Death On The Road dvd
Sain tämän paketin viime lauantaina, ja on ollut siitä lähtien joka päivä soittimessa.
Ennakkoon olin kuullut kritiikkiä keikan nopeasta leikkauksesta, mitä se kieltämättä onkin. Vähän huolestuneena, johtuen stereolevyjen yleisestä viasta, pistin kys. levyn soittimeen, ja huomasin että tökkiihän se, Brave New Worldin soolojen jälkeen.
No, minä kun en mikään hifisti ole, päätin katsoa keikan 5.1-äänellä vaikka ei kotiteatteria olekkaan. Levy soittimeen, ja nojatuoli hyvään asentoon.
Goldsmithin klassinen pauhaa PA:sta, yleisö alkaa lämmetä. Rauhallista, nousevaa yleisön nostatusta, kunnes. Nicko naputtaa haikkaan neljä kertaa, ja Wildest Dreams aloittaa keikan. Valot toimivat hyvin, ja bändi vaikuttaa elinvoimaiselta. Mutta kuten pelätty, leikkaus tosiaankin on niin nopeaa (varsinkin kahden ekan kappaleen aikana) että meinaa ihan päänsärky alkaa. Silmä tottuu nopeasti, ja leikkauksne nopeus unohtuu sinne keikasta nauttimisen taakse. Heti ilokseen huomaa ekan kappaleen aikana, että Adrian Smithin kitara kuuluu kaikista selviten joukosta, ja ihan hymy nousee naamalle kun äijä vetää Villeimpien Unelmien sooloa.
Keikka jatkuu Wrathchildin hengessä. Melkein 30-vuotinen keikkavakio on lunastanut paikkansa setissä, ja tottuneella rutiinilla kappale viedäänkin loppuun asti. Itse olen tämän biisin kuullut niin monesti, että tuskin mikään liveversio tulee enää hetkauttamaan. Tuuletusta Maidenin settilista eniten tarvitsisi, kuten yleisestikin tunnutaan olevan mieltä. No, Wratchild tulee ja menee, ja kohtapuoliin on aika huutaa "Can I Play With Madneeeess" ja iloisella rumpukompilla lähtee tämä Seventh Sonin kappale rullaamaan. Sääli, että bändi on päättänyt kys. albumilta soittaa pelkkää Madnessia, tai The Evil That Men Do:ta, sillä levy on mestariteos jonka jokainen kappale ansaitsisi tulla kuulluksi livenä. CIPWM ei oikein toimi, Brucen flunssa kuuluu laulusta jonka takia veto kuullostaa väsyneeltä. Myöskään syntikat eivät kuulu niin hyvin kuin niiden pitäisi. Tässä vaiheessa yleisö on vielä hieman kohmeessa, mutta seuraava kappale parantaa kaiken.
The Trooper. Legendaarinen biisi jonka "kaikki tietävät" starttaa, ja versio onkin kaikin puolin hyvä ja elinvoimainen, vaikkei tästä olisikaan ihan singleä tarvinnut julkaista. Brucen laulu tökkii hivenen ekassa säkeistössä, mutta sitten lähdetään vauhtiin hienosti, ja kaikki toimii. Adrianin soolonhan vetävät Janick ja Adrian yhdessä, ja tässä versiossa tuplaus toimii loistavasti ja kuulostaa hienolta. Dave on taattua laatua, ja perinteinen legato-soolo sieltä paukahtaa. Seuraavaksi mennään teatterin puolelle, ja viimeisimmän studiolevyn nimikappale starttaa akustisen kitaran siivittelemänä. Tässä kappaleessa erityisesti huomaa kuinka hyvin keikka on kuvattu. Vaikka leikkaus onkin nopeaa, on kuvaus itse taidokasta ja tukee showta. Live At Donington vhs jätti varmaan karmeat mielikuvat mustavalkoefektin käytöstä, mutta tässä ne toimivat niiden keskittyessä lähinnä yleisön kuvauksen puolelle mennessä. Dance Of Death on keikan parhaita vetoja, ja yleisökin pitää kuulemastaan. Show on hieno Brucen laulaessa viitta päällä ja maski naamalla.
DOD:in jälkeen kevennetään, ja nopea ralli Rainmaker on kuuluva. Kappale on toki hyvä, mutta ei toimi livenä niin hyvin. Siitä puuttuu "se jokin" eikä vedosta jää oikeen mitään mieleen. Seuraavaksi kuullaan Brave New World, joka näyttää vakiinnuttaneen asemansa keikkasetissä sen soitua BNW-kiertueella, Give Me Ed...:illä ja tällä kiertueella. Versio kappaleesta on hyvä, mutta mikään veto Uljaasta Uudesta Maailmasta ei voi pärjätä Rock In Rion versiolle. Tässä tuoreemmassa Janickin soolo ei vedä vertoja missään muodossa kolme vuotta aikaisemman livelevyn vastaavalle.
Seuraavaksi on vuorossa mun lempikappaleisiin tämän version ansiosta noussut Paschendale. Järisyttävän tehokas kappale, jossa tunnelmaa riittää. Ensiksi sotaisia ääniä, räjähdyksiä ja muuta. Nicko starttaa biisin hi-hat nakutuksella ja Adrianin surullisen ja yksinäisen kuuloinen kitaramelodia jatkaa. Rekvisiittana taustakankaalle on heijastettu sota-maisemaa, lavalle raahattu piikkilankaesteitä tms. ja Bruce laulaa sotakypärä päässä. Biisi toimii ehdottomasti paremmin kuin studiolevyllä. Show on huikea ja sooloihin päästessä ja melkein taju pois. Adrian tätä kappaletta puskee eteenpäin, onhan tämä hänen tekemänsä. Ja Smithin soolo peittoaa Daven soolon mennen tullen, Janickin rävellys taas lähinnä ärsyttää.
Seuraavaksi varmasti paikan päällä yllättävin biisi, Lord Of The Flies starttaa räkäisellä kitarariffillään. Biisi toimii loistavasti, sen ollen kepeäsri keikan huippuvetoja. Bruce vie kappaleen toisiin ulottuvuuksiin kiljumalla kertosäkeen puolet korkeammalta kuin edeltäjänsä. Yleisökin näyttää nauttivan tästä herkusta!
Seuraavaksi on vuorossa kuin livekäyttöön tehty kappale No More Lies. Onhan kappale yksinkertainen, mutta vie mukanaan kyllä pelkästään dvd:ltäkin katsottuna, ja raskas kertosäe pistää pahimmatkin kivinaamat huutamaan biisin nimeä mukana. Soolo-osuus kolmella soololla on peräti huikea jokaisen ollessa hyvä. Pieni miinus siitä, että Daveyn kitara on vänä turhan hiljaisella. Hallowed Be Thy Name jatkaa pidempien kappaleiden sarjaa. Biisi on tunnetusti Maidenin parhaita livevetoja, ja kappaleenakin monen ikuinen suosikki. Kyllä tempaa mukaan, ja odotankin kokevani tämän joskus vielä livenä. Janickin soolo muistuttaa taas kerran siitä, että voisi antaa herra Smithillekin vähän näitä klassikoiden sooloja...
Fear Of The Dark on todellinen yllättäjä. Luulin, että en kuule kappaleesta enää yhtään mieltämullistavaa versiota, mutta tämä yllätti posiitivisesti. Versio on raskas, ja toimii kympillä, ollen varmasti Maidenin livebiisien ykkönen. 3500-päinen Helsingin yleisö vuodelta 1992 karjuu mukana kumminkin kovemmin kun West Falenhalle Dortmundissa, mikä ei olekaan mikään ihme. Suomelle pointit ainoasta ja oikeasta FOTD:in taustakuorosta. ;-)
Journeyman on todella kaunista kuultavaa akustisine kitaroineen. Biisi vaikuttaa vähän aliarvostetulta, eikä yleisökään innostu ihan niin paljon kun oletin alkuunsa. Adrianin karisma tunkee hyvin esille tv-ruudusta kun mies näppäilee lyhyen mutta pistävän tehokkaan akustisen pikkusoolonsa, jonka aikana koko yleisö pidättää henkeään. Tässä kuvaus ja valot toimivat parhaiten kaikista.
Kaksi seuraavaa ovat joka keikalla soitettavat vakiot, joista en jaksa innostua varmaan enää koskaan. Pedon Numerot ja Kukkuloille Juoksut on nyt kuultu, kiitos.
Jälkimmäisessä huomio vielä kiinnittyy hirveään tomisoundiin rummuissa. Verrattuna Rock In Rion jyriseviin rumpuihin, ovat nämä pahvilaatikkosoundit lähemmäs säälittäviä.
Siinä keíkka, ja sitten on vielä extralevy jäljellä. Extrat ovat aivan helvetin suuret, ja niistä riittää katsottavaa pitkäksi aikaa. Dokumenttia levynteosta, henkilökunnan juttua lavan rakentamisesta, kitarateknikot äänessä...Plussana Wildest Dreams ja Rainmaker musiikkivideot, eli Visions Of The Beastin ja tämän omaavien promovideokokoelma on täydellinen. Extroista löytyy vielä muutakin, ja kaiken sisäistäminen vaatii vielä aikaa.
+ Bändi on hyvässä vireessä kaikin puolin
+ Kolmen kitaran yhteistyö on kehittynyt Rion ajoista
+ Dance Of Death-levyn kappaleet + Lord Of The Flies toimivat kuin unelma
+ Lavashow on hieno ja kameratyöskentely loistavaa kautta linjan
+ Bruce laulaa vieläkin siihen malliin että ottakaa oppia
+ Nicko McBrain takoo kannuja niin että pelottaa
+ Yleisfiilis hyvä ja yleisökin tykkää
+ Extroja taatusti tarpeeksi ja laatua kaikki
+ Pitää mainita vielä hieno pakkaus, loistava lisä Maiden-kokoelmaan
- Liian nopea leikkaus, varsinkin ensimmäisissä kappaleissa
- Settilista, joka kaipaisi ehdottomasti tuuletusta
- Rumputomien soundi hirveä
- Kitaroita vuotaa vähän Brucen laulumikkiin
- Tietty rutiininomaisuus klassikkobiisien esityksessä
Livepaketti on kaikinpuolin toimiva, ja jätti minulle hyvän maun suuhun. Kuolema Tien Päällä on Maidenin parhaita livelevynä, ja dvd:näkin peittoaa Rion kaikessa.
* * * *1/2 / * * * * * Napoleon roikottaa figuuria bussin ikkunasta, saa pihvistä naamaansa, heittää jonkun vaalipinssin ja juoksee pakoon! |
Joo, plussaa myös meikäläiseltä. DVD:tä en ole vielä hommannut, mutta aika samat fiilikset bändin meiningistä ja biisien toimivuudesta muistuu mieleen Helsingin keikalta, kuin mitä tuossa arvostelussa on kerrottu. Luuleeko Iron Maiden oikeasti, että fanit HALUAVAT edelleen tulla kuulemaan ne samat keskinkertaiset "hittibiisit", kun tuotannossa olisi tusinan verran muita mestariteoksia valittavana?
Niinpä. Ensi kiertue menee varmaan samassa hengessä kun tämä Dance Of Death World Tour, eli 5-6 biisiä uudelta levyltä, pakolliset hitit ja muuta ei pahemmin jääkkään. Fear Of The Dark, The Trooper, Wrathchild, The Number Of The Beast, Run To The Hills, Hallowed Be Thy Name, Iron Maiden vievät jo ison lohkon setistä, ja nuo 7 lisättynä uuden albumin kuuteen kappaleeseen jättävät varaa lähinnä kahteen yllätykseen ja Brave New Worldiin, joka varmaan keikkuu setissä loppuun asti. DOD-tourilla "yllätykset" olivat Can I Play With Madness ja Lord Of The Flies. Toivon, että joku Blaze-veto saataisiin taas settiin, vaikka jompikumpi tutuista Man On The Edgestä ja Futurealista. Mielestäni Wrathchild saisi siirtyä ajasta ikuisuuteen, ja sen korvata Futureal/Edge/Wicker Man/Wildest Dreams tms. nopea ralli.
Korvauksia settiin voitaisiin hyvinkin tehdä.
Fear Of The Darkin tilalle saman albumin Afraid To Shoot Strangers, ovathan Irak-kuviot olleet taas ajankohtaisia. Jos samoissa albumeissa pysytellään, 22 Acacia Avenue ja Children Of The Damned pistäisivät tipan linssiin Beastin ja Hillsin sijasta.
SSOASS:ilta voitaisiin jättää edes se Can I Play With Madness pois ja vetää vaikka The Clairvoyant.
Spekulaatiotahan tämä on, mutta mielestäni mukavaa arvailla ja keskustella aiheesta.
Yksi juttu kumminkin on varmaa, seuraavalta kiertueelta kutten jokaiselta tulevaltakin, tulee joko cd, dvd tai jopa molemmat. Kuten Rod Smallwood on sanonut, pistetään Iron Maidenin viimeiset vuodet hyvin pakettiin ja faneille tarjotaan herkkua niin että pelottaa.
Up The Irons! Napoleon roikottaa figuuria bussin ikkunasta, saa pihvistä naamaansa, heittää jonkun vaalipinssin ja juoksee pakoon! |
Räbbänä
...And Justice For All
Akiman
KTULU
Pelsi
Jokunen
Deep Shadow
Thet