Toi lista alko hyvin, mutta sitten ku Justice pistettiin sijalle 72. niin toi lista alko kusta
Joo, olihan tos helvetisti klassikoja, mutta jos Cowboys From Hell on vasta sijalla 85 ainoana Pantera levynä, niin silloin jokin mättää. Sen nyt ymmärrän, että jotain Sträppäreitä ei tuola oo, listalle kun luonnollisesti on päätynyt ne isoimmat ja tunnetuimmat. En juo vettä koska kalat naivat siinä. |
Joo, White Lionin Vito Brattalla on kyllä todella tyylikästä tiluttelua. Ja mä pidän sen soundistakin, ADA MP-1 parhaimmillaan.
Näin tekee. Wait, Little Fighter ja muut mahtavuudet. Yksi tilu-ukko tuli vielä mieleen, Reb Beach. Taitaa vaikuttaa nykyisin White Snakessa?, mutta aikanaan soitti Wingerissä, joka myös on kasaria jos mikä. |
Minulle on jäänyt vähän epäselväksi mitä ”kasarihevillä” tarkoitetaan. Tarkoitetaanko sillä kaikkia 80-luvulla ilmestyneitä hevilevyjä, vai niitä kaikkein huvittavimpia meikkibändejä vaiko sitten näitä Metallican ja Stonen tapaisia metallibändejä? Oli miten oli, niin tässäpä muutama poiminta omasta levyhyllystäni 80-luvun hevirokkeja, enimmäkseen sitä parhaimmistoa…
Black Sabbath: Heaven and hell (-80)
-ensimmäinen Dion aikainen Sabbath, hyvinkin pirteä ja menevä pakkaus
Whitesnake: Ready & willing (-80), Come an’ get it (-81), Slide it in (-84)
-ensin mainittu ehkä paras bändin levy, jytää parhaimmillaan, Come and get it jatkaa samaa linjaa vähän kevyemmin ja Slide it in on bändin viimeinen ”oikea” Whitesnake –levy, sen jälkeen Coverdalen uudistunut poppoo muuttui entisen itsensä irvikuvaksi
Def Leppard: High ’n’ dry (-81), Pyromania (-83)
-kakkossarjan bändin kaksi parasta levyä, tarttuvia biisejä
Saxon: Denim & leather (-81), Crusader (-84)
-kaikkein korneimman hevibändin tittelistä taistelevan orkesterin vähiten huonot levyt
Accept: Restless and wild (-82), Metal heart (-85), Russian roulette (-86)
-Fast as a shark kiteyttää myöhempien aikojen hevirokin: huumoria, nopeutta, kovaa kiljuntaa, tilutussooloa ja menevää meininkiä, kerrassaan kiva biisi. Popahtavaa karjumeininkiä parhaimmillaan nuo levyt.
Scoprpions: Blackout (-82), Love at first sting (-84), Savage amusement (-88)
-aliarvostetun ja myöhemmillä tuotoksillaan huonon maineen saaneen bändin parhaimmistoa, vaikka tuolla Savagella se ikävin kasarimeininki painoi päälle jo aika tavalla.
Zero Nine: Visions, scenes and dreams (-82), White lines (-85), Intrigue (-86)
-suomihevin ehdottomat klassikot, näistä ei ole toistaiseksi vielä kukaan mennyt tässä maassa yli
Blackfoot: Siogo (-83)
-kevytheviin siirtyneen Blackfootin mainio levy jolla hitti Teenage idol. Tämän jälkeen ilmestynyt Vertical smiles vertautuukin laadultaan sitten Whitesnaken huonoimpiin tuotoksiin.
Dio: Holy diver (-83), Last in line (-84)
-no nämä nyt ovat sen aikakauden klassikkoja jotka kaikki tuntevat
Iron Maiden: Number of the beast (-82), Piece of mind (-83), Powerslave (-84)
-mitäs näistä, kyllähän kaikki teinitkin Maidenin suuruuden tietävät
Loudness: Disillusion (-83)
-osa headbangereistä vannoo Thunder in the eastin nimeen, mutta minusta tämä on bändin paras tuotos
Molly Hatchet: No guts… no glory (-83), Deed is done (-84)
-No guts on ehkä bändin paras levy ja Deed is done osoittaa Blackfootin tavoin taas sen, että 80-luku oli todella vaarallista aikaa myös etelän rokkibändeille
Thin Lizzy: Thunder and lighnting (-83)
-Lizzyn hevilevy, jota bändin vanhat fanit eivät yleensä arvosta, mutta minusta tämä on kovasti vetreä paketti, vaikka se Sykes siellä tiluttaakin
Deep Purple: Perfect strangers (-84)
-kaikkien aikojen comeback ja myöhempien aikojen Purplen ensimmäinen ja viimeinen klassikkolevy
Lita Ford: Dancin’ on the edge (-84)
-b-luokan heviä, mutta nätti tyttö. Huvittavaa seurata Litan imagon ”kehitystä” vertailemalla tämän ja myöhempien levyjen kansia. Tällä levyllä ei vielä soita pin-up –tyttö vaan itsensä vakavasti ottava muusikko.
Oz: III warning (-84)
-Suomen Accept näyttää, että kyllä näilläkin lakeuksilla osataan pelleillä
Guitar Pete’s Axe Attack: Dead soldiers revenge (-85)
-jos valitaan maailman huonointa levyä, niin tämän pitäisi ehdottomasti päästä lähelle kärkisijoja. Pakkohan tämä on ottaa listalle mukaan, poimikaa ihmeessä talteen jos jossain divarissa näkyy.
Gary Moore: Run for cover (-85), Wild frontier (-86)
-ensin mainitulla mukana ehkä kaikkein kovin 80-luvun kevythevibiisi, eli Out in the fields, jolla laulaa tietysti itse Phil Lynott. Muuten aika keskinkertaisia levyjä, jotka mainitsen lähinnä siksi, että näiden jälkeenhän Moore taisi jättää hevin soiton vähemmälle.
Eiköhän noissa ole jo vähän mallia siitä millaista hevi oli silloin kun Kenkkus-setä oli nuori.
EDIT: Van Halenin 1984 pitää ehdottomasti vielä mainita, se on kuitenkin sitä ameriikan hevipitoista poppista parhaimmillaan. Monta muutakin ihan oikeasti hyvää levyä jäi listaamatta, mutta eiköhän noinkin pitkässä tekstissä ole jo tämän palstan lukijoille ihan kohtalaisesti purtavaa. (Piti vielä vähän korjailla Mooren levyn vuosilukua...) |
motleyratt
toxic
overtake
Sunrise
Majesty
mega_deth
Jannipaali
elbowski
ozz3
Lord of the strings
Samuel P.
Jormaz
Black Star
Kilgore Trout
Flick
Mika Antero