.
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
23.03.2009 16:13:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

mikko1: En kyllä ymmärrä miksi tätä pitää noin voimalla edes hypettää, jenkeistä kun tulee ja on tullut samanhenkistä ja parempaa kamaa lähivuosina todella paljon.
johtuukohan osaltaan ehkä siitä että jotkut bändin ovat joillain jakelijoilla ja jotkut joillain tosilla ja taas jotkut tyypit ovat töissä toisilla ja jotkut toisilla?
"Nokkela sanonta ei todista mitään." François-Marie Arouet "Nyt iloitsen siitä, että kokeilujen jälkeen on löytynyt siedettävä kipulääkearsenaali." Päivi Räsänen
24.03.2009 07:14:38
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Korroosio-Aki tykkäsi kanssa:
Kylesa - Static Tensions
Georgian ytimestä ponnistava Kylesa ei saanut varsinkaan uransa alkupuolella mitään ilmaiseksi, mikä ei kuitenkaan ainakaan siitä päätellen ole lamauttanut bändiä, että nyt yhdeksän vuoden toiminnan jälkeen joukko puskee ulos neljättä levyään. Kylesan jo ennen debyyttiä edesmenneen basisti-vokalisti Brian Duken kunniaksi julkaistun nimikkoalbumin varjo oli vähällä langeta Kylesan päälle lopullisesti, monet bändin omakseen ottaneet kuulijat kun alkoivat perääntyä jo toisen albumin kohdalla. Pitkään vaikuttikin siltä, että keskinkertaisen To Walk a Middle Coursen ja heikohkon Time Will Fuse Its Worth jäljiltä Kylesi olisi jäämässä sludgen piirissä kakkosdivarin edustajaksi, mutta Static Tensions sen sijaan osoittaa, ettei Kylesa ole vain sludgea eikä varsinkaan divaritasoa.
Kuten monilla muillakin joko sludgea tai vaikka sen tunnelmoivampaa suuntausta post-metallia soittavilla bändeillä on ollut tapana, on myös Kylesa irtaantunut mitä hienoimmalla tavalla juuristaan, katkaisematta versojaan menneeseen kuitenkaan täysin. Vanhasta Kylesasta Static Tensionsilla muistuttavat edelleen sen raskaimmat puolet, joista löytyy niin raskasta sludgemaista jyräystä kuin kohkaavaa hardcoreakin. Static Tensions osoittautuu kuitenkin monen ääripään albumiksi, kun Kylesa sotkee varsin tiiviisiin kappaleisiinsa yllättävän paljon erilaisia osia, joista löytyy niin hieman progemaisempia maalailuja kuin orgaanisempiakin tunnelmia, jolloin albumia on mahdotonta sanoa puhtaast riffieihin painottuvaksi teokseksi. Kylesan viehätys ei kuitenkaan jää ainoastaan monisävyiseen tyyliin tai tunnelmiin, kun bändi upottaa eri ääripäidensä sisällekin paljon erilaisia puolia monenlaisia vokalisointeja, kirjavia rytmityksiä ja selviä irtiottoja monenlaisille suunnille.
Vaikkei Kylesa olekaan sitten debyyttinsä kuulunut niihin kaikkein yksitotisimpiin bändeihin lajissaan, on bändi tehnyt albumi toisensa perään yhä selvemmäksi, kuinka sen voimavarat eivät pohjaudu yhteen tai kahteen vallitsevaan ainekseen. Static Tensions vahvistaa tätä ajatusta entisestään, mutta tekee tämän aiemmasta eroten siten, että nyt albumi kantaa nyt muutaman yksilönsä sijaan läpi kokonaisuutensa. Static Tensionsille löytyykin sävyjä jos jonkinlaisia, kun Kylesa rynnii yhdessä hetkessä hektisesti eteenpäin, tunnelmoi seuraavaksi hypnoottisesti, runnoo astetta rupisemmin ja lopulta luo vielä jopa kauniita tunnelmia orgaanisemmin. Vaikka Static Tensionsilla onkin mukana joitakin erittäin hienoja yksilöitä erityisesti albumin keskivaiheilla kuultavien Unknown Awarnessin, Running Redin ja Nature's Predatorsin luoman kolmikon ja To Walk Alonen tavoin, eivät yksilöt nouse vallitseviksi tekijöiksi kokonaisuudessa. Sen sijaan varsinkin albumin alkuvaiheilla tunnelmasta toiseen luontevasti kulkeutuvat Scapegoat, Insomnia for Months ja Almost Lost sekä Only One ovat vastavoimaisuuksissaan vain pieniä osoituksia Static Tensionsin kantavasta kokonaisuudesta. Voi olla, että monien korviin Kylesa on menettänyt parhaan teränsä etääntymällä todella kauaksi juuristaan, mutta tällä kertaa bändin ansiot vaikuttavat vain lisääntyvän etäisyyden kasvaessa.
Jollekin Kylesan rupinen debyytti saattaa edustaa ikuisesti sitä bändin parasta antia ja joillekin taas kaksi aiempaa albumia voivat olla ehdottomia helmiä, mutta Static Tensionsin perusteella vaikuttaa siltä, kuin bändin etsikkoaika olisi vasta nyt päättymässä ja todelliset lähteet vasta aukeamaisillaan. Static Tensionsia ei voi määritellä yhdellä tai edes viidellä lokerolla kovin suorasti, mutta minkäänlaista perustelematonta sekametelisoppaa Kylesasta ei saa tekemälläkään aikaan. Sen sijaan bändin luomat tiiviit ja sitäkin elävämmät tunnelmat lunastavat kaikki paikkansa Static Tensionsilla rohkeimpia ääripäitä myöten, minkä seurauksena Kylesa vaikuttaisi viimein vuosien jälkeen nousevan korkeammalle rapakon takaisessa raskaan musiikin nokkimisjärjestyksessä.
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
30.03.2009 10:37:38
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Imperiumille 9.5/10 ja Stalkerillekin 5/5 näyttää maistuvan:
"I'm not as young as I used to be, but I'll still be thrashing at a hundred and three (you'll see!)" - Razor "Taste the Floor"
30.03.2009 23:09:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

On parasta tällä hetkellä. Todella moniuloitteinen albumi, vaatii useita kuuntelukertoja että alkaa aukeilemaan, erityisesti nuiden hitaampien kappaleiden osalla. Levyn avaustrio on järjettömän kovaa kamaa. 2 rumpalin työskentelyyn ei juuri aluksi kiinnittänyt niin paljon huomiota, tarkemmin kuunnellessa tosi hienoja ja tyylikkäitä rytmejä laitettu päällekkäin, ja biisin ehdoilla mennään. Ja tosiaan stereona tulevat.
Ja ne albumin soundit, enemmän kuin kohdallaan. Tulispa näitä albumeita enemmän, joissa soittimet tosiaan oikean kuuloisia eikä liikaa hiottuja ja miksattuja. Tässä on sitä soittamisen meininkiä. Nyt vain odottamaan että Suomeen saapuisivat, niin pääsisi tsekkaamaan Live-meiningin.
Melkein salaa toivon, että olispa Mastodon tehnyt vastaavanlaista.
31.03.2009 14:00:52
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Levyn avaustrio on järjettömän kovaa kamaa. 2 rumpalin työskentelyyn ei juuri aluksi kiinnittänyt niin paljon huomiota, tarkemmin kuunnellessa tosi hienoja ja tyylikkäitä rytmejä laitettu päällekkäin, ja biisin ehdoilla mennään. Ja tosiaan stereona tulevat.
Jep, varsinkin luureilla kuunnellessa huomaa siistejä juttuja.
Rankkaisin nelosbiisin levyn kovimmaksi, meinaa itku tulla kun se melodia lähtee laulun kanssa kohdassa 1:20. Samassa rallissa hauska viittaus Mastodonin Blood And Thunderiin, molemmat loppuvat melkeinpä samanlaiseen riffiin samoilla rytmityksillä. Iron Man -riffiäkin sieltä välillä kuuluu, vaan eipä tuo haittaa.
Kuuntele debyyttilevy ilmaiseksi: DEPTH BEYOND ONE'S - RED LINES ENTWINED
30.05.2009 19:45:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tulipa hankittua itsekin Static Tensions. Kolisi heti ensimmäisellä kuuntelukerralla helvetin kovaa ja vielä kovempaa se kolisee mitä enemmän sitä kuuntelee! Miksi tästä on niin vähän keskustelua täällä? Onko musiikki liian "punkkia" puritaaneille metallidiggareille? Vääryyshän tämä on jos esimerkiksi vertaa hypetykseen Mastodonin uusimman ympärillä, joka sekin on hieno levy. Väittäisin kuitenkin, että tämän vuoden TOP-3 -julkaisut raskaamman musiikin saralla ovat tässä: 1.Kylesa - Static Tensions 2.Sólstafir - Köld 3.Mastodon - Crack the Skye
30.05.2009 20:41:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuntuu vähän siltä, että tuo ennakkohypetys ja arvostelujen linkitys yhden nimimerkin suunnalta on aiheuttanut tän kommentoimattomuuden... tiedä sitten.
Levy on kuitenkin edelleen loistava ja livenä näkeminen ei ainakaan vähentänyt arvostusta bändiä kohtaan.
Last Sucker...
31.05.2009 22:40:10 (muokattu 31.05.2009 22:41:19)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Siis WTF, laulaako tuo naispuolinen kitaristi/laulaja myös nuo huuto-osuudet? Mikäli näin on, niin melko maskuliininen ääni ja muutenkin aika rokkimimmi, etten sanoisi :D
EDIT: Ilmeisesti näin on ainakin osittain:
Dropped C
01.06.2009 00:07:12
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pari viikkoa sitten hommattu. Onhan tämä hyvää rypistystä. Naislaulu tosin vähän heikkoa, saisi ainakin olla enemmän pinnassa. Mutta kyllä tämä Mastodonin uusimman pesee ylivoimaisesti.
Terry Pantheras
01.06.2009 11:32:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Meikäläinen tykkää kovasti. ST:n aloitusraita on yks kovimmista äkkitäräyttäjistä pitkään aikaan. Tuli myös uutukaisen jälkilöylyjen huuruissa hommattua aikasemmatkin levyt, joista eka olikin yllättäen aika thrashia, muttei onneks mitään tikkiri-tikkiriä... Tää bändi ois enemmän kuin hauska nähdä livenä.
Kylesan yleissoundista tulee aika paljon mieleen Melvins-taustaryhmän bändi Big Business, jonka Here Come The Waterworks kannattaa ehdottomasti hommata, mikäli Static Tensions stimuloi synapseja... Vinkvink.
MASTEROID ~~ stoner - doom - heavy metal ~~
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «

Copyright ©1999-2018, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Palaute | Käyttöehdot | Rekisteriseloste | Netiketti | Mediakortti